Jaakko Sahimaa: Suvun savut!

Jaakko Sahimaa

Suvun savut

Ristin Voitto,1972

269 s.

Kansikuva: Tuntematon

Kirjailijan aloitus Lukijalle:

"Kun tällainen uskonnollinen romaani ilmestyy markkinoille, tiedustelevat vakavamieliset lukijat heti todellisuuspohjaa. Romaaninkirjoittajan tarkoituksena ei kuitenkaan useimmiten ole historian kirjoittaminen tapahtuneista, vaan hän haluaa sanoa jotain kansalle kirjansa kautta. Siksipä hänelle on suotu suuri liikkumavapaus, kunhan vain kerrotut tapahtumat pysyttelevät mahdollisuuksien rajoissa." 

Sahimaan teos Suvun savut sijoittuu Kainuuseen, Kirokorven taloon ja naapurustoon. Kirjailjan sanoin, tarina koostuu "kaikesta näkemästäni ja kuulemastani kuitenkin niin, että jälkiäni lienee vaikea seurata."

Tarinan pääosassa on siis Kirokorvella asuva Tuomas ja Lyyli Juntunen sekä heidän pojanpoikansa Heikki. Tarina sijoittuua ajalliseti 60-/70-luvuille. Heikki on palaamassa armeijasta kotiseudulleen ja miettii, mihin ryhtyä. Jatkaako asumista kotitalossa, seudulla, jossa  elämisen mahdollisuudet ovat kaitaset ja kovan työn takana ja asukkaat vähenemässä, vai ryhtyäkö armeijan palvelukseen, vai kenties muuttaa amerikoihin, johon naapurustosta on lähdössä väkeä.

Lisäksi Heikkiä mietityttää Kirokorven historia, jossa on monenlaista rankkaa tapahtumaa sotavuosilta koettu. 

Teos on vahvasti hengellisiin asioihin paneutuva, ja erityisesesti helluntailaisesta näkökulmasta. Aluksi ajattelin, vaikka itse helluntailainen olenkin, että kylläpä on ajastaan jäljessä tämä kuvaus, mutta mitä pidemmälle luin, sitä ajankohtaisemmaksi sanoma ja teksti alkoi käydä eikä ajasta jäljessä olemiselle  enää ollutkaan sijaansa. Tietysti tarinassa kuvastuu 60-luvun elämä ja tavat ja maaseutuyhteisö. Paitsi hengellistä ulottuvuutta tämä teos on kunnianosoitus suomalaiselle talonpojalle. Sahimaan kerronta on kansanomaista, juurevaa ja maanläheistä. Murresanoja löytyy siellä täällä kerronnan lomassa. Mainittakoon esimerkiksi sana kontu, joka itselleni merkitsee seutua, maata, paikkaa, kuten kotikontu, mutta tässä se tarkoittaakin eläinten rehuja. Enpä olisi tuota tiennyt ,ellei sanaa olisi alalaidassa selitetty.

Teoksessa on muutamia kirjallisuusviitteitä, kuten Runebergin Vänriki Stoolin tarinat ja Kainuussa kun ollaan, niin Kiannon Nälkämaan laulua ei voi ohittaa. Tuo kotiseutulaulu on minulle rakas ja läheinen, vaikka en Kainuusta olekaan. Sen sanat ja sävel jotenkin kolahtaa ja solahtaa minun mieleni väreihin.

Mikä tässä teoksesa on erityisen mielenkiintoista on se, että kirjailja on saanut tämän kirjoittamiseen Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahaston apurahan vuonna 1971. 

Kansipaperien kuvitus on mielestäni hieno. Kuvittajasta ei ole mainintaa, mieleeni tulee kuitenkin, että kuvitus hieman muistuttaa Osmo Omenamäen tyyliä. Lieneekö sitten hänen vai jonkun muun, se jää arvoitukseksi.

---

Tällä mukana Mennään metsään -haasteessa. Metsissäkin tässä kuljetaan karhunkaadossa ja vähän muissakin puuhissa.

"

Suuri TYTTÖKIRJA-ARVONTA!

Olen taas katsastanut kirjavarastoja ja huomannut, että joitakin teoksia on kerääntynyt kaksin kappalein. Niinpä pistänkin nyt pystyyn oikein suurarvonnan. Arvon seuraavat kirjapaketit.

Tyttökirjapaketti  1

Sisältää kolme NTK:n kirjaa

Batchelor Margaret: Morvenna suojatti

Von Tempski Armine: Pami-tytön paratiisi

Aira Kokki: Me katosime kylästä

 

Tyttökirjapaketti 2

Sisältää kaksi osaa  A. Stephen Tringin  Penny-trilogiasta.

Tyttökirjapaketti 3

Sisältää teokset: 

Kaija Pakkanen: Missu löytää ratkaisun 

Leena Härmä: Tuittupää ja salaperäinen Samu ja Tuittupää ja pikku-Totsi.

 

Tyttökirjapaketti 4 

Catherine Marshallin Christy-kirjat 

Arvonnassa mukana:

Sara K.

Tyttökirjapaketti 5

Teokset ovat ruotsinkielisiä

Gretha Stevens: Susy och Solveig ja Susy & Co.

           

Voit ottaa arvontaan osaa toimimalla seuraavasti: 

Jätä kommenti tähän postaukseen kera linkin, josta sinut saa kiinni, jos voitto osuu kohdallesi. Jos toimivaa linkkiä ei viestistä löydy, ei sen jättäjä ole mukana arvonnassa. Muista ilmoittaa, minkä paketin/pakettien arvonnassa haluat olla mukana.

Voit myös ilmoittautua mukaan arvontaan laittamalla minulle sähköpostia (ainoeinontytar . harjula @ gmail . comiin) otsikolla tyttökirja-arvonta ja ilmoittamalla minkä paketin/pakettien arvonnassa olet mukana. 

Voit ottaa osaa kaikkien pakettien arvontaan. Arvon kunkin paketin kuitenkin erikseen siten, että jos henkilö voittaa yhden paketin, hän ei ole enää mukana muiden pakettien arvonnassa.  Näin voitot kohdentuvat eri henkilöille. 

Aika päättyy 12.12.2019 klo 24.00, jonka jälkeen tulleet viestit eivät ole mukana arvonnassa.

Onnea ja lukuiloa!

Ilmari Mustonen: Vuorilla kruunatut!

Ilmari Mustonen
Vuorilla kruunatut
Eeva ja Erik Barendsenin marttyyrikertomus
Uusi Tie 1997
95 s,

Jokainen kristitty tietää, että kristinuskon historia on myös marttyyrien historiaa" Jeesus sanoi omilleen: "Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne." Joh.15:20. ---  --- Vaika marttyyrius kuuluu Kristuksen selvään ilmoitukseen, järkyttyi kristitty maailma kuullessaan 30.12.1980 tapahtuneista murhista. Nyt oli Eeva ja Erik Barendsenin vuoro liittyä veritodistajien joukkoon.

Vuorilla kruunatut kertoo suomalaisen Eevan ja hollantilaisen Erikin tarinan. Eeva oli syntynyt Karjalassa, sodan myötä siirtynyt evakkona Keski-Suomeen.Tullut nuorena tyttönä uskoon Kansan Raamattuseuran nuorten leirillä. Hän valmistui ensin kirjansitojaksi, sittemmin laborantiksi. Hän työskenteli ensin Jyväskylän keskussairaalassa, mutta lähetyskutsu alkoi vähitellen kasvaa hänen sydämessään. Kun hän kuuli laborantin paikasta Afganistanissa hän tunsi tuon paikan omakseen.Opiskeltuaan ensin englantia Englannissa hän siirtyi Kabuliin. Siellä hän tapasi Erik Barendsenin, joka toimi siellä farmaseuttina. He rakastuivat, menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta. 

Kahdeksan vuoden ajan Eeva ja Erik tekivät lähetystyötä afgaanien parissa. Tuli sota, mutta he pysyivät paikoillaan loma-aikoja lukuunottamatta. Tuli vuodenvaihde 1980/81. Mitä tapahtui? Miksi? Syitä tai syyllisiä ei koskaan selvitetty. Eeva ja Erik löydettiin surmattuina. Lapset löysivät vanhempansa aamulla (vanhin lapista 5-vuotias) kun heräsivät (heidät oli huumattu.

Eevan tarinan on kirjoittanut hänen pappis-veljensä siskonsa muistoksi. Kirjassa on valokuvaliite. Kukin luku alkaa jollain runo- tai virsilainalla. Kerronnallisesti Eevan tarina alkaa lapsuudesta, kulkee eteenpäin "kaikkitietävän" kertojan äänellä ja Eevan kirjesitaatein. Tämä on hyvin autenttinen tarina lähetysnäystä ja uskollisuudesta saadulle kutsulle.

--
 Afganistaniin sijoittuu myös tarina Seijasta, joka myös sai surmansa tuossa sodan runtelemassa maassa.

Blaine Harden: Leiri 14 Pako Pohjois-Koreasta !

Blaine Harden
Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta
Alkuteos: Escape from Camp 14
Suomentanut Ruth Jakobson
Gummerus, 2012
195 s.

Shin In Geun oli 4-vuotias, kun hän näki ensimmäisen teloituksensa. Shin asui työleirillä. Hän oli syntynyt työleirillä, eikä tiennyt toisenlaisesta elämästä mitään. Shin asui leirillä isänsä, äitinsä ja vanhemman veljensä kanssa. He olivat pohjois-korealaista 'pohjasakkaa', tuomitut elämään vähempiarvoisina, työhön piiskattuina syntyperästään syyllisinä. Ainoa, mitä Shin kaipasi oli ruoka. Hänen oli aina nälkä.

Leiri 14 on karua luettavaa. Kaikkein kamalinta oli katsoa piirroksia, joita Shinin kertomuksesta oli piirretty. Ne toi liian iholle ne julmuudet,  joita Shin koki. Ei sillä, etteikö Shin itsekin olisi ollut julma, hän ei tiennyt syyllisyydestä mitään. Hänet oli opetettu vakoilemaan, ilmiantamaan.

 Paettuaan Pohjois-Koreasta Shin muutti nimensä, hän muutti ensin Etelä-Koreaan, josta hän sai kansalaisuuden, muutti sitten Yhdysvaltoihin, jossa hän sittemmin alkoi puhua ihmisoikeuksien puolesta.Sopeutuminen uusiin oloihin ei kuitenkaan ole ollut helppoa.

"Olen kohoamassa eläimen tasolta, mutta edistys on todella hidasta. Joskus yritän itkeä ja nauraa kuin muut kokeillakseni, tuntuuko se joltain." - Shin Dong Hyuk. 

Blane Harden kuljettaa kerronnallisesti vuoroin Shinin tarinaa, vuoroin kuvausta Pohjois-Korean historiasta ja oloista. Shinin tarinan ohella tämä on raportti eräästä maailman suljetuimmasta maasta ja äärimmäisestä kärsimyksestä.

Kirjoja ulapalta -haasteesta!

 

Kirjoja ulapalta oli kiehtovan kuuloinen haaste. Valitettavasti en ehtinyt haasteeseen lukea enempää kuin yhden kirjan:

Astrid Lindgrenin Saariston lapset

Merta kyllä sivuttiin muutamassa kirjassa, kuten  Joseph L. Lincolnin kirjassa Viisas Mary, jossa päähenkilöinä oli kaksi vanhaa merimiestä ja Donja Rosenin Metsä oli ystäväni, jossa lopulta matkattiin yli valtameren uuteen maahan. Mikael Sandin Pikku Lallin maapallo -kirjassa sivuttiin myös hieman valtameriaihetta. Mikään näistä teoksista ei kuitenkaan itsessään sijoittunut merelliseen miljööseen tai käsitellyt varsinaisesti meriaihetta. 

Niinpä minun täytyy vain tyytyä tähän yhteen teokseen ja todeta, että kirjojenlukutahti ei ole tänä vuonna ollut ihan niin vauhdikasta, kiitos opiskeluiden, jotka vaativat omanlaisensa luku-urakan.

Kiitos kuitenkin kivasta haasteesta, Nanna. Meri on hieno motiivi kirjoissa.

Kirjamessut 2019!

Kirjamessut jäivät minun osaltani tänä vuonna yhteen päivään. Hulinaan ja vilskettä oli yllin kyllin, niin että ihan meni pää pyörälle. Ohjelma ja keskustelut, jotka minua olisivat eniten kiinnostaneet olivat olleet jo edellisinä päivinä. Lauantai menikin suurimmaksi osaksi haahuiluksi ympäriinsä ja antikvariaatteja kierrellessä. Otin kuitenkin muutaman kuvan muistoksi. Heti ensimmäisenä saliin tultuani, haettuani ensin bloggaajapassini, näin ihastuttavan satumaisen metsäneidon Hakaniemen lavalla. En muista, mikä keskustelu oli meneillään,enkä tiedä, kuka tämä puhuja oli, mutta heti tuli hyvälle mielin, kun hänet näki. 

Minkä myös huomioin oli se, että lapsiin oli kiinnitetty erityistä huomiota. Iloiset Tatu ja Patu tulivat vastaani etsiessäni ensimmäistä kohdettani.  Ehdin juuri loppua kuuntelemaan Mormoni-keskustelusta. Teologian opiskelijalle keskustelu oli ihan mielenkiintoista ja vahvisti omaa näkemystä. 

Olin myös kuuntelemassa keskustelua Helsinki 1939  Suomenlinnan lavalla. Sen verran keskustelu herätti kiinnostusta, että täytyy pitää kirjan nimi mielessä ja yrittää saada luettavaksi.

Siinäpä se sitten olikin anti minun osaltani, paitsi että tapasin Saran, joka nykyään kirjoittaa kirjoista instragrammin puolelta. Saran kanssa tutkailimme antikvariaaatttilöytöjäni, jotka olivat tällä kertaa tämänkaltaisia.

Rebekka Räsäsen Juoniemi-sarjaa olin jo jonkin aikaa katsellut nettiantikvariaatissa ja nimenomaan näissä 60-luvun kansissa. Erityisesti tuo oranssisävyinen kansi iskee minuun tyylillään. Olen tämän sarjan, ainakin osittain joskus varhaisessa nuoruudessani lukenut, mutta en muista kovinkaan hyvin ja nämä kuulostavat kiintoisilta koululaiselämän kuvauksilta. 

  

Mark Twainin Johanna D'Arc kirja minulla on ollut aiemminkin, lahjoitin sen vain pois. Kirja on kuitenkin tehnyt sen verran vahvan vaikutuksen, että halusin hankkia itselleni uuden kappaleen. Kirjan hinta kyllä kirpaisi melko pahasti bubjettiani ja olikin kalleimmasta päästä. Tosin kirja on myös vanha painos eikä sitä taida olla paljoa liikkeellä.

Barbara Ringin Peik on vanha teos, joka on ilmestynyt uudempanakin painoksena. Olen tätä teosta pitkään ajatellut lukeakseni. Viehätyin vanhaan ja kuluneeseen painokseen, kun ei hintakaan ollut suuren suuri.

Ester Ahokaisen Pirkko päättää kertoo opettajauraa ajattelevasta neitokaisesta. Mustalaisten enneustukset eivät minua erityisesti ihasuttaneet, mutta koululaiselämä ja opettajahaaveet saivat kiinnostuksen heräämään. Kansikuvakin on vetoava.

Sairaanhoitajattaren tarina sijoittuu Afrikkaan ja on ilmeisesti jonkinlainen dekkarin ja romanttisen tarinan yhdistelmä. Teos on pitäkän kiehtonut nettiantikvariaatteja tutkaillessa mieltäni kansikuvallaan. Sairaanhoitajakuvaus kiinnostaa myös, mutta siitä murhatarinasta en tiedä...Ans kattoo nyt, minkälainen tarina tämä on.

Niin on sitten kirjamessut taas kerran koettu. Ja kyllähän se kokemus oli tälläkin kertaa.

Ursa Aspegren: Oikeita ja vääriä ämmiä!

Ursa Aspegren
Oikeita ja vääriä ämmiä
Karisto, 1956
174 s.
Kansikuva: Vappu Metsälä

Oikeita ja vääriä ämmiä on rennon hauskasti kertomus Kukkelinkylän elämänmenosta, jonka tyttönelikko pistää mullin mallin ja vipinään. Ursa Aspegrenin kerronta on tyyliltään aivan omaa laatuaan. Siinä on pirteyttä ja omintakeisuutta, kuten osoittaa jo henkilöhahmojen nimet: Iisu Ripikka, Ippa Larunen, Eeku-Mimmukka Rännäri ja Hikkuli Pärrälä. 

"Mitä? Ettäkö hassua niiä - ? Niin no, vähän hassujahan ne lienevät. Mutta kas, kun tytötkin olivat hieman hassuja. Ei, ei toki paljon, ihan pikkuisen vain. Juuri niin pikkuisen kuin pikkuisen hassujen pikkukylien pikkkutytöt tapaavat olla."

Erään kerran koulumatkalla tyttöjen päähän pälkähtää tuuma. Nyt ei puhuttaisi sanaakaan Yliymmälän mutkasta koulun portille, paitsi naks. Mutta kuinka käykään, Hikkuli on tyttö, jolta puhetta syntyy ja kun hän huomaa, että nyt tuli puhetta kuin turkinhihasta vaikka ei olisi saanut  sanoa kuin naks, niin kun kylän diakoni tulee tyttöjä vastaan ja kysyy paljonko kello on, niin Hikkuli säikähdyksissään sanoo Naks ja Diakoni tulkitsee sen,että kaks ja pinkoo pyörällään vinhaa vauhtia eteenpäin. Siitä tulee juttua, joka johtaa kadonneeseen taatelipurkkiin, kadonneesseen saappaaseen ja lopulta syytöksiin siitä, kuka on pääsiäisenä sitonut lehmien häntään kirjavat nauhat. No, kaikki ei tietnkään johdu edellisistä, mutta tyttöjen elämän tapahtumat pistävät varpeilleen ja kylän emännät liikkeelle.

Hilpeätä, lystikästä ja vähän vakavaakin mukavasti kerrottuna.

Tietokilpakysymys?

Mitä tarkoittaa, kun mennään heikkihasua? Minulla meni hetki oivaltaa asia. Pieni ajankuva, joka ei ehkä avaudu ihan nykynuorelle, ellei ole tosi kiinnostunut suomen talviurheilun historiasta. Sanamääritelmä kuvastaa hyvin Aspegrenin idearikasta kieltä, enkä edellä sanotusta huolimatta pidä tätä liian vanhanaikaisena kertomuksena nykynuorillekaan lukijoille.

Kenize Mourad: Kuolleen prinsessan puolesta!

Kenize Mourad

Kuolleen prinsessan puolesta

De la part de la princesse morte

Lyhentäen suomentanut Heikki Kaskimies

WSOY, 1989

526 + 1 s,

Turkin tilanne on viime aikoina ollut uutisotsikoissa. Olikin tältä osin mielenkiintoista ja avartavaa lukea tämä teos, joka  vie lukijansa kauas historiaan ja Turkin menneisyyteen.

"Tarina alkaa tammikuussa 1918 Istanbulissa, vuosisatoja kristikuntaa vavisuttaneen ottomaanien valtakunnan pääkaupungissa."

Tarinan päähenkilö on ottomaanien sulttaanisuvun nuorin prinsessa, Selma. Hän on tarinan alussa 7-vuotias. Selmalla on hyvin tiivis suhde äitiinsä sulttaanitar Hatidjeen. Selma on myös hyvin pikkuvanha lapsi, joka uneksii suuria Turkin tulevaisuudesta ja omasta vapaudestaan ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa asioihin. Ensimmäinen maailmasota ja sitä seurannut Turkin itsenäisyystaistelu kuitenkin muuttavat tilanteen. Valtaan nousee Mustafa Kemal, joka lakkauttaa sulttaanikunnan ja Selma äitinsä kanssa karkotetaan maasta. Selman isä, Hairid on saanut miehenä valita ja hän tekee oman päätöksensä: lähtee Argentiinaan Turkin edustajana. Selma kaipaa isäänsä, jonka kirjeet äiti myöhemmin pimittää Selmalta eikä  Selma enää ikinä tapaa isäänsä. Sulttaanitar Hatidje ja Selma muuttavat Libanoniin, Beirutiin, jossa he elävät yhdessä uskollisen eunukin kanssa. Selma kasvaa, käy koulua Beirutissa ja kaipaa rakkautta.

Selman täyttäessä kaksikymmentä hän muuttaa Intiaan, puolisoksi intialaiselle Rajahille. Intiassa eletään myös murroksen aikoja. Intia haluaa itsenäistyä Englannin siirtomaavallasta ja hindut ja muslimit (Selma ja Amir, hänen puolisonsa ovat muslimeja) tappelevat keskenään.

Selma on Intiassa kaksi vuotta, kun hän alkaa odottaa lasta. Selma ei ole oikein sopeutunut intian muslimiyhteisön sääntöihin ja lapsiavioliitot ja muut seikat saavat hänet miettimään pois pääsyä. Viimeinen pisara on kun hänen nuori suojattinsa poltetaan kuolleen miehensä hautajaisroviolla. Eletään toisen maailmansodan kynnyksellä. Selma saa mieheltään luvan lähteä Pariisiin synnyttämään, sillä tilanne Intiassa on räjähdysherkkä.

Selma lähtee Pariisiin,  jonka Hitlerin joukot pian  valloittavat. Selmalta loppuu rahat, hän myy korujaan elättääkseen syntyneen tyttölapsen. Apunaan hänellä on uskollinen eunukki Zeynel. Koska on itse huonolla ravinnolla Selma sairastuu ja kuolee  vatsakalvon tulehdukseen. Zeynel, joka on valvonut Selman vuoteen äärellä sairaalassa, jonne on hänet vienyt muistaa äkkiä lapsen, joka on ollut kolme päivää yksin rientää tämän luokse, vie hänet Sveitsin lähetystöön, joka on ulkomaalaisten turva ja häviää itse - minne, sitä ei tiedä. Lapsi - Selman tytär on tämän kirjan kirjoittaja. Selma on kuollessaan vain 30-vuotias.

Kuolleen prinsessan puolesta on huikea matka historiaan ja yhteen elämäntarinaan. Se on kertomus naiseudesta ja naisen asemasta, mutta myös paljon enemmän.

Tämä kirja on syvästi koskettava niin hyvässä kuin pahassa.

Kuinka todellinen kirja on kuvauksissaan jää lukijan mietittäväksi. Itse en oikein usko kuvaukseen kaksipäisen kyyhkysen aikaansaamisesta, menee liian utopistiseksi, sanoisin jopa sadunomaiseksi kuvaukseksi, ellei kuvaus brutaaliudessaan olisi liian etova. Myös kuvaukset viiriäistappeluista ja aiemmin mainitsemani leskenpolttokohtaus luovat vähemmän miellyttäviä tunnetiloja. Kir.jan lopussa on kirjailijan epilogi, jossa hän sanoo luottaneensa intuitioon ja mielikuvitukseensa. Täysin mielikuvitusta tämä kirja ei siis ole. Hyvinkin historiaan pohjautuva, mutta kyllä - mielikuvitusta tässä kyllä on käytetty. Teoksen lopussa on selitykset vierasperäisistä sanoista ja termeistä.

Seikka, joka kiinnitti huomiota:

Intian itsenäisyystaistelussa merkittävä rooli oli Gandhilla. Gandhihan on saanut myös Nobelin rauhanpalkinnon. Tämä teos ei kuitenkaan anna yksinomaan mairitttelevaa kuvaa Gandhista, päinvastoin aika tylynkin arvion.

Teoksen kauneimmat tekstilainat:

"Veladetin tedrik ederrim! Siunattu olkoon syntymäsi päivä! Kukkikoot kauan poskiesi ruusut, täyttäkööt paratiisin tuoksut sieraimesi ja olkoon elosi pelkkää hunajaa ja maitoa!"

"Sillä äkkiä Selma ei ole enää 'muukalainen', hän ei tunne enää olevansa 'liikaa', hän on lujasti ankkuroituneena tähän maahan, jonka erottamaton osa hän äkkiä tuntee olevansa, tuhansien juurten kiinnittämä, hän on ruskea maa ja ruoho ja heinä joka taipuu tuulessa, hän on majesteetillinen metsä ja ltapäivän rauhallinen helle."

Suomi-bongaus:

"Pariisissa ei kukaan näytä ottavan tapahtumia vakavasti. Päinvastoin. Neuvostoliiton sotilaallista heikkoutta pilkataan, kun siltä kului kolme kuukautta pienen Suomen nujertamiseen."

--- 

Maailman ympäri 80 päivässä haaste: Bombay (ja Pariisi)

Kirjallinen maailmanvalloitus: Libanon

VOITA LIPPU Helsingin kirjamessuille! AIKA ON LOPPU!

Helsingin kirjamessut lähenevät. Itse ajattelin ensin mennä useammaksikin päiväksi, mutta tilanne on nyt kuitenkin sellainen, että messut jäävät osaltani yhden päivän tilaisuudeksi. Eli olen itse suunnitellut messuilevani lauantaipäivän. Sain kuitenkin taas bloggaripassin ja pari ylimääräistä vapaalippuua, jotka haluan arpoa kiinnostuneiden kesken.

EDIT:

Voit ottaa osaa arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen. Huom! Jos olet yrittänyt jättää viestiä yhteydenottolomakkeen kautta, kuten aiemmin oli ohjeistus, niin jostain syystä se ei ole toiminut, joten jos haluat olla mukana arvonnassa, jätä uusi viesti kommenttina tähän postaukseen. Muista jättää sähköpostiosoitteesi tai linkki, josta sinut tavoittaa, jotta saan sinuun yhteyden, jos voitto osuu kohdallesi.

Arvon siis kaksi kertalippua Helsingin kirjamessuille.

Arvon liput tiistai-iltana 22.10 klo 20.00. jälkeen.

Arvonnassa mukana:

Paula 
Minna
Olli 
EevaM.

EDIT: Suoritettiin arvonta seuraavasti: Kirjattiin nimet paperiliuskoille. Taiteltiin ja pistettiin suljettuun purkkiin. Ravisteltiin. Nostettiin 1. voittaja. Ravisteltiin uudelleen. Nostettiin 2. Voittaja. Lipun saavat: EevaM ja Olli. Onnittelut. Laitan liput sähköpostiin PDF-tiedostona. Onnea mukanaolleille ja pahoittelut häiriöstä ilmoittautumisessa, jolle en itse voinut mitään. Toivotan kaikille oikein mukavaa ja innostavaa kirjamessuviikonloppua.

Oiva Paloheimo: Tirlittan!

Oiva Paloheimo
Tirlittain
WSOY, 1957
117 s.
Kuvitus: Rolf Sandqist

Tirlittan  lensi kanavaan,

Tirllittan upposi.

Tirlittan nousi pinnalle,

Tirlittan hengitti.

Se oli ihme. Sillä Tirlittan ei ollut milloinkaan oppinut uimaan.

Näin alkaa kirja Tirlittanista, pienestä kultatukkaisesta lapsesta aikuisten ihmemaailmassa.  Tirlittanin olen joskus lapsena lukenut, mutta yllätyin muistikuvieni hataruudesta, sillä tässä oli paljon seikkoja, jotka olen tyystin unohtanut. Muistin vain okariinon, jota Tirlittan soitteli.

Tirlittan on orpo. "On kerrassaan mahdotonta sanoa, kuinka vanha Tirlittan silloin oli, sillä hänellä oli pituutta vähemmän kuin ymmärrystä ja ymmärrystä enemmän kuin pituutta." Tirlittan jää orvoksi, kun hänen kotinsa tuhoutuu salamaniskusta ja isä ja äiti ja sisarukset lentävät kuka minenkin. Tirllittan putoaa kanavaan, josta hän nousee alkaakseen vaelluksensa rakkautta etsien. Sillä Tirlittan kokee, että häntä ei ole koskaan rakastettu. Paitsi, että Tirlittan kuvataan hyvin kauniiksi, hänet kuvataan uhmaakkaaksi ja omapäiseksi. Tirlittan kulkee unipuku nurinperin päällään, mutta "itse hän on sen sisällä oikeinpäin".

Jokainen luku alkaa runonpätkällä,  mikä onkin kirjan mieleenpainuvin rakenne.

Tirlittan on aika erikoinen kirja. Siinä on paljon kerronnallista hyperbolaa, kielikuvia ja vastakkainasetteluja. Kaiken kaikkiaan melkoinen ilotulitus. Mutta kaiken kirjavuuden takaa löytää jotain syvällistä. Lapsen kasvun vaiheet ja rakkauden tarpeen. Unipukukin lopulta käännetään oikeinpäin ilman että Tirlittan siitä menisi nurinperin.

Tyylillisesti tämä on satukirja lapsille, mutta jossa aikuiselle lukijalle avautuu oivaltavia huomioita ihmisluonteesta ja elämästä. Tässä on myös kerronnallisesti kauhuelementtejä, jotka itselleni olivat melkoinen yllätys.

"Männyn toisella puolella oli suuri muurahaispesä, oikea osuusteurastamo, ja hyvinkin kolme miljoonaan kirvesmiestä ja vesumiestä muurahaisten ahkerasta kansakunnasta lähti ottamaan Tirlittania hengiltä. Mutta muurahaiset olivat liian ahkeria ja huitoivat vesureineen niin tarmokkaasti, että Tirlittan heräsi jo muutamista kolhuista."

Huh huh, mitä veret seisauttavaa kuvausta. Toinen vastaava kuvaus oli, kun Tirlittan pestautuu palvelijaksi luuvaloa sairastavalle naiselle. Kuvaus tuosta naisen talosta ja asunnosta oli ensimmäinen järkytys, jonka koin lukiessani. Luuvalojuttu oli kyllä jotenkin hämärästi jäänyt mieleeni, mutta kaikki muu siihen liitttyvä oli autuaasti unohtunut. Tyylillisesti tarina Tirlittanista on siis melkoinen sekoitus, josta ei oikein tiedä, mitä lajia kirjallisuutta tämä edustaa. Luettuani Goodreadsin artikkelin kirjailijasta en voi olla miettimättä, kuinka paljon tässä teoksessa on mahdollisesti hänen omaa elämäänsä.

En oikein tiedä muutenkaan, mitä tästä kirjasta ajattelisin. Tirlittan löytää lopulta itsensä sirkuksesta, jossa hän ensin tehtyään mitä huimimpia ja ällistyttävämpiä taitotemppuja putoaa ja joutuu sairaalan lähestulkoon kuolleena. 

Tirlittan - päivää seitsemän

Tirlittan kamppaili.

Tirlittan voitti kuoleman,

Tirlittan parani.

Ja Tirlittan löysi äidin, joka oli lentänyt kanavan toiselle puolen ja sisaruksensa, mutta mikä minua jäi eniten kaihertamaan oli isä. Mihin katosi isä, joka niin yksinäisenä oli istunut sirkusteltassa ja kantanut Tirlittanin sairaalaan?

Outo sana: Tillasti.

Muutamia oivalluksia:

Harvinaisuus on yksinäisyyttä.

Suuret teot ovat aina yksinkertaisia
Väsynyt pää saa väsyneitä aatteita väsymyksestä.


...... ......

EDIT: Tällä kuittaan Pieni Helmet 2019 -lukuhaasteen kohdan 18: Kirjassa ollaan yksin

...... ......

Tirlittanin on lukenut myös Elina Luettua elämää -blogista. Elinana  mielestä kerronta tuntui ajottain ristiriitaiselta psykologisoinilta, mutta toisaalta hän näki kirjassa varhaisen avioerolapsen kuvauksen jota kannattaa lukea nykylapsellekin, sillä yksinäinen ja surullinen tyttö voi silti olla sisukas ja rohkea. 

Tarinauttiselle Tirlittan oli muisto lapsuudesta, joka vei ukkospelon, uusintaluku ei tuottanut pettymystä, vaan avasi tarinan vahvan symboliikan.

Tuijata kulttuuripohdinnoissa näkee Tirlittanissa vanhentuneita teemoja, muun muassa lapsenomaisen uskon Taivaan Isään. Totta, että yhteiskuntamme on tämän suhteen maallistunut. Olen kuitenkin hänen kanssaan eri linjoilla tämän yksittäisen "vanhentuneen ilmiön" suhteen. Ilman uskoa ei ole elämää. Minulle tässä kirjassa nämä lyhyet juttelut Taivaan Isän kanssa tosin kuitenkin jäivät hieman sivujuoneksi muun kerronnan rinnalla, ne eivät oikein istuneet muuhun tekstiin luontevasti.

Mikael Sand: Pikku Lallin maapallo!

Mikael Sand

Pikku Lallin maapallo

WSOY, 1918

135 s.

Pikku Lalli on 8-vuotias poika, oikealta nimeltään Lauri, mutta Lalli-nimi on jäänyt käyttöön. Lalli  saa joululahjaksi Ihmeellisen maapallon, jota aurinko ja kuu kiertää. Miten tämä laite tosiasiassa toimii on minulle hieman hämärän peitossa. Kyseessä on kuitenkin sähköllä toimiva aparaatti, joka toimii myös lamppuna.

Lallilla on punakeltainen lemmikkikissa Villi.

Katsellessaan pyörivää maapalloa Lallia alkaa kiehtoa eri maanosat.

"Hiljaa suristen pyöri maa, ja Lalli näki päivän ja yön vaihtuvan eri maanosissa, ja kun Euroopassa oli päivä, niin oli yö Amerikassa, ja kun Lalli oikein tarkkasi, oli hän vielä lisäksi ymmärtävinään, kuinka toisin ajoin voi olla kesä, toisin ajoin talvi. Hän oli näkevinään, kuinka pieni maa tyhjässä, kylmässä avaruudesssa kiersi valaisevaa ja lämmittävää aurinkoa, joka tasen antoi kirkkauden kuulle, joka itsessään oli pimeä. Hänen silmiänsä alkoi oikein huimaisemaan ja hänestä tuntui, että hän itse istui ilman tukea tuolla tyhjässä avaruudessa ja että hänen piti hypätä maahan, jottei jäisi jäljelle kun se vieri tiehensä. Samantapaiselta tuntui ehkä Villistäkin, sillä selvästikin se kyyristäytyi loikkaukseen hypätäkseen sekin maahan. 

- Hyppäämmekö, Villi, kysyi Lalli vapisten jännityksestä."

Ja niin Lalli ja Villi hyppäävät seikkailuun päätyäkseen Pohjoisnavalle. Pohjoisnapaseikkailu ei jää ainoaksi, vaan Lalli ja Villi seikkailevat kaikilla Maapallon mantereilla ja kokevat kaikenlaista jännittävää, jossa on ripaus totta ja ripaus mielikuvitusta. Ihan kaikilta osin en allekirjoita sitä kuvausta, mitä tässä kirjassa on liittyen eri maanosien elämään.

Tämä oli kuitenkin ihan hauska satu, jolla on ehkä yritetty jossain määrin opettaa myös maan- ja luonnontiedettä. Osin tiedot on jälkeenjääneitä  ja jos ei nyt aivan rasistisia niin, liippaa läheltä. Toisaalta, esim. Australia-seikkailussa, vaikka alkuperäisasukasta sanotaan äärettömän rumaksi, niin samassa yhteydessä kyllä tuodaan esiin näiden ihmisarvo, vaikka kaiken kaikkiaan tämä tehdään nykymittapuun mukaan ei niin korrektisti ja tasa-arvoisesti. Tämä kirja edustaa siis aikaansa ja on sellaisena otettava.
...

Pieni Helmet 2019 kohta 15: kirjassa nähdään unia

Rony Smolar: Setä Stiller!

Rony Smolar

Setä Stiller Valpon ja Gestapon välissä

Tammi, 2003

382 s.

Abraham Stillerin isä Hirsch syntyi Valko-Venäjän Kritjevissä 1842 ja äiti Mindel Lodzissa 1851. Suomeen Hirsch Stiller oli saapunut vuonna 1867 venäläisen 90. Onegan-jalkaväkirykmentin mukana.  Muiden Venäjän juutalaisten tavoin myös Hirsch Stiller oli joutunut kokemaan Nikolai I:n aloittamat raskaat sortotoimet, joiden tavoitteena oli juutalaisuuden tukahduttaminen Venäjällä. Suomessa juutalasiin kohdistuneet rajoitukset olivat lievempiä kuin Venäjällä.

Hirschillä oli kaksi poikaa: Aabraham ja Moshe. Moshe muutti myöhemmin nimensä Mauritziksi, muutti Ruotsiin, hetkeksi Hollywoodin ja takaisin Ruotsiin. Mauritz oli filmiohjaaja, joka löysi Greta Garbon. 

Kansalaisoikeudet juutalaiset sai Suomessa itsenäisyyden myötä 1917 jälkeen, mutta tällöin vain hakemuksesta.

Tässä lähtötilanne Rony Smolarin kirjalle Setä Stilleristä, Abrahamista, josta tuli ihmisoikeusaktivisti ja kärsivien puolestapuhuja. Teos ei  ole vain Setä Stillerin elämänkerta, vaan sisältää Suomen juutalaisten historian, sotavuosien ja sodanjälkeisen historian.

"Stiller näki,että valot paloivat Valpossa läpi yön. Mitähän mahtoivat karkotettavat siellä selleissään miettiä? Perheitään, lähiomaisiaan? Vaiko sitä, että he olivat suurin toivein pakolaisina tulleet Suomeen ja nyt heidät palautettaisiin vihollistensa käsiin."

Tämä on osa sitä Suomen historiaa, jota minä en voi tajuta. Miten voidaan ajatella, että 2-vuotias pikkulapsi, joka oli nuorin kahdeksasta luovutetusta olisi rikollinen ja ei-toivottu henkilö (vanhemmistaan puhumattakaan). Eikä he voi millään itseänsä puolustaa, sillä kyllä tilanne Suomessa tiedettiin, vaikka miten sanottaisiin, että ei olisi tiedetty. Järkyttävää!

Rony Smolar avaa henkilö- ja sotahistoriaa tavalla, joka avaa silmät näkemään ihmisen raadollisuuden, mutta myös hyvyyden. Teoksessa ei ole lähdeviitteitä, mutta se perustunee moniin kirjeisiin ja muuhun arkistomateriaaliin.