Tommi Kinnunen: Pimeät kuut!

 

Tommi Kinnunen

Pimeät kuut

WSOY, 2022

284 + 1 s.

 

Aina pitäisi niin paljon. Pitäisi korjata alkuviikon laskennon pistokokeet ja muistella valmiiksi sopiva runonpätkä ensi tunnin sanelua varten. Aloittaa Kalevalan päivän kuvaelma, johtokunnan mielestä pitäisi järjestää se käsityökerho. Pitäisi lähettää viesti Seijan kotiin sairauspoissaoloista sekä kehnoista kengistä. Kirjoittaa kunnanvaltuustoon. Osuuskassaan. Verotoimistoon. Nimismiehelle. Pitäisi mennä nukkumaankin jo, sillä kello on herranen aika varmasti pitkälle yli kahden. 
 

Tommi Kinnusen Pimeät kuut on omistettu väsyneille. Alaotsikkona on talvikirja. Teos on aika raadollinen kertomus kuusikymppisestä kansakoulunopettajasta, Elna Suorajärvestä, jonka terveys ei ole parhain mahdollinen. Elna on saanut vuoden pituisen pestin syrjäiselle maaseudulle. Eletään sodanjälkeisiä vuosia, pulaa on vähän kaikesta, mutta se, mikä perillä Elnaa odottaa on kuitenkin yllätys: homeinen parakki, jonka viereen tosin ollaan rakentamassa uutta koulua. Elna on väsynyt, kremppaa on vähän siellä ja täällä. Ensialkuun hän kokee ettei enää taida opettaakaan, mutta vuoden kuluessa vanha opittu taito kuitenkin löytyy. Tosin vastuksia löytyy niin johtokunnan taholta kuin suvustakin. Elna on joutunut jättämään kotinsa, kun sisko lyö ohimoon ja heittäää kimssut ja kampsut ikkunasta.

Kerronta on suoraa, rehevää ja elävää.Tarinan minäkertoja on Elna itse, joka käy elämänsä arkea päivä ja hetki kerrallaan, välillä muistellen. Paitsi äitiä, siskoa, mielessä pyörii Niilo, jonka henkilöllisyys paljastuu sitä myötä, kun kouluvuosi päättyy. Elna taistelee viimeisillä voimillaan, saa välillä voimaa ja jopa nauttii hiihtoretken voimaannuttavasta riemusta. Mutta ... kaikki päättyy. 

Teos on jaoteltu vuodenkierron mukaan, elokuusta toukokuuhun. Kesä on kauneimmillaan, kun Elna soudetaan järven yli kotikylään, mutta Elnalla on kesän valoisasta ajasta huolimatta edessään "pimeät kuut". Tietämättömyys tulevasta, toimeentulosta, asumisesta. Hän on päättänyt, että opettajaksi hän ei enää ryhdy. Se on ohi ja marssii nimismiehen kansliaan. Ilmeisesti hän aikoo pistää siskonsa lujille kotimökin ja perintöjen suhteen, mutta muuten teos jää kovin avoimeksi.

Minua kiinnosti tämä teos lähinnä kansakoulukuvauksena ja opettajan työn kuvauksena, koska sukututkimuksen myötä minua on aihe sattuneista syistä kiinnostamaan. Kyllähän tässä ajankuvaa tuli, Teos sijoittuu Pohjoiseen Suomeen. En oikein tiedä, kun puhutaan rajaseudusta ja saa kuvan lähinnä itärajasta, mutta Oulu on kuitenkin länsipuolella, että kuinka laajalla alueella Lappia tässä kuljetaan. Lukujen alussa on erilaisia kansakouluopetukseen ja Elnan elämänkuvioihin liittyviä juttuja. Taustatyötä on ilmeisesti tehty. Minua kuitenkin mietityttää, voiko se olla todella ollut näin kurjaa, sodanjälkeen kansakouluelämä. Myös tuolloinen verotus pistää mietteliääksi. Erään luvun alussa olevan kuitin mukaan Elnan palkka oli 

15 699,58 mk, josta tulo- ja omaisuusveroa 11597,18.

Sehän on n. 74 %. Onko verotus ollut todella noin kamalaa? Olisi hauska tietää, mihin tämä laskelma perustuu, sillä liitteissä ei mainita mitään verotuksellista lähdettä.

Kuvaavaa ristiriitaisuutta:

Lanka on olematonta, hyhmeisen veden väristä. Liian paksuakin...

Vaikka teos oli jäntevästi kerrottu ja myötätuntoisesti vanhoja, väsyneitä, elämän kuluttamia ihmisiä kohtaan, niin minä en tykästynyt Elnaan. Karvani nousivat pystyy lopussa, ja olisin toivonut kirjailijan päätyneen toisenlaiseen ratkaisuun kuin mihin Elna päätyi. Oli se sitten kuinka todellista ajankuvaa mitä olikaan. Hyi hyi, Elna, minkä teit!

--

Kirjaluotsi: "Pimeät kuut on vangitseva tarina persoonallisen naisopettajan haasteista sotien jälkeisessä Suomessa ja vaikuttava aikalaiskuvaus jälleenrakentamisen ajasta poltetussa Lapissa."

Kirsin Book Club:  "Tommin oma ääni puski paikoitellen voimakkaasti lävitse. Useammin väsymyksen kuvaus kuitenkin tavoitti Elna Suorajärven ajattelun ajattomasti."

Aili Konttinen: Kaksi keltanokkaa!

Aili Konttinen

Kaksi keltanokkaa

Kertomus nuorisolle

WSOY, 1950

235 + 1 s.

Vieno Valtonen ja Kyösti Laaksolahti ovat nuoria ylioppilaita, jotka ovat sodanjälkeisessä opettajapulassa palkattu kansakoulun opettajiksi Hallanmaan kansakouluun. Vienon tehtävänä on  opettaa 1-2 luokkaa ja Kyöstin luokkia 3-5. Lisäksi koulussa on johtajaopettajan Elli Arola, joka vastaa luokkien 6 ja 7 opetuksesta. Elli Arola  ei katso suopein silmin epäpäteviä ylioppilaita ja sitä,että hänen rauhaansa häirittiin tällä tavalla.

"Enää ei ollut mitään rauhaa missään. Ja tämä syksy nyt sitten kruunasi kaiken! Nyt tuli kaksi uutta palkattua ihmistä! Jälleen Elli Arola 'vain kysyi', että oliko Suomi lakannut olemasta köyhä maa ja tullut rikkaaksi. Oliko Suomella tosiaankin varaa - tai olihan sillä tietenkin, kun se kiskoi varat veroina puolustuskyvyttömiltä kansalaisiltaan - mutta oliko se oikein? Oliko oikein, että Suomi käyttäytyi kuin pohatta joka laskematta syyti taskuistaan rahoja itään ja länteen."

Teos on kuvitteellinen, sodanjälkeisen Suomen oloja kuvaava, mutta kuinka  tämä otteeni viimeinen lause kimmahtikin vastaamaan nykyisen EU-Suomen oloja ja 'kansan syvien rivien'  ajatuksia, no ainakin joidenkin. En voinut jättää tätä huomiotta, olin sitten itse politiiikasta mitä mieltä olenkaan.

Vieno on kaupunkilaistyttö, jonka silmät säihkyvät naurusta, mutta ääni on äärettömän arvokas, kun hän koulun pysäkillä tapaa Kyöstin, joka punnastuu tytön tervehtiessä. Nuoret ylioppilaat ovat luonteiltaan aivan toistensa vastakohtia. Tosin se reippaus, jonka kuvan Vienosta ensialkuun saan rapisee koulun alettua,sillä Vieno tuntuu olevan aivan hukassa oppilaidensa kanssa. Onneksi hän saa avukseen eläkkeelle jääneen opettajan, karjalaisen evakon Martta Sotkan, joka  muutenkin auttaa nuoria opettajan alkuja, kun johtajaopettaja Elli Arola ei laita tikkua ristiin näiden  opastamiseksi, muuta kuin sanomalla, että kuri ja järjestys pitää olla ja hän on se, joka määrää. 

Kyöstillä on jonkin verran lastenohjauskokemusta partiotoiminnan kautta. Hän on kristillisen kasvatuksen saanut, herännäisperheen poika, joka tuntee eron saunion ja päivänkakkaran välillä. Seikka, jonka hän heti kättelyssä tekee selväksi Vienolle. Vieno taas karsastaa Kyöstin vakaumusta. Vienolla on koti-ikävä, vaikka hän on lähtenyt  kotoa päästäkseen pois isänsä alkoholintuoksuisesta läheisyydestä.

Kyösti suhtautuu myös tasoittavasti Elli Arolan vakoilemisiin heidän touhuisinsa nähden ja muutenkin tämän jyrkkyyteen, Vieno ei voi sietää Elliä ja suhtautuu tähän perin juurin tuomitsevasti. 

"Niin... En ole mikään ristiriitojen enkä suureten tunteitten ihminen, Kyösti vastasi. - Olen sellaiseen liian arkipäiväinen, liian vähän älykäs. Otaksuin, että se näkyy minusta jo kauas. Hän naurahti huumorintajuisesti. - En usko, että olet arkipäiväinen, Vieno väiti. Olet päinvastoin erittäin sunnuntaipäiväinen. Siksisinä kai nielet elämänkin sujuvasti kuin karamellin.Eikä arkipäiväinen ihminen milloinkaan soitakaan, niin kuin sinä soitat. Muttasse, että  sinä et vainsoita, vaan aiot ikipäiviksesi kansakoulunopettajaksi, todistaa kylläkin niin suurta arkipäiväisyyttä,että en elämänpäivissäni käsitä sitä. - Siinä näet, vastasi Kyösti. Hän alkoi vihellellä, ja hänestä näkyi, ettei tällainen keskustelu kiinnostanut häntä."

Kyösti on siis musiikillisesti lahjakas, mutta hän on ryhtynyt opettajaksi palkan takia,auttaakseen äitiään toimeentulossa.

Kaksi keltanokkaa on kasvutarina, jossa erilaiset luonteet ja elämänkokemukset ottavat mitttaa toisistaan. Kerronta on vinkeää, josta en oikein sanoa, onko se jouhean sujuvaa,vain mietteliään hidastempoista, ehkä vähän kumpaakin. Suurimmaksi osaksi kuitenkin ihan kelpo tekstiä ja luettavaa. Draaman kaari on nähtävissä ja  nousee huippuunsa kun Kyösti yrittää neuvoa Vienolle miten sormien tulisi asettua piansoitossa ja Elli Arola vaanii oven takana korva tarkkana kuullakseen, mitä nuoret puhuvat ja touhuavat.

Luin tätä kyllä ihan mielelläni ja ajatuksella, mutta loppulauseesta en tykännyt. En sitten yhtään.

Kuvakielestä:

"Hänen sydämensä alkoi laulaa kuin mieletön lintu."

---

Kirjan on lukenut myös Sara, joka luonnehtii teosta veikeän viihdyttäväksi.

Lisa Högelin: Tallholman Kirsti!

Naistenviikko tuntuu päättyvän vesisateeseen, ainakin tällä leveysasteella ja pituuspiirillä. Tänään nimipäiväänsä viettävät  Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia ja Tinja. Minun kirjani tälle päivälle on Lisa Högelinin vanha nuortenkirja Tallholman Kirsti.

Lisa Högelin

Tallholman Kirsti

Suomentanut Hilkka Hannula

Satakunnan kirjateollisuus Oy, 1945

121 s.

Kansikuvan tekijästä ei mainintaa

Tallholman Kirsti on psykologinen ja kiintoisa ajankuva nuoresta opettajasta, joka on valinnut opettajan ammatin lähinnä pitkien kesälomien vuoksi eikä juurikaan siksi, että lastenkasvatustyö erityisemmin kiinnostaisi. Birgitta on kotoisin Tukholmasta, kaupunkilainen, ja hänellä on ollut vasta yksi opettajasijaisuus kaukana Norrlannissa, mikä kokemus yhä kaihertaa hänen mieltään epäonnistuneena yrityksenä. Nyt hän on saanut puolen vuoden sijaisuuden kaukana saaristossa. Birgitta päättää että hän asennoituu täydellisenä kaupunkilaismeitinä eikä yritäkään tutustua väestöön, niin kuin edellisessä paikassa. Opettajan arvovallan säilyttäminen on hänelle ensisijaista. 

.

Birgitta saapuu Marön saarelle. Marö - painajaissaari muodostuu Birgitalle lähes nimensä mukaiseksi ja Tallholman Kirstistä se suurin surkeus.

Tallholman Kirsti, Kirsti Söderholm  on reipas nuori, joka on kasvanut kauempana Tallholman saarella. Sieltä hän itse soutaa Maröhön ja viettäää viikot Öbergeillä. Jos meri on tyyni soutaa Kirsti lauantaisin kotiin ja palaa sunnuntaina taas takaisin. Kirsti on kasvanut veljiensä kanssa ja hän on niin sanotusti poikatyttö. Ei kuitenkaan kuriton vaan reipas ja aikaansaapa nuori.

Ensialkuun koulutyön alkaessa Birgitta katselee Kirstiä ja ajattelee, että tyttö voisi olla oikein ihastutttava ja kun ei itse tunne saaristolaistapoja niin Kirstin tiedostamattaan antamat vihjeet auttavat häntä ensialkuun, mutta kun näitä vihjeitä alkaa tulla aina vain lisää, Birgitta hermostuu ja saa antipatian Kirstiä kohtaan. Birgitta kokee, että hänen arvovaltansa opettajana kärsii ja hän alkaa kohdella Kirstiä nuivasti.

Kirsti itse taas ihailee neitiä, kuten hän opettajaansa kutsuu. Tämä on niin hieno ja naisellinen, päinvastoin kuin hän itse. Kirsti ei voi ymmärtää, miksi opettaja ei pidä hänestä.

Ja sillä aikaa Kirsti tallusteli väristen vilusta kotiinpäin Obergille. Hän tunsi, että häntä oli loukattu ja kohdeltu huonosti, mutta eniten hän sittenkin oli pahoillaan, ehkä vähemmän itsensä vuoksi kuin opettajattaren, jota hän ihaiili kaikesta huolimatta niin suuresti ja joka kuitenkin saattoi olla niin kummallisen tyly ja epäoikeudenmukainen.

Paitsi Kirstin ja opettajaneidin suhdetta Tallholman Kirsti ruotii ystävystymistä. Kouluun tulee myös skoonelainen Nilla Niclasson, jota kiusataan paitsi hänen porkkananpunaisten hiustensa niin erityisesti hänen murteellisen puhetapansa vuoksi. Hänet nähdään vain hassuna, kunnes Kirsti ystävystyy, tosin hieman vastahakoisesti Nillan kanssa.

Tallholman Kirsti ei ole kovin tavanomainen lasten- ja nuortenkirja. Sen kerronta lähentelee jopa aikuisille suunnattua psykologista novellia. Kirja on aika vanha ja kerronta paikka paikoin hieman jäykähköä, mutta tylsä tämä kirja ei ole. Tässä yhdistyy jännällä tavalla aikuisen ja nuoren problematiikka. 

Kirja on julkaistu seikkailukirjana ja kyllä, seikkailuakin tässä kirjassa on, kun Kirsti pelastaa toimillaan hirvilehmän kaivoskuilusta ja sitten lentoturmassa mereen vajoavan lentäjän. Tämä kaikki ei kuitenkaan nosta Kirstin arvoa opettajan silmissä. Miten kaikki päättyykään. Onko Birgitalla edessään uusi epäonnistuminen kasvattajantaipaleellaan? Sen jätän paljastamatta, ehkä löydät tämän kirjan jostain ja voit lukea tämän vanhan viehättävän teoksen.

...

Naistenviikon lukuhaaste Kirsti
Helmet lukuhaaste kohta 21 Sankaritarina