Kathleen McGurl: Vallankumouksen kuiskeet!

Kathleen McGurl

Vallankumouksen kuiskeet

Alkuteos: The secret of the chãteau

Suomentanut Laura Ala-Kokko

Bazar, 2025

382 s.

Kansisuunnittelu Jenni Saari 

"Koko juttu sai alkunsa eräänä iloisena viini-iltana Madan ja Steven luona."

Tämä kahden aikatason historiallinen viihderomaani herätti kiinnostukseni vuoden 2025 -uutuuskirjoissa. Ranskan vallankumous, teoksen toinen aikataso, on yksi niistä teemoista, mikä minua kiinnostaa erityisaiheena ja siksipä olikin mukava juttu, kun sain tämän vihdoin käsiini. Tosin, täytyy sanoa, että lukukokemus ei ollut niin mukava, kuin olisin toivonut. Mutta – eihän tuo historian ajanjakso mitään mukavaa aikaa ollutkaan. 

Ranskan vallankumouksen 1785-1794 -aikatason rinnalla kuljetaan nykyajassa. Kerronnallisesti menneessä ajassa kuljetaan kaikkitietävän kertojan matkassa, nykyajassa Lu:n, englantilaisen opettajan minä-näkökulmasta kertomana. 

Lu on naimisissa Philin kanssa, sitten on aviopari Steve ja Manda sekä sitoutumiskammoinen sinkkumies Gray. Eläkeläisystävykset ovat eläkkeellä ja saavat idean: Muutetaan yhteen ja ostetaan ranskasta asunto. Asunnoksi ostetaan vanha ranskalainen linna, johon kätkeytyy salaisuus: nainen, joka on kadonnut jälkiä jättämättä. 

Historiallisessa viitekehyksessä seurataan Pierre ja Catherine Aubertin elämää. Pierre on Verais'n kreivi. Niin Pierre kuin Catherine kuuluvat Ludvig XVI ja Marie Antoinetten hoviin, asuen Versaillesin palatsissa. Catherine on Marie Antoinetten hovineiti, iältään vielä nuori, teini-ikäinen, puolisonsa Pierre paljon häntä vanhempi. Catherine ihailee Antoinettea naiivin uskollisesti. Kun vallankumous alkaa Pierre ja Catherine, palvelijansa Claudetten kanssa, pakenevat Versaillesta vuoristoon Pierren sukulinnaan. Catherinen ja Pierren ikäerosta puhutaan, mutta kuinka paljon sitä oli, jää epäselväksi. Mitä ilmeisimminkin liitto oli aito rakkausliitto. 

Lukukokemukseni alkoi hieman jähmeästi, mutta mitä pidemälle tarinassa etenin, sitä kiintoisammaksi kerronta muodostui, jos kohta mitenkään erityisemmin en samaistunutkaan tarinaan enkä hahmoihin. Vaikka lukiessa tuntui, että Catherinen hahmo on jotenkin kehittymätön, huomaan nyt kuitenkin, tarinaa miettiessäni, että kyllä hänessä kehitystä tapahtui, naiivista nuoresta rakastavaksi puolisoksi ja äidiksi. Ajankuva tapoineen täytyy tietysti huomioida. 

Juonessa kulkeva "kummitustarina" hieman etäännytti, vaikka mitään goottikauhua tässä ei ollutkaan ja tietyllä tavalla voin allekirjoittaa ajatuksen "levottomasta sielusta". Traagisuus oli minulle kuitenkin liikaa, erityisesti Pierren kohdalla. Toivoin onnellisempaa loppua, vaikka tietyllä tavalla loppu oli osittain odotettavissa.

Historian näkökulmasta traagisen koskettava ja vahva tarina. Nykyajassa elämänmakuinen kuvaus elämänmuutoksista. Mikä minua hieman hymyilytti, oli juuri ennen loppuhuipennusta viittaus Enid Blytoniin ja Viisikoihin. Kaikki jo lukijan tietoon saatettu ei ehkä ihan ollut viisikkomaista seikkailua.

Ristiriita kuvauksessa:

Hän johdatti Catherinen kädestä pitäen ulos huoneesta, pitkin käytäviä torniin ja kapeita kierreportaita ylös pyöreään tornihuoneeseen. Siellä hän siirsi kaappia....

Hän sulki oven salaisten portaiden yläpäässä, laskeutui alas, sulki piilo-oven, joka oli seinävaatteen takana ja työnsi takaisin arkun... 

Satakirjastojen lukuhaaste 2026 kohta 10: Kirjassa on keksejä

Muualla mainittua:

Kirjojen kuisketta: Mukaansa tempaava tarina, jonka kerronnassa on helppo edetä

Janet Skeslien Charles: Anne Morganin kirjaprikaati

Janet Skeslien Charles

Anne Morganin kirjaprikaati

Alkuteos: Miss Morgan's  Book Brigade

Suomentanut Katarina Kallio

Bazar, 2024

397 s.

Kansi: Timo Numminen

Kirjat ovat siltoja. Ne kertovat, millaiset siteet meitä yhdistävät. Samuel Carson

Todellisista henkilöistä ja tapahtumista innoituksensa saanut historiallinen romaani kertoo amerikkalaisen naisjärjestön CARD:in työstä I maailmansodan aikaisessa Ranskassa. Kerronnallisesti edetään kahdessa ajassa. Ensimmäinen aikataso on 1918. kertojaminänä Jessie Carson, lempinimi Kit, lastenkirjastonhoitaja, joka on palkattu CARD:iin. Hänen tehtävänään on lastenkirjastojen perustaminen sodan runtelemalle alueelle. Keskiössä on pieni Blérancourtin kylä n. 65 km:n päässä rintamasta.

Toinen aikataso on 1987 ja kertojaminänä on Wendy Peterson, New Yorkin pääkirjaston harjoittelija, joka tehtävässään digitoida vanhoja asiakirjoja kiinnittää huomiota pienee tiedotteeseen, nimeltä "Kahden lipun alla", mikä kertoo American Committee for Devasted Francen toiminnasta. Wendy kiinnostuu lehtisen kuvaamasta naiskomitean työstä ja alkaa tutkia asiaa ja erityisesti Jessie Carsonin vaiheita. Wendy opiskelee luovaa kirjoittamista ja haluaa tulla kirjailijaksi, kirjoittaa kirjan. Hän alkaa kirjoittaa kirjaa CARDeista ja en voi olla miettimättä, missä määrin kirjailija Skeslien Charlesin oma tutkimus ja tämän kirjan kirjoittaminen yhdistyy Wendyssä. Mitä pitemmälle lukee, sitä enemmän tämä rinnasteisuus vahvistuu. 

Olen aiemmin lukenut Skeslien Charlesin Kirjasto Pariisin sydämessä -teoksen, josta pidin paljonkin ja johon tarinaan voisin palata uudemmankin kerran. Samoin kuin tuo aiempi teos, myös Anne Morganin kirjaprikaati tuo esiin kirjallisuuden merkityksen.

Tarina alkaa sanoilla: Pelkkä vilkaisu jonkun vaatekaappiin voi kertoa paljon hänen elämästään. Varmaankin näin on, ja vaikka vaatteilla, tässä tapauksessa CARD:in virallisella univormulla on merkityksensä, on mielenkiintoista, että teos alkaa vaatekaapista eikä kirjahyllystä, sillä itse aloittaessani lukemaan teosta vaihdoin ajatuksen pelkkä vilkaisu jonkun kirjahyllyyn kertoo paljon hänen elämästään. Mitä kertookaan tästä teoksesta, kirjailijasta ne kirjat, jotka tässä teoksessa mainitaan (listaus bloggauksen lopussa).

Alkunäytöksen, jo iäkäs, nimeltä mainitsematon henkilö katselee nuoruutensa aikaista CARD-univormua ajatellen, kuin "menneisyys kietoutuu häneen" ja "ilma täyttyy muistoista. Henkilö "puristaa nenäliinaansa ja tietää, että aika on vihdoin koittanut." Kuka hän on? Hän ei ole kumpikaan kahden aikatason kertojaminästä, mutta lopussa nenäliina vaihtaa omistajaa ja ympyrä sulkeutuu. 

Anne Morganin kirjaprikaati on kiintoisa historiallinen romaani, jossa fiktio sekoittuu todellisuuteen. Teoksen alussa, johdantona on, todellisen Anne Morganin kirjeote äidilleen. Lopussa on myös henkilökuvaukset todellisista henkilöistä ja joitakin lisätietolinkkejä. Jossain määrin teos herätti halua kaivautua joihinkin yksityiskohtiin, kuten Punaiseen vyöhykkeeseen, joka teoksen mukaan on edelleen vaarallista, asuinkelvotonta aluetta. 

Tästä syystä katson, että saan tällä napsaistua Vaara-kirjastojen Luontoa -lukuhaasteen kohdan: kertoo luonnon tilasta. 

Kirjat ja kirjailijat, jotka mainitaan: (vihreällä olevat olen lukenut.

Willa Cather: Antonia ystäväni. Vihervaaran Anne (L.M:Montgomery: Anne of Green Gables, Terhi Leskisen otteen suomennos). Uljas Musta. Alicen seikkailut ihmemaassa  Alice au pays des merveilles (Alice in Wonderland, otteen suomennos Alice Martin). Monte Criston kreivi. Avonlean Anne / Anne of Avonlea. Ihmemaa Oz / Le Magician d'Oz. Alphonse Daudet Viimeinen opetustunti. Leijona ja hiiri.  Aarresaari. Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä. Ralph Waldo Emerson. Audre Londe. Anne Beattie. Tama Janowitz. Beatrix Potter Petteri Kani. E.L.Konigsburg: Vanhan rouvan salaiset paperit. Teurastamo 5 (eli Lasten ristiretki, Kurt Vonnegut, otteen suomennos Juhani Jaskari) . F.Scott Fitzgerald. Baldwin James. Wendy Peterson. Salainen puutarha. Susikoira. Gaston Dewereux'n: L'Histoire de la Picardie (fiktiivinen teos). Maija Mehiläisen ihmeelliset seikkailut. Aarresaari. Willa Cather O'Pioneers.  Heidi. Viidakkokirja. Tom Sawyerin seikkailut. Jack London: Kulkurielämää. E.M. Forster: Talo jalavan varjossa (otteen suomennos Eila Pennanen). Hotelli Firenzessä. Candine. Erämaan kutsu. Antoinen de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi. Anne Bronte. Edith Nesbit: Rautatielapset. New Yorkin orjat. Nathaniel Hawthorne: Tulipunainen kirjain. Jonathan Carroll: Bones of the Moon. Mary Breckinridge Wide Neighborhoods. Sisar Carrie (mahdollisesti viitataan Theodor Dreiserin 1900-luvun alussa kirjoittamaan teokseen Sister Carrie). Lordi Jim. Moby Dick eli valkoinen valas. Kurjat /  Les Misérables. Kit Carsonin seikkailut. Zane Grey: Lännen tähtien alla. Miles Franklin My Brilliant Career. O. Henry The Ransom of Red Chief. Morrison: Minun kansani, minun rakkaani. Sota ja rauha. E.B White Lotta ystäväni. Stuart Little. Anne Morgan: The American girl: Her education, Her responssibility, her recreation, her future.  Edgar Allan Poe. Kolme muskettosoturia.  

 

 

Enid Blyton: The secret Island & The Secret Mountain

 

Enid Blyton

The secret Island & The Secret Mountain

Armada, 1993

154 + 141s. 

"We're getting on!" said Nora happily. "Milk and cream each day, eggs each day, wild raspberries when we want them, and lettuces, mustard and cress, and radishes soon ready to be pulled!" (Secret Island s, 86)

Mike, Peggy ja Nora ovat sisaruksia. Mike ja Nora ovat myös kaksosia. He asuvat sukulaistensa Harriet-tädin ja Henry-enon maatilalla. Heidän vanhempansa, kapteeni Arnold ja tämän puoliso ovat kadonneet jossain päin Australian rannikkoa lento-onnettomuudessa. Sukulaistalossa lapset joutuvat raatamaan nuoresta iästään huolimatta kuin orjat erilaisissa töissä pääsemättä edes kouluun. Harriet-täti pitää tytöt kurissa ja Henry-eno Miken. Iältään lapseet ovat n. 10-12-vuotiaita. Kolmikolla on kuitenkin ystävä, Jack, joka puolestaan asuu isoisänsä luona. Jack on muita lapsia vanhempi, mutta iästä ei ole tietoa. Jack ei itsekään sitä tiedä.  Eräänä päivänä lapset tekevät suunnitelman. He karkaavat salaiselle saarelle, jonka Jack tietää. 

He brought them curious things to eat – toadstools that were marvellous when cooked – strange leaves that tasted of peppermint and were goog to chewe – fruit of all kinds, some sweet, some bitter, some too queer-tasting to eat, thoug Mafumu ate everything, and smacked his lips and rubbed his round tummy in delight. (Secret Mountain s. 49) 

Lapset asuvat yhdessä hoitajansa Dimmyn kanssa, sillä heidän vanhempansa, jotka on ensimmäisessä osassa löytyneet, ovat jälleen kadonneet, tällä kertaa jossain päin Afrikkaa, jossa Arnoldin pariskunta ovat lentäneet White Swallow -koneellaan. Lentokone on löytynyt, mutta pariskunnasta ei ole löytynyt jälkeäkään. Nelikon lisäksi tässä tarinassa on poikien koulutoveri, Baronian pikkuprinssi Paul, jonka käyttöön tämän isä on lähettänyt lentokoneen, keksii suunnitelman: He lähtisivät etsimään lasten vanhempia. Hän pyytäisi henkivartijaansa Pilescua järjestämään lentokoneen kapteeni Rannin kanssa tarvittavat toimet. Ensin Pilescu kieltäytyy, mutta prinssi Paul on nuoresta iästään huolimatta määrätietoinen ja vetoaa Pilescun uskollisuuteen. Ja niin lapset jälleen karkaavat uuteen seikkailuun.

Salainen Saari on täysin erilainen tarina kuin Salainen vuori. Salainen saari on eräänlainen Robinson Crusoe -toisinto. Siinä ei ole mitään erityistä seikkailua, vaan tarinassa pääpaino on siinä, kuinka lapset selviävät lähes vuoden ajan yksinäisellä saarellaan ja kuinka he välttyvät joutumasta kiinni, koska eivät halua jäädä kiinni, kunnes Jack eräällä ostosmatkallaan kuulee uutisen ja suunnitelmat saavatkin uuden suunnan. Pidin paljon tästä ensimmäisestä osasta, joka on alkujaan ilmestynyt 1938.

Salainen vuori (välistä on jäänyt pois (The secret of Spiggy holes) taas on tyypillisempi seikkailu, jossa joukko joutuu outojen auringonpalvojien vangeiksi salaiselle vuorelle, jossa myös Arnoldin pariskunta on vangittuna. Pilescu ja Rani, joiden ulkomuoto  muistuttaa auringonpalvojien joukkoa pääsevät karkaamaan, kun keksivät miksi näillä on niin liekehtivän punaiset hiukset ja parta, tai miksi heidän ihonsa on niin oudon keltainen. Lopulta myös auringonpimennyksellä on merkitystä pakoonpääsyssä, mutta lopullisen pelastuksen etsijäjoukolle tuovat Pilescu ja Rani lentokoneilla. 

Salainen vuori (alkujaan ilmestynyt 1941) ei ollut yhtä jäntevä kuin ensimmäinen osa. Tarina jätti joitain kysymysmerkkejä todellisuuden suhteen, mutta mielikuvitushan voi rakentaa millaiset mahdollisuudet tahansa. 

Ei sillä, lukisin kyllä mielelläni ne muutkin osat. Jossain määrin ensimmäinen osa toi mieleeni Seikkailujen saari -kirjan, jonka henkilöasettelussa oli samankaltaisuutta vanhempien lento-onnettomuuteen ja asuinoloihin nähden. Yksi yhteen näitä sarjoja ei kuitenkaan voine niputtaa, vaikka tiettyjä yhteisiä teemoja sarjoissa löytyykin.

Enid Blytonin kirjasarjoista lisätietoa löytyy täältä:

Pieni Helmet 2026 -lukuhaaste kohta 12:  Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa

Niko Kazantzakis: Pyhä köyhyys

 Niko Kazantzakis: Pyhä köyhyys

Alkuteos:  Ο Φτωχούλης του Θεού, (O ftochoúlis tou Theoú), 1956

Suomentanut: Aarno Poromies

Tammi, 1961

321 + 1 s.

- Isä Frans, huudahdin, oletko lähtenyt pois Paratiisista? - Palelen, hän sanoi, ja minun on nälkä. En tiedä minne pääni kallistaisin. Minulla oli hunajaa ja leipää ja kiiehdin noutamaan niitä, jotta voisin tarjota hänelle ruokaa ja tyydyttää hänen nälkäänsä. Kun tulin takaisin, en nähnyt ketään. Se oli Jumalan merkki, selkeä viittaus: Frans harhailee kodittomana maan päällä, rakenna hänelle talo! Mutta ahdistus valtasi minut jälleen. Tuntikausia painiskelin sisimmässäni. Uupuneena painoin pääni pergamentille ja nukahdin. Silloin näin unen. Loikoilin kukkivan puun alla, tuoksuva Jumalan henkäys puhalsi ylitseni. Kukkiva puu oli Paratiisin puu. Ja jokaisella sen kukkivalla oksalla istui pieni lintu, niin pieni kuin aakkosten kirjain ja lauloi. Aluksi ne lauloivat kukin itsekseen, sitten kaksi yhdessä, sitten kolme. Ne hyppivät oksalta oksalle, ryhmittyivät kaksittain, kolmittain ja viisittäin ja virittivät lopulta raikuvan yhteisliverryksen. Koko puu muuttui lauluksi, suloiseksi ja kiihkeäksi lauluksi, joka oli täynnä palvaa intoa ja suurta murhetta. Minusta tuntui kuin makaisin käsivarret ristissä keväisen maan kamaralla ja tuo kukkiva puu kohoaisi sisimmästäni, juurtuneena kaikkialle ruumiiseeni ja imien siitä ravintoa. Kaikki elämäni ilot ja kärsimykset olivat muuttuneet linnuksi ja lauloivat.

En tiedä, mitä ajattelisin tästä teoksesta. Alkuun tekstin kauneuteen upposi niin, että harkitsin tämän hankkimista omaan kirjahyllyyni, mutta - lukisinko tätä uudelleen? En tiedä. Ehkä. ehkä en. Tekstin kauneus muuttui kerronnan myötä rujommaksi ja - teologisesti tässä on paljon pohdittavaa ja "nieleksittävää". Loppupuolella taas, kuvauksessa äidin tulosta Fransiscuksen kuolinvuoteen äärelle, kyyneleet olivat lähellä. Totta tosiaan, tämä vahvasti kerrottu tarina 1200-luvulla eläneestä rikkaasta kangaskauppiaan pojasta, joka jätti kaiken samaistuen Kristuksen köyhyyteen ja kärsimyksiin. 

Fransiscus Assilaisen  elämä ja persoona on kuitenkin kiehtova ja voisin hyvinkin ajatella lukevani hänestä enemmänkin. Erityisesti minua nyt kiinnostaisi hänen omat kirjoituksensa, joita ilmeisesti saattaisi löytyä suomeksikin. Toki hänen Rukouksensa ja Aurinkolaulunsa ovat ennestään tuttuja ja tunnetuimmat.

Keltainen kirjasto: Ruumiin ja tuskan kieltämisen mystiikkaa

Fiona Valpy: Allamme hohtava taivas

Fiona Valpy

Allamme hohtava taivas

Alkuperäisteos:The sky beneath us

Suomentanut Johanna Laitila

Otava, 2026

336 s.

Ryntään naistenhuoneen ovesta sisään ja säikäytän burkaan pukeutuneen naisen, joka pesee käsiään äärimmäisen huolellisesti noudattaen pesualtaiden ylle kiinnitettyjä laminoituja ohjeita. Nainen tarkkailee minua varuillaan peilin kautta. Syöksyn yhteen koppiin, käännän lukon ja rojahdan istuimelle nojaten päätäni käsiin.

Eletään vuotta 2020. Korona-epidemia jyllää ja Daisy Laverock on matkalla Nepaliin, isoisotätinsä  Violetin jalanjäljissä etsimään, paitsi sukulaisensa kohtaloa, myös löytääkseen jälleen itsensä, sen rohkean ja elämää pursuavan naisen. Hänen on pitänyt lähteä matkalle äitinsä kanssa, tämä ei kuitenkaan tilanteen takia ole päässyt lentokoneeseen.

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa. Nykyajassa tarinaa kertoo Daisy ja menneisyydessä,  1927 eteenpäin Violet päiväkirjojensa myötä, kunnes tarinat kohtaavat Nepalissa, Mount Everestin juurella, pienessä Phortsen sherpa-kylässä.

Allamme hohtava taivas on paitsi rakkaustarina, myös tieteellinen tutkimusmatka. Violet käy puutarhakoulua ja on kiinnostunut kasvitieteestä. Hänen skotlantilainen sukunsa ei kuitenkaan oikein hyväksy Violetin tulevaisuudensuunnitelmia. Erinäisten vaiheiden jälkeen Violet matkustaa Nepaliin odottamansa lapsen isän, Callumin perässä. 

Pidinkin tästä tarinan puolesta. Nepali on ollut viime aikoina järkyttävästi uutisissa ja ajankohtaisuus on vahvasti läsnä lukiessakin. Viime ajan tapahtumat eivät ole ainutkertaisia, vaan samanlaisiin tapahtumiin viitataan tässäkin teoksessa. 

Viihdyttävä, romanttinen, mutta myös vahvasti ajassa liikkuva teos, jonka budhalainen pintakiilto hieman etäännytti minua, jos kohta ne elämänviisaudet, joita tässä tulee, voi nähdä myös yleisluontoisempina. Kulttuurisena kuvauksena toki kiinnostava lukumatka. 

Kiintoisa yksityiskohta oli lapsen kenkien piilottaminen seinänrakoon, jonka kerrotaan olevan skotlantilainen taikauskoinen tapa. Jännää on se, että tässä taannoin katsottuani televisiosta ruotsalaista sarjaa Talot huokuvat historiaa, niin yhdessä jaksossa oli lapsen kenkä löydetty talon lattian alta ja sen mainittiin olleen jonkinlainen tapa, jolla ajateltiin olevan onnea tuottava merkitys. 

Tällä mukana Vaara-kirjastojen Luontoa -lukuhaasteessa, jossa napsin kohdan: retki tai tutkimusmatka. Luonto on tarinassa vahvasti läsnä ja muun muassa sinivaleunikot minun täytyi etsiä netin syövereistä. 

Muualla mainittua:

Lumiomena:   Viehättävä ja lempeä, vaan ei imelä tarina

 

F. H. EVA HASELL: Across the prairie in a motor caravan

F.H. Eva Hasell

Across the praire in a motor caravan

Society for promoting christian knowledge, 

New York and Toronto : The Macmillan co.

1922

Luettu Gutenbergista 

108 sivua

Mielenkiintoinen matkakuvaus kahden englantilaisen naisen karavaanimatkasta Kanadan preerialla opettamassa Raamattua lapsille. Mainittakoon, että naiset edustivat Anglikaanista kirkkoa. Matkan varrella kohdattiin kuitenkin niin katolisia kuin presbyteerejä ja mitä milloinkin kiistelemättä oppikysymyksistä. Alun ja lopun kirkollisiin kysymyksiin menemättä sen enempää kuvaus oli suurelta osin matkakuvaus niistä vaikeuksista, joita kaksi naimatonta naista kohtasivat. Milloin auto juuttui läpipääsemättömään mutaan jumiin, milloin myrsky oli viedä teltan. 

Luin tämän päästäkseni Halki Kanadan -lukumatkallani  Saskatchewanin Reginaan. Teos antaa (alkua ja loppua lukuunottamatta) kaikkea muuta kuin kirkollisen katsauksen tai uskonnollisen luennon. Matkakuvauksessa korostuu 1920-luvun (noin) preeriaelämä iloineen ja vaikeuksineen. Paitsi pyhäkoulutyötä ehdittiin välillä pelata myös pallopelejä. Yhteisöllisyyden merkitys nousi vahvasti esille.

Kerronta on kaikkea muuta kuin jäykkää, huumori kukkii siinä missä preeriakukatkin. 

Tähän liittyen erään papin vaimo kertoi minulle, kuinka hän oli kysynyt lapselta: "Tunnetko Isä Meidän?" ja lapsi vastasi: "En, mutta tunnen isoisämme." 

Parasta teoksessa onkin se lämmin ote, jolla elämää   kanadalaisella preerialla 100 vuotta sitten kuvataan. Kuvat tuovat oman kiintoisan lisän kuvaukseen ja matkanteon vaiheisin. 

 

Tyypillinen preeriakaupunki: Kenastoniin, tyypilliseen preeriakaupunkiin, matka kesti viisi tuntia – leveä maatie puisine jalkakäytävineen ja molemmin puolin puisten mökkien reunustamana. Jopa Reginassa kaikki paitsi pääkadut ovat tätä päällystämätöntä maata, ja lumen sulaessa tai rankkasateiden jälkeen tämä maa muuttuu paksuksi ja tahmeaksi mudaksi ("gumbo"), joka paakkuuntuu saappaisiin.

Tyypillinen länsikanadalainen ateria alkoi keitetyllä intialaisella (intia vai intiaani?) maissilla, jota tarjoiltiin valkokastikkeen kera, sitten lihalla ja perunoilla ja lopuksi herkullisilla säilykehedelmillä, joita tarjoiltiin kuorrutetun kerroskakun kera, ja kaiken lisäksi tarjoiltiin vahvaa teetä.

Preerian neitokaiset: Tytöt olivat kuoron jäseniä ja yksi oli pyhäkoulunopettaja. Tavatessani heidän ystäviään ja liikkuessani heidän kanssaan sain käsityksen nuoren Kanadan elämästä. Kauniit kasvot, erittäin tyylikkäät vaatteet, välitön ystävällisyys, nopea omaksuminen, innokas kiinnostus työhön ja vapaa-aikaan sekä kunnianhimo ovat joitakin näiden nuorten ihmisten ominaisuuksia. "Elokuvat" ja jäätelö näyttelevät suurta osaa heidän elämässään. Tytöt menevät yleensä naimisiin hyvin nuorina ja heillä on laaja ihailijapiiri, josta valita. Winifred Ticehurst kuvaili heitä seuraavasti yhdessä kirjeistään: "Kuorotytöt, laastinlaudoilla ja tupsuilla, erittäin tyylikkäitä; albat ja kasukat, kiharat laastinlaudan molemmin puolin... valkoiset Eton-kaulukset kuin pikkupoikien."

Tuota laastinlauta-termiä minun täytyi tutkia ja kyseessä on se ulkomailla käytössä oleva valmistuessa saatava "salmiakki-päähine". Näiden googlekäännösten, joita välillä käytin, kun oli liikaa sanoja, joita ei ymmärtänyt, kanssa tuli välillä ihan hassujakin käännöksiä, kuten tämä:

Instead of the remote being a clergyman is sometimes assumed kuului  googlekäännöksenä näin: Kaukosäätimen sijaan oletetaan joskus, että pappi rukoilee, mikä tosin lienee johtunut siitä, että en kääntänyt tarpeeksi pitkää otetta tekstistä jotta asiayhteys olisi tullut selväksi.

Tai tämä: There was a crazy boat on it, in which the children rowed about, keeping it afloat by vigorous bailing.  Siellä oli hullu vene, jossa lapset soutivat pitäen sen pinnalla voimakkaasti ahmimalla.

Tarkoitetaan ilmeisesti, että vene oli vuotava ja siitä piti välillä kauhoa vettä pois.

Sanonta, jota täytyi myös selvittää oli, kun puhutiin suolan alapuolella olemisesta:

The farm hands sat at the same table—in this democratic country no longer below the salt. 

Vaikka teoksessa kuvattiin aikaa 100 vuotta sitten oli teoksessa jotain, minkä hyvin voisin allekirjoittaa tällekin ajalle, lasten hengellisen hyvinvoinnin: I tried to show how juvenile crime had increased in countries which neglected the spiritual welfare of the children.

Koko päivän hölmöilijät sain käännökseksi tästä ilmaisusta: all-day suckers. Pelkän suckers-sanan kun kääntää saa merkitykseksi luuserit. Kyseessä oli kuitenkin jonkinlainen tikkari, jonka tarkoitus oli kestää koko päivän ajan.

Naiset aloittivat matkansa 21.toukokuuta ja palasivat 21. elokuuta. Kolmen kuukauden aikana he olivat ajaneet ainakin 3000 mailia. 

Ennen paluutaan englantiin kirjoittaja kävi myös intiaanireservaatissa ja Punnichyn kristillisessä sisäoppilaitoksessa, jonka tarkoitus (Raise d'etre) oli tarjota intiaani-lapsille hyvä elintaso.  Kirjoittajan viime päätelmä intiaaneista päättäköön katsaukseni tähän pieneen teokseen.

There was something singularly tragic in the sight of these people, disinherited, and suffering from diseases which they never knew in their old free life. It is one of those great injustices for which there seems to be no remedy. 

Näiden ihmisten näkemisessä oli jotain poikkeuksellisen traagista, perinnöttöminä ja kärsivinä sairauksista, joista he eivät koskaan tienneet vanhassa vapaassa elämässään. Se on yksi niistä suurista epäoikeudenmukaisuuksista, joihin ei näytä olevan parannuskeinoa. 

 ---

Halki Kanadan -lukuhaaste: Regina 

Kyllä riittää lukemista joksikin aikaa!

 

Järjestin kaksi kirjakaapiston hyllyä. Ylemmällä hyllyllä hieman sekalaista kirjallisuutta, enimmäkseen kuitenkin vanhempaa tyttökirjallisuutta. Alemmalla hyllyllä romantiikkaa: Lucilla Andrewsin sairaalamaailmaan liittyvää ja Madeleine Brentin rippusella jännitystä maustettua tarinaa. Osa kirjoista on luettu aiemmin, jotkut useammankin kerran, mutta uusintalukuhaluakin on alkanut ilmetä. Ei siinä, etteikö hyllyissä olisi riittämiin luettavaa, kirjastostakin on tullut lainattua jotain, tänään palautin pari kirjaa ja kahden aiemmin lainatun lisäksi haalin mukaani kahden varaamaani teoksen lisäksi Joel Haahtelan kaksi pienoisromaania, jotka ovat kutkuttaneet mieltäni niiden ilmestymisestä alkaen. Saa nyt sitte nähdä miten näiden kanssa käy.