lauantai 25. tammikuuta 2020

Anna Mari Kaskinen - Minna L. Immonen: Avarille poluille!



Runot: Anna Mari Kaskinen
Kuvitus:Minna L. Immonen
Avarille poluille
Kirjapaja, 2017
47 s.


"Kuuntele ja katso
sitä, mitä on.
Edessä on aamu,
nousu auringon.
Edessä on polku,
josta kulkea,
ovi, jota kukaan ei voi sulkea.

Kuuntele ja katso,
silmä nähdä saa:
valossa jo kylpee
heräilevä maa.
Hämäryyden alta
nouse esiin nyt.
Kaikki aikaan uuteen
on jo herännyt."

- Anna Mari Kaskinen
 
Luonto, elämän pienet ihmeet, usko, toivo ja rakkaus ovat teemoina Anna Mari Kaskisen runoissa, joita Minna L. Immosen herkkä vesivärikuvitus hienosti elävöittää. Olen huikaistunut näistä väreistä, näistä viivoista ja siveltimenvedoista. Kaunis on katsella tämä teos. Runot jäävät - täytyy sanoa hieman varjoon, mutta muutama säepari kyllä kolahti.



-----
Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 38: kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu
 


torstai 23. tammikuuta 2020

Jan Ivar Billow: Aaveprikaati!



Jan Ivar Billow
Aaveprikaati
Alkuteos: Spökprikaden
Suomentanut Veera Roos
Kirjokansi Oy, 1946
215 s.

Alku: Ville Koivulla oli herätessään varma tunne siitä, että joku oli huoneessa. Alas lasketut tummansiniset uutimet läpäisi heikko kajastus mutta hänen unenpöpperöiset silmänsä eivät kyenneet erottamaan edes huonekalujen ääriviivoja.

Ville Koivu on 15-vuotias nuorukainen, joka yön hämärissä saa naamioituneen vieraan, joka kuitenkin osoittautuu isänsä yksityisetsivätuttavaksi Reiman sedäksi. Sitä Ville ei kuitenkaan ensi alkuun tiedä, kun hän ensi säikähdyksestään selvitttyään keikauttaa miehen nurin ja sanoo: - Maatkaa aivan hiljaa, jos henkenne on teille kallis.

Reiman setä haluaa Ville Koivun apulaisekseen ja jotta Villen isäkin tunnustaisi poikansa olevan reipas ja kykenevä halusi Reiman setä tällä tavalla osoittaa, että kyllä Villestä on "tositoimiin".

Aaveprikaati sisältää useampia lyhyitä tarinoita, joissa Ville selvittää enemmän ja vähemmän vakavia tapauksia. Nimitapaus, joka on siis Aaveprikaati sijoittuu täysihoitolaan, jonka kitupiikki omistaja, leskirouva haluaa palkata yksityisetsivä Reiman selvittämään täysihoitolassa ilmennyttä kummittelua. Reiman käskee kuitenkin Villeä tapauksen pariin ja niin Ville matkaa Kuusistoon, jossa hän tapaa orvon leskirouvan kuolleen miehen kasvattipojan Pertti Kaikurannan, joka on älykäs nuori, mutta jota leskirouva pitää tiukassa kurissa. Aaveen tapaus selviää ja Pertti muuttaa Villen luokse asumaan ja aloittaa yhdessä hänen kanssaan opiskelut. Seuraava tapaus sijoittuu kouluun, jossa kemian ja fysiikantunnilla katoaa koepullo ja Pertti joutuu siitä syytetyksi.

Kolmas tapaus onkin sitten hieman pidempi selvitettävä. Villen isä on tehnyt keksinnön, jolla on maanpuolustuksellista merkitystä. Keksinnön julkistaminen vain tulee ennenaikaisesti lehtiin ja siitä seuraa, että keksintö yritetään varastaa papereineen. Ville isä ja Reiman setä kidnapataan ja Villekin jouutuu lopulta rosvokoplan vangiksi. Kuvaan ilmestyy komissario Uljas ja poliisi Varamo, jotka kuitenkin ovat pelkkiä statisteja Villen viedessä lopulta voiton Pertin ollessa hyvänä apuna.

Neljännessä tarinassa Ville kiinnostuu koiravarkaista ja saa avukseen Reiman hankkiman poliisikoiran. Ja vielä on yksi tarina - Robert Karpatoksen tarina, jossa liikutaan poliittisen pakolaisuuden parissa ja joka tapaus jääkin Villen salaisuudeksi.

Aaveprikaati on ihan laadukas poikien kirja, jonka lyhyehköt tarinat sisältävät sopivasti seikkailua, vaaraa ja nokkeluutta. Kerronta on sujuvaa, eikä tästä tule ihan samanlaista epätodellisuuden tunnetta kuin jatko-osan suhteen kävi. Tosin mietin Villen isän keksintöä, joka oli jonkinlainen häirintälaite, jolla sai vihollisen lentokoneet tai minkä tahansa moottorilla toimivan ajolaitteen toimintakyvyttömäksi, että mistähän laitteesta mahdollisesti voisi olla kyse. Ja voisiko tarinassa kuvatunlainen aparaatti olla mahdollinen. Kirja on ilmestynyt alunperin ennen toista maailmansotaa. Kirjassa viitataan maailmansotaan, jolla ilmeisesti kuitenkin viitataan ensimmäiseen maailmansotaan. Ajankuvaa on myös auto, jossa käynnistys tapahtui polkaisemalla. Minun autotietämys ei ole tarpeeksi suuri, että osaisin sanoa tästäkään mitään.

Ihan mukava tarinakokoelma, jota elävöitti kiva mustavalkokuvitus, tekijästä ei mainintaa.
...
Triviaalia: Aaveprikaati-tarinassa viitataan samannimiseen musiikkikappaleeseen, joka oli Villen lempikappale. Täytyi hieman tutkia  asiaa ja ilmeisesti kyse on W.H. Myddletonin (n. 1858-1917) säveltämästä teoksesta Phantom Brigade, marssi op. 9.
...
Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 9: Kirjassa kohdataan pelkoja
Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -haasteen kohta 20: 1930-luvulla ilmestynyt tai 1930-luvulle sijoittuva kirja

tiistai 21. tammikuuta 2020

Ester Ahokainen: Pirkko päättää!



Ester Ahokainen
Pirkko päättää
Tammi, 1953
131 + 1 s.
Kuvitus Maija Karma


"Tässä seison. Eikä ole aavistustakaan, mistä tienpään löytäisin, jota eteenpäin laputtaisin.
- Outtako työ erreyksissä? kuulin samassa äänen takaani."





Syksyn kirjamessuilta mukaan lähtenyt teos viehättää kansikuvallaan ja takakansitekstikin lupailee mukavaa lukukokemusta, mutta mutta....No, ei tämä kehno lukukokemus ollut, vaikka odotin jotain pikkuisen enemmän. Kirjan nimen mukaisesti tarinan päähenkilö on Pirkko niminen neitokainen, joka puntaroi tulevaisuuttaan ja miettii mihin ryhtyä, kun aikuiseksi tulee.

Pirkko saa opettajan viransijaisuuden Savon seutuvilta Leppälampi nimiseltä paikkakunnalta. Siellä hän tapaa Maijan, joka on hänen opettajatoverinsa puolen vuoden ajan. Joulun jälkeen Maija lähtee Lappiin tätinsä luokse ja viransijaiseksi tulee mies, joka pistää Pirkon päätöksiin vauhtia.

Kerronta muodostuu kirjeistä, joita Pirkko kirjoittaa serkulleen Sirpalle. Kirjeissä Pirkko kertoo tapahtumista niin oppilaiden kuin kyläläisten kanssa. Pirkko joutuu, ei vain opettamaan lapsukaisille aakkosia ja numeroita, vaan myös sylikummiksi, vaatturiksi kuin myös velkakirjan kirjoittajaksi. Opettajan ammattia arvostetaan kyläynteisössä.

Pidin savolaissutkauksista ja murrejutuista muuten kirjakielisen kerronnan lomassa. Kirjemuoto ei kuitenkaan ilahduttanut, varsinkaan, kun kirjeisiin ei tullut vastausta ja ainostaan yhdessä kirjeessä kiitettiin vastaanottajaa muistamisesta, mikä vei hieman epäaitoon suuntaann. En myöskään pitänyt yksittäisestä maininnasta juutalaisuuteen nähden, jossa juutalaiset stereotyypitettiin itaroiksi ja rahanhimoiksiksi, jotka olivat valmiita myymään lahjaksikin saatuja tavaroita. Maininta oli aivan turha ja toi ikävän sivumaun 'kirjalliseen keitokseen". Myös täytyy hieman ihmetellä sanavalintaa Fuhrer Pirkon huudahtaessa hänelle ennusteltuja tulevaisuudennäkymiä. Kirja on kuitenkin ilmestynyt toisen maailmansodan jälkeen ja viittaukset erääseen tiettyyn herraan - epäsuoratkin saivat hieman mietteliääksi rivienväleihin mahdollisesti mahtuvia aatesuuntauksia.

Pirkon kerrontaa elävöittivät muutamat Maija Karman viehättävät kuvitukset. 


"Tuomo, ensiluokkalainen ei saa millään selväksi, paljonko on neljä ynnä kolme. - Teillähän on neljä sisarusta ja kolme poikaa. Laskepa siis, montako lasta on kodissasi kaikkiaan! - Yheksän. - Laskehan uudelleen! - Yheksän. - Tuleeko siitä tosiaankin yhdeksän? Kalle viittaa vimmatusti. - No, Kalle, mikä hätänä?  Oekeessaha Tuomo on. Kyllä niitä yheksän tulloo. Haekara niätse mötkäätti niille männä yönnä tyttölöitä parittae."

---
Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 44: Kirjassa on kirjeenvaihtoa. No, yksipuolistahan se kirjeenvaihto on, mutta kirjeitä nyt kuitenkin.

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste kohta 22: 50-luvulla ilmestynyt tai 50-luvulle sijoittuva kirja
---
Kirjan on lukenut myös Vauhko, jonka mielestä huumori tekee kirjasta mielenkiintoisen.



keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Gitta Von Cetto: Josin suuri rakkaus!






Gitta von Cetto
Josin suuri rakkaus
Alkuteos: Wiedersehn mit Josi
Suomentanut: Kyllikki Hämäläinen
Otava, 1969
153 s.

Ensimmäinen suuri rakkauteni oli ilman muuta naapurin poika. Hänen nimensä oli Nikolaus Prochow ja hän astui elämääni siinä vaiheessa jolloin aloin nurisematta pestä käsiäni. Minä kasvoin ihanassa vapaudessa.

Tarinan kertojaminä Josi palauttaa lapsuutensa hetket mieleensä kaksikymmentävuotta myöhemmin aviossa ollessaan ja odottaessaan ensimmäistä lastaan, ja alkaa kirjoittaa tarinaa paksuun mustaan vihkoonsa.

Josi on 8-vuotias, kun hän tapaa ensi kerran Nikon, tuon tummatukkaisen, kapeakasvoisen ja tomerannäköisen pojan, joka kiertelee Josin kodin puutarha-aidan lähettyvillä. Prochovit ovat muuttaneet Friedrichin perheen naapuriin. Niko on kolmisen vuotta vanhempi.
Josi pyytää Nikoa veistämään itselleen mäyrän siitä kepistä, mitä tämä heiluttelee, mutta tuleeko siitä mäyrä.  Mielikuvitus on rajana, mutta riittääkö sekään, kun tuttavuutta luodaan.

Josin ja Nikon ystävyys syvenee. He kasvavat ja varttuvat ja suhteeseen syntyy erimielisyyksiä.  
 
- Mitäs tuumaisit, jos rupeaisin papiksi? Kysyy Niko erään kerran Josilta, joka kauhistuu. - Silloin sinun elämäsi lakkaa kokonaan. 

Kaikkein suurin ryppy suhteeseen syntyy, kun Prochovien talo palaa ja perhe joutuu muuttamaan pois. Yhteisössä aletaan huhuta, että Nikon vähän erikoinen isä on sytyttänyt talon palamaan ja Niko syyttää Josia asiasta.

Lapset aikuistuvat ja tiet eriytyvät. NIko lähtee kuin lähteekin opiskelemaan papiksi.

"Minä olen itsekäs, hemmoteltu omahyväinen, mahtava, niin sanotun hyvän perheen ainoa tytär, minä haluan että kaikki ihmiset tanssivat minun pillini mukaan, niin moitiskelin itseäni. Minun pitäisi hävetä! Mutta katumukseni ja häpeäni eivät olleet aivan aitoja. Jos Niko joskus tulisi eteeni mustassa kauhtanassaan, heittäytyisinkö minä  polvilleni hänen eteensä, ripittäytyisin ja tunnustaisin nuoruuden hairahdukseni ja pyytäisin hänen synninpäästöään? En milloinkaan. en milloinkaan."


Luin aiemmin Gitta Von Cetton kirjan Suukko vuodessa ja ihastuin sen verran, että aloin kaivata lisää kirjailijan teoksia. Kuinka ollakaan, häneltä oli suomennettu myös tämä teos. Josin suuri rakkaus on hyvin erilainen teos kuin Suukko vuodessa. Suukko vuodessa oli kerronnaltaan keveämpi ja ilmavampi, jos siinäkin oli myös teemoja, jotka eivät niin keveitä olleet. Josin suuri rakkaus on kerronnaltaan pohtivampi. Näkökulma on aikuisen, joka katsoo itseään lapsena ja omaa kehitystään, kasvuaan aikuisuuteen. Pidin kyllä tästäkin tarinasta, vaikka kerronta ei ollut samalla lailla ilmavaa. En tarkoita, että tämä teos olisi jotenkin tukkoinen tai tiukkaan ahdettua ajatusketjua. Ei lainkaan. Tyyli vain on toisenlainen, aikuismaisempi. Minun täytyy kuitenkin todeta, että olen hieman pettynyt loppuun, joka mielestäni olisi voinut olla napakampi. Lisäksi loppu luhistui myös pieneen lapsukseen kuivuneesta kastanjasta. Pienillä yksityiskohdilla ja detaljeilla on joskus hyvinkin suuri merkitys.
...
Helmet lukuhaaste 2020 kohta 22: Kirjassa on epäluotettava kertoja
Seinäjoen kaupunginkirjasto Aikamatka -lukuhaaste kohta 23: 1960-luvulla ilmestynyt tai 1960-luvulle sijoittuva kirja

tiistai 14. tammikuuta 2020

Jan Ivar Billow: Sininen naamio!





Jan Ivar Billow
Sininen naamio
Alkuteos: Blå masken
Suomentanut Veera Roos
Kirjokansi Oy, 1946
283 s.
Kuvitus: Ami Hauhio

Päähenkilö Ville Koivu on reipas nuorukainen, joka on auttanut poliiseja Aaveprikaatin tapauksessa. Kun yhteisössä alkaa tapahtua ilkivaltaa ja konnankoukkuja puhumattakaan varkauksista,  pyytää etsivä Varamo Villen apua saadakseen kolttosten tekijät kiinni ja kasvatuslaitokseen (kyseessä oletus poikajengin tekosista). Ville lupaa auttaa, mutta ei sitä varten, että heidät kasvatuslaitokseen toimitettaisiin vaan saadakseen jengiläiset kunniallisiksi kansalaisiksi. Villen ja Varamon välille syntyy kilpailu siitä, kuka selvittää asiat ja joutuvatko jengiläiset kasvatuslaitokseen vai ei.

Teos on ruotsalainen, suomennettu kuitenkin suomalaiseen kontekstiin. Tarina on kyllä ihan mukava reipashenkinen poikakirja. Kuitenkin tässä on pieniä yksityiskohtia, jotka saavat miettimään, kuinka todenmukaista kerronta on. Alkujaan Sininen naamio on ilmestynyt 1944, eli maailmansodan loppuvaiheissa. Kirjassa ei kuitenkaan puhuta sodasta, joten sijoittaisin tämän enemmän aikaan ennen toista maailmansotaa, vaikka toisaalta Ruotsissahan ei sodittu. Sota-aika sopisi ajalliseksi ympäristöksi siinäkin mielessä, että  Ville,  joka on hankkiutunut poikajengin yhteyteeen puhutaan kuolemanrangaistuksesta, jota "harvoin pannaan täytäntöön". Tosin elämä ennen toista maailmansotaa on ollut erilaista niin Ruotsissa kuin Suomessakin, mutta silti. Ihan menettelevä tarina, joka tosin jättää joitain kysymysmerkkejä eräistä yhteiskunnallisista asioista, jotka koskettavat tarinan juonta.

Jotain arvokasta sanottavaa tällä kuitenkin on myös nykypäivän nuorisolle ja vanhemmallekin väelle, jotka elämme sellaisen tositv-tarjonnan tulvassa, jota ei minun mielestäni pitäisi esittää.

"Hippa keskeytti hänet. - Mutta etkö juuri sinä aloittanut tätä, järjestit koko jutun ja olet vastannut kaikesta! hän sanoi pilkallisesti. - Myönnetään! Tuikeasilmä mutisi ja katsoi lattiaan. Mutta kaikki tyynni on  tuon kirotun sotkun syytä! hän huudahti ja osoitti seinää, jossa sokerilaatikot riippuivat täynä salapoliisijulkaisuja. Kun, kuten me, ei lue muuta kuin rikoksista ja aina vain rikoksista, sellaisina kuin niistä kerrotaan näissä vihkosissa, joissa roistot ovat remseitä miehiä ja rikoksista tulee huikean hienoja sankaritekoja, silloin vähitellen itseki haluaa tulla tuollaiseksi sankariksi, varsinkin jos, kuten minä ...
Hänen äänensä kävi paksuksi, hän vaikeni, pyyhkäisi otsaansa ja peitti kädellään emaljisilmän."

Jengin johtaja Tuikeasilmä, eli Kari Valkio on päätynyt ratkaisuun, jota muut jengiläiset seuraavat ja näyttää siltä, että Ville Koivun taktiikka puree, Vaan kuinka käykään, kun kaupunkiinn tulee Sirkus Tivoli ja etsivä Varamo pidättää yhden pojista syytettynä karkkiautomaattien ryöstämisestä.

Jossain määrin tämä kirja tuo mieleeni Enid Blytonin Viisikot. Tässä on jotain pientä samankaltaisuutta muutamissa  yksityiskohdissa, mutta olisiko Billow ehtinyt lukea Blytonia tai olisiko Blyton lukenut Billowia on epätodennäköistä. Ville Koivu muistuttaa hieman Blytonin Fredrik Allegron Trottevilleä Salaisuus-sarjasta mitä naamioitumiseen tulee, mutta esim. Viisikko-kirjojen juonikuvio eräässä seikkailussa ja tämän teoksen juonikuvion yhtenevyys lienee sattumaa.


Sanaston erikoisuuksia:

Kenu
Hulveisillaan

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 1: Kirja on vanhempi kuin minä
Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -haaste kohta 21: 40-luvulla ilmestynyt tai 40-luvulle sijoittuva kirja

---
Kirjan uudemman painoksen on lukenut Jokke, jonka mielestä juoni on epäuskottava, mutta pitää kirjan parhaana antina hankaluuksista selviytymisen  ja rehellisyyden.

EDIT: Tein tässä huomion, että eräässä nettiantikvariaatissa tämä teos maksaa 45 euroa ja luokitellaan keräilyharvinaisuudeksi. Itse ostin tämän kirpputorilta parilla eurolla. Ei yhtään hullumpi ostos.

perjantai 10. tammikuuta 2020

Julian Fellowes: Belgravia!

Julian Fellowes
Belgravia
Suomentanut Markku Päkkilä
2017



Alkulause: Usein kuulee väitettävän, että menneisyys on vieras maa, jossa asiat tehdään toisin.
Loppulause: Sitten tihku tiivistyi sateeksi ja hän pinkaisi juoksuun.

Belgravia on viihdyttävää luetttavaa Downton Abbeyn ystäville, kuten suomalaisen painoksen kannessa vihjataan. Kirjailija on niin käsikirjoittanut kuin näytellytkin kyseisessä sarjassa. Itse pidin paljon Downton Abbeystä, mutta tästä kirjasta en tykännyt yhtä lailla. Kyllähän tämän luki ja loppua kohden alkoi tunteetkin jo kiihtyä, mutta minään suurena lukuelämyksenä en tätä pitänyt.

Tarinan keskiössä on kaksi perhettä. Kauppiastaustalta rikkauksiin noussut James Trenchardin perhe ja aatelinen Brockenhurstin perhe. Tarina saa alkunsa 1800-luvun alussa Brysselissä Waterloon taistelun alla järjestetyissä tanssiaisissa. Ensimmäisen luvun jälkeen siirrytäänkin muutama vuosikymmen eteenpäin Lontooseen ja Belgravian hienostoalueelle. Kuinka säilyttää salaisuus ilman skandaalia ja maineenmenetystä? Siinäpä juoni lyhyesti.

Olen kyllä kiinnostunut Viktorian ajan brittiyhteiskunnasta, samoin kartanoromantiikka kiehtoo. Tässä tarianassa vain jotain tuosta kiehtovuudesta jäi puuttumaan. Kerronnan tyyli, miten sitä nyt kuvaisi, ei ollut ihan minun makuuni. Siitä puuttui vivahteikkuus. Se ei ollut jäykkää sen paremmin kuin lennokastakaan. Lisäksi minua häiritsi ne kaikki pienet yksityiskohdat joilla luotiin ajanmiljöötä, ja jotka olivat kuin päälleliimattuja, eivät lainkaan luontevana esille tulevaa miljöö. ja aikakuvausta. Henkilöistä yksikään ei noussut samaistumisen kohteeksi - kummalista kyllä, eniten mieleen jäi tarinan 'pääpahis', jonka kohtalo jäi säälittämään.

Tämä lukukokemus jätti kaiken kaikkiaan hieman jähmeän jälkimaun, kun Downton Abbeyn loputtua jäi kaipaamaan lisää.
...
Helmet 2020 lukuhaaste kohta 30: Kirjassa pelastetaan ihminen
Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste kohta 16: ... 1800-luvulle sijoittuva kirja



torstai 9. tammikuuta 2020

Menäään metsään -lukuhaasteen arvonta!



Meinasi kaiken häslingin ja touhun keskellä unohtua  koko arvonta, vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Määräaikaan mennessä koontipostauksensa ja osallistumisensa ilmottaneet:

Jokke
Suketus
Mervi
Riitta K.
Niina T.

Arvonta suoritettiin siten, että arvonnassa mukanaolleiden nimet kirjattiin lipukkeille, lipukkeet pistettiin ruusukuppiin, sekoitettiin ja keihästettiin silmäneulalla yksi lapuista.Voittolapussa lukee:
Suketus. Otan yhteyttä ja laitan sähköpostia. Onnittelut ja kiitokset kaikille mukanaolleille.

lauantai 4. tammikuuta 2020

Lisa Högelin:Kaisa pukeutuu pojaksi!





Lisa Högelin
Kaisa pukeutuu pojaksi
Alkuteos:
Suomentanut Edv. Ukkonen
Satakunnan kirjateollisuus, 1938
148 + 1 s.

- Toivonpa tosiaankin, että olisin saanut pojan.
Kai huokasi syvään, ja väänteli itseään niin onnettoman näköisenä,että hänen äitinsä täytyi nauraa, vaikka tyttären sanat eivät muuten tehneetkään häntä iloiseksi.

Kai Bring on siinä neljän- tai viidentoista, jonka nimi on oikeastaan Kaarin, kutsuttuna Kaisaksi, lyhyesti Kai. Kai on siis tyttö, mutta poikamaisempi kuin kaikki hänen kolme veljeään. Kai samaistuu enemmän poikiin kuin tyttöihin, joita hän pitää sievistelevinä ja turhamaisina teeskentelijöintä, jollainen hän ei itse koe olevansa.  Se, että Kai toivoi, että hän olisi saanut pojan kertoo siitä, että Kain koulussa on talviurheilukisat, johon tulee oppilaita ympäri maata. Kai haluaisi näistä huonetoverin itseleen ja saakin sellaisen - mutta ei toivomaansa poikaa vaan tytön. Talviurheilukisoissa Kai tutustuu kuitenkin Falunilaiseen poikaan nimeltä Rolf, jonka hän tapaa myöhemmin kesällä ja josta muodostuu hänelle käänteentekevä ystävä.

Talvi vaihtuu kesään. Kai ei halua äitinsä mukana kylpylälomalle, isänsä ja veljiensä mukaan Pohjoiseen hän ei pääse. Kai hakee kotiopettajaksi Taalainmaalle, ja pääseekin. Se vain, että jahtimestrin perhe, jonne hänen pitäisi mennä, pitää häntä poikana, koska hän on käyttänyt nimeä Kai, mikä näkyy myös hänen koulutodistuksissaan. Kai päätyy menemään paikkaan poikana, vaikka tietää, että elää valheellista roolia, ja että rehellisempää olisi ollut selvittää, että hän onkin tyttö ja olisiko hän silti tervetullut heille työhön.

Taalainmaalla hän tutustuu perheeseen, johon kuuluu paitsi vanhempia, Einari ja Stig nimiset pojat sekä kaksoset Björn ja Bojan. Kai on melkein unohtaa roolinsa, kun tervehtiessään aikoo niiata, kuten Bojan (kaksosista toinen siis on poika ja toinen tyttö), mutta vääntää sen sitten kumarrukseksi. Einari vaan on huomannut asian, mutta Kai selviää tilanteesta kääntämällä tilanteen vitsiksi.

Taalainmaalla Kai joutuu erinäisiin seikkailuihin ja kommelluksiin. Hän tekee tuttavuutta niin tyttöjen kuin poikienkin kanssa, joista toiset on ihan kivoja, toiset teeskenteleviä ja ei niin mukavia. Kun Kai lopulta pelastaan Einarin putoamasta korkealta parvekkeelta, päätyy juttu lehtiin ja Kain valhe-elämä saa päätöksen.

Tämä oli hauska ja reipas tyttöjenkirja, jossa oli mukavasti vauhtia ja hieman erikoisempiakin elementtejä. Tämä on jo melkoisen iäkäs nuortenkirja, mutta en pidä tätä lainkaan vanhentuneena. Voin hyvin suositella tätä luettavaksi näinäkin aikoina.

Mikä minua mietitytti, on tyttöjen poikien polkupyörien ero. Miksi poikien pyörissä on se pitkittäistanko? Eikö se ole hankala ajaessa.Siihen liittyen tekstistä nousi tämä kuvaus:

Ensimmäiseksi hän kohtasi Einarin.Tämä viiletti polkupyörällään - jalat ohjaustangolla ja kädet housuntaskuissa - ja aivan tavallisen näköisenä. Ja vielä omituisempaa oli, että kun hän Kain huomaattuaan jarrutti ja hypähti alas pyörältään, ei hänen puheensakaan ilmaissut mitään erikoista.

Tasapainotemput polkupyörällä ja "katso, minä ajan ilman käsiä" -jutut ovat toki tuttuja juttuja, mutta jotenkin tämä kuvattu tapaus sai minut pyörittelemään päätä. Kuinka nopeasti siinä voi jarruttaa ja kuinka tuo yleensäkään onnistuu ilman vauhtia ja varsinkin jos on kyse tasamaasta. En siis pidä tätä kovin todenmukaisena tilannnekuvauksena.

Johtopäätös kirjan teemasta:
Matka kului nopeasti kuten aina silloin, kuun matkustajalla on paljon ajattelemista. Ja Kailla oli. Hänestä tuntui, että hän oppinut paljon,että hän oli tullut entistä paljon, paljon viisaammaksi. Ennen muuta hän oli tavallaan löytänyt itsensä. Mitä hyödytti oikeastaan enää potkia tutkainta vastaan? Hän oli tyttö ja hän tiesi nyt, että tyttönä oleminen ei suinkaan merkinnyt huonommuutta. Eivätkä pojat pohjaltaan olleet mitään erikoisen kummallisia. Hän oli nyt kesällä päässyt poikia hyvin lähelle ja tunsi heidät paremmin kuin koskaan ennen. Hän oli kyllä ennenkin tietänyt, että pojat olivat reiluja ja reippaita, mutta ollessaan poikana poikien joukossa hän nyt oli nähnyt, että pojatkin saattavat olla tyhmiä ja kateellisia, pikkumaisia ja saamattomia, jopa suorastaan pelkureita. --- ----

..

Kuvaavin sana:

Räkämännyt

----
Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 13: Kirjassa eksytään

torstai 2. tammikuuta 2020

Hieman tunnelmia ja tilastoa vuoden aikana lukemastani!

Tässä hieman tilastotietoa viime vuonna lukemastani kirjallisuudesta. Laskelmissa voi olla pieni virhemarginaali, joka ei  kuitenkaan ole merkittävä. Luin viime vuonna merkintöjen mukaan 85 kirjaa. Viisi kirjaa jäi syystä tai toisesta kesken, eli lopetin lukemisen jossain vaiheessa. Kaikista lukemistani kirjoista en ole postannut. Kaikkein eniten luin puhdasta kaunokirjallisuutta, joista lasten- ja nuortenkirjojen osuus on hieman suurempi (39) kuin muun kaunokirjallisuuden (23). Tyttökirjoiksi luokiteltuja kirjoja oli 16 ja poikakirjoja 3.
Runokirjoja oli kaksi ja dekkareita yksi. Lisäksi luin joitakin tietokirjoja (7) ja sitten todellisuuteen pohjautuvia (elämänkerrat, päiväkirjat yms.) teoksia 12. Yhden kirjan genreä en ole määritellyt. 




Alkuperäiskielinä on ensimmäisinä suomi (31) ja sitten englanti (29).Harvinaisempina kieliryhminä on livvi, heprea ja japani.
Kirjailijan kotimaata on joskus vaikea saada selville, mutta tässä hieman tlastotietoa olettamukseni pohjalta. Kaikkein eniten olen lukenut suomalaisten kirjailijoinen kirjoja, kakkosena tulee amerikkalainen kirjallisuuus ja seuraavina englanti (6) ja Ruotsi (5). Yhden kirjailijan kotimaa on jäänyt epäselväksi.


Kerronnallisesti lukemassani on sitten paljon enemmän hajontaa, sllä tarinat ovat vieneet todellakin ympäri maapallon idästä länteen, ja etelästä pohjoiseen. Suomi vie tässäkin suurimman osan. Joissakin tarinoissa on ollut useampi kerronnallinen maa, mutta olen näissä merkinnyt vain yhden oleellisen.



Eniten olen lukenut naisten kirjoittamia kirjoja (48). Miesten kirjoittamia on ollut 33.Kahden kirjan tekijöistä en ole osannut sanoa juuta enkä jaata ja parilla kirjalla on ollut useampi tekijä, yhdellä sekä mies että nainen.

Eniten olen lukenut WSOY:n julkaisemaa kirjallisuutta (19). Kristilliset kustantamot olen laittanut yhteen (26 kirjaa) joista eniten olen lukenut Aikamedia/RV:n julkaisemaa kirjallisuutta. Viiden kirjan kohdalla kustantamo on jäänyt minulta merkitsemättä tai jäänyt epäselväksi.




Mitään erityisesti mieleenjäänyttä kirjaa ei lukemastani nyt nosue esille. Miellyttävimpiä lukukokemuksia on kuitenkin ollut Jane Austenin  Kasvattitytön tarina. Vavahduttavimpana voisin ehkä pitää Ylimartimon Montgomery-kirjailijakuvausta  Alppipolku . Pettymystä tunsin Anna Kasurisen Se olikin sotasyksy -teoksesta .Hauskimpiin lukukokemuksiin kuului Tyyne Pyrhösen Yllätysten kesä ja Ursa Aspegrenin Oikeita ja vääriä ämmiä. Mitään hirmu huonoa kirjaa en ole lukenut (keskenjääneistä en sano mitään). Mitään maata järisyttävän,vielä vuosien päästäkin mielessä pyörivää teosta ei viime vuoden lukukokemuksiin kuitenkaan kuuluu. Kaikkien aikojen TOP10:een ei lukukokemusten valossa ei taida yksikään kavuta. Ehkä tämä alkanut vuosi toisi jotain tällaistakin. Lukuharrastus jatkuu ja odotuksia riittää.

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Ainon lukuhaaste vuodelle 2020: Pariisi - Dakar -kirjaralli!


https://sheferijm.blogspot.com/2020/01/ainon-lukuhaaste-vuodelle-2020-pariisi.html



Uusi Vuosi ja Uudet haasteet. Tässä tulee lukuhaaste kaikille innokkaille kirjojen ystäville, jotka kaipaavat hieman haastetta elämäänsä. Tämä haaste ei nimittäin taida - nimensä mukaisesti - olla helpoimmasta päästä. 

Pariisi - Dakar -ralli tunnetaan rallikisoista haastavimpana ja olen nyt muokannut tästä legendaarisesta kisasta lukuhaasteen, jossa ei mitata aikaa, vaan kerätään mahdollisimman monta lukumuistoa matkan varrelta.

Reitti , joka on otettu ensimmäisestä Pariisi - Dakar -rallista on seuraava:

Pariisi (Ranska) - Algeria - Niger - Mali - Ylä-Volta eli Burgina Faso - Dakar (Senegal) 


- Reitin voi halutessaan kulkea järjestyksessä, mutta sen voi kulkea kuinka haluaa ja ehtii.
- Suorittaakseen haasteen on  luettava vähintään kaksi kirjaa kahdesta eri paikasta. Pariisin ja
   Dakarin välillä olevia kaupunkeja ei ole mainittu, joten riittää kun kirja jollakin tavalla
   liittyy matkan varrella olevaan maahan.
- Kirjoja voi lukea yksi per kohde nopeudella tai kerätä kohdetta kohden useamman kirjan
- Haaste alkaa 1.1.2020 ja päättyy 31.12.2020

Mahdollisesti taas arvon jotain mukaan lähtevien kesken.

Lukemasi perusteella voit  ansaita meriittiä seuraavasti.

1   - 2 kirjaa         Rivikatselija
3   - 5 kirjaa         Turvatarkkailija
6   - 10 kirjaa       Ratamestari
yli  10 kirjaa        Rallimestari

Mukavaa ja turvallista kirjarallia vuodelle 2020!

Kirjavinkkejä haasteesseen (eivät välttämättä edusta minun kirjamakuani):

Algeria: 

Boualem Sansal: Hyvitys (Myös Pariisi)
Marian Hostetler: Pelkoa Algeriassa
Huston Nancy: Enkelin kosketus (Algeria ja Pariisi)
Mohammed Dib: Vuoret odottavat
Petäjä-Haikola Kaija: Meren ja tuulen maassa - Kaksi vuotta Algeriassa
Sakaali ja lammaspilvi (algerialainne satu)


Burkina Faso (Ylä-Volta):

Apajalahti Soile: Pekka käy kaupassa
Jaana Seppänen:Iltapäivä. Esseitä kohtalosta ja ikävän hetkistä.

Dakar:
Ousmane Sembène: Jumalan puupalikat (Sopii useampaankin kohteeseen)
Laye Camara: Torget (kirjailija elämänvaihe liittyy Dakariin) 
Ndiaye Marie: Kolme vahvaa naista
Liljestrand Jens: Paris - Dakar

Niger:

Boije af Gännas Louise: Niger och säger att nu är det vår
Cussler Clive: Sahara
Erpenbeck Jenny: Mennä, meni, mennyt
Le Clézio J:M:G.  Kaupunki nimeltä Onitsha
Oumarou Idé: Lähikuva
Roslund Anders: Kolme tuntia
Taiga Marton: Katu, jota kukaan ei kulje



Mali:

Ala-Harja Riikka: Kanaria
Vakkuri Juha: Sundiata Voittaja (vanha malilainen runoelma)
Wise Brown Marjorie: Junalla Timbuktuun
Lehtonen Kimmo: Timbuktun hetket



Pariisi
Catani Marina: Pariisi, kevään ja elämän tuoksu - Albert Edelfeltin elämäkerta
Dickens: Kaksi kaupunkia
Hemingway: Nuoruuteni Pariisi
Mäkelä Hannu: Kai ja Pariisi
Verne Jules: Pariisi 1900-luvulla

Senegal:

Jules Verne: Viisi viikkoa ilmapallossa
Löytty Kaija: Papukaijanvihreät silmälasit 
Bâ, Mariama: Pitkä kirje


Muuta haasteeseen sopivaa (kattaa useamman kohteen):

Hiisivaara Tapio: Polttavaa hiekkaa. (Pellervoseura, 1955)
Juha Vakkuri: Afrikan poikki




maanantai 30. joulukuuta 2019

Menään metsään -lukuhaasteesta! KOONTIPOSTAUKSET TÄNNE, KIITOS!

https://sheferijm.blogspot.com/2019/01/mennaan-metsaan-lukuhaaste-2019.html

Oma lukuhaasteeni tälle vuodelle oli Mennään metsään. Itse luin seitsemän kirjaa, joissa metsä oli enemmän tai vähemmän merkityksellinen tarinan kannalta.Kirjat olivat:
1. Erkki Hynönen: Olupandu
2. Nils Taranger: Ihmeen odotuksessa
3. Donja Rosén: Metsä oli ystäväni
4. Tom Hill: Davy Crockett
5. Jerry B. Jenkins: Syöksy ihmissyöjälaaksoon
6. Jaakko Sahimaa: Suvun savut
7. Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Seitsemällä kirjalla saavutin Lähimetsän hiiviskelijän arvon ja se tuntuu ihan hyvältä. Lähimetsässä on ihan hyvä kuljeskella, siellä ei eksy tieltä. Joskus tosin haluaisi mennä vähän syvemmällekin metsään, samota tuntemattomia, kulkemattomia polkuja ja löytää uusia näkymiä. Metsät ovat tärkeitä kasvuympäristöjä.

Sinä, joka olet myös hiiviskellyt tai kulkenut rymistellen metsäisissä lukumaisemissa, niin linkitähän postauksesi tähän postaukseen viimeistään Loppiaisena 6.1.2020  niin olet mukana arvonnassa. Muista jättää linkki, josta sinut tavoittaa voiton osuessa kohdallesi. Kokoan tähän myös haasteeseen luettua kirjallisuutta.

Haasteeseen luettua:

Jean Giono Jean: Mies, joka istutti puita
KuronenVille : Ei kuu kuule, ei päivä näe
Lewis C.S: Velho ja Leijona
Li Qing - Shinrin Yoku: Japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet 
London Jack: Klondyken kuningas
Marryat: Uudenmetsän lapset
Myllymäki Mia & Korpinen Anu (toim.): Metsän kronikka
Takarczuk Olga: Styr din blog över de dödas ben



Arvonnassa mukana:

Jokke
Suketus
Mervi
Riitta K.
Niina T.

Kuinka onnistuin lukuhaasteissa!

Tänä vuonna lukuharrastustani on rajoittanut opiskelut, jotka on vienyt voimia ja rajannut lukemista. Ehdin kuitenkin lukea ihan rentoutuaksenikin melko mukavasti. Lähinnä luen illalla sängyssä ennen nukahtamista ja joskus yön tunteina, kun kivut valvottavat tai en muuten saa unta.
Runo 2019 -haasteeseen luin kaksi runoteosta, jotka olivat: 1. Vladimir Brenjojevin  runoja sekä 2. Johanna Venhon  Saaren runot. Teokset olivat hyvin erilaiset luonteeltaan, toisaalta molemmissa oli paljon vaikeaselkoisuuttakin omalla tavallaan.   

Montgomery-lukuhaaste päättyi jo marraskuun lopussa ja siihen ehdin lukea vain yhden teoksen:1. Annan jäähyväiset

Samoin Kirjoja Ulapalta -haasteeseen ehdin lukea vain yhden teoksen: 1. Astrid Lindgren: Saariston lapset

Maailman ympäri 80-päivässä oli kiintoisa haaste, johon minun piti alunperin katsoa kirjapinkka valmiiksi ja edetä järjestyksessä, mutta kuinkas kävikään. Ehdin lukea vain kaksi teosta, mutta niiden avulla sain kuittenkin selvitettyä ison joukon Phileas Fogggin matkakohteista. 1. Kenzie Mourad: Kuolleen prinsessan puolesta   ja 2. Lucinda Riley: Keskiyön ruusu
... 
Yritin myös Pieni Helmet -lukuhaastetta, mutta en ihan ehtinyt saavuttaa tavoitetta saada kaikki kohdat plakkariin. Yritys hyvä kymmenen, kuitenkin.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
 
4. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
 
5. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
6. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
    Jostein Holmedahl: Alfa 3 kutsuu
 
7. Kirjassa on kaksoset
8. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Et pidä kirjan nimestä
 
10. Kirja käsittelee sinulle vierasta kulttuuria
11. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
 
12. Sokkona hyllystä valittu kirja
 
13. Kirja kirjailijalta, jonka kirjoja et ole lukenut aiemmin
14. Kirja, jota näet jonkun lukevan
 
15. Kirjassa nähdään unia
      Mikael Sand: Pikku Lallin maapallo 
 
16. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
17. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
18. Kirjassa ollaan yksin
      Oiva Paloheimo: Tirlittan 
 
19. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
      Astrid Lindgren: Saariston lapset
 
20. Kirja sijoittuu jollekin toiselle aikakaudelle
21. Kirjailijan nimi viehättää sinua
 
22. Kirjan nimessä on kieltosana
 
23. Kirjassa on alle 100 sivua
24. Vuonna 2019 julkaistu kirja
      Lytton Strachey: Kuningatar Viktoria 

25. Opettajan tai kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
      Edvin Jonasson: Pojat seikkailevat'

Luin myös kirjoja oman lukuhaasteeni Mennään metsään puitteissa. Siitä kuitenkin erillispostaus.