Patricia Wentworth: Askelkivet

Kuvakaappaus: Kirjasampo

Patricia Wentworth

Askelkivet

Alkuteos: The Waterplash 

Suomentanut Sirkka Rapola

Otava,  1977

286 s.

Aloitus: Greeningsin kylä on noin puolentoista mailin päässä Embankin maaseutukaupungista. Jonakin päivänä kaupunki vielä nielaisee kylän: sen maalauksellisen vanhan kirkon, jota monen monituisen sukupolven haudat ympäröivät, sen kadun, mökki- ja huvilarykelmät, sen uusklassisen pappilan, joka oli rakennettu vanhan, 1801 palaneen tilalle, ja sen pienet hienot, 1700-luvun loppupuolella rakennetut, Randomin suvulle tarkoitetut talot. Mutta se päivä ei ihan vielä koita, koska Puolenpennin tie, joka yhdistää kylän Embankiin, ei oikeastaan johda mihinkään pitemmälle, vieläpä päättyy juuri Greeningsin luona puroon, joka on sillä kohtaa levinnyt lammikoksi.

Tämä tien kohta, jossa askelkivet voivat olla liukkaita ja joita pitää kulkea varoen, muodostuu kohtalokkaaksi muutamille Greeningsin kylän asukkaille.

Keskiössä on Randomin suku, jonka kolmesta veljeksestä, Jamesista, Jonathanista ja Arnoldista tarinan juoni alkaa kehittyä. Randomin kartanon omisti James, joka oli naimaton vanhapoika. Jonathanilla on poika Edward, ensimmäisestä avioliitostaan. Nykyinen puoliso Emmeline asuu portinvartijan talossa yhdessä kissojensa kanssa, joita on parhaimmillaan kymmenkunta. Kartanoa hallitsee kuitenkin Arnold, jolle James, joka on kuollut joitakin aikoja sitten, on testamentannut omaisuutensa, koska Edwardin uskotaan kuolleen. Hänestä ei ole kuultu mitään viiteen vuoteen. Kun Edward palaakin yllättäen, kaikki säälittelevät häntä, koska ei ole saanut mitään ja oli sentään ollut setänsä lempilapsi. Edward ei palatessaan astu kartanoon, vaan asettuu Lordi Burlingtonille tilanhoitajaksi. Edwardista huhutaan kaikenlaista, missä hän on ollut ja mitä hän on mahtanut tehdäkään. Mutta Burlington ei usko huhuja, vaan uskoo nuoreen Edwardiin. 

Muista henkilöistä:

Susan Wayne, joka saapuu kartanoon luetteloimaan kartanon kirjastoa. Clarice Dean tyrkky sairaanhoitaja. Vanhapiikaneidit Mildred ja Ora Blake, rouva Stone tyttärensä Jimmy Heard, joka löytää ensimmäisen uhrin, William Jackson, vaimonsa Annien rahoilla elelevä miehenpuoli, Ruth Ball, Miss Silverin vanhan tuttavan tytär, joka on Greeningsin pappilan rouvana, kauppaa pitävä Mrs Aleksander, Tohtori Croft, nuori ja innokas komisario Bury, joka uskoo olevansa jäljillä ja valmis pidätykseen,  Superintendentti Nayler, joka toppuuttaa nuorta alaistaan, Poliisipäällikkö (?) Lamb,  päänsärkyä poteva rouva Dean ja monia muita ompeluseuralaisia. 

Askelkivet ei ole varsinainen mysteerikirja, vaikka dekkari onkin. Syyllinen paljastuu lukijalle aika äkkiä, vaikka epäilyksiä langetetaan vähän sinne ja tänne. Arkista maalaismiljöötä synkistämään tuodaan tapaus historian hämäryydestä ja hautakiven synkästä runosta. Tämä ei kuitenkaan ole lainkaan tylsä kirja. Kahta outoa kuolemantapausta, jotka ovat sattuneet peräkkäisinä perjantai-päivinä juuri kyseisen, alussa mainitun tienkohdan paikkeilla, tulee erinäisten keskustelujen jälkeen selvittämään neiti Maud Silver yhdessä Scotland Yardin Frank Abbotin kanssa. Maud Silver ehkä muistuttaa Agatha Christien neiti Marplea, mutta poikkeaa kuitenkin taustaltaan ja olemukseltaan kanssasisarestaan. Eivät he ihan yksi yhteen ole. 

Minua niin suunnattomasti harmittaakin, että näitä Silverin tutkimuksia, ei ole kaikkia suomennettu, koska nämä ovat kyllä verrattomia tarinoita, jos kaipaa pientä jännitystä ja aivovoimistelua, sillä kyllä näissä sitäkin tulee. Otava on suomentanut 32:sta kirjasta kuusi Miss Silverin Tutkimuksia -nimikkeen alla ja lukisin kyllä enemmänkin tämänkaltaisia dekkareita, joissa ei revitellä eikä mässäillä rikosten brutaaliudella. Suosittelen tutustumaan, jos ei ole aiemmin tuttuja. 

...

 Satakirjastojen lukuhaaste kohta 7: Kirjassa on vettä

Patricia Wentworth: The case is closed!

 

Patricia Wentworth

The case is closed

Coronet Books, 1976

253 s.

Hilary Carew sat in th wrong train and thought bitterly about Henry.

Ja se, että Hilary astui väärään junaan johtaa tapahtumiin, joita Hilary ei osannut odottaa. Hän oli ollut kihloissa Henryn kanssa, mutta kihlaus oli purkautunut. Hilaryn ja Henryn keskustelu tuppasi yhtenään mennä riitelyksi. Niin erilaisia he luonteiltaan olivat. Henry oli kuitenkin se, joka palkkaa Miss Maud Silverin selvittämään outoja tapahtumia, jotka seurasivat tästä junaerehdyksestä.

Junavaunussa Hilary tapaa rouva Mercerin, joka kysyy Hilaryltä kuikna rouva Marion Grey voi. Tämän hän uskaltaa tehdä, koska miehensä, hra Mercer on poistunut vaunusta. Rouva Marion Greyn mies, Geoffrey Grey on ollut vuoden vankilassa tuomittuna sukulaisensa James Evertonin murhasta. Mutta hän ei tehnyt sitä, ei tehnyt, yrittää Marion vakuuttaa itselleen. Marion on epävarma, vaikka yrittääkin vakuuttua miehensä syyttömyydestä, mutta hän ei halua puhua koko tapauksesta: The case is closed. Todistajien lausunnot ja tapahtumat osoittivat selvään suuntaan.

Rouva Mercerin sanomiset junassa kuitenkin mietityttävät Hilaryä ja hän alkaa tutkia tapausta. Saa peräänsä hra Mercerin, joka sanoo hänelle, että hänen puolisonsa on sairas, päästään sekaisin. Samaa sanoo Bertie Everton Henrylle, tämän antikvariaatista.

Hilaryn jatkaessa tutkimuksiaan hän joutuu kuitenkin auton yliajamaksi ja selviää hädin tuskin hengissä. 

Pidän paljon Patricia Wentworthin salapoliisikirjoista, joita jokunen on suomennettu, mutta harmillisesti ei kaikkia. Miss Maud Silver on Christien Miss Marplen hengenheimolainen. Nämä henkilöhahmot ovat hyvin samanlaisia ja kuitenkin hyvin erilaisia. Miss Marple on tavallinen mummeli, joka vain sattuu joutumaan selvittelemään asioita, mutta Maud Silver omistaa liiketoiminnan, toimii ammattilaisena. On tosiaankin harmillista, että Wentworthia ei ole suomennettu samalla lailla kuin Christietä. Uskoisin, että tällaisia "kodikkaille", vähemmän väkivaltaisille dekkareille olisi tarvetta nykyajan väkivallalla pröystäilyn vastapainoksi. Ei kaikki tykkää "kovan luokan dekkareista". 

The case is closed ei ole dekkari, jossa syyllistä täytyisi etsiä. Syyllisyyskysymys on aika selvä lukijalle jo alkuhetkinä, mutta sitä vastoin merkityksellistä ja lukijaa pohdituttava kysymys on James Evertonin toiminta. 

Why did James destroy his will and make another one?

Ja erityisesti, miksi hän poisti testamentista Geoffreyn, jota hän rakasti ja kunnioitti, ja jätti kaiken henkilölle, jota inhosi.

Ihan hyvä lukukokemus, vaikka englanninkieli tuotti jonkin verran ongelmia ja jätti aukkoja ymmärrykseeni. Erityisesti alun ymmärtämisvaikeuksien jälkeen lukeminen alkoi kuitenkin sujua ja vetää mukaansa ja kun kaikki oli aika lailla selvää ja viimeisillä sivuilla oltiin, alkoi jo pikkasen väsyttää, eikä ymmärryskään enää ollut niin mukana. Minua jäi hieman vaivaamaan oliko kellon edistäminen ja jätättäminen lopulta merkityksellistä vai ei ja kummasta lopulta oli kysymys. Teos on ilmestynyt alkujaan 1937, joten ajallinen miljöö sijoittuu jonnekin sinne suuntaan. Minua hieman mietitytti Hilaryn toimeentulo. Hän asui Marionin luona ja piti tästä huolta, he olivat ilmeisestikin sukua toisilleen. Mutta Hilaryllä ei tuntunut olevan paljonkaan rahaa. Hän joutui myymään tätinsä perintöä olevan sormuksen, saadakseen rahaa polkupyörään ja vähän muuhunkin, syömiseenkin tutkimusmatkallaan. 

Mutta siis, Wentworthia voisi lukea enemmänkin ja mielellään suomeksi. Ottakaa nyt ihmeessä vihjeestä vaarin, suomentajat ja kustantajat.

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 40: 40. Kirjassa hylätään jotain