Guzel Jahina
Suleika avaa silmänsä
Alkuteos: Zuleikha otkrivaet glaza
Suomentanut Kirstsi Era
Into, 2016
456 s.
Suleika on nuori tataari, joka on naimisissa itseään paljon vanhemman Murtazan kanssa. Työtä, työtä ja työtä on Suleikan elämä. Neljä tytärtä hän on menettänyt jo pieninä, ei niistä ollut eläjiksi. Elämää ei yhtään onnellisemmaksi tee anoppi, jota Suleika kutsuu Käärmenoidaksi. Suleika on jatkuvasti tämän hampaissa, mutta Suleika auttaa sokeaa vanhusta, joka puolestaan kutsuu Suleikaa rääpäleeksi.
Suleikan elämä muuttuu, kun kylään saapuu vallankumouksellisia joukkoja, jotka vaativat luovuttamaan ruokaa, viljaa ja johon Murtaza ei aio suostua. Murtaza ammutaan ja Suleika karkotetaan. Eletään kolmikymmenluvun Neuvostoliitossa.
Pitkäksi venyneen junamatkan jälkeen siirrytään laivaan, joka kuitenkin uppoaa myrskyssä vieden mukanaan suuren joukon karkotettuja Angaran syvyyteen. Suleika ja joukko muita pelastuu hädin tuskin saattajana olleeseen moottoriveneeseen.
"- Ja nyt kuuntele, Kuznets käskee. Hänen äänensä on ankara, repeilevä. - MInulla ei ole oikeutta viedä sinun henkiheittojasi takaisin.
- Häh? Ignatov äännähtää ja kohottaa luomiaan vaivoin.
Kuznets värisee, kiemurtelee ja muuttuu kahdeksi. Ignatoviin tuijottaa nyt kahden sijasta neljä kiukkuista , rävähtämätöntä silmää.
- Kaikki henkiin jääneet komennan veneestä maihin ja jätän tänne.
- Mi-in-ne?
- Si-inne! Valitsemme sopivan paikan.
- Jaa...
Ignatov katsoo likaisesta ikkunasta ulos. Siellä, kaukana rannalla, tuuli heiluttaa loputtomien, taivaan rantaan jatkuvien kuusikkojen teräviä latvoja.
- Odota, Kuznets... Ignatov sanoo eikä millään onnistu tavoittamaan tämän katsetta, kiukkuisella priulla on liikaa silmiä. - Taigaan? Ilman työka...työkaluja?
- Minulla on määräys, Kuznets vastaa kuin kirveellä iskien.
Säkkikangas on pudota Ignatovin rinnalta, ja tämä nappaa sen kiinni ja kiertää taas ympärilleen.
- Nehän kuolevat, hän sanoo hiljaa."
Mutta ei he kuole, vaikka kaukana ei kuolema olekaan. Kirja jakaantuu neljään osaan. Ensimäinen jakso Rääpäle kertoo Suleikan elämästä Julbašassa, Tšišme-joen läheisyydessä. Toinen osa Mihin? keskittyy karkotusmatkaan, jonka aikana osa karkotetuista pääsee karkaamaan, osan nääntyessä aina katastrofiin myrskyävällä Angara-joella. Suleikakin voisi karata, mutta hän jää paikalleen. Kolmas osa Elää kertoo oloista haaksirikon jälkeen karuissa oloissa, selviytymiskeinoista karuissa ja alkeellisissa oloissa.
"Syyskuu alkoi aurinkoisena. Vaaroilla huokui punainen ja keltainen henkäys. Taivas oli hyvin sininen, ja siksi maan tulenkarvaiset värit näyttivät vielä kuumemmilta ja iloisemmilta. Päivät olivat kajahtelevan kuivia, mutta yöt jo kylmiä ja pitkiä kuin talvella.
Ilmaantuivat polttiaiset.
Niitä ei päässyt pakoon. Hyttyset ja paarmat katosivat; ne olivat vaikuttaneet siirtolaisista tähän asti taigan raskaalta rangaistukselta tunkeilijoille, mutta tekivät nyt tilaa pienemmille veljilleen. Polttiaiset ilmestyivät kuin pilvi, kuin sumu, täyttivät taigan, niittyaukean rannan ja korsun. Ne työntyivät vaatteiden alle, nenään, suuhun, korviin, hiuksiin, silmiin. Niitä syötiin ruoassa (maultaan ne olivat imeliä kui marjat), hengitettiin ilman mukana. Niitä oli joka paikassa kuin ilmaan."
Ignatov, joka on vakaa puna-armeijan sotilas kokee kuitenkin olevansa vastuussa joukosta. Tavallaan Ignatov, vaikka onkin komendantin asemassa on hänkin joutunut karkotetuksi. Hän ei voi kuitenkaan poistua paikalta ja kokee tulleensa hylätyksi. Kun talvi koettelee joukkoa ja nälkään nääntyminen uhkaa, aikoo Ignatov ampua itsensä hengiltä, kun Kuznets saapuukiin paikalle tuoden lisää karkotettuja, mutta myös työkaluja. Alkaa uusi aika.
Suleika on karkotuksen aikana synnyttänyt pojan, Jusufin ja kuin ihmeen kautta tämä on selviytynyt hengissä vaikeissa oloissa. Karkotettujen joukossa on myös lääkäri, joka on karkotuksen alussa ollut muistamaton ja sulkeutunut, omiin sisäisiin maailmoihinsa uppoutunut, mutta josta karkotuksen myötä elpyy ammattinsa taitava kunnioitettava tohtori.
Neljäs osa Paluu liittyy sotaan ja asutuksen kehittymiseen. Ignatov joutuu viralta ja hänen tilalleen tulee entinen rangaistusvanki Gorelov. Suleikan ja Ignatovin välit ovat olleet jännitteiset. Ignatov on ampunut Suleikan miehen, mutta Suleika tuntee vetoa Ignatoviin ja Ignatov Suleikaan. Viimeisenä tekonaan komendanttina Ignatov auttaa Suleikan poikaa Jusufia. Jusuf on päättänyt karata asutuksesta, lähteä Leningradiin ja tulla taiteilijaksi.
Suleika avaa silmänsä on hieno teos. Se on kaunis ja koskettava, mutta myös raju ja raadollinen kuvaus Neuvostoliiton historiasta. Tämä on tarina taigasta ja elämän voimasta, periksiantamattomuudesta ja toivosta vaikeuksienkin keskellä.
Kerronta on vakuuttavaa, jäntevää ja moniulotteista. Jotain silti jää rivien väliin, lausumatonta, lukijan itsensä pääteltäväksi, mietittäväksi. Tekstin korrelointi ajassa ja paikassa historian ja nykyajan välillä on sujuvaa ja elävää, historia tulee lähelle. Hieman minä tosin mietin sanoja Master Cheff, onko ilmaisu liian nykyaikainen? Ehkä se on hyväkin ilmaisu. Tuo historian lähelle nykyaikaa, tietääksemme, oppiaksemme, ollaksemme ihmisiä, joilla on ymmärrys ja elääksemme sen mukaisesti.
"Suleika tiesi: tulee kevät ja puihin purskahtaa tuore vehreys, silkinpehmeä ruoho peittää mustaksi palaneen maan ja eläimille syntyy runsas ja virkeä jälkikasvu. --- --- hän tunsi olensa osa tätä suurta ja voimakasta maailmaa, vihreän havumeren pisara."
...
Teoksesta on kirjoitettu hienommin ja monipuolisemmin kuin mitä minä osaan kertoa muun muassa: Kiiltomato-blogissa, jossa tuodaan esiin vähemmistö- ja naisnäkökulmaa, Kulttuuri kukoistaa- blogissa, jossa teosta kuvataan synkäksi ja haikeaksi, Kirjarouvan elämää, jossa on kiinnitetty huomiota sinne tänne mukavasti ripoteltuihin kuvailuihin,
