keskiviikko 3. elokuuta 2022

Viisitoistavuotisjuhla-arvonta!

Heinäkuun 29. päivä tuli täyteen viisitoista vuotta kirjabloggausta. Osin sen kunniaksi, osin siksi, että hyllyt pursuavat,  ajattelin pistää taas kirjoja kiertoon. Kirjat ovat vähintään kertaalleen luettuja,siistejä ja hyväkuntoisia.

Arvontaan voi ottaa seuraavasti.

Jätä viesti tähän postaukseen. Muista jättää linkki (toimiva sähköposti tai blogiosoite),  josta voin sinut tavoittaa voiton osuessa kohdallesi. . Roskapostit poistetaan eivätkä ole mukana arvonnassa. HUOM! Anonyymit, myös ne, jossa on vain nimi eivät ole mukana, ellei minulla ole entuudestaan tietoa siitä, keneen nimi viittaa.

Voittaja saa valita oheisista kirjoista niin monta teosta kuin haluaa. Jos kirjoja vielä jää, arvon toisen voittajan, joka saa valita jäljelle jääneistä. Jos teoksia vielä jää jäljelle pistän ne kiertoon valitsemallani tavalla.

 Osanottoaika sulkeutuu 21.8. ja siitä ilmoitetaan vielä erikseen.

Mukana:

Mai L

Riitta K.

Anneli A.

Margit

Kirjarikas


 

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

 

 

Eero Ojanen & Timo Jantunen: Zacharias Topelius - Suomalaisten satusetä


Kahvin ystävän iloksi. Kahvin historiaa ja reseptejä kahviin liittyen.


Annika Thor: Saari meren keskellä + jatko-osat (yht. 4 kpl)


Joan Lingard: Pako Latviasta

Tyyne Maija Salminen: Laitakaupungin tyttö 

 

 

 

 

 

 

 

 

Margaret McKay: Poika Delfiinin selässä

 

Tracey Bateman: Wildrose (englanninkielinen, nidottu)


Katherine Lasky:The Royal Diaries. Elisabeth I (englanninkielinen)



 
Carolyn Keene:The clue of the  rusty key (englanninkielinen)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
David Baldacci: Wish you well (englanninkielinen, nidottu)
 


 

tiistai 2. elokuuta 2022

Taina Pyysaari: Yhden Een kesä!


Taina Pyysaari

Yhden Een kesä

Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistys (SRK), 2016

123 s.


Emmi ja Ellu ovat parhaat ystävykset. Ovat olleet leikkikoulusta alkaen. Ellu on sanavalmis tyttö, joka saa ystäviä helposti. Emmi taas hiljaisempi, harkitsevampi. Emmi ei ystävysty helposti ja oikeastaan hänellä ei ole ketään muuta ystävää kuin Ellu. Tytöt ovat peruskoulun viimeisellä luokalla. Kohta alkaisi kesäloma. Miten he sen viettäisivät. No, ainakin Suvikseen he menisivät. Yhdessä Emmiä ja Ellua kutsutaan kahdeksi Eeksi.

Alkava kesä kuitenkin muuttaa tyttöjen elämän. Ellu on menossa Ahvenanmaalle töihin ja Emmi jää yksin. Emmi alkaa pelätä. Ystävyys alkaa tuntua menneisyydeltä, ainakin siihen on tullut sävyjä, joita Emmi ei ymmärrä. Lisäksi Emmin terveys alkaa horjua. Paitsi, että häntä on vaivannut migreeni jo monta vuotta häntä alkaa huimata, hän pyörtyilee. 

Emmi on ison perheen toiseksi vanhin lapsi. Hänellä on kuusi veljeä.  

Kuinka Emmi selviää kesästä? Entä syksy ja lukion aloitus? Kesän lopulla Ellu ilmoittaa lähtevänsä Ruotsiin töihin.


Taina Pyysaaren tiivistunnelmallinen tyttökirja kertoo nuoren kasvusta, yksinäisyydestä ja ystävyydestä, mutta myös niistä tunteista, mitä kasvu tuo tullessaan. Emmi huomaa kiinnostuvansa veljensä kaverista Topiaksesta. Onko tässä jotain, vai eikö ole, hän pohtii. Olenko minä ylimääräinen vai kuulunko joukkoon? Ystävyys voi joskus yllättää tai syntyä hyvinkin jo puhevasti. Sen Emmikin saa huomata.

Yhden Een kesä oli hauska lukukokemus ja mukava kontrasti Essi Ihosen Ainoa taivas -teokselle. Siinä, missä Ainoa taivas ei uskon suhteen suonut toivoa ja lohtua, tässä teoksessa usko Jumalaan kantoi. Myös päähenkilön isä-/äitisuhde toimi. En tiedä paljoakaan eri lestadiolaissuuntauksista, mutta ilmeiseseti näissä kahdessa teoksessa on eri suuntaukset kyseessä. Essi Ihosen teos nousee esikoislestadiolaisuudesta, Pyysaaren teos sijoittuu ilmeisesti vanhoillislestadiolaisuuteen (Viittaus Suviseuroihin ja kiinnostavasti  todellisuutta kuvaavasti maininta oman kotiseutuni kansanopiston Opistoseuroihin.

Teoksen graafinen suunnittelu (Maija Holmin käsialaa) on onnistunutta ja lisää luettavuutta, mistä kiitokset. Kansikuva tukee tarinaa erinomaisesti.

Erikoismaininta tälle kuvaukselle:

Kodin turvallisuus kääriytyy ympärille kuin lämmin huopa

--

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 7: Kirja kertoo ystävyydestä 

Bongataan lintuja: Tässä teoksessa bongattiin myös lintuja ja nähtiin: Silkkiuikku, härkälintu ja mustarastas

maanantai 1. elokuuta 2022

Essi Ihonen: Ainoa taivas!

 

Essi Ihonen

Ainoa taivas

WSOY, 2018

239 s.


Aloitus: Raamattu ei ollut esine, se oli Kirja. Näin isä oli opettanut.

Lopetus: Hiljaisuus pysyi, kukaan tai mikään ei liikahtanut, en edes minä. Toistin sanan uudestaan. Jokaisella kerralla sana aleni sanaksi, se ei ollut Kirja, vaan kirja, pienellä koolla.

Essi Ihosen Ainoa taivas kertoo kirjallisesta kaimastani, Ainosta. Aino elää tiukan uskonnollisessa perheessä. Lestadiolaisuutta ei mainita, mutta rivien välistä voi lukea, että kyse on lestadiolaisuudesta. Toki tarinan uskonnollisen yhteisön voi toki liittää johonkin muuhunkin kontrolloivaan yhteisöön.

Ainon suhde vanhempiinsa on huono. Ainon isä on reilusti vanhempi kuin puolisonsa, voisipa jopa olla tämän isä. Ainolla on vuoden vanhempi sisko Suvi, joka on menossa naimisiin ja kotoa pois muuttanut veli, Valo, joka on avioitunut ulkopulisen Leenin kanssa. Valo on Ainolle turva ja tuki.  Isän paasaama Jumala oli saanut Ainossa aikaan täydellistä avuttomuutta, jatkuvaa pelkoa, ahdistusta ja epäilyä. Hän haluaisi uskoa Jumalaan, mutta ei voi uskoa. Lopulta hän Valon lailla jättää kodin, kadottaa uskonsa ja alkaa elää omaa, itsenäistä elämää.

Essi Ihosen  kerronta on notkeaa, ilmavaa, nuoren aikuistuvan naisen kasvusta itsenäisesti ajattelevaksi naiseksi. Luin tämän ihan mielelläni, joskin sisimmässäni hieman pyristelin teoksessa huokuvaa jumalakielteisyyttä vastaan, toki siinä, missä "uskonnollisessa pihdissä" olemistakin vastaan. Minusta on surullista, että usko, joka voisi olla elämän pohja ja perustus nähdään vain uskonnollisuutena tai käsitys Jumalasta on tiukka sääntöjä seuraava despootti. Itselleni hän on ennen kaikkea Kauneus, Valkeus, jossa ei ole mitään pimeyttä. 

Ainoa taivas oli ristiriitainen lukukokemus, mikä ei tarkoita että se olisi ollut huono. Ristiriita nousee juuri tuosta oman uskon ja teoksen esittelemän uskonnollisuuden välisestä erosta. Voin ymmärtää teoksen päähenkilön kipuilua ja kaipausta vapauteen, kaipausta vanhempien hyvksyntään ja rakkauteen, jota ilman hän jää.  Voin ymmärtää senkin, miksi Kirja  lopulta muuttuu kirjaksi, vaikka itselleni Raamattu on paljon enemmän kuin sääntöjä ja rajoituksia, enemmän kuin kirja pienelllä. 

Muutama yksityskohta teoksesta nousi esille. Teoksen kieli oli soljuvaa ja kevyttä, ilmaisullisesti vahvaa ja koskettavaa, arjesta noussutta elävää elämää. Kuitenkin mietin muutamissa kohdissa, kuinka elämänmakuista, todenmukaista tämä kerronta on. Kun sanotaan: Hikinen lämpö ajoi minut syvemmälle uneen tulee mieleeni viime ajan helteiset yöt, kun yritän hikisenä saada unen päästä kiinni. Ainakaan minua ei hikinen lämpö saa uneen. Mietin myös teoksen kuvaamia uskonnollisessa yhteisössä kasvaneita nuoria, jotka eivät tienneet, mitä hääyönä tapahuu. He olivat kuitenkin koulua käyviä nuoria. Voiko suomalaisessa yhteiskunnassa vielä tänä päivänä olla tällaisessa "viattomuudessa" eläviä nuoria. 

Omintakeinen kielikuva:

Linnut virkkasivat sanojaan

Erityismaininta tälle kuvaukselle:

Pupun läsnä olo oli muistuttanut siitä, että maailmassa oli hyvyyttä niin kauan kuin oli pieniä poikia, jotka rutistivat pehmolelujaan.

Seikka, joka sai minut miettimään etiikkaa:

Kaivoin kihlasormukseni taskusta ja laitoin sen roskiin. Metalli kilahti metallia vasten ja upposi pimeyteen. Pidn naurun sisälläni, patosin sen kohteliaaseen hymyyn ja askeliin, jotka veivät minut täältä kauas pois. 

Itse olisi palauttanut sormuksen antajalleen, olisi ollut reilumpaa.

---

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 5; Kirja sijoittuu suljettuun yhteisöön


lauantai 30. heinäkuuta 2022

Kirsti Ellilä: Lepra!

Kuva ei liity teokseen muuta kuin aiheensa puolesta, Lepran pihalla ruusut kukkivat.


 
.

Kirsti Ellilä

Lepra

Arktinen banaani, 2019

304 s.

 

Minkä kirjan luit viimeksi?

Kirsti Ellilän teoksen Lepra.

Mistä kirja kertoi?

Kahden sisaruksen elämästä ja vaiheista Oriveden Lepra-sairaalassa. Sisaruksista vanhempi Helmi on ollut Lepra-sairaalan johtajana. Sisaruksista nuorempi Matilda saapuu Lepra-sairaalaan saatuaan Helmiltä kirjeen. Helmi on sairastunut ja tarvitsee tilalleen henkilön johtamaan sairaalan toimintaa. Sisarukset ovat koulutukseltaan diakonissoja. Sisarukset joutuvat vaikeiden kysymysten äärelle ja pohtimaan omaa kutsumustaan ja elämän merkityksellisyyttä, rakkauden olemusta.

Ketä muita henkilöitä teoksessa esiintyi?

Lepra-sairaalassa työskenteli eri luonteisia hoitajia tiukasta ja kovaa kuria vaativasta neiti Kärkkäisestä armollisempaan Siiriin, joka ei ollut ottanut Diakonissan vihkimystä niin kuin Helmi ja Matilda. Lisäksi tärkeä rooli oli viinaan menevällä lääkäri Alholla ja muutamalla potilaalla.

Millainen rakenne teoksessa oli?

Teos koostui lyhyehköistä luvuista, joita oli helppo lukea. Kerronta oli helppotajuista ja sujuvaa kaikkiteitävän kertojan näkökulmasta. Kaikkitietävyyden tausta paljastuu yllätyksellisesti teoksen loppupuolella, jolloin näkökulmakin hieman muutuu. Kaikkitietävän kertojan kerronnan katkaisivat muutamat kirjeet eri aiheista ja henkilöiltä. 

Millainen ajallinen aspekti teoksessa oli?

Teoksessa liikutaan 1920-luvulta 1950-luvun alkuun. Ajallinen aspekti tulee esille lähinnä Matildan viittauksista menneisyyteensä Tammisaaren sotavankileirillä. Muutoin tässä ei juurikaan ole ajallisia kytköksiä mihinkään erityisiin tapahtumiin. Kuvaus keskittyy Matildan toimiin ja ajatuksiin ja siinä sivussa niihin asioihin, joihin hänen täytyy ottaa kantaa ja tehdä päätöksiä.

Oliko teos mielestäsi hyvä?

No, mitä kukin hyvällä teoksella tarkoittaa? Teos oli kyllä hyvin kirjoitettu, sujuva ja ajatuksia herättävä. Teoksessa keskityttiin tuomaan esille lepra-potilaiden  ihmisyyttä ja kanssaihmisten suhtautumista heihin. Teosta ei varsinaisesti voi sanoa hengelliseksi teokseksi, vaikka kristillisyys oli osa diakonissan koulutusta ja arvomaailmaa. Lääkäri Alho taas edusti tieteellistä katsantokantaa ja agitoi vahvasti tätä puolta. Tämä tieteen ja uskon välinen taistelu sillä tavalla kuin tämä teos tuo sen esille on ehkä suurin syy, miksi en ollut ylen ihastunut teoksen antiin. Toisaalta teos herättää kysymään ja miettimään omaa arvomaailmaa. Teoksessa viitataan niin eugenistiseen ajatteluun ja sterilointilakiin, joka pitäisi saada aikaan kuin abortin armeliaisuuteen, mutta tuodaan myös esille vastakysymys mikä tekee elämästä elämisen arvoisen. Teos ei anna siihen suoraa vastausta, mutta viittaa rakkauden merkityksellisyyteen. 

Ei tämä sinänsä huono teos ollut. Kokonaisuuten tämä vain jätti hieman ristiriitaisen olon juuri tuon tiede/usko -asettelun vuoksi.

Mikä teoksesta jäi päällimmäisenä mieleen?

Kysymys rakkauden olemuksesta. Mitä rakkaus loppujen lopuksi on?

Antoiko teos siihen vastauksen?

Antoi ehkä viitteitä, mutta ei antanut suoraa vastausta.

Onko vielä jotain, mitä haluaisit kertoa?

No, mietin teoksen todellisuuspohjaa. Ilmeisesti tämä on fiktiivistä kerrontaa. Tosin teos pohjautuu todellisten henkilöiden kirjeenvaihtoon, mutta ovatko teoksen kirjeet autenttisia, en tiedä. Todellisuuteen pohjautuvaa fiktiota siis. Oriveden leprasairaala on ollut todella olemassaja tämä lähipaikkakuntahistoria ja lepran läheisyys omaan seutuuni olivat syy, miksi tämä teos minua kiinnosti.

----

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 3: Kirja, joka sisältää kirjeitä

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Wilkie Collins: Erään perheen tarina!

Wilkie Collins

Erään perheen tarina

Suomennos Eero Alpi

Tiberius-kirjat. 2022

92 s.

Lyhyt, kevyt, aika mitäänsanomaton tarina, jota kertoo Darrock Hallin hovimestari William. Darrock Hall sijaitsee Cumberlannissa ja sen, samoin kuin maatilan Yorkshieressa ja omaisuuksia Jamaikassa on omistanut herra Norcross, jonka palvelukseessa William on alunperin ollut. Herra Norcross on kuollut ja jättänyt omaisuuden vaimolleen, joka oli häntä parikymmentä vuotta nuorempi. William jäi leskirouvan palvelukseen. Nuorta leskirouvaa ympäröi kosijoita, jotka kuitenkin saivat rukkasia osakseen, kunnes ilmestyi nuori mies nimeltä James Smith ja he avioituvat vastoin Williamin käsityskykyä. Herra Smith on kuitenkin paljon merillä ja poissa vaimonsa luota, jolloin Darrock Hallissa rouvan vieraana käy pastori Meek. Smith ei tykkäää tästä ja kieltää erään kerran kotona ollessaann tätä enää tulemasta. Lisäksi rouva saa nimettömän kirjeen, jossa kerrotaan että herra Smith on ottanut toisen vaimon. "Sinä katala, sinä katala" huutaa rouva.

Sitten herra Smith katoaa ja vuoteessa on verijälkiä. Niin William kuin rouva joutuvat syytetyksi miehen murhasta, mutta ruumista ei löydy mistään. Rouvalta on myös kadonnut muutamia naisellisia tavaroita.

Tämä pieni teos, jonkinasteinen dekkarin tai salapoliisijuttu, miksi tätä nyt voisi luonnehtia, sillä mitään suurta tai monimutkaista juonta tässä ei ole, eikä sen puoleen pähkäiltävääkään, kiinnosti minua, sillä pidän paljon kirjailjan Valkopukuinen nainen -teoksesta. 

Tämä tarina on ilmestynyt Suomeksi 1900-luvun alkupuolella ja kieli on suhteellisen hyvää ja kerronallisesti hyvin etenevää, helppolukuista ja -tajuista. Pari pientä kohtaa kuitenkin ponnahti tekstitä hieman kieliopillisesti outona:

--- siitä saan puhua kauempana kertomuksessani, ja tahdon kuitenkin varoa mainita niiden paikkojen nimiä... 

Wilkie  Collins on englantilainen 1800-luvun kirjailja, jota pidetään rikoskirjallisuuden edelläkävijänä ja rikostarinaksi tämänkin voi luokitella. En päässyt oikein selville onko tämä kirjoitettu ennen vai jälkeen Valkopukuisen naisen, mutta tarinaltaan tämä on sen rinnalla todella heikkolaatuinen kolonialistisen ajan kuvastaja, sillä Itä-Intiasta tuotu sekaverinen kamarineitsyt saa osakseen kuvauksen, joka on kaikkea muuta kuin mairitteleva. Tosin rouva Norcross/Smith on mieltynyt tähän. 

 Nykymittapuulla täytyy ihmetellä minkä kumman takia tämä on julkaistu paperisena, sillä tämä löytyy Prjokekti Gutenbergista, jossa olisi varmasti paljon sellaistakin kirjallisuutta, joka tätä enemmän ansaitsisi tulla julkaistuksi paperisena ja uutena suomennoksena. Luulisi, että Collinsiltakin sellaisia teoksia löytyisi. 

Helmet lukuhaaste kohta 10: Kirjan nimi on mielestäsi tylsä.


keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Gwen Strauss: Yhdeksän - Vastarintanaisten pakomatka Natsi-Saksan halki!

 

Gwen Strauss

Yhdeksän - Vastarintanaisten pakomatka Natsi-Saksan halki

Alkuteos: The nine: the true story of a band of women who survived the worst of Nazi Germany

Suomentanut Timo Korppi

Bazar, 2021

475 s.


Tosi tarina yhdeksästä naisesta, jotka selvisivät pahimmasta. Kaksi hollantilaista, yksi espanjalainen ja kuusi ranskalaista naista, jotka olivat ranskalaisen vastarintaliikkeen aktiivisia jäseniä. Heidän johtajanaan oli Helene Podliasky, kirjoittajan isotäti. Kaikki he olivat nuoria, rohkeita naisia, jotka eivät taipuneet natsien vallan alle, vaan kävivät henkensä uhalla taisteluun vääryyttä vastaan.

Kirjoittaja ei kuvaa kovinkaan paljon itse heidän toimintaansa vastarintaliikkeessä. Teos kertoo näiden yhdeksän naisen pakomatkasta sodan loppuvaiheessa, kun keskitysleirejä tyhjennettiin liittoutuneiden alta laittamalla väki kuolemanmarssille.

Tästä apaaattisesta, väsyneestä, kohtaloaan kohti kulkevasta marssijonosta loikkaavat nämä yhdeksän naista, joista oli tullut läheisiä, tien vieressä olevaan ojaan ja odottavat siellä että askelten äänet häipyvät kaukaisuuteen. 

Naiset suuntaavat kohti Pariisia, kohtia amerikkalaista vyöhykettä, sillä he eivät halua jäädä puna-armeijan puolelle.

Teos on karua luettavaa, mutta siinä tulee esille myös naisten rohkeus, elämänasenne, luonteiden erilaisuus, toivo rakkaiden jälleennäkemisestä. Kirjailija kuljettaa teostaan kahdella tasolla, jossa punaisena lankana on kuvaus pakomatkasta ja pakomatkakuvauksen lomassa hän esittelee nämä yhdeksän naista. 

Teos pohjautuu arkistotutkimuksiin ja henkilöhaaastatteluihin.

Julmuuden, väkivallan ja toivottomuuden keskellä keventävänä on bavarois-vanukkaan ohje, jonka valmistusta Nicole-niminen nainen kuvailee vankitovereilleen. Tämä reseptien kertominen ja kuvaileminen on naisilla yksi tapa hengissäselviämiskeino paikassa, jossa kalvava nälkä oli jokapäiväinen asukas.

Tämä bavarois-resepti on kirjoitettu niin selkeästi, vaikka kerronnallisen kuvaavasti, että haluaisin kokeilla onnistuisinko sen valmistamisessa. Tosin sen valmistaminen ei ole mitenkään yksinkertaista. Teoksessa, joka muuten ei ole mitenkään kevyttä luettavaa tämä 'reseptitarina" on todellakin erikoinen mielenkohottaja. Ei ihme, jos naiset reseptejä toisilleen kuvatessaan saivat näistä hetkistä voimaa ja jaksoivat eteenpäin, vaikka toisaalta se on hyvinkin ihme, että sanat ja mielessä liikkuvat kuvat voivat poistaa kivun ja epätoivon.

Pakomatkallaan naiset kohtasivat niin hyviä kuin ei niin hyviä ihmisiä. Tulipa vastaan 'jättiläisiäkin'. Tässä talossa, jossa kaikki tuntui kovin suurelta ja he itse tunsivat olevansa jollain lailla kutistuneita. Oven yläpuolella luki: Usko Jumalaan mutta usko myös itseesi. Jumala siunaa niitä, jotka pitävät huolta itsestään. Talossa naiset saivat kyllä jotain syödäkseen ja yösijankin, mutta erityisen tervetulleina heitä ei pidetty. Jättiläiset olivat omanarvontuntoisia ja katsoivat kurjissa vaatteissa ja ryysyisiä naisia nenänvarttaan pitkin.

Mielenkiintoinen historiakatsaus Ranskan vastarintaliikkeeseen mutta myös henkilögalleria ja -historia oli kiintoisaa.

Muutama naisen asemaa ja sen kehitystä Euroopassa valottava kohta:

Hollannissa oli vielä 1960-luvulla voimassa laki, "joka kielsi kodin ulkopuolisen työpaikan naimisissa olevilta naisilta".

"Ranska vuonna 1940 oli uskomaton maa. Miehiä ei ollut jäljellä. Naiset käynnistivät Résistancen toiminnan. Äänioikeutta heillä ei ollut eikä oikeutta omaan pankkitiliin tai käydä töissä kodin ulkopuolella. Mutta vastarintataistelijoiksi he kelpasivat."

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 26: Kirja liittyy kansalaisaktivismiin.

Tämä sopii myös omaan Bongataan lintuja -lukuhaasteeseen, sillä teoksen kääntäjä on nimeltään Korppi.

---

Teoksen on ehtinyt lukea myös Kirjojen kuisketta -blogisti, joka määrittelee teoksen: "kuvaa naisten fiktiivistä faktaan perustuvaa pakomatkaa, joka paikoittain saa seikkailuromaanin piirteitä".

 

Sirjan mielestä "Teos on koostettu hyvin ja se sisältää paljon tietoa tuon ajan tapahtumista ja "Teos on mielenkiintoisesti rakennettu tarina, joka kuvaa niin kauheuksia, mutta myös sitä iloa ja yhteishenkeä, jonka turvin monet selviytyivät".

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Naistenviikko 2022. Merja Otava: Priska!

Merja Otava

Priska - Kesästä kesään!

WSOY, 1959

152 + 1 s.


Tuijata ideoima Naistenviikon lukuhaaste alkaa olla päätöksessään. Tänään vietetään  Kristiinan, Tiinan, Kirstin, Kirsin, Kristaa, Kiian ja  Tinjan nimipäivää. Onnitteluni!

Viikon lukupaketissani on jo yksi Kristiina esiintynyt ja tässä tulee toinen. Tosin ei ensimmäisenä nimenä, mutta henkilönnimenä kuitenkin. Priska, nelitoistavuotias päähenkilö on oikealta nimeltään Piia Kristiina. Aiemmin häntä on kutsuttu Piiaksi, mutta saanut nyt lempinimen Priska, mikä onkin hyvä yhdistelmä Piiasta ja Kristiinasta. 

Priska on veikeä tarina 14-vuotiaan tytön kasvukivuista ja unelmista. Otavan kieli on nuorekasta, eläväistä ja mielikuvia synnyttävää. Mielikuvat taas ovat riippuvaisia lukijasta. Itselleni syntyi metka mielikuva ensimmäisen sivun kuvauksesta, jossa:

Kai, Nukke, Priska, Molla ja hännänhuippuna Masa asettuivat jonoon ja panivat kädet toistensa olkapäälle. Minulla meni hetki aikaa ennen kuin kuvittelemani nukkejono muodostikin todellisen kaveriporukan, joka oli rannalla uimassa ja menivät sitten ankankäyntiä kohti jäätelörattaita.

 

Miljöönä on 1950-luvun Helsinki, sen kadut, koulu ja kodit. Vieläkö Helsingissä tänä päivänä myydään jäätelöä työnnettävillä jäätelövaunuilla? 50-luku tulee esille vannealushameissa, James Deanin kuolemassa. Ensi aluksi kerronta kuulostaa aika tajunnanvirtamaiselta, mutta kyllä tässä jonkinlainen punainen lanka kuitenkin on olemassa, vaikka erityisen juonivetoinen tämä ei olekkaan. Priska pohtii syntyjä syviä, mutta hänelle myös tapahtuu: pyöräretki Mannerheimintiellä päättyy kuorma-auton alle, talvisella retkellä luokkatoverin huvilalle leikitään pullonpyöritystä ja todetaan erinäisiä asioita. Ei vain Priskan elämässä, vaan jokaisen luokkakaverinkin elämässä on omat kipupisteensä.  Rikkauskaan ei ole tae täydellisestä onnesta.

Kuvaus Priskasta ja ystävästään Nukesta tuo mieleeni myös ruotsalaisen Merri Vikin Lotan ja Giggin. Tässä kuvauksessa on jotain hyvin samanlaista.

Nukke jutteli kaikenlaista ja Priska kuunteli. He nauroivat aina yhtäaikaa ja samoille asioille. Heidän ystävyytensä oli alkanut pihalla hiekkalaatikossa ja se oli jatkunut yhtä varmasti kuin aika haalareista jenkkihousuihin (tarkoitetaan kai farkkuja) ja aina eteenpäin ja se jatkuisi  - aina korkeakorkoisiin kenkiin ja ylioppilaslakkiin saakka. Aina.

Ystävyys on kuitenkin saada kolauksen, kun Priska tajuaa, että koulutoveri Kai, johon hän on ihastunut pitääkin Nukkea suloisempana ja Nukkekin tykkää Kaista. Sitten Priska kuitenkin näkee unta (jälleen kerran)  ratsastavasta Rosvosta, jolla onkin punainen paita, ja hän tajuaa, että ei hän itse asiassa Kaista, vaan Jyristä. Jyri on sukulaispoika, joka asuu Priskan kotona samoin kuin toinen sukulainen, Marke, joka opiskelee. Priskan perhe on ilmeisen hyvin toimeentuleva, heillä on kotiapulainen tai keittäjä Siiri, jolla on huone keittiön vieressä.Priskan äiti on töissä naistenlehdessä, ilmeisesti taitaa omistaakin sen. 

Naiseudesta:

Priska oli mennyt ja sulkenut tyttöjenhuoneen oven jälkeensä. Jyri lähtisi eikä Jyriä näkisi enää. Ikkunoiden takana oli sinistä. Syksy oli paljon myöhässä tänä vuonna. Jyri lähtisi pois heiltä. Kuluisi muutama vuosi ja Markekin lähtisi ja menisi naimisiin ja Markesta tulisi opettaja. Hän Priska jäisi tähän huoneeseen. Hän vanhenisi. Ei olisi enää mikään pikkulikka. Hänestä tulisi nainen. Peruuttamhattomasti. Hän ei olisi enää välimuoto. 

Erilaisia naishahmoja:

Nuken äiti  maalasi itseään ja pukeutui muodikkaasti, Hiiren äiti oli puoluepamppu, ajoi naisten asiaa  ja kulki matkoilla puhumassa vähän väliä. Juulian vanhemmat olivat eroamassa ja äiti toivoi Juuliaa asumaan hänen luokseen. Julia oli kahden tulen välissä. Kumman luo: äidin vai papan.  Hillevin äiti taas kehui tytärtään kuinka tämä osasi sitä ja osasi tätä, Esa, joka asui tätintä luona näki tämän pihistelijänä, ei antanut edes taskurahaa ja voi piti sivellä näkkileivän sileälle puolelle.

Kivet

Viittaus kiviin toistuu teoksessa yhä uudelleen.

Tutut kive olivat siellä (mökin rannassa) : suuret istuinkivet, vähän pienemmät kivet, joilla saattoi hypellä ... jokainen oli erilainen. Ne olivat kuin kyykyssä olevia ihmisiä - ei, eivät ne muistuttaneet ihmisiä. Ne olivat jokin ihmisen sukuinen heimo, jolla oli hienot viitat päällään ja huntu kasvojensa suojana kuin naisilla itämailla. Vain asento paljasti niiden luonteen: jotkut olivat hiukan väsähtäneitä, toiset ryhdikkäitä kuin isä ja äiti, Marke, Kai ja Juulia, toiset muhkeita ---

Kivet ovat vertauskuva Priskasta. Jollain tasolla niissä kuvastuu lapsuuden usko keijuihin, kunnes aikuisuus vie sadun lumon ja elämä löytää uuden suunnan.

Priska oli valellut kasvonsa vedessä ja kyyristynyt kiven viereen ja ollut itsekin kuin yksi niistä - liikkumatta ja hiljaa. HÄn oli yrittänyyt olla kuin ne: kipua tuntematta. Priska oli pusertanut pois kaikki ajatukset. Hän ei ollut ikävöinyt eikä toivonut mitään. Hän oli ollut kivi.--- --- Lapsuuden aikainen kivien heimo riisui viitat yltään ja kivettyi. Illalla vielä Priska oli tutkinut kiviään. Mutta ne olivat pysyneet vaiti. Näinkö tullaan aikaihmiseksi, mietti Priska ja silloin oli alkanut jo hämärtää.


Kielileikki:

Se peli pois, sanoo isä ja Priska hokee: sepelipois!

Outoksia 50-luvulta:

Jenkkarit (no, taitavat olla jenkkitennarit)

Ettana oleminen

Parpidapaikat (koulussa välitunnilla)

 

Erityismainita tälle ajatukselle:

Jos olisi varma, ei pelkäisi eikä olisi kateellinen eikä ilkeä

 

 

Kuittaan tällä myös Helmet 2022 -lukuhaasteen kohdan 45: Palkittu esikoisteos. Merja Otava aloitti kirjailjauransa tällä teoksella ja sai tästä WSOY:n Anni Swanin muistokilpailuvoiton.