Suomen kirjat ja kirjailijat - Päivittyvä listaus

Gregoriuksen listauksen innoittamana aloin kaivella vanhoja postauksiani ja katsoakseni kuinka hyvin vuodet 1917 eteenpäin täyttyisivät, kun periaate on,"Yksi kaunokirja per vuosi Suomen itsenäisyyden ajalta, ja vain yksi kirja kultakin mukana olevalta kirjailijalta (mutta kirjan ei tarvitse olla hyvä, edustava tai muutakaan)" 

Tämä listaus on päivittyvä, keskeneräinen katsaus, juhlistakoon nyt kuitenkin tätä Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää.

Mainittakoon, että lukemani laitos ei välttämättä ole siltä ensimmäiseltä julkaisuvuodelta. Ilmestymisvuoden olen pyrkinyt etsimään eri lähteistä, jos se poikkeaa lukemastani painoksesta. 

EDIT: 10.10.206 Päivitinpä hieman listaa. Vielä on aukkoja ... Pitäisi lukea enemmän kotimaista, mutta kun kiinnostukset on, mitä on. 

Kirjan ilmestymisvuosi    Kirjailija 

1917

1918     Somersalo Aili: Päivikin satu

1919 

1920     

1921  

1922     Swan Anni: Pikkupappilassa

1923    Mustasalo Aarne: Jokikylän pojat

1924

1925

1926    Nuorpuu Helga Anjan Onni (Ruusulan tytöt I)

1927

1928

1929

1930     Lydecken Arvid Niilin rannan salaisuus

1931     

1932

1933    Elmgren-Heinonen Tuomi; Ann-Mari Italiassa 

1934

1935

1936 

1937     

1938:    Jylhä Heikki:Delawaren pojat 

1939

1940     Talvio Maila: Itämeren tytär

1941     Kiikka Siiri Auneelan pojat

1942:     Salo Aino: Juhannuslahja 

1943      Kaukovalta Eila Viitosparakin Sole 

1944     Nevalainen Elina Kolmikon seikkailut 

1945     Härmä Leena  Pieni Tuittupää

1946     Honka Aaro Osku ja Kumpp.

1947    Konttinen Aili: Inkeri palasi Ruotsista

1948    Kaikkonen Helli: Kun sinikeijut tulivat

1949

1950   Pakkanen Kaija Annikki sairaanhoito-oppilas 

1951 

1952

1953     Toiviainen Hlja Pelko pois Suruna

1954     Pohjakallio K.A.Timantteja hiotaan

1955      Virtanen Rauha Seljan tytöt

1956     Polva Anni Tiina

1957     Kokki Aira Avattu ovi

1958     Aspegren Ursa: Sininens seikkailu

1959     Otava Merja Priska

1960     Latvala Laura Kanavan Marja

1961     Räsänen Rebekka: Musta lammas lyö päänsä seinään

1962     Rinne Laina: Nauravan kuun harju 

1963     Savolainen Katri: Tyttö Mijas-vuorelta 

1964     Pulla Armas J. Keisarin pääsiäismuna

1965     Hämäläinen Aune    Kenttäsairaalan lotat

1966     Kureniemi Marjatta Onnelin ja Annelin talo

1967     Osmo Visuri: Kevään Kristus

1968     Räsänen Aino Marja: Elefanttitalo 

1969

1970     Aura Louhija: Hannuli

1971 

1972    Rekimies Erkki Näkymätön intiaani

1973    Jansson Tove Kesäkirja

1974

1975

1976

1977    Säisä Eino Se kesä

1978    Vuokko Niskanen: Hiekkalan lapset  (Sisältyy Hiekkalan lasten tarina -kokoomateokseen                     joka ilmestyi  2000-luvulla)

1979

1980 

1981     Kunnas / Tuovinen:Oliko hangella verta? 

1982     Kiuru Paavo: Kannaksen kansaa 

1983     Niskanen Vuokko Älä pelkää Inkeri

1984

1985

1986

1987    Sahimaa Jaakko    Itke itkusi pihlajapuu

1988    Ekqvist Eero    Punainen varjo

1989

1990     Heinämaa Anna: Iira 

1991     Pekkarinen Pirkko: Vaahteralaakson tyttö 

1992

1993

1994

1995    Lehtinen Sinikka Syvyydellä on hopeahapset

1996

1997     Pättikangas Eira Vain routainen maa

1998     Rane Irja Talvipuutarha

1999     Mustonen Enni Ruiskukkaseppele 

2000    Malmi Timo: Ihmisten maa

2001 

2002     Raili Mikkanen Ei ole minulle suvannot

2003

2004

2005

2006    

2007

2008     Vartainen Onerva Valo pimeässä on hyvä 

2009

2010  

2011     Haakana Veikko Unien kirja

2012     Eskola Katarina: Tyttö pitkänsillan molemmin puolin

2013     Rauhala Pauliina Taivaslaulu

2014     Leinonen Maaria: Hoida meitä hiljaisuus   

2015

2016    Hirvisaari Laila Hiljaisuus 

2017    Kohonen Laila: Miehuuskoe 

2018    Leikola Markus: Sakean veren vuosi

2019     Venho Johanna Ensimmäinen nainen

2020     Haahtela Joel Hengittämisen taito

2021     Hagner Aino Leivän syrjään 

2022     Kinnunen Tommi    Pimeät kuut

2023     Kortelainen Anna: Kulkija

2024     Hiltunen Jari O. Teho-osasto

2025     Joel Haahtela: Sielunpiirtäjän ilta

2026     Kaisa Viitala: Klaanin tulevaisuus

Katri Savolainen: Tyttö Mijas-vuorelta!

 

Katri Savolainen

Tyttö Mijas-vuorelta

Tammi, 1963

167 + 1 s.

kansikuva: Maija Karma

Tyttö Mijas-vuorelta on suomalaisuutta henkivä tyttökirja, jonka tapahtumat alkavat kuitenkin Espanjassa, pienessä vuoristokylässä, Mijas-vuorella. Päähenkilö Ela on yhdentoista ja hän on orpo. Hänen vanhempansa ovat kuolleet auto-onnettomuudessa ja mustalaiset ovat kantaneet hänet ainoana onnettomuudesta selvinneenä Mijas-vuorelle, jossa espanjalaispariskunta Pedro ja Maria ovat kasvattaneet tytön paikallisin tavoin. Ainoa muisto, jonka Ela omistaa vanhemmistaan on vanha koru, jota mustalaiset eivät ole vieneet, "pitäköön tuon lelun, peltipalasen".

Eräänä päivänä Ela on myymässä käsitöitä alhaalla kylässä, kun hän tapaa pariskunnan, joka kiinnittää huomiota tytön vaaleuteen ja kaulassa olevaan riipukseen, jonka vierasta kieltä puhuva rouva tunnistaa  Kalevala-koruksi. Siitä alkaa Elan tie kohti Suomea ja suomalaisuutta, joka tosin ei käy kädenkäänteessä, sillä vaikka taiteilija Jussi Verto ja hänen vaimonsa Sirkka ovatkin varmoja, että Ela on kadonneen taiteilijan Aili Raita-Metson tytär, niin asia vaatii todisteita, muitakin kuin Kalevala-koru.

Teos jakautuu kolmeen osioon, joista ensimmäinen: Servanon perheen kasvattityttö sijoittuu Espanjaan. Kuvaus on hyvin autenttista. Espanjan lämpö, maalaiskylän elämä, vuoristo-olot avautuvat lukijalle Burro-aasia ja katolisuutta myöten. Toinen osa Takaisin Suomeen kertoo, kuinka  Ela, jonka nimi on Eila, yhdessä Verron pariskunnan kanssa matkaa laivalla Suomeen, äidin vanhempien luokse Raitalaan. Äidin puolen sukua saapuu Oulusta ja isän puolelta saapuu sisko Leena, joka on sairaslomalla opettajan työstä. Suku ottaa Eilan lämpimästi vastaan. Kolmas osa  Senoritasta suomalaistytöksi kertoo Eilan sopeutumista suomalaisiin oloihin, suomenkielen opettelusta, koulunkäynnistä Leenan ohjauksessa ja sitten muutosta Leenan luokse ja hakemisesta yhteiskouluun. 

Tarinakerronta on sujuvaa, kaikkitietävää. Näkökulma on pääosin Eilan, mutta välillä siirrytään Raitalaan, Eilan mummolaan, jossa uutinen Eilasta on otettu vastaan ja herättää erilaisia tuntemuksia, myös sukulaispojassa Maunossa, joka on tullut Oulusta kesää viettämään ja joka heti alkaa kiinnostua Espanjasta, mutta ei löydä Mijas-vuorta kartastaan. Mauno joutuu myös opettamaan matematiikkaa naapurin Sirpalle, joka on saanut ehdot. Monenlaista touhua siis mahtuu kokonaisuuteen, joka on ihan hauska kombinaatio tapahtumia ja tilanteita, pienen orvon lapsen elämää ja kohtaloita.

Tyttö Mijas-vuorelta on ilmestynyt 1960-luvun alussa, mutta mitä aikaa tarinassa eletään on vaikea sanoa. Sijoittaisin tämän ehkä 1950-luvulle.  Teoksessa kuvastuu matkustaminen. Eilan vanhemmat ovat olleet kohtalokkaalla automatkalla Espanjassa. Taiteilija Vertokin on ollut rouvansa kanssa matkalla ja Sirpakin lähtee vanhempiensa kanssa Espanjaan teoksen lopussa. Teoksessa  kuvataan myös hyvinvoivia eteenpäin pyrkiviä ihmisiä. Hyvin vahvana on taiteilijuus läsnä. Myös päähenkilö on kuolleen äitinsä tavoin taiteilijasielu, joka hämmentyy, kun tapaa koulun aloitettuaan pappilan pojan Klausin, joka edustaa modernia taidetta. Eikö hän voikaan enää piirtää ja tehdä selkeitä kuvia, joista näkee, mitä ne esittää. 

Tyttö Mijas-vuorelta on ihan hauska kahden kulttuurin teos, jossa pääpaino on kuitenkin suomalaisuus. "Ei missään voi riemuita, kuin Suomessa vain voi.."

Teoksessa on hieman ajantuomaa patinaa niin hyvässä kuin pahassa. Minua lukijana hieman kipristelee, kun mustalaiskulttuuri esitetään niin yksipuolisena ja negatiivisessa valossa (tosin mustalais-Carloksen ratsastus merenrannalla tuo toisen näkökulman) Myös Maunon keskenjättämä ehdotus Eilalle Juhannusjuhlan aikaan, kun Eila kysyy, mitä vielä poltettaisiin, että poltetaan sinun mantilla saa minut hieman kohottamaan kulmia, vaikka  Mauno huomaakin loukanneensa Eilaa ja jättää lauseen kesken ja pyytää anteeksi.  Tyttö kun hänen mielestään näyttää niin sievältä ja Hämeen kansallispuku sopii hänelle niin hyvin. Kokonaisuuteena teos siis kuitenkin antaa arvostuksen eri kulttuureille. Eila on suomalainen, mutta kasvanut espanjalaisessa kulttuurissa, joka vääjäämättä on jättänyt häneen jälkensä. Servanon Pedro ja Maria, kuin myös espanjalainaapuruston Manolo-poika, puhumattakaan Burro-aasista,  ovat hänen sydämissään siinä, missä Raitalan väkikin.

 Kiehtova miljöö ja juoni tekevät tarinasta kiintoisan, jos kohta muutamat pienet yksityiskohdat ovat outoja. Hieman kuitenkin ihmettelen mainintaa kansakoulun neljännestä tyttöluokasta. Kansakoulussa (nyk. peruskoulu) ei eroteltu tyttöjä ja poikia ja tuntuisi oudolta, jos jollain vuosiluokalla olisi ollut vain tyttöjä. Tämä hämmensi minua, jolle teoksen edustama aika on kuitenkin jollain tasolla tuttu.

Hauska sanonta:

Ollaan hiljaa, niin saadaan hiiri

Mainittakoon vielä, että antikvariaattilöydössäni on pieni hauska merkintä, jonka teoksen pieni (?) lukija on tekstannut kirjan laitaan, kertoo, että Mixu on lukenut tämän 4.4.1989 toisen kerran ja pitänyt lukemastaan. Lämpötila on tuolloin ollut +4c.

--

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 44: Kirjan nimessä on kaupungin nimi. 

Eero Ojanen & Timo Jantunen: Zacharias Topelius!

 

Eero Ojanen & Timo Jantunen

 Zacharias Topelius - Suomalaisten satusetä

Avain, 2022

399 + 1 s.

Kansi: Annukka Mäkijärvi

Ojasen & Jantusen teos  Sakari Topeliuksesta on monipuolinen tietokirja suomalaisen kirjallisuuden pioneerista. Se ei ole vain elämänkerta vaan myös, kirjallisuuskatsaus Topeliuksen tuotantoon ja elämäntyöhön. Teoksessa avautuu paitsi Topeliuksen elämä ja aatemaailma myös suomalaisuus, Suomen historia ja synty uudella tavalla. Teoksen perusteella voisi sanoa jopa, että Suomea ei olisi ilman Topeliusta, niin vahvana Topeliuksen vaikutus Suomalaisuuden itsetunnon nousuun teoksessa tuodaan esille. Väite on toki hieman liioiteltu, sillä Topelius ei toki ole ainoa historian henkilö, joka on noussut vaikuttamaan kehityksen virtojen  suuntauksissa. 

Teos jakautuu seitsemään osaan. Aluksi Eero Ojanen tuo esiin elämänkerrallisen katsauksen lapsuudesta ylipiston professoriksi, runoilijasta sadunkertojaksi. Timo Jantunen puolestaan luo katsauksen  Topeliuksen proosakirjallisuuteen ja satukirjallisuuteen.  Jantunen on paneutunut myös Topeliuksen kasvatusajatteluun Ojasen syventyessä puolestaan siihen, mikä vaikutus Topeliuksella on ollut Suomi-kuvan luomisessa ja Suomen kirjoittajana. Ojanen pohtii myös omassa osiossaan Topeliuksen maailmankatsomusta. Runouteen kirjoittajat ovat paneutuneet yhdessä.

Ojasen ja Jantusen Zacharias Topelius  on tiivis tietoteos, joka tuo mielenkiintoisella tavalla Topeliuksen elämää ja aatemaailmaa. Kirjailijat ovat ammentaneet "vettä monesta lähteestä" ja saaneet aikaan kiintoisan ja avarakatseisen syväluotauksen paitsi kirjailijasta, myös hänen teoksistaan. 

Omassa hyllyssäni lukuvuoroa on esimerkiksi odottamassa Tähtien turvatit -teos, jonka tematiikkaa tässä teoksessa on avattu sen verran, että mietin, millainenkahan lukukokemuksesta muodostuukaan. No, saa nähdä, milloin ehdin paneutua asiaan.

Topelius oli vahva vaikuttaja, jonka sydämellä oli niin pikkulintujen hyvinvointi kuin metsien suojeleminen.

Luonnon suojelun teemat korostuivat entisestään, kun Topelius alkoi kirjoittaa voimakkaasti myös Suomen metsien puolesta lisääntyvää metsänhakkuuta ja suoranaista haaskuuta vastaan.

Aihe, joka on ollut tapetilla viime aikojen uutisoinnissa. Topeliukselle metsä ei ollut vain metsäteollisuuden tai muunkaan talaoudellisen toiminnan raaka-ainevarasto vaan hänelle se merkkitsi Suomen ja sen olemasaolon kannalta jotain elävämpää. Metsä oli kuin turkki, jota ilman täällä kylmässä Pohjolassa pärjää perin huonosti, ja metsän tuhoamista hän piti suorastsan väkivaltaisena toimintana.

Topelius oli aikanaan edistyksellinen suhteessaan naisten oikeuksiin. Toisaalta hän edusti konservatiivisuutta ja torjui jyrkästi kristillisen arvomaailman rapauttamispyrkimykset. Kristillisestä uskosta luopuminen tai sen aseman heikentäminen johtaisi koko yhteiskuntamoraalin heikkenemiseen ja erilaisin kielteisiin seurauksiin. Topelius ei kuitenkaan olla jyrkkä moralisti ja esimerkiksi lapsille kirjoitamisessa hän painotti lapsen omaa ymmärrystä oikeasta ja väärästä. Lapsen piti saada itse oivaltaa.

Teoksessa on muutamia oikoluku- ja muita virheitä. Pari hämmentävämpääkin.

Romaanisssa (Välskärin kertomukset) Topelius kuvaa Suomen ja Ruotsin historiaa Kustaa II Aadolfista Kustaa III:een. Alunperin oli tarkoitus edetä aina Vaasan paloon 1952...  Tämä saattaisi mennä painovirheen nimiin, mutta kyllä tämä kuitenkin oikolukuvaiheessa olisi pitänyt äkätä, samoin kuin tämä toinenkin.

Talvella 1854 perhe olikin jo suunnittelemassa asunnonhankintaa ja muuttoa, kun tapahtui Topeliuksen ja perheen kannalta työuran ehkä merkittävin yksittäinen käänne: Keisari Nikolai II sekä hänen poikansa, perintöruhtinas ja yliopiston kansleri Aleksanteri vierailivat maaliskuussa Suomessa.

Tässä on mitä ilmeisimmin menneet Venäjän keisarit sekaisin, sillä Nikolai II ei ollut vielä vallassa vuonna 1854 vaan vasta vuosisdan loppupuolella ja uuden alkaessa.

Erityismaininta tälle topeliaaniselle ajatukselle:

Ilon maaperästä nousevat viisauden idut

Kiitos Avain-kustantamolle arvostelukappaleesta!

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 31: Kirjassa on jotain sinulle tärkeää Jaan Topeliuksen kanssa metsien merkityksen hyvinvoinnille ja kristillisyyden merkityksen

Hilja Haahti: Maksoi mitä maksoi!

Hilja Haahti

Maksoi mitä maksoi

Otava, 1944

375 s.

Lähetyslapsille ja heidän vanhemmilleen omistettu kirja kertoo Toivilan lähetysperheen vaiheista kotimaassa ja työsarallaan Afrikassa. Perheen lapset Tuuli ja Säde ovat 7-8-vuotiaita, kun perhe palaa lomalle Suomeen.

"Lasten kielet kävivät vilkkaasti: - Tala, tala!

- Iinima iitokele taji zi megulu!

- Katso, katso! huudahti kahdeksanvuotias Tuuli. - Taivaasta tulee valkoista aineitta, totesi vuotta nuorempi Tähti.

Tytöt olivat syntyneet Afikassa ja puhuivat keskenänsä  ošindongan murretta, johon he olivat tottuneet Ambomaalla ondonganheimon keskuudessa asuessaan.

Perhe, johon kuului isä Lauri ja äiti Salme asettuvat ensin asumaan Salmen Naima-tädin yhteen huoneeseen. Naima on muuttanut Kuopiosta Helsinkiin, eikä tiedä, mihin on ryhtynyt ottaessaan perheen luokseen asumaan. Naima on harras lähetysihminen, mutta hänen mielestään lasten pitää olla kiltisti ja hiljaa ja kun Tähti vahingossa tönäisee hänen ruukkupalmunsa lattialle ei hän voi olla sanomatta että tämä on kuin Afrikan villit.

Toivilan perheen loma pitkittyy ja lopulta isä Toivila ostaa oman talon maalta, jossa perhe viihtyy, kunnes Lauri ja Salme ovat jälleen lähdössä Afrikkaan. Tytöt jäävät Suomeen käymään koulua ja asettuvat jälleen, ainakin ensi alkuun Naima-tädin luokse.

Kirja kuvaa suomalaisen lähetystyön arkea satakunta vuotta sitten. Teoksessa viitataan Martti Rautasen pioneerityöhön. Teos oli ihan mielenkiintoinen kehityskertomus ja lähetyslapsen arjesta ja vaikeuksista sopeutua paitsi erilaiseen ympäristöön myös olemaan erossa vanhemista ja sisaruksista. Tuuli on, jos niin voi sanoa, säyseämpi ja herkempi luonteeltaan kuin hieman rajumpi Tähti. Tuuli on taiteellisesti lahjakas ja alkaa haaveilla opinnoista Ateneumissa sen sijaan, että opiskelisi sairaanhoitajaksi ja lähtisi auttamaan vanhempiaan lähetystyössä. Tähti kulkee omia polkujaan, opiskelee ahkerasti ja kiinnostuu raja-Karjalan runonlaulajista ja itkijänaisista.

Teos on siis aiheeltaan kiintoisa. Hieman sitä rasittaa vanhahtava kieli, jota tosin raikastaa murreilmaisut ja hieman poikkeavat sanat puhumattakaan afrikkalaisesta sanastosta. Suhtautuminen afrikkalaiseen väestöön, jolle siis ollaan viemässä evankeliumia, on pääosin luontevaa. Mikä hieman mietityttää ja osin harmittaakin on, että ambomaalaisista puhutaan vuoroin mustina, vuoroin neekereinä. Neekeri-sanaa ei kuitenkaan käytetä halveksien, eikä sitä käytetä rasistisesti, paitsi ehkä Naima-tädin ja erään tuttavapojan puheissa. Täti kun suhtautuu hieman ylemmyydentuntoisesti näihin afikkalaisiin ja jälkimmäinen  tahtoo Tuulin Ateneumiin eikä 'neekerien sairaanhoitajaksi'. Mitä myös mietin, kun olen teologian opinnoissani aihetta sivunnut on tasa-arvoisuus ja samanvertaisuus -teemat. Mielestäni tässä teoksessa evankeliumia ei kuitenkaan tuoda ylemmyydentunnosta vaan velvollisuudesta niille, jotka eivät ole vielä kuulleet. Mitä kuitenkin ihmettelen ja en vain tämän kirjan kohdalla ja mitä myös Toivilan tytöt ihmettelevät, miksi alkuperäinen nimi, tässä tapauksessa ambomaalainen Uatika-nimi, pitää vaihtaa raamatulliseen nimeen, kun henkilö kastetaan kristityksi. Ymmärrän nimenvaihdon ehkä, jos nimi kuvastaa jotain todella kamalaa ja ristiriidassa vakaumukseen nähden olevaa, mutta noin yleensä ottaen en oikein ymmärrä sen raamatullista pohjaa.

Kaiken kaikkiaan kuvauksena monisyinen, henkilöhahmot eläviä ja samaistuttavia. Ajallisessa miljöön rakentaminen kuitenkin hieman ontuu, sillä alussa mainittu vuoden ikäero tarinan loppupuolella jättää hieman kysymyksiä ja muutenkin ajankulumisessa ja vuosien vierimisessä on haasteensa. Mietin myös tuota Raja-Karjala kysymystä. Suomalaisuusaate on vahvana tässä teoksessa. Kirja on ilmestynyt sotien jälkeen, mutta kuvannee aikaa ennen sotia.

Muutama kerronnasta esille noussut kohta:

"Jos oikeutes tietää tahdot, nainen, niin alistu ja kärsi, kärsi vainen"

Sanoilla viitataan johonkin runoilijaan, mutta ei mainita keneltä nämä sanat olisi lainattu. Niitä käytetään myös enemmänkin ironisesti kuin todellisena neuvona.

"Kirkko on kuin suuri lyhty! Tähti huudahti."

Olla lyhtynä, olla valona, siitä loppujen lopulta on kysymys. 

...

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 1: Kirja, jonka henkilöistä ainakin yksi on pappi

Konni Zilliacus: Siirtolaisia!

Konni Zilliacus

Siirtolaisia - Kertomuksia Amerikan suomalaisten elämästä

Suomentanut Juhani Aho

Ilmestynyt Porvoossa, Werner Söderström. 1897.

Projekti Gutenberg

Teos sisältää esipuheen Lukijalle, jossa ei kovin mairittelevasti puhuta kaikista Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneistä. Syitä on ollut monia. Se, kuinka todenperäisiä ja aitoja nämä kertomukset, joita Konni Zilliacus on kirjoittanut, ovat, onkin sitten asia erikseen. Ainakin kokeillessani ensimmäisen tarinan päähenkilöä Eenokki Muposta, niin tuloksena googlaisusta oli vain viittauksia tähän teokseen. Konni Zilliacus oli maailmaa kiertelevä kirjailija toimittaja, joka oli ilmeisesti omanlaisensa persoona Suomen historiassa. Oletankin, että nämä kertomukset ovat enempi mielikuvitusta kuin todellisia tapahtumia, pakinatyyliin kirjoitettuja, joissa tosin on ripaus suomalaista kansanluonnetta ja siirtolaisuuden arkea.

Lyhyet luonnehdinnat teoksen tarinoista.

1. Eenokki Muponen intiaanisodassa kertoo tarinan siitä, kuinka Sioux-intiaanit ovat ryhtyneet kapinoimaan reservaattioloja vastaan ja niitä ruokavarantoja kohtaan, joita heille annetaan. Eenokki Muponen on asutustilallinen, jolta intiaanit ovat varastaneet työhevosen ja hän lähtee jalkaisin hakemaan sitä takaisin.

2. Kuinka Pekka sai anteeksi hevosen kuoleman.

Kertoo veljeksistä Matista ja Pekasta, jotka saivat tutulta kirjeen Amerikoista ja piletin tulla Montanaan töihin kaivokseen. Matti, joka on vanhempi ei oikein tiedä, pärjääkö Pekka nuorempana niin kaukana ja pitkällä matkalla. Lisäksi suhdetta kalvaa se, että Pekka on ilmeisesti syyllinen hevosen menetykseen tukkireissulla. Pekka on väkivahva nuorukainen, mutta ei suostu puhumaan sanaakaan hevosen menetyksestä. Matti ja Pekka matkustavat Amerikoihin ja junailija ajaa heidät ulos vaunusta kesken matkan. Matin kysyessä missä on Tirlots ei kukaan osaa neuvoa. Lopulta Pekka asiaa pähkäiltyään tulee siihen tulokseen, että lippu ei  ilmeisesti riittänyt pitemmälle ja he suuntaavat kohti vuoria, koska kaivoksestahan oli kyse. Pitkään taivallettuaan he tulevat mökkiin, jossa lopulta selviää suomea puhuvan miehen kautta, että Deer Lodgeen olisi päässyt suoraan junallakin, minkä takia he tänne ovat jääneet, mutta samalla selviää mihin päin pitää kulkea ja tarina päättyy Matin sanoessa, että ei hän usko, että Pekalla oli mitään syytä sen hevosen kuolemaan.
 

3. Naimiskauppa uudessa maailmassa.

Hämärä hotellinpitäjä etsii itselleen  apua  ja palkkaa maahan tulleen siirtolaisneitosen, joka pistääkin hotellin uuteen uskoon. Mies yrittää vokotella naista, jonka lopulta pelastaa muuan merimies, jonka kanssa he  karkaavat, nainen koti-Suomeen ja mies merille.

4. Valkoinen valo

Kertoo miehestä, joka pääsee rautateille töihin ja ylenee hommissa. Kutsuu mielitiettynsä maahan.  Tarinassa on vahvaa liioittelua, tai ainakin minulle maininnat siitä, miten paljon junia ja ihmisiä on liikenteessä maailmannäyttelyn tullessa. Sitten aletaan puuhata lakkoa, johon mies ei suostu. Lakkoilijat puuhaavat hämärähommia ja juttu päättyy surullisesti. Tarinassa oli "sydän kintaan peukalossa" ja sydäntä hieman enemmän kuin muissa.

5. Juho Penttinen.

Merimiestarina, jossa lippu ei olekaan riittänyt perille asti ja sitten on jouduttu järjestelemään asioita, jotta päästäisiin perille. Siinä joudutaan elämään kuivalla leivällä satama-alueella, josta poliisit vievät putkaan. Suomalainen ylpeys myöntyy vahvaan ateriaan, mutta ei rahalahjaan, jota tarjotaan hyvitykseksi väärästä kohtelusta.

6. Aatami Urola, isä ja poika ja the Unknown.

Hevosia ja vedonlyöntejä. Tästä tarinasta en oikein päässyt jyvälle. Mielestäni aika sekava keitos.

Ensimmäisen intiaaniaihe oli kiintoisa, joskin sen rasistinen sävy ei innostanut. Suomalainen sisu ja jukuripäisyys siinä nostettiin kunniaan ja intiaanit tehtiin naurettaviksi, ainakin jokunen heistä. Junatarina vetosi tunteisiin ja erosi  sävyltään. Oikeastaan nämä kaikki olivat hyvin erilaisia sävyltään. Pakinoiksi näitä kai lähinnä voi sanoa, vaikka minua ei kylläkään juurikaan naurattanut.

--

Mukana Joken runonurkan Gutenberg-haasteessa

Helmet 2020 kohta 26: Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö