Friz Pawelzik (toim.) Lepään palmumatollani ja rukoilen

 

Lepään palmumatollani ja rukoilen

Afrikkalaisia rukouksia 

Alkuteos: Ich liege auf meiner Matte und bete

Suomentanut Liisa Lehtonen

Suomen Lähetysseura (8. painos), 1970

Kuvitus: Georg Lemke

69 + 5 s.

Tämä pieni runokirja on ollut jo monia vuosia hyllyssäni, löydettyäni sen aikoinaan kirpputorilta. Minua viehätti kirjan nimi ja layout. En muista olenko lukenut tätä aiemmin kokonaisuudessaan, vilkaissut ehkä vähän. Nyt kuitenkin aloin selata kirjahyllyäni löytääkseni kirjan, jonka nimestä erityisesti pitäisin. Syynä tämän vuoden Helmet-haaste. Kivoja kirjannimiä toki löytyy, mutta se, että kirjan nimi erityisesti viehättää ei olekaan niin helppo valinta. No, tämän minä löysin ja todellakin, kirjan nimi on tyylikäs, hauska ja kuvaava. 

Lepään palmumatollani ja rukoilen on kokoelma afrikkalaisia runoja. Ne on syntyneet Ghanan Kultarannikon NMKY:ssä. Friz Pawelzik, joka on nämä rukoukset  koonnut, on syntyjään saksalainen, mutta asunut Ghanan Tagoradissa. Nämä rukoukset on siis käännetty suomeksi saksankielestä. Vaikea sanoa, kuinka paljon tunnetta ja vivahteita käännöksissä on jäänyt tuomatta, runot ovat kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan ja arkisuudessaan paljon puhuvia. Vaikka runoissa on paljon afrikkalaista arkea puhuvat nämä runot laajemminkin maailman kansojen arkipäivästä, toiveista, elämästä ikiaikaisine ja polttavine kysymyksineen. Friz Pawelzikiltä on ilmestynyt myös muita teoksia, muun muassa tämän teoksen rinnakkaisteos (?) Nouskoon iloni kuin lintu kohti taivasta, johon mielelläni tutustuisin. 

Puhutteleva pieni teos, jonka runoja ei kannata lukea yhtä kyytiä lävitse pikajunan vauhdilla, vaan hitaasti, viipyillen, runo ja virke kerrallaan. Minuun kolahti erityisesti tämä ruokarukous, jonka muutamat maininnat saivat hyvällä tavalla hymyn huulille. Että näinkin voi asiat nähdä ja kokea.

Sinun puhveleissasi on hyvä liha

Herra, Luoja,

jolta tulee kaikki kasvu,

mikä maan päällä on.

Makeat banaanit, rasvaiset jättiläisbanaanit

happamat appelsiinit, kuiva jam,

riisi, maissi ja maapähkinät,

joista tätä hyvää keittoa valmistetaan.

Sinä joka annat kasvaa

kirpeän, punaisen pippurin,

joka pitää meidät terveinä

ja polttaa vatsamme puhtaaksi,

sinä joka annat raikkaat veden

kummuta maan sisästä,

tuon hyvän, raikkaan veden ...

siunaa tämä ruoka,

rakas Jumalani ja Isäni.

Ja huolehdi siitä,

että kaikki atomit tulevat oikeisiin paikkoihinsa.

Aamen.

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 23. Pidät kirjan nimestä 

Kirjametsä-haasteseen sain palmu(puun).

Irja Lounaja: Rakas syntipukki!

 

Irja Lounaja

Rakas syntipukki - Minun saksalainen sotani

WSOY, 2002

413 s.

 

 

 

Teoksen motiivi:

"Joskus yli viisikymmentä vuotta sitten palattuani Suomeen tahattoman pitkäksi venyneeltä Saksan-matkaltani yksi ja toinen ystävä ja kylänmies lausahti: "Kirjoittaisit noista ajoista!" ---- Tekstit välittävät lukijalle --- tavallisten nuorten vuoropuheluita ja mielialoja."

Tekstit koostuvat kirjeistä, joita kirjailija kirjoitti sota-aikana suomalaiselle sotilaalle ja päiväkirjaotteista.

Eletään jatkosodan aikaa. Teoksen päähenkilö Maria (Irja Lounaja) on lähtenyt Saksaan töihin, haaveilee opiskeluista yliopistossa ja käy kirjeenvaihtoa suomalaisen sotilaan kanssa. Tapahtumat sijoittuvat lähinnä Kasseliin ja Muncheniin.

Heränneitä ajatuksia lukijan mielessä

Miksi Maria eli Irja lähti Saksaan töihin? Mikä hänen suhteensa oli ajan politiikkaan? Ihailiko hän natsiaatetta? Tähän ehkä antaa vastauksen Marian antama vastaus eräälle henkilölle, joka katsoi häntä "hieman karsaasti", että hän ei ole "valtakunnan saksalainen" vai oliko se kansalainen. Mariahan, jota kirjeissä kutsutaan kisuksi, oli suomalainen. Teoksessa ei muutenkaan ole juurikaan natsismista mainintoja. Hitleriin viitataan muutamia kertoja, mutta ei mitenkään ihaillen. Maria ei tee natsitervehdystä, kuten jotkut hänen "kollegansa".

Elämä Saksassa ei välttämättä ole helppoa. Sääntöjä on monenlaisia. Ihmetyttää se, että Suomeenkaan ei voi niin vain matkustaa takaisin. Eikä liikkua paikasta toiseen niin vain.

Juutalaisiinn viitataan muutamia kertoja. 

Vieraista tutustuin parhaiten stuttgartilaisen varakkaan liikemiehen rouvaan. Heillä on kotonaan jopa sauna. Hän uskoutui kerran, että hän muutama vuosi sitten etsi miehensä kanssa uutta taloa. Heidän käydessään tutustumassa yhteen tarjoukseen mies ihastui kovasti. Se täytti monessa suhteessa hänen toiveensa, mutta vaimo tunsi outoa levottomuutta ja ahdistusta eikä voinut yhtyä miehensä innostukseen. Vaimon pyynnöstä mies otti selvää talon entisestä omistajasta: hän oli ollut j u u t a l a i n e n.

Nämä maininnat ovat hämmentäviä. Tässä kohdassa erityisesti fonttiratkaisu korostaa sitä, että se, että talon entinen omistaja oli ollut juutalainen olisi merkityksellinen seikka. Miksi juutalaisuus olisi tuonut ahdistusta uudelle omistajalle. Onko kyse antipatiasta, rasismista vai vain toteamisesta? Juutalaisvainoista tai siirtämisistä ei otteissa ole mainintoja ennen kuin vasta Saksan antautuessa, jolloin saksalaisille näytetään amerikkalaisten toimesta filmejä keskitysleireistä. Maria menee amerikkalaisten töihin. Ilmeisesti kyseessä on Marian taholta kuitenkin vain huomiointi ihmisten arjessa.

Kirjallisuusviitteitä:

Teoksessa on joitakin kirjallisuusviitteitä, mm. Uuno Kailasta ja Goetheä lainataan. Teos päättyy Rainer Maria Rilken runoon Syyspäivä. 

Lopputulemana Rakas syntipukki tuo hyvin esille tavallisen nuoren ihmisen ajatuksia ja elämää sota-aikana. Ei niinkään poliiittista ideologiaa. Itse sodasta ei juurikaan puhuta. Pommitukset tuovat sodan lähelle. Suhtautuminen suomalaisiin muuttuu Suomen antautumiseen. Koti-ikävä alkaa vaivata. Mutta miten päästä takaisin koti-Suomeen? Se onnistuu vasta vuosien päästä, kun sota on sodittu ja olot alkaneet vakiintua ja yhteydet palautua. Siihen vaaditaan kuitenkin takuumiehiä Suomen puolella  ja kuulustelut Hangossa ovat omaa luokkaansa.

Mielenkiintoinen teos, joka toi uudenlaisen näkökulman aikaan ja aiheeseen. Toisaalta jätti paljon kertomattakin. 

Lea Toivola on blogissaan valottanut teosta hyvinkin monipuolisesti ja avartavasti.

Aila Nissinen: Punaposki ja Marja-Liena!

Aila Nissinen

Punaposki ja Marja-Liena

WSOY, 1954

150 s.

 "Arkielämän satuja", joissa luonto ja lapsuuden muistot kulkevat käsikädessä.

Tarinassa "Miten Mansikki joutui 'metsän peittoon' ja mitä sitten tapahtui" kertoo siitä, kuinka itsepäinen ja omapäinen lehmä karkaa metsään ja seuraa suuri  etsintä.

Pitkälettinen Tyttö muisti taas kaikki vanhat kansantarinat Metsän Väestä ja Halko-Heikin jutut ja kaikki, mitä ajatella saattoi. Mielikuvitus kuiskasi: Ajatteles, jos ne olisivatkin totta! - Pyh, sanoi Pitkälettinen Tyttö, mutta Mielikuvitus oli tullut voimakkaksi, sillä se tulee aina voimakkaaksi kun varjot pitenevät ja tulevat sinipunaisemmiksi ja sininipunaisemmiksi, ja sitä varten ei auttanut paljoakaan, vaikka Pitkälettinen Tyttö kuinka olisi sanonut 'Pyh". Korkearunkoiset hongat huojuivat hiljaa, ja lapikkaan pohja liukastui maahan pudonneisiin havunneulasiin. Laulurastas viritti laulunsa ja sanoi: Hupsu tyttö, hupsu tyttö, hahaha, hahaha, hae vielä, hae vielä, ---

Kertojana Karjalan evakkomummo Marja-Liena, joka kertoo lapsuutensa muistoja Karjalan mailta pienelle punaposkiselle pojalle, joka on tullut Marja-Lienan mökille  Linnea-Kukan  juttujen seurauksena. Tämä Linnea-Kukka on hieman arvoituksellinen viittaus, sillä hän ei muuten teoksessa esiinny lainkaan. Mietinkin, onko tekijältä ehkä ilmestynyt jokin toinen teos, jossa Linnea-Kukka esiintyisi. Täytyy varmaan hieman tutkia kirjailijan julkaisutietoja. 

Myös kansikuva, niin viehättävä kuin onkin, on tältä osin hieman harhaanjohtava, sillä siitä saisi sen käsityksen, että kuvassa kulkevat Punaposki ja Marja-Liena, mutta koska Punaposki on pieni poika ja Marja-Liena vanha evakkomummu, ei häntä oikein voi kansikuvaan soveltaa. 

Maija Karman kuvitus on viehättävää ja elävää. Teksti on hauskasti asemoitu sivujen keskelle ja kuvitus reunustaa  tekstiä vihreäsävyisenä. Kuvitus herättää ajatuksen mahdollisuudesta värittää. Ilmeisesti sama ajatus on tullut aiemman lukijan mieleen, sillä kirpparilta löytämässäni opuksessa on joitakin kuvia ehdittykin värittää. Itse käyttäisin kyllä hyvin hentoja värejä. Harmi, että joillekin sivuille on mahdollisesti läikkynyt kahvitahroja (?). Pidän tosi paljon näistä kuvituksista, joissa väreilee suomalaisen maiseman kauneus suolammista kuusimetsiin, pikkutipujen tepsuttelusta huuhkajan huhuiluun.

Viehättävä vanha lastenkirja. Onkohan kenellekään vierailijalleni tuttu? Jos on, niin kuulisin mielelläni ajatuksiasi.

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 18. Kirja, jossa kerrotaan jostain suomalaisesta kansanperinteestä

 

Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia!

Ljudmila Ulitskaja

Köyhiä sukulaisia

Alkuteos: Bednyje rodstvennniki

sekä pienoisromaani Sonetška

Suomentanut Anja Pikkupeura

Siltala, 2019

187s.

 

 

Olen aiemmin lukenut Ulitskajan Daniel Stein -teoksen, josta pidin. Miksei siis voisi kokeilla Ulitskajalta muutakin ja nappasin kirjastoreissulla tämän novellikokoelman. Köyhiä sukulaisia sisältää kahdeksan eri pituista novellia ja pienoisromaanin Sonetška, joka alkujaan on ilmestynyt erillisenä teoksena. Julkaisun kannalta mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Köyhiä sukulaisia on ilmestynyt ensin Ranskassa ja sitten vasta Venäjällä.

Mitä näistä novelleista sitten sanoisi. Ne kertovat elämästä sosialistisessa neuvostotasavallassa (NL) ennen ja jälkeen sodan ja hieman lähentyen muutoksen aikoja. Ihmisten arjesta, joka ei aina ole helppoa nämä ottavat kerronallisen voimansa. Ajallista miljöötä ei aina kuvata kovin tarkasti, viittauksia historian vaiheisiin on paikka paikoin. Monissa novelleissa päähenkilö on venäjänjuutalainen. Novellien jatkona oleva Sonetška kertoo naisesta, joka elää kirjallisuudella ja kirjallisuudessa. Hetkeksi hän löytää perhe-elämän, mutta palaa kirjoihin, kun jää yksin. .

Näistä tarinoista välittyy kyllä venäläinen arkielämä, kulttuuriset juonteet, mikä olikin kiehtovinta. En kuitenkaan ihastunut näihin tarinoihin. Näissä oli ihan liikaa "vapaan kasvatuksen tunnelmia" ja mentiin kuin porsaat pellossa, ainakin aika ajoin.

Erikoinen ruoka-annos, jota en ehkä itse kokeilisi:

Perunoita murustettuna

sulatejuustoa murustettuna

kefiiriä

Erityismaininta tälle virkkeelle:

Mies ällisteli hyllyn ääressä pitkään, pää kallellaan ja kasvoillaan leivosvadin silmiinsä saaneen lapsen nälkäisen ihastunut ilme

Kuvaava ilmmaisu

Nääkähtänyt aurinko

Hieman nääkähtänyt tunnelma minulle näistä tarinoista jäi.

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 39: Novellikokoelma

Pia Vilkman: Hämähäkkilintu!

 

Pia Vilkman

Hämähäkkilintu

Päivä, 2006

126 s.

Hämähäkkilintu on kertomus Iinasta ja elämästä Down-lapsen arjessa. Pieniä, yksilöllisiä tapahtumia sieltä ja täältä elämänvarrella. Ei mitenkään kronologisessa järjestyksessä. Mukavasti, rakkaudella kerrottu, niin ilot kuin surut, jälkimmäisiä kuitenkaan märehtimättä tai suurentelematta.Jokaisen lyhyehkön luvun lopussa on jae Raamatusta luvun teemaan sopien. Kristityn perheen arkea sellaisena kuin todellisessa elämässä näyttäytyy - pienine ihmeineen.

Tällainen pieni arjen ihme on tapahtuma, kun äiti työntää lastenrattailla toista lasta ja vetää perässään rattikelkalla toista matkalla neuvolaan. Matkaa on ja uuvuttaa. Kuinka tästä selviää, mietii äiti.

"Samanaikaisestsi kadun toisella puolella käveli minulle tuntematon naishenkilö. HÄn katseli minuun päin ja hymyili. Pohdin mielessäni, luuleeko hän minua joksikin toiseksi. Tuttavkseen. Voi ei, hän tulee kadun yli, kuin jotain sanoakseen, mietin itsekseni. - Hei, ajattelin tuossa, että on varmasti todella raskasta samalla vetää tuota kelkkaa ja työntää vaunuja. - Niin, niinhän se on, vastailin hämilläni. - Olet varmaankin menossa tuonne keskustaan päin. Meillä on sama matka. Voinko auttaa ja vaikka vetää tuota kelkkaa? Siitä ei olisi minulle ollenkaan vaivaa.  ---

Vähän ennen neuvolaa tiet erkanevat, nainen jatkaa toiseen suntaan. Äiti kiittää ja jatkaa matkaaa muutaman askeleen, kääntyy ja huomaa kävelijän kadonneen. Häntä ei enää ollut suorien pitkien katujen risteyksessä.  Enkelikö? Rukousvastaus kuitenkin, uskoi enkeleihin tai ei.

Tämä ei niinkään ole tietokirja Downin syndroomasta, vaikka pieni esittely siitä onkin ensilehdillä. Tämä on ennemminkin puheenvuoro elämän oikeutuksesta ja merkityksestä. Mikä minua erityisesti puhutteli oli ihmisyyden arvostus. Se, että äiti kysyi tyttäreltään luvan kirjoittaa tämän elämästä kirja, on hieno piirre, arvostuksen osoitus. Hänelläkin, jolla ymmärrys on pieni, on oikeutuksensa.

 ---

 

Kalle Kniivilä: Tanjan katu - Elämää Pietarissa 1917-2017!

Kalle Kniivilä

Tanjan katu - Elämää Pietarissa 1917-2017

Into, 2017

227 s.

Venäjän vallankumous, Stalinin vainot, liennytyksen aika, uusrikkaus tai -köyhyys. Pietarilaista elämää 100 vuoden ajalta, ihmisten toiveita ja unelmia, kansan arkea, politiikkaa. Kalle Kniivilän tietoteos, joka pohjautuu Pietarilaisella Tanjankadulla asuneiden henkilöiden haastatteluihin on avartava lukumatka venäläiseen yhteiskuntaan ja Pietarin, Vasilinsaaren elämään.

Kirjailija itse kuvaa teoksen syntyä näin:

"Tarkoituksena oli päästä lähelle arkielämän historiaa sadan vuoden ajalta kertomalla yhden talon asukkaista kaupungissa, jossa Venäjän vallankumous sata vuotta sitten tapahtui. Taloksi valikoitui kulmatalo Pietarin Toisella linjalla, koska talossa vallankumouksen aikaan leipomon omistaneesta Savitsevin perheestä tiedettiin jo paljon. Kirjan nimeksi piti tulla "Tanjan talo". 

Sitten kävi kuitenkin niin, että elämän kuvaus laajeni, koska tarinoita kadun varren elämästä alkoi tulla sen verran kiehtovasti, ettei niitä voinut rajata pois ja hyvä niin. Elämänmakuinen kirja, jossa tarinat limittyvät historiaksi ja historia osaksi elämää.

...

Dagfinn Grønoset: Erämaatalon Anna!

Dagfinn Grønoset

Erämaatalon Anna

Otava, 1974

Alkuteos: Anna i ødemarka

Suomentanut Elvi Sinervo

107 s.

Kirja alkaa näin:

- Minut myytiin Haugsetvoldeniin. Mieheni sai minusta 300 kruunua.

Anna syntyi 1900-luvun alkuvuosina. Hänen perheensä oli köyhä ja ollessaan 3-vuotias, Anna annettiin ensimmäisen kerran vieraille. Hän sai mukaansa vain hohtavanvalkoisen, nauhoin ja pitsein koristellut kastemekon, mutta tämänkin aarteen talon isäntä poltti talon uunissa. Annan kuitenkin kasvoi ja pääsi kouluunkin kun pisti oikein tiukalle hoitopaikkansa väen. Rippikoulun käytyään Anna löysi puolison - Pitkän Karlin, joka tanssitti häneltä jalat alta. Pitkä Karl oli luonteeltaan kulkija eikä pysynyt pitkään paikoillaan, hän oli myös saamaton ja viinaan menevä. Kuljettuaan aikansa Karlin matkassa Anna lähtee omille teillee, tapaa kuuden lapsen yksinhuoltajan ja jää tämän avuksi. Nainen kuitenkin kuolee ja Anna jää hoitamaan lapsia, etsii heille kodit ja sitten paikalle saapuu Pitkä Karl ja taas reissataan sinne sun taas, kunnes saavutaan Haugsetvoldeniin ja sinne Anna jää, kun Pitkä Karl myy puolisonsa talon isännälle.

Haugsetvoldenista tulee Annalle paikka, jonka hän kokee omakseen raskaasta työstä ja puurtamisesta huolimatta. Talo on vanha erämaamökki, jota isännöi emäntä Tyri ja miehensä Jo. Heillä on poika Johan ja lisäksi taloon asutetaan sotavuosina Jenny-niminen nainen, jolla ei 'kaikki ollut ihan kotona'. Kun talonväki vuosien vieriessä sairastuu ja kuolee jää Anna asumaan Haugsetvoldeniin, josta on tullut hänelle koti.

Erämaatalon Anna on kerronnaltaan musitelevaa. Kerronnassa on vuoroin kirjailijan kertomana Anna vaiheita ja Annan omia muisteluja, jotka menevät iloisesti lomittain eikä välttämättä aina tiedä, onko kertoja kirjailija vai Anna itse. Kirjassa on myös valokuvaliite.

Tämän kirjan myötä avautuu Norjan vuonojen ja tuntureiden elämä ihan eri tavalla kuin kuvakirjoissa. Norjalainen elämä 1800-luvulta alkaen avautuu rivien välissä jännänä ja järkyttävänäkin (vaikka kirjan varsinainen tarina sijoittuu 1900-luvulle).

...

Helmet lukuhaaste 2017 kohta 39 Ikääntymisestä kertova kirja. Tosin tässä kirjassa on enemmän kovasta työnteosta kysymys, sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta sekä vastuuntunnosta, mutta kyllä tuota ikääntymistäkin sivutaan.

Enid Blyton: The Happy House Children!

Enid Blyton
The Happy House Children
Collins, 1968
120 s.

Tämä mukava pieni kirja sisältää kaksi teosta yksissä kansissa: The Happy House Children ja The Happy House Children Again. Verrattuna Blytonin seikkailu-, salaisuus- ja Viisikko-kirjoihin tässä kirjassa ei tapahdu jänniä ja salaperäisiä juttuja, joita lapset sitten ratkoisivat, vaan aivan  tavallisista lasten arkisista touhuista. Tosin hyvin kilttien ja hyvinkasvatettujen lasten touhuista. No, kyllä he osaavat välillä kronklatakin ja kinastellakin, mutta pääsääntöisesti siis kilttejä hyvinkasvatettuja lapsia he ovat. Jack on 9-vuotias, Jane 7-vuotias ja Benjy 5-vuotias. 

The Happy House Children kertoo siitä, kuinka perhe muuttaa kaupungista maaseudulle uuteen taloon, jolle he antavat nimeksi Happy House ja nimi kertookin kaiken tarvittavan. Kyseessä on

Onnellinen talo ja sen asukkaat. Lapset saavat oman koiran, ja tutustuvat naapurin rouvan Plummiin, joka ei pidä lapsista. Rouva Plummin käkikello kiinnostaa lapsia aivan erityisesti.

Jatko-osa The Happy House Children Again kertoo siitä, kuinka rouva Plum saa vieraakseen sukulaislapsia, jotka eivät ole kilttejä. Tommy on 8-vuotias ja Betty samanikäinen kuin Jane, eli 7-vuotias. Tommy ottaa heti johtoaseman leikeissä ja pelästyyttää intiaanileikissä pikku Benjyn niin, että saa Janen kimppuunsa ja myös Patter-koiran, jonka hän uhkaa ampua, ellei sitä oteta pois hänen kimpustaan. Lasten keskinäiset kärhämät saavuttavat lakipisteen, kun Tommy rikkoo rouva Plummin kasvihuoneen ikkunat ja syyttää siitä Jackia. Sitten nousee mahtava ukonilma.

Vaikka kirja on kirjoitettu lähinnä alle kymmenvuotiaille niin tämä oli ihan hauskanoloinen kirja kuvituksineen. No, ehkä lapset olivat hieman liian kilttejä, mutta kun on tottunut Blytonin seikkailullisiin tarinoihin, niin tämä on toisenlaista Blytonia ja kyllä niitä tarinoita ihan tavallisista lasten touhuistakin tarvitaan, sellaista tavallista arkielämää leikkeineen ja teehetkineen, kissoineen ja koirineen, sillä niin, Onnellisen Talon lapset saavat myös kissan, kun Jane pelastaa yhden kulkukissan poikajoukon kynsistä.

---

Helmet lukuhaaste 2017 kohta 25:  Kirjassa kukaan ei kuole