Minna Maijala: Katri Vala - Kullkuri & Näkijä

Minna Maijala

Katri Vala - Kulkuri ja näkijä 

Otava, 2021

414 s. 

Kaikki elämä oli silloin kadonnut maasta, / Ja Lapin aurinko miltei sammunut. / Revontulien vihreät ja rikinkeltaiset soihdut häipyivät jo kalveten tunturin huippujen taa, / kun suuren tuskan jälkeen / lepäsin vihdoin kalpean äitini rinnalla / aamukuutamossa.  --- ---- Äitini hymyili ja itki/ ja minä vaistosin vain/ hänen lämpimien rintojen tuoksun --- --- niin valui pieneen ruumiiseeni surullista ja kaunista elämää .... (Ote Katri Valan Ensimmäiset hetkeni -runosta)

Yksi harvoista kirjahyllyni runoteoksista on Katri Valan Kootut runot, josta mieleeni on jäänyt vain yksi runo: Kukkiva maa. Runo täynnä voimaa, elämänjanoa, vahva väkevä kuin alkukesä. Ihmettelin, kun Maijalan teoksesta ei tätä runoa löytynyt, runoa, joka kuitenkin on mielestäni yksi Katri Valan elämän avainrunoista ja toisin, kuin Maijala, jonka mielestä Valan tunnetuin runo olisi Pajupilli, pidän Kukkivaa maata tunnetumpana. No, mene ja tiedä.

Minna Maijalan elämänkertateos on matka, paitsi Katri Valan (Karin Wadeström/Heikel) elämään myös sotaa edeltäneen ja sodanaikaiseen poliittiseen ilmapiiriin.  Eikä tarinaa ole helppo lukea. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä raastavammaksi käy kirjailijan elämä. Tämä teos avasi silmät näkemään kuinka raadollista voi olla elämä olla kaiken tunnettuuden ja juhlinnnan takana. Itselleni jäi vaikutelma, että Karinin (Katri Vala oli pseudonyymi) elämä ei ehkä mennyt ihan niitä latuja, kuin hän olisi toivonut ja joita lukijana hänelle olisi suonut. Mielenkiintoinen, henkilökuvaa avartava teos, jossa esille nousee kuitenkin heikkoudessaankin omatahtoinen nainen, jolla oli kykyä nähdä toisin, kuin mitä "yleinen ilmapiiri" edusti. Maijalan valitsemat avainrunot tukevat kerrontaa hienosti ja valokuvaliite tuo oman lisänsä historiaan. Teos herättää kyllä kiinnostuksen niin Valan teksteihin kuin ajan ilmiöihin. Varmaan jokaisella Valaa lukeneella on oma näkemys kirjailijasta, tämä on yhden tutkijan näkökulma, saatavilla olevaan aineistoihin perustuva.

Mitä minun oli tutkittava: 

"Sortokauden henkinen paine ja perheen poliittinen asennoituminen vaikutti myös Wadenströmin lasten kirjallisuusharrastukseen ja kirjoittamiseen. Erkki (Karinin veli) kirjoitti seikkailuromaania, jossa joukko suomalaisia perustaa kaukaiselle tähdelle "Uuden Suomen valtakunnan". Innoitusta tarinaansa Erkki sai varmastikin monista lastenlehti Pääskysen kertomuksista, erityisesti Arvid Lydeckenin Tähtien turvatit -jatkokertomuksesta."

Hmm. Tähtien turvatit tuo kyllä mieleeni lähinnä Sakari Topeliuksen kirjoittaman teoksen. Lydeckeniltä löytyy kyllä teos nimeltä Tähtien tarhoissa.  

"Ohjelmassa oli muun muassa Andersonin Satakieli-satuun perustuva baletti."

Hmm. Yhden kirjaimen heitto ei niin suuri ole, mutta kyllä minua hieman  häiritsee, kun Andersenista on tehty Anderson.

Herätti kiinnostuksen:

Moa Martinson ja Ester Ståhlberg ovat kirjailijoita, joihin teoksessa viitataan. Katri Vala suomentaa Martinsonin kirjaa (Kuninkaan ruusut) ja Ester Ståhlbergin Katso, unennäkijä tulee. Martinsonia näkyy löytyvän nettiantikvariaateissa, ja Ståhlbergin Sunnuntaita, joka sekin kiinnostaisi lukea, mutta tuo juutalaisia koskettavaa teosta ei äkkiseltään. Täytyypä miettiä, jos kirjaston kautta kuitenkin. 

Muualla mainittua:

Kirsin Bookclub: "Erinomainen kirjailijaelämäkerta, joka laajenee tutkielmaksi ajan kulttuuri-ilmastosta"

Tuijata: "Elämyksellinen elämänkerta"

Kirjareppu:  "Minna Maijalan vaikuttavaan Vala-elämäkertaan kannattaa tarttua muidenkin kuin Katri Valasta ennestään kiinnostuneiden."

Jälkimmäistä mielipidettä pidän lukusuosituksena ja koska blogin pitäjä on esitellyt itsensä opettajana (vaikkakin eläkeläisenä) pistän tämän Pieni Helmet  2026 -lukuhaasteen kohtaan 25: Kirjaa on suositellut opettaja tai kirjaston työntekijä.

Hanna Tuuri: Vihreän saaren puutarhoissa

Hanna Tuuri

Vihreän saaren puutarhoissa

Otava, 2011

215 s. 

Puu oli täydellinen. Se kasvoi suorana, tasaoksaisena ja pyöreälatvaisena. Sillä oli tarpeeksi tilaa: ei tarvinnut kurotella, venyttää oksiaan ja vääntyillä valoon. Katselin sen hiirenkorviksi avautuvia silmuja. Niiden väri oli vielä nuori, sekoitus syntymän punaa ja valonläpäisemää vihreää, sävyä, jossa hehkui kevät. Olisin halunnut viipyä siinä, nähdä puun lehtien kasvavan heleänvihreäksi tuulen liikuttelemaksi verhoksi, tummuvan meheväksi kesänvihreäksi, värjäytyvän syksyn kuulaaseen keltaan. Lehtien pudotessa leviäisi ilmaan kaipaavansuloinen tuoksu, makea ja poltettu, kesän muisto. Se oli katsura, Cercidiphyllum japonicum ...  ... Glasnevin, Dublinin kasvitieteellinen puutarha ei ollut ensimmäinen puutarha, johon Irlannissa tulin. Se oli toinen tai kolmas. Siellä ymmärsin, miksi Irlannin puutarhat ovat erilaisia kuin suomalaiset; maassa, jonka metsät olivat alkaneet kuolla jo kivikaudella ja viimeiset suuret tammilehdot kaadettu keskiaikaan mennessä, kasvaa ihmeellisiä, minulle tuntemattomia puita ja pensaita. Niiden nimet vievät maihin, kuljettavat tarinasta ja ajasta toiseen. 

Tarinasta toiseen ja puutarhasta toiseen ympäri Irlantia kuljettaa Hanna Tuuri lukijansa tässä matkakirjassa toinen toistaan kutkuttavampien kasvien kiehtovissa nimissä ja tuoksuissa, herättäen utelaisuutta, saaden sormet syyhyämään  ja halun alkaa itsekin kaivaa maata, unelmoimaan omasta "pienestä vihreästä saaresta" tai kivikkopuutarhasta. Tuurin teos ei kuitenkaan ole vain puutarhakirja, vaan se on täynnä pieniä anekdootteja historiasta ja kulttuurista unohtamatta omaelämäkerrallista vivahdetta. Kirjassa on kirjailijan oma mustavalkoinen piirroskuvitus, joka luo mukavan lisävivahteen kirjan kerronnalle.

Ei hassumpi lukukokemus. 

Pieni Helmet 2026 -lukuhaaste kohta 10: Kirjassa on puutarha . Tässä niitä on useampikin, toinen toistaan kiehtovampia.

---

Muualla mainittua:

Lumiomena:  Tuurilla on taito elävöittää, tehdä pienet yksityiskohdat kiinnostaviksi 

Willa Emilia: Miellyttävä lukukokemus herättää halun päästä itsekin Irlantiin 

Kirjoja äärestä laitaan: Hanna Tuurin näkökulma on  359 astetta laajempi

Antoine De Saint-Exupéry: Lento Arrasiin!

 

Antoine De Saint-Exupéry

Lento Arrasiin 

Alkuteos: Pilote de Guerre 

Suomentanut Seppo Sipilä

Kuvitus Bernard Lamotte

189 s.

Takakansitekstistä: "Lento Arrasiin on väkevä silminnäkijäkuvaus länsimaisen sivistyksen ja demokratian  kohtalonhetkistä, sodasta, joka koitui kirjailijan kohtaloksi."

Kirjailijakuvaus kansiliepeessä: "Antoine de Saint-Exupéry (1900-1944) on 1900-luvun rakastetuimpia ja tunnetuinpia kertojia Hänet muistetaan myös lentäjänä, ja hänen lentämisestä kertovat kirjansa oat ilmailun varhaisten vuosien klassikoita".

Ennen kaikkea de Saint-Exupery  tunnetaan filosofisesta satuteoksestaan Pikku prinssi (Le Petit Prince)

Myös Lento Arrasiin on hyvin filosofisluonteinen teos, jota minun on vaikea määritellä mihinkään tiettyyn genreen. Siinä on omaelämäkerrallista otetta ja proosateoksen luonnetta filosofisine pohdiskeluineen. Määrittelin tämän enemmän faktaksi kuin fiktioksi, sillä kuvaahan de Exupéry tässä niin toisen maailmansodan oloja kuin lentämiseen liittyviä seikkoja ja kuka voi laittaa ihmismielen pohdinnat fiktioksikaan? Essee, pienoisnovelli, sotaromaani? Monologi?Draama, jota käydään ihmismielen sokkeloissa. 

Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen ja ajattelemaan pistävä teos, jossa, samoin kuin Pikku prinssi -teoksessa on löydettävissä hienoja pieniä oivalluksia sodan luonteesta, toivosta ja epätoivosta aina Ranskan vallankumouksesta tuttuihin Vapaus, Veljeys Tasa-arvo pohdintoihin, ja lopulta sukkelletaan ihmisyyden syvimpiin sokkeloihin. 

Tiedän hyvin mistä tämä voimakenttä on syntynyt. Vuosisatojen ajan kulttuurini pohti Jumalaa ihmisen kautta. Ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi. Jumalaa ihmisessä kunnioitettiin. Ihmiset olivat veljiä Jumalassa. Tämä Jumalan kuvajainen antoi luovuttamattoman arvon jokaiselle ihmiselle. Ihmisten suhde Jumalaan oli itsestäänselvä perusta jokaisen velvollisuuksille itseään ja muita kohtaan. Minun kulttuurini on kristillisten arvojen perillinen. Tulen pohtimaan katedraalin rakentamista ymmärtääkseni paremmin sen arkkitehtuuria. (s. 178) 

Suomi-bongaus:

"Laivueeni 2/33 tarjoutui vapaaehtoisena taistelemaan ensin Norjan ja sitten Suomen puolesta."(s.163)

Hmm. Tätä minun täytyi hieman tutkia ja ilmeisesti Sain-Exupéry "piti ääntä" Suomen puolesta talvisodan aikana. 

 

---

Kyyti Finna 2026 -lukuhaaste heinäkuu: Kirjassa kuvitus

Jos pidät Pikku prinssi -teoksesta, luulisin sinun pitävän myös tästä.

Steinunn Sigurdadottir: Heida - Lammaspaimen maailman laidalta!

Steinunn Sigurdadottir

Heida - Lammaspaimen maailman laidalta

 Alkuteos: Heida - fjalldalabondinn

Suomentanut Maarit Kattilakoski

Like 2020

294 s. 

Kirjailijan alkusanat:

Ollessani kirjoittamassa romaania kesämökilläni Etelä-Islannin itäosissa vuoden 2025 keväällä eräs ystävistäni tuli kylään ja julisti: "Sinun on pakko tavata Heida!" Ystäväni kertoi, että Heida on sankari, joka oli käynyt taisteluun estääkseen yksityistä energiayhtiötä ostamasta viljelysmaitaan. Tavallisesti omissa oloissaan viihtyvä Heida oli taistelun myötä joutunut mukaan julkisten asioiden hoitoon, paikallispolitiikkaan ja jopa perustamaan uutta ympäristöpuoluetta. Olin niin vaikuttunut kuulemastani, että lähdin tapaamaan Heidaa tämän maatilalle, joka sijaitsee alle tunnin ajomatkan päässä kesämökiltäni.

Tämä teos kertoo siis Heidasta, Heida Asgeirsdottirista joka kirjailijan sanoin näytti "epätavallisen pitkältä haltijalta". Heida asuttaa Ljotarstadirin tilaansa, kasvattaa lampaita, mutta kokeillut myös mallinuraa ja poliisin tointa. Teos jakautuu vuodenaikojen mukaan, mikä kuitenkaan ei ole täysin relevantti jaottelu, vaan lyhyet luvut polveilevat vähän sinne tänne lampaiden pidosta ja maatilan asioista riimittelyyn ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Mielenkiintoisen teoksesta tekee islantilainen kulttuuri ja luonto. Tämä ei ole ihan tavanomainen elämänkerta. Enemmän kuin Heidasta tämä valottaa suhdetta maahan ja luontoon. Vaikuttavin luku onkin vasta teoksen loppupuolella: "Tämä maa omistaa sinut". Hallinta, vastuu, se, mitä jätämme jälkeemme tuleville sukupolville.

Entisaikaan täällä asuivat

 esi- ja isovanhemmat.

Elämän polkua kapeaa,

kerran vain jokainen  kulkea saa.

Sä mieleesi paina,

säilö muistissasi aina,

tämä maa sinut omistaa.

Ja jos paha henki,

pimeyden renki,

tahtoo rikkauksia taata,

taipua ethän saata.

Lujana pysy yhä,

muista vala pyhä,

myydä et voi maata.

- Gudmundur Bödvarsson 

Mitä opin luetusta: 

Ihmettelin, kun puhuttiin lampaiden sarvista. No, pässeillä se ei kuulostanut niin oudolta, mutta että myös uuhilla. Jotenkin ajatus tuntui oudolta. Mutta kuinka ollakaan, kun etsin tietoa asiasta. Kyllä lampaissakin vaihtelua riittää, sarvilla tai ilman.

 

 ---

Vaara-kirjastojen Luonto-lukuhaaste kohta: Päähenkilöllä on vahva luontosuhde

--

Kirja hyllyssä -blogin Kaisa oli odottanut teokselta kaunokirjallisempaa otetta ja piti kerrontaa kömpelönä. 

Kirjojen tuomaa -blogin Kata puolestaa kiinnostui teoksen myötä oman maan lammastaloudesta 

Villasukka kirjahyllyssä ei ihastunut Heidan runoihin, mutta toteaa niissä silti olevan voimaa  

Kirjasähkökäyrä puolestaan toteaa Heidan "olevan uskomaton kertomus vahvaluonteisesta naisesta, joka tekee sitä mitä haluaa ja osaa, ja jos ei osaa, opettelee."

Wilson Gage: Sinihaikaran saari

 Wilson Gage

Sinihaikaran saari

Alkuteos: Big blue island

Suomentanut Eila Kivikkaho

Kuvitus Glen Rounds

WSOY, 1967

Kansi: Maija Karma

112 s.

- Mikäs tässä muukaan auttaa, hän sanoi. - Ei minusta ole sinun kakkujesi syöjäksi. Darrell tulistui. - Maissikakkuja meni vaikka millä mitalla, hän sanoi. - Jos ne oli pahoja, niin kuinka ne sitten menivät kuin kuumille kiville? - Öhöm, ukko kähisi. Hän oli selin veljensä pojanpoikaan, mutta kahvipannun kuhmuisesta kyljestä heijastui kuva hänen kasvoistaan ja naama näkyi olevan naurussa. Darrellia harmitti. Pitikö hänen niin hanakasti iskeä joka sanaan kuin koira keppiin?

Darrell on äiditön poika Detroitista. Isä kadonnut omille teilleen. Darrellin ikää ei mainita. Äiti on kuollut keuhkotautiin ja Huolto huoltaa pojan isosetänsä luokse Tenneeseehen. Ukko, pojan isoisän veli asuu yksinään Tennesee-joen saaressa, jossa hänellä on yksi lehmä. Darrell haaveilee Floridasta. Sinne hän lähtee heti, kun saa rahaa. Tänne hän ei kyllä jää. Mutta kuinka käykään. Omalaatuinen luonto valtavine sinisine haikaroineen ja villihanhineen ottaa pojan vastustamattomaan otteeseensa.

Wilson Gage, oikealta nimeltään Mary Q, Steele kuvaa jäyhän karulla tavalla pienen pojan ja vanhan ukon suhteen kehittymistä, elämää puolikesyn ja villin luonnon välimaastossa.  

Mustavalkoinen yksinkertaisen luonnosmainen kuvitus täydentää tarinaa. Pieni, vähäeleinen tarina, jossa on kuitenkin syvyyttä enemmän kuin ensialkuun arvelisi.

--- 

Pieni Helmet 2026 kohta 15: Kirjan kannessa tai nimessä on lintu 

 USA:n osavaltiovalloitus Tennesee

Jorma Kurvinen: Reksa - Kaukalon ammattilainen

Jorma Kurvinen

Reksa - Kaukalon ammattilainen

Pohjonen , 1987

168 s.

Kansi Heikki Salmi 

Urheilu ei ole minun juttuni. Tulipa nyt kuitenkin luettua tämä teos suomalaisesta jääkiekkolegendasta, kun "piti päästä Edmontoniin" Halki Kanadan -matkallani eikä kirjallisuutta tällä saralla ollut pilvin pimein. No, teos oli ihan mielenkiintoinen historiallinen yleiskatsaus jääkiekkoiluun niin harrastuksena kuin ammattilaisnäkökulmasta. Historiallinen, sillä teos kuvaa aikaa 60-lvuulta 80-luvulle. Kirja kertoo siis ajasta ennen Suomen ensimmäistä jääkiekon maailmanmestaruutta, joka olikin sitten sellaista kansanjuhlaa, ettei paremmasta väliä. Tuostapa onkin, asian tarkistettuani, hui! jo useampi kymmenen vuotta. Niin se aika kuluu.

Kuten sanoin, urheilu ei ole minun juttuni enkä ole jääkiekko-otteluitakaan seurannut kuin jokusen harvan kerran, olisiko ollut juuri tuolloin viimemmäksi, vai silloin, kun Suomi voitti Olympia-kultaa, josta onkin sitten vähempi vuosia aikaa. Minulla on vain yksi vahvempi muisto siitä, kun seurasin jotain ottelua, tilanne oli jännä ja uskokaa tai älkää, niin huokaisin mielessäni rukouksen, että "Anna Suomen saada maali" ja sitten Suomi sai maalin. Sitä, mikä ottelu oli kyseessä, en muista. Siitä on jo aikaa. 

No, mitä tulee tähän Kurvisen teokseen Reksasta, eli Reijo Ruotsalaisesta, niin tämä on kuten Jokke,  joka myös on lukenut teoksen, "ihan hyvin kirjoitettu pelielämänkerta". Kirjailija Kurvinen kuvaa Reijon lapsuutta Oulussa ja jääkiekkokiinnostuksen heräämistä. Poika kasvaa ja kehittyy, on omatoiminen liikkeissään. Vuosien mittaan poika, jo nuori mies alkaa herättää kiinnostusta kauempananakin maailmalla ja hänet kutsutaan NHL:ään, Sopimus New York Rangersin kanssa syntyy aikanaan. 

New York Rangers itse asiassa satsasi kaudella 1981-1982 kaikkeen poikkeukselliseen paljon ja seuran johto odotti koko joukkueelta suuria. Tämä oli ollut lähtökohtana, kun valmentajaksi ostettiin Herbert Brooks, Yhdysvaltain fantastisen kultamitallijoukkueen valmentaja ja Lake Placidin sankari. Herbert Brooksin ja Reksa Ruotsalaisen oli ollut määrä tavata jo siellä, Lake Placidin olympiakaukalossa, mutta merkillinen kohtalon leikki oli estänyt sen. Ja Reksan potiessa Suomessa olkapäätään Herbert Brooks oli tehnyt olympialaisissa ihmeitä: kannustanut amerikkalaisen yliopistojoukkueensa taistelemaan kullan kotimaahan. Neuvostoliiton "voittamaton" joukkue kaatui jenkkien hurmiossa pelaavan amatööriporukan edessä 4-3 ja sen maailmankuulu valmentaja Viktor Tihonov joutui kummastelemaan: "Meidän huonoin miehemme on parempi kuin heidän parhaansa, mutta he voittivat silti.".

Kun televisio-ohjelma kimpoaa muistikuvan luetusta

Tämä kohta tekstistä nousi esille, kun katselin tv:stä Panttikonttoria ja sinne tuotiin jääkiekkomailaa, josta tuoja kertoi, että siinä oli pelaajien nimikirjoitukset juuri tästä ottelusta, jota kutsutaan nimellä "miracle on ice". Panttikonttori tosin oli uusinta, mutta yhteensattuma oli mielenkiintoinen.

Kun Reksakin lopulta asettuu NYR:n riveihin Reksan Peli kulkee, vaikka englanninkieli takkuaa. Vuodet vie myös Sveitsiin, löytyy vaimo, palataan valtoihin ja siirrytään Kanadaan, Edmonton Oilersin riveihin. 

Reksa - Kaukalon ammattilainen ei keskitys vain yhden miehen ympärille, vaikka Reksan elämän matkassa kulkeekin ja tämän mietteitä kyselee. Teos kuvaa ammattilaispelaajan arkea niin hyvässä kuin pahassa. Peli voi olla välillä aika rajua eikä kaukalopelkoa saa syntyä. Reksakaan ei kolhuitta selviytynyt, mutta periksikään ei antanut. 

---

Lukuhaasteista: Yleensä toimntatapani on ollut  yksi kirja / yksi haaste poikkeuksena omat haasteeni. Laitan tämän nyt kuitenkin poikkeuksellisesti useampaan haasteeseen, koska on niin osuva ja tämä poikkeus nyt vahvistakoon säännön.

Oma Halki Kanadan -haasteeni (jota varten tämän erityisesti lainasin päästäkseni Edmontoniin)

Kyyti Finna 2026 Kesäkuu: Kirja, joka liittyy kulttuurikaupunki Ouluun (lainasin aiemmin Ouluun sijoittuvan kirjan, jonka jätin kuitenkin kesken, koska oli niin räävitön)

Satakirjastojen lukuhaaste kohta 29: Kirjan kannessa on jokin jääurheiluväline 

 

Kristin Harmel: Pariisin tytär!

 

Kristin Harmel

Pariisin tytär

Alkuteos: The Paris Daughter

Suomentanut Aila Herronen

Tammi, 2026

336 s.

Saatu kustantajalta mainostarkoitukseen. Tämä ei kuitenkaan ole mainos, vaan henkilökohtainen näkemys ja lukukokemus teoksesta.

Mutta minulla on sinut ja sinulla on minut ja meidän lapsilla on toisensa. Juliette ojensi vaistomaisesti kätensä ja halasi Eliseä. Naisten vällin jäänyt Mathilde kikatti ylättyneenä ja kiskaisi Julietten hiuksia saaden naiset nauramaan. Minä olen aina halunnut  sisaren, Juliette sanoi irrottauduttuaan Mathilden otteesta. - Niin minäkin. Elisen hymy hyytyi, ilme muuttui päättäväiseksi. - Sinulla on aina minut, tuli mitä tuli. Kun he katselivat toisiaan, Julietten mielen valtasi rauha. Näin oli tarkoitettu. He kaikki olisivat turvassa täällä, ja jonakin päivänä sota loppuisi ja miehitys olisi pelkkä pelottava muisto. Hän nosti toisen käden Mathilden pikku poskelle ja toisen Elisen olalle, ja katsoi Eliseä silmiin. - Ja sinulla on aina minut.

Elise on Yhdysvalloista Ranskaan muuttanut nainen, samoin kuin Juliette. Naisia yhdistää paitsi kansallisuus myös äitiys. He tapaavat toisensa puistossa, jossa Juliette auttaa Elisen lääkäriin, tämän voidessa huonosti. Kumpikin naisista odottaa lasta parin kuukauden erolla. 

Elise on naimisissa nimekkään taiteilijan Olivier LeClairin kansa. Elisekin on taiteilija, jonka mielenkiinnon Olivier ohjaa puuveiston pariin ja jossa Elise kehittyykin taitavaksi. Juliette on naimisissa Paul Foulonin kanssa, joka on haavoittunut I maailmansodassa. Juliettella ja Paulilla on kirjakauppa La Librairie de Réves. 

Elise synnyttää esikoisensa Mathilden. Olivier on toivonut poikaa, mutta tytär sulattaa kuitenkin pian miehenkin sydämen. Julietten perheeseen kuuluu aiemmin syntyneet pojat Claude ja Alphonse. Hänen aiemmin synnyttämänsä tytär Antoinette on kuollut. Uusin tulokas saa nimekseen Lucie. 

Elisestä ja Juliettesta tulee hyvät ystävät ja Mathilde ja Lucie kasvavat "kuin kaksi marjaa" rinta rinnan. Sitten syttyy sota. Saksa miehittää Ranskan. Elisen mies Olivier on kommunistien vastarintatoiminnassa, mikä johtaa pidätykseen ja ongelmiin. Elise joutuu pakenemaan natseja ja joutuu tekemään elämänsä vaikeimman päätöksen: ottaako Mathilde mukaan pakomatkalle vai jättääkö hänet turvaan Julietten luo?

Pariisin tytär on koskettavan kaunis, mutta myös rujon traaginen tarina äitiydestä ja ystävyydestä sodan varjossa. Se on myös tarina syyllisyydentunteista, mielenterveyden horjumisesta ja anteeksiannosta.

Pidin tästä tarinasta. Pariisin tytär on ennen kaikkea kuvaus kahdesta naisesta, aviopuolisosta ja naisesta, heidän toiveistaan, ajatuksistaan  ja tunteistaan, mutta myös heidän perheitään kuvataan hyvin ja elävästi. Henkilöhahmot on hyvin kuvattuja, heihin pystyy samaistumaan, myötäelämään ja välillä ihmettelemään, mitenkäs hän nyt äkkiä noin ajattelee. Pinnan alla kuplii ja kuohuu. Nykyhetki on tässä, mutta myös menneisyys, ei vain sota, luo varjoja idyllin ylle. 

Kahden erilaisen naisen kautta Kristin Harmel luo kuvan siitä, mitä on elää sodan jännitteiden keskellä. Itse sotatapahtumia ja vaiheita ei juuri kuvata, vaan kerronta etenee enempi arjen tasolla, mielenliikkeissä. Ajallisesti kerronta etenee reippaanlaisesti. Jonkin verran kerronnassa on takautumia, joilla taustoitetaan henkilökuvaa. Kertoja on kaikkitietävä, joka kohdistaa kerronnan vuoroin Eliseen, vuoroin Julietteen ja loppupuolella kerronnallinen suurennuslasi kohdistuu myös  itse "Pariisin tyttäreen". Teoksessa on vahva psykologinen ote. 

Jos pidit Kristin Harmelin Unohdettujen nimien kirjasta, pidät varmasti myös tästä teoksesta. Itselleni tuo rakastamani teos tulikin mieleen päästyäni lukiessani  Aurignonin kuvitteelliseen kulmakuntaa. Isä Clément Égise Saint-Alban kirkosta. ei nakuttanut muistikuvia. Haluaisinpa lukea tuo Unohdettujen nimien kirjan uudelleen. 

Fiktiotahan tämä tarina on, joskin tarinan taustoitus on tehty historiaan perehtyen ja todellisia tapahtumia seikkoja  esikuvina tarinaan upottaen. Voin suositella tätä kaikille historiallisista romaaneista kiinnostuneille. Tämä on enemmän kuin historiallista rakkausviihdettä tai sotaromantiikkaa. 

Pieni Helmet 2026 kohta 23. Uusin kirja lempikirjailijaltasi. Laitan tämän nyt tähän, sillä Harmel on kiinnostava kirjailija, jos kohta en hänen kaikista teoksistaan ole niin innoissani ollutkaan.