Agatha Christie: Rikos yhdistää!

Agatha Christie

Rikos yhdistää

Alkuteos: Partners in crime

Suomennos:Aulis Rantasen johtama Kouvolan kääntäjäkoulutuslaitoksen 3. vuosikurssin työryhmä 1984

WSOY, 1986

302 s.

 

 

 

Sisältää 15 lyhyttä rikostarinaa, joita selvittämässä ovat Tommy ja Tuppence -parivaljakko. Pari on ollut aviossa kuutisen vuotta ja Tuppence tuntee itsensä kyllästyneeksi ja kaipaa seikkailua. "Eikö sinua haluttaisi lähteä ajamaan takaa saksalaisia vakoojia?" Kysyy Tuppence tympääntyneenä päiviensä yksitoikkoisuuteen. Arkielämä ei ole sellaista, kuin olisi luullut.

Eipä aikaakaan niin heitä tulee tapaamaan hra Carter, Tommyn pomo Salaisesta Palvelusta, jossa Tommyllä on toimistotyö. Carter kehottaa Tommy ja Tuppencea ottamaan haltuunsa Kansainvälisen etsivätoimiston Bloomsburyssä, jonka omistaja on "valtion hoteissa". Tommyn pitäisi ottaa tämän hra Theodore Bluntin identiteetti omakseen. Carter varoittaa Tommya ja Tuppencea pitämään silmällä erityisesti numeroa kuusitoista, johon kätkeytyy jotain vaarallista. 

Tarinoissa vaihtelee erilaiset tapaukset, joita T&T selvittävät. Apunaan heillä on Albert, josta en ole oikein päässyt perille, kuka hän on ja missä kontekstissa Tommyyn ja Tuppenceen nähden. On varkauksia, katoamisia ja murhia. Tarinat ovat pohjimmiltaan hyvin yksinkertaisia mutta vauhdikkaita. Punaisena lankana läpi teoksen on paitsi tuo numero 16 ja siihen liittyvä vakoilu-/rikollisjoukon kiinnisaanti, myös Tommyn salapoliisiklassikot kirjahyllyssä. Kussakin selvitettävässä tapauksessa Tommy ja Tuppence omaksuvat jonkin salapoliisikirjallisuudesta tutun hahmon. Näitä hahmoja ovat mm: Sherlock Holmes, Okewoodin veljekset Desmond ja Francis (tässä tapauksessa viitataan Kampurajalka- ja Bulldog Drummond -tapauksiin), McCarty Denny  Riordan hahmoineen, Thorley Colton, joka on sokea, Albert Fee eli Voitto alias Katko ovat hahmoja, joihin viitataan ja neiti Gangesiin, joka toimii Coltonin silminä. Isä Brown sen sijaan on tuttu kirjallisuuden hahmo. Samoin ainakin nimenä tullut vastaan Edward Wallace, Narunpätkä Tommyn taskussa viittaa myös johonkin salapoliisihahmoon, samoin kuin juustokakku ja maito, mutta tästä ei ole tietoa sen enempää, Sitten on hahmo nimeltä Hanaud ja komisario French, Tohtori Fortune ja poliisitarkastaja Bell kuumien voideltujen teeleipien kera, Ja vielä pisteenä iin päällä Christien oma etsivätyyppi Hercule Poirot.

Rikos yhdistää teos on alkujaan ilmestynyt 1929 ja kaikki nuo salapoliisikirjallisuuteen viittaavat tyypit. Minä tunnistin niistä vain Sherlock Holmesin, Isä Brownin ja Hercule Poirotin. Edward Wallace on kirjailijanimenä tuttu, mutta kaikki muut ovat sitten uppo-outoja, lienevätkö edes suomalaiselle dekkaristille tuttuja. Tuskin kuitenkaan täysin tuulesta temmattuja. Vaikuttaa siltä, että Christie ainakin oli perehtynyt englantilaiseen dekkari-genreen.

Muistelen, että olisin lukenut tämän uudempana painoksena aiemminkin, mutta aivan varma en ole, sillä ajatuksissa kaihertaa erilaiset muistikuvat. Saattaa olla, että sekoitan tämän Mary Higgins Clarkin Tyttöni Sunday -teokseen. Mutta en tosiaankaan ole varma. 

Rikos yhdistää on ihan viihdyttävä lukukokonaisuus jossa ei mässäillä väkivallalla, joskin muutamia karmivia ja vähemmän miellyttäviä aspekteja löytyykin. Teoksen kiehtovimpaa ainesta on humoristisuus ja juurikin nuo uteliaisuutta kutkuttavat salapoliisihahmot, joihin Tommy ja Tuppence eläytyvät tutkimuksissaan. Uskoisin kuitenkin, että käännöksessä tämä hienovarainen vihjailu ei pääse täysin oikeuksiinsa, varsinkin, jos hahmot ovat aivan outoja.

Muutamia huomoita:

Yhden ristiriitaisen kuvauksen teoksesta nappasin: "Verta tippui hitaasti lattialle, mutta itse haava oli jo ajat sitten lakannut vuotamasta." Miten ja mistä verta voi tippua, jos haava ei vuoda?

Kuvaavaa sydämen sykkeestä: "Paljon puhuva hiljaisuuden kieli".

Diktafoni. Kuuntelulaitteesta käytetty sana, joka oli minulle aivan uusi.

Yhteenveto luetusta:

Nyt tekisi mieleni saada käsiini se ensimmäinen Tommy ja Tuppence -tarina, joka on Salainen vastustaja ja mikä vielä kokoelmastani puuttuu. 

Pieni helmet 2024 lukuhaaste kohta 22. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta

...

Muualla luonnehdittua:

Jokke on kaivellut dekkariviitteitä ja pitää parhaana puolena parivaljakon myönteistä otetta

Agatha Christien kirjat -blogissa Rikos yhdistää on arvioijan mielestä "höyhenenkevyttä viihdettä".

Fiona Valpy: Mehiläishoitajan salaisuus!

 

Fiona Valpy

Mehiläishoitajan salaisuus

Alkuteos: The Beekeeper's promise

Suomentaneet Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen

Otava, 2024

Kannen suunnittelu Mirella Mäkilä

320 s.

Pidin paljon Fiona Valpyn teoksesta Casablankan tarinankertoja. Pidin myös Rue Cardinalen ompelijattarista, vaikka en yhtä paljon. Mehiläishoitajan salaisuus, tai lupaus, kuten alkukieli sanoo, ei yltänyt samalle tasolle kuin aiemmat teokset. 

Valpy jatkaa tutulla sotateemalla, mutta tuo toisaalta esiin myös uudenlaisen näkökulman rinnastaessaan kaksi rohkeaa naista eri vuosikymmeniltä. Tarina etenee kahdessa tasossa. On 1940-luvun Ranska ja Eliane Martin, ja 2017-luvun Ranska ja englantilainen Abi Howes. 

Eliane asuu perheensä kanssa Chateau Bellevuon kartanon alueella vanhassa myllyssä ja hoitaa mehiläisiä. Elianen perheeseen kuuluu isä Gustave, kätilöäiti Lisette, isosisko Mirelle ja pikkuveli Yves. Tärkeässä roolissa on kartanonomistaja Hra Kreivi. Mathieu  Dubosg puolestaan on nuori mies, johon Eliane rakastuu. Elianen ja kyläyhteisön elämä järkkyy, kun Ranska miehitetään ja jaetaan. Elianen kodin vieressä virtaava joki rakaa miehitetyn ja vapaan vyöhykkeen. Kartanon ottaa saksalaiset asuttavakseen tietämättä, että kartanon viinikellarista johtaa salainen käytävä ulos. Elianesta tulee Hra Kreivin ohella vastarintataistelija, joka antaa merkkejä metsissä taisteleville vastarintajoukoille Kreivin välittäessä viestejä kartanon kappeliin piilotetulla radiolla. 

Nykyajassa Abi on tullut joogaretriittiin, kun hän eksyy ja tutustuu Chateau Bellevuon kartanossa asuviin Sarahiin ja Thomasiin, jotka pitävät kesäisin hääpalvelua kartanossa. Abi saa töitä paikassa ja kuulee samalla Elianen tarinan Sarahilta. Elianen tarina tekee vaikutuksen Abiin, joka on kokenut elämässään rajuja ja etsii omaa rohkeuttaan ja itsenäisyyttään. Valpyn rinnastus vastarintataistelijan ja narsistisen miehen vaikutusvaltaa vastaan taistelevan naisen kesken on kiinnostava. Elianea ja Abia ei siis yhdistä mikään sukulaisuus tai muu seikka, kuin se, että molemmat ovat naisia, jotka tarvitsivat rohkeutta elämässään. 

Minun oli ensi alkuun hyvin vaikea päästä juonen kulkuun sisälle. Kerronnallisesti joka toinen luku kertoi Elianen tarinaa kaikkitietävän näkökulmasta, joka toinen luku Abin tarinaa minä-kertojan näkökulmasta. Tarinat yhdistyivät noin puolivälissä, jolloin ilmeni,että Elianen tarinaa kertoo Sarah Abille ja Abi miettii kuulemansa tarinan yhtymäkohtia omaan elämään ja saa voimaa Elianen tarinasta. Vähin erin tarina alkoi kuitenkin ottaa mukaansa ja en malttanut jättää lukemista, vaikka yö oli jo pitkällä. Lopussa tuli taas lukuväsymystä, kun jännitys laukesi ja tarinan jännite purkautui vähän mitäänsanomattomiin tapahtumiin. 

Kiintoisa yksityiskohta oli Elianen sisko Mirelle, joka oli töissä  muotiliikkeessä Pariisissa ja toimi siellä vastarintaliikkeessä omalla tavallaan. Tämä alkoi kilautella kelloja päässäni ja täytyi tarkistaa, mitä olinkaan kirjoittanut Rue Cardinalen ompelijattarista ja kyllä. Mirelle on teosten yhdistävä tekijä, vaikka tässä teoksessa jääkin taustalle.

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024 Tunteet, kohta 20. rohkeus

Pieni helmet 2024 kohta 24. Kirja on julkaistu vuonna 2024

---

Hykerryttävän aistillista tykitystä, määritellään Anun ihmeelliset matkat -blogissa teoksen sisältöä . Itse en ihan tähän näkemykseen päässyt, mutta tiivistyvää jännitystä kyllä teoksessa on.

Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja!

Lisa Wingate

Kadonneiden rakkaiden kirja

Alkuteos: The book of Lost friends 

Suomentanut Elina Salonen

Sitruuna, 2023

461 s.

Aloitus: Opettajan sormelle laskeutuu leppäkerttu keveästi kuin höyhen. Se on kuin elävä jalokivi, pilkullinen rubiini, jolla on jalat. Tuulenvire houkuttelee vierailijan pian lentoon, mutta sitä ennen opettaja muistaa vanhan lastenlorun: Leppäkerttu, leppäkerttu, minne nyt meet? Koti on tulessa ja lapset kadonneet.

Leppäkerttuloru on kovin pessimistinen ja synkkä verrattuna suomalaiseen loruun, jossa leppäkerttua kehotetaan lentämän ison kiven juureen, jossa sille keitetään puuroa. Kadonneiden rakkaiden kirja ei kuitenkaan aiheestaan huolimatta ole pessimistinen eikä synkkä teos, vaikka surua ja murhetta, kauhua ja kamaluutta tapahtuukin. 

Kerronta etenee kahdessa tasossa, kahden minäkertojan kautta. On menneisyys ja nykyisyys Augustinen kaupungissa, Louianassa. 1875 Hannie Gosset kertoo omaa ja perheensä tarinaa sisällissodan jälkeisissä tunnelmissa. Hannien omaiset, äiti ja sisarukset on myyty kuka minnekin, Hannie on päässyt palaamaan Gossettien kartanolle vapaana työläisenä, tuttujen orjatoverien luokse. 1987 osin italialaista sukua oleva Benedetta (Benny) Silva on aloittanut opettajana Augustinessa, köyhien lasten koulussa ja yrittää saada oppilaansa kiinnostumaan kirjalisuudesta. Ensin luetaan Eläinten vallankumousta, mutta sitten kuvaan astuu suvut ja salaisuudet.

Kerronta etenee vuorotellen näiden kahden minäkertojan kautta ja lukujen välissä on sanomalehti-ilmoituksia, joita vapautetut orjat ovat laittaneet kristilliseen lehteen löytääkseen kadonneita omaisiaan ja rakkaitaan.

Menneisyydessä Hannie joutuu seikkailuun lähtiessään etsimään kartanosta paperia, jossa luvataan kymmenen vuoden vuokraviljelyn jälkeen palstan omaksi saamista. Kartanon isäntä hra Gosset on kadonnut ja hänen jälkisäädöstään on etsimässä myös tytär Lavinia avioliitosta ja tytär ei avioliitosta Juneau Jane. Hannie pukeutuu pihapojaksi ja lähtee kuljettamaan Laviniaa ja Juneau Janea hra Gossetin asianajajan luokse, mutta reissu kääntyy hengenvaaralliseksi. 

Nykyisyydessä Benny alkaa tutkia Gossetin kartanon menneisyyttä ja saa lopulta vastaansa Gossetin kartanon jälkeläishaaran ja kaupungin silmäätekeviä.

Kadonneiden rakkaiden kirja on notkeasti etenevä tarina, mukaansa tempaava ja koskettava lukuromaani yhteisöllisyyden merkityksestä ja historian, omien sukujuurten tuntemisen tärkeydestä.

---

Pieni Helmet 2024 kohta 20. Kirjan nimessä on sana kirja,

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, Tunteet. Kohta 16:  odotus tai kaipuu

 ---

Muualla tuumittua.

Kirjojen kuisketta: Kadonneiden rakkaiden kirja viestii historian tuntemisen tärkeydestä. 

Kirjarouvan elämää: Teoksessa erityisesti naiset saavat äänen

Kirjakaapin avain: Kiehtova miljöö

Florence Barclay: Valkeat sisaret

Punainen  ja valkoinen ruusu liittyvät teoksen juoneen

 

Barclay: valkeat sisaret

Alkuteos: 

The White Ladies of Worcester: A Romance of the Twelfth Century

Suom. Toivo Wallenius

WSOY, 1919

Luettu Projekti Gutenberg -versiona

Florence Barclayn Valkeat sisaret tai Valkoiset sisaret sijoittuu kahdennelletoista (1100)-luvulle, ritarien ja ristiretkien aikaan. Teoksen päähenkilö on Mora D'Norelle, nuori englantilainen aatelisnainen, joka sisarpuolensa pettämänä uskoo kihlattunsa Hugh D'Argenten pettäneen hänet ja ottaneen toisen puolison. Mora menee Worcesterin Valkoisten sisarten luostariin ja nousee luostarin priorittareksi eli johtajaksi. 

Maallikkosisar Mary Antony on vanha, hieman erikoinen henkilö, ilmeisesti keittiöllä töissä, joka rankaisee henkiöitä laittamalla keittoihin jotain , mikä ei sinne kuulu. Mary Antonyllä on tapana ruokkia pientä punarintasatakieltä ja tarkistaa nunnien lukumäärä herneiden avulla heidän liikkuessaan kappelin ja luostarin välillä. Erään kerran hän saa yhden henkilön liikaa. Kuka on tuo ylimääräinen henkilö?

Mary Antony puhuu asiasta priorittarelle:

Hänen huulensa liikkuivat, ikenet kalisivat vastatusten; silmissä pälyvä pelko anoi apua "Kaksikymmentä Valkoista sisarta lähti messuun", kuiskasi vanha maallikkosisar. Niitä on palannut yksikolmatta" ---- ja hänen kerallaan tuli jäätävä tuulenpuuska ja rajusään synkeys.

Sisar Agatha raukka on  palannut joukkoomme. Näin hän uskoo.

Mora-prioritar ottaa asiasta selvää ja saa todeta, kuinka

hilkan pudotessa alas prioritar näki edessään kasvot, joita hän ei ollut odottanut näkevänsä jälleen elämässä — sen miehen kasvot, joka muinen oli ollut hänen lemmittynsä "Hugh!

Ritari Hugh D'Argente on palannut ristiretkeltä Pyhästä maasta ja saanut kuulla, että Mora on luostarissa. Huhg on edelleen naimaton, rakastaa Moraa syvästi ja haluaa hänet puolisokseen. Mutta kuinka saada Mora pois luostarista? Mora on päättäväinen uskossaan ja luostarilupauksessaan.

Kuvaan ilmestyy Worcesterin piispa, joka tuntee hyvin niin Hugh:n kuin Morankin. Piispa saa kuulla dilemmasta ja alkaa toimia. Hän hankkii paavilta erityisluvan Moralle, jonka Mora tallaa jalkoihinsa, mutta paperi on ollut vain jäljennös. Mora taistelee maallisen ja taivaallisen kutsunsa välillä, mutta antautuu lopulta, kun saa kuulla Mary Antonyn näyn, jonka tämä on nähnyt. 

Rakkaus, kutsumus, petos, siinä teemoja, joista tämä teos on koostettu. Erityisesti korostuu petos. Voiko toinen petos tehdä tyhjäksi toisen petoksen? Teoksen moraalipohdinnat ovat mielenkiintoisia, erityisesti piispan, joka on itsekin rakastunut Moraan ja haluaa vain tämän onnea ja mielen tasapainoa. 

Teos on vanha ja kieli sen mukaista. Toisaalta jotkut sanavalinnt, kuten murkina pompahtaa esiin tekstistä poikkeavina ja epäluontevina, varsinkin kun sana kuudan on  runollista kieltä ja kuvaus muutenkin on osin romanttista ja tunteikasta, vaikka mukaan toki mahtuu kaikenlaista sekamelskaa ja nunnakunnan joukossa tapahtuvaa tunteenpurkausta. Murkina vain kuulostaa sanastossa niin poikkeavalta. 

Tulkaa, tyttäreni", lausui piispa hilpeästi. "Me kirkon ihmiset, me tunnemme näiden  varhaisten hetkien arvon, murkinoikaamme yhdessä."

Toisaalta tekstissä on kohtia, jotka pistävät hymyilyttämään, kuten tämä:

Eivät mitkään luostarin muurit voisi kauan erottaa toisistaan huulia, jotka olivat kohdanneet toisensa ja imeytyneet toisiinsa molemmin-puolisen tarpeen kiihdyttäminä. 

Mielenkiintoinen on myös  kuvaus taimenten kutkuttamisesta. Pitkävillainen-sana mietitytti. Se ei tarkoittanut pitkävillaista lammasta vaan oli jonkinlainen laatusana kuvaamassa ihmisen luonnetta, näin ymmärsin, mutta millainen on pitkävillainen ihminen?

Koska kyseessä on katolisuuteen ja luostarielämään sijoittuva teos on sanastossa myös paljon sanastoa, joka avautuu vain asiaan perehtyneille, kuten: skapulario, refektorio, klerestorios, veliinipaperi. Myös latinaa löytyy: "Levavi oculos meos in montes", tai "Benedictio Domini sit vobiscum" 

Luin tätä vähin erin muiden lukemisten ja tekemisten lomassa ja aikaa kyllä meni ennen kuin sain tämän loppuun. Ei tämä ihan tyhjänpäiväinen teos ole. Toivoisin jopa, että tästä tulisi uudistettu suomennos. Esimerkiksi "Erinomaisen hienon tuoksun leyhkä" voisi tällöin saada uusia hienoja sävyjä. Teosta löytyy kyllä antikvariaateistakin useampinakin laitoksina, joista ruusuin koristettu punakantinen painos miellyttää kovastikin taiteellista silmääni.

Tässä viellä muutamia lausahduksia, jotka nousivat tekstistä.

Tyhjät päät särkyvät helposti kuten tyhjät munankuoretkin.

Elävissä kuolee jotakin aina kun he puhuvat pahaa kuolleista.

Minulla on joukko vanhoja teoksia katsastettuna Gutenbergista, jotka kiinnostaisivat, mutta täytyy sanoa, että tietokoneen näytöltä ei ole lainkaan yhtä luontevaa lukea kuin kirjasta. Omat hyvät puolensa toki on sillä, että on tällainen palvelu kuin Projekti Gutenberg.

Seinäjoen kaupunginkirjasto lukuhaaste 2024, Tunteet, kohta 5: hengellisyys. Tässä oli vahvan katolisuuden ohella jotain kirkasta ja pyhää, jonka protestanttikin voi jakaa.

Liisa Ottonen: Hurja tyttö!

 

Liisa Ottonen

Hurja tyttö

Karisto, 1946

138 s.

Me laitamme puhelimen Mökkin, - oli ali keksinyt eräänä päivänä.  --- Mistä me puhelimen saamme? --- oli Laura älynnyt kysyä. - Romukaupasta, --- tiesi Ali. - Ei saarella ole romukauppoja. - Tilataan Helsingistä. Romukaupoissa eivät tavarat maksa liikaa, --- sanoi Ali. Tytöt olivat pohtineet asiaa. Laura oli muuttunut vähän omituisen näköiseksi. Niin omituisen, että Ali oli kysnyt, mikä häntä vaivasi. - Tyylivaisto, --- vastasi Laura. - Hajuaistin minä ymmärrän. Ja ... Ali ei voinut jatkaa, kun Laura sanoi: - Mökki on vaha. Satoja vuosia vanha.Mökki on mata, hiljainen, uneksiva. Puhelin särkisi pahasti Mökin tyylin. Tuo Laura on ihmeellinen! Tuo Laura on sitten ihme: sillä on tyylivaisto. Se on niin taiteellinen joskus, ettei sitä jaksa tajuta, oli Ali ajatellut ja sanonut. - No, ei laiteta puhelinta.

Teoksen päähenkilö on Ali Koivu. Hänen paras ystävänsä on pari vuotta nuorempi Laura. Ali kuvaa itseään hurjaksi tytöksi, mutta se, miten itse hurjan ymmärrän ei ihan mene yksiin Alin luonteen kanssa. Ali on enemmänkin ajattelematon, nopeasti innostuva ja tämä innostuminen asioista saa hänet pulaan. Kuten silloin, kun Ali keksii, että he täytyy alkaa tehdä hyväntekeväisyyttä. Hän ottaa Lauran kanssa kauppias Ahlmanilta 250 kpl arpoja ja lupaa myydä ne, mutta myyminen ei olekaan niin helppoa kuin ensi alkuun luulisi. Myymättömät arvat pistetään sivuun, kun Ali keksii että he voivat tehdä hyväntekeväisyyttä itselleen. Hän on nähnyt mainokset Täplä-kesakkovoiteesta.

Tässä kuitenkin tyylivaisto pettää niin Alin kuin Laurankin, vaikka Laura yrittää toppuuttaa Alia sanomalla, että ei osteta kesakkovoidetta.  Ali on kuitenkin "ruusuposkien ja persikkaihon." lumoissa ja sanoo, että ei kai 12-vuotias halua olla ryppyinen. Vaan kuinkas käy, kun voide on hankittu ja taputeltu kasvoille. Tyttöjen naama paisuu ja muuttuu punaiseksi kuin rapu keitettäessä.

Ali kirjoittaa päiväkirjaansa, Kirjailijattaren muistelmat. "Nyt minulla on kokemuksia. Järkyttäviä kokemuksia elämäsätä ja kauneudesta".

Ali ja Laura lähtevät satamaan ja tapaavat Maken, joka on hankkinut vanhan veneen ja kunnostaa sitä. Ali ja Laurakin saavat ruveta hommiin, maalaamaan alulautoja ja tervaamaan laitoja. Sitten lähdetään vesille ja joudutaan uuteen pulaan. Siinä rytäkässä Ali kadottaa mukaan ottamaansa arpaliputkin. Mikä nyt eteen. Ali on ihan surkea, kun miettii, mistä hän saa arpalippujen hinnan kauppiaalle. Kaikki päättyy Maken pihakutsuihin, joita hän viettää 50-vuotisjuhlansa kunniaksi jo etukäteen. Ja Ali saa huomata, että kaikki "Osaa olla ihanaa! Sentäänkin! Jo osaa.

 Hurja tyttö on ihan metka ja luonteikkaasti kirjoitettu tyttökirja ajalta menneeltä. Huomasin kuitenkin, että teoksella on ihan ajankohtaista sanottavaa, mitä tulee Täplä-voiteisiin. Silmiin osui ohimennen jokin otsikko lasten ihovoiteiden käytöstä. Tässäkin kirjassa äiti sanoo Alille, että tämän ei vielä siinä iässä tarvitse mitään ihovoiteita.

Outo sana:

Onkari. Miä ehdin jo mielessäni miettiä, mikä se mahtaa olla, se Onkari, kun selitys jo seuraa: kyse on valtamerilaivasta. Sen sijaan sanaa kaavinoissa ei selitetä.

Mietin myös minne päin Suomea tarina mahtanee sijoittua. Saaresta puhutaan ja satamakin on. Tervantuoksuakin on. Viittaus Krimin. tai paremminkin Oolannin-sotaan tuo mieleen Ahvenanmaan, mutta en kuitenkaan tätä ihan Ahvenanmaalle sijoittaisi. Krimin-sotaan liittyen Loviisa tai Kymi (Kotka) tulisi satamakaupunkeina ehkä ennemminkin kyseeseen.

Englantilaiset sotalaivat olivat tulleet salmen edustalle. Se tapahtui kesäkuun 1. päivänä 1855. Salmelle eivät laivat päässeet, salmeen oli laitettu esteitä, upotettu kiviarkkuja. Englantilaiset lähtivät silloin laivoistaan veneellä. Eräs kiven takana rannalla ollut saarelainen sihtasi ja ampui. Luoti osui englantilaiseen, meni nuoren upseerin sydämeen suoraan. Ja siihen se sota loppui. Veneet kääntyivät takaisin, sotalaivat poistuivat salmen edustalta. Upseeri haudattiin salmen rannalle. Saarelaiset ovat laittaneet englantilaisesta laulunkin. --- --- Tämän salmen hietapenkereellä on yksi hautakumpu pieni vaan, jonka alla lepää levossansa yksi engelsmanni, 

En tiedä, kuinka tosi tämä tapahtuma on. En ainakaan onnistunut äkkiseltään löytämään mitään erityistä tuohon päivämäärään liittyen. 

Teoksen päähenkilö Ali haaveilee kirjailijanurasta, ystävänsä Laura taiteilijuudesta. Kulttuuriviitteitä on ainakin tyttöjen nukkien nimissä.

Lauran nukkien nimet ovat: Lucia Nifontova, Maggie Gripenberg, Isolde ja Ester. Alin nukkeja: Selma Lagerlöf, Mary Marck ja Eine Laine. 

 Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, Tunteet: kohta 15: Nolous, koska tyttöjen ihonhoitokokeilu johti melko noloon tilanteeseen.

Irja Lounaja: Rakas syntipukki!

 

Irja Lounaja

Rakas syntipukki - Minun saksalainen sotani

WSOY, 2002

413 s.

 

 

 

Teoksen motiivi:

"Joskus yli viisikymmentä vuotta sitten palattuani Suomeen tahattoman pitkäksi venyneeltä Saksan-matkaltani yksi ja toinen ystävä ja kylänmies lausahti: "Kirjoittaisit noista ajoista!" ---- Tekstit välittävät lukijalle --- tavallisten nuorten vuoropuheluita ja mielialoja."

Tekstit koostuvat kirjeistä, joita kirjailija kirjoitti sota-aikana suomalaiselle sotilaalle ja päiväkirjaotteista.

Eletään jatkosodan aikaa. Teoksen päähenkilö Maria (Irja Lounaja) on lähtenyt Saksaan töihin, haaveilee opiskeluista yliopistossa ja käy kirjeenvaihtoa suomalaisen sotilaan kanssa. Tapahtumat sijoittuvat lähinnä Kasseliin ja Muncheniin.

Heränneitä ajatuksia lukijan mielessä

Miksi Maria eli Irja lähti Saksaan töihin? Mikä hänen suhteensa oli ajan politiikkaan? Ihailiko hän natsiaatetta? Tähän ehkä antaa vastauksen Marian antama vastaus eräälle henkilölle, joka katsoi häntä "hieman karsaasti", että hän ei ole "valtakunnan saksalainen" vai oliko se kansalainen. Mariahan, jota kirjeissä kutsutaan kisuksi, oli suomalainen. Teoksessa ei muutenkaan ole juurikaan natsismista mainintoja. Hitleriin viitataan muutamia kertoja, mutta ei mitenkään ihaillen. Maria ei tee natsitervehdystä, kuten jotkut hänen "kollegansa".

Elämä Saksassa ei välttämättä ole helppoa. Sääntöjä on monenlaisia. Ihmetyttää se, että Suomeenkaan ei voi niin vain matkustaa takaisin. Eikä liikkua paikasta toiseen niin vain.

Juutalaisiinn viitataan muutamia kertoja. 

Vieraista tutustuin parhaiten stuttgartilaisen varakkaan liikemiehen rouvaan. Heillä on kotonaan jopa sauna. Hän uskoutui kerran, että hän muutama vuosi sitten etsi miehensä kanssa uutta taloa. Heidän käydessään tutustumassa yhteen tarjoukseen mies ihastui kovasti. Se täytti monessa suhteessa hänen toiveensa, mutta vaimo tunsi outoa levottomuutta ja ahdistusta eikä voinut yhtyä miehensä innostukseen. Vaimon pyynnöstä mies otti selvää talon entisestä omistajasta: hän oli ollut j u u t a l a i n e n.

Nämä maininnat ovat hämmentäviä. Tässä kohdassa erityisesti fonttiratkaisu korostaa sitä, että se, että talon entinen omistaja oli ollut juutalainen olisi merkityksellinen seikka. Miksi juutalaisuus olisi tuonut ahdistusta uudelle omistajalle. Onko kyse antipatiasta, rasismista vai vain toteamisesta? Juutalaisvainoista tai siirtämisistä ei otteissa ole mainintoja ennen kuin vasta Saksan antautuessa, jolloin saksalaisille näytetään amerikkalaisten toimesta filmejä keskitysleireistä. Maria menee amerikkalaisten töihin. Ilmeisesti kyseessä on Marian taholta kuitenkin vain huomiointi ihmisten arjessa.

Kirjallisuusviitteitä:

Teoksessa on joitakin kirjallisuusviitteitä, mm. Uuno Kailasta ja Goetheä lainataan. Teos päättyy Rainer Maria Rilken runoon Syyspäivä. 

Lopputulemana Rakas syntipukki tuo hyvin esille tavallisen nuoren ihmisen ajatuksia ja elämää sota-aikana. Ei niinkään poliiittista ideologiaa. Itse sodasta ei juurikaan puhuta. Pommitukset tuovat sodan lähelle. Suhtautuminen suomalaisiin muuttuu Suomen antautumiseen. Koti-ikävä alkaa vaivata. Mutta miten päästä takaisin koti-Suomeen? Se onnistuu vasta vuosien päästä, kun sota on sodittu ja olot alkaneet vakiintua ja yhteydet palautua. Siihen vaaditaan kuitenkin takuumiehiä Suomen puolella  ja kuulustelut Hangossa ovat omaa luokkaansa.

Mielenkiintoinen teos, joka toi uudenlaisen näkökulman aikaan ja aiheeseen. Toisaalta jätti paljon kertomattakin. 

Lea Toivola on blogissaan valottanut teosta hyvinkin monipuolisesti ja avartavasti.

Joy Adamson: Pippa - Savannien kaunotar!

 

Kuva: Pippa Rojuwera-joella.

Joy Adamson

Pippa - Savannien kaunotar

Alkuteos: The Spotted Sphinx

Suomentanut Heidi Järvenpää

Otava, 1969

"Syyskuussa 1964 eräs ystäväni pyysi minua adoptoimaan kahdeksan kuukauden ikäisen naarasgepardin."

Näin alkaa tarina Pippasta. Englantilaisen perheen lemmikistä, jonka Joy Adamson ottaa hoteisiinsa ja palauttaa takaisin luontoon.

Joy Adamsonin kirjat Elsa-nimisestä leijonasta on ehkä kirjailijan tunnetuimpia teoksia.  Itsekin niitä joskus nuoruudessani muistelen lukeneeni. Pippa-kirjankin muistan nähneeni lapsuuskodissani, mutta lukeneeksi en ole tätä tullut aiemmin. En ainakaan muista.

Teoksen miljöö on afrikkalainen luonnonsuojelualue, tarkemmin sanoen ollaan Keniassa. Olen määritellyt tämän elämänkerralliseksi/muistelmaksi, vaikka teos ei kerro niinkään Joy Adamsonista itsestään vaan keskittyy Pippaan ja gepardeihin. Välillä viitataan Joyn puolisoon Georgeen, joka elää toisella leirillä leijonien kanssa. Pääpaino kerronnassa on täysin eläimissä. Ihmissuhteista ei juuri puhuta ja se, mitä mainitaan on suhteessa eläimiin.

Kyllähän tämä oli ihan kiintoisa teos, josta sai yllättävääkin tietoa gepardeista.

"Vaikka gepardi on kaikista villeistä kissaeläimistä helpoimmin kesytettävä, sen tavoista luonnonvaraisessa elämässä tiedetään vähän. Gepardit ovat siinä suhteessa ainutlaatuisia, että niissä yhdistyvät yhtä hyvin koiran kuin kissankin luonteenominaisuudet, ja vaikka ne lutetaan kissaeläimiin, ne eivät oikeastaan sovi mihinkään luokkaan muiden eläinten kanssa."

Gepardit ovat lyhyellä matkalla maailman nopeimpia ja niiden on todettu saavuttavan yli 96 km:n tuntinopeuden. Gepardeilla on kevyet luut, pieni pää, pienenpieni leuka ja pitkät hoikat jalat. Koiran tsavoin gepardit eivät voi vetää kynsiään piiloon, kuten kissat voivat. Se istuu kuin koira ja metsästää kuin koira. Sen sijaan jäljet, kannusvarpaan käyttö ja kyky kiivetä on kissaeläimille tyypillisiä. Kissaksi luokitellulla Pippalla oli myös voimakas noutamisvaisto. 

Tunnistaisinko eri kissaeläimet toisistaan kuvien perusteella? Tämän teoksen luettuani tunnistaisin ehkä gepardin, sillä sen ruumiin rakenne on hyvin erilainen verrattuna muihin kissaeläimiin. Hieman etsittyäni vertailukohtaa, niin se muistuttaakin hieman vinttikoiraa. Leopardin ja gepardin eroista täplien suhteen, minun täytyi myös ottaa selvää ja kyllähän nämä ovat hyvin erilaisia. 

Sitä en voi kuitenkaan tajuta, kuinka Joy pystyi erottamaan Pippan kolme pentua Whityn, Tatun ja Mbilin toisistaan, sillä minä en ainakaan pystyisi. Tosin pentujen käyttäytyminen erosi toisistaan, mikä saattoi auttaa tunnistamisessa, mutta silti. Teoksessa on paljon valokuvia, sekä mustavalkoisia että värikuvia.

Teoksessa viitataan Evelyn Amesin teokseen Itä-Afrikan safarikokemuksista, jota Joy lukee pöydällä istuen, koska maa on mutavellinä. Harmi, että en löytänyt asiasta mitään suomenkielistä tietoa, mutta englantilainen teos A glimpse of Eden vaikuttaisi kovinkin kiinnostavalta ihan taiteellisena teoksena. En tiedä, oliko tuo Joyn lukema teos vai viittasiko hän johonkin toiseen teokseen. Kirjallisuusviitteenä kuitenkin uteliaisuutta herättävä. 

---

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 16: Kirjassa on valokuvia

Esko Honkanen: Sudenhuuto!

 

Esko Honkanen

Sudenhuuto

Seikkkailukertomus rajaseudulta

Karisto, 1959 (2. painos)

129 s.

Kansi: Helga Sjöstedt

Aloitus: Maantienristeyksessä vetelehti joukko poikia.

Lopetus:  Pian se saisi tuhdolleen koko sukeltelevan ja iloitsevan poikajoukkonsa.

Esko Honkasen Sudenhuuto on erikoinen poikakirja. Toisaalta hyvin tavallinen poikakirja. Reipasta partiohenkeä, hurjaa seikkailua ja poikajoukon nahinaa. Eletään talvi-/jatkosodan jälkeisiä aikoja, jossain itärajan tuntumassa. Teoksen päähenkilö Esa Tyynelä, joka kutsuu itseään yksinäiseksi samoilijaksi n:o 333 ja ottanut partionimekseen Susi on Karjalan evakkoja jostain Laatokan rantamilta. Alun vetelehtivä poikajoukko kiduttaa löytämäänsä koppakuoriaista, jonka Esa keskeyttää. Esa on partiolainen ja muun poikajoukon mielestä mamselli. Kun koppakuoriainen lentää Esan toimesta metikköön on syntyä tappelu, jonka keskeyttää tapahtuma, jonka seurauksena Esasta tuleekin sankari. Poikajoukon kingi Are alkaa ihailla Esaa. 

Tapahtumat seuraavat toisiaan ja Esasta tulee toimeliaisuutensa seurauksena poikajoukon johtaja. Perustetaan Susivartio. Pojat kunnostavat vanhan veneen ja antavat sille nimen Merihirviö. Kesän suuri seikkailu alkaa kuitenkin suuresta lipunryöstöstä Susivartion ja Haukkavartion välillä. Esa joutuu erilleen muusta susivartiosta ja ryöstömurhaajien tielle ja vangiksi. Tässä vaiheessa tarinassa alkoi olla kovasti tuttuja piirteitä ja mieleen nousi aiemmin lukemani Jere - suuri survival blues, jossa oli vähän samoja teemoja, vaikka ei yksi yhteen tarinat menekään. 

Sudenhuuto on ehta poikakirja, mutta uskottavuus kyllä kärsii juonenkäänteissä ja tapahtumissa ja tämä erityistapahtuma tekee teoksesta erikoisen. Täytyy sanoa, että tämä on ehkä kirjoitettu Suomen sodanjälkeisessä poliittisessa YYA-hengessä, sillä roistojoukko vie Esan yli itarajan ja perässä menee susivartion muita poikia, jotka jäljittävät Esaa. Jäljittävät jäävät heti kiinni, mutta perässä tulee muita partiolaisia partionjohtajan kanssa. Ja sitten menee tarina tosi överiksi, kun rajantakainen upseeri katkaisee piikkilangan ja päästää joukon yli rajan antamaan savumerkkejä läheiseltä kukkulalta lähistöllä liikkuville partiolaisille. Paikalle saapuu poliiseja ja virkavaltaa ja yksi partiolaisista lähtee venäjää puhuvan etsivän kanssa jäljittämään roistoja ja näiden viemää Esaa. Rajantakainen upseeri antaa vieläpä aseen partiolais-Masalle.

No, roistot tavoitetaan ja kaikki päättyy hyvin ja sankareista ja yhteistyöstä kirjoitetaan sanomalehteen. Pojat saavat muhkean palkkion, jonka lahjoittavat Karjalan orvoille. 

Teoksessa mainitaan mm. Simpele ja Kivijärvi. Lisäksi mainitaan Porokkola, jonka kautta kiinniotetut ja kuulusteluihin joutuneet partiopojat palautettiin. Nimi lienee keksitty, mutta muistuttaa kovasti Porkkalaa.

Kansikuva minut kutsui tämän tarinan äärelle. Vaikka oikean suden huudosta ei ollutkaan kyse, niin sudenhuuto kyllä kiiri pelästyttävänä, jos kohta myös merkinantona. Minua tämä tarina ei ihan vakuuttanut. Elämän realiteetit kun ovat olleet (näin uskon)  ja ovat vähän erilaiset, mutta ne ei ehkä seikkailutarinoissa ole niin tärkeitä. Pääasia kun on  menevä tarina ja onnellinen loppu. 

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 1.   Kirjan nimessä, kannessa tai takakansitekstissä on poro tai susi, 

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja outo viesti!

Carolyn Keene

Neiti Etsivä ja outo viesti

Alkuteos: The Strange Message in the Parchment

Suomentanut Aino Kervinen

Tammi, 1990 (2. painos)

136 + 1 s.

 

 

 

 

Aloitus: Kauniinpi se ei voisi olla! huudahti Paula.

Kyseessä on lammasturkki, jonka Paula on saanut lahjaksi  Junie Flockhartilta (tai siis Flockharteilta). Lammasturkki varastetaan kohta, varasta ajetaan takaa ja turkki saadaan takaisin, vaikka varas pääseekin karkuun. Onko kyse tarinan kannalta oleellisesta asiasta vai sivuaskel? 

Junie on lammastilallisen tytär ja pyytää Paulaa ratkaisemaan pergamentille maalatun taideteoksen arvoituksellisen viestin.Flockhartit ovat saaneet salaperäisen puhelun, johon arvoitukseen on viitattu ja sanottu, että ratkaisun myötä suuri vääryys korjattaisiin.  Paula matkustaakin toiselle paikkakunnalle ja tutustuu Flockhartien lammastilan toimintaan. Tilan toiminta keskittyy pergamenttien valmistamiseen. Vaikka kuvaukset eivät mene kovin syvällisiin, niin ajatus siitä, että tytöt (Paula on pyytänyt Bessin ja Georgen avukseen) katselevat hetken ajan teurastusta on kummallinen ja saa miettimään Paulan ja Georgen (Bess on jäänyt suosilla pois) luonteista.  Jossain määrin varsinaisen juonen ohella on rivien välissä nähtävissä kysymys lihansyömiseen liittyvistä moraalikysymyksistä. Itse mietin, miten mahtaa olla, vieläkö pergamenttia valmistetaan ja käytetään? Asia, josta ajattelin ottaa hieman selvää.

Flockhartit ovat ostaneet pergamentille maalatun taideteoksen naapuriltaan Rockolta. Taideteoksessa on neljä kuvaa, joiden merkitystä Paula alkaa pohtia. Alkaa tapahtua kaikenlaista. Rockon tilalla on nuori taiteellisesti lahjakas poika, Tony, jota Rocko kohtelee kehnosti. Flockhartien lammaspaimen lyödään tajuttomaksi ja sitten pergamenttikin varastetaan. Paula saa lisäapuja tyttöjen poikaystävistä ja eräältä italialaiselta taiteilijalta, joka pitää yhteyttä Italiaan, jonne historia johdattaa. Lopulta asia saa ratkaisunsa, kiitos kaikkien yhteistoiminnan. 

Neiti Etsiviä on ihan hauska lukea, kun kaipaa jotain kevyempää luettavaa. Tarinat eivät ole kovin monimutkaisia ja juonirakenne hyvin yksinkertainen ja jossain määrin arvattaviakin. Tosin tässä tarinassa ei ollut kyseessä uumoilemaani suojelusrahateemaa. Tässä tarinassa oli myös kuultavissa, kuten jo sanoin, rivien välissä oleva kysymys, syödäkö lihaa vai ei ja eläinten hyötykäyttökysymykset. Kysymys roikkuu ilmassa, vaikka sitä ei suoraa esitetä. En tiedä, kuinka moni kirjan lukija ryhtyy kasvissyöjäksi ja mahtaako nuoret lukijat kiinnittää asiaan huomiota. 

Tarinaa viedään eteenpäin lähinnä suoralla kerronnalla. Suomennos minua hieman mietityttää joidenkin yksitäisten sanojen kohdalla, kuten:

keritsämö. Pitäisi kai olla paremminkin  keritsemö. Mietin myös hieman muotoa mysteerio. Se ei oikein tunnut luonteikkaalta suomenkielessä. Miksei ole suomennettu yksinkertaisesti mysteeri? 

Teoksen juonenkäänteet ja tapahtumat ovat myös hieman, no - ei niin uskottavia kaikilta osin.

Minä haluaisin tietää, missä Rocco säilyttää kaikkea sitä rahaa, jonka hänen miehensä keräsivät, sanoi George. - Hyvä kysymys, vastasi Dan. - Minä tunnen paikallisen pankin johtajan. Entä jos soittaisin hänelle ja kysyisin , onko Rocco tehnyt sinne talletuksia.

Hmm. Entäs se pankkisalaisuus!?

...

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 9. Kirjassa joku karkaa

Heikki Lounaja: Peni, ystäväni!

Kanskuva:Antikvariaatti.net

Heikki Lounaja

Peni, ystäväni

Otava, 1966

215 s,

Aloitus: Peni, pikkuinen ystäväni - missä siellä koirien taivasvainioilla nyt laukkailetkin - vilkaisepa vielä tämä kerta sieltä ylhäältä alas: täällä tämä Henteri, entinen isäntäsi. Olen Salolammen majallamme, juuri tänään tulin. On lomaa, ja pitäisi taas hieman kirjoitella, mutta mistå, en tiennyt sitä itsekään vielä tänne tullessani.

 

 

Määrittelin tämän teoksen elämänkerralliseksi/muistelmaksi, vaikka olisi kyllä mennyt ihan kaunokirjallisena proosanakin. Teoksen alaotsikkona on erämuistelmia. Minua tämä teos kiinnosti lähinnä koiratarinana, mutta alkua ja loppua lukuunottamatta teoksessa ei paljonkaan kerrota Penistä, tuosta pienestä ystävästä, vaan suhteesta luontoon, metsästykseen. 

Teoksen minäkertoja, jonka oletan olevan kirjailija itse, tarkastelee vanhoja eräpäiväkirjan merkintöjä vuodesta 1952 vuoteen 1964. Merkinnät herättävät muistoja, muistoista syntyy tarina, tarinaan viedään eteenpäin jutustellen ystävälle pienelle, Penille, joka on mennyt autuaammmille erämaille. 

Luonto:

Yhä raikastuu ja yöt pitenevät. Välillä sataa. Kangasahot punertavat jo marjaa, ja polunrihmalla odottaa tatti. Syys on tullut, ja sen sato vartoo korjaajaansa.

Linnut:

Metsäkanalinnuista tarinoidaan ja niiden ääntelyä seurataan. Itse alan lukiessani miettiä, kuinka mahtaa ollakaan, tunnistaisinko itse Metson, Teeren, Pyyn, Riekon ... Luulen, että täytyy alkaa hieman tutkia asiaa. Krukukukukuku-karrrrn...

Kansanperinne:

Erotan --- --- kuovin joikauksen suonselältä, leivon liverryksen ja västäräkin "hiis-tak-takin" aitarauniosta. Haarapääsky istuu tuuliviirin nokalla ja kertoo suurta seikkailuaan: Menin Saksaan, sain saappaat, menin Ruotsiin, sain rukkaset, tulin Suomeen, sain sukat, pesin  paikkasin panin aidalle kuivumaan varas - vee-i!

Tunteet:

Tämä teos meni ihon alle, erityisesti lopussa, kun kirjailija kertoo Penin vanhenemisesta ja viimeisestä eräretkestä. Siitä hetkestä, kun ystävä on mennyt. 

Kuvaus vie omat muistoni vuosien taakse joulunaikaan, kun aamuvarhaisella vien vettä perheen koiravanhukselle, jonka löydän pihapihlajan juurelta. Se hetki, kun tajusin, miten? En tiedä, mutta minä tiesin. Neljän-, viidentoista vuoden kaveruus ei pääty kuolemaan. Se jää mieleen.

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, Tunteet: kohta 22. syyllisyys tai häpeä. Laitan tämän teoksen tähän kohtaan, sillä syyllisyys on vahva, kun erämies huomaa erehtyneensä kohteesta ja ampuneensa juuri sen hirven, jonka syntymän on aikoinaan miltei nähnyt ja jonka on itse vasana pelastanut jäiden kynsistä ja jota oli kaikin voimin yrittänyt suojella. Kyyneleet on lähellä lukijallakin.

Pieni Helmet 2024 kohta 13. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa

Juan Valera: Pepita Jimenez!

Juan Valera

Pepita Jimenez

Suomentanut Margareta Konkka

Karisto, 1969

Tämä teos tuli vastaani selatessani tässä taannoin erään nettiantikvariaatin tarjontaa. Teos alkoi kiinnostaa sen verran, että varasin teoksen kirjastosta. Pepita Jimenez on nuori leski. Avioitunut 16-vuotiaana vanhan, jo kahdeksissakymmenissä olevan miehen kanssa, josta mainitaan, että hän oli Pepitan setä. Tätä minä suuresti ihmettelen, sillä ainakin Suomen laissa sukulaisavioliitot on kiellettyjä.  Pepitan äiti ollut määräävässä asemassa Pepitaan nähden. No, avioliitto on kestä montakaan vuotta, kun mies kuolee ja Pepita jää leskeksi parikymppisenä, mutta rikkaana. 

Teos jakautuu kerronnallisesti kolmee osaan: Veljenpoikani kirjeitä, Kanooniset kirjat ja Epilogi - Veljeni kirjeitä. Näiden lisäksi on jonkinlainen prologi - Pepita Jimenez -luku, jossa johdatetaan teokseen.

Pepitan on tärkeässä roolissa tarinassa, mutta varsinaisesti teoksen päähenkilö on nuori mies, Louis, joka on päättänyt tulla papiksi. Hän on opiskellut setänsä johdolla ja saanut erityisluvan pappisvihkimykseen nuorella iällä. Ennen pappisvihkimystä hän on isänsä luona käymässä ja tapaa Pepitan, jonka kauneutta ja hyvyyttää ylistää kirjeissään sedälleen. Louis ei kuitenkaan näe, että Pepitasta tulisi kompastus hänen papiksi ryhtymiselleen. 

Kyseessä on siis katolinen ristiriitatilanne pappiskutsumuksen ja avioliiton välillä. Mitä enemmän Louis Pepitaa kehuu, sitä syvemmälle hän joutuu tämän pauloihin. 

Olihan tämä ihan mielenkiintoinen teos, vaikka en oikein ymmärrä niitä naiskäsityksiä, mitä Louis esittää kirjeissään sedälleen. Lukukokemusta myös hieman tylsyttää Epilogi, jossa on viime metreillä turhaa selittelyä ja ohimennen ilmenevää rasismia ja lyhyt maininta kuubalaieen orjakauppaan. Teos on alkujaan ilmestynyt 1874. Sinänsä siis ajankuvaa ilmentäviä, mutta tarinan kannalta turhia mainintoja ja tylsyttävät jäntevyyden.

Kansikuvasta: Pepitasta kerrotaan, että hän olisi ollut vaalea Kansikuvan nainen näyttäisi kyllä olevan tummaverikkö. Toisaalta teoksessa kuvataan Pepitan pukeutuminen mustiin, joten sitä vasten kansikuva menettelee. Toisaalta kuvan nainen on selkeästi iäkkäämpi kuin teoksen Pepita. Olisi hauska tietää kuka kysein maalauksen on tehnyt, sillä mitä ilmeisimmin kuva on jostain maalauksesta. 

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024 - Tunteet, kohta 11. intohimo tai innokkuus

Kyyti 2024 kohta 3: Kirjassa käydään kirjeenvaihtoa

TIEDOKSI!

Tiedoksi kaikille. Epäilen, että instagram-tilini ainoharjula1 on hakkeroitu. Olen ollut kirjautuneena tililleni, mutta nyt en pääsekään sivuilleni, kun vaaditaan puhelinnumeroa, jota en ole käyttänyt tiliä luodessani tai kirjautumisessa ja jota en muutenkaan juuri jakele sinne ja tänne. 

Jos tilillä ainoharjula1 tapahtuu siis jotain outoa, niin pyydän ilmoittaa, että kyseessä ei ole minun päivitykset ja pyydän tekemään asiasta ilmoituksen instagramille. Olen laittanut sähköpostia instagramin securityyn, mutta en tiedä, saako sieltä milloin ja millaisen vastauksen, sekä ilmoittanut asiasta ainakin kyberturvallisuuteen. Tehnyt siis sen, mihin pystyn tässä tilanteessa. 

Että sellaista! 

EDIT: En tiedä, onko tiliä varsinaisesti kaapattu. En vain pääse kirjautumaan sille, kun vaaditaan puhelinnumeroa, jota en aio aintaa. Sain kyllä salasanan vaihdettua, mutta kirjautuminen ei onnistu samalla tavalla kuin muille instan sivuille, joille minulla on oikeus.  

EDIT 2: No, nyt pääsin kirjautumaan, mutta päädyin poistamaan kyseisen tilin käytöstä. 

Barbara Wood: Domina!

Barbara Wood

Domina

Suomentanut Paula Herranen

Otava, 1984

510 s.

 

 

 

 

 

Domina kertoo tarinan rohkeasta naisesta, Sammatha Hargravesta, joka haluaa kouluttautua lääkäriksi aikana, jolloin naisten koulutus ei ollut helposti saavutettavissa. Tarina alkaa  Englannissa, Lontoossa, vuonna1860.  Sammathan äiti Felicity kuolee synnytykseen, Isä Samuel on ankara uskonnollinen fanaatikko, joka ei salli kivun lievitystä ja lääkärinkin vastentahtoisesti. Sammatha jää pitkäksi aikaa taloudenhoitajan hoteisiin, joka ei juuri välitä pitää lapsesta huolta, kunnes eräänä päivänä isä huomaa tytön kurjan olemuksen, sanoo taloudenhoitajan irti ja palkkaa uuden. 

Sammatha elää kaduilla ja tutustuu Freddieen, joka vie hänet katsomaan sairaalan toimintaa, jossa kirurgit leikkaavat potilasta vailla mitään anestesiaa. Sammatha ei pelkää, mutta on kauhuissaan potilaiden hoidosta. "Se on väärin", hän ajattelee ja sanoo. Kymmenen ikäisenä isä laittaa Sammathan töihin naapuriin, jossa asuu erikoislaatuinen mies,  jota karsastetaan väärinymmärryksen takia. Miehestä puhutaan ikäviä, mutta Sammatha ja mies ystävystyvät ja mies opettaa Sammathalle paljon yrteistä ja lääkekasveista, sillä hän on entinen apteekkari. Sitten mies kuolee. Tässä vaiheessa kerrontatyyliin tulee lyhyt näkökulmamuutos ja kronologian poikkeus. Kerronnallisesti tarinaa viedään eteenpäin Sammathan näkökulmasta kaikkitietävän kertomana. Kuvauksellisesti kertovaa, mutta dialogiakin löytyy ihan mukavasti. Tarina etenee ihan joutuisasti, mutta on ehkä yleispiirteistä, ei mene kovin syvällisiin tunneilmaisuihin. Esimerkiksi Sammathan veljien kohtalo jää kovin lyhysiin ja osa langanpätkistä vain katoaa, kerronnan keskittyessä Sammathaan.

Kerronnassa on paljon ajan olosuhteisiin liittyvää kuvausta, osin makaaberisiin mittoihin meneviä kuvauksia. Kuinka Sammatha säilyttää empatiakykynsä karuissa oloissa on oikeastaan ihme.

Isän kuoleman jälkeen Sammatha laitetaan tyttökouluun sivistymään. Siellä johtajaopettaja haluaisi Sammathan jäävän kouluun ja salaa Sammathalta Freddien kirjeen. Lapsuuden ystävysten tiet eroavat ja Sammatha muuttaa Yhdysvaltoihin, jossa hakeutuu lääkäriopintoihin miestenkouluun. Monien hylkäävien hakemusten jälkeen hän pääsee Lucernen lääketieteelliseen laitokseen, jossa pian valloittaa niin opettajat kuin opiskelijat. Saatuaan diplominsa hän hakeutuu New Yorkilaiseen Pyhän Birgitan sairaalaan saadakseen sairaalaopinnoista todistuksen. Sammatha on omapäinen nainen, jota mieskollegat eivät katso hyvällä ja sairaalakokemus jää kesken. Sammatha muuttaa Kaliforniaan San Franciscoon, jossa perustaa naisten sairaalan ystäviensä avustuksella. Hän alkaa myös taistella patenttilääkefirmoja vastaan huomattuaan kuinka paljon vahinkoa nämä saavat aikaan vaarallisilla sekoituksillaan.

Paitsi lääketieteen kehitystä kuvauksessa Domina on myös rakkaustarina. Vaikka lääketieteen kannalta naisiin suhtautuminen on karua ja alentuvaa, on myös miehiä, jotka kunnioittavat Sammathaa ja miehiä, joita voi arvostaa ja rakastaa. Domina rakstuu ensin Joshua Masefield -nimiseen lääkäriin joka auttaa häntä uran alkuvaiheessa. Joshuan vaimo sairastaa leukemiaa. Joshua on minulle lukijan ristiriitainen hahmo. Hänessä korostuu myös lääketieteen moraaliset puolet hyvässä ja pahassa. Toinen Dominna rakkauksista on Mark Rawlins, myös lääkäri, jonka kosinta alkaa kirosanalla. Jos minua kosittaisiin tällä tavalla, niin sanoisin heti kättelyssä ei. Mutta Domina ei voi unohtaa Markia, vaikka uskoo tämän kuolleen Excalibur-laivan törmättyä jäävuoreen.

Tarinassas on paljon todellisia, oikeasti eläneiden ihmisten nimiä. Lääkäri Oliver Wendel Holmes, Mark Twain, maailman ensimmäinen naislääkäri Elisabeth Blackwell. Yhdysvaltain presidentit Grant ja McKingley luovat ajallista miljöötä. Kirjailija kuitenkn sanoo esipuheessaan, että tarina on fiktiota niin tapahtumiltaan kuin henkilöiltään. 

Kulttuuriviitteitä:

Minut yllätti maininta,  "Ben Hur, jonka Uuden Meksikon kuvernööri oli ihan vasta kirjoittanut". Täytyi ihan taas ottaa selvää Lew Wallacesta.

Henry Jamesin Naisen muotokuva mainitaan. Lisäksi viitataan Byronin runoon Chillonin vanki. Poen runolla Annabel Lee mainitaan useammankin kerran.

Taidesuuntauksiin viitataan Cezannen L'Estaquella, joka olikin ihan erilainen taideteos, kuin millaisen käsityksen tarinan kommentista sai.

Matematiikkaa:

Samantha katseli mietteliäästi vuoderivistöjä. Ainakin kaksitoista potilasta oli sairaalassa tälläkin hetkellä patenttilääkkeen yliannostuksen takia. Kymmenellä naisella oli joku tavallinen gynekologinen vaiva jota ei vielä osattu parantaa Neljä potilasta oli hysteriatapaukseia: vaivat olivat pikemminkin psyykksisiä kuin fyysisiä. Ja kahden naisen tautia ei osattu lainkaan määrittää. 

Näistä neljästäkymmnenestä naisesta kahdeksan tulisi kuolemaan sairauteensa, kymmenen leikkattaisiin, heistä kaksi menehtyisi. Viisitoista ei parantuisi koskaan kokonaan ja loput toipuisivat onnen tai lääketieteen ansiosta.

Minun täytyi ruveta ihan ynnäämään näitä potilaita. En päässyt alun luvuilla kuin kahteenkymmeneenkahdeksaan. Jotenkin kun jatketaan, että näistä neljästäkymmenestä, niin loogisuus uupuu. 

Olen lukenut Dominan joskus muinoin ja halusin palata tarinan ääärelle vuosien jälkeen. Vaikka tässä oli sekä kiinnostavuutta että vähemmän kiinnostavaa, jopa kuvaukseltaan etovaa ainesta, jäi minulle kokonaisuudesta hieman ristiriitainen vaikutelma. Ei ihan huono teos, mutta parempikin ja jäntevämpikin olisi voinut olla. En tiedä, En ehkä enää kolmatta kertaa tätä tule lukeneeksi. 

KYYTI 2024 -lukuhaaste kohta 1: Kirjan nimi on vain yksi sana

Lance Salway: Vaarallinen perintö!

 

Lance Salway

Vaarallinen perintö

Alkuteos:Dangerous summer

Suomentanut Johanna Seppälä

Karisto 1990

136 s.

Kansi: Kaarina Hanström

Laura jäänyt orvoksi. Äiti ja isä ovat aikoinaan eronneet. Isä jäänyt Usa:han, Kaliforniaan. Äiti asettunut Englantiin. Äiti kuollut, kun Laura on ollut 10-vuotias, jonka jälkeen hän on asunut Maxine Andersonin, tätinsä kanssa Hampsteadissa.  Maxine on näyttelijä. Maxinella on teatterista kiinnostunut tytär Abby. Isä ei ole pitänyt yhteyttä Lauraan avioeron jälkeen. Laura on 17-vuotias nuori, kun hän kuulee, että isä on kuollut ja jättänyt hänelle omaisuuttaan perinnöksi.

Laura lähtee Kalifornian, jossa hän tapaa isän uuden puolison Jessican ja tämän pojan Toddin sekä tätinsä Vernan, joka on isän sisko. Lisäksi Laura tutustuu Jakeen, joka on hänen isänsä asianajan poika. Laura on tavannut Jaken jo lentokoneessa, jossa on vahingossa tallonut tämän jalalle ja saanut epäkohteliaan vastauksen, mutta Jakesta tulee Lauralle tärkeämpi kuin hän uskookaan.

Isän kartanossa, Saxonwoodissa (Hollywoodin versio Tudorin aikaisesta arkkitehtuurista)  Laura elää ylellisyyden keskellä, mutta viihtyisyys alkaa karista, ku hän kuulee salaa keskustelun, että "hänestä on päästävä". Laura alkaa pelätä henkensä puolesta. Matkalla Disneylandiin Jaken kanssa, musta cadillac seuraa heitä ja toisella kerralla autoajelulla heidät pakotetaan tieltä alas jyrkännettä, josta selviävät vain onnenkauppaa. Kuka ja miksi uhkaa Lauran henkeä?

Löysin tämän nuortenkirjan roskista josta otin tämän talteen, kun alkoi kiinnostaa. Eikä tämä yhtään hullumpi teos ollut. Jännitys kasvaa kerronnan myötä. 

Meri oli kaunis, mutta aika ajoin myös villi. Vietin tuntikausia noina päivinä istuen vain kannella ja tuijottaen vastapäisiä tyrskyjä niiden vyöryessä kimaltavaan rantahiekkaan. Talo oli Malibun pohjoispuolella, joten muita taloja ei juurikaan ollut lähellä; välillä tuntui, kuin koko ranta ja upea Tyyni valtameri olisivat olleet meidän yksityistä omaisuuttamme. Muistan aina sen taianomaisen asetelman: valkea hiekka kuumana varpaideni välissä juostessani aamulla alas merenrantaan; vaahtoavana kuohuvat aallot, jotka löivät viime talvena  mereen romahtaneisiin kiviin; ja kaukaisessa horisontissa ohikulkevien rahtilaivojen savuvanat.

Vaarallinen perintö on nuorten tyttöjen versio niistä romantiikalla höystetyistä kartanoromaaneista, joissa salaisuudet ja vaarat vaanivat nuoria naisia. Miljöötä luodaan paikannimillä, kuten englannin: Govent Garden, Regent Park, Knightsbridge, Tottenham Court Road, puhumattakaan Chalfontin koulusta, pienestä kansainvälisestä koulusta, jota Laura käy. Ilmeisesti koululla on todellinen esikuva. Yhdysvaltain puolella liikutaan Los Angelissa ja Hollywoodissa, katsellaan näyttelijöiden kädenjälkiä Kiinalaisen teatterin edustalla, käydään Disneylandissa ja ihastellaan Ruususen linnaa, Ajellaan San Diegon valtatietä, Santa Monica Boulevardia ja päädytään Beverly Gleniin.

Kuuluisuus on yksi teema, josta tarina rakentuu. Mutta maininta, että Verna, Lauran täti, joka on myös näyttelijä, on esittänyt Elvis Presleyn äitiä jossain elokuvassa, kohottaa kulmiani. Teoksessa on pari kulttuuriviitettä, Machbeth ja lastenkirja Veli Kani.  Muuten kerronta pyörii Lauran minänäkökulmana hänen ajatuksissaan ja tunteissaan.

Outo metafora: Sydmeni hakkasi kuin paalujuntta. En oikein osaa paalujunttaa sykkivänä. 

Ei tämä ihan huono lukukokemus ollut, eikä kovin yllätyksellinenkään. Hauska, kevyt välipala moniulotteisempien tarinoiden ohessa. Lukisin kyllä mielelläni ne muutkin osat, jotka tähän Chalfontin koulu -sarjaan kuuluvat. Täytyy tutkailla, jos jostain löytäisin. 

Aila Nissinen: Punaposki ja Marja-Liena!

Aila Nissinen

Punaposki ja Marja-Liena

WSOY, 1954

150 s.

 "Arkielämän satuja", joissa luonto ja lapsuuden muistot kulkevat käsikädessä.

Tarinassa "Miten Mansikki joutui 'metsän peittoon' ja mitä sitten tapahtui" kertoo siitä, kuinka itsepäinen ja omapäinen lehmä karkaa metsään ja seuraa suuri  etsintä.

Pitkälettinen Tyttö muisti taas kaikki vanhat kansantarinat Metsän Väestä ja Halko-Heikin jutut ja kaikki, mitä ajatella saattoi. Mielikuvitus kuiskasi: Ajatteles, jos ne olisivatkin totta! - Pyh, sanoi Pitkälettinen Tyttö, mutta Mielikuvitus oli tullut voimakkaksi, sillä se tulee aina voimakkaaksi kun varjot pitenevät ja tulevat sinipunaisemmiksi ja sininipunaisemmiksi, ja sitä varten ei auttanut paljoakaan, vaikka Pitkälettinen Tyttö kuinka olisi sanonut 'Pyh". Korkearunkoiset hongat huojuivat hiljaa, ja lapikkaan pohja liukastui maahan pudonneisiin havunneulasiin. Laulurastas viritti laulunsa ja sanoi: Hupsu tyttö, hupsu tyttö, hahaha, hahaha, hae vielä, hae vielä, ---

Kertojana Karjalan evakkomummo Marja-Liena, joka kertoo lapsuutensa muistoja Karjalan mailta pienelle punaposkiselle pojalle, joka on tullut Marja-Lienan mökille  Linnea-Kukan  juttujen seurauksena. Tämä Linnea-Kukka on hieman arvoituksellinen viittaus, sillä hän ei muuten teoksessa esiinny lainkaan. Mietinkin, onko tekijältä ehkä ilmestynyt jokin toinen teos, jossa Linnea-Kukka esiintyisi. Täytyy varmaan hieman tutkia kirjailijan julkaisutietoja. 

Myös kansikuva, niin viehättävä kuin onkin, on tältä osin hieman harhaanjohtava, sillä siitä saisi sen käsityksen, että kuvassa kulkevat Punaposki ja Marja-Liena, mutta koska Punaposki on pieni poika ja Marja-Liena vanha evakkomummu, ei häntä oikein voi kansikuvaan soveltaa. 

Maija Karman kuvitus on viehättävää ja elävää. Teksti on hauskasti asemoitu sivujen keskelle ja kuvitus reunustaa  tekstiä vihreäsävyisenä. Kuvitus herättää ajatuksen mahdollisuudesta värittää. Ilmeisesti sama ajatus on tullut aiemman lukijan mieleen, sillä kirpparilta löytämässäni opuksessa on joitakin kuvia ehdittykin värittää. Itse käyttäisin kyllä hyvin hentoja värejä. Harmi, että joillekin sivuille on mahdollisesti läikkynyt kahvitahroja (?). Pidän tosi paljon näistä kuvituksista, joissa väreilee suomalaisen maiseman kauneus suolammista kuusimetsiin, pikkutipujen tepsuttelusta huuhkajan huhuiluun.

Viehättävä vanha lastenkirja. Onkohan kenellekään vierailijalleni tuttu? Jos on, niin kuulisin mielelläni ajatuksiasi.

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 18. Kirja, jossa kerrotaan jostain suomalaisesta kansanperinteestä

 

Sini Ezer: Jerusalemin morsian!

 

Sini Ezer

Jerusalemin morsian

Minerva, 2023

426 s.

Aloitus: Muuri kiersi koko kaupungin ympäri ja sulki sen suojelevaa syleisyynsä. Se oli seissyt järkkymättä ikuisuuden ja seisoisi vielä kauan jälkeenikin. Kivenjärkäleet olivat valtavia, ja pystyin kävelemän niiden päällä turvallisesti. Riisuin paksun viittani, joka tuntui yhtäkkiä liian lämpimältä. Aamuyön raikas tuuli viilensi posket, jotka kuumottivat jännityksestä. Matkalla muurille sydämeni aina tykytti mutta perillä oloni oli tyyni.

Päähenkilö: Shira on nuori, aikuisuuden kynnyksellä olevan neitokainen, joka lähenee naimaikää. Hänellä on sisko Hadassa, joka on sairaalloinen. Shiran ja Hadassan isä Naftali on hajusteentekijä ja leeviläinen pappi. Myös yrttiensekoittelija, eräänlainen apteekkari voisi sanoa, sillä hän tekee erilaisia yrttisekoituksia tyttärensä terveyttä parantaakseen.  Shiralla on myös pikkuveli Reuben. 

Hadassa kihlataan kauppias Shaulin pojalle Gideonille, joka odottaa Hadassan tervehtymistä kaksi vuotta. Lopulta hän kyllästyy odottamiseen ja haluaakin Shiran puolisokseen. Shira on kuitenkin tavannut Jerusalemin muureilla Eitanin, Gideonin velipuolen Galileasta ja rakastunut tähän. 

Ajallisesti Jerusalemin morsian sijoittuu Jerusalemiin juutalaiskapinan aikaan, jonka roomalaiset kukistavat. Jerusalem tuhotaan täydellisesti. 

Jerusalemin morsian on, kuten takakannessakin sanotaan aikuisten viihderomaani. Rakkaus, mustasukkaisuus, anteeksianto ovat vahvoja teemoja. Ezer valottaa juutalaista kulttuuria ja uskontoa. Jerusalemin morsian ei ole raamatunhistoriallinen teos. Ei ollenkaan. Se on puhtaasti kirjoitettu juutalaisten ja roomalaisten näkökulmasta. Oikeastaan ensisijaisesti juutalaisesta näkökulmasta, sillä keskiössä on kaksi perhettä, Shira Naftalintyttären perhe ja kauppias Shaulin perhe. Toki muitakin henkilöitä teoksessa on, kuten nahkurinpoika Jakov, josta lopulta tulee seppä. Kuinka perheet selviytyvät, kun juutalaiset alkavat kapinoida valtaapitäviä roomalaisia vastaan. Erezin kapinoitsijoista käyttämä sicaarit sana on itselleni uusi enkä ainakaan äkkiseltään löytänyt sanan taustoista suomenkielistä lisätietoa. Koska kirjailija on asunut monia vuosia Israelissa uskon kuitenkin, että hän on historian lukenut.

Jerusalemin morsian oli suht helppo lukukokemus. Kerronnallisesti sujuvaa ja selkeää. Tähän on ilmeisesti tulossa jatkoa. Masadan vuori häämöttää kaukaisuudessa. 

Mitä jäin ihmettelemään ja miettimään oli ajankohdan ja miljöön osalta uskottavuuteen liittyvä kysymys. Kuten jo aiemmin sanoin, tämä ei ole raamatunhistoriallisesta näkökulmasta kirjoitettu teos vaan enemmän juutalais-roomalaishistoriallisesta näkökulmasta kirjoitettu. Mutta voiko ajankohtaan sijoittuvaa teosta kirjoittaa ilman pienintäkään viittausta, suoraa tai epäsuoraa vihjettä, kristittyihin? Ensimmäiset kristitythän olivat juutalaisia ja kristinuskon merkitys tuona ajankohtana myös poliittisesti oli merkittävä.

Mutta ei. Tämä teos on kirjoitettu kuin kristinuskoa ei olisi ollut olemassakaan. Ehkä tämä ulottuvuus olisi ollut liian vaikea yhtälö ilman, että teoksen luonne olisi muuttunut liian uskonnolliseksi. Nyt pääpaino on rakkaustarinassa ja juutalaisten kohtalossa.  

---

Pieni Helmet 2024 kohta  7. Kirjassa rakastutaan

Seinäjoen kaupunkirjaston lukuhaaste 2024, Tunteet kohta 25. tuska tai kärsimys. Tuskaa ja kärsimystä teoksesssa riittää, jos kohta tämän olisi voinut laittaa moneen muuhunkin kohtaan.

Muualla sanottua:

Kirsin kirjanurkka "Aivan ihana romaani"

Jussi Talvi: Kesakko-Timo!

Jussi Talvi

Kesakko.-Timo

Otava, 1951

107 + 1 s.

Kuvittanut P.O. Nyström

Aloitus: Kaikki alkoi omenasta. 

Ja omenaan varsinainen tarina päättyykin. Tarinan pääosassa on Timo. Ikää ei mainita, mutta olettaisin hänet +/- 10-vuotiaaksi. Timon paras kaveri on Impo. Kun Timo saa tukkapöllyä mummilta, koska on varastanut omenan, kutsuu Impo hänet katsomaan kirkon katolla "tinassa" olevaa Perälän ukkoa, joka ihan kohta kyllä tippuu sieltä. Kun Perälän ukko ei kuitenkaan tipahda, ainakaan sillä tavalla, kuin on uumoiltu, lähtevät pojat pois surkutellen sitä, ettei täällä tapahdu koskaan mitään. Ja silloin tiellä syöksyy hurjaa vauhtia ajava auto päin puhelinpylvästä ja syttyy palamaan. Timo löytää autosta ulos lentäneen lennätinavaimen ja korjaa sen hoteisiinsa. Ja siitä alkaa hurja seikkailu, joka vie pojat asesalakuljettajien tielle. 

Pojat ovat oikeita lurjuksia. Käyvät omenavarkaissa Perälän puutarhassa ja saavat suolapyssystä. Impo on myös varastanut karamelleja isänsä putiikista. Pojat ovat kavereita, mutta se ei estä Timoa "toverilliselta kiristämiseltä" Impoa kohtaan, joka on menettänyt kaikki omenansa, koska on suolapyssyn pamahduksen seurauksena kastellut housunsa ja vannottaa toista, että tämä ei kertoisi asiasta kenellekään.

Kerronta on omintakeista, lapsenomaista, mutta humoristisen otteen takana on vakavia aiheita, joita Timokin ajattelemattomuuksiensa jälkeen joutuu miettimään. Vaikka aika ja tavat ovat olleet erilaiset (kuten lasten fyysinen kurittaminen) niin seikkailu on seikkailu tänäkin päivänä ja lapsen uteliaisuus voi johtaa vaarallisiin tekoihin.

Yö lepäsi kuolemanraskaana ja - äänettömänä ympärillä. Tämä äänettömyys erilaisin painotuksin on kerronnallisesti toistuva. Siinä on jännitystä ja uhkaa. Kerronnassa on puhekielisyyttä ja murretta.

"Hällyyttäkää, hällyyttäkää palokunta! huusi joku mies. - Ei se kannata, kimitti eräs vanha muija, - se on auttamassa sitä Perälän ukkoa alas kirkon katolta. Sen häätyi mennä sinne."

Miljöö on Raahen satamakaupunki ja ajankohta Raahen 300-vuotisjuhla. Etsiessäni tietoa siitä, milloin Raahe täytti 300 vuotta päädyin vuoteen 1949. 

Niin kuin kaikki tuollaiset meren rannalle rakennetut pienet kaupungit Raahekin oli ennen kaikkea muuta satamakaupunki. Joskus aikoja sitten uljaat fregatit ja komeat kuunarit olivat purjehtineet maailmalta Raaheen ja Raahesta maailmalle vieden lastinaan tervaa ja puuta ja paljon muuta, mitä tuollainen kaupunki laajoine takamaineen saattoi myydä. Vanhat merimiessuvut antoivat kaupungille oman leimansa yhä vielä, vaikka uljaiden merimiesten ja purjehtijain aika oli jo ohitse ja niiden mukana menneisyyteen siirtyneinä myös Raahen kukoistus merikaupunkina. Mutta yhä vielä Raahen asukkaat, paljasjalkaiset raahelaiset, elivät suolan- ja purjeidentuoksussa ja yhä vielä jokainen raahelaispoika halusi kauas ja koarkealle.

Raahelaisista paikannimistä mainitaan ainakin Katinhännän kaupunginosa ja Lapaluoto.

Tämä oli iha metka poikakirja. Kuuluu sarjaan Poikien seikkailukirjasto. Ostin tämän teoksen viime syksynä Kirjamessuilla ja maksoin tästä turhan paljon. Hinnan alle on laitettu merkintä harvinainen, mutta en tiedä kuinka harvinainen teos tämä lopulta on. Etulehdellä on myös liimattuna ruusuinen onnittelukortti, jossa Esko esittää onnittelunsa Tapanille tammikuussa -53. 

Erityismaininta tälle kuvaavalle ilmaisulle:

Uteliaisuus kutitti häntä kuin tuhat muurahaista olisi kävellyt pitkin selkärankaa.

--.

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 2. Kirjassa tehdään taikoja. Pojat näkevät vieraan mustan kissan jolloin sylkäisevät sekä tekevät solmun nenäliinaan.  

Seinäjoten kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024 Tunteet, kohta 27. vastuuntuntoisuus tai vastuullisuus. Tämän tunteen kanssa Timo-poika kesakkoineen joutuu hurjan seikkailunsa jälkeen.

Sir Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin paluu!

Sir Arthur Conan Doyle

Sherlock Holmesin paluu

Alkuperäisteos: The return of Sherlock Holmes

Suomentanut O.E. Juurikorpi

WSOY, 2014

 

 

 

 

Sherlock Holmesin paluu sisältää 13 novellinomaista tarinaa Sherlock Holmesin ratkaisemista tapauksista. Kertojana Holmesin ystävä Tohtori Watson. 

Lyhyet luonnehdinnat novelleista:

Autio talo

Sijoittuu Lontoon kevääseen 1894. Ronald Adair -niminen mies on murhattu. Tri Watson on aloittanut uudelleen lääkärintyön ja suree kuollutta ystäväänsä Sherlock Holmesia. Tarina on lukitun huoneen -mysteeri, jossa kuollut löydetää lukitusta huoneesta, ikkuna seitsemän metrin korkeudessa ja sen alapuolella kukkapenkki koskemattomana. 

Tri Watson pähkäilee mysteeria yrittäen miettiä asiaa Holmesin tavoin, mutta ei onnistu ratkaisemaan arvoitusta. Sitten hän tapaa vanhan kirjankerääjän, jonka "teräväpiirteisiä, ryppyisiä kasvoja kehysti pitkä valkoinen tukka, ja oikeassa kainalossa hänellä oli kymmenkunta noista rakkaista kirjoistaan." Ja keneksipä muuksi, kuin kuolleeksi luulluksi Sherlock Holmesiksi tämä lopulta osoittautuukin.

Rakennusurakoitsijan testamentti

Tri Watson on lopettanut praktiikkansa ja palannut Sherlock Holmesin seuraksi Baker Streetille.  Eräänä aamuna asuntoon ryntää "läähättäen ja kovalla kolinalla, tukka aivan sekaisin, nuori ja kalpea nuori mies hurja katse silmissään." Mies on herra John Hector MacFarlane, jonka Scotland Yardin miehet kohta tulevat pidättämään tunnetun rakennusurakoitsijan murhasta. Ennen pidätystä epätoivoinen mies ehtii kuitenkin pyytää Holmesia auttamaan, sillä hän ei ole syyllinen tapahtuneeseen.

Tanssivat kuviot

Sherlock Holmes saa ratkaistavakseen salakielisen sanoman. 

Yksinäinen polkupyöräilijä

Violet Smith, pianonsoitonopettaja, yksin ajeleva polkupyöräilijä, joka on joutunut isänsä kuoleman jälkeen salaliiton kohteeksi, pyytää apua Sherlock Holmesilta. Hieman erilainen tapaus, jossa rakkauden ja petoksen teemat luovat dramaattisen tapahtumaketjun.

Herttuan poika

Sijoittuu poikakouluun, jota pitää Tri Thorneycroft Huxtable. Tämä pyytää Sherlock Holmesilta apua, kun koulun oppilas, Holdernessen herttuan poika, Lordi Saltire katoaa samoin kuin koulun saksanopettaja Heideger. Holmes tutkii polkupyörien ulkorenkaiden eroavaisuuksia ja outoja lehmänsorkkien jälkiä. joiden ratkaisu löytyy Holderness Hallin antiikkikaapista. Tämä sorkkajuttu minua hieman hämmentää, en oikein tiedä sen toimivuudesta tosielämässä.

Musta Pekka

Poliisi Hopkins pyytää Holmesin apua murhatutkimuksessa. Murhattu on kapteeni Peter Carey, joka on saanut Musta Pekka -nimen paitsi tumman värin, myös mustan partansa ja hurjan luontonsa vuoksi. Mies on löydetty pihakajuutastaan harppuunalla surmattuna.

Charles Augustus Milverton

Kiristystapaus, jossa Sherlock Holmes ei kättele henkilöä, jonka on kutsunut luokseen. Tapaus tuo esiin piirteitä niin Holmesista kuin Watsonista, joissa minulla on hieman sulattelemista.

Kuusi Napoleonia

Kuusi Napoleonin rintapatsasta ja Borgia-suvun kuuluisa musta helmi ovat tämän tapauksen keskiössä , jossa "Holmesin muuten kalpeille poskille oli ilmestynyt naa; hän ei tuona hetkenä  ollut pelkkä terävä päätelmientekijä, vaan myös ihminen, joka saattoi tuntea iloa ihailusta ja ylistyksestä. Hänen ylpeälle, vaatimattomalle luonteelleen oli ominaista, että hän vieroksui suuren yleisön tunnustusta, mutta lämpeni ystävän kiitoksesta."

Kolme ylioppilasta

Parivaljakko viettää aikaa eräässä yliopistossa, jossa on tapahtunut epäilyttävä koepapereihin liittyvä tapaus ja mahdollinen epärehellinen toiminta alkavassa tutkinnossa.

Kultasankaiset silmälasit

Nuori Willoughby Smith löydetään kuolemaisillaan. Viimeiset sanat kuuluvat: "Professori, se oli se nainen."  Hyvin yksinkertainen tapaus, sanoo Holmes.

Godfrey Stauntonin tapaus

Kahden yliopiston välinen jalkapallo-ottelu uhkaa johtaa Cambridgen häviöön, koska  joukkueen sivusta on kadonnut. Kitupiikkejä ja rakastavaisia löytyy arvoituksen takaa. Myös peilikirjoituksen selvittäminen on merkittävää ratkaisun löytymiselle.

Sir Eustacen kuolema

Tämä oli kokoelman toinen tapaus, joka pisti minut hieman nieleskelemään. Holmes joutuu puntaroimaan oikeuden ja kohtuuden rajoja.

Toinen tahra

Kokoelma päättyy kadonneen kirjeen tapaukseen, josta voisi seurata Eurooppaa ravisteleva poliittinen kriisi ja mahdollinen sota.  

Sherlock Holmes lienee kaikkien salapolisiien prototyyppi ja esikuva, jonka jälkeen Hercule Poirotit ja Mrs Marplet ovat enemmän ja vähemmän saaneet innoitusta näistä tarinoista. Sherlock Holmesin tarinat vain ovat hyvin erilaisia kuin Christien dekkarit. Holmes-tarinoissa kyse ei ole niinkään lukijan mahdollisuudesta omiin päättelyihin. Tarinoissa ei esitellä henkilögalleria ja tapahtumia seikkaperäisesti. Kerronnallisesti nämä on muistelmamuotoon kirjoitettuja tapausselostuksia joistakin Sherlock Holmesin ratkaisemista arvoituksista ja murhista. Keskiössä on Holmesin päättelytaidot ja johtolankojen kerääminen.

Olen lukenut aiemmin jokusen Sherlock Holmesin tarinan, mutta jostain syystä en innostunut näistä kovin suuresti. Lukeminen oli hidassoutuista. En tiedä johtuiko se suomennoksesta vai mistä. Odotin hieman enemmän mukaansatempaavuutta. Lieneekö syy sitten siinä, että  "henkiinherättäminen" ei ehkä ole onnistunut niin hyvin, kuin olisi toivottu. Conan Doylehan teki ratkaisunsa yleisön toivomuksesta.

Sherlock Holmes on silti kiinnostava kirjallisuuden hahmo, joka tekee Watsonin mukaan työtä "kuin suuret taiteilijat, työn itsenä vuoksi", ei juuri välitä rahasta, omaa ainutlaatuisen mielikuvituksen ja keksimiskyvyn. Pidin paljon vanhasta, 80-luvun Sherlock Holmes -sarjasta, jonka pääosaa esitti Jeremy Brett. Näitä uudempia sarjoja tai elokuvia en ole juurikaan seurannut.

Sherlock Holmesin paluu -teos on alkujaan ilmestynyt 1905, suomeksi ensimmäisen kerran 1957. Tämä lukemani teos oli uudistettu painos.

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 10.  Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna. (keskenjätettyjä en ole ottanut mukaan lukuun)

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, Tunteet: Kohta 9 ihailu, sillä Tri Watsonin ihailu ystäväänsä Sherlock Holmesia kohtaan on hyvin vahva. Tämä olisi toki sopinut myös kohtaan 2, empatia, sympatia, joita tunteita Sherlock Holmes tuntee ainakin muutamia kertoja. Onko tunteet prusteltuja on taas toinen juttu, ja siksi päädyin ruksaamaan tuon ihailu-kohdan.

Kevät tuo, kevät tuo tullessaan - Kirjoista kiinnostavimmat!

 

Kevään uutuuskirjoissa on monia kiinnostavia teoksia. Tässä 

Minervalta ilmestyy Auschwitz-muistelma, joka jatkaa tuttua kaavaa aina kansiratkaisua myöten. Mikä tässä teoksessa erityiseseti kiinnostaa on hevoset.

Into-kustantamo puolestaan julkaisee teoksen Tyttö, joka pakeni Auschwitzista. Romaani, joka pohjautuu todelliseen henkilöön. 

Rankasta aiheestaan huolimatta holokaust-historia kiinnostaa. Toiveissa on kuitenkin että nämä tarinat toisivat jotain uutta näkökulmaa aiheeseen.

 

 

 

Historialliset romaanit kiinnostavat ja tämä Bazarilta ilmestyvä,  myös toisen maailmansodan aikaan sijoittuva tarina, tarjoaa rakkautta ja vastarintaa Guernseyn saarella. Teos tuo mieleeni elokuvana näkemäni Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -teoksen, joka myös sijoittuu Guernseyn saarelle.

 

Suomalais-Ruotsalaista siirtolaisuutta Amerikan mantereella käsittelee puolestaan tämä Into-kustantamon julkaisema Ville Juhani Sutisen Paratiisista -teos. Aihe on kiinnostava, mutta vaikea sanoa, onko tämä kuitenkaan teos, jonka lukisin loppuun asti. Pistän tämä nyt kuitenkin muistiin, voi ainakin hieman vilkaista vastaantullessa.

Toinen kotimainen uutuus on Merja Mäen Itki toisenkin, jonka kannet on tekijän esikoiskirjan lailla vaikuttavat.

Gaudeamuksen Naiset pyhyyden tulkkeina -teoksesta olen tainnut lukea jo syksymmällä jossain yhteydessä ja kohottanut kiinnostanut kulmiani. Voisi olla ihan tutustumisen arvoinen teos.

Uudemmat rikosromaanit ja dekkarit eivät oikein ole sykähdyttäneet. enkä tiedä tästäkään, mutta murhia ratkova kissa kuulostaa kyllä aika kiinnostavalta juonelta. Ehkä tätä voisi harkita. Teoksen julkaisee Bazar. 

Nykyaikaa ja sodanaikaista historiaa yhdistää tämä Santa Montefioren Italialainen tyttö Brooklynissä -teos, joka tarjoaa romanttista historiallista viihdettä.

Nykyaikaa ja sota-aikaista historiaa yhdistää myös FionaValpy Mehiläisenhoitajan salaisuudessa. Pidin Valpyn aiemmasta Casablancan tarinankertoja -teoksesta, eikä Rue Cardinalen ompelijattaret ollut huono sekään,  joten voisin harkita lukea myös tämän.

 

Viimeisenä, mutta ei vähiten kiinnostavimpana  tahdon mainita tämän Kristin Harmelin teoksen, joka ilmestyy Tammen kustantamana. Kristin Harmelin Unohdettujen nimien kirja oli viime vuoden lukemistani uutuuskirjoista koskettavimpia. Sama vastarinta-aihe tässäkin teoksessa. Kuinka paljon teokset eroavat toisistaan onkin sitten kysymys erikseen.

 

Kiitos Kirsille kevään historiallisten kirjojen esittelystä, sait minut näin kaivelemaan katalogeja. Enemmänkin varmaan löytyisi, mutta johan näitä on tässäkin katsasteltavaksi.  Kirsin listauksessa on vielä muutama teos, jotka kiinnostaisivat minuakin, mutta joita en nyt kuitenkaan tähän listaukseeni laittanut. Vasta, kun kirjan saa fyyisesti käteensä ja sitä pääsee hieman vilkaisemaan ja makustelemaan, pystyy päättämään, ottaako luettavakseen vai jättääkö suosiolla väliin.