Vuokko Niskanen: Hiekkalan lasten tarina!

Kansikuvitus: Leena Lumme

Vuokko Niskanen

Hiekkalan lasten tarina

Gummerus, 2006

464 s.

Kuvittanut Sanna Hietala

Kansikuvitus: Leena Lumme 

Vuokko Niskasen Hiekkalan lasten tarina kertoo lapsuudesta Karjalassa, Laatokan rannalla Käkisalmen liepeillä. On Olavi ja Inkeri, Annikki ja myöhemmin junassa syntyvä pikkuveli. On naapurin lapset. On koulun aloittaminen ja ystävysten leikit, ilot ja surut. On karjalan murre. On isä, joka joutuu sotaan ja ukki, joka on poliisi ja mummi. Ja on yhteisö, joka hajaantuu, kun evakkoon joudutaan. 

Hiekkalan lasten tarina on kokoomateos, johon kuuluu teokset:  Hiekkalan lapset, Hiekkalan lapset matkustavat, Arvo ja Inkeri, Olavi oppii lukemaan, Hyvästi Hiekkala, Älä pelkää Inkeri, Hiekkalan lapset evakossa ja Hiekkalan lasten ilonpäivät.

Hiekkalan lasten tarina on lämminhenkinen lapsentajuinen muistelmateos lapsuudesta  Karjalan kannaksella. Alussa luvut ovat lyhyehköjä, hyvin yksinkertaisia kuvauksia jostain asiasta tai tilanteesta ja pitenevät loppua kohden saaden ympärilleen lisää kerronnallisia vivahteita. Mainio lisä kerrontaan on Sanna Hietalan mustavalkokuvitus, jossa on runsaasti yksityiskohtia (yhdessä kuvassa vähän liiankin yksityiskohtaista).  Niskanen käsittelee monia lasten arkeen kuuluvia asioita, jotka varmasti ovat ajankohtaisia myös tämän päivän lasten kohdalla, kuten erilaiset pelot ja vaaralliset leikit. Nykyään saa lukea somehaasteista, jotka ovat vaarallisia, Hiekkalan lapsissa on yllättävää ajankohtaisuutta, vaikka enää ei lapsia kuritetakaan "koivuvitsalla". 

Kokoomateos poikkeaa kuitenkin alunperin 1970-/1980-lukujen vaihteessa ilmestyneistä teoksista siinä, että alkuperäisteokset olivat erityisesti suunniteltu juuri lukemaan oppineille, opetteleville. Teosten ensimmäinen luku oli suuraakkosin ja tavutettuna ja tarinan edetessä fontti muuttui pienemmäksi ja tavutus jäi pois. Kokoomateoksen  kieliasua on myös tarkistettu ja korjailtu. 

Millaista oli kansakouluopetus sota-aikana?

Elvi käytti myös rekimatkan läksyn opettelemiseen. Hän piti käsiä korvilla, ettei poikien lukeminen olisi häirinnyt ja antoi tulla kovalla äänellä:

Huelva, Tinto, Mijares, / Jucar, Margo, Hemares,/ Sangoneva, Ebro, /Guadiana Guadalquivir.

Itse en muista paljoakaan kouluaikojeni maantiedon opetuksesta, mutta Espanjan jokia me ei ainakaan opeteltu.

Sota ja laulut pistivät myös vähän mietteliääksi: 

Ei minun isäni henki ollunna halapa. En ikkään laula sitä lauluva, hän sanoi nikotellen.  

Satakirjastojen lukuhaaste kohta 14: Kirjassa rakennetaan jotakin

Muualla mainittua:

Sukututkijan loppuvuosi:  Ei sisällä turhaa dramatiikkaa vaan pysyy realistissävytteisenä 

Lastenkirjahylly: "hieman vanhakantaisesta lapsikuvaksesta huolimatta tarinoista on otettu yllättävän paljon uusia painoksia" ja "Jonkinlaista potentiaalia uusimmalle uusintapainokselle saattaa olla myös jo ikääntyneiden karjalaisten lukemistona". 

Kirjojen keskellä: Luontevasti kerrottua arkielämää entisajoilta 

 

 

Laila Hietamies: Koivukoto!

Laila Hietamies

Koivukoto

Kuvittanut Leena Lumme

Otava, 1999

47 s.

 

Laila Hietamiehen (nyk. Hirvisaari) Koivukoto on pieni herkkä novelli 10-vuotiaasta sotaorvosta Hannasta, jonka äiti on alkanut seurustella Samulin kanssa. Hanna ei voi sietää Samulia. 

"Ja sitä mie en siedä,että se katsoo meidän äitiä sillä tavalla, vaanii, sen silmiät seuraa aina äitiä. Eilenkin se joi korviketta ja katsoi äitiä koko ajan silmiin. Kun ne katsoo toisiaan sillä tavalla, minua ei ole olemassakaan." 

Hannalle ei kerrota mitään ja se Hanna kokee,että häntä väheksytään, pidetään vauvana tai vähintään taaperona, joka ei ymmärrä mitään.

Hannan paras ystävä on Laura. Samuli on Lauran setä. Hannan isä on kaatunut sodassa, mutta hänellä on kuitenkin mummu ja pappa,erityisesti papan kanssa on hyvä olla.

Olen aiemmin lukenut kirjailijan Hiljaisuus-teoksen, jossa oli myös lapsinäkökulma sotaan ja josta pidin paljon. Pidin tästäkin pienestä novellista, joka on aiemmin ilmestynyt Salme Sauren antologiassa 12 novellia nimellä Jos tulisi lopulta ikävä. Hietamiehen (Hirvisaaren) teksti on lyyristä, herkkää, mutta todellista ja aitoa. Lauserakenne on selkeä silloinkin, kun käytetään murretta.

- Onneksi nyt on loma ja sydänkesä, vaikka syksy tulee pian, Hanna puheli. -Syksyllä alkaa tyttökoulu. Ne hienot tytöt... miten mie osaan niiden kanssa haastaa. Niillä on niin hienot vaatteetkin Miten mie ilkiän mennä tämän näköisenä! Ja sitten ne katsoo minua ylimielisesti.

Ylimielinen sanan Hanna on oppinut Välskärin kertomuksista, jonka hän on jo pienestä iästään huolimatta ehtinyt lukea kaksi kertaa.

Todellakin, tämä on pieni suuri tarina, hienosti kerrottu ja kirjaimista sanoiksi puettu. Mietin ja pohdin, pitäisiköhän minun sittenkin alkaa tutustua kirjailijan paksumpiinkin romaaneihin. Ei kai ne kovin paljon voi erota näistä pienemmistä, vai voisivatko?

Löysin tämän pienikokoisen kirjasen kierrätyshyllystä. Tämän teoksen kautta on autettu Viipurin hylättyjä lapsia, joilla ei ole kotia Lahden Diakoniasäätiön kautta. Kirjasen alussa on kirjailijan ottamia lapsikuvia. Itse tarinan on kuvittanut Leena Lumme. Teoksen painoasu ja -ratkaisut ovat hienoja. Paitsi kansikuvitusta teoksen sivuilla on pieniä hentoja vesileimamaisia piirtoja kesäisestä luonnosta. Todella taidollista työtä.

--

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 1: Lue kirja, jonka kannet vetävät puoleensa