Sergei Antonov: Vehmas laakso!

 

Sergei Antonov

Vehmas laakso

Suomentanut Esteri Salo

Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike

1956

91 + 2 s.

Hyvä olisi yöpyä tänne kuten vaari ehdotti, ja huomenna jatkaa matkaa. Mutta yöpyä ei saanut. Ensiksikin, isää on odoteltu jo viime viikosta lähtien "Vehmas laakso" nimisessä kolhoosissa, jonne hän menee nyt agronomiksi, jatoiseksi, isälle oli aamulla aluekeskuksessa annettu eräälle "Vehmas laakson" kolhoosilaiselle osoitettu kirje. Se oli kiireellinen kirje tiiviissä kirjekuoressa jossa oli kirjoitus "Lähettäjä T.D.Lysenko". Isää oli pyydetty toimittamaan tämä kirje mahdollisimman nopeasti jollekin Ivanoville."

Agronomi Aleksandr Aleksandrovitsh ja tyttärensä Leena ovat tulleet Moskovasta, jossa Leenan äiti työskentelee sairaalassa, koska ei ole halunnut muuttaa kolhoosiin. Vanhemmat ovat sopineet, että katsotaan kesän ajan, palaako Leena Moskovaan vai mitä tehdään. Päähenkilöksi tarinassa muodostuu kuitenkin Petja, pioneeri-ikäinen poika, joka lähtee kuljettamaan agronomia ja tytärtä Vehmas Laaksoon. Petja osoittautuu siksi Ivaniksi, jolle Lysenkon kirje on osoitettu. Kirjeessä on kaksikymmentä kappaletta ihmevehnän jyviä. Petja on tilannut ihmevehnää kilon verran, mutta niin suurta määärää ei ole voitu toimittaa. 

Petja pistää jyvät jarovisoitumaan ja kadottaa niistä yhden, kun varpunen pääsee nokkasemaan. Jäljelle jää yhdeksäntoista kallisarvoista siementä, joita varjellaan sitäkin tarkemmin. Tovereineen Petja muodostaa "viidennen salaisen peltoprikaatin". He etsivät oman salatun palstan ja kylvävät siemenet kaikkien sääntöjen mukaan ja varoittavat toisiaan että asiasta ei saa kertoa kenellekään. Mutta kuinka käykään. Salaisuus leviää erinäisten tapahtumien myötä. Kuka on salaperäinen henkilö, joka jättää ohjeita peltotilkulle? Kuinka käy jyvien?

Ihmevehnästä kertoo opettaja koululaisille näin:

Kerran, kaukana Uzbekistanissa , - aloitti opettaja, - kolhoosilaiset huomasivat pellollaan muutamia merkillisä kasvin korsia. Se näytti vehältä, mutta korressa yhden tähkän asemasta oli kokonainen tähkäkimppu, kokonainen terttu. Kukaan ei tiennyt, mistä tämä ennennäkemätön vehnä oli ilmaantunut. Niinpä eräs kolhoosilaisnainen, nimeltään Gylsara, kylvi ihmeellisiä siemeniä jasai runsaasti seitsemänkymmentä sentneriä...

Vehnän kasvatuksen ohessa käydään koulua, Leenan syntymäpäiväjuhlat uhkaavat romuttua, kun Leenaa epäillään petturuudesta. Lasten luontaista uteliaisuutta ja halua toimia omin päin löytyy tässä tarinassa. 

Vaikka aika ja tavat oli mitä oli, niin tämä oli kuitenkin ihan mukava tarina maanviljelystä. Lapsinäkökulma oli hauska. Vaikka lapset touhusivat omin päin, saivat he huomata, että lopulta yksittäiset aikuiset touhusivat taustalla lapsia auttaen. Mustavalkoinen kuvitus oli hauska lisä. Erityisesti kansikuva on kiehtova ilmeikkyydessään. Sisällä oleva kuvitus on hieman erilainen, ja hieman vaihtelevakin realismin suhteen. 

Kuinka todellisuuspohjainen tämä teos on, on vaikea sanoa, sillä etsiessäni tietoa ihmevehnästä eksyin en niin kiinnostaville uskonnollisille sivuille. Kerronnassa minua myös hämmensi koulunäytelmä Lumikki, jossa henkilöhahmot eivät lainkaan vastanneet tutun sadun hahmoja. Lumikkikin oli musta poika. 

Neuvostoliiton aikaista kulttuuripropagandaahan tässä on selvästi löydettävissä, pidin silti lapsijoukon touhuista ja toveruudesta. Lapset ovat lapsia loppujen lopuksi iloineen, toiveineen ja pelkoineen. 

Kirjallisuusviite: Turgenevin Bezhin lug.

Outoja sanoja: Jarovisoitumisen ohella muita erikoisia sanoja löytyy enemmänkin: Presenningi, Tshapajevin papaha-lakki, ligroiini

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua. Maaseudun ja pienviljelujän  tyttönä peltotyöt niin heinän- kuin viljankorjuineen on tuttua hommaa. Vaikka sana jarovisoituminen on minulle outo, niin muistan kyllä lapsuudesta, kuinka isä pisti vljanjyviä multaan nähdäkseen niiden itävyyden. Ja hei, nyt on Helmet 2023 -haaste suoritettu.

Olga Gurjan: Ensimmäinen matka! Naistenviikko 2019 kuudes kirja!

Olga Gurjan
Ensimmäinen matka
Alkuteos: первая дорога
Suomentanut Virve Luoto
Karjalais-Suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi, 1954
57 + 3 s.

Naistenviikko jatkuu ja tänään vietetään Olgan ja Oilin nimipäivää. Minulle tuotti hieman hankaluutta löytää kirja tälle päivälle, kun ei kirjastoonkaan ollut mahdollisuutta päästä. Nettiantikvariaatista sitten löysin tämän pienen kiinnostavalta tuntuva lastenkirjan. Sanon kiintoisan, sillä jostain kumman syystä olen viehättynyt näihin sosialismin aikakauden lastenkirjatuotoksiin muutamia löydettyäni. 

Kaija laskee voikukkia niityllä. sivu 5

Tämä teos kertoo Kaija Belovasta, joka on muuttanut Moskovasta äitinsä kanssa toiselle paikkakunnalle. Paikkakuntaa ei mainita, mutta äiti on tehtaassa töissä. Isä ilmeisesti on jäänyt Moskovaan. Teos kertoo pienen tytön elämästä muutaman viikon aikana ja ensimmäisestä kyläreissusta omin päin. Kaija on mennyt ensimmäisen kerran lastentarhaan ja tutustunut siellä Maijaan sekä kahteen Svetlanaan, joista toista kutsutaan Svetaksi ja toista Lanaksi. Maijalle hän on luvannut valkoisen kissanpennun, sillä heidän kissansa on saanut kolme poikasta. Tätä kissanpentua Kaija sitten lähtee viemään Maijalle tämän syntymäpäivänä ihan omin päin äidin piirtämän kartan avulla, mutta kuinkas siinä käy.Selviääkö Kaija matkasta omin päin, varsinkin, kun kissanpentu karkaa korista, jossa hän sitä kuljettaa.

 

Kaija juoksee valkoisen kissanpennun perässä. sivu 43

Ensimmäisen kyläreissun ja kertomuksen lomassa käydään läpi myös kellonaikoja ja opitaan hieman jakolaskuakin ja saadaan tietää jotain sellaisesta ilmiöstä kuin kaiku. Teoksessa on mukava mustavalkokuvitus.

 Tarina on kuin mistä tahansa lasten kuvakirjasta, ainoastaan yksi sana minua hieman oudostutti ja se liittyi lukuun lastentarhasta.

"Aamiaisen jälkeen kaikki juoksivat eteiseen pukeutumaan mennäkseen ulos. Kaija meni viimeisenä. Käytävässä oven luona hän näki pienen tytön. Tyttö itki katkerasti. — Miksi sinä itket? — kysyi Kaija. — Hävitin napin. Näetkö, nyt ei takkiasaa kiinni! — Tyttö alkoi itkeä entistä kovemmin. - Se pitää ommella. Silloin takin saa kiinni, — neuvoi Kaija. — Kuinka minä sen ompelen, kun se hävisi? — Se pitää löytää. - Mutta miten minä sen löydän, kun se lähti irti? Minulla on vain lanka. — Älä itke, kyllä nappi löytyy, — sanoi Kaija. Kasvattaja oli kuullut kaikki ..."

Kasvattaja! Se sana kalskahti tajuntaan jotensakin oudosti ja erotti tämän teoksen kotimaisista lastenkirjoista edustamaan sosialistista neuvostotasavaltaa.

---

Viehättävä tarina kuitenkin.

---

Tällä mukana myös Kirjakansibingossa, kohta  matkalla. 

L. Voronkova: Aurinkoinen päivä!

L. Voronkova

Aurinkoinen päivä

Karjalais-Suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi, 1964

Suomentanut Olga Kukkonen

58+1 s.

Aurinkoinen päivä on ihastuttava pieni kuvakirja Tanja-tytön elämästä neuvostoajan kolhoosissa. Kirja sisältää seitsemäntoista lukua, joista muodostuu yhtenäinen kertomus yhden päivän tapahtumista aamuisesta heräämisestä siihen, kun on aika mennä nukkumaan.

Korkea heinikkö ympäröi Tanjaa joka puolelta. Hentovartiset sinikellot keinahtelivat hänen edessään. Päivänkakkarat heloittivat heikössä kuin valkeat rosoreunaiset pikku lautaset. Vaapukanpunainen tahmea tervakukka tarttui mekkoon kiinni. Ja jossain alhaalla heinikössä sirkutti sataäänisiä heinäsirkkoja"

Tanja katseli ympärilleen. Ei näkynyt mitään. Silmien  edessä oli vain kirjavanaan kukkahattuja. Näkyi siellä vielä leppäpensaita, joiden sekaan Pörri oli paennut, ja hyvin etäällä kuusia, niin korkeita ja jylhiä...

Voronkovan kerronta on elävää, lapsentajuista ja luonnollista. Pitkään ajattelin, että Voronkovalta ei ole suomennettu muita teoksia kuin Sinihilkkainen tyttö, kunnes löysin nettiantikvariaateista hänen kuvakirjansa Isosisko ja Tytöt lähtevät kouluun -teoksensa. Aurinkoinen päivä jatkoi löytöjä ja googlailu toi lisää tietoa: Voronkovalta on ilmestynyt vielä ainakin kolme muuta suomennettua teosta.

Aurinkoinen päivä on ulkoasultaan yhtenäinen Tytöt lähtevät kouluun -teoksen kanssa. Molempia yhdistää lyhyet yksittäiset episodit lasten elämässä, joista muodostuu pieni polku ihmisen elämäntaipaleella. Isosisko oli kerronnaltaan toisenlainen isompien lasten kirja, jossa sosialistinen maailmankatsomus myös näkyi enemmän. Sinihilkkainen tyttö puolestaan sijoittuu jonnekin näiden välimaastoon.

Aurinkoinen päivä on todella aurinkoinen kirja, joka kuvastaa ennen kaikkea pienen lapsen olemusta ja tapaa suhtautua arkisiin asioihin ja tapahtumiin. Jos kirjassa ei olisi paria kolmea 'outoa' sanaa, voisi se olla kuin mikä tahansa länsimainen kuvakirja Elsa Beskovin saduista puhumattakaan. Sellaiset sanat, kuin prikaati tai luettteloitsija tuovat kirjaan lisämausteen, jota saa pyöritellä kielellään, mutta ei tee kirjasta huonompaa. Voi olla, että tällä kirjalla on yritetty kiillottaa kolhoosielämän paremmuutta yksityisomistukseen verrattuna, mutta itse näen nämä kuvakirjat vain kuvakirjoina, joissa elämä on parhaimmillaan, enkä voi olla ihastelematta myöskään taidokasta kynänjälkeä kuvituksessa, josta tässä yksi esimerkki.

Tällä mukana Leningrad - Ost- Berlin -lukuhaasteessa. Tämä, jos mikä on neuvostoaikaisen kirjallisuuden helmiä.
...
Voronkovan kirjoista on myös kirjoitettu tässä vironkielisessä blogissa. Ai että, minua harmittaa, kun en osaa eestiä ja ettei noita kirjoja ole enempi suomennettu. Minä niin toivoisin sitä, ihan näiden kuvienkin perusteella.