Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele!

 

Enni Mustonen

Ruiskukkaseppele

Otava, 1999

372 s.

Kansikuva: Otavan kuva-arkisto

Aloitus: 

- Pysäytä, Anna, tehdään seppeleet! Elina huusi, kun papan Studebakerin nokka sukelsi kuusikon hämärästä takapellon auringonpaahteeseen ja sinisenä välkkyvä ruispelto avautui eteemme.

Enni Mustosen Ruiskukkaseppele on fiktiivistä historiaa. Suomalainen yhteiskunta poliittisine vaikutelmineen tulee hyvin esille. Takana on vuoden 1918 sota, kolmikymmenluku lähestyy ja kommunistivainot lapualaisliikkeineen ovat vahvana teemana tarinan taustalla. 

Tarinaa vie eteenpäin Koskivuoren kartanon tytär, Anna Forsberg vuorotellen työläiskodin tyttären Elina Koskivuoren kanssa. Tämä näkökulmien vuorottelu tuo hyvin esille sen jakautuneisuuden  mikä suomalaisessa yhteiskunnassa oli vallalla.

Anna Forsberg opiskelee lääketiedettä Helsingissä.  Elina Koivikko on käynyt kauppakoulun ja saa paikan tulitikkutehtaan konttorissa. Erilaisista perhetaustoistaan huolimatta Anna ja Elina ovat hyvin läheiset ystävät, olleet ihan lapsuudesta alkaen. 

Tarina etenee notkeasti ja täytyy sanoa, että jopa viihdyn tarina parissa, ainakin miltei loppuun asti ilman kummempia nikotteluja, kunnes taas töksähtää. Mutta kyllähän ne henkilöiden tunteet nousevat pintaan, ja jotenkin niitä täytyy kuvata, mutta miksi pitää aina käyttää sellaista kieltä, että on kuin saisi isonkin tällin vasten kasvoja.

Minua kiinnosti tässä teoksessa kolmikymmenluvun kuvaus ja kyllähän tuo aika hyvin elävänä tulee esille. Ja jos yhtään tietää ajan poliittista kuvioista niin ei voi välttyä ajattelemasta, että joillakin teoksen henkilöillä on vahva esikuvansa elävässä elämässä.

Anna rakastuu tulisieluiseen suomalaisuusaatteen kannattajaan Eliakseen, kunnes miehen viha saa hänet näkemään todellisuuden.

Elina puolestaan rakastuu tiilitehtaalle masinistiksi tulevaan Ottoon, joka paljastuu rajan takaa tulleeksi punaupseeriksi. Rakkaus kuitenkin saa hänet lähtemään kotoaan kohti tuntematonta, kohti rajan takana odottavaa työläisten paratiisia.

Viihdettä, historiaa ja tunteiden roihua tai karrelle hiiltyneitä haaveita. Niistä on tämä tarina koottu. Jatkoa on luvassa Kielon jäähyväiset -teoksessa, joka odottaa lukuvuoroa ja jossa kiinnostaa sota-ajan kuvaus.

Muutama ajatus teoksesta nousi esille:

"Kovin monta tyttöä ei meidänkään kurssilla ollut, niin että, meitä yleensä kohdeltiin varsin lempeästi."

Annan kuvaus lääketieteen opiskelusta sai minut mietteliääksi. Kuinka mahtoi olla tuon lempeyden suhteen naisopiskelijoita kohtaan lääketieteellisessä? Mieleen muistui myös Kati Rannan Taito -teos, jossa päähenkilö aloittaa lääketieen opiskelut ja jossa opiskelua kuvataan hieman erilailla ja eri lähtökohdista. 

Huomasin myös yhden lapsuksen Mustosen kerronnassa, kun Anna Forsbergia äkkiä kutsutaankin ihan toisella nimellä.

Niin kuin jo alussa kävi ilmi, neiti Jägerroos omistaa Koskivuoren kartanosta, sahasta ja tulitikkutehtaasta äitinsä Emilia Forsbergin, veljensä Janne Forsbergin sekä isänsä Paul Forsbergin....

Puhetta pitävän tuomarin nimi oli Jägerroos ja nimi oli hetkellisesti siirtynyt asiakkaalleen. 

--

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 3: Kirja nimessä on kasvi

Patsey Gray: Tähti, villivarsa!

  Patsey Gray

Tähti, villivarsa

Alkuteos: Star Bright

Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen

Otava, 1970 

Kansi: Maija Karma

129 s.

 

 

 

 

 

 

Aloitus: Sinun varsasi on käyttäydyttävä kunnolla, tai muuten.

Varsa on Deborah Lee Bellin , lyhyemmin Debin rakas, oma lemmikki, jonka hän on saanut Martinsonin hevosjalostustilan isännältä, koska varsa ei ollut täysiverinen, vaan sen isä oli karjaponi.

Semmoinen rakastava pikku otus. Yhtä älykäs kuin koira. Ja oikea vauva silloin kun mielestään tarvitsi ruokaa ja lohdutusta. Joskus Deb ajatteli, että se juuri olikin parasta Tähdessä: se todella tarvitsi häntä. Vastalahjaksi se tyydytti täysin hänen toverikaipuunsa. 

Deb asuu Kaliforniassa, Santa Cruzin vuoristo ympäröi seutua., Laurellin kaupunki on lähinnä Debin kotia oleva suurempi paikka.

Deb on ollut rannikolla vierailulla, kun saa äidiltään puhelun, että hänen on tultava kotiin, koska varsasta on ongelmia. Tähti on kouluttamaton. Debin koti on jonkinlainen hevosten hoitokoti, jonne seudun ihmiset tuovat hevosiaan hoitoon. Debin isä on sairastunut ja ilmeisestikin kuollut. Perheellä on velkaa ja he eivät ole mitenkään rikkaita. Rehut ja heinät on varattu ensisijaisesti hoitohevosille, Tähti ja apumies Bailyn työhevonen Kimo saavat sen minimin. Tämä minua hieman kirpaisee, kun ajattelee että hevosta pidetään nälässä, vaikka kyse ei olekaan siitä.

Deb joutuu ongelmiin Tähden kanssa, kun tämä karkaa äidin huolella hoitamaan puutarhaan. Siinä menee myös näyttelykukat, joista äiti oli toivonut palkintoa. Vielä, kun Tähti karkaa varjeltuun heinäpeltoon on tuomio selvä. Tähti on myytävä. Deb lahjoittaa Tähden ensin takaisin Martinsoneille, joilta on sen saanutkin, mutta sitten Martinson ilmoittaa, ettei varsa sovi heidän pojalleen ja palauttavat sen takaisin Belleille. Deb toimii ominpäin äidin poissaollessa ja piilottaa varsan pariksi päiväksi, sillä muuten uhkana on myynti huutokaupassa ja se täytyy estää. Debin salaliitto, johon hän on saanut mukaan serkkunsa Kittyn ja Brianin onnistuu ja huutokauppapäivä tulee, mutta liian myöhään. Deb vie Tähden hevosnäyttelyyn, jossa on ajatellut antaa sen jollekin hyvälle tyypille, mutta joutuukin keskelle hevosnäyttelyä ja voittaa sarjansa. Tässä seuraa, että Debin ei tarvitsekaan myydä hevostaan. Siitä olisikin tuloja, eikä vain menoja.

Tähti, villivarsa on ihan kiva aloitus hevostyttösarjalle. Kerronta on luontevaa. Elämän arki, nuoren tunteet, ystävyyden, toveruudenkaipuu tulevat elävästi ja aidosti esille. Hevostyttökirjana ei mitenkään tehdasmaisena tuotettua, vaan yksilöllisiä piirteitä omaava teos. Alkuperäisteos on ilmestynyt 1964. Ajallisesti tämä ehkä kuvaa 1950-luvun elämää, sillä ainakin kellohameisiin viitataan, mutta voi mennä tuonne vuosikymmenen vaihteeseenkin.

Tuttu sanonta:

"...kerran paistamaan särkeä kivellä aurinkoa ottavan liskon kanssa"

Tällä ehdin saada vielä yhden bingorivin instagrammista löytämääni täyttä laukkaa -haasteeseen, kirja on osa sarjaa.

Eveliina Hokkanen: Naavalla kiedottu!

 

Eveliina Hokkanen

Naavalla kiedottu

Aikamedia, 2020

192 s.

Kansi: Aikamedia/Milla Aura-Tolonen

 

"Kehoni ja mieleni oli edelleen järkyttyneessä tilassa ahdistuksentaisteluista ystävieni luona, eikä siihen ollut parempaa lääkettä kuin metsä."

Naavalla kiedottu on Eveliina Hokkasen esikoisteos. Teoksen päähenkilö ja minä-kertoja on Jutta, 15-vuotias nuori nainen, joka kokee itsensä erilaiseksi, yksinäiseksi "naavaparraksi." Jutta rakastaa metsää. Se on hänelle paikka rentoutua ja rauhan tyyssija. Jutta käy metsällä isänsä kanssa ja saa metsäsyskortin. Jutan äiti ei hyväksy Jutan metsästysharrastusta. Tästä ilmeisesti johtuu jännitteet Jutan isän ja äidin kesken. 

Pidin tästä teoksesta enemmän kuin tekijän toisesta Hiilellä peitetty -teoksesta.Kieli on rentoa, nuorekasta. Pakotonta. Pidän henkilöiden nimistä, jotka ovat epätavanomaisia (Minerva, Jelina, Eemi, etc) . Itsekin kirjoittelevana henkilöiden nimet tarinoissa on tärkeä, henkilöiden täytyy elää ja heihin täytyy saada yhteys. Eveliina Hokkasen henkilögalleria on monipuolinen ja elävä koululaisjoukko, ystävät ja sukulaiset, joihin on syntynyt hyvä suhde. Henkilögalleria tuo tarinaan hyvää touchia. 

Hieman minua kuitenkin mietityttää kokonaisuudessa se, kieltäisikö kaveriporukka kiipeilemästä puihin ja käskisi alas puusta, kuten Juttaa käsketään.

- Jutta, tuletko ystävällisesti alas sieltä. En ole täysin varma, onko tuo turvallista. - Tottelisitko Jelinaa! Aaron sanoi. Hän ja Jelina olivat kävelleet puiden luokse toiselta puolen. Vain siksi, että voisivat komentaa ja valittaa minulle. He minulle. Minua vuotta ja kaksi vanhemmat ystäväni valittivat minulle. Eivät edes vanhempani puhutelleet minua noin.

Kaveriporukka ei kuitenkaan ole kaikilta osiin mitenkään siloteltua, mikä ilmenee myöhemmin kotikutsuissa, joiden traagiset tapahtumat tuovat poliisit paikalle. Tässä kuvauksessa koen myös, että jotain on jäänyt ikään kuin huomioimatta, tai ainakin jäänyt rivien väliin kysymykseksi, puntaroitavaksi. Ja hyvä tarinahan jättää myös ilmaa kerrontaan. Ei kaikkea tarvitse rautalangasta vääntää.

Pidin maaseutukuvauksesta, joka toi oman lapsuuteni mieleen ja sen, kuinka minut huijattiin tarttumaan lehmien sähköaitaan, kuinka opin ylittämään sähköaidat ilman säpsähdystä.

Naavalla kiedottu on kristillistä fiktiota. Hengellisiä asioita sivutaan, mutta ei mitenkään päälleliimatusti. Ne ovat luonnollinen osa arjessa. Uskoa ei tuoda esiin tietystä kulmasta, suunnasta, paitsi lopussa, jossa tapahtuma on hyvinkin tunnistettavissa tai sitten ei, riippuu lukijasta ja siitä, kuinka hyvin tietää kirjoittajan taustat. Teos ei ole myöskään pelkkä maaseutukuvaus.

Naavalla kiedottu on osin hyvin erilainen teos kuin aiemmin lukemani, Hokkasen uudempi teos Hiilellä peitetty. Teoksissa on kuitenkin paljon yhteistäkin. Luontosuhde, nuoruuden kivut ja epävarmuus, ahdistus. Naavalla kiedottu Jutta  taistelee ahdistusta ja paniikkia vastaan, kun kokee, että hän ei saisi olla sellainen, kuin on. Miksi hänen pitäisi pukeutua mekkoon, jos viihtyy paremmin pitkissä housuissa? 

Hiilellä peitetyssä päähenkilön Varpun ahdistus kumpusi ilmastokriisistä ja johti syömishäiriöön.  Varpun tie rauhaan ja tasapainoon oli pitkä ja kivinen. Se vei sairaalan kautta. Naavalla kiedotun Jutan ahdistus hälvenee ehkä nopeammin. Paniikkioireissakaan ei tuoda millään tavalla esiin, että Jutta olisi käynyt kouluterveydenhoitajalla saati lääkärissä. Tätä puolta kerronnassa hieman pureksin. 

Samoin jäin hieman mietteliääksi kuvauksessa, jossa Jutta "huokaisi syvään ja antoi hiilidiogsidien tulla sisään". Jos minun täytyi Hiilellä peitetyn jälkeen ottaa selville, miten pulloja käytetään vaateteollisuudessa, täytyi minun Naavalla peitetyn jälkeen tarkistaa tietojani hiilidiogsidin ja hapen kiertokulusta hengittämisessä. 

Naavalla kiedotusta jäi ihan hyvä lukujälki. 

---

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 41: Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille!

 

Linda Olsson

Sonaatti Miriamille

Alkuteos: Sonata for Miriam

Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus, 2009

379 s.

 

"Nyt minä olen täällä, Krakovassa, josta elämäni alkoi." Näin alkaa viuluvirtuoosi Adam Ankerin tarina. Tarina on monipolvinen ja alkaa oikeastaan Uudessa Seelannissa, jossa Adam on asunut yhdeksäntoista vuotta tyttärensä Miriamin kanssa. Sitten Miriam kuolee ja  Adamilla ei ole kuin historiansa. Historia, josta hän ei ole kertonut Miriamille, ja joka on hänelle itselleenkin osin salaisuus.

Adam löytää valokuvan Memorial Hall -museon eräässä huoneessa ja tunnistaa nimen Adam Lipski. Kuvan on jättänyt rouva Clara Fried, Adam Lipskin sisko. Adam lähtee vierailulle Claran luokse ja samalla matkalle omaan menneisyyteensä. Matka vie hänet ensin Puolan Krakovaan, ja sitten Ruotsin Tukholmaan, pienelle saarelle, tapaamaan Ceciliaa. 

"- Minä rakastin häntä. Niin paljon kuin ikinä kykenen rakastamaan, niin häntä rakastin. Mutta hän jätti minut ja lapsemme. Hän antoi minulle tyttäremme, Miriamin." Vanhan miehen silmät laajenivat äkisti. Hän tuijotti minua kuin iskun saaneena. - Hän teki mitä? hän kysyi niin käheästi, että hädin tuskin kuulin. - Hän luovutti lapsemme minulle."

Cecilialla on hänelläkin menneisyytensä, salaisuutensa.

Sonaatti Miriamille on erikoinen, hieman mystinenkin tarina rakkaudesta ja elämän kolhuista, pettymyksistä. Elämää varjostaa menetykset, sodan varjo, holokaustin epäinhimillisyys, joka tosin on löydettävissä vain rivien välissä, pienissä viittauksissa. Kaiken keskiössä on äänen ja äänettömyyden merkitys. Milloin on tarpeen puhua, milloin olla hiljaa? Hienosti viritetty, psykologinen teos, joka ehkä vaatii lukijalta enemmän kuin sanojen ymmärtämisen.

Kerronta on minä-muotoista. Ensin kerronta on Adamin näkökulmasta, sitten se vaihtuu Cecilian kerrontaan ja päättyy jälleen Adamin kerrontaan. Hiljainen, verkkainen kerronta virtaa eteenpäin. Ajallisessa kuvauksessa on pientä epäselvyyttä, mikä ilmenee, kun ensin kerrotaan, kuinka Adam oli "jättämässä Waiheken turvaisan saaren, kotini yli nejäntoista vuoden ajalta ja kohta kuvaillaan, kuinka hän katseli "alapuolella levittäytyvää kaupunkia ja ajattelin, että se oli ollut melkein kahdeksantoista vuotta kotini." Kuitenkin siitä, kun Adam ja Cecilia olivat eronneet on yhdeksäntoista vuotta. No, ei siinä ehkä sittenkään ole epäselvyyttä, sillä Adam oli ensin asunut Aucklandissa ja muuttanut sitten Waihekelle. Ehkä alapuolella levittäytyvä kaupunki oli Auckland, sillä Waiheke sijaitsi tässä kohtauksessa "jossain oikealla, vai oliko se vasemmalla", Mutta lukiessa tuollaiset pienet detaljit ärsyttävät. Täytyi taas hieman kaivella lisätietoa ja Uuden Seelannin kartan katselu kyllä selkeytti kuvaa.

Mielenkiintoinen, polveileva tarina, jota säestää Tymoteusz Karpowiczin runot joidenkin lukujen johdantona, sekä maailmankuulujen säveltäjien sävelet.

Suomi-bongaus: 

"--- suomalaista saaristoleipää"

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 18: Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä).

 

Luca Crippa & Maurizio Onnis: Tyttö Kiovasta!

 

Luca Crippa & Maurizio Onnis

Tyttö Kiovasta

Alkuteos: La banbina di Kiev

Suomentanut Katja Kärkkäinen

Kannen suunnittelu Piia Aho

LIKE, 2022

254 s.

 

"Sinisen taivaan ja valjun auringon alla suotu hymy valoi heikkoa toivoa naiseen, jonka sydän oli palasina ja hengitys tuskasta raskasta, sekä tyttöön, joka oli totaalisen sekaisin kaikesta. - Ukki, uskotko, että me selviämme? - Uskon, Alisa. Pääsemme pois täältä ja olemme turvassa."

Tyttö Kiovasta kertoo tämän päivän todellisuudesta, sodasta, joka ei voi ymmärtää. Tyttö Kiovasta pohjautuu todellisuuteen, mutta ei ole täysin dokumentaarista todellisuutta, vaan faktaa ja fiktiota yhdistelevä teos. 

Vaikuttavaa, koskettavaa, kaunista kerrontaa, jos nyt sodasta voi kauniisti kertoa. Pidin kerronnasta todella paljon, kunnes loppupuolella tyylin muutos ja karu todellisuus iski kasvoille liian vahvasti. 

Tarinan keskiössä on 10-vuotia tyttö Alissa. Alissa asuu Kiovassa isänsä Semenin ja äitinsä Polinan kanssa. Perheeseen kuuluu myös Polinan isä. Tarina alkaa ennen Ukrainan sotaa. Ilmassa on tiivistyvää odotusta. Alissa käy vielä koulua ja tullessaan kotiin kertoo äidilleen. "Opettaja itki". Sitten tulee päivä, jolloin sota vyöryy todellisena ja julmana ja vie isän. Isä on lähtenyt Ukin kanssa hakemaan Ukin kotoa kissaa ja tavaraa pakomatkalle, kun heidän autoonsa osuu ammukset. Isä saa surmansa, Ukki selviää. 

"Sota tuli hänen silmiensä eteen tulisessa, mustassa pitkässä kaavussaan, löyhkäävänä ja kiehuvana. Ja vei mennessään isän. Ja vei mennessään äidin. Ja tyttö lähti matkaan. Ukin ja kissan kanssa."

Alissa, Polina ja Ukki vaeltavat kävellen halki Ukrainan, kohti Puolaa ja turvaa. Sitten ohjusiskun seurauksena vain Alissa ja Ukki jatkavat matkaa, äiti häviää sekasortoon, kun osa pakenevista on joen toisella ja osa toisella puolen, silta tuhottuna.

Tyttö Kiovasta on tarina sodan mielettömyydestä, pelosta ja epätoivosta. Kaiken kauheuden keskellä se on kuitenkin tarina toivosta. Alissan sanoin, epätoivolle ei saa antaa sijaa. Alissa toivoo, että hän vielä näkee äidin. 

Teoksessa ei mässäillä julmuuksilla, sodan tapahtumat tuodaan esille toteavasti, Ne ovat faktaa. Kaikkein etovinta oli lukea äidin kohtalonhetkistä.

Loppu teki hieman hämmentävän vaikutelman ja mietin, tekikö se kerronnan epäuskottavaksi vai lisäsikö uskottavuutta. Erikoinen, yllättävä momentti kuitenkin.

--

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 34: Kirja kertoo Ukrainasta

Eveliina Hokkanen: Hiilellä peitetty!

 

Eveliina Hokkanen

Hiilellä peitetty

Aikamedia, 2023

279 s.

Kansi: Aikamedia/Karen Hagqvist

Aloitus: Nihkeä käteni tarttui metalliseen ovenkahvaan.

Nihkeä käsi on Varpun. Parikymppisen nuoren naisen, joka potee äärimmäistä ilmastoahdistusta. Varpu on vegaani. Hän on huolissaan luonnon kantokyvystä, maailmantuska ilmenee kaiken syömisen tarkkailuna. Hän pyrkii sellaiseen kehollisuuteen, joka ei liikaa kuormittaisi maaapalloa. Varpua ei oikein voi määritellä anorektikoksi eikä bulimikoksikaan. Eveliina Hokkanen on keksinyt fiktiiviselle hahmolleen fiktiivisen diagnoosin klimatoreksian.

Varpu on uskovainen. Usko kantaa häntä ja antaa voimaa taistella. Toisaalta Varpu on sairautensa takia yksinäinen, arka. Kun hänen toipumisensa alkaa pikku hiljaa edistyä hän aloittaa työt Green Paradise -nimisessä vegaanikahvilassa, jossa hän tutustuu räväkkäämpään Innaan.Vastakkaisuuksissaan tytöt saavat jotain uutta ja voimaannuttavaa elämäänsä toinen toisiltaan.

Kerronnassa vuorottelee pienet takaumat eletyn ajan kanssa. Kertoja on minäkertoja, eli Varpu. Hän kertoo itsenäistymisestään, muuttamisesta pois kotoa, käynneistä ravintoterapeutilla. Klinikalla hän näkee myös Iiron ja ihastuu. Kuinka häneen voisi tutustua, miten selvittää kuka hän on, millainen hän on. Tässäkin avuksi tulee Inna, joka ryhtyy salapoliisiksi sen vähän tiedon valossa, minkä Varpu on sivukorvalla kuullut.

Hiilellä peitetty on nuoren ihmisen kasvutarina. Se on kuvaus taistelusta paremman elämän puolesta. Layout on avara. Luvut lyhyehköjä, teksti soljuu sujuvasti. Kerronnassa on mukavia metaforia, kuten "sydän vispasi vispipuuroa kaksinkertaisella teholla". Lukujen lomassa on laulujen sanoituksia eri artisteilta, jotka luovat oman kiinnekohtansa teoksen teemoihin. 

Minulla oli kunnia lukea Hiilellä peitetty jo kirjoitusvaiheessa ja antaa siitä silloin palautetta. Sanoin silloin Eveliinalle, jolta on aiemmin ilmestynyt, myös Aikamedian julkaisemana Naavalla kiedottu -teos, että tämä ei ehkä ole ihan Aikamedian aineistoa. Yllätykseni oli siksi melkoinen tämän ilmestyessä juuri Aikamedian julkaisemana, ja täytyy sanoa, että Aikamedia on tehnyt aika merkityksellisen suunnanmuunnoksen julkaisupolitiikassaan. Toki kristillisyys tässäkin ilmenee. Se on se kantava voima, joka pitää Varpun jalat maassa.

En ole lukenut tuota Naavalla kiedottua vielä, mutta se on varauksessa ja tarkoituksenani on lukea sekin. Sen, mitä olen lukenut Naavalla kiedotusta on näissä kahdessa teoksessa paljon yhtäläisiä teemoja. Yhdessä teokset muodostanevat teosparin (Kansiratkaisukin toeksissa hyvin yhtenäinen) ja sitä taustaa vasten ymmärrän toisaalta tuon kustannuspäätöksen. 

Hiilellä peitetty on hyvinkin tätä päivää, maailmantuskaa ja nuoruuden epävarmuutta, toiveita, unelmia. Miljöönä teos sijoittuu Kuopioon, mutta sinänsä kaupunkikuvauksia ei juurikkaan ole. Tärkeä miljöökuvaus on Kaunisharju, jolta aiotaan kaataa puusto ja laittaa rakennuksia tilalle. Varpu Natura Care -joukkoinen ryhtyy mielenosoitukseen. Todellinen Kaunisharju sijaitsee Jyväskylässä. Jostain uutisesta taisin nimen bongata ja täytyi tutkia asiaa. Enemmän kuin ulkonainen miljöökuvaus, tarinalle merkityksellistä on Varpun ajatusten miljöö, sisäinen maailma ja se kuva, minkä hän on elämästä luonut.

Ei tämä huono teos ole. Ei ihan mun mukavuusalueellani kuitenkaan kaikilta osin. Luontoarvot toki allekirjoitan. Itselleni maaseudun lapsena luonto on tärkeä elementti. Tämän teoksen ylitsepursuava ilmastoahdistus vain herätti monia kysymyksiä, kuten millä tavalla muovipulloja voi käyttää vaatteiden valmistukseen? (Seikka, josta minun täytyi hankkia lisätietoa), Tai että jos syönkin riisiä, tai olen syömättä, niin miten sillä vaikutetaan toisella puolella maailmaa olevien heikompiosaisten elämään? Mitkä on ne todelliset vaikuttamiskeinot maailman eriarvoisuuteen? Hiilellä peitetty Varpukin saa sen huomata, että kaikkeen ei kertakaikkiaan pysty. On osattava olla myös armollinen itselleen.

---

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta  27: Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin

Jan Truss: Kultainen hevoskesä!

 

Jan Truss

Kultainen hevoskesä

Alkuteos:Summer goes riding

Suomentanut Marvi Jalo 

Kansi: Markko Taina

Tammi, 1990

201 s.

Aloitus: Koulu oli loppunut kesäksi

Päähenkilö: Charlotte Mayney

Muita tärkeitä henkilöitä: Maggie Vogel Charlotten paras ystävä sekä Red Wallinger, jonka isä Herman Wallinger omistaa Wallingerin kauppatallin, josta saa kaikkea hevosille, sekä Sidney Topham, englannissa koulua käyvä hujoppipoika. mutta jonka vanhemmat ovat ostaneet läheisen Murdochin paikan.

Sijainti: Red ja isänsä ovat muuttaneet Kanadasta Yhdysvaltojen Nebraskaan. Tarina sijoittuu siis jonnekin Nebraskan Platte-joen maastoon. Omahan kaupunki mainitaan.

Charlotten ajatukset pyörivät hevosissa. Maggielle on luvattu hevonen ja hän ihastuu valkoiseen Blancheen, jota uhkaa makkaratehtaalle päätyminen. Charlotte sen sijaan ihastuu Nancyloo-tamman vastasyntyneeseen varsaan, jolle antaa nimen All Gold. All Gold on kuitenkin kallis ja luvattu Sidney Tophamille. Charlotte päättää pyytää isoisältään, joka on tulossa vierailulle ja jonka pitäisi olla rikas, että tämä hankkisi hänelle hevosen. Sen sijaan isoisä ei ole rikas ja tila, jolla Charlotten perhe asuu on rahavaikeuksissa. Isoisä antaa Charlottelle lahjaksi emakon, jonka pitäisi saada porsaita. Vogelit kasvattavat sikoja ja se on kuulema tuottoisaa hommaa.

Kultainen hevoskirja on, kuten takakansi kertoo, hieman epätavallinen hevoskirja. Hevosten ympärillä toki pyöritään. Maggie ja Charlotte yhdessä Redin kanssa siirtävät Blanchen syrjäiselle autiomökille, turvaan teurastukselta. Idea on Maggien ja Charlotte varoittaa: se on varkaus, hän sanoo, mutta ei voi jättää ystäväänsä yksinkään. Redin isä Herman on äyskeä mies, joka kohtelee Rediä välillä tosi kovasti. Redin äiti on aikoinaan karannut jonkun rodeokaverin matkaan Kanadassa. 

Epätavalliseksi tämän tekee farmielämän kuvaus ja ihmisten väliset jännitteet. Nuoren kasvua kuvataan rouhealla tavalla. Charlotten ja Sidneyn välillä kipinöi.

Unelmat ja toiveet kohtaavat arjen haasteet ja realismin, kun seudun yli pyyhkäisee rajuilma, oikea tornado, jolla on "ilmiömäinen imu".

Kultainen hevoskesä on kerronnaltaan aika rajua, mutta todentuntuista, aitoa, Jotkut kuvaukset ovat hieman mukavuusalueeni ulkopuolella. Mutta tässä voi aistia Nebraskan Platte-joen virtauksen ja tuulet, elämän kesytetyn ja kesyttämättömän ristipaineessa, puhumattakaan siankasvatuksen mukaanaan tuomista tuoksuista.

Kertoja on kaikkitietävä, joka tarkastelee asioita ensisijaisesti Charlotten näkökulmasta. Asioita ei väännetä rautalangasta vaan jätetään tilaa lukijan omalle kyvylle tuntea, kokea ja oivaltaa. 

Tekstinäyte: Maggie ja Blanche kävelivät laitumella kuin elinikäiset ystävykset, päät yhdessä. Blanche nuuski vähän väliä hellästi Maggien hiuksia, tyytyväisenä ilmaa sieraimistaan puhaltaen. Pitkä valkea häntä oli hienon näköinen, niin harjattu ja suittu, että se levisi kuin silkkinen putous. valkea karvapeite oli puhdas, ja Blanche käveli herkin askelin kiilloitetuilla kavioillaan. Hetken ajan Charlotte saattoi nähdä, millainen Blanche oli nuoruudessaan ollut, hyvin koulutettu ja elegantti, ja sitä oli hellästi hoivannut tyttö, joka kanssa se oli kasvanut - ja samalla tavalla sitä hoivasi nyt Maggie. Charlotte ravisti mielestään sen hermostuttavan tiedonjyvän, että Blanche oli tullut Wallingereille vaihdossa, osamaksuna nuoremmasta, isommasta ruunasta, ja sen oli tuonut tänne sama nuori nainen, joka oli kasvanut Blanchelle liian isoksi.

Kuvaavin mieleenjäänyt ilmaus: kimalaisenkarvan värinen tukka 

 

 Täyttä laukkaa #suskilukee :Käännetty hevoskirja