Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolemanrajakokemukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolemanrajakokemukset. Näytä kaikki tekstit

06 helmikuuta 2025

Jon Fosse: Aamu ja Ilta!

 

Jon Fosse

Aamu ja ilta

Alkuteos: Morgon og kveld

Suomentanut Katriina Huttunen

WSOY, 2023 

120 s.

Päällys: Matti Ruokonen 

 

Aloitus:

 Tuo lisää kuumaa vettä, vanha kätilö Anna sanoo

Lopetus: 

Signe ajattelee ja hän nostaa katseensa ja hän näkee taivaalla valkoisia pilviä ja hän näkee meren niin tyynenä tänään niin sinisenä ja Signe ajattelee että voi Johannes-isä, voi Johannes-isä

Päähenkilö: 

Johannes Olainpoika, joka teoksen aamussa syntyy Olaille ja Martalle Vanhan Kätilö Annan avustamana. Teoksen illassa, pitkän elämän eläneenä, nyt leskenä elämän ja kuoleman rajalla ajatukset käyvät läpi elämän tärkeitä hetkiä: ensirakkautta, pettymystä, vaimoa ja seitsemää lasta, erityisesti nuorinta Signeä, ja merta, kalastusta, elämän ehtoa ja toimeentuloa.

Jon Fosse sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 2023, mikä toi tämän Suomessa ennen julkaisemattoman kirjailijan teokset nosteeseen. Ja kyllä, kyllä tämä teos sai tulla esille nostetuksi. Hienoa kerrontaa tämä on, vaikka kulkeekin hieman tajunnan rajamailla ja syvällisisssä. Asioissa, joille ei välttämättä ole sanoja.

Teos jakautuu nimensä mukaisesti kahteen osaan. Ensin on aamu eli syntymä. Mutta siitä, syntyykö lapsi aamulla, päivällä vai illalla, tai kenties yön pimeinä tunteina ei mainita mitään. On vain isän huoli saako lapsi syntyä terveenä, selviääkö äiti ja siinä sivussa vähän syvällisempiäkin, mihin uskoa ja mihin ei.

Toinen osa kertoo sitten illasta, vaikka siinä puhutaan aamusta, johon Johannes herää, ja toimista, joihin ryhtyä.

Aamu ja ilta, syntymä ja kuolema eivät ole tässä teoksessa niinkään vastakohtia. Jollakin salaperäisellä tavalla ne syleilevät toisiaan ja sulautuvat yhdeksi - ihmisen olemiseksi ajassa ja ajattomuudessa. 

Jon Fossen kerronta on omalaatuista. Virkkeet ovat yhtä jatkumoa vailla pisteitä (muistan löytäneeni vain yhden pisteen). Kysymysmerkkejä on joitakin, pilkkuja sitäkin enemmän. 

... ja sitten se selvä kirkaisu kirkas kirkaisu selvä kuin tähti ja sitten kuin nimitys lause tuuli tämä hengitys rauhallinen hengitys ja sitten rauhallisesti rauhallisesti rauhallisia liikkeitä ja kangasta pehmeää valkoista ei niin vanhaa mutta merestä nousee vaate ei tumma ja punainen vaan kuiva ja hirvittävän hiljaa ja sitten käsi ja tämä huuto on poissa ja niin pehmeästi pehmeästi kuin punainen ja pimeä ja pehmeä ja lämmin ja niin valkoinen ja pehmeä ja lämmin huulten välissä ja kiinteä ja valkoinen ja kaikki on rauhallista ja olet sinä komea niin komea niin potra poika se sinä olet eikä kukaan ole niin komea niin komea poika paras poika Niin hän on oikein potra poika ..

Kerronnallisesti Fosse käyttää paljon toistoa. Aamussa on paljon ja-sanoja, jotka viestivät ehkä jatkumoa alkaneelle elämälle. Illassa taas ajatellaan paljon. Mitä elämä on tuonut, mitä nyt, mihin vielä voi ryhtyä. 

Aamu ja ilta on hyvin erikoinen teos. Siinä on hengellisiä kysymyksiä, uskonnollista ainesta, mutta en kuitenkaan pidä tätä uskonnollisena teoksena. Kristinuskon, epäuskon ja uskomusten ristiaallokossa tässä kuljetaan, hyvän ja pahan olemusta  pohditaan samoin kuin yritetään löytää vastausta suureen mysteeriin: mitä kuoleman jälkeen?  Gregorius Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogissaan  avaa tätä puolta vertaamalla teosta toiseen norjalaiseen teokseen, joka on ehkä ollut Fosselle tuttu, samoin kuin Johanneksen evankeliumiin. Jostain syystä minullekin tuli lukiessa mieleen evankeliumien Johannes ja Pietari. Mutta ei tätä oikein allegoriaksikaan voi lukea. Kyllä tämä miljöön osalta sijoittuu hyvin vahvasti norjalaiseen merenrantakylään ja kalastajaelämään. Hengellinen juonne tosin kulkee mukana, mutta onko se kristillinen jääköön kunkin lukijan pohdittavaksi. Itse näen tämän yleishumaanina näkemyksenä elämän suurista kysymyksistä. Jon Fossen oman ajatuksen aiheesta voi lukea Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelusta.

Koskettavin kohtaus:

Voi Johannes-isä, voi Johannes-isä, hän sanoo ja hän seisoo kamarin lattialla ja katsoo isäänsä Voi vanha Johannes-isä, Signe sanoo

Kerronnasta nousee syvä, vahva rakkauden olemus ja tunne. Rakkaus aivan huokuu  sanoista. Samaistuminen ja asettuminen tilanteeseen toi miltei kyyneleet, kaipauksen ja tekisi mieli sanoa  ― ― ―

Muualla:

Marjatan kirjat ja mietteet: Koruttoman viimeisteltyä kerrontaa 

Jorman lukunurkka: Uskomattoman kaunis ja kiinnostava teos

Matkailua ja kulttuuria: "Outoa lumoa säteilevä romaani vie tajunnan tuolle puolen, sinne, minne arkijärjellä ei ole pääsyä"

 ---

Helmet 2025 lukuhaaste kohta 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset (tosin hautajaiskuvaus on hyvin pieni, mutta löytyyhän se kuitenkin)

09 huhtikuuta 2018

Miia Kontro: Portilla - Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia!


Miia Kontro
Portilla
Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia
Atena, 2018
223 s.







Näin leveän portin ja kapean portin. Menin kapeammasta portista ja siitä se tunneli alkoi. Ihana, sinertävä ikuisuuden tunneli, jonka päässä loisti kirkas valo.

Miia Kontro on kirjoittanut kirjan, tehnyt tutkimusta suomalaisten kuolemanrajakokemuksista. Onko kyse hallusinaatioista, happivajeesta, kuoleman rajalla käynnistä vai kenties unista? Kokemukset ovat hyvin yksilöllisiä. Kontron kirja on hyvin mielenkiintoinen. Kaikkia yhdistää jokin selittämätön, läsnäolo jossain muussa kuin tässä lihallisessa ruumiissa oleminen. Monissa on ollut kyse sairauskohtauksesta. Joillekin kokemus on vaikuttanut hengellisen heräämisen, toisilla se ei ole vaikuttanut samalla lailla. Kaikille kertomuksille on kuitenkin yhteistä: näistä ei halua puhua kenen kanssa tahansa, ei näitä ymmärretä, pidetään höpsönä.

Paitsi kuolemanrajakokemuksia, kirjassa oli muutamia mielenkiintoisia detaljeja.  Esimeriksi sana löyly. Sehän on suomalaisille tuttu saunasta. Kontron mukaan "suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa käsitys ihmisen olemuksesta oli pitkälle kehittynyt: fyysisen ruumiin lisäksi ihmisessä ajateltiin olevan ruumissielu löyly ja vapaasielu itse. Ruumisielu oli yhteydessä fyysiseen ruumiiseen. Viimeisen henkäyksen myötä ruumissielu hävisi, mutta vapaasielu sen sijaan siirtyi ruumiin kuoltua kuolleiden valtakuntaan odottamaan, kunnes joku suvun lapsista nimettäisiin hänen mukaansa. Vapaasielu ei kuitenkaan kiertänyt loputtomasti, vaan katosi vainajan muiston unohtuessa.

Jaa jaa.Mitähän tästä ajattelisi. Menee vähän yli minun uskoni. Kirja oli toki mielenkiintoinen, vaikka en kaikkea allekirjoitakaan.