09 maaliskuuta 2024

Joy Adamson: Pippa - Savannien kaunotar!

 

Kuva: Pippa Rojuwera-joella.

Joy Adamson

Pippa - Savannien kaunotar

Alkuteos: The Spotted Sphinx

Suomentanut Heidi Järvenpää

Otava, 1969


"Syyskuussa 1964 eräs ystäväni pyysi minua adoptoimaan kahdeksan kuukauden ikäisen naarasgepardin."

Näin alkaa tarina Pippasta. Englantilaisen perheen lemmikistä, jonka Joy Adamson ottaa hoteisiinsa ja palauttaa takaisin luontoon.

Joy Adamsonin kirjat Elsa-nimisestä leijonasta on ehkä kirjailijan tunnetuimpia teoksia.  Itsekin niitä joskus nuoruudessani muistelen lukeneeni. Pippa-kirjankin muistan nähneeni lapsuuskodissani, mutta lukeneeksi en ole tätä tullut aiemmin. En ainakaan muista.

Teoksen miljöö on afrikkalainen luonnonsuojelualue, tarkemmin sanoen ollaan Keniassa. Olen määritellyt tämän elämänkerralliseksi/muistelmaksi, vaikka teos ei kerro niinkään Joy Adamsonista itsestään vaan keskittyy Pippaan ja gepardeihin. Välillä viitataan Joyn puolisoon Georgeen, joka elää toisella leirillä leijonien kanssa. Pääpaino kerronnassa on täysin eläimissä. Ihmissuhteista ei juuri puhuta ja se, mitä mainitaan on suhteessa eläimiin.

Kyllähän tämä oli ihan kiintoisa teos, josta sai yllättävääkin tietoa gepardeista.

"Vaikka gepardi on kaikista villeistä kissaeläimistä helpoimmin kesytettävä, sen tavoista luonnonvaraisessa elämässä tiedetään vähän. Gepardit ovat siinä suhteessa ainutlaatuisia, että niissä yhdistyvät yhtä hyvin koiran kuin kissankin luonteenominaisuudet, ja vaikka ne lutetaan kissaeläimiin, ne eivät oikeastaan sovi mihinkään luokkaan muiden eläinten kanssa."

Gepardit ovat lyhyellä matkalla maailman nopeimpia ja niiden on todettu saavuttavan yli 96 km:n tuntinopeuden. Gepardeilla on kevyet luut, pieni pää, pienenpieni leuka ja pitkät hoikat jalat. Koiran tsavoin gepardit eivät voi vetää kynsiään piiloon, kuten kissat voivat. Se istuu kuin koira ja metsästää kuin koira. Sen sijaan jäljet, kannusvarpaan käyttö ja kyky kiivetä on kissaeläimille tyypillisiä. Kissaksi luokitellulla Pippalla oli myös voimakas noutamisvaisto. 

Tunnistaisinko eri kissaeläimet toisistaan kuvien perusteella? Tämän teoksen luettuani tunnistaisin ehkä gepardin, sillä sen ruumiin rakenne on hyvin erilainen verrattuna muihin kissaeläimiin. Hieman etsittyäni vertailukohtaa, niin se muistuttaakin hieman vinttikoiraa. Leopardin ja gepardin eroista täplien suhteen, minun täytyi myös ottaa selvää ja kyllähän nämä ovat hyvin erilaisia. 

Sitä en voi kuitenkaan tajuta, kuinka Joy pystyi erottamaan Pippan kolme pentua Whityn, Tatun ja Mbilin toisistaan, sillä minä en ainakaan pystyisi. Tosin pentujen käyttäytyminen erosi toisistaan, mikä saattoi auttaa tunnistamisessa, mutta silti. Teoksessa on paljon valokuvia, sekä mustavalkoisia että värikuvia.

Teoksessa viitataan Evelyn Amesin teokseen Itä-Afrikan safarikokemuksista, jota Joy lukee pöydällä istuen, koska maa on mutavellinä. Harmi, että en löytänyt asiasta mitään suomenkielistä tietoa, mutta englantilainen teos A glimpse of Eden vaikuttaisi kovinkin kiinnostavalta ihan taiteellisena teoksena. En tiedä, oliko tuo Joyn lukema teos vai viittasiko hän johonkin toiseen teokseen. Kirjallisuusviitteenä kuitenkin uteliaisuutta herättävä. 

---

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 16: Kirjassa on valokuvia


04 maaliskuuta 2024

Esko Honkanen: Sudenhuuto!

 

Esko Honkanen

Sudenhuuto

Seikkkailukertomus rajaseudulta

Karisto, 1959 (2. painos)

129 s.

Kansi: Helga Sjöstedt


Aloitus: Maantienristeyksessä vetelehti joukko poikia.

Lopetus:  Pian se saisi tuhdolleen koko sukeltelevan ja iloitsevan poikajoukkonsa.

Esko Honkasen Sudenhuuto on erikoinen poikakirja. Toisaalta hyvin tavallinen poikakirja. Reipasta partiohenkeä, hurjaa seikkailua ja poikajoukon nahinaa. Eletään talvi-/jatkosodan jälkeisiä aikoja, jossain itärajan tuntumassa. Teoksen päähenkilö Esa Tyynelä, joka kutsuu itseään yksinäiseksi samoilijaksi n:o 333 ja ottanut partionimekseen Susi on Karjalan evakkoja jostain Laatokan rantamilta. Alun vetelehtivä poikajoukko kiduttaa löytämäänsä koppakuoriaista, jonka Esa keskeyttää. Esa on partiolainen ja muun poikajoukon mielestä mamselli. Kun koppakuoriainen lentää Esan toimesta metikköön on syntyä tappelu, jonka keskeyttää tapahtuma, jonka seurauksena Esasta tuleekin sankari. Poikajoukon kingi Are alkaa ihailla Esaa. 

Tapahtumat seuraavat toisiaan ja Esasta tulee toimeliaisuutensa seurauksena poikajoukon johtaja. Perustetaan Susivartio. Pojat kunnostavat vanhan veneen ja antavat sille nimen Merihirviö. Kesän suuri seikkailu alkaa kuitenkin suuresta lipunryöstöstä Susivartion ja Haukkavartion välillä. Esa joutuu erilleen muusta susivartiosta ja ryöstömurhaajien tielle ja vangiksi. Tässä vaiheessa tarinassa alkoi olla kovasti tuttuja piirteitä ja mieleen nousi aiemmin lukemani Jere - suuri survival blues, jossa oli vähän samoja teemoja, vaikka ei yksi yhteen tarinat menekään. 

Sudenhuuto on ehta poikakirja, mutta uskottavuus kyllä kärsii juonenkäänteissä ja tapahtumissa ja tämä erityistapahtuma tekee teoksesta erikoisen. Täytyy sanoa, että tämä on ehkä kirjoitettu Suomen sodanjälkeisessä poliittisessa YYA-hengessä, sillä roistojoukko vie Esan yli itarajan ja perässä menee susivartion muita poikia, jotka jäljittävät Esaa. Jäljittävät jäävät heti kiinni, mutta perässä tulee muita partiolaisia partionjohtajan kanssa. Ja sitten menee tarina tosi överiksi, kun rajantakainen upseeri katkaisee piikkilangan ja päästää joukon yli rajan antamaan savumerkkejä läheiseltä kukkulalta lähistöllä liikkuville partiolaisille. Paikalle saapuu poliiseja ja virkavaltaa ja yksi partiolaisista lähtee venäjää puhuvan etsivän kanssa jäljittämään roistoja ja näiden viemää Esaa. Rajantakainen upseeri antaa vieläpä aseen partiolais-Masalle.

No, roistot tavoitetaan ja kaikki päättyy hyvin ja sankareista ja yhteistyöstä kirjoitetaan sanomalehteen. Pojat saavat muhkean palkkion, jonka lahjoittavat Karjalan orvoille. 

Teoksessa mainitaan mm. Simpele ja Kivijärvi. Lisäksi mainitaan Porokkola, jonka kautta kiinniotetut ja kuulusteluihin joutuneet partiopojat palautettiin. Nimi lienee keksitty, mutta muistuttaa kovasti Porkkalaa.

Kansikuva minut kutsui tämän tarinan äärelle. Vaikka oikean suden huudosta ei ollutkaan kyse, niin sudenhuuto kyllä kiiri pelästyttävänä, jos kohta myös merkinantona. Minua tämä tarina ei ihan vakuuttanut. Elämän realiteetit kun ovat olleet (näin uskon)  ja ovat vähän erilaiset, mutta ne ei ehkä seikkailutarinoissa ole niin tärkeitä. Pääasia kun on  menevä tarina ja onnellinen loppu. 

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 1.   Kirjan nimessä, kannessa tai takakansitekstissä on poro tai susi, 

02 maaliskuuta 2024

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja outo viesti!


Carolyn Keene

Neiti Etsivä ja outo viesti

Alkuteos: The Strange Message in the Parchment

Suomentanut Aino Kervinen

Tammi, 1990 (2. painos)

136 + 1 s.

 

 

 

 

Aloitus: Kauniinpi se ei voisi olla! huudahti Paula.

Kyseessä on lammasturkki, jonka Paula on saanut lahjaksi  Junie Flockhartilta (tai siis Flockharteilta). Lammasturkki varastetaan kohta, varasta ajetaan takaa ja turkki saadaan takaisin, vaikka varas pääseekin karkuun. Onko kyse tarinan kannalta oleellisesta asiasta vai sivuaskel? 

Junie on lammastilallisen tytär ja pyytää Paulaa ratkaisemaan pergamentille maalatun taideteoksen arvoituksellisen viestin.Flockhartit ovat saaneet salaperäisen puhelun, johon arvoitukseen on viitattu ja sanottu, että ratkaisun myötä suuri vääryys korjattaisiin.  Paula matkustaakin toiselle paikkakunnalle ja tutustuu Flockhartien lammastilan toimintaan. Tilan toiminta keskittyy pergamenttien valmistamiseen. Vaikka kuvaukset eivät mene kovin syvällisiin, niin ajatus siitä, että tytöt (Paula on pyytänyt Bessin ja Georgen avukseen) katselevat hetken ajan teurastusta on kummallinen ja saa miettimään Paulan ja Georgen (Bess on jäänyt suosilla pois) luonteista.  Jossain määrin varsinaisen juonen ohella on rivien välissä nähtävissä kysymys lihansyömiseen liittyvistä moraalikysymyksistä. Itse mietin, miten mahtaa olla, vieläkö pergamenttia valmistetaan ja käytetään? Asia, josta ajattelin ottaa hieman selvää.

Flockhartit ovat ostaneet pergamentille maalatun taideteoksen naapuriltaan Rockolta. Taideteoksessa on neljä kuvaa, joiden merkitystä Paula alkaa pohtia. Alkaa tapahtua kaikenlaista. Rockon tilalla on nuori taiteellisesti lahjakas poika, Tony, jota Rocko kohtelee kehnosti. Flockhartien lammaspaimen lyödään tajuttomaksi ja sitten pergamenttikin varastetaan. Paula saa lisäapuja tyttöjen poikaystävistä ja eräältä italialaiselta taiteilijalta, joka pitää yhteyttä Italiaan, jonne historia johdattaa. Lopulta asia saa ratkaisunsa, kiitos kaikkien yhteistoiminnan. 

Neiti Etsiviä on ihan hauska lukea, kun kaipaa jotain kevyempää luettavaa. Tarinat eivät ole kovin monimutkaisia ja juonirakenne hyvin yksinkertainen ja jossain määrin arvattaviakin. Tosin tässä tarinassa ei ollut kyseessä uumoilemaani suojelusrahateemaa. Tässä tarinassa oli myös kuultavissa, kuten jo sanoin, rivien välissä oleva kysymys, syödäkö lihaa vai ei ja eläinten hyötykäyttökysymykset. Kysymys roikkuu ilmassa, vaikka sitä ei suoraa esitetä. En tiedä, kuinka moni kirjan lukija ryhtyy kasvissyöjäksi ja mahtaako nuoret lukijat kiinnittää asiaan huomiota. 

Tarinaa viedään eteenpäin lähinnä suoralla kerronnalla. Suomennos minua hieman mietityttää joidenkin yksitäisten sanojen kohdalla, kuten:

keritsämö. Pitäisi kai olla paremminkin  keritsemö. Mietin myös hieman muotoa mysteerio. Se ei oikein tunnut luonteikkaalta suomenkielessä. Miksei ole suomennettu yksinkertaisesti mysteeri? 

Teoksen juonenkäänteet ja tapahtumat ovat myös hieman, no - ei niin uskottavia kaikilta osin.

Minä haluaisin tietää, missä Rocco säilyttää kaikkea sitä rahaa, jonka hänen miehensä keräsivät, sanoi George. - Hyvä kysymys, vastasi Dan. - Minä tunnen paikallisen pankin johtajan. Entä jos soittaisin hänelle ja kysyisin , onko Rocco tehnyt sinne talletuksia.

Hmm. Entäs se pankkisalaisuus!?

...

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 9. Kirjassa joku karkaa

29 helmikuuta 2024

Heikki Lounaja: Peni, ystäväni!

Kanskuva:Antikvariaatti.net

Heikki Lounaja

Peni, ystäväni

Otava, 1966

215 s,


Aloitus: Peni, pikkuinen ystäväni - missä siellä koirien taivasvainioilla nyt laukkailetkin - vilkaisepa vielä tämä kerta sieltä ylhäältä alas: täällä tämä Henteri, entinen isäntäsi. Olen Salolammen majallamme, juuri tänään tulin. On lomaa, ja pitäisi taas hieman kirjoitella, mutta mistå, en tiennyt sitä itsekään vielä tänne tullessani.

 

 

Määrittelin tämän teoksen elämänkerralliseksi/muistelmaksi, vaikka olisi kyllä mennyt ihan kaunokirjallisena proosanakin. Teoksen alaotsikkona on erämuistelmia. Minua tämä teos kiinnosti lähinnä koiratarinana, mutta alkua ja loppua lukuunottamatta teoksessa ei paljonkaan kerrota Penistä, tuosta pienestä ystävästä, vaan suhteesta luontoon, metsästykseen. 

Teoksen minäkertoja, jonka oletan olevan kirjailija itse, tarkastelee vanhoja eräpäiväkirjan merkintöjä vuodesta 1952 vuoteen 1964. Merkinnät herättävät muistoja, muistoista syntyy tarina, tarinaan viedään eteenpäin jutustellen ystävälle pienelle, Penille, joka on mennyt autuaammmille erämaille. 

Luonto:

Yhä raikastuu ja yöt pitenevät. Välillä sataa. Kangasahot punertavat jo marjaa, ja polunrihmalla odottaa tatti. Syys on tullut, ja sen sato vartoo korjaajaansa.

Linnut:

Metsäkanalinnuista tarinoidaan ja niiden ääntelyä seurataan. Itse alan lukiessani miettiä, kuinka mahtaa ollakaan, tunnistaisinko itse Metson, Teeren, Pyyn, Riekon ... Luulen, että täytyy alkaa hieman tutkia asiaa. Krukukukukuku-karrrrn...

Kansanperinne:

Erotan --- --- kuovin joikauksen suonselältä, leivon liverryksen ja västäräkin "hiis-tak-takin" aitarauniosta. Haarapääsky istuu tuuliviirin nokalla ja kertoo suurta seikkailuaan: Menin Saksaan, sain saappaat, menin Ruotsiin, sain rukkaset, tulin Suomeen, sain sukat, pesin  paikkasin panin aidalle kuivumaan varas - vee-i!

Tunteet:

Tämä teos meni ihon alle, erityisesti lopussa, kun kirjailija kertoo Penin vanhenemisesta ja viimeisestä eräretkestä. Siitä hetkestä, kun ystävä on mennyt. 

Kuvaus vie omat muistoni vuosien taakse joulunaikaan, kun aamuvarhaisella vien vettä perheen koiravanhukselle, jonka löydän pihapihlajan juurelta. Se hetki, kun tajusin, miten? En tiedä, mutta minä tiesin. Neljän-, viidentoista vuoden kaveruus ei pääty kuolemaan. Se jää mieleen.

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, Tunteet: kohta 22. syyllisyys tai häpeä. Laitan tämän teoksen tähän kohtaan, sillä syyllisyys on vahva, kun erämies huomaa erehtyneensä kohteesta ja ampuneensa juuri sen hirven, jonka syntymän on aikoinaan miltei nähnyt ja jonka on itse vasana pelastanut jäiden kynsistä ja jota oli kaikin voimin yrittänyt suojella. Kyyneleet on lähellä lukijallakin.

Pieni Helmet 2024 kohta 13. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa

26 helmikuuta 2024

Juan Valera: Pepita Jimenez!


Juan Valera

Pepita Jimenez

Suomentanut Margareta Konkka

Karisto, 1969





Tämä teos tuli vastaani selatessani tässä taannoin erään nettiantikvariaatin tarjontaa. Teos alkoi kiinnostaa sen verran, että varasin teoksen kirjastosta. Pepita Jimenez on nuori leski. Avioitunut 16-vuotiaana vanhan, jo kahdeksissakymmenissä olevan miehen kanssa, josta mainitaan, että hän oli Pepitan setä. Tätä minä suuresti ihmettelen, sillä ainakin Suomen laissa sukulaisavioliitot on kiellettyjä.  Pepitan äiti ollut määräävässä asemassa Pepitaan nähden. No, avioliitto on kestä montakaan vuotta, kun mies kuolee ja Pepita jää leskeksi parikymppisenä, mutta rikkaana. 

Teos jakautuu kerronnallisesti kolmee osaan: Veljenpoikani kirjeitä, Kanooniset kirjat ja Epilogi - Veljeni kirjeitä. Näiden lisäksi on jonkinlainen prologi - Pepita Jimenez -luku, jossa johdatetaan teokseen.

Pepitan on tärkeässä roolissa tarinassa, mutta varsinaisesti teoksen päähenkilö on nuori mies, Louis, joka on päättänyt tulla papiksi. Hän on opiskellut setänsä johdolla ja saanut erityisluvan pappisvihkimykseen nuorella iällä. Ennen pappisvihkimystä hän on isänsä luona käymässä ja tapaa Pepitan, jonka kauneutta ja hyvyyttää ylistää kirjeissään sedälleen. Louis ei kuitenkaan näe, että Pepitasta tulisi kompastus hänen papiksi ryhtymiselleen. 

Kyseessä on siis katolinen ristiriitatilanne pappiskutsumuksen ja avioliiton välillä. Mitä enemmän Louis Pepitaa kehuu, sitä syvemmälle hän joutuu tämän pauloihin. 

Olihan tämä ihan mielenkiintoinen teos, vaikka en oikein ymmärrä niitä naiskäsityksiä, mitä Louis esittää kirjeissään sedälleen. Lukukokemusta myös hieman tylsyttää Epilogi, jossa on viime metreillä turhaa selittelyä ja ohimennen ilmenevää rasismia ja lyhyt maininta kuubalaieen orjakauppaan. Teos on alkujaan ilmestynyt 1874. Sinänsä siis ajankuvaa ilmentäviä, mutta tarinan kannalta turhia mainintoja ja tylsyttävät jäntevyyden.

Kansikuvasta: Pepitasta kerrotaan, että hän olisi ollut vaalea Kansikuvan nainen näyttäisi kyllä olevan tummaverikkö. Toisaalta teoksessa kuvataan Pepitan pukeutuminen mustiin, joten sitä vasten kansikuva menettelee. Toisaalta kuvan nainen on selkeästi iäkkäämpi kuin teoksen Pepita. Olisi hauska tietää kuka kysein maalauksen on tehnyt, sillä mitä ilmeisimmin kuva on jostain maalauksesta. 

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024 - Tunteet, kohta 11. intohimo tai innokkuus

Kyyti 2024 kohta 3: Kirjassa käydään kirjeenvaihtoa

24 helmikuuta 2024

TIEDOKSI!

Tiedoksi kaikille. Epäilen, että instagram-tilini ainoharjula1 on hakkeroitu. Olen ollut kirjautuneena tililleni, mutta nyt en pääsekään sivuilleni, kun vaaditaan puhelinnumeroa, jota en ole käyttänyt tiliä luodessani tai kirjautumisessa ja jota en muutenkaan juuri jakele sinne ja tänne. 

Jos tilillä ainoharjula1 tapahtuu siis jotain outoa, niin pyydän ilmoittaa, että kyseessä ei ole minun päivitykset ja pyydän tekemään asiasta ilmoituksen instagramille. Olen laittanut sähköpostia instagramin securityyn, mutta en tiedä, saako sieltä milloin ja millaisen vastauksen, sekä ilmoittanut asiasta ainakin kyberturvallisuuteen. Tehnyt siis sen, mihin pystyn tässä tilanteessa. 

Että sellaista! 

EDIT: En tiedä, onko tiliä varsinaisesti kaapattu. En vain pääse kirjautumaan sille, kun vaaditaan puhelinnumeroa, jota en aio aintaa. Sain kyllä salasanan vaihdettua, mutta kirjautuminen ei onnistu samalla tavalla kuin muille instan sivuille, joille minulla on oikeus.  

EDIT 2: No, nyt pääsin kirjautumaan, mutta päädyin poistamaan kyseisen tilin käytöstä. 

21 helmikuuta 2024

Barbara Wood: Domina!


Barbara Wood

Domina

Suomentanut Paula Herranen

Otava, 1984

510 s.

 

 

 

 

 

Domina kertoo tarinan rohkeasta naisesta, Sammatha Hargravesta, joka haluaa kouluttautua lääkäriksi aikana, jolloin naisten koulutus ei ollut helposti saavutettavissa. Tarina alkaa  Englannissa, Lontoossa, vuonna1860.  Sammathan äiti Felicity kuolee synnytykseen, Isä Samuel on ankara uskonnollinen fanaatikko, joka ei salli kivun lievitystä ja lääkärinkin vastentahtoisesti. Sammatha jää pitkäksi aikaa taloudenhoitajan hoteisiin, joka ei juuri välitä pitää lapsesta huolta, kunnes eräänä päivänä isä huomaa tytön kurjan olemuksen, sanoo taloudenhoitajan irti ja palkkaa uuden. 

Sammatha elää kaduilla ja tutustuu Freddieen, joka vie hänet katsomaan sairaalan toimintaa, jossa kirurgit leikkaavat potilasta vailla mitään anestesiaa. Sammatha ei pelkää, mutta on kauhuissaan potilaiden hoidosta. "Se on väärin", hän ajattelee ja sanoo. Kymmenen ikäisenä isä laittaa Sammathan töihin naapuriin, jossa asuu erikoislaatuinen mies,  jota karsastetaan väärinymmärryksen takia. Miehestä puhutaan ikäviä, mutta Sammatha ja mies ystävystyvät ja mies opettaa Sammathalle paljon yrteistä ja lääkekasveista, sillä hän on entinen apteekkari. Sitten mies kuolee. Tässä vaiheessa kerrontatyyliin tulee lyhyt näkökulmamuutos ja kronologian poikkeus. Kerronnallisesti tarinaa viedään eteenpäin Sammathan näkökulmasta kaikkitietävän kertomana. Kuvauksellisesti kertovaa, mutta dialogiakin löytyy ihan mukavasti. Tarina etenee ihan joutuisasti, mutta on ehkä yleispiirteistä, ei mene kovin syvällisiin tunneilmaisuihin. Esimerkiksi Sammathan veljien kohtalo jää kovin lyhysiin ja osa langanpätkistä vain katoaa, kerronnan keskittyessä Sammathaan.

Kerronnassa on paljon ajan olosuhteisiin liittyvää kuvausta, osin makaaberisiin mittoihin meneviä kuvauksia. Kuinka Sammatha säilyttää empatiakykynsä karuissa oloissa on oikeastaan ihme.

Isän kuoleman jälkeen Sammatha laitetaan tyttökouluun sivistymään. Siellä johtajaopettaja haluaisi Sammathan jäävän kouluun ja salaa Sammathalta Freddien kirjeen. Lapsuuden ystävysten tiet eroavat ja Sammatha muuttaa Yhdysvaltoihin, jossa hakeutuu lääkäriopintoihin miestenkouluun. Monien hylkäävien hakemusten jälkeen hän pääsee Lucernen lääketieteelliseen laitokseen, jossa pian valloittaa niin opettajat kuin opiskelijat. Saatuaan diplominsa hän hakeutuu New Yorkilaiseen Pyhän Birgitan sairaalaan saadakseen sairaalaopinnoista todistuksen. Sammatha on omapäinen nainen, jota mieskollegat eivät katso hyvällä ja sairaalakokemus jää kesken. Sammatha muuttaa Kaliforniaan San Franciscoon, jossa perustaa naisten sairaalan ystäviensä avustuksella. Hän alkaa myös taistella patenttilääkefirmoja vastaan huomattuaan kuinka paljon vahinkoa nämä saavat aikaan vaarallisilla sekoituksillaan.

Paitsi lääketieteen kehitystä kuvauksessa Domina on myös rakkaustarina. Vaikka lääketieteen kannalta naisiin suhtautuminen on karua ja alentuvaa, on myös miehiä, jotka kunnioittavat Sammathaa ja miehiä, joita voi arvostaa ja rakastaa. Domina rakstuu ensin Joshua Masefield -nimiseen lääkäriin joka auttaa häntä uran alkuvaiheessa. Joshuan vaimo sairastaa leukemiaa. Joshua on minulle lukijan ristiriitainen hahmo. Hänessä korostuu myös lääketieteen moraaliset puolet hyvässä ja pahassa. Toinen Dominna rakkauksista on Mark Rawlins, myös lääkäri, jonka kosinta alkaa kirosanalla. Jos minua kosittaisiin tällä tavalla, niin sanoisin heti kättelyssä ei. Mutta Domina ei voi unohtaa Markia, vaikka uskoo tämän kuolleen Excalibur-laivan törmättyä jäävuoreen.

Tarinassas on paljon todellisia, oikeasti eläneiden ihmisten nimiä. Lääkäri Oliver Wendel Holmes, Mark Twain, maailman ensimmäinen naislääkäri Elisabeth Blackwell. Yhdysvaltain presidentit Grant ja McKingley luovat ajallista miljöötä. Kirjailija kuitenkn sanoo esipuheessaan, että tarina on fiktiota niin tapahtumiltaan kuin henkilöiltään. 

Kulttuuriviitteitä:

Minut yllätti maininta,  "Ben Hur, jonka Uuden Meksikon kuvernööri oli ihan vasta kirjoittanut". Täytyi ihan taas ottaa selvää Lew Wallacesta.

Henry Jamesin Naisen muotokuva mainitaan. Lisäksi viitataan Byronin runoon Chillonin vanki. Poen runolla Annabel Lee mainitaan useammankin kerran.

Taidesuuntauksiin viitataan Cezannen L'Estaquella, joka olikin ihan erilainen taideteos, kuin millaisen käsityksen tarinan kommentista sai.

Matematiikkaa:

Samantha katseli mietteliäästi vuoderivistöjä. Ainakin kaksitoista potilasta oli sairaalassa tälläkin hetkellä patenttilääkkeen yliannostuksen takia. Kymmenellä naisella oli joku tavallinen gynekologinen vaiva jota ei vielä osattu parantaa Neljä potilasta oli hysteriatapaukseia: vaivat olivat pikemminkin psyykksisiä kuin fyysisiä. Ja kahden naisen tautia ei osattu lainkaan määrittää. 

Näistä neljästäkymmnenestä naisesta kahdeksan tulisi kuolemaan sairauteensa, kymmenen leikkattaisiin, heistä kaksi menehtyisi. Viisitoista ei parantuisi koskaan kokonaan ja loput toipuisivat onnen tai lääketieteen ansiosta.

Minun täytyi ruveta ihan ynnäämään näitä potilaita. En päässyt alun luvuilla kuin kahteenkymmeneenkahdeksaan. Jotenkin kun jatketaan, että näistä neljästäkymmenestä, niin loogisuus uupuu. 

Olen lukenut Dominan joskus muinoin ja halusin palata tarinan ääärelle vuosien jälkeen. Vaikka tässä oli sekä kiinnostavuutta että vähemmän kiinnostavaa, jopa kuvaukseltaan etovaa ainesta, jäi minulle kokonaisuudesta hieman ristiriitainen vaikutelma. Ei ihan huono teos, mutta parempikin ja jäntevämpikin olisi voinut olla. En tiedä, En ehkä enää kolmatta kertaa tätä tule lukeneeksi. 

KYYTI 2024 -lukuhaaste kohta 1: Kirjan nimi on vain yksi sana