Helen Cresswell: Taikalaituri!

 

Helen Cresswell

Taikalaituri

Alkuteos: Up the Pier

Suomentanut Hilkka Pekkanen

WSOY, 1973

119 + 1 s.

Kansikuva: Maija Karma.

Esinäytös: Oli lokakuun ensimmäinen päivä, 1971. Aikataulunn mukaan Lontoosta kello 18.47 saapuva juna pysähtyi Llangollyn asemalle täsmälleen 18.49. Kukaan ei tuntunut kiinnittävän siihen erityistä huomiota.

Minä kuitenkin kiinnitin lukiessani huomiota tähän parin minuutin eroon ja huomasin miettiväni, että jos juna lähtee Lontoosta 18.47, miten se voi olla jo kahden minuutin päästä perillä, mutta  se olikin taas minun huono lukupääni. Tosiasiassahan juna oli kaksi minuuttia myöhässä saapuessaan perille. Oliko tuolla kahden minuutin erolla jotain tekemistä tarinan juonen kannalta en osaa sanoa - ehkä. Tätä ei kuitenkaan kerronnassa mitenkään selitetä. 

Junasta astuu asemalla kaksi ryhmää. Toisessa on mies, nainen ja pikkuinen poika ja toisessa nainen ja pieni tyttö. Tyttö on Carrie, joka on äitinsä kanssa tullut Ester-tädin luokse, walesilaiseen merenrantahotelliin. Ympärllä kohoaa Ison Strindelin kalliot ja edessä avautuu meri ja salaperäinen huvilaituri, jolle Carrie kohta ostaa kausilipun.

Carrie on muutosvaiheessa, jossa entinen koti on myyty, isä jossain poissa ja tyttö äitinsä kanssa odottamassa uuden kodin löytymistä. 

Taikalaituri on kiehttova aikamatka, jossa Carrie tekee tuttavuutta  Pontifexin perheen kanssa. Ensin hän näkee pojan auringonkilossa, sitten koiran, jonka ympärillä lokkiparvi kiertää hullunlailla hyrränä ja sitten pojan koiran kanssa. Sitten Carrie hyppelee laiturilla ja tekee tietämättään taian muuttuen näkymättömäksi ja näkee myös pojan vanhemmat. Tätä ennen Carrie on tutkinut laiturin varren koppeja ja kiinnittänyt huomiota valokuvaan vuodelta 1921, jossa nämä poika, mies ja nainen ovat. Pontifexin perhe on jostain syystä siirtyneet ajassa viisikymmentä vuotta eteenpäin, vuoteen 1971 ja nyt he epätoivoisina elävät Llangollyn laiturin tyhjässä kopissa miettien, miten pääsisivät takaisin omaan aikaansa.

Kerronta on mutkatonta, sujuvaa ja mukaansatempaavaa, kaikkitetävää. Gareth Floydin mustavalkoinen kuvitus tuo tilanteet ja olosuhteet hyvin esille, Walesin kallioisista maisemista puhumattakaan. 

Hauska sadunomainen teos, jossa arjen epävarmuus, tulevaisuuden pelko ja elämän muutokset yhdistyy fantasiaan. 

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 2: Kirja, jossa matkustetaan ajassa

Christopher Beck: Meripartiolaisia!

Christopher Beck

Meripartiolaisia

Englanninkielestä suomentanut Jussi Tervaskanto

Arvi A. Karisto, 1939 (2. painos)

269 s.

Meripartiolaisia on reipashenkinen poikakirja, täynnä seikkailua, joka välillä käy todellavaaralliseksi, toisaalta myös täynnä rohkeutta ja partiolaisen tunnusalauseen Aina valmiina -hengen mukaista toisen pulaan joutuneen auttamista.

Päähenkilö Roddy Kynaston on 16-vuotias nuorukainen Walesin rannikolta Portglaskin satamakylästä. Ollessaan eräänä päivän ystävänsä Arnold Gillamin kanssa Pendarg Headilla hän kuulee huudon ja lähtee tutkimaan sen alkuperää. Hän löytääkin nuoren pojan, joka pitelee viimeisillä voimillaan kiinni jostain kivenlohkareesta. Vuorenrinne on jyrkkä, sinne ei pääse sen paremmin alhaalta kuin ylhäältä. 

"Siunatkoon, jopa on paha paikka! huudahti Davies, läähättäen ehdittyään Roddyn rinnalle. Hänen ilmeensä oli säikähtynyt, kun hän reunan yli kurkistettuaan keski pojan, joka pysytteli kallion seinämässä kiinni, puolitiessä taivaan ja meren välissä. - Emme ikinä voi päästä häneen käsiksi, lisäsi hän epätoivoisena."

Davies on lähitalon isäntä, joka on tullut köyden kansa avuksi. Kallio on vain ulospäin työntyvä ja käyttä ei saa pojan ulotuville.

Roddy on katsellut kallionseinämää ja ajattelee, että jos hänet lasketaan alas hieman sivummalta, niin hän pystyy siirtymään kallion kuvetta  pojan luokse ja viemään köyden tälle.

Tukala paikka, jonka kuvaus jää minulle hieman epäselväksi ja mikä jossain määrin tuntuu epäuskottavaltakin. Minun on vaikea kuvittella tilannetta, jossa toisella kädellä pitää kiinni jostain kivennytystä ja toisella kaivaa koloa kallioon saadakseen tukea jalalle.

No, epäuskottavuudesta huolimatta tämä oli metka ja kiva kirja, jossa tapahtumia riitti. Kun poika, Drake Denny on saatu pelastettua, hänet otetaan joukkoon mukaaan. Denny isä on entinen merikapteeni, joka poikansa kanssa asuu kumollaan olevassa laivanhylyssä. Kapteeni Denny kautta Roddy kuulee myös laivanhylystä, joka seisoo jollain matalikolla ja jonka poikajoukko voisi saada vartiolaivakseen.

Mennessään tutkimaan laivaa pojat joutuvat tekemisiin miesjoukon kanssa, jolla on jotain hämäriä suunnitelmia laivan suhteen, mutta ajavat heidät pois. Miesjoukon johtaja kuitenkin tulee Roddya ja Drakea vastaan myöhemmin, kun he ovat veneellä myrskyn keskellä ja heidät pelastetaan kalastusalukselle. Myrskyjä ja haaksrikkoja seuraa toinen toisensa perään. Pojat saavat uuden tuttavuuden Kirby Scottista, joka etsii isänsä laivanhylkyä Vestaa ja jossa on tärkeitä papereita New Foundlandin malmivaltaukseen. Kirby pyydetään poikavartion johtajaksi.

Seikkailut ei pääty siihen. Roddy ja  Drake lähtevät tutkimaan maastoa ja joutuvat erästä luolaa tutkiessaan todelliseen hengenvaaraan. Minulle tulee ahtaanpaikan kammo jo lukiessa. Siitäkin selvitään, vaikka tässäkin kuvauksessa on puutteensa. Tämän jälkeen seuraa heti perään valtava myrsky ja ukonilma ja uusi haaksirikko, joka vie pojat ja laivanväen, johon heidät on saatu pelastettua juoksuhiekkariutalle. Tässä on taas epäuskottavuutta tai ainakin minun on hyvin vaikea kuvitella tilannetta. Ja kun siitä on selviydytty, niin sitten on vielä dynamiittilastissa oleva laiva lähellä erästä kartanoa, jota uhkaa tuhoutuminen, jos laiva lipuu merivirtojen viemänä sen lähelle. 

Kiperiä tilanteita siis riittää.

Kaikki päättyy Vestan hylyn löytämiseen. Roddykin pukeutuu sukelluspukuun ja kokee jälleen uuden seikkailun, kun häntä vastassa on valtava meriankerias. Kirbyn kaipaamat paperit kuitenkin löydetään ja hylky, jossa on muutakin arvokasta - niin, sen Roddy huutaa huutokaupassa itselleen.

...

Tämä ei ollut hassumpi lukukokemus.  Esimerkiksi sukelluspukuun pukeutumisen kuvaus herättää uteliaisuutta historiallisiin faktoihin nähden. Teoksen alkulehdillä mainitaan, että tämä on "suomalaisen partioliiton kirjallisuusvaliokunnna hyväksymä", joten ehkä nämä yksityiskohdat sitten on todettu paikkanspitäviksi, niin uskomattomilta kuin jotkut kuvaukset vaikuttavatkin. 

Kirja on ilmestynyt alkujana sata vuotta sitten. Uudempikin painos teoksesta löytyy kuin tämä lukemani laitos. Kerronnallisesti tämä ei kuitenkaan ole vanhahtavaa vaan ihan lukukelpoista puhekieltä. No, muutama erikoisempi ilmaisu löytyy, kuten juoksuhiekasta mainittu 'liejupulla'. Meriseikkailusta kun on kysymys on tässä myös paljon merisanastoa, joista ainakin pyykatti kuulosti minun korvaan oudoimmalta ja ennen kuulemattomalta.

---

Kirja sai minut joidenkin kuvausten kohdalla

Tällä mukana Kirjoja ulapalta -haasteessa

Christopher Wright: Kummallinen kaninpesä!

Christopher Wright
Kummallinen kaninpesä
Alkuteos: The Timpitterss' Tump
Suomentanut Sirkka Salonen
RV-kirjat, 1980
Kannen kuvitus: Inge Löök

Tim ja Peter ovat kavereita.  Tim on muuttanut perheensä kanssa toiselle paikkakunnalle, Kiviöisiin. Hänen kotiansa kuitenkin korjataan ja niinpä, kun Peter tulee hänen luokseen kylään, asuvat pojat Timin Naapurissa, Colesin perheessä.

Kiviöinen on maaseutukylä lähellä Newportia, Etelä-Walesissa. 

Pojat alkavat tutkia ympäristöään ja sen maamerkkejä ja suunnittelevat rakentavansa puumajan. Lisäksi he saavat kuulla, että seudulla on karjavarkaita. Poikien kaveruuteen tulee kuitenkin kolmas pyörä, Brian, joka on Colesien sukulaispoika. Tim ja Peter eivät oikein ole mielissään Brianin seurasta. Brian jätetään sivuun, mistä pojat saavat kuulla kunniansa. Pitäisihän heidän kristittyinä näyttää parempaa esimerkkiä. Pojat menevätkin itseensä tämän suhteen.

Tim ja Peter kuulevat sattumalta oudon puhelun radion kautta. Punaisen miehen ja Vihreän miehen keskustelu saa pojat valppaiksi, varsinkin, kun he ovat nähneet oudon miehen läheisessä metsikössä.

Kummallinen kaninpesä on tyypillinen lasten seikkailukertomus kristillisellä sanomalla väritettynä. Yhdistelmä lastenleikkejä, salapoliisihommia ja arkeologiaa ystävyyden merkityksen ohella.

Hieman jäin miettimään tämän kirjan suomennosta. Miksi kylä, johon tapahtumat sijoittuu on käännetty Kiviöisiksi, kun muutoin paikat ja nimet ovat englanninkielisinä. No, ehkä se tuo tarinan lähemmäksi suomalaista lukijaa, luo jonkinlaista ulottuvuutta tarinaan.

Satunnainen tekstiote:

"Mies naurahti. - Ei sitä kiveä pysty liikkuttelemaan. Tuskin sitä on mihinkään liikuteltu sen päivän jälkeen, kun se satoja tai ehkä tuhansia vuosia sitten siihen paikkaan pistettiin. Se o niin sanottu maakivi."