Jalmari Vaula: Pitkä pakomatka

 

Jalmari Vaula

Pitkä pakomatka

Kuva ja Sana, 1945

104 s.

Kansikuvitus ilm. Eeli Jaatinen

Murtunut kuusi makasi maassa aivan aidan vieressä. Se oli ollut aikoinaan suuri ja juhlallinen puu. Mutta ajan hammas oli syönyt sen sydämen, tikka oli laatinut siihen pesänsä, tiainen oli sen jälkeen kasvattanut kahdet poikaset sen ontossa onkalossa ja sadoittain puutoukkia oli kaivanut ytimen aukkojaan täpösen täyteen. Kun sitten suuret tuulet tulivat ja metsä ympärillä huokui ja humisi, mursi myrsky sen rungon keskelstä kahtia, halkaisi tyven kuin lahon aidaksen ja viskasi latvuksen vesakkoon aidan viereen. Tämä oli tapahtunut sydänkesällä, heinänteon aikaan. Siksi olivatkin oksat vielä aivan vihreät, ain joku ruskettunut lehvä seillä täällä juorusi jo kuitenkin kaiken katoavaisuudesta. Verraton piilopaikka metsäneläimille tuo latvus! Kelpasipa sen suojissa jäniksenkin ottaa ettoneensa ja ruskeapilkullisen koppelon pyöräyttää kuusi munaa sammaleisen pesänsä pohjalle. 

Ensimmäinen luku tässä tarinassa on kuin eri tarVaulinasta, mutta niin vain sillä kuitenkin on merkitystä. Ei sitä turhan päiten ole johdannoksi laitettu. Tarinan jatkuu, kun nuori, rikollisille teille joutunut nuori mies, punapää-Risto karkaa vankilasta ja kurkistaa tuon murtokuusen alta, pälyillen pelokkaana ympärilleen. Risto on vasta poikanen, karun lapsuuden omaava nuori, joka on pakomatkalla iskettyään vartijan. Nyt hän pelkää, että hänestä kaiken lisäksi on tullut murhaaja.

Pitkä pakomatka on kristillistä kirjallisuutta, jossa Jumalan sanan vaikutus yhdessä erämaiden ja luonnon tervehdyttävissä oloissa muuttaa nuoren ihmisen elämän. Ristoa ajetaan takaa halki Suomen, aina Lapin perukoille ja Ruijan rantamille, jossa Risto pestautuu kalastuslaivalle. Tässä vaiheessa kerrontaan tulee sanastollista paikallisväriä, kun puhutaan juksaamisesta, otringista, paarusta ja höösmannista monista muista puhumattakaan. Hieman on kerronnassa myös hyperbolistista otetta, kun kuvataan kissakalaa, joka "herää kuolleistakin". 

Ruijan rantamilla Risto tekee lopullisen päätöksen kohdata totuuden teoistaan. Pakomatkallaan Risto on tavannut muun muassa Hallatunturilla asuvan erakon, joka on auttanut Ristoa antamatta tätä ilmi. Paluumatkalla Risto tapaa erakon uudelleen ja saa kuulla, ettei hän sentään mikään murhamies ole. Vartija on selvinnyt saamastaan iskusta. 

Ihan vänkä, poikien seikkailutarina, jossa joudutaan taistelemaan ei vain karhuja ja susia vastaan, vaan myös omia sisäisiä otteluja. Teos on tietysti jo iäkäs, kerronnallisesti väljää. Dialogia on jonkin verran, kuvauksellisuuteen ja tapahtumiin olisi ehkä voinut syventyä tarkemminkin. Kristillinen sanoma on selkeä, muun muassa psalmeja lainataan. Ote ei kuitenkaan ole tuomitsevaa eikä sormella osoittelevaa. Mielenkiintoista tarinassa on Riston kohtaamisissa hyväsydämisissä ihmisissä, jotka eivät anna Ristoa ilmi, vaan auttavat tätä syystä tai toisesta eteenpäin. Värikkäämmäksi kuvaus muuttuu Jäämeren rantamilla juuri sanastonsa takia. Jonkinlainen paino- tai ajatusvirhe sanastossa tulee kuitenkin esille, kun puhutaan mereen hukkuneista sieluista, jotka mainitaan ensin merihaukkoina ja merihaukkana sana selitetään. Jatkossa kuitenkin puhutaan meriraukoista.  

Jalmari Vaula on itselleni uusi kirjailijatuttavuus. Ammatiltaan opettajana toimineelta kirjailijalta on ilmestynyt myös muita luontoon vahvasti liittyviä teoksia, joihin mielelläni tutustuisin. 

 Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 12. Kasvutarina

 

Helvi Halme: Tuulimäen Raili

 

Helvi Halme

Tuulimäen Raili

Kuva ja Sana, 1944

100 s. 

Mutta tajunnasta nousi heti tietoisuus, ettei äiti sellaisesta välitä, kylmä, asiallinen, laskelmoiva äiti. Hän osaa pitää hellästi karitsaa tuolla ulkona, koska siitä saa rahaa, mutta Raili, Raili oli yksin.

 

Raili on ison, rikkaan maatalon, Tuulimäen ainoa lapsi. Kuudentoista, pian  täyttävä tytär, josta vanhemmat toivovat perillistä ja maatilan ylläpitäjää. Mutta Raili on talon nimen mukaan tuulen vietävissä. Ei hän kauaa jaksa pellolla tai kasvimaalla ahertaa, kun jo juoksee karkuun. Raili kaipaa hellyyttä.  Toverina hänellä on köyhän mökin poika, Lauri, jota vanhemmat eivät katso oikein hyvällä, eritoten äiti. 

Kun Raili satuttaa jalkansa pudotessaan hevosen selästä kutsutaan taloon lääkäri, joka kertoo Railille hengellisestä heräämisestään. Raili jää mietteliääksi. Hän kaipaa elämäänsä syvyyttä. Äiti ei katso hyvällä Railin metsässä juoksenteluja. Hän lähettää tytön kaupunkiin sukulaisiin "oppia saamaan". Ei niinkään kouluun, vaan musiikkitunteja tädin opastuksella ja käytöstapoja, muutakin kuin vapaana tuuliviirinä juoksentelua. Kaupungissa Raili tutustuu Rauhaan, joka kutsuu hänet hengelliseen nuortentilaisuuteen. Railista tulee uskovainen. Palatessaan kotiin seuraa konflikti, sillä vanhemmat, erityisesti äiti ei katso hyvällä tytön uskoa ja halua alkaa pitää pyhäkoulua kylän lapsille ja evankelioida väkeä. Hän käskee tytön mennä pellolle kyntämään. Homma, jota talon renki pitää tytölle liian raskaana ja tämä yrittääkin sanoa siitä, mutta ei. Äiti on tiukkana ja isä, joka vaikuttaa hieman armollisemmalta tiukkenee hänkin. Eikä Railin poikakaveri Laurikaan ymmärrä uskovaisia. Hänellä on omat näkemyksensä ja kokemuksensa uskovaisista. Sitten Raili sairastuu. Työ on käynyt hänelle liian raskaaksi.

 

Helvi Halmeen Tuulimäen Raili on herätyskristillistä kirjallisuutta. Helvi Halme on itse tehnyt lähetystyötä Etiopiassa. Teos on ilmestynyt sodanvuosina ja on auttamatta hieman vanhanaikainen tyyliltään ja kerronnaltaan, vaikka itse pääsanoma onkin ikiaikainen. Teoksessa on kuitenkin hengellisen heräämisen ohella puhuttelevaa ajankuvaa ja ihmissuhteiden kuvausta. Myös jotkut laulunsanat luovat nekin hienoa ajankuvaa. Missä enää lauletaan: "Loistaa päivyt, kevätpäivyt, elonhetket kaikki kirkastaa."

 

 

Tyypillinen äidinkielen virhe sanajärjestyksessä: Hän otti kaapista uuden sinikukallisen puvun ja vaihtoi sen nuhruiseen leninkiin. Pitäisi olla päinvastoin. Tyttö vaihtoi nuhruisen leninkinsä puhtaaseen. 

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 9. Kirjassa on konflikti

Helli Kaikkonen Neljän Tuulan kerho!

Helli Kaikkonen

Neljän Tuulan kerho

Kuva ja Sana, 1958  

Kansikuvitus:

140 s.

Neljän Tuulan kerho on pieni hauska kertomus lastenleikeistä ja arkista tohinoista kotona ja koulussa. On Sini-Tuula, eli Tuula Tuppurainen. Sini-Tuulan isä on lähtenyt sodan jälkeen Amerikkaan rikastumaan ja on nyt tulossa takaisin kotiin. Rakentaisi perheelle uuden talon järven rantaan ja vanha mökki muutettaisiin kukkakaupaksi.

Sitten on Sini-Tuulan serkku Puna-Tuula, eli Tuula Vanamo, jonka isä on kuollut.  Puna-Tuulan äiti, Leena on Sini-Tuulan äidin sisko. Puna-Tuulalla on isoisko Katriina.

On myös Marja-Tuula, jonka perhe on työläisperhe. Marja-Tuulalla on isoveli Hannes ja pikkusisko Lumi--

Ja vielä se neljäs Tuula. Hän on Tornitalon Tuula, josta on kirjoitettu myös Kaikkosen toisessa lastenkirjassa, Tornitalon Tuulassa. Tornitalon Tuula asuu Ukin ja tämän uuden puolison Oilin kanssa Tornitalossa. Oili on opettaja ja Ukki on musiikkimajuri.

Kaikkien neljän Tuulan perheet ovat siis hyvin erilaisia, toiset paremmin toimeentulevia, toiset köyhempiä, mutta Tuulat tulevat silti hyvin toimeen ja ovat perustaneet kerhon, jonka tarkoituksena on "tehdä hyvää".

Vaikka kaikilla neljällä Tuulalla on tässä teoksessa osuutensa en voi olla ajattelematta, että teoksen varsinainen päähenkilö on Sini-Tuula.

"Kepeä oli Sini-Tuulan sydän tänä aamuna. Hän kuunteli iloissaan sen hyppelyä ja laulua. Tuntui kuin tienvarrella olevat lumiset puutkin olisivat olleet kultalintuja täynnään. Ei, ei kultalintuja, korjasi Sini-Tuula ajatuksissaan, ei, vaan sinirintasatakieliä! Niin juuri, sinirintasatakieliä oli luminen metsä täynnään tänä ihmeellisenä aamuna. Ja rinteet kasvoivat "kaipuun sinisiä kukkia." Äidillä oli sen niminen kirja. Tuula ei ollut sitä lukenut, mutta hän rakasti sen nimeä "Kaipuun sininen kukka", sillä juuri sellainen kukka oli kasvanut hänen sydämessään pitkät ajat, niin - ja äidinkin sydämessä ja kaikkialla heidän kodissaan.

Sininen tuntuu olevan kirjailijalle tärkeä väri, innotuksen lähde, sillä häneltä on ilmestynyt myös "Kun sinikeijut tulivat" -niminen nuortenkirja, josta kovasti pidin. Eikähän tämäkään teos yhtään hullumpi ollut. Monenlaista sattuu ja tapahtuu. Sini-Tuulan naapuriin muuttaa uusi perhe, jonka tyttärestä Sini-Tuula saa paljon harmia, vaikka ystävällisenä luonteena hän ei sitä näytä, vaan yrittää ystävällisyydellä ohjata tyttöä oikeille raiteille. Sini-Tuula joutuu myös pulaan lähtiessään omin luvin soutelemaan, mistä hänet pelastaa Tuomarilan setä, jonka poika Pekka on Sini-Tuulalle pikkuisen "karvas pala", jonka karvaus kuitenkin lievenee ajan mittaan.

Eletään sotien jälkeistä aikaa pienessä ruukkiyhteiskunnassa. Tytöt käyvät kansakoulua ja ovat neljännellä luokalla. On aika hakea oppikouluun, mutta eroaako tyttöjen tie nyt. Marja-Tuulan perhe on köyhä. Heillä on varaa kouluttaa vain isoveli Hannes. 

Helli Kaikkosen Neljän Tuulan kerho on pohjasävyltään kristillistä kirjallisuutta, mutta mitenkään saarnaavaa otetta tässä ei ole. Sini-Tuulalla on lapsen luottavainen olo Taivaan Isän varjeluun, vaikka hän eksyisikin tottelemattomuuden tielle, kuten souturetkellä osoittautuu. Pidän Helli Kaikkosen teoksista hyvin paljon, niissä on arjen realismin ohella paljon saduntaikaa ja lumoa. Lukisin mielelläni sen Tornitalon Tuulankin.

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 21. Kirjan tai elokuvan nimessä on numero, Helli Kaikkonen: Neljän Tuulan kerho

Anna-Lea Tiilikainen: Lapin Raija!

 

Anna-Lea Tiilikainen

Lapin Raija

Kuva ja Sana, 1948

38 s.

Kansi ja kuvitus: Martta Wendelin

Lapin sota pakottaa porokyläläisen Raijan perheineen evakkoon Ruotsin puolelle. Isä on sodassa. Juna-asemalla huomataan, että pikkkusiskon nukke on kadonnut ja Raija lähtee etsimään sitä. Hän ei kuitenkaan löydä sitä ja palaa junalle, huomatakseen, että juna onkin jo lähtenyt ja vienyt äidin ja pikkuskosko Inkerin. Raija viettää yön jossain vajassa. Seurakseen hän saa Karri-koiran, joka on jouduttu jättämään, mutta joka on etsiytynyt asemalle. Karri tuo Raijalle myös voileipäpaketin, jonka on jostain löytänyt. Aamulla Raijan ottaa hoteisiinsa Niemisen setä, joka on edellisenä päivänä neuvonut Raijaa. Niemisen setä ottaa Raijan kotiinsa Helsinkiin. Eihän tätä voi yksikseen jättää ja Niemisellä on samanikäinen Seija-tyttö.

Niin alkaa Raijalle uusi vaihe.Hän aloittaa koulunkäynnin, jossa eräs tyttö kiusaa häntä ensin, mutta myöhemmin tytöistä tulee ystäviä. Sitten Raijaa syytetään varkaudesta, mutta sekin selviää. Joulu tuo yllätyksen - Isän, joka tuo terveisiä Niemisten vuokralaiselle. Raija lähtee isänsä kanssa takaisin kotiseudulle. Jännittävin kokemus on kun Raija joutuu pakenemaan karhua. Siinä voisi käydä huonosti, ellei taivaalla lentäisi lentokone, josta nähdään tilanne ja karhu kokee kohtalonsa, mutta lentäjänkään ei käy hyvin, sillä lentokone rysähtää maahan.

Tämä on pieni herttainen kirjanen, jonka luvut eivät ole pitkiä. Asiat selviää nopeasti Taivaan Isään luottaen. Kerronnan jännin kohta onkin tuo karhun takaa-ajo ja pakoonjuoksu.Kaikki päättyy onnellisessti. Sota on ohi ja äiti ja pikkusiskokin saadaan takaisin kotimökkiin,joka on säilynyt polttamatta. Pikkumirrikin, joka on jouduttu jättämään evakkon lähtiessä on selviytynyt,vaikkakin kovin laihtuneena.

Paljon ja monenlaista tapahtumaa tiiviissä paketissa, sanoisin. Kerrontaa värittää hauska mustavalkokuvitus.

Martta Kaivola: Maaret!

Martta Kaivola
Maaret
Kuva ja Sana, 1959
112 s.



"Rakkautemme oli valo meissä. Se oli myös tuli, jonka nyt olin oppinut tuntemaan."

Maaret on kertomus Pohjoisen tytöstä Maaretista. Eräänä juhannuksena hän tapaa miehen, opettajaksi opiskelijan. Kaksi toisilleen vierasta nuorta tuntevat vetoa toisiinsa ja ajan kuluessa he menevät naimsiin, sittenkun mies on jo valmistunut ja saanut paikan opettajana. Kauan ei onni kuitenkaan kestä, mies jää junan alle ja Maaret jää leskeksi odottaen ensimmäistä lastaan. Alkuluku on vain johdantoa varsinaiseen tarinaan, kun Maaretia tulee tapaamaan tuttu nainen, joka aikoo jättää miehensä ja muuttaa ulkomaille. Maaret muuttaa etelään, Helsinkiin tätinsä luokse.  Helsingissä Maaret yllättäen tapaa Einarin, tuon vaimonsa hylkäämän ja he alkavat seurustella. Eero-pappi ei tykkää tilanteesta ja varoittaa Maaretia, mutta ei Maaret kuuntele. 

Maaret on hieman erikoinen tarina rakkaudesta ja pettymyksestä ja unelmista. Kuvan ja Sanan julkaisemaksi teokseksi jopa erityisen filosofinen enempi kuin teologinen, vaikka teologiaakin sivutaan. Tarinan kertojaminä on Maaret, miljöö vuoroin etelän kaupunki Helsinki, vuoroin pohjoisen seudut, jossain Lapin tuntureilla. Kiehtovinta kerronnassa onkin pohjoisen luonto ja tarusto. Draamaakaan ei puutu, sillä Maaretin ajatusten lomassa kulkee muutama muukin elämänkohtalo. Tämä oli toisaalta erilaisuudessaan hyvinkin kiintoisa teos, toisaalta hieman vaikeatajuinenkin tuon filosofisen otteen takia. En tainnut ihan kaikkea kirjailijan ajatuksenjuoksua ymmärtää.

Kummallisuus:
"katsoi niin, että pari vihreää hammasta näkyi" Mitä iihmettä? Miksi hampaat olisi vihreitä? Ymmärrän, jos puhuttaisiin keltaisista, mutta vihreät... ihan on outoa.

Sanonta:
"Katoaa se kuiva roska hännästä"

Lapin luonnon lumoa, kuin satua:

- Lapin kesä loppuu, kesä loppuu, ei ole lämmintä nuppujen aueta.

- Kyllä kerkiää, kyllä kerkiää, kun kiirettä pitää, lohdutti vieressä lämmin ja äidillinen pihlaja. Ja tuoksui vieläkin makeammin ihan muuttui äiteläksi, kun tahtoi niin ylettömän tuoksuva olla - Ja valloittaa ilmankin, niin kuin se nyt yhdelle kuuluisi, tuumaili lapinkello närkästyneenä, mutta vain itseksensä, sillä hienolle kukalle kuuluu tuntea asemansa, eikä se koskaan ala kilpailla toisten kansa. Sillä jokaisena kesänä se tulee huomatuksi: aina niin kuin taivaasta tipahtaa tänne tuntematon ihmimen, joka pysähtyy kävellessään, ottaa askeleen taaksepäin ja huudahtaa: - Katsokaa, mikä kello! Mikä hieno sini ja erikoinen keltainen yhdessä. Ja sen tuoksu!

Tällä mukana Pohjoinen-lukuhaasteessa kohta 2: filosofinen kirja

Rostampour & Amirizadeh: Vankina Iranissa!

Maryam Rostampour & Marziyeh Amirizadeh
With John Perry
Vankina Iranissa
Kuva ja Sana, 2014
Suomentanut Risto K. Träff
288 s.

"Palasin hammaslääkäristä kotiin, tyhjään taloon. Leukaperissäni jyskytti. Kun kaadoin vettä lasiin ottaakseni jotakin kipulääkettä, puhelin soi. Siellä oli sisareni Shirin. - Olenpa iloinen, että tavoitin sinut kotoa, hän sanoi huolestuneella äänellä. - Näin sinusta kamalaa unta viime yönä. Olit unessani kadonnut, ja ääni kertoi minulle, että olisi pimeässä ja hirveässä paikassa, jossa olisit peloissasi. Äkkiä taivas aukeni pääsi yllä ja sinut vedettiin hiuksista ylös kauniiseen ja vihreään maisemaan. Sitten ääni jatkoi: Tällaista on tapahtuva sisarellesi."

Näin aloittaa Maryam tarinansa siitä, kuinka hän, nuori kristitty nainen joutui valitsemaan ollako kristitty vai vapaa.

Vankina Iranissa kertoo Maryamin ja hänen ystävänsä Marziyehin tarinan. He ovat molemmat kristittyjä, jotka ovat pitäneet salaista kotikirkkoa Iranissa. Maassa, joka  on muslimivaltio ja jossa kääntyminen kristinuskoon tai sen julistaminen on kiellettyä.

Maryam ja Marzieh viedään pahamaineiseen Evinin vankilaan, jossa olot ovat kauhistuttavat, mutta nämä rohkeat naiset eivät lannistu vaan julistavat Kristusta myös vankilan pimeissä selleissä. Odottaessaan oikeudenkäyntiä kansainvälinen media kiinnostuu heistä aina Vatikaania myöten. Julkisuus saa aikaan sen, että Iranin valtaapitävät joutuvat miettimään uudemman kerran mitä tehdä Maryamille ja Marziehille. Teloittaako heidät vai vapauttaa?

Maryam ja Marziyeh kertovat tarinaansa vuorotellen omasta näkökulmastaan. En oikein tiedä, mitä sanoa tästä teoksesta. Minulla on hieman ristiriitainen olo kerronnallista seikoista johtuen. Toisaalta tarina on hieno, toisaalta jotkut pienet yksityskohdat kerronnassa saavat hieman mietteliäiksi. Jossain vaiheessa minua alkoilukiessa työläännyttää näkökulma, joka alkoi olla enempi kertojiin kohdistuva. Olisin toivonut, että näkökulma olisi enempi kohdistunut Jeesukseen ja Jumalan kunnia tullut paremmin esille. Toisaalta kerronassa tulee esille Iranin olot yleisemminkin ja naisten asema. Maryam ja Marziyeh esittelevät monia vankeja, jotka kuka mistäkin syystä tai syyttä ovat vankeuteen joutuneet. Kaikkien kohtalo ei ole yhtä hyvä kuin Maryamin ja Marziyehin. Ja kyllä tässä tuleekin esille  Jumalan teot ja ihmeet. Ja tämä puhuu myös siitä, kuinka nämä naiset eivät vaikeuksien ja vainonkaan keskellä luopuneet uskostaan.

Donja Rosén: Metsä oli ystäväni!

Donja  Rosén

Metsä oli ystäväni!

Hepreankielinen alkuteos:Jedidee haja'ar

Suomentanut Eila Laukkanen

Kuva ja Sana, 1958

Teoksen alkutunnelmat:

Tyyni meri. Vain silloin tällöin ilmaantuu valkoinen vaahtopää veden pintaan. Minusta tuntuu ikään kuin merikin ottaisi osaa iloomme. - Souda, purteni, souda nopeasti kotimaani rannoille, puhkeaa huuto sydämestäni.

Tekson lopputunnelmat:

Sinisillä aalloilla, kirkkaan taivaan alla lipui purtemme hiljaa tuoden meidät myrskyisestä menneisyydestä, joka oli ollut täynnä pelkoa ja kauhua - parempaa tulevaisuutta kohti, ORJUUDESTA VAPAUTEEN!

Miljöö:  ukrainalainen kylä  karpaattien sylissä.

"Siisura oli melko suuri kylä Karpaattien vuoristossa kauniin tummanvihreän metsän keskellä. Se oli oikea aarniometsä, jonka läpi oli vaikea kulkea.puut olivat vanhoja ja jykeviä, niiden kuori paksu ja rosoinen. Jähmettynyt pihka kuoren pinnalla muistutti arpeutuneita haavoja. Tikka koputteli runkoja päivät päästään ikään kuin huolehtien niiden terveyden tilasta. Puut tarjosivat suojan pienille eläimille. Oravat hyppelivät ketterästi oksalta oksalle. Laululinnut löysivät oksistosta valtakuntansa ja muodostivat äänekkään ja meluavan kuoron. Sienillä oli suojaisa paikka puiden varjossa. Metsän keskellä heräsi tunne sen salaperäisestä menneisyydestä, jota ihmiskäsi oli jo ehtinyt hävittää ja turmella."

Aika: Eletään toisen maailmansodan aikaa. Saksa on vyörynyt valloittajana Ukrainaan. Juutalaisia etsitään ja tuhotaan, eikä vain saksalaisten taholta, vaan myös ukrainalaisten toimesta. Donjan perhe piiloutuu ullakolle, josta heidät löydetään. Donja kuitenkin jostain syystä pelastuu. Hän herää tyhjällä ullakolla. Donja on tarinan alussa noin 12-vuotias.

Donja vaeltaa pitkin poikin metsäistä kylää piiloutuen milloin minnekin.  Hän saa  kuitenkin suojelijan vanhasta ukrainalaisesta naisesta Olenasta, jolle kirja on omistettu. Donja joutuu lopulta kiinni, häntä kidutetaan, jotta hän kertoisi partisaanien piilon, josta hänen oletetaan tietävän. Donja odottaa vain, että nyt hänen loppunsa on tullut, kun syttyy tulipalo ja Donja pääsee pakenemaan ja "kissa ja hiiri -leikki" alkaa uudelleen. Aikanaan sota loppuu, koittaa vapaus.

Tarina on 'minähenkilön' kertomaa ja kerronnallisen tarinan lomassa on muutamia päiväkirjaotteita. yksi kohta sai minut mietteliääksi. En nyt kuitenkaan enää muista sitä enkä osaa sitä sen paremmin selvittäää, koska luin tämän kirjan taideleirillä iltalukemisena majapaikkani kirjahyllystä. Tahtoisin kuitenkin aiheen karmivuudesta huolimatta tietää hieman enemmän niin henkilöstä kuin tapahtumapaikoista. 

--

Mennään metsään -lukuhaaste

Cookie Rodriguez: Anna minun itkeä!

Cookie Rodriguez

Anna minun itkeä

Alkuperäisteos: Please make  me cry!

Suomentanut Hannu Viinikainen

Kuva ja Sana, 2001 (3. p)

260 s.

Kaikki tiedätte mikä olin. Olin niin kuin suurin osa teistä: prostituioitu, narkkari, valehtelija ja varas. Vihasin kaikkia.

Cookie Rodrigues, oikealta nimeltään Irma Marina Rivera on puerto ricolainen nuori.  Köyhyys, koulukiusaaminen muuttivat Cookien minäkuvaa, hän alkoi jo nuorena tuntea itsensä alempiarvoiseksi eikä hän odottanut elämältä kovinkaan suuria. Hänellä oli vain kaksi unelmaa. Pukeutua hääpäivänänään valkoisiin ja tulla isona opettajaksi.

Alta kolmetoistavuotiaana Cookie muuttaa Caguasista isoäitinsä kanssa New Yorkiin.Sinne saavuttuaan isoäiti pistää Cookien katoliseen kouluun, jossa Cookie on ainoa espanjankielinen oppilas. Kielimuuri esti opilliset ponnistelut täysin.

Cookien elämä New Yorkissa ajautuu vähin erin jengeihin ja huumeisiin.Isoäiti on huolissaan, mutta kun Cookien elämän alamäki vain jatkuu ei isoäitikään enää jaksa. Cookie saa lapsen, Dondin, jonka isoäiti ottaa hoteisiinsa.

Cookien elämä muuttuu kun hän on lähes kuolla, mutta hän selviää vain siksi, että isoäitinsä, joka on kutsuttu tunnistamaan ruumis väittää kuolleeksi luultua yliannoksen ottanutta tyttöä eläväksi. Cookie selviää, mutta on yhä kiinni huumeissa, kun hän tapaa yksisilmä-Dutchin, joka pyytää hänet mukaansa Teen Challengeen katkolle. Teen Challengen, joka on David Wilkersonin perustama työmuoto, kautta  Cookien elämä saa uuden suunnan. Muutos ei tapahdu heti tai kertarysäyksellä, mutta vähitellen. Cookien elämä saa uuden suunnan.

Vihasin kaikkia. En tiennyt mitä ystävällisyys ja rakkaus tarkoittivat. Mutta en ole enää sellainen. Olen kohdannut Jumalan Pojan. Jeesus on todellinen. Hän elää. Hän on tehnyt minusta uuden ihmisen, sen jonka näette tässä tänään. En käytä enää kamaa. Minulla menee hyvin, koska Jeesus on antanut minulle elämisen arvoisen elämän. Minun ei tarvitse valehdella ja petkuttaa, varastaa ja myydä itseäni kenellekään. Kuulun nyt Jumalalle ja Jeesus on pelastajani.

Cookie Rivera Rodriguezin tarina on elävä todistus Jumala muuttavasta voimasta.  Cookie tunnettiin tunteettomana, kylmänä, sydämettömänä -  tyttönä, joka ei itkenyt. Syvällä sisimmässään hänellä oli kuitenkin kaipaus ja siihen kaipaukseen tuli Jumalan rakkauden kosketus. Yksi aito vilpitön rukous: haluan tuntea jälleen, pistä minut itkemään ja Cookie sai kokea mitä on, kun menneisyys pyyhitään pois ja alkaa uusi , ei ongelmaton, mutta valoisampi elämä.

Tämä on Cookien  tarina. Cookien tarina ei ole  ainoa. Samasta asiasta, samasta ajasta kertoo myös Nicky Crutzin Juokse poika juokse sekä David Wilkersonin  Risti ja linkkuveitsi -kirjat.

K.A. Pohjakallio: Vaakalaudalla!

K.A. Pohjakallio

Vaakalaudalla

Kuva ja Sana, 1947

217 s.

Alkulause:

Suuren sotasairaalan edustalla oli linja-auto lähtövalmiina.

 

Loppulause: 

Ja hän kuuli korvissaan tuon tutun äänen lämpimän kuiskauksen: "Jumala sinua siunatkoon, rakas lapseni!"

Päähenkilöt:

Eino Vuori, nuori voimistelunopettaja, luutnatti

Irja, orpo tyttö, joka asuu sukulaissetänsä, Vaarin, luona

Vaari, vanha Rantakylässä asuva vanhus, joka on jotakin sukua Einolle. 

Sekä opettajatovereita että kylänväkeä niin Rantakylässä kuin kaupungissakin

Ajankuva: 

Ennen ja jälkeen jatkosodan.

Teemat:

Sota, avioliitto, Hengellinen herääminen

Juoni:

Luutnantti Eino Vuori on haavoittunut talvisodassa ja hän saapuu toipumislomalle Rantakylään sukulaistaloon. Hän rakastuu talossa asuvaan orpoon tyttöön, Irjaan, mutta miettii, tohtiako mennä naimisiin kun uusi sota on kynnyksellä eikä tiedä mitä melskeitä tässä seuraa. Nuoret päätyvät kuitenkin naimisiin. Sota alkaa uudestaan ja Eino katoaa. Hänet julistetaan kuolleeksi, vaikka ruumista ei ole löytynytkään.

Irja alkaa miettiä hengellisiä kysymyksiä. Vaari, jonka luona hän on elänyt, on vakaa kristitty, joka on pannut elämänsä turvan Jumalaan. Irja alkaa kulkea kirkollisissa tilaisuuksissa, joissa puhuu myös vapaiden suuntien kristittyjä. Perinteisen kirkon opin ja tradition sekä lahkolaisuuden ristitulessa oman näkemyksen näihin asioihin löytäminen on  vahvana motiivina teoksessa. Irja löytää rauhan sielulleen. Sitten sota Suomen osalta päättyy ja Eino palaa sotavankeudesta, jossa on ollut. Eino, joka on aikoinaan myös pohtinut hengellisiä, näkee Irjan ystävineen rukoilemassa polvillaan ja kädet kohotettuina ja häneen iskee jonkinlainen katkeruus, mikä lie. 

Hänen äänensä oli jäätävä ja sattui kuin miekanpisto Irjan sydämeen. Toisetkin valahtivat kalpeiksi, ja rouva Poutala riensi rauhoittamaan Einoa kykynsä mukaan.

Mutta Eino työnsi hänetkin luotaan ja sanoi: "Kun en ole vuosikausiin nähnyt vaimoani, niin en välittäisi seurustella nyt virkatovereitteni kanssa.

Ilta on kaamea niin Irjalle kuin Einolle. Vieraat ovat lähteneet kysyvinä ja kalpeina. Seuraavana päivänä Eino jättää Irjalle viestin, että 'harkitsee asioita' ja lähtee Rantakylään. Vaari ei enää elä, mutta naapuritalon Savelan isäntä neuvoo Einoa, että tällä on kuitenkin 'hyvä vaimo'. Eino palaakin seuraavana päivänä Irjan luo.

- Ethän sinä enää ole susi, joka on tullut syömään punahilkkaa? kuiskasi Irja, joka oli kätkeytynyt vuoteeseen niin, että ainoastaan kirkkaat silmät näkyivät lakanan takaa. - Voi oma kultani, minä uskonn, etten ole enää milloinkaan susi, vaan tahdon ja osaan rakastaa sinua niin, ettei sinun tarvitse enää koskaan itkeä noita suloisia silmiäsi turvoksiin, sanoi Eino hellästi. 

Ja hän tunsi sisimmässään kuin uuden rakkauden puhkeavan. - Me menemme nyt Rantakylään, aivankuin uudelle häämatkalle, eikö niin? hän kuiskasi onnellisena.

Vaakalaudalla on paljolti teologis-filosofista pohdintaa kaunokirjallisessa muodossa.  Minulle tämä oli eräänlainen löytö, jossa syksyn aikana opiskelemani teoriat tulivat uudella ja käytännöllisellä tavalla esille. Eräällä tavalla tämä oli myös suomalaista ajankuvaa ja historiaa. Tällaista se on joskus ollut ja voi olla vielä tänäänkin, jos ei ehkä ihan samalla tavalla, mutta perusajatukseltaan. 

...

100 suomalaista kirjaa

Helli Kaikkonen: Jumalan musta kukka!

Helli Kaikkonen
Jumalan musta kukka
Kuva ja Sana, 1959
182 s.

Aloitus:

Lounatmäen talo oli siinä osassa kylää, joka sijaitsi järven takana, erillään varsinaisesta pääkylästä. Sen viljelysaukeamat viettivät rantaan päin, mutta melkein talon takana, kylätien toisella puolen, alkoivat suuret metsämaat. Lounatmäki oli yhtä hyvin maanviljelys- kuin metsätila.

Lounatmäki on varakas tila. Sitä hallinnoi vanhamäntä Saara. Hänen miehensä on kuollut Saaralla on kaksi lasta, tytär Helena ja poika Juha. Saara olisi aikoinaan toivonut enemmänkin lapsia ja hän katselee hieman kadehtien naapurin köyhän suutarin perhettä, jossa lapsia on vilisemällä. Kun sitten Juha ilmoittaa kihlautuvansa suutarin tyttären Hellevin kanssa, niin Saara on kauhuissaan. Mitä sekin nyt on. 

Hellevi osaa kyllä tehdä työtä, mutta hän on kuitenkin luonnoltaan toisenlainen kuin Lounatmäen Helena. Hellevi haluaa pois maalta ja on suunnitellut, että hän kyllä kääntää Juhan pään ja saa tämän luopumaan Lounatmäestä ja muuttamaan kaupunkiin.

Kun Juha ei luovu rakastamastaan tytöstä, johon hän on kiintynyt jo lapsuudessa, hyväksyy Saara-äiti lopulta tilanteen. Hän on myös ollut Jumalan puhuttelussa ja kokenut eräänlaisen heräämisen. Hellevikin, Lounatmäkeen tullessaan jotenkin kiintyy Saara-anoppiinsa, laulaa tälle hengellisiä lauluja. Helena, jonka on pitänyt avioitua lykkää omia häitään veljensä takia. Hän pelkää,että Hellevi vie talon tuhoon. 

Jumalan musta kukka on mielenkiintoinen tarina siitä, miten ihmissuhteet lyövät ristiin. Se on tarina haaveista ja pettymyksistä. Hellevi saa lopulta tahtonsa perille. Lounatmäki jää Helenalle ja Juha muuttaa Hellevin kanssa kaupunkiin.

 

Hellevi nautti elämästään. Hän oli nyt saanut kaiken, mitä oli toivonut ja halunnut. Nyt hän ei enää kaivannut mitään.  

Mutta tuoko kaupunki sen onnen, mitä Hellevi on odottanut? Juha ainakin raahautuu kuin painajaisunessa päivästä toiseen ja toteaa, että "oli nöyryyttävää tunnustaa itselleen, että oli nahjus."

Tarina etenee omalla painollaan. Kaikkosen teksti on mukaansatempaavaa, syväluotaavaa, harrasta, mutta ei liian osoittelevaa tai mustavalkoista. Vaikka yhtenä teemana kirjassa onkin maaseutu-kaupunki vastakkainasettelu ei tarinan ydin kuitenkaan ole olosuhteet vaan sisäinen tyytyväisyys ja rauha.

Kaikkosen kertojanlahjat ovat vakuuttavat. Hänen kerrontansa tässä kirjassa on hyvin elämänmakuista, arjen askareiden ja ajatusten tasolla kulkevaa kuvailua ja vuoropuhelua vaihtuakseen loppupuolella kauniiseen ja lumoavan tenhoavaan kuvailuun, jossa proosa vaihtuu  fantasiaan. 

Hieno, tyylikäs ja puhutteleva kirja, josta pidin paljon.

Sananlasku:

"Työssä voimat vahvistuu, laiskan ruumis lakastuu."

---

100 suomalaista kirjaa