Cicely M. Barker: Flower Fairies of the wayside!

 

Cicely M. Barker

Flower Fairies of the wayside

Blackie & Son Limited 

 

Pieni ja viehättävä taidekuvakirja, jonka Cicely M. Barker on kirjoittanut ja kuvittanut kehoittaa avaamaan silmänsä ja näkemään kauneuden tien varrella.

To shop, and school, to work and paly,

The busy people pass all day;

They hurry, hurry, to and fro,

and hardly notice as they go

The wayside flowers, known so well,

Whose names so few of them can tell. 

Kirjailija/taiteilija esittelee  seuraavat kasvit, joiden suomenkielisen vastineen olen yrittänyt löytää. Huom. Saattaa olla ollut tunnistusvaikeuksia)

Jack-by-the-hedge (litulaukka)* Greater celandine (keltamo) * Ground Ivy (maamuratti) * Red campion (puna-ailakki) * Goose-Grass (kierumatara)  * Scentles Mayweed (peltosaunamo/saunakukka) * Rose-Bay Willow-Herb (Maitohorsma) * Black Medic (nurmimailanen) * Bee Orchis * (mehiläisorho) * White Bindweed (valkokarhunköynnös) * Red Clower (puna-apila) * Self-Heal (niittyhumala) * Rush-Grass and Cotton-Grass (kaisla ja suo-/niittyvilla) * Stork's-Bill (peltokurjennokka) *  Sow Thistle (valvatti) * Totter-Grass / Quaking-grass (räpelöt) * Tansy (pietarytti) Ribwort plantain (heinäratamo) *  Fumitory (pelto-/rohtoemäkki) * Horned Poppy, (keltaneidonunikko) * Chicory (sikuri) * Jack-Go-To-Bed-At-Noon (piennarpukinparta) * Cat's Ear (liuskahäränsilmä) *  Agrimony (verijuuri) 

Aivan uusia ja outoja kasvinimiä useimmat. Itse tunnistin vain puna-apilan ja pietaryrtin (joka tietysti toi mieleen L.M.Montgomeryn iki-ihanat Runotyttö-kirjat). 

Esittelyt on pienin runosäkein ja joidenkin kohdalla on myös lisätietoa alaviittein. Kuvitus on kasvinosalta suht luonnollinen, mutta fantasiaksi tämän teoksen luonnontieteen suhteen se, että taiteilija on kuvannut kasvin myös keijuna. Herkkiä, suloisia lapsikeijuja perhosensiivin. Kaunis katselukirja sarjassa, johon kuuluu myös muita, suomeksikin ilmestyneitä osia.  

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 2: fantasiakirja (hieman tämä nyt menee tulkinnalliseksi, siinä ja siinä, mutta fantasiaahan ne keijut ovat)

 

--

 

Enid Blyton: Tammen siimeksessä!

Enid Blyton

Tammen siimeksessä

Alkuteos: Country tales

Suomentanut Tuulikki Ojanen

Kuvitus: Frances Stevens

Kirjalito, 1991 

61 s.

Kiinnostuin tästä Tammen siimeksessä teoksesta nähdessäni sen kirpputorimyymälässä ja koska Anki oli esitellyt sen sisarteoksen. Tammen siimeksessä on suht realistisesti kerrottu, lapsille suunnattu tietokirja maaseutuympäristöstä ja sen eläimistöstä. Tarinoissa on pieniä sadun vivahteita, kuten eläinten inhimillistäminen ajatus- ja viestintätasolla. Tämä siis kerronnallinen tehokeino. Satuja nämä ei kuitenkaan ole, vaan kirjailija tuo esiin eläinten saalistusvietit ja yksilölliset piirteet ruokailutapoineen ja pesänrakennuspuuhineen. Siksi katson, että tarinatyylistään huolimatta tämä on enemmän tietokirja kuin satu- tai tarinakirja.

Tammen siimeksessä -teos esittelee kuusipeuran, pähkinähiiren, lepakakon, myyrän, siilin, näädän, kärpän, punarinnan, punatulkun, liejukanan, kuningaskalastajan ja ankeriaan. Lisäksi tarinoissa esiintyy kaniineja, pöllö, rotta ym. 

Teoksen kuvitus on kaunis ja viehättävä, oman määritelmäni mukaan romanttisrealistinen. Pehmeä ote luo lämpöä ja romanttisen harmonista kuvaa luonnosta, toisaalta kuvat ovat hyvin realistisia ja todellisuutta kuvaavia, vaikka mitään valokuvamaisen tarkkoja eivät olekaan. 

 

 

Tässä suhteessa tarinoiden ja kuvituksen välillä on pieni ristiriita. Tarinoissa nousee esiin, että osa eläimistä on saalistajia, kun kuvitus taas tosiaan luo kuvan harmonisesta maaseudusta. Pienet lapset voivat hyvillä mielin katsella kuvia, mutta tarinoiden suhteen asioita olisi hyvä käydä läpi aikuisen kanssa. Tämä ei ihan pienten lasten kirja ole, paremmin jo kouluikään ehtineelle, joka osaa erottaa sadun ja todellisuuden rajat ja joka ehkä kiinnostuu tarkkailemaan luontoa enemmänkin. 

Ihan eksaktina tietopakettina tätä en pitäisi. Esimerkiksi kuvaus punarinnasta, joka söisi vain hyönteisiä eikä lainkaan siemeniä kuulostaa wikipediatiedon valossa liioiteltuna. Kuvaus ankeriaasta taas oli hyvin mielenkiintoinen herättäen uteliaisuutta saada tietää hieman enemmän oudosta olennosta.

--- 

Kyyti 2025 -lukuhaaste kohta elokuu B: Tietokirja ilmastosta tai ympäristöstä 

Kirjametsä-lukuhaaste: Tammi 

Marko Laihinen: Mulu, Lapsi, joka toi metsän takaisin

 

Marko Laihinen (teksti)

Elina Jasu (kuvitus)

Mulu - Lapsi, joka toi metsän takaisin

Puukenkki Kustannus, 2020

32 s.

Mulu on pieni poika, joka asuu isovanhempiensa luona metsän ympäröimässä kylässä. Mutta sitten, yön pimeydessä jyristävät suuret koneet halki metsän ja kaatavat kaikki puut. Kylä autioituu. Meren tuulet pääsevät puhaltamaan eikä mikään pidättele tulvavesiä. Ihmiset alkavat muuttaa muualle. Mulu suree ihanan luonnon katoamista. Hän päättää tehdä jotain - istuttaa metsän uudelleen. 

Mulu on pieni kuvakirja tärkeästä aiheesta. Kuvitus on yksinkertaisen suurpiirteistä, silti hyvin kuvaavaa eikä pieniä yksityiskohtiakaan ole täysin unohdettu. Lapsella on katsellessaan etsittävää. Tekstit ovat lyhyitä ja selkeitä. Väreillä kerrotaan paljon tunnelmista ja tilanteista. 

Mulu on tarina rohkeudesta ja päättäväisyydestä, joka ei lannistu ensimmäisen vastoinkäymisen tullen. Maailmassa on toivoa, jos vain on toimeen tarttujia, yhteistä tahtotilaa. 

--- 

Kyyti 2025 -lukuhaaste kohta elokuu 1. Eihän tämä nyt  ihan romaani ole, mutta menköön nyt paremman puutteessa

TÄHTINEITO!

 

Tähtineito

Ojibwa-intiaanitarun mukaan kertonut Barbara Juster Esbensen sekä kuvittanut Helen K. Davie. 

Suomennos: Sylvi Samuti

Alkuteos: The Star Maiden

Gummerus Carlsen 1990

Ammoisina aikoina, kauan kauan sitten maan kaikki heimot elivät sovussa keskenään. Ei ollut sotia. Vallitsi ainainen kesä. Joet virtasivat puhtaina ja kirkkaina ja niissä oli vilisemällä kaloja. Lintujen laulu raikui kaikista puista ja maa tarjosi runsaita antimiaan ihmisten elannoksi.

Näin alkaa tämä vanha Amerikan alkuperäisasukkaiden legenda taivaalle ilmestyvästä hohtavasta tähdestä, joka ihmetyttää. Kylän päällikkö lähettää sotureita tutkimaan asiaa ja nämä palaavat kertomaan, kuinka "se väikkyi tumman mäntypuun latvassa. "Eikä se vastannut meille mitään. Me pelkäsimme sitä."

Mutta samana yönä muuan sotureista näkee unta, jossa Hopeaneito ilmestyy hänelle ja kertoo, kuinka "hän on väsynyt harhailemaan taivaalla." 

Intiaaniheimo tervehtii uutista ilolla ja toivottaa Tähtineidon tervetulleeksi, mutta missä hahmossa hän voi tulla. Tähtineito asettuu ensin ruusuun, mutta ne on liian kaukana kylästä. Sitten hän asettuu preerian sinisiin kukkiin, mutta tanner alkaa tömistä puhvelien askelista ja jälleen on etsittävä jotain muuta. Lopulta Tähtineito näkee kuvajaisensa veden tummasta kalvosta. Hän  kutsuu sisariaan lopettamaan harhailun ja asettumaan hänen kanssaan tähän rauhaisaan paikkaan. 

Ihmiset näkivät taivaan väräjävän kirkkaita valopilkkuja. He näkivät tumman ulapan täyttyvän tähdistä. --- --- Yötuuli puhalsi. Kuikka huuteli. Pöllöt huhuilivat. Aamulla nähtiin, mitä oli tapahtunut. 

Tähtisiskot eivät enää harhailleet pitkin taivaankantta. He olivat lennähtäneet järveen, joka oli täynnä ――    

                lumpeenkukkia.

Kauniin pienen legendan kuvitus on kaunis ja hyvin aidontuntuinen. Enempi naturalistinen kuin kuvitteellinen tai sadunomainen ja itselleni ehkä kuvitus antoiki enemmän kuin itse tarina, joka kuitenkin toi mieleeni kaikuja Andersenin pienestä merenneidosta, mutta myös Beetlehemin tähdestä, mutta muistuttaa ehkä kuitenkin enemmän niitä satuja, joissa kerrotaan, kuinka "seepra sai raitansa".

Legendan taustoista kerrotaan,  että Ojibwain, Chippewayanien oman kielen mukaan "anishinabe" alkuperäinen kansa, kulttuuri ja kieli perustuu suulliseen kerrontaan, ei kirjoitettuihin tarinoihin. Tämän vuoksi samasta tarinasta voi olla useita versioita. Tämä Juster Esbensenin kertoma pohjautuu ojibwa-päällikkö Kah-ge-ga-gah-Bowhin kirjaamaan tarinaan vuodelta 1850. Kah-ge-ga-gah-bow otti myöhemmin nimen George Copway ja hän kirjasi heimonsa historian, tavat ja legendat kirjan muotoon, jotta ne ei häviäisi.

Kah-ge-ga-gah-Bowh:n tekstejä ja tämä legenda löytyy Internet Archive -palvelusta.

----

Vuosi lähenee loppuaan ja loppuspurtti lukuhaasteisiin käsillä. Tällä hieman ehkä siinä ja siinä, mutta kuitenkin Pohjoinen lukuhaaste 2024 kohta 20. Kirjan tarinaan liittyy maapallon ulkopuolista elämää. 

NAISTENVIIKKO 2024! Tuula Korolainen: Sara ja kadonneet sateet

Tuula Korolainen

Sara ja kadonneet sateet

Karisto 2020

44 + 2 s.

Kuvitus Meria Palin

Tänään vietämme  Sarin, Saaran, Saran, Saritan, Sallin ja Sallan nimipäivää. Onnitteluni

Tuijatan Naistenviikon -lukuhaasteen merkeissä valitsin tämän päivän kirjaksi Tuula Korolaisen Sara ja kadonneet sateet -teoksen. Hieman ironinen tunnelma, sillä tätä kirjoittaessani ulkona sataa ripottaa, vaikka se ei nyt olisi suotavaa, sillä keskellä lukuhaasteponnistusta, pitäisi vielä saada aikaan muuttoruljanssikin tehtyä. Onneksi muuttomatkaa on vain muutama kymmenen metriä, mutta on sitä siinäkin työtä ja vaivaa.

Silloin Sara muisti. Kylän halkeilevat pellot. Tyhjät vesikuopat ja sadevesialtaat. Kuolevat vuohet. Loputtoman kävelyn kuivan aavikon halki. - Sateet, Sanoi sanoi hiljaa. - Sateet eivät tulleet. Ja sitten me lähdettiin kotoa. Sinä päivänä, kun auto toi viimeisen kerran vettä.

Sara ja kadonneet sateet kertoo Sarasta, joka asuu äitinsä Leilan ja enonsa Samuelin kanssa jossain päin Afrikkaa (?). Päivänä, joka auto tuo vettä vain altaan puolilleen, Leila ja Sara lähtevät vaeltamaan kohti kaupunkia. Samuel-eno jää vielä kylään. Sinne jää myös Saran Täplä-vuohi, joka ainakin toistaiseksi on selviytynyt hengissä. Matka on uuvuttava ja vesivarannot tyhjenevät. Matkalla he tapaavat toisen perheen, joka neuvoo heille toisen reitin, mutta nämä kulkevat joutuisammin kuin Leila ja Sara ja katoavat pian näkyvistä.

Sara ja kadonneet sateet on ajankohtainen teos lapsinäkökulmalla ja lapsentajuisesti kerrottuna. Ei pelotellen tai uhkakuvia maalaten, vaan todentuntuisesti, mutta rohkaisevasti. Sara menettää lopulta tajuntansa uupumuksesta, mutta herää sairaalassa. 

Kerronnallisesti teos alkaa heräämisestä sairaalassa, jossa Sara alkaa muistella hänen ja äitinsä lähtöä pois aavikoituvasta kotikylästä. Kerronta on kaikkitietävän ulkopuolisen. Meria Palinin kuvitus ei ole teräväpiirtokuvitusta, vaan pehmeää kuin aavikon hiekka, jälki sumeaa kuin auringonpaahteessa väräjävä Afrikan ilmasto. Värikästä kuin elämä itsessään.

Sara ja kadonneet sateet kertoo katastrofista, mutta myös toivosta ja unelmista. Sara tahtoisi opettajaksi, mutta sitten myös sateentekijäksi.

"Ehkä sinusta voi tulla moelmpia. Jos minä olisin saanut käydä enemmän koulua, olisin halunnut tarinankertojaksi. - Mutta sinähän olet jo! Sara sanoo äidilleen. 

Ja niinhän äiti onkin. Saran tarina on eräänlainen kehyskertomus, jonka sisällä on kaksi Saran äidin kertomaa satua, jotka voisi nimetä vaikkapa näin: Satu Auringosta ja Vedestä sekä Kilpikonna, joka löysi veden.

Teoksen lopussa on tietoisku veden tärkeydestä ja merkityksestä ja mitä voimme tehdä asioiden muuttamiseksi parempaan. Myös aiheeseen liittyvää lastenkirjallisuutta on listattu teoksen viimeisille sivuille. 

Naistenviikon lukulistallani on naiskirjailijoiden teoksia, joiden kirjailijoissa tai tarinoiden päähenkilöissä on viikon nimipäiväsankereita.

James Herriot: Jouluaamun kissanpentu!

 

James Herriot

Jouluaamun kissanpentu

Alkuteos: The Christmas Day Kitten

Suomentanut Anja Haglund

Kuvitus Ruth Brown

Otava, 1987

Rouva Pickeringin koti oli jouluisen kaunis kulta- ja hopeapaperisine koristeineen ja ikivihreine oksineen, ja keittiöstä leijui herkullinen kalkkunan ja salvian ja sipulikääryleiden tuoksu.  

Rouva Pickeringillä oli kolme bassetia, mutta ei kissaa. Paitsi Milla, kulkukissa, joka aina silloin tällöin pistäytyi talossa, mutta katosi sitten taas omille teilleen. Sitten jouluaamuna rouva Pickering soittaa eläinlääkäri Herriotille. Milla makaa takkatulen äärellä, mutta ei lainkaan omana itsenään. Milla on kuolemaisillaan, mutta viimeisillä voimillaan se on kantanut pienen äskettäin syntyneen pentunsa rouva Pickeringin luokse. Pikkuinen pentu kyyhöttää  nyt emonsa kyljessä, joka kohta vetää viimeisen henkäyksensä. 

Jouluaamun kissanpentu on kaunis, hellyttävä tarina erikoisesta kissanpennusta,joka saa nimen Kasper. Rouva Pickering esittelee Kasperin ihmeelliset kyvyt kun vuosi on kulunut. Bassetit eivät korvaansa lotkauta, kun rouva Pickering heittää pallon ruohikolle, mutta Kasper-kissa hyppää notkeana pallon perään ja tuo sen rouva Pickeringille. Kasperista on kasvanut noutajakissa.

James Herriotin eläintarinat ovat hauskoja ja lukisin näitä enemmänkin. Aikuisille suunnatut eläinlääkärin arjesta kerrotut tarinat ovatkin tuttuja, mutta nämä lapsille suunnatut kuvakirjat ovat uusi tuttavuus. 

Anngannguujuk Jättiläisten vankina

 

Anngannguujuk Jättiläisten vankina

Kuvittanut Krista Lund

Kertonut Grönlantilaisen kansansadun mukaan H.C.Petersen

Suomennos: Päivi Niemi-Rosing, Liisa Ranta

Atuakkiorfik ja Pohjola-Norden, 1994

"Kauan kauan sitten Grönlannissa eli poika nimeltä Anngannguujuk. Hän asui pienessä kylässä isänsä ja äitinsä kanssa. Anngannguujukin isä oli hylkeenpyytäjä, joka liikkui merellä kajakillaan. Kotona äiti sitten muokkasi hylkeiden nahat, Annganguujuk ainoana seuranaan."

Näin alkaa tämä Grönlanilaista kertomusperintöä ja kulttuuria esittelevä kuvakirja. Tarina jatkuu siten, että Anngannguujuk leikkii eteisessä  kajakilla melontaa, kun äiti muokkaa hylkeennahkoja. Aina välillä äiti kysyy, vieläkö poika meloo ja kun poika vastaa, että kyllä vain, niin kaikki on hyvin. Mutta sitten poika ei enää vastaakaan ja äiti hätääntyy. Nyt isä suuttuu, kun palaa mereltä. Ja isä suuttuukin. Hän luulee, että vaimo on tappanut pojan. Tämä kuulostaa aika kaukaa haetulta, mutta jos on yhtään lukenut Grönlannin kulttuurista, voi havaita, että ei se ole yhtään niin outoa, vaikka julma käytäntö: tappaa lapset, jos ei ollut ruokaa ja nälkä uhkasi.

Mihin poika siis on kadonnut. Vanhemmat lähtevät etsimään häntä ja turvautuvat tietäjiin, joilta he kuulevat, että sisämaan dorsetilaiset ovat pojan ryöstäneet. Ei auta, kuin lähteä hakemaan poika pois, vaikka dorsetilaiset ovatkin jättiläisiä Anngannguujukiin verrattuna.

Tietäjän avulla vanhemmat saavat vaivutettua jättiläiset uneen ja pojan pois. Mutta he tietävät, että nämä herättyään lähtisivät ajamaan heitä takaa ja siksi he keräävät tavaransa ja muuttavat muualle.

Grönlanti on yksi niistä kultturiseuduista, jotka minua erityisesti kiinnostaa ja niinpä tämän kuvakirjan kansi herätti mielenkiintoni. Odotin kuitenkin hieman monipuolisempaa tarinaa ja vahvempaa kulttuurista otetta sanastossa. Oudoksuin muun muassa sanaa talo, joka oli liian länsimainen, vaikka kuvituksessa esiintyi jonkinlainen turvemajan kaltainen. Minua tämä tarina ei imaissut mukaansa, mutta joku toinen voi hyvinkin saada tästä enemmän iloa. 

..

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 24: Kirja liittyy mytologiaan

Naistenviikko 2022: Riikka Juvonen: Kun höyhen putoaa!

 

Nyt se alkaa. Nimittäin naistenviiikko ja Tuijatan ideoima naistenviikon lukuhaaste, jota vietetään jo kahdeksatta kertaa. 

Suunnitelmanani on lukea naiskirjailijoiden teoksia niin, että teosten kirjoittaja, pää- tai sivuhenkilö on  kunkin päivän nimipäiiväsankari,  Tänään vietetään Riikan päivää. Onnea kaikille päivänssankareille. 

Riikka on hieman hankala nimi löytää, jos se pitää löytää tarinan hahmoista. Päädyin tällä kertaa Riikka Juvosen lastenkirjaan Kun höyhen putoaa.

Riikka Juvonen

Kun höyhen putoaa

Lastenkeskus

55 s.

 

Kun höyhen putoaa on lapsille suunnattu kuvakirja, jossa kuunnellaan, katsellaan, tunnetaan, tai ollaan ihan hiljaa ja kuvitellaan luonnon moninaisuuden äärellä. Lyhyet tarinat esimerkiksi ruohikon tai metsän maailmasta antavat tilaa lapsen omille ajatuksille ja mielikuvitukselle, samoin kuin lyyrisen kauniit maalaukset, joissa on tilaa ja avaruutta. Itse taiteellisena luonteena ihailen Juvosen värien käyttöä ja taitoa saada vesi, värit ja muodot kohdilleen, joissakin kohdin jälki muistuttaa pointillismia. Olen tottunut näkemään Juvosen töissä lähinnä ortodoksisen ikonitaiteen vaikutuksia, jotka on värikylläisiä ja vahvoja kuin Frida Kahlon työt, mutta tämän pienen kuvakirjan työt ovat aivan erilaisia, lämpimiä ja tunnelmallisia, vaikka kyllä tässäkin Juvosen tyylin tunnistaa.

 Mustarastaan laulusta:

 "Linnun ääni piirtää kultaista viivaa hämärään"

Elisif Elvinsdotter, Margareta Nordqvist: Tulilintu!

 

Tulilintu!

Teksti: Elisif Elvinsdotter

Kuvitus: Margareta Nordqvist

Alkuteos:Gnistfågel

Suomennos: Raija Viitanen

Kustannus Carlsen, 1989

Kyyhkynsilmä on pieni intiaanityttö preerialta. Tyttönä hän joutuu tekemään naisille tarkoitettuja töitä: kantaa vettä, laittaa ruokaa, ripustaa nahkoja kuivumaan, valmistaa mokkasiineja jne. Ei siis lainkaan jännittävää elämää, kaikki tuntuvat niin tylsältä. Olisipa hän poika, kyyhkynsilmä ajattelee, silloin hän voisi hiipiä metsästysretkillä tai tanssia tulen ympärillä sotamaali kasvoillaan. Eräänä kuumana kesäisenä päivänä, kun vesi purossa oli vähentynyt ja oli tukala olla auringon paahtaessa. Kyyhkynsilmä lähtee purolle juomaan, ehkä sieltä kuitenkin löytäisi hieman vettä.

 

 

 Retkellään Kyyhkynsilmä löytää vahingoittuneen villihevosen, jota hän alkaa salaa hoivata. Hevvonen tervehtyy ja Kyyhkynsilmä antaa sille nimen Tulilintu nuotion kipunoivien tulenliekkien mukaan, jotka tanssivat hänen silmissään kuin linnun siivet.

 

Tulilintu tervehtyi ja siitä tuli Kyyhkynsilmän oma hevonen, joka ei sietänyt muita lähellään. Sitten Tulilintu alkoi kuitenkin  tulla alakuloiseksi, kun Kyyhkynsilmä piti sitä liekaan sidottuna. Kyyhkynsilmä ei halunnut, että hänen isänsä kesyttäisi Tulilinnun hänelle ja lopulta Kyyhkynsilmä vapauttaa hevosen preerialle, sillä "villieläinten täytyy saada olla vapaina. Jos ne sitoo kiinni, ne tulevat onnettomiksi."

 

 

 

 

 

Intiaaniaihe herätti kiinnostukseni ja sai minut hankkimaan itselleni tämän teoksen. Kuvitus on hieno ja ruotsalaista alkuperää oleva tarina yksinkertainen ja lämminhenkinen. Intiaanien elämäkin suhteellisen aidosti  kuvattu, jos kohta hieman yksinkertaistettua ja hivenen stereotyyppistä. Erityisesti kuva nuotion ympärillä sotamaalattuina tanssivista sotureista sai minut hieman mietteliääksi, sillä siinä ohitettiin  muut syyt tanssia ja tehtiin sotatanssi stereotyyppisesti esimerkiksi tanssin maailmasta. Uneksiko Kyyhkynsilmä olevansa soturi? Ymmärsikö hän sodan luonteen toivoessaan heristelevänsä keihästä miesten lailla?  Tämähän on kuitenkin  pienille lapsille kohdistettu kuvakirja, jossa todellinen elämä ja sadunmaailma kohtaavat.  Opetuskin on selkeä: Villieläimet kuuluvat luontoon, niitä ei pidä vangita itsekkyydestä. 

Hieman tutkiessani kirjailijan taustoja huomioin, että häneltä on ilmestynyt toinenkin intiaaniaiheinen tarina. Lukisin senkin kyllä mielelläni, jos vain saisi suomennettuna.  

...

Porin lukuhaaste kohta 4: Kirja, jonka luit tai olisit halunnut lukea yhdellä istumalla

 

Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä?

 

Tove Jansson

Kuka lohduttaisi Nyytiä

Alkuteos: Vem ska trösta Knyttet

Suomentanut Kirsi Kunnas

WSOY, 2002 (16. painos)

Tämän kivan ja upeasti piirretyn kuvataidekirjan päähenkilö on Pikku Nyyti Nyytiäinen, joka "ihan yksin asui taloaan". Oi kuinka ihanan kuvaavaa ja koskettavaa on Kirsi Kunnaksen riimittelevä suomennos Tove Janssonin tekstistä. Ja Tove Janssonin kuvat ovat nekin kaikessa kaameudessaankin, yön synkkyydessä paljon puhuvia. Pikku Nyyti Nyytiäinen lähtee yksinäisyydestään taivaltamaan pois yksinäisyydestään, löytää pulloviestin jossa toisen yksinäisen ja pelokkaan, Tuitun, viesti saa hänet ajattelemaan muitakin kuin omaa yksinäisyyttään. 

Teos on alunperin ilmestynyt 1960-luvulla ja voi sanoa, että tämä on hyvin 60-lukulainen teos, mutta myös hyvin ajaton.

---

Porin lukuhaasteeni kohta 2: Kirjassa on onnellinen loppu

Khaled Hossein: Meren rukous!

 

Khaled Hossein

Meren rukous

Alkuperäisteos: Sea prayer

Suomentanut Lotta Sonninen

Otava, 2018

Kuvittanut Dan Williams

"Rakas Marwan,

lapsuuden pitkinä kesinä,

kun minä olin sasmanikäinen poika kuin sinä nyt,,

veimme setiesi kanssa patjat isoisäsi maatalon katolle

Homsin lähistöllä.

Aamuisin heräsimme oliivipuiden havinaan,

vuohen määkinään ja isoäidin patojen kalinaann,

ja ilma oli viileää ja aurinko vasta kalpea orarnssinen raita itäisellä taivaalla." 

Tätä ei Marwan muista. Marwan muistaa vain mielenosoitukset, piiritykset, pommit, nälän ja hautajaiset ja matka halki meren...

"Minä sanoin sinulle: 'Ota kiinni kädestäni. Mitään pahaa ei tapahdu.'

Ne olivat pelkkiä sanoja --- --- sinä uskot kaiken mitä sanon, ja se murtaa minut."

Koskettava, koskettava on tämä pieni teos. Julma, julma on ihmisen sydän, joka ei kuule meren kohinan halki sydämen hellää sykintää.

---

Kirja on luettu myös: Kirjasrikas elämäni -blogissa,  Kirjojen keskellä,  ja Anneli on lukenut Meren rukouksen ohella myös muita Khaled Hosseinin teoksia.

---
Helmet 2020 lukuhaaste kohta 34: Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana: tulkitsen, että meri on osa luontoa

Ompun runohaaste   Tämä kirja on musta kuin kuolema, punainen kuin rakkaus ja sininen kuin toivo.

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste kohta 28: 2010-luvulla ilmestynyt tai 2010-luvulle sijoittuva kirja.

---
Kirjallinen maailmanvalloitus: Syyria

Anna Mari Kaskinen - Minna L. Immonen: Avarille poluille!

Runot: Anna Mari Kaskinen

Kuvitus:Minna L. Immonen

Avarille poluille

Kirjapaja, 2017

47 s.

"Kuuntele ja katso

sitä, mitä on.

Edessä on aamu,

nousu auringon.

Edessä on polku,

josta kulkea,

ovi, jota kukaan ei voi sulkea.

Kuuntele ja katso,

silmä nähdä saa:

valossa jo kylpee

heräilevä maa.

Hämäryyden alta

nouse esiin nyt.

Kaikki aikaan uuteen

on jo herännyt."

- Anna Mari Kaskinen

 

Luonto, elämän pienet ihmeet, usko, toivo ja rakkaus ovat teemoina Anna Mari Kaskisen runoissa, joita Minna L. Immosen herkkä vesivärikuvitus hienosti elävöittää. Olen huikaistunut näistä väreistä, näistä viivoista ja siveltimenvedoista. Kaunis on katsella tämä teos. Runot jäävät - täytyy sanoa hieman varjoon, mutta muutama säepari kyllä kolahti.

-----

Ompun runohaaste 2020 Sininen sillä kuvitus on vesivärityötä ja kuultavaa kuin järvenvesi.

 

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 38: kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu

 

Heikkilä/Nygård: Kissatalon asukit!

Mervi Heikkilä & Marjo Nygård
Kissatalon asukit
Avain, 2017

"11 vuotta sitten Hannele ja hänen lapsensa lähtivät löytöeläintaloon hakemaan itselleen kissaa. Siellä oli monta kissanpentua vailla kotia Yksi pennuista oli erityisen ponteva ja rohkea. Hannele ja lapset ihastuivat siihen heti. He halusivat sen omaksi lemmikikseen ja veivät sen kotiin. Se oli poikakissa, jonka nimeksi tuli Jaska."

Kirja kertoo löytökissoista, hylätyistä, kotia etsivistä kissoista, kesäkissoista. Yhteensä yhdentoista todellisuuteen pohjautuvan kissan tarina löytyy tästä Marjo Nygårdin kauniisti ja elävästi kuvittamasta ja Mervi Heikkilän yksinkertaisen selkeästi kerrotussa kirjassa. Tämä oli selkokirja, vain oleellinen on kerrottu. Minulle henkilökohtaisesti parasta antia oli kuvitus. Nygård on todella tavoittanut kissojen personaallisuuden ja leikkisän, itsenäisen mutta hellyyttä etsivän olemuksen.

...
Elämyshaaste kohta 21. Kirja, jonka alkuteos on kirjoitettu äidinkielelläsi, käännöksenä tai selkokieliversiona.

Seinäjoen  kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 22: Lue kirja, jonka valitsit kannen perusteella.

Tuija NIeminen & Merja Winqvist: Kutoen maailman ympäri!

Tuija Nieminen & Merja Winqvist
Kutoen   maailman ympäri - Lasten kudontatöitä
Otava, 96 s.

Kutoen maailman ympäri on hauska lasten tieto- ja kuvakirja, jossa esitellään erilaisia käsityötaitoja ja kutomismenetelmiä eri puolilta maailmaa. Matka alkaa Niililtä ja päättyy Suomen Lappiin. Kirjan kauniin kuvituksen on tehnyt Merja Winqvist.

Minä olen aina tykännyt tehdä jotain käsilläni lukemisen lisäksi ja tämä kirja on omiaan herättämään ideoita. Joskus muinoin minulla oli pirtapuut, mutta lahjoitin ne sitten eräälle ystävälle. Pirtanauhan tekoa olisi kiva taas jossain välissä kokeilla, kun saisi jostian kehitettyä tai hankittua tuollaiset puut.

Helmet lukuhaasteen kohta 4: Kirja lisää hyvinvointiasi. 

Henry Wadsworth Longfellow: Hiawatha!

 

Henry Wadsworth Longfellow

Hiawatha

Kuvittanut Susan Jeffers

Alkuteos: The song of Hiawatha

Suomentanut Aale Tynni

WSOY, 1985

Ei sivunumerointia

Susan Jeffersin kuvitus Longfellowin teokseen on upea ihan katseltunakin. Olen lukenut Hiawathasta aiemminkin ja postaus lukukokemuksesta löytyy täältä.  Palasin tämän kuvakirjan äärelle, jotta saisin täydennettyä Helmet lukuhaastetta  2017, jossa minulla on vielä aika  kurominen, jos aion saada kaikki kohdat merkityiksi.

Tämä sopii mielestäni Helmet lukuhaasteen 2017  kohtaan 9: Toisen taideteoksen inspiroima kirja, sillä paitsi, että Jeffers on tehnyt kuvakirjansa Longfellowin runon innoittamana on Longfellow puolestaan saanut omaan teokseensa vahvoja vaikutteita meidän suomalaisten kansalliseepoksesta Kalevalasta.

Daniel Pennac & Jaques Ferrandez: Suden silmä!

Teksti: Daniel Pennac
Kuvitus: Jaques Ferrandez
Suden silmä
Alkuteos: L'OEil du loup
Suomentanut Suvi-Maaria Pörsti
Suomen Lähetysseura, 1998
154 s.

Poika seisoo hievahtamattta suden aitauksen luona. Susi kävelee koko ajan edestakaisin, edestakaisin. Se ei pysähdy hetkeksikään. "Tuo tuolla ärsyttää minua" , susi ajattelee pojasta. Poika on seissyt häkin ulkopuolella ainakin kaksi tuntia. Hän on katsellut liikkuvaa sutta. Hän on seissyt paikallaan kuin jäätynyt puu. "Mitä hän oikein haluaa minusta? susi miettii itsekseen.

Poika on nimeltään Afrikka ja Susi on Alaskan susi Susi Sininen. Poika ja Susi katselevat toisiaan kiinteästi. Sudella on vain yksi terve silmä, poika sulkee toisen silmänsä ja nämä kaksi luotua katselevat toisiaan syvälle silmiin, ja he näkevät toistensa silmissä elämänsä tarinana. Vaiti he seisovat ja katselevat toisiaan, katselevat tarinaa, suden tarinaa ja pojan tarinaa. Katselemalla toisiaan silmiin he kertovat tarinansa toisilleen. Tarinoita kertoo myös poika tarinassaan ja susiemo poikasilleen.

Suden silmä on erikoinen lastenkirja. Paitsi elämästä, se kertoo elämän kolhuista, peloista, sodasta, pakolaisuudestayhteenkuuluvuudesta. Loppujen lopuksi tämä on aika filosofinen kirja. Afrikka ei ole vain poika, Afrikka on maaosa. Pojassa ja sudessa avautuu kaksi mannerta Alaska ja Afrikka. Ja suden tarinassa soi ihmisen tarina, pojan tarinassa suden elämä. En tainnut ihan kaikkea tajuta, varsinkaan loppua. Mutta erikoinen tämä oli ja omalla tavallaan hieno pieni teos, jossa on syvällisyyttä useampaankin kertaan luettavaksi ja pohdittavaksi. Myös kuvitus kiehtova, paikoin jopa jännän sarjakuvamainen, sekoitus lempeää otetta ja karheutta.

Kirjan lopussa on lyhyet esittelyt tekijöistä. Kuvittajan kerrotaan saaneen vaikutteita monilta sarjakuvapiirtäjiltä, muun muassa Hergeltä.

Helmet lukuhaaste 2017 kohta 41 Kirjan kannessa on eläin

Aistittavat kirjat: Näköaisti. Paitsi, että kirjan nimessä mainitaan silmä ja se puhuu paljon katselemisesta on kirjan tarinaan eläytymisessä suuri merkitys kuvilla, joita ilman teos jäisi hieman vajaaksi.

Edith Holden: Nuoren naisen päiväkirja luonnon tapahtumista 1906!

Kuvassa on etu- ja takakansi yhdistetty

Edith Holden
Nuoren naisen päiväkirja luonnon tapahtumista 1906
Alkuteos:The Country Diary of an Edwardian Lady 
Suomennos: Ursula Viita-Leskelä, Aila Meriluoto , Raili Takolander (tekstaus)
Otava, 1979
196 s.

Huikean kaunis ja ihastuttava kirja, jossa englantilainen maaseutuelämä ja luonnonkauneus avautuu vanhojen runojen, sananparsien ja nippelitiedon myötä. Edith Holden on ollut paitsi taitava värien ja pensselinkäyttäjä myös nainen, jolla on ollut silmää nähdä luonnon yksityiskohdat. On mielenkiintoista nähdä kuinka eri tahdissa tai samoin ilmentymin vuodenajat vierivät täällä koto-Suomessa kuin Brittein saarilla, jossa ilmasto on paljon lauhempaa ja vuodenajatkin sen mukaisesti eri tahdissa kuin meillä, ainakin, mitä kevääseen tulee. Toisaalta, tämä on kuvausta vuodelta 1906 ja sääilmiötkin on sadassa vuodessa ehtineet paljon muuttua.

Tämä kirja kuuluu ehdottomasti maailman kauneimpien kirjojen joukkoon ja tämä on yksi kirja-aarteistani.

Tässä vielä malliksi Edith Holdenin näytettä maaliskuulta.

---
Tällä kirjalla otan osaa Lumoava luonto -haasteeseen, sillä tämä jos mikä, esitteleen luontoa lumoavasti.

Mischa Damjan - Jozef Wilkon: Atuk ja susi!

 

Mischa Damjan (teksti)

Jozef Wilkon (kuvitus)

Atuk ja susi

Lasten keskus/Nord-Sud

1990

Suomentanut Maisa Savolainen

Atuk on pieni poika kaukaa tundralta. Hän on täyttänyt 5-vuotta ja saa isältään lahjaksi pienen koiranpennun. Atukista ja korianpennusta, joka saa nimen Taruk tulee hyviä ystäviä. Sitten Atuk laittaa Tarukin isän mukaan metsästysmatkalle, jotta tästä tulisi hyvä rekikoira.

 

Atuk on kertomus ystävyydestä ja menetyksestä. Se on myös tarina surusta ja kasvamisesta.

Grönlannin ja eräiden muiden maiden alkuperäisväestön kulttuuri on yksi erityismielenkiintoni kohteista ja siksi tämä lasten kuvakirja kiinnosti minua. Olin kuitenkin hieman pettynyt tarinaan. En osannut kuvitella tätä ainakaan Grönlantiin, mihin yleensä ainakin iglut, jollaisessa Atuk'kin asui, sijoitan. Myös tarina loppui jotenkin töksähtäen. Kuvitus kirjassa on kuitenkin huikea.

---

Tällä mukana lukuhaasteessa ystävyydestä. 

Helmet lukuhaaste 2017 kohta 22: kirja on kuvitettu

Liisa Kallio: Pikku Papu ja kukka!

Liisa Kallio
Pikku Papu ja kukka
Tammi, 2011

Pikku Papu on kilpikonna, joka saa madolta tunnelintukkeena olleen siemenen. Hän kylvää sen, saa sangon tammenterhon puolikkaasta, vesipisaroita hämähäkin seitistä ja auringonpaistetta. Niin siemen alkaa kassvaa, mutta - pian kasvin kimppuun hyökkää kirvat. Apuun tulee leppäkerttu, joka säikäyttää kirvat tiehensä. Siemenestä kasvaa lopulta upea auringonkukka, jonka lehtiä kilpikonna toverereineen syö salaattina ja siemenistä saa pikkulinnut ruokaa. Syksyllä, kun kukka on jo kuihtunut kilpikonna suree, jolloin pieni punarinta lohduttaa, että älä sure: minä säästin sinulle yhden siemenen, jonka voit keväällä kylvää ja saada uuden kukan.

Pikku Papu ja kukka on kaunis pieni kertomus elämästä ja kasvun ihmeestä, siitä kuinka asiat sujuvat, kun kaikki antavat sen, minkä voivat yhteiseksi hyväksi. Kuvitus on värikäs ja selkeä. Kaunein sivu on kuitenkin tämä, sillä rakastan keltaista väriä. Iloinen, aurinkoinen sivu joka vetoaa minuun vaikka aikuinen olenkin. Auringonkukat ovat myöskin yksi lempikukistani. 

....
Tällä saan kasvatettua Kirjaherbariotani: Papu (Phaseolus)

Juri Korinets: Hevoseni Sul!

Juri Korinets
Hevoseni Sul
Weilin + Göös, 1979
77 s.

Alkuteos: Samaja Umnaja Losad'
Saksankielisestä käännöksestä (Rosemarie Reichert) Ein Junge und ein Pferd suomentanut Liisa Ryömä
Kuvittanut Anne Bous

Joka ihminen ei kohtaa elämässään hyviä opettajia. Vaan minullapa oli niitä monta. Voi sanoa että siinä suhteessa minulla on ollut onnea. Vaikka takanani on jo varsin pitkä elämä, muistan opettajani hyvin ja olen heille kiitollinen. En tietystikään rupea kertomaan elämäni kaikista opettajista, vaan tahtoisin tällä kertaa puhua vain eräästä viisaasta hevosesta. Opettajinammehan voivat olla myös eläimet, ei ainoastaan ihmiset. Ainakin minulle kävi niin.

Lämminhenkinen tarina nuoren orvon pojan ja hevosen ystävyydestä ja kesästä Kazahstanin aroilla lehmipainmenena. Tämän hienon pienen tarinan on kuvittanut Anne  Bous, jonka koko aukeamankin kuvat tuovat hienosti esille arojen kauneuden. Tosin yksi kuvista minua hieman häiritsee, se ei ihan kuvaa sitä, mitä tarinassa kerrotaan, kuva on kyllä hienosti piirretty, mutta siinä oleva henkilö on liian vanha juoneen nähden. 

Kirjan lopussa on lyhyt kirjailijan esittely. Sen mukaan tällä tarinalla on todellisuuspohjansa.

...

Tämä ehtii vielä mkaan Leningrad - Ost - Berlin -haasteeseen,  sillä Tarinan ja kirjan tapahtuma- ja julkaisuaikaan Kazahstan kuuului Neuvostoliittoon. Nykyäänhän Kazahstan on itsenäinen tasavalta. 

Kirjallinen maailmanvalloitus: Kazahstan.