Jon Fosse: Septologia I-II - Toinen nimi

Kuvakaappaus: WSOY

Jon Fosse

Septologia I-II - Toinen nimi

Alkuteos: Det andre namnet. Septologien I-II

Suomentanut Katriina Huttunen 

WSOY,  2025

475 + 1 s. 

Päällys: Martti Ruokonen

ja minä ajattelen että minä saan maksun varsinaisesta kuvasta mutta en siitä valosta joka kuvassa on, sillä sen valon minä olen saanut itse ja se minun on annettava pois, ja se valo, useimmiten se syntyy tuskasta, kivusta, kärsimyksestä, voisi ehkä sanoa, ellei se ole liian suuri sana, ja minä saan rahaa varsinaisesta maalauksesta, kuvasta, en valosta, mutta maalauksen ostaja saa osansa siitä valosta, ja siitä kärsimyksestä, epäilyksestä, kivusta joka valossa on, minä ajattelen, ja jos kuvassa ei ole valoa, minä en anna sitä pois, kuva ei ole valmis ennen kuin siinä on se valo, vaikka se valo onkin näkymätöntä, minä ajattelen, ja vaikka sitä valoa ei näkisikään kukaan muu kuin minä, sen on oltava siinä, katso valoa, kuten on tapana sanoa, hän on nähnyt valon, kuten on tapana sanoa, ja kumpa ihmiset tietäisivät miten oikeassa he ovat sanoessaan niin ihmisestä joka on heidän mielestään enemmän tai vähemmän menettänyt järkensä, ihmisestä joka ei ole aivan tästä maailmasta, kuten niin ivallisesti sanotaan, mutta mitä se haittaa? minä näen mitä näen, minä olen nähnyt mitä olen nähnyt, minä olen kokenut mitä olen kokenut ja minä maalaan mitä maalaan ja sillä selvä, minä ajattelen, jonkin kuvan maalaaminen tuottaa minulle sellaisistakin syistä iloa, koska silloin minä annan sen valon eteenpäin ... 

Jon Fossen Toinen nimi on vaikuttava teos, monisyinen, pohdiskeleva ja psykologinen teos, joka ei avaudu helpolla. Teos on kuin yhtä suurta ajatuksen virtaa. Teoksen kirjoitusasu, jossa on vain pilkkuja, muutama huutomerkki ja joitakin kysymysmerkkejä ja joka ei pääty pisteeseen on erikoinen, vastoin kaikkia oikeinkirjoitussääntöjä, mutta vaikuttava syvällisyydessään. Ja myös hieman hämmentävä, tai aika paljonkin hämmentävä. Mutta ei huono. Ei huono ollenkaan.

Kerrontaa vie eteenpäin minä-kertoja, jonka nimi on Asle. Aslen vaimo, Ales on kuollut. Asle on taiteilija. Hämmentävää on se, että tarinassa on myös toinen Asle, joka on myös taiteilija ja kuin minäkertoja-Aslen kaksoisolento pukeutumista ja hiustyyliä myöten. Ovatko he sama henkilö? Kertooko Asle itsestään eri ajanvaiheessa. Muistelee? Kyllä Asle muisteleekin. Hän ajattelee! Ajatteleminen toistuu kerronnasa ja toistoja - niitä on paljon. Arjen toimissa mieleen nousee muistoja lapsuudesta, nuoruudesta, hetkistä. Mieleen piirtyneitä hetkiä, joita hän yrittää maalata pois. Kuitenkin Asleja on kaksi. Toinen on löytänyt uskon ja toinen kaipaa vain viinaa. On myös Aslen ystävä Åsleig. 

Tätä teosta on vaikea kuvata, avata, tämä täytyy lukea. 

--- 

Muualla mainittua:

Kirjasta kirjaan "tunnustaa, että on koukussa Jon Fossen teksteihin. Ne vievät elämän syvään ytimeen, sille ohuelle rajalle, jossa hetken voi aistia olemattomuuden, tuonpuoleisesta pimeydestä hohtavan valon."

Riipumaton tuumailija:  "Fosse on luonut romaanin ja maailman, joka on kerta kaikkiaan ihmeellisintä, mitä olen vuosiin lukenut."

 

Kirja-ajatuksia!

Tämän kirjannimillä leikittelyn löysin Instagramissa Lumiomenalta ja nappasin mukaani. Olen jonkun vastaavan tehnyt joskus vuosia sitten, tällä kertaa kirjahyllyistäni avautui tällaisia vastauksia. 

 

Elämäni on - Suuren Takojan alasimella

Suuri unelmani on - Salainen puutarha

 

Minua surettaa Yksin vartiopaikalla

 

Lempipaikkani on - Sininen linna

 

 

Ensi vuonna on - Suuria tapahtumia 

Ihailemani henkilö on/henkilöt ovat - Viimevuotiset ystäväni

 

Haluaisin matkustaa - Yli valtameren

Tärkeintä elämässä/maailmassa on - Palava liekki

Pelkään, jos olenkin - Kohtalon uhmaaja

Uskon, että - Tiedän salaisuuden

 

Mottoni elämässä on - Päivä paistaa, pikkusisko

Elämän lopussa haluaisin ajatella, että - Joki peittää jäljet

Tulevaisuus on - Yrttitarha

 

Käthe Recheis: Kleine Maisblüte!

Käthe Recheis

Kleine Maisblüte!

Dtv Junior 

Die Taschenbibliotek

1996

63 + 1 s. 

Kansikuva: Alicia Sancha 

En ole koskaan opiskellut saksaa. Uskaltauduin kuitenkin ostamaan tämän pienen, saksankielisen lastenkirjan, koska intiaaniaihe kiinnosti, sen verran kansien perusteella teoksesta ymmärsin. Olen nyt lukenut tämän ja kääntänyt tämän googlekääntäjällä. Muutama ongelmallinen kohta tuli vastaan ja täytyi hieman enemmän etsiä vastausta, mitä kyseisessä kohdassa tarkoitetaankaan, mutta ihan hyvin ja sujuvasti tämän sain käännettyä, mitä nyt jostain syystä käännös tarjosi useammin Pientä Ruiskukkaa kuin Maissinkukkaa ja joskus joku nimi kääntyi suomeksi ja joskus ei. Mutta siis, ihan hyvin, vaikkakaan ei kovin nopeasti, tämä tuli läpi käytyä.

Pieni Maissinkukka on papago-intaani (virallisesti Tohono-O'odham). Hän asuu isosiskonsa Kirkas Aamu, isoveljensä (?) Pyörremyrsky ja pikkuveljensä Heinäsirkka kanssa pienessä kyläyhteisössä. Perheeseen kuuluu vanhempien ohella isovanhemmat ja eno (?) Pöllönsulka ja täti Sateenkaaripilvi. 

Papagot viljevät maissia, kurpitsaa ja papua. He asuvat alueella, joka on kuivaa ja sateen merkitys elämälle on merkittävä. Sen saapumista odotetaan ja juhlitaan. Teoksessa kuvataan myös retkeä vuoristoon, keräämään  kaktuksen hedelmiä. Eräänä päivänä pikkuveli, joka ei vielä puhu karkaa Maissinkukan valvonnasta ja tämä lähteee etsimään tätä ja löytää tämän pienestä kolosta ruohontuppaiden välistä, mutta samalla hän havaitsee myös Obi-joukon. Obit olivat apasseja, jotka sotivat papagoja vastaan. Pyörremyrsky on tullut Maissinkukan perässä ja yhdessä lapset lähtevät varoittamaan kyläläisiä liikkeellä olevasta joukosta. Naiset ja lapset ja vanhukset menevät piiloon kaktuspensaikkoon ja miehet lähtevät obien perään. Kun he palaavat kylään ei kukaan ole joukosta pois, sillä taistelua ei käyty. Apassi-joukko oli huijattu vetäytymään paremmalla maastontuntemuksella ja valehyökkäyksillä. Yön jännityksen ja kaiken keskellä Heinäsirkkakin lausuu ensimmäiset sanansa.

Teoksen lopussa on pieni esittely papagojen historiasta. 

Tämä oli ihan mielenkiintoinen katsaus Yhdysvaltain lounaisalueen intiaanikulttuuriin. 

Tässä näytteenä laulu, jota isoisä laulaa kylvetyille taimille. Tätä voisi kutsua vaikka "kylvölauluksi". 

Blau sinkt de Abend herab,

blau sink der Abend.

Auf den Feldern wachsen die Maispflanzen,

wie ein Kopfschmuck aus Federn

Wachsen sie aus der Erde

überall, wohin ich schaue,

wachsen die Maispflanzen. 

überall, wohin ich schaue,

wachsen die Kürbispflanzen.

 überall, wohin ich schaue,

wachsen die Bohnenpflanzen. 

---

Vaara-kirjastojen Luontoa-lukuhaaste kohta sienillä tai kasveille keskeinen rooli 

 

Minna Maijala: Katri Vala - Kullkuri & Näkijä

Minna Maijala

Katri Vala - Kulkuri ja näkijä 

Otava, 2021

414 s. 

Kaikki elämä oli silloin kadonnut maasta, / Ja Lapin aurinko miltei sammunut. / Revontulien vihreät ja rikinkeltaiset soihdut häipyivät jo kalveten tunturin huippujen taa, / kun suuren tuskan jälkeen / lepäsin vihdoin kalpean äitini rinnalla / aamukuutamossa.  --- ---- Äitini hymyili ja itki/ ja minä vaistosin vain/ hänen lämpimien rintojen tuoksun --- --- niin valui pieneen ruumiiseeni surullista ja kaunista elämää .... (Ote Katri Valan Ensimmäiset hetkeni -runosta)

Yksi harvoista kirjahyllyni runoteoksista on Katri Valan Kootut runot, josta mieleeni on jäänyt vain yksi runo: Kukkiva maa. Runo täynnä voimaa, elämänjanoa, vahva väkevä kuin alkukesä. Ihmettelin, kun Maijalan teoksesta ei tätä runoa löytynyt, runoa, joka kuitenkin on mielestäni yksi Katri Valan elämän avainrunoista ja toisin, kuin Maijala, jonka mielestä Valan tunnetuin runo olisi Pajupilli, pidän Kukkivaa maata tunnetumpana. No, mene ja tiedä.

Minna Maijalan elämänkertateos on matka, paitsi Katri Valan (Karin Wadeström/Heikel) elämään myös sotaa edeltäneen ja sodanaikaiseen poliittiseen ilmapiiriin.  Eikä tarinaa ole helppo lukea. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä raastavammaksi käy kirjailijan elämä. Tämä teos avasi silmät näkemään kuinka raadollista voi olla elämä olla kaiken tunnettuuden ja juhlinnnan takana. Itselleni jäi vaikutelma, että Karinin (Katri Vala oli pseudonyymi) elämä ei ehkä mennyt ihan niitä latuja, kuin hän olisi toivonut ja joita lukijana hänelle olisi suonut. Mielenkiintoinen, henkilökuvaa avartava teos, jossa esille nousee kuitenkin heikkoudessaankin omatahtoinen nainen, jolla oli kykyä nähdä toisin, kuin mitä "yleinen ilmapiiri" edusti. Maijalan valitsemat avainrunot tukevat kerrontaa hienosti ja valokuvaliite tuo oman lisänsä historiaan. Teos herättää kyllä kiinnostuksen niin Valan teksteihin kuin ajan ilmiöihin. Varmaan jokaisella Valaa lukeneella on oma näkemys kirjailijasta, tämä on yhden tutkijan näkökulma, saatavilla olevaan aineistoihin perustuva.

Mitä minun oli tutkittava: 

"Sortokauden henkinen paine ja perheen poliittinen asennoituminen vaikutti myös Wadenströmin lasten kirjallisuusharrastukseen ja kirjoittamiseen. Erkki (Karinin veli) kirjoitti seikkailuromaania, jossa joukko suomalaisia perustaa kaukaiselle tähdelle "Uuden Suomen valtakunnan". Innoitusta tarinaansa Erkki sai varmastikin monista lastenlehti Pääskysen kertomuksista, erityisesti Arvid Lydeckenin Tähtien turvatit -jatkokertomuksesta."

Hmm. Tähtien turvatit tuo kyllä mieleeni lähinnä Sakari Topeliuksen kirjoittaman teoksen. Lydeckeniltä löytyy kyllä teos nimeltä Tähtien tarhoissa.  

"Ohjelmassa oli muun muassa Andersonin Satakieli-satuun perustuva baletti."

Hmm. Yhden kirjaimen heitto ei niin suuri ole, mutta kyllä minua hieman  häiritsee, kun Andersenista on tehty Anderson.

Herätti kiinnostuksen:

Moa Martinson ja Ester Ståhlberg ovat kirjailijoita, joihin teoksessa viitataan. Katri Vala suomentaa Martinsonin kirjaa (Kuninkaan ruusut) ja Ester Ståhlberg on kirjoittanut teoksen Katso, unennäkijä tulee. Martinsonia näkyy löytyvän nettiantikvariaateissa, ja Ståhlbergin Sunnuntaita, joka sekin kiinnostaisi lukea, mutta tuo juutalaisia koskettavaa teosta ei äkkiseltään löydykään. Täytyypä miettiä, jos kirjaston kautta kuitenkin. 

Muualla mainittua:

Kirsin Bookclub: "Erinomainen kirjailijaelämäkerta, joka laajenee tutkielmaksi ajan kulttuuri-ilmastosta"

Tuijata: "Elämyksellinen elämänkerta"

Kirjareppu:  "Minna Maijalan vaikuttavaan Vala-elämäkertaan kannattaa tarttua muidenkin kuin Katri Valasta ennestään kiinnostuneiden."

Jälkimmäistä mielipidettä pidän lukusuosituksena ja koska blogin pitäjä on esitellyt itsensä opettajana (vaikkakin eläkeläisenä) pistän tämän Pieni Helmet  2026 -lukuhaasteen kohtaan 25: Kirjaa on suositellut opettaja tai kirjaston työntekijä.

Hanna Tuuri: Vihreän saaren puutarhoissa

Hanna Tuuri

Vihreän saaren puutarhoissa

Otava, 2011

215 s. 

Puu oli täydellinen. Se kasvoi suorana, tasaoksaisena ja pyöreälatvaisena. Sillä oli tarpeeksi tilaa: ei tarvinnut kurotella, venyttää oksiaan ja vääntyillä valoon. Katselin sen hiirenkorviksi avautuvia silmuja. Niiden väri oli vielä nuori, sekoitus syntymän punaa ja valonläpäisemää vihreää, sävyä, jossa hehkui kevät. Olisin halunnut viipyä siinä, nähdä puun lehtien kasvavan heleänvihreäksi tuulen liikuttelemaksi verhoksi, tummuvan meheväksi kesänvihreäksi, värjäytyvän syksyn kuulaaseen keltaan. Lehtien pudotessa leviäisi ilmaan kaipaavansuloinen tuoksu, makea ja poltettu, kesän muisto. Se oli katsura, Cercidiphyllum japonicum ...  ... Glasnevin, Dublinin kasvitieteellinen puutarha ei ollut ensimmäinen puutarha, johon Irlannissa tulin. Se oli toinen tai kolmas. Siellä ymmärsin, miksi Irlannin puutarhat ovat erilaisia kuin suomalaiset; maassa, jonka metsät olivat alkaneet kuolla jo kivikaudella ja viimeiset suuret tammilehdot kaadettu keskiaikaan mennessä, kasvaa ihmeellisiä, minulle tuntemattomia puita ja pensaita. Niiden nimet vievät maihin, kuljettavat tarinasta ja ajasta toiseen. 

Tarinasta toiseen ja puutarhasta toiseen ympäri Irlantia kuljettaa Hanna Tuuri lukijansa tässä matkakirjassa toinen toistaan kutkuttavampien kasvien kiehtovissa nimissä ja tuoksuissa, herättäen utelaisuutta, saaden sormet syyhyämään  ja halun alkaa itsekin kaivaa maata, unelmoimaan omasta "pienestä vihreästä saaresta" tai kivikkopuutarhasta. Tuurin teos ei kuitenkaan ole vain puutarhakirja, vaan se on täynnä pieniä anekdootteja historiasta ja kulttuurista unohtamatta omaelämäkerrallista vivahdetta. Kirjassa on kirjailijan oma mustavalkoinen piirroskuvitus, joka luo mukavan lisävivahteen kirjan kerronnalle.

Ei hassumpi lukukokemus. 

Pieni Helmet 2026 -lukuhaaste kohta 10: Kirjassa on puutarha . Tässä niitä on useampikin, toinen toistaan kiehtovampia.

---

Muualla mainittua:

Lumiomena:  Tuurilla on taito elävöittää, tehdä pienet yksityiskohdat kiinnostaviksi 

Willa Emilia: Miellyttävä lukukokemus herättää halun päästä itsekin Irlantiin 

Kirjoja äärestä laitaan: Hanna Tuurin näkökulma on  359 astetta laajempi

Antoine De Saint-Exupéry: Lento Arrasiin!

 

Antoine De Saint-Exupéry

Lento Arrasiin 

Alkuteos: Pilote de Guerre 

Suomentanut Seppo Sipilä

Kuvitus Bernard Lamotte

189 s.

Takakansitekstistä: "Lento Arrasiin on väkevä silminnäkijäkuvaus länsimaisen sivistyksen ja demokratian  kohtalonhetkistä, sodasta, joka koitui kirjailijan kohtaloksi."

Kirjailijakuvaus kansiliepeessä: "Antoine de Saint-Exupéry (1900-1944) on 1900-luvun rakastetuimpia ja tunnetuinpia kertojia Hänet muistetaan myös lentäjänä, ja hänen lentämisestä kertovat kirjansa oat ilmailun varhaisten vuosien klassikoita".

Ennen kaikkea de Saint-Exupery  tunnetaan filosofisesta satuteoksestaan Pikku prinssi (Le Petit Prince)

Myös Lento Arrasiin on hyvin filosofisluonteinen teos, jota minun on vaikea määritellä mihinkään tiettyyn genreen. Siinä on omaelämäkerrallista otetta ja proosateoksen luonnetta filosofisine pohdiskeluineen. Määrittelin tämän enemmän faktaksi kuin fiktioksi, sillä kuvaahan de Exupéry tässä niin toisen maailmansodan oloja kuin lentämiseen liittyviä seikkoja ja kuka voi laittaa ihmismielen pohdinnat fiktioksikaan? Essee, pienoisnovelli, sotaromaani? Monologi?Draama, jota käydään ihmismielen sokkeloissa. 

Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen ja ajattelemaan pistävä teos, jossa, samoin kuin Pikku prinssi -teoksessa on löydettävissä hienoja pieniä oivalluksia sodan luonteesta, toivosta ja epätoivosta aina Ranskan vallankumouksesta tuttuihin Vapaus, Veljeys Tasa-arvo pohdintoihin, ja lopulta sukkelletaan ihmisyyden syvimpiin sokkeloihin. 

Tiedän hyvin mistä tämä voimakenttä on syntynyt. Vuosisatojen ajan kulttuurini pohti Jumalaa ihmisen kautta. Ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi. Jumalaa ihmisessä kunnioitettiin. Ihmiset olivat veljiä Jumalassa. Tämä Jumalan kuvajainen antoi luovuttamattoman arvon jokaiselle ihmiselle. Ihmisten suhde Jumalaan oli itsestäänselvä perusta jokaisen velvollisuuksille itseään ja muita kohtaan. Minun kulttuurini on kristillisten arvojen perillinen. Tulen pohtimaan katedraalin rakentamista ymmärtääkseni paremmin sen arkkitehtuuria. (s. 178) 

Suomi-bongaus:

"Laivueeni 2/33 tarjoutui vapaaehtoisena taistelemaan ensin Norjan ja sitten Suomen puolesta."(s.163)

Hmm. Tätä minun täytyi hieman tutkia ja ilmeisesti Sain-Exupéry "piti ääntä" Suomen puolesta talvisodan aikana. 

 

---

Kyyti Finna 2026 -lukuhaaste heinäkuu: Kirjassa kuvitus

Jos pidät Pikku prinssi -teoksesta, luulisin sinun pitävän myös tästä.

Steinunn Sigurdadottir: Heida - Lammaspaimen maailman laidalta!

Steinunn Sigurdadottir

Heida - Lammaspaimen maailman laidalta

 Alkuteos: Heida - fjalldalabondinn

Suomentanut Maarit Kattilakoski

Like 2020

294 s. 

Kirjailijan alkusanat:

Ollessani kirjoittamassa romaania kesämökilläni Etelä-Islannin itäosissa vuoden 2025 keväällä eräs ystävistäni tuli kylään ja julisti: "Sinun on pakko tavata Heida!" Ystäväni kertoi, että Heida on sankari, joka oli käynyt taisteluun estääkseen yksityistä energiayhtiötä ostamasta viljelysmaitaan. Tavallisesti omissa oloissaan viihtyvä Heida oli taistelun myötä joutunut mukaan julkisten asioiden hoitoon, paikallispolitiikkaan ja jopa perustamaan uutta ympäristöpuoluetta. Olin niin vaikuttunut kuulemastani, että lähdin tapaamaan Heidaa tämän maatilalle, joka sijaitsee alle tunnin ajomatkan päässä kesämökiltäni.

Tämä teos kertoo siis Heidasta, Heida Asgeirsdottirista joka kirjailijan sanoin näytti "epätavallisen pitkältä haltijalta". Heida asuttaa Ljotarstadirin tilaansa, kasvattaa lampaita, mutta kokeillut myös mallinuraa ja poliisin tointa. Teos jakautuu vuodenaikojen mukaan, mikä kuitenkaan ei ole täysin relevantti jaottelu, vaan lyhyet luvut polveilevat vähän sinne tänne lampaiden pidosta ja maatilan asioista riimittelyyn ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Mielenkiintoisen teoksesta tekee islantilainen kulttuuri ja luonto. Tämä ei ole ihan tavanomainen elämänkerta. Enemmän kuin Heidasta tämä valottaa suhdetta maahan ja luontoon. Vaikuttavin luku onkin vasta teoksen loppupuolella: "Tämä maa omistaa sinut". Hallinta, vastuu, se, mitä jätämme jälkeemme tuleville sukupolville.

Entisaikaan täällä asuivat

 esi- ja isovanhemmat.

Elämän polkua kapeaa,

kerran vain jokainen  kulkea saa.

Sä mieleesi paina,

säilö muistissasi aina,

tämä maa sinut omistaa.

Ja jos paha henki,

pimeyden renki,

tahtoo rikkauksia taata,

taipua ethän saata.

Lujana pysy yhä,

muista vala pyhä,

myydä et voi maata.

- Gudmundur Bödvarsson 

Mitä opin luetusta: 

Ihmettelin, kun puhuttiin lampaiden sarvista. No, pässeillä se ei kuulostanut niin oudolta, mutta että myös uuhilla. Jotenkin ajatus tuntui oudolta. Mutta kuinka ollakaan, kun etsin tietoa asiasta. Kyllä lampaissakin vaihtelua riittää, sarvilla tai ilman.

 

 ---

Vaara-kirjastojen Luonto-lukuhaaste kohta: Päähenkilöllä on vahva luontosuhde

--

Kirja hyllyssä -blogin Kaisa oli odottanut teokselta kaunokirjallisempaa otetta ja piti kerrontaa kömpelönä. 

Kirjojen tuomaa -blogin Kata puolestaa kiinnostui teoksen myötä oman maan lammastaloudesta 

Villasukka kirjahyllyssä ei ihastunut Heidan runoihin, mutta toteaa niissä silti olevan voimaa  

Kirjasähkökäyrä puolestaan toteaa Heidan "olevan uskomaton kertomus vahvaluonteisesta naisesta, joka tekee sitä mitä haluaa ja osaa, ja jos ei osaa, opettelee."