28 marraskuuta 2022

Arvotaan luettavaa niin nuorempaan kuin aikuisempaan makuun!

 

1.

Laura Soinne: Satuja. WSOY

Siisti ja hyväkuntoinen, ei juuri luettu 

Mukana:

Laura Katarooma


2. 

Topeliuksen satuaarteet Ulla  Vaajakallion värikuvituksin.

Siisti ja hyväkuntoinen. Lähestulkoon lukematon 

Mukana: 

Laura Katarooma


3.

Andersenin kauneimmat sadut. Otava

Käytetty, silti siisti.  

Mukana:

Laura Katarooma


4.

Elisa Selkomaa: Vapauteen. Aikamedia.

Kertaaalleen luettu. Varkauden 1918 -tapahtumiin sijoittuva teos


5.  Geraldine McCaughrean: Juna Seis.Tammi

Siisti, hyväkuntoinen


 

6. Lucy Maud Montgomery

Jane Victoria & Jane Victoria tulee kotiin

Ykkösosa on kirjaston poistokirja, jonka siistin. Kakkososa  siistimpi. Teos on ilmestynyt myös uudempana suomennoksena Jane ja Saaren kutsu. 

 

Mukana:

Laura Katarooma

Olen pistänyt paljon kirjoja kiertoon ja paljon on menossa kiertoon eri kautta. Näistä ajattelin kuitenkin, että voisi olla myös lukijoissani kiinnostuneita ja varsinkin satukirjat sopisivat vaikka joululahjoiksi lapsiperheeseen, jos ei itse ole saduista kiinnostunut. 

Voit ottaa osaa arvontaa seuraavasti:

1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, mitkä kirjat kiinnostavat. Voit ottaa osaa vaikka kaikkien kirjojen arvontaan. Arvon kirjat kuitenkin kunkin erikseen.

2. Muista jättää kommenttiin toimiva yhteystieto (sähköposti tai blogiosoite, josta sinut tavoittaa (blogiosoite ei saa olla salattu tai lukijarajoitettu). Yhteystieto on tarpeen, jotta tavoitan sinut, jos voitto osuu kohdallesi. Roskapostit poistetaan ja 'nimettömät' eivät ole mukana arvonnassa.

3. Aikaa tulla mukaan arvontaan on 4.12. asti.Huom! Postitan vain suomalaiseen osoitteeseen.

Ja sitten ei muuta, kuin kokeilemaan onnea!


27 marraskuuta 2022

Kaksikymmentä ajatusta persoonallisuudestani!

Kirjarikas elamani -blogista bongasin tämän kysmysmeemin ja ajattelin rohkaista mieleni ja kokeilla, minkälaisia ajatuksia itselläni herää, mitä sitä uskaltaa itsestään kertoa. No, tällaista tällä kertaa.  

1. Olen syntynyt Keski-Suomessa, pienessä maaseutukaupungissa yön hiljaisina tunteina, syksyn tuulissa, neljä päivää sen jälkeen, kun äidin lapsivesi oli mennyt.

2. Pienenä olin varma, että isona minusta tulee … Minulla ei lapsena ollut haaveita tulevaisuuden suhteen. Jossain vaiheessa taisin ajatella opettajan uraa, Boylstonin Helena-kirjat saivat haaveilemaan sairaanhoitajan alasta, mutta - ei minulla oikeastaan ole ollut mitään haaveammattia.

3. Parhaat piirteeni ovat. …. Hmm! En ole koskaan tohtinut kysyä.

4. Viimeisin sisustusostokseni on? Peitto vuoteeseen, joka tosin oli enemmän käytännön sanelema kuin sisutuksellinen.

5. Haluaisin matkusta niin moneen moneen paikkaan, mutta mm. Hurtigrutenin risteily on ollut haaveissani jo pitään, kun joskus pääsisi Norjan vuonoille.

6. Suosikkijuomani on granaattiomenamehu ja greippi-jaffa.

7. Lempiruokani on ranskalaiset / kanakeitto

8. Viikonloppuisin herkuttelen toisinaan, mutta yleensä syön ihan tavallista kotiruokaa. Herkuttelen ehkä enemmänkin viikolla, esim. wienerillä kahvin kera, mozzarella-pitsalla ...

9. Lempiblogini, joita seuraan säännöllisesti ovat kirja- ja askartelublogeja

10. Kirjat, joita olen lukemassa nyt, ovat Grazia Deleddan Äiti,  J.Spillmannin Jerusalemin kohtalonhetket. ja Fenelonin kirjeet.  Lukupinossa on myös monia muita teoksia, kuten novellianalyysia varten lainaamani moninaiset teokset

11. Lempilajini kirjallisuudessa on vanhat tyttökirjat, historialliset romaanit ja Lännen kirjallisuus.

12. Suosikkisovellukseni kännykässä ovat – en käytä kännykkäsovelluksia. Minulle riittää, että sillä voi puhua ja laittaa tekstiviestejä.

13. Kahvini juon maidon kanssa, hieman sokeriakin käytän. Mustana en pysty juomaan, mutta ilman sokeria voi hätätilassa juoda.

14. Viikkorutiineihini kuuluvat Hmm. Ei minulla taida mitään erityisiä rutiineja olla. Sunnuntain jumalanpalveluksessa käynti.

15. Viimeisin elokuva, jonka olen nähnyt elokuvateatterissa. Olen käynyt elokuvateatterissa vain yhden kerran, koska sain lipun lahjaksi Valitsin elokuvan kuitenkin huonosti tai ei ollut parempaa tarjolla ja kokemus oli sellainen, että haluan sen unohtaa. Viimeinen elokuva, jonka olen nähnyt, katsoin televiosta ja se oli Hostiles.

16. Rentoutuakseni luen, katselen tv:tä, selailen Kysy kirjastonhoitajalta kysymyksiä ja vastauksia (mikä tosin ei rentouta vaan herättää jotain muita tunteita) tai napsuttelen kuplamuovia.

17. Lemmikkieläimeni olisi koira tai kissa, jos siihen olisi mahdollisuus, mutta nyt ei ole

18. Lempivuodenaikani on syksy (ja kevätkesä).

19. Ruokabravuurini on herne- ja kanakeitot

20. Lempimusiikkiani on country- ja folkmusiikki, mutta enempi kuin genre, merkitsee yksittäiset kappaleet, esim. Kulkurin valssi, Akselin ja Elinan häävalssi, Mestaripiirros, Vain kotka lentää aurinkoon, Bridge over trouble water jne.

22 marraskuuta 2022

Niilo Rauhala: Kirkas lumi, jäljetön!

 


Niilo Rauhala

Kirkas lumi, jäljetön

Otava, 2000

92 s.

 

Runokirja, jossa on jotain talvesta on Pohjoinen 2022 -lukuhaasteen kohta 14. Yleensä nämä haasteet menevät kohdallani niin, että luen kiinnstavan kirjan, ja katson sitten, mihin kohtaan haastetta se sopii. Yleensä näin pääsee melko pitkälle, mutta sitten on näitä erikoisempia ja haastavampia kohtia, kuten nyt tämä. Luen runoja silloin tällöin, mutta harvemmin. Täytyi siis etsimällä etsiä joku runokirja, jossa olisi jotain talveen viittaavaa. No, olisi kai, nyt, kun mietin, löytynyt hyllyni runokirjoistakin jotain talveen liittyvää runoutta, mutta minulla oli jostain syystä ajatus, että kirjan kannessa piti olla jotain talveen liittyvää. Se lukutaito, se lukutaito!

No, tässä teoksessa kyllä haastekohta täyttyyi, ei vain kannessa vaan myös sisällössä.

"Hämärän lumisateen keskellä / mustan ojan vesi, / vieras, läpinäkymätön. / Mistä pääsisin sen yli kesän portaille / tuntemaan kätesi lumenkuullon, / valkoisen villan / haavoittumattoman? / Odotus valvoo silmieni yössä, tunnet minut siitä."

Rauhalan runoissa on paljon luontoon liittyvää tematiikkaa. Vuodenajat, päivänkierto, ihmiselämä soljuvat sanoissa. Vahvana sois runojen ytimessä kaipaus ja odotus. Myös paljon symboliikkaa löytyy, vaikeasti tajuttavaa. Kenestä runominä puhuu, kenelle hän puhuu? Kuka on tuo salaperäinen sinä, tai hän, joka runoissa on hyvinkin läsnäoleva?

Rauhala on ammatiltaan pappi, joten ei ole ihme, että runoissa on myös hengellistä ulottuvuutta. Suoraan raamatullisia tai uskonnollisia viitteitä on kuitenkin vähän. Hengellisen ulottuvuuden sitä vastoin voi tulkitsija löytää enemmänkin katsantokannasta ja elämäntilanteesta riippuen.

"Kaukana virran alajoksulla / joku löytää sammuneet kalikat / --- --- 'Näissä on liekin ja veden tuoksu', hän sanoo, / 'nämä ovat pimeitä iltoja varten, / kun mielellä on ikävä ja se haluaa puhua / metsälle ja virralle ja tulelle."

Näitä täytyy lukea ja imeskellä kuin karamellia, totutella makuun, joka ei ole tuttu ja turvallinen, mutta jota ei myöskään heti sylkäise ulos suustaan. Ei näissä runoissa kaikki avaudu hetkessä, jos ollenkaan. Mutta uudelleen luettuna voi jotain löytääkin. Itselleni kolahti heti kertalukemalla tämä pieni ajatelma.

"On kuin jäjjittäisi koiraa, / joka on tullut jo kotiin"

--

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 14: runokirja, jossa on jotakin talvesta

19 marraskuuta 2022

Marraskuun lainatut!


 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä on taas lukemista toistaiseksi omissa hyllyissä lukemattomina odottavien lisäksi. Kun luen vähän tunnelman mukaan, niin on hyvä, että on tarjontaakin. Näistä nuo Tekstianalyysi ja Näkökulmia kertomuksen tutkimukseen lainasin saadakseni hieman näkökulmaa Avoimen yliopiston kirjallisuuden opintoihin, joihin innostuin, kun oli verkko-opintoina mahdollisuus. Pitäisi tehdä novellianalyysi kahden teorian valossa ja minulla kaikki teoriat lyövät aivan tyhjää, tai no, ei aivan tyhjää, mutta se soveltaminen novelliin lyö tyhjää. Ei siis muuta, kuin hieman kartoittamaan ajatuksia.  

Kieli jota puhuimme on tullut blogeissa vastaan ja muistelen sen herättäneen kiinnostusta. Agathe-teoskin on vastaan tullut, mutta siitä minulla ei ollut ajatuksia. Teoksen kansi on kuitenkin kaunis ja hieman sisältöä vilkaistuani ajattelin kokeilla jotain uutta. Pikkuveli-teos tuli pari päivää sitten blogitiellä vastaani. Se ei silloin herättänyt mitään suuria lukuhaluja, mutta tätäkin hieman vilkaistuani ajattelin, että miksei tämänkin voisi lukea.

Kuka antoi ilmi Anne Frankin oli mukava löytö, sillä pyysin taannoin teoksesta arvostelukappaletta, jota ei kuitenkaan myönnetty. Hyvä näin.

Dickens on lempikirjailijani ja kävelyretket Lontoossa hänen kanssaan avaisi ehkä uuden näkökulman kirjailijan persoonaan ja Viktoriaaniseen kaupunkikuvaan. Pättikangastakin on tullut luettua ja hänen murteella kirjoitetut teoksensa ovat herättäneet minussa mukavia tuntemuksia, joten oli kiva löytää häneltäkin jotain (hyllyssäni tosin odottaa hänen uusinpansa). 

Sitten on tuo lastenkirja Seikkailijat ja kirottu linna, jota kuvataan viisikkohenkiseksi. Niilo Rauhanlan runokirja: Kirkas lumi, jäljetön lähti mukaan Pohjoinen-lukuhaasteen (runokirja, jossa on jotain talvesta) ja Tintti-kirja Helmet-haasteen takia (sarjakuvakirja), joskin myös sen takia, että tahdon tietää, miten seikkailu kuussa päättyy. 

Vielä pinossa on Deleddan Äiti-teos, jonka katolisen papin ristiriidat kuulostivat sen verran kiintoisalta aiheelta, että uskaltauduin sen lainaamaan.

Tässäpä taas luettavaa! Miten muuten on, onko sinun helppo löytää luettavaa kirjastoissa?

16 marraskuuta 2022

C.B. Gaunitz: Nuoret metsänkävijät!

 

C.B.Gaunitz

Nuoret metsänkävijät

Alkuteos:

Suomentanut Å. Londen

Paletti (julkaisuvuosi ei tiedossa)

151 s.

Olipa hauska lukukokemus. Hauska, mutta myös hieman kipristelevä teos. Nuoret metsänkävijät on lapsille suunnattu erätarina, jossa luonnolla ja sen ilmiöiden seuraamisella on merkittävä rooli. Nuoret mesänkävijät kertoo perheeestä ja lapsista ja vanhempien suhteesta lapsiinsa ja luonnosta. Eritoten luonnosta ja sen moninaisuudesta. Lapsia ovat  Pirkko, Göran, Antero ja kaikkein pienin Samuli ja ydinperheen ohella vilisee setiä ja tätejä, kuten Kirsti-täti, jolle lapset keräävät leppäkerttuja, koska ne syövät kirvoja tädin viherkasveista ja kukista. Taustoja ei juurikaan kerrota eikä väännetä rautalangasta, vaan sukelletaan suoraan asiaan, kuten metsäretkelle, jossa pelästytään käärmettä, joka yrittää karkuun, mutta jonka isä ottaa vangiksi ja pistää purkkiin, eli toisin sanoen käärmeparka menettää henkensä. Tässä kohtaa minua alkaa kipristellä ja vaikka en käärmeitä suosi, niin käärme alkaa säälittää. Eihän se edes käynyt päälle, vaan halusi luikerrella karkuun, mutta luonnosta kiinnostunut isä halusi sen pistää purkkiin, ilmeiseseti tutkiakseen yksilöä myöhemmin, kuka tietää. Myös isän hyönteisharrastus nipistelee mieltäni pahasti ja kuvaus siitä, kuinka perhosia, hyönteisiä ja muita sen sellaisia "pistetään neuloihin" ei ole mitenkää miellyttävää.

Se on hieno kukkaskärpänen. siihen käyttämme numero kahden neulaa, ja pistämme sen aivan keskelle selkää. Siivet saavat olla siinä järjestyksessä kuin ne nyt ovat, mutta jalat meidän on järjestettävä oikealla tavalla. Kas näin! Tässä on hieno seppä, jolla on punainen kaulakilpi. Se on niin pieni, ettei siihen voi pistää neulaa. Sen sijaan otamme numero kolmen neulan ja kiinnitämme siihen pienen, kolmionmuötoisen paperilipun, näin, ja lapun me asetamme samalle kohdalle neulaa kuin kuoriaisenkin, niin että se on neulan vasemmalla puolella. Sitten otamme liimaa ja panemme sitä pari pisaraa kolmion kärkeen. Kuoriaisen asetamme selälleen ja järjeestämme sen raajat ja tuntosarveet oikeaan asentoon ja sitten nuolaisemme sivellistä, ja silloin kuoriainen seuraa kiltisti mukana - kas niin, nyt painamme sen liimaan ja siinä se nyt onkin, selkä ylöspäin. Eikö se ole hienon näköinen?

No, minä sanoisin, että luonnossa se koppakuoriainen olisi voinut näyttää vielä kiehtovammalta. Oliko isä ammatiltaan jokin luonnontieteen professori ei siis mainita, mutta luonto oli hyvin lähellä perheen elämää. 

Perhe on muuttanut Lapista 'etelän maille' Smoolantiin, jossa isoäiti asuu ja sittemmin Tukholman saaristoon. Junamatka on pitkä ja lapset ymmärtävät kaikkea ohivilistävää ja vanhemilta kuulemiaan entisajan elämästä kertovia juttuja kuunnelleessaan, kuinka totta on se, mitä sanotaan  "laulussa Laurista". Tämä herättää lukiessani kysymyksen, mikä onkaan laulun tausta. YLE:n sivuilta löysin tiedon, että laulun on säveltänyt Sofie Lithenius ja sanat ovat Sakari Topeliuksen, alunperin laulussa puhutaan Lassesta.

Nuorille metsänkävijöille kerrotaan iltaisin tarinoita, katsellaan kirjaa luolaihmisistä. Luolaäidin nimi on Nuppu. Tätä  joku lapsista ei pid kauniina nimenä, mikä saa minut kohottamaan kulmiani. Miten niin ei kaunis nimi. Minusta se on ihan viehättävä nimi. Äiti kertoo muun muassa valaista, jotka olivat niin isoja, että laiva mahtuisi niiden vatsaan. Lapset ymmärtävät tarinat lasten lailla, kuten pikkuinen Antero, joka kysyy äidiltään, elivätkö ne miehet, jotka istuivat  valaan vatsassa, koska ajatteli äidin kertomuksen kirjaimellisesti ja luuli, että laiva miehineen upposi valaan myötä. 

Paitsi perhe-elämän arkea ja hyörinää teoksessa on paljon luonnonkuvausta, erityisesti linnuista puhutaan ja siitä, kuinka syödään varpusia ja muitakin lintuja ja syödään niiden munia. Sorsanmunasta tehdään sokerikakku, joka kuitenkin maistuu hieman oudolta öljyisyyden takia, mutta lopulta se kyllä tulee ihan hyvin syötyä. Toisin käy karhunpaistin, josta on syötävää pitkäksi aikaa, mutta joka ei maistu kunnolla ennenkuin rasva paistin ympäriltä sulaa kunnolla grillatessa ja poltettaessa.

Vaikka en oikein tykästynytkään noihin neuloilla pistämisiin, niin en voinut välillä olla hykertelemättä ja ihastumatta mainioon kerrontaan ja omintakeiseen tyyliin. Tässä räiskähtelee ja pirskahtelee mukavasti, välillä hieman humoristisestikin ja tyyliin, onkohan tämä nyt ihan totta tällaisenaan, vai liioitellaanko hieman. Kaiken kaikkiaan kursailematonta ja välitöntä lapsiperhe arkea luonnon ihmeiden äärellä.

Itse opin teoksesta uuttakin, sillä kuvaus muurahaisleijonasta oli erityisen kiintoisa. Se on pieni korento, joka tekee pyöreän kuopan ja heittää hiekkaa muurahaisten päälle siepatakseen ne. Tästä minun täytyi hankkia lisätietoa, sillä teoksen kuvaus oli minulle aivan outo ja uusi.

Sen sijaan maininta Valassaarista  juonsi ajatukseni muutamia aikoja sitten lukemaani Gunnel Linden kirjaan Valassaaren valtakunta ja mietin, sijoittunevatko teokset samoille seuduin, vai oliko nimien samankaltaisuus vain sattumaa.

Nuoret metsänkävijät sijoittunee nelikymmenluvulle. Ajallista aspektia mietin, mutta teos päättyy Pirkon kirjeeseen, joka on päivätty vuodelle 1945. Teoksessa mainitaan myös levottomuudet Norjassa ja ompa teoksessa takautuma jännittävistä päivistäkin.

 Muistan erään yön. Sinä nukuit sikeästi ja Pirkko nukkui hänkin ja silloin soi puhelin. Saimme sanoman, että kello kahdestatoista alkaen olisi hälytys ja se merkitsi, että meidän piti olla valmiina sotaan. Silloin isä sai nopeasti vaatteet ylleen, lähetit herättivät päällystön ja kaksikymentä minuuttia myöhemmin miehet seisoivat valmiina hevostensa vieressä ja sitten ajoi joukkue joukkueen jälkeen maantielle ja rupesi kuormaamaan tykistöammuksia hämärässä. Onneksi Varmlannissa siihen aikaan oli aikaa valoisaa yöllä, tämähän tapahtui kesällä.

Ruotsihan ei ole ollut sodan varsinainen osapuoli vuosikausiin. Ilmeisesti kuitenkin eletään toisen maailmansodan aikaa, mikä kuitenkin jää tätä kuvausta lukuunottamatta taustalle hämärään. Jos tuossa ei mainittaisi Varmlantia miettisin, onko kyse suomalaistamisesta, sillä ainakin lastennimissä on huomioitavissa suomalaistamista. Suomalaistamiseen liittyen "hevonen nimeltä Musti" kuulostaa hieman oudolta, sillä Suomessahan Musti on lähinnä koiran nimi.

Kaiken kaikkiaan pidin tästä teoksesta, vaikka aika onkin paljon muuttunut ja luonnontutkimus ja luontoarvotkin nähdään hieman toisin nykyään. Tässä on kuitenkin myös paljon jotain lämmintä ja mukaansatempaavaa ja kerronta ottaa mukaansa ihmettelemään ja elämään tämän ruotsalaisperheen myötä. 

Erityismainita tälle viisaalle ajatukselle:

Villejä eläimiä ei pidä panna häkkiin, sehän on ihan samaa kuin jos panee ihmisiä elinkautiseen vankeuteen.

Teoksessa on muutama kokosivun mustavalkoinen kuvitus, jonka tilanteet vaihtelevat läheisestä isä-lapsisuhteesta humoristiseen ja hieman jännittäväänkin. Harmillista, että taiteilijasta ei ole mitään maintaa samoin kuin ei kansikuvituksen tekijästäkään. Kansikuva on jonkin verran tyylillisesti erilainen kuin lukujen välissä olevat kuvitukset, mutta vaikea sanoa, onko tekijä sama vai eri. Pidän kuitenkin kansikuvituksesta todella paljon, ja se olikin vahva syy siihen, että kiinnostuin tästä teoksesta.


14 marraskuuta 2022

Kristmann Gudmundsson: Maan lapset!

Islantilainenkansallispukunukke.

 

Kristmann Gudmundsson

Maan lapset

Alkuteos: Jordens barn

Suomentanut Mka Waltari

WSOY, 1937

281+ 1 s.


Aloitus: Oli myöhäissyksyn ilta.

Lopetus: Niin kauan kuin on elämää, on toivoakin ...

Päähenkilö: Walborg Gunnarintytär Amotin talosta


Walborg on ylpeä, rikkaan talo tytär, jonka isä karkoittaa talosta, koska tämä on mennyt yhteen köyhän rengin,  Thorlgils kanssa. Ikäeroa heillä on noin kymmenisen vuotta. Walborg ja Thorgils asettuvat asumaan  Holtakotiin. He saavat pojan Sigmundurin, sitten syntyy lisää lapsia, jotka kuolevat pois, kunnes syntyy Gunnar, jota Walborg erityisesti rakastaa. Gunnar kuitenkin sairastuu hänkin ja kuolee kätilö  Jorunnin rohdoista ja lääkärin avusta huolimatta. Walborgille jää vain Sigmundur, hiljainen kirjoihin syventyvä poika.

Walborgin ja Thorgilsin välit hankautuvat. He rakastava toisiaan, mutta välejä hiertää menetetyt rikkaudet ja Walborgin kovapäisen isän testamentti, jolla hän on lahjoittanut omaisuutensa tyttären sijasta juopolle Asmundurille. Walborg alkaa syyttää miestään ja pitää tätä nahjuksena, joka ei saa mitään aikaan, olisipa mies vain toisenlainen. 

Kirjasammossa Maan lapset -aikalaisarvostelussa Walborgia kuvataan elämänmyönteiseksi ja lämpimäksi ihmiseksi, mutta minusta hän on kaikkea muuta kuin lämminsydäminen. No, kyllähän hänellä välillä on lämpimiäkinn tunteita, mutta se, minkä kuvan minä hänestä saan, on se, että Walborg on nianen, joka on tottunut komentamaan. Hän ei näe omia virheitä, vaan näkee vain virheet toisissa. Toisekseen hän haikailee menetettyä kotia ja isäänsä. Ennen kaikkea hän on kovasydämisen isänsä tytär. 

 "Mutta hän ei väistynyt hän oli isänsä tytär, hän noudatti omaa tahtoaan ja valitsi vielä kerran tuhon! - Älä naura, isä, älä kopeile, sinä et ole voittanut! Selviän tästäkin, selviän paremmin kuin sinä olisit selvinnyt! Saatpa nähdä, että olen sinua suurempi, en karkoita heitä luotani! Aion kohdella häntä hyvin etkä sinä saa minua ikänä antautumaan. Siihen voit luottaa, isä, meisth kahdesta sinä saat tyytyä pienimpään tilaan - vaikka sinulla olisi koko suku puolellasi!"

Walborg haikailee menestystä ja rikkauksia. Sen tähden hän myös suostuu vanhan lapsuudenystävänsä Sigridurin tuumaan, että ainoa poika Sigmundur pääsee Sigridurin  ainoan tyttären Thoran toveriksi. Sigridur on itse mennyt rikkaan miehen kanssa naimisiin hyläten ensirakkautensa. Sigmundur ja Thora ovat ystäviä, mutta vanhemmat ovat puuhanneet heidän naittamistaan. Thoralla on kuitenkin epilepsia. Tätä ei suoraan sanota, mutta se, että tyttö alkaa äkkiä tuijottaa eteensä ja hetken seisahtuneen tilan jälkeen jatkaa siitä , mihin puhe jäi. Tyttöä pidetään vain kummallisena ja outona ja Sigmundurista tuntuu, että hän hukkuu tytön kylmiin silmiin. Sellaisina hän kokee nuo hetket. Muuten hän kokee ystävyyden hyvänä. Sigmundur kuitenkin tapaa toisen tytön ja menee tämän kanssa naimisiin, vaikka on ollut jo kihloissa Thoran kanssa. 

Maan lapset sijoittuu Islantiin. Tarinassa on vahvoja jännitteitä, tunteita, jotka vievät väistämättä tuhoon. Walborg jaksaa kuitenkin uskoa Amotin nousuun takaisin rikkauteen. Sigmundurin ja Kolbrunin pieni poika, joka on saanut isoisoisänsä nimen Gunnar on nostava Amotin taas kunniaan.

Tarina sijoittuu 1900-luvun alkuvuosikymmenille, ensimäiseen maailmansotaan vihjataan, mutta se on kaukana. Elämä Islannissa on karua, mutta myös kaunista. Olen lukenut Gudmundssonilta aiemmin Morsiuspuku-nimisen teoksen, josta pidin paljon. Sen takia tämä teos kiinnosti minua, ja olihan tämä kiintoisa tarina. En kuitenkaan tykästynyt tähän samalla lailla, kuin joihinkin muihin teoksiin, jotka sijoittuvat Islantiin tai pohjoisen karuille vuonoille. Islantilainen elämäntyyli, luonnonolot taikauskoinen (kätilö Jorunnin rohdot tärpättisekoituksineen) ja vihjaukset keijumaailmaan tulevat esiin. Kerronnassa kulkee kristillinen juonne sellaisena kuin se on kansan syvissä riveissä tajuttu. Elämänmenoa pohditaan kantilta jos toiseltakin. Tätä tarinaa värittää kuitenkin hyvin vahva traaginen pohjavire, vaikka Walborg jaksaa vielä toivoa ja uneksia pientä pojanpoikaansa katsoessaan.

Erikoisempi ilmaisu:

Nahanlaiha

...

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta  36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää. Vaikka teoksen päähenkilö on lähinnä Walborg, jonka näkökulmasta tarinaa viedään eteenpäin, on tarinassa kuitenkin mukana sukupolvien merkitys ja vaikutus elämän jatkuvuuteen.

 

11 marraskuuta 2022

Roope Lipasti: Palavan kaupungin lapset!

 


 

Roope Lipasti

Palavan kaupungin lapset

WSOY, 2022

135 s. 

Turun palo 1827 on historiallisena tosiasiana taustanna tässä teoksessa, jonka päähenkilöinä sisarukset Hulda ja Peter sekä heidän ystävänsä Jaakko. Hulda ja Peter on hyvin toimeentulevan porvarisperheen lapsia. Peter käy koulua ja Huldalla on kotiopettajana Manselli Tengström. Jaakko sen sijaan asuu köyhässä korttelissa, Hänellä on kaksi pikkusisarusta, joista hän on huolehtinut pienen ikänsä ja isä, joka joutuu vaikeuksiin Kierosilmä-Kallen takia. Lapset saavata tehtävän Professori-ystävältään. Pelastaa salaperäinen, Suomen historiasta kertova teos Tuomiokirkon sakastista.

Lapset joutuvat seikkaiuun, kun Huldan ja Peterin vanhemmat ovat matkoilla ja Turussa syttyy tulipalo. Miten he selviytyvät, kun vastassa on Kierosilmä-Kalle ja tulenlieskat leviävät ympäriinsä.

Lipasti on kirjoittanut teoksen, josta ei käänteitä puutu. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan hauskasti, vaan todellisuus iskee välillä vähemmän mukavastikin.

Lipastin jälkisanoissa mainitaan, että kyse on fiktiosta, vaikka taustalla on todellinen historiallinen ajanjakso. Tässä oli kuitenkin hieman myös todellisuutta mukana, sillä Huldan kotiopettaja neiti Tengström seurusteli jonkin Johan Ludvigin kanssa. Asuiko J.L.Runeberg joskus Turussa tai jossain lähistöllä? Entä Hulda, joka haaveili tulevansa joskus lääkäriksi. Kuka oli Suomen ensimmäinen naislääkäri ja milloin? Ja tuo salaperäinen kirja, joka piti pelastaa. Mitä kaikkea Mikael Agricola kirjoitti. Olisiko hän joskus voinut kirjoittaa teoksen suomalaisten historiasta? Mielikuvitus sekoittuu todellisuuteen . Palavan kaupungin lapsiin on tulosa jatkoa. Jään odottamaan mielenkiinnolla, miten lapset selviytyvät raunoituneessa kaupungissaan.

Yksi pieni loogisuusvirhe tässä oli, kun sanotaan, että lapset olivat "edellisenä päivänä istuneet kirkossa kuuntelemassa saarnaa", vaikka edellinen päivä oli ollut tiistai ja tulipalon syttymispäivä. Muuten ihan kelpo tekstiä, vaikka itseäni hiukan vihlaisi se krypta-seikkailu ja hautakohtaus. Aloin miettiä, kuinka on,  onko eroa luulla kuin luulla koiran tuntemuksissa.  Hui, miten värisyttääkään. En tykännyt kohtauksesta en ollenkaan. Se meni vähän liikaa ihon alle.

Kansikuva on hieno. Harmi, että tekijää ei mainita.

--

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 15: 2020-luvulla kirjoitettu nuortenkirja,