perjantai 28. toukokuuta 2021

Mathilda Roos: Valkoisia kanervankukkia!

Mathilda Roos

Valkoisia kanervankukkia

Suomensi Aune Krohn

Ilmestynyt Helsingissä 1908,

Raittiuden Ystävät. Raittiuskansan Kirjapaino Osakeyhtiö

Luettu Projekti Gutenberg - versiona


Mathilda Roosin sisarelleen omistama teos on kansankertomus, joka ajallisesti sijoittunee 1900-luvun vaihteeseen Ruotsin Taalainmaalle aikaan, jolloin raittiusaate sai sijaa nousevana kansanliikkeenä. Tosin aikaa ja sijaintia on vaikea hahmottaa. Maininnat lakeudesta saivat ensi alkuun ajatukseni kohti Pohjanmaata, mutta vähitellen tajusin, että liikutaan kuitenkin ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Taalainmaa tulee mieleen taalalaiskellosta, joka mainitaan yksityiskohtana. Paikannimet (Ljungberg Månberg Kvitteråsin kirkas vuorijärvi), jotka tekstissä mainitaan ei tuo lisävaloa.

Kertoja on kaikkitietävä ulkopuolinen, joka vie tarinaa eteenpäin kansakouluopettaja Gertrud Brörkin näkökulmasta. Paljon muitakin kyläläisiä mainitaan, kuten:Pastori Martin, Ingrid Medin, rampa nuori tyttö, joka on ollut kansakoulunopettaja ja sairastunut kylmässä koleassa kansakoulurakennuksessa,  Emelie Lager, pitäjän kätilö, ja Josefina Asp, Hanna Myhre, Lotta Stål, "kalaasi-Lotta" lempinimeltään, "hänen toimenaan oli kulkea laittamassa ruokaa pitäjän pidoissa ja juhlatilaisuuksissa" silloin kun  "nuorten piti yhteen" ja "vanhain piti multaan".

Tarina jakautuu kahteen osaan. Toisen osan pääjuonena on Ingridin jälkeen pikkukoulun opettajaksi tulleen Karin Blomin traaginen tarina, johon liittyy myös GöstaScheffer "oikea ihminen". "Sillä nuorta miestä, joka on kohtelias ja ystävällinen vanhalle, rumalle, huonosti puetulle naiselle, häntä sanon muitta mutkitta ihmiseksi. Ja sellaisia ei tosiaan ole paljon. Kirkkoherran uusi kotiopettaja, joka oli saapunut samana aamuna. Se kiltti poika kertoi koko joukon pappilasta, avoin ja suora hän oli kuin isoäidin yömyssy"

Toinen osa koskee Gertrud Björkin taistelua oikeudesta opettaa ja tuoda raittiuden ihanteita esiin nurkkakuntaisen väeöstön keskellä. Hän saa vastaansa kirkkoherra Henningsin ohella kylän miesväestön, erityisesti suutari Timeonin, jolla on kahdeksan lasta, mutta myös kapakan pitäjän rouvan. Kirkkoherra Henningsonin perheeseen kuuluu kahden pojan lisäksi tytär Estrid, joka on kova lukemaan, muun muassa Ibseniä, Hedda Gableria ja Nietscheä. Tytär ja rouvaHenningson ovat aika lailla snobeja, jotka piikittelevät Karinia "pienin terävin neulanpistoin".

Teksti on kuvailevaa ja rönsyilevää, paikka paikoin hieman vaikeatajuista, Tätä Heidestam-lainaa esimerkiksi mietin. "Mi naisenvienoa ihmisessä, on vapahdus maailman ja tulosoitto veljestymisen valtakunnan".  Tarkoitetaanko tässä naisen viehkeyttä, vaistoa vai naisen hentoa ja rauhaisaa olemusta? Naisteema onkin raittiusaatteen ohella yksi teoksen teemoista.

Parhaimmillaan kertoja on kuvatessaan luontoa. Runollisuus kulkee käsikkäin arkisen kuvauksen rinnalla.  Ruislaihon latvat aaltoilevat, valot ja varjot liukuvat yli kuin merenpintaa pitkin, nautinnonhimon pyörryttämät ja huumaamat kimalaiset, leivon liverrys, käen satumaiset kukahdukset, laulurastaan hivelevät sävelet, kyyhkysen valittava kuherrus,  kuvaus ja kerronta näiltä osin ei todellakaan ole tylsää, vaan elää ja polveilee kuin ainakin maasto-olot, ollaan sitten Suomessa tai Ruotsissa. Näitä luonnonkuvauksen tunnelmapaloja suorastaan rakastan.

Kerronnan lomassa on mukavaa ja keventävää dialogia. Luontokuvauksen ohella oleva muu kuvaus on toki kuvaavaa, mutta aika ajoin hieman raskasta, mutta saa aika join tunteet läikehtimään milloin palavina, milloin tuskaisina, välillä tunnen suoranaista raivoa epäoikeudenmukaisuudesta.

Tekstissä on joitakin outoja ja vieraita, hieman erikoisiakin ilmaisuja, kuten: uusmaltusianismi, verdandisti, spankuleerata, vullpuurtata, sikaneeraattekin, tyrnä. Mahtuupa joukkoon sanaleikkikin faaraon lihavista pähkinöistä, joka ilman suomentajan selitystä jäisi ymmärtämättä. Ruotsin sanat nöt/nötter sekaantuvat pienen koululaisen ajatuksissa. Hauska on myös sanan sukkela käyttö, esimerkiksi jalka, joka on polveen asti mustunut ja kuoliossa on sukkelanmoinen.

Kokonaisuutena kerronta koostuu pitkistä, monimutkaisista, mutta myös hyvinkin kuvauksellisista lauseista.

Ja kun myrsky täyttä totta puhkeaa, kun lumi pyörteleikse valkoisina pylväinä, tai sade vinona pieksee pehmittyneitä peltoja ja niittyjä, kun keskiyön pimeys tai tähditön hämärä loihtii esiin pelottavia näkyjä, ja synkät tarinat kohoovat muistiin, silloin on lakeus yhtenä ainoana suurena kauhuna, kiitäväin varjojen ja vaikeroivain, pakenevain haamujen lumottuna vilinänä.

Ajankuva on  ankea ja ankara. Ilmeisesti hyvin totuudenmukainen, vaikka ruotsalainen kansakoululainsäädäntö 1800-luvun lopulta 1900-luvun vaihteeseen hieman mietityttääkin. Oliko se todella niin velvoittavaa, kuin kuvaus antaa ymmärtää.

"Jollette huomenna toimita lapsia kouluun, ilmotan asian tarkastusmiehelle, sanoi Gertrud ankarasti.     — Mielellänne saatte sen tehdä, neiti. Emmehän me voi sen enempää kuin lyödä lapset sinisiksi ja keltaisiksi, ja niin teemmekin joka päivä."

Gertrud-opettaja ei taida olla kovin lempeä hänkään, vaikka yrittääkin parhaansa, sillä hänen sanojensa mukaan "Tottelemattomuudesta ja kihokyntisyydestä saavat sormet lyönnin". Tästä seuraa, että Tingbomin lapsista yhden mukaan "Äiti sanoo, että opettaja on tullut opettamaan eikä lyömään meitä", josta taas seuraa, että rangaisuuksena opettaja vie kurittoman oppilaan "huoneesta pois pimeään komeroon.  — Seiso tuossa, kunnes olet kiltti ja pyydät anteeksi, hän sanoi lyhyesti."

Kunniamaininnan annan näille luonnehdinnille:

"Mihin jouduttaisiinkaan, jos jatkettaisiin tähän surettavaan suuntaan; mitä oli tuleva kansasta, jonka kaikki jäsenet luulevat olevansa luodut johtamaan eikä tottelemaan; toinen huutaa mustaa valkeaksi, toinen valkeaa mustaksi, ja jokainen on mielestään oikeassa hulluine väitteineen? Tosiaan, sellainen kansa seisoo, jollei juuri perikatonsa partaalla, niin kuitenkin hyvin lähellä sitä."

---

"Mutta vuosi vuodelta kävi aurinko voittoisammaksi, mustista kyhmyistä putkahti pieniä kullanvihreitä lehtinuppuja, jotka kasvoivat ja paisuivat, ja vihreys tunkeutui esiin, niinkuin nuoruudenajatukset tunkeutuvat esiin sydämestä, joka ei voi vanheta."


----

Tällä mukana Joken Gutenberg-haasteessa

torstai 27. toukokuuta 2021

Arto Hämäläinen: Mynttilästä Myanmariin!

Arto Hämäläinen

Mynttilästä Myanmariin

Aikamedia, 2013

392 s,

 

 "Olen kiitollinen myös omille  vanhemmilleni. He antoivat mallin jossa Jumalan asiat olivat pyhiä. Samalla heillä oli jalat maan pinnalla. Jumalan yliluonnollinen todellisuus oli yhtä totta kuin arki."



Arto Hämäläisen Mynttilästä Myanmariin on elämänkerrallinen katsaus siitä, miten pienen pojan haave lähetystyöstä  toteutui ja vei Suomesta maailmalle. Teos ei ole kronologinen, vaikka lapsuudesta lähteekin, vaan etenee  polveillen ajatuksen virtana, muistikuvina ja  vaiheina elämässä.

Arto Hämäläinen ei tuo teoksessa esiin niinkään itseään, kuin Kristusta ja Hänen työtään. Mynttilästä Myanmariin on toki elämänkerta miehestä, jonka elämää usko ja Jumalan johdatus on vienyt eteenpäin, mutta se on paljon enemmän kuin yhden ihmisen elämänkerta. Mynttilästä Myanmariin tutustuttaa lukijan suomalaiseen helluntalaisuuteen, sellaisena kuin se on seurakuntaelämässä, julkaisutoiminnassa ja lähetystyössä, erityispainotus lähetystyössä. Tässä teoksessa avautuu yhtä lailla arjen kokemukset kuin lähetystyön haasteet, joista ei aina vaarojakaan puutu.

...

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 4: Lue kirja, jonka kannet hymyilevät.

j.k. Täytyy myöntää, että minulta jäi pari viimeistä lukua lukematta, sillä erinäisten tuntemattomien henkilöiden luonnehdinnat kirjoittajasta eivät oikein innostaneet, koska niissä toistui samat asiat hieman eri sanoin.

lauantai 22. toukokuuta 2021

Atso Haapanen: Ennen Auschwitziä - Suomen juutalaisten tarina!

 

Atso Haapanen

Ennen Auschwitziä - Suomen juutalaisten tarina!

Into, 2021

229 s.


Miksi juutalaisia on kautta historian sorrettu eiri puolilla maailmaa? Miksi heitä on hyljeksitty ja miksi he ovat saaneet kokea niin paljon väkivaltaa, puhumattakaan massatuhoamisesta natsi-Saksan toimesta? Näistä pohdinnoista on syntynyt Atso Haapasen teos Ennen Auschwitziä  Suomen juutalaisten historia.

Kirjan nimi Ennen Auschwitziä vittaa juutalaisten tilanteeseen ennen holokaustia. Tältä osin nimi ei ole kaikkein onnistunein, sillä holokaustiaika on teoksessa kuitenkin vahvasti läsnä eikä teos näin ollen käsittele, niin kuin odotin, aikaa ennen kansallissosialismin nousua. Olisin toivonut hieman monipuolisempaa ja tiivimpää näkemystä nimenomaan tältä osin. Myös kuva-aineisto olisi ollut hieno ja ajankuvaa avaava lisä.

Teos jakautuu neljään osaan: juutalaisten sorto maailmalla, juutalaisten sorto Suomessa, Suomi luovuttaa juutalaisia Saksaan ja Suomalaiset SS-miehet ja juutalaiset sotavangit. Näistä kaikkein lyhyin osio on juutalaisten sorto Suomessa, josta teoksen nimen perusteella juurikin olisi toivonut enemmän tietoa ja nimenomaan historian näkökulmasta. Kaiken kaikkiaan teoksessa on aika vähän ajasta ennen holokaustia. Myös verratessani teoksen esitystä Suomen oloista Jatkosodan aikana muihin lukemiini teoksiin, jää kokonaiskuva tapahtumista hieman sekavaksi. Tämä kuitenkin johtunee siitä, että yksi teos kuvaa tapahtumia erilailla kuin toinen ja hieman eri näkövinkkelistä.

Teoksen lähdemateriaalina on ollut suomalainen sanomalehtikirjoittelu juutalaisiin kohdistuen. Tältä osin teos tuo kiintoisaa ajankuvaa, joskin vähemmän mairittelevaa kuvaa. Suomalaisten lehtien kirjoituksia ja näkemyksiä lukiessa ei voi kuin tuntea häpeää näistä ahdasmielisistä näkemyksistä, vaikka ei olekaan itse ollut niihin vaikuttamassa. Eihän Suomi ole ollut yksin näissä näkemyksissään, vaan juutalaisia on kautta maailman hyljeksitty ja karkoitettu ja esitetty ei toivottuna väestönä. Miksi näin on, on ollut teoksen synnylle merkittävä kysymys, joka kuitenkin jää vaille vastausta.  Teoksessa ei oteta kantaa juutalaisten historiaan uskonnollisesta näkökulmasta, vaikka myös kirkkojen suhtautumista juutalaisiin yleisellä tasolla tuodaankin esiin. Yhtenä syynä juutalaisisn kohdistuneen vainon syynä  kirjailija esitttää kateuden, onhan juutalaiset menestyneet esimerkiksi tieteissä. Tämä on kuitenkin liian yksinkertainen vastaus ja herättää vain lisää miksi-kysymyksiä.

Kokonaisuutena Ennen Aushwitziä -teos on kiintoisaa ja avartavaa tietoa juutalaisten historiasta ja heistä esitetyistä näkemyksistä. Kiintoisia, joskin myös hieman ihmeellisiä ovat ne erilaiset arvelut, joissa juutalaisia on yhdistetty milloin romaneihin, amerikan alkuperäisasukkaisiin ja jopa saamelaisiin. Peräti Japaniakin on ajateltu juutalaisten perustamaksi. Mikä teoksessa hieman häiritsi minua oli se, etten aina tiennyt, oliko teksti jonkin sanomalehdistön näkemystä ja sen analyysiä vai kirjoittajan omaa näkemystä. Tältä osin olisin toivonut hieman selkeämpää ja jäntevämpää erittelyä. Myös jotkin esitetyt näkemykset henkilöihin liittyen herättivät kysymyksiä liian yksipuolisina (ja mielessä liikkui muistikuvia aiemmin luetuista teoksista). Toisaalta teoksessa on tuotu vahvasti esiin juuri ennekkoluuloja. Ennakkoluulojen vastapainoksi olisi kuitenkin toivonut jotain vastapainoa ja analyysiä siitä, oliko ennakkoluuloille kuitenkaan pohjaa.

Hyvä ja ajankohtainen kirja, johon itsekunkin olisi hyvä perehtyä. Yhdyn täysin kirjailijan viimeisiin snaoihin:

..antisemitismi  on jälleen nostanut päätään joissakin maissa. Toivottavasti historia ei toista itseään ja tämä sinnikäs kansa saa lopultakin olla rauhassa.

---

 Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 6: Lue kirja, jonka kannessa on ihmiskasvot


 

torstai 20. toukokuuta 2021

En vain voinut vastustaa...!

 

En vain voinut vastustaa törsäystä, ja olla ostamatta kun pitkästä aikaa pääsin kiertelemään paikallisella kirpputorilla. Silmät näkivät - mitäpä muuta kuin kirjoja, kirjoja. Ei nämä mitään kalliita ostoksia olleet, mutta kun juuri olen pistänyt muutaman kirjan kiertoon, niin uusia lappaa sisään.

Ja mitäpä sitten ostin ja miksi.

Ensimmäiseksi mukaan tarttui vanha sarjakuvatarina Leilasta. Yhtään en tiedä, minkä lajin sarjakuva tämä on, edustaako seikkailua vai romantiikkaa, mutta vaikutti kivalta tarinalta. Sitten hoksasin vanhan kansakouluajan koulukirjan. En muista, että itse olisin tätä Luontoa oppimassa -teosta kouluaikoina lukenut, mutta Usko Laukkasen kuvittama teos vaikuttaa kovin kiintoisalta ajankuvalta. Timanttisormuksen salaisuus on Israeliin ja kibbutsielämään (?) sijoittuva muistelma ja kiinnosti aiheeltaan. Samoin kiinnostaa Kiinan historia ja sen viimeinen keisarinna. 

Nyt on taas lukemista kerrytetty pitkäksi aikaa,sillä kevään mittaan on tullut hankittua yksi jos toinenkin kirja, ihan vain, kun ei pysty vastustamaan tarinoiden lumoa. Kyllä kai minun täytyisi välillä ottaa vaikka se keskeneräinen kanavatyö saadakseni vaihtelua. Mutta kirjat nyt vain on niin hauskoja.

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Laila Hietamies: Koivukoto!

Laila Hietamies

Koivukoto

Kuvittanut Leena Lumme

Otava, 1999

47 s.

 

Laila Hietamiehen (nyk. Hirvisaari) Koivukoto on pieni herkkä novelli 10-vuotiaasta sotaorvosta Hannasta, jonka äiti on alkanut seurustella Samulin kanssa. Hanna ei voi sietää Samulia. 

"Ja sitä mie en siedä,että se katsoo meidän äitiä sillä tavalla, vaanii, sen silmiät seuraa aina äitiä. Eilenkin se joi korviketta ja katsoi äitiä koko ajan silmiin. Kun ne katsoo toisiaan sillä tavalla, minua ei ole olemassakaan." 

Hannalle ei kerrota mitään ja se Hanna kokee,että häntä väheksytään, pidetään vauvana tai vähintään taaperona, joka ei ymmärrä mitään.

Hannan paras ystävä on Laura. Samuli on Lauran setä. Hannan isä on kaatunut sodassa, mutta hänellä on kuitenkin mummu ja pappa,erityisesti papan kanssa on hyvä olla.

Olen aiemmin lukenut kirjailijan Hiljaisuus-teoksen, jossa oli myös lapsinäkökulma sotaan ja josta pidin paljon. Pidin tästäkin pienestä novellista, joka on aiemmin ilmestynyt Salme Sauren antologiassa 12 novellia nimellä Jos tulisi lopulta ikävä. Hietamiehen (Hirvisaaren) teksti on lyyristä, herkkää, mutta todellista ja aitoa. Lauserakenne on selkeä silloinkin, kun käytetään murretta.

- Onneksi nyt on loma ja sydänkesä, vaikka syksy tulee pian, Hanna puheli. -Syksyllä alkaa tyttökoulu. Ne hienot tytöt... miten mie osaan niiden kanssa haastaa. Niillä on niin hienot vaatteetkin Miten mie ilkiän mennä tämän näköisenä! Ja sitten ne katsoo minua ylimielisesti.

Ylimielinen sanan Hanna on oppinut Välskärin kertomuksista, jonka hän on jo pienestä iästään huolimatta ehtinyt lukea kaksi kertaa.

Todellakin, tämä on pieni suuri tarina, hienosti kerrottu ja kirjaimista sanoiksi puettu. Mietin ja pohdin, pitäisiköhän minun sittenkin alkaa tutustua kirjailijan paksumpiinkin romaaneihin. Ei kai ne kovin paljon voi erota näistä pienemmistä, vai voisivatko?

Löysin tämän pienikokoisen kirjasen kierrätyshyllystä. Tämän teoksen kautta on autettu Viipurin hylättyjä lapsia, joilla ei ole kotia Lahden Diakoniasäätiön kautta. Kirjasen alussa on kirjailijan ottamia lapsikuvia. Itse tarinan on kuvittanut Leena Lumme. Teoksen painoasu ja -ratkaisut ovat hienoja. Paitsi kansikuvitusta teoksen sivuilla on pieniä hentoja vesileimamaisia piirtoja kesäisestä luonnosta. Todella taidollista työtä.

--

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 1: Lue kirja, jonka kannet vetävät puoleensa

 


 


maanantai 17. toukokuuta 2021

Victoria Hislop: Ne, joita emme unohda!


 Victoria Hislop

Ne, joita emme unohda

Alkuteos: Those who are loved

Suomentanut Laura Jänisniemi

Bazar, 2021

524 s.



Sinä olet elänyt niin kauan, giagiá. Joskus mietin, kuinka kaikki muistot mahtuvat päähäsi! - Aikamoinen ruuhka  siellä onkin, vanha nainen sanoi ja naputti otsaansa. - Kun katson kadulle, en näe pelkästään sitä, miltä se nyt näyttää, vaan millainen se oli ennen. - Missä mielessä? Nikos kysyi. - Nostalgisessako? - Ei aina. Ennen tapahtui hyviä asioita mutta myös huonoja. Ja tuonne katsominen palauttaa mieleen niin monenlaista.

Ne, joita emme unohda on historiallinen romaani. Päähenkilö on Themis Koralis, ja hänen perheensä. Tarina alkaa Themiksen lapsuudesta ja kulkee läpi vuosien ja sukupolvien 1930-luvulta aina nykyaikaan. Miljöö vaihtuu Kreikan pääkaupungista Ateenasta rajaseudun vuoristoon ja vankisaarille. Motiivina ja vahvana punaisena lankana on siis Kreikan historia, jonka vaiheet vaikuttavat fiktiivisen Koraliksen perheeen elämään.

Elefteria ja Pavlos Koraliksen perheessä on kaksi tytärtä, Themis ja Margarita sekä pojat Panos ja Thanasis. He ovat pakolaisia Vähä-Aasiasta ja köyhiä. Pavlos on merimies ja paljon poissa. Pavlosin äiti on tärkeä lisä perheen hyvinvoinnissa. Tarinaa viedään eteenpäin Themiksen näkökulmasta joka on myös  tarinan kertoja, Tosin kerrronta on ulkopuolisen kaikkitetävän kertojan, mutta kertojaksi ilmenee epilogissa kuitenkin Themis, joka kertoo elämänsä vaiheista lapsenlapsilleen. Tarinaa ei kuitenkaan viedä eteenpäin minä-muodossa vaan paremminkin Themis on ulkoistanut itsensä kertojana.

Kun huonokuntoinen talo, jossa Koralikset asuvat romahtaa, Elefteria masentuu. Yhdessä äitinsä kanssa Pavlos lopulta vie Elefterian hoitolaitokseen lähtien itse merille ja päätyen Amerikkaan. Tarinassa heillä on enää vain vähäinen osa ja lopulta he katoavat täysin muistoistakin. Themiksen tarina on siis sisarusten tarina, kuitenkin pääosin Themiksen.

Pidin tarinan alkupuolesta. Lapsinäkökulma on aina kiinnostanut ja tuo kerrontaan jotain miellyttävää. Koraliksen sisarussarja ei kuitenkaan ole kovin yhtenäinen. Margarita haaveilee rikkauksista ja hienoista vaatteista. Themis on innokas opiskelija. Kun syttyy sota ja natsit miehittävät Kreikan sisarusten näkemykset hajaantuvat. Thanasis ja Margarita kannattavat oikeistoa, kun Panos ja Themis taas ovat kommunisteja. Margaritan luonnetta kuvataan todella ikäväksi ja Thanasis ja Themis ovat aina vastakkain poliiittisissa näkemyksissä. Vaikka kaikki kauhistelevat niitä tekoja, joita puolin ja toisin tehdään niin päätyvät Panos ja myöhemmin myös Themis kommunistijoukkoihin. Tässä vaiheessa minussa syntyi antipatia Themistä kohtaan, joka oli tarttunut aseisiin. Samaistuminen Themikseen jäi vaillinaiseksi, mutta ei jäätynyt täysin. En kuitenkaan oikein ymmärrä Themiksen ratkaisuja kaikilta osin.  Hän oli kuitenkin vahva nainen, joka rakasti maataan ja perhettään.

Mikä tekee tästä teoksesta kiintoisan on juuri sen taustalla oleva historiallisuus. Olen oikeastaan tiennyt hyvin vähän Kreikan historiasta. Millä tavalla toinen maailmasota vaikutti kreikkalaisten elämään, millä tavalla naapurimaat ovat liittyneet asiaan? Näistä puolista voisin hyvin etsiä lisätietoa, sillä kiinnostus näihin tarinan taustoihin heräsi.

Teos on hyvin kreikkalaisesta näkökulmasta kerrottu. Kreikkalainen ja amerikkalainen elämäntapa eroavaisuuksineen tuodaan esille, kun Themiksen poika Angelos muuttaa Yhdysvaltoihin. Tekstissä vilahtelee aika ajoin kreikan kieleen ja kulttuuriin liittyviä sanoja, jokta on painettu kursiivilla.

Suoranaisen kerronnan ohella tässä on tasapuolisesti dialogia. Tilanteesta toiseen siirrytään luontevasti. Loppupuolella tosin tapahtumia viedään eteenpäin nopeutetusssa tahdissa. Kokonaisuus on kuitenkin hillitty ja hallittu, ei rönsyile mutta sisältää sen verran kulmia ja sivupolkuja että ei muodostu yksitoikkoiseksikaan. Pientä lukuväsymystä tosin alkoi olla viime sivuilla. Teoksessa ei myöskään mässäillä julmuuksilla, joita kuitenkin tuodaan esiin valikoidusti ja siten, että sisintä hieman kipristelee. 

Loppujen lopuksi minulla on hieman kahtalainen olo tästä lukukokemuksesta. Olen iloinen, että luin kirjan loppuun puolivälissä tulleista antipatioista huolimatta. Ei tämä huono tarina ollut ja historian ystäville vallankin mainio. Avaa historiaa ja tekee sen eläväksi ihan toisella tavalla kuin koulukirjat, vaikka kerrotaan fiktion keinoin. Taustatyötä tämän teoksen aikaansaamisessa on tehty paljon ja huolella.

Tämä teos on kertomus paitsi Kreikan historiasta ja menneisyydestä tähän päivään, myös kaunis tarina tiiviistä perheyhteydestä, joka kestää vaikeatkin ajat ja vaiheet. Themiksen ja sisarusten suhteet elävät ja muuttuvat vuosien ja tapahtumien myötä. Surultakaan ei vältytä. Tämä ei ole kiiltokuvakirja, ei romanttinenkaan. Toisaalta ei myöskään tietokirjamainen. Tämä on hyvin elävästi kuvattu, jossa kirjailija on elänyt päähenkilönsä rinnalla tarinaansa kirjoittaessaan.

Kaikki kolme istuivat taas penkille ja katselivat seitsemää kullankeltaista liekkiä, jotka valaisivat pimeyttä.Ilman täytti mehiläisvahan miellyttävä tuoksu.

...

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Kirja-arvonta - AIKA PÄÄTTYNYT!

Hei!

Koska kirja-arvonta ei herättänyt kiinnostusta ei arvontaa suoriteta. Laitan kuitenkin kirjan Nimeni on Selma Annelille, joka oli siitä kiinnostunut ja Janette Oken kirjat sekä yllätyskirjan Kirjarikas elämäni -bloggaajalle, koska hän oli näistä kiinnostunut. Otan yhteyttä sähköpostilla. Kiitos kiinnostuksesta ja mukavia lukuhetkiä.

 
Kirjahyllyjen täyttyessä on pakko laittaa jotain kiertoonkin, jotta löytyisi tilaa uusille hankinnoille. Tässä olisi tarjolla hyvää lukemista kesäksi ja mielenvirkeyttä näinä haastavina aikoina. Arvon seuraavat teokset:
 
1.
 
Kirja on kertaalleen luettu 

2. 
Kirja on kertaalleen luettu
 
Arvonnassa mukana:
- Anneli A.

3.
 
Kirja on kertaalleen luettu, 
hentoja katkonaisia alleviivauksia joissain kohdin, siisti
(tein tästä esseen opiskeluihini)

4.
 
Siisti, antikvariaattioestos 

5.
Erityiskirjaston poisto, siistit, englanninkieliset teokset
 
Arvonnassa mukana: 
- Kirjarikas elämäni
 
6.
 
Yllätyskirjapaketti
Sisältää yhden tai useamman blogiaikanani esittelemäni teoksen harkintani mukaan. 

Arvonnassa mukana:
 - Kirjarikas elämäni

Arvontaan voit osallistua seuraavasti:
 
1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, mikä/mitkä teokset sinua kiinnostavat. Voit ottaa osaa, niin halutessasi kaikkien kirjojen arvontaan ja jätä linkki (sähköpostiosoite tai salaamaton blogiosoite), josta sinut tavoittaa, jos voitto sattuu kohdallesi.

2. Vaihtoehtoisesti: Voit ilmoittaa osanottohalukkuutesi sähköpostiini (ainoeinontytar . harjula @ gmail . com) ja kertoa mikä/mitkä teokset kiinnostavat, mutta olisi kiva, jos kuitenkin jättäisit myös kommentin tähän postaukseen. 

3. Nimettömät/nimimerkittömät eivät ole mukana arvonnassa. Samoin roskapostiksi tulkittavat viestit poistetaan eikä niitä huomioida.

Aikaa tulla mukaan on ainakin äitienpäivään asti. Arvonta-ajan päättymisestä ilmoitetaan.


sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Kerttu Juva: Kurki-vartio kunnostautuu!

Kerttu Juva

Kurki-vartio kunnostautuu

WSOY, 1959 (2. painos)

155 s.

Kansikuvitus: Leena Puranen


 

 

 

 

 

Kurkivartio kunnostautuu on kirja ajalta menneeltä, mutta ei kuitenkaan täysin vanhentunut. Kyllä tämä mielestäni sopii nykylapsillekin luettavaksi. Ajallisesti tämä sijoittuneet sodanjälkeiseen Suomeen, mutta ihan varma en asiasta ole. Jotain ajankuvasta kuitenkin kertoo se, että banaajeja oli vaikea saada. Joulua vietettiin kuunnellen radiostalastenohjelmaa. Tytöt alkavat kerätä lehtitilauksia saadakseen rahaa ja auttaakseen erästä köyhää naista ja tämän kolmea lasta, joiden isä on kadonnut merille. Tytöt alkavat myös selvittää, onko kadonnut isä mahdollisesti löydettävissä. "Maailma on sentään kummallisen pieni", he totetavat kuin löytävät merestä paketin, jonka kautta he pääsevät kadonneen jäljille.

Kertoja on ulkopuolinen kaikkitietävä, joka vie tarinaa eteenpäin  kuvaillen ja kertoen seitsemän partiotytön toimintaa. Partiotytöt ovat: Nekku, Kaisa, Tappi, Mukke, Marjaana (joka ilmeisestikin on vartion johtaja) Pinkeli ja Ressukka.

Miljöö on kaupunki, merenrantakaupunki, sillä kirjassa puhutaan laivoista ja tytöt ottavat osaa soutukilpailuunkin. Onko kyseessä Helsinki vai Turku vai kenties joku muu rannikkokaupunki ei tule  selkeästi esille. Puhutaan kyllä sillasta, jonka yli tytöt kulkevat (tämä tuo mieleeni Helsingin Pitkänsillan). Tytöt käyvät yhteiskoulua. Kouluelämää ei kuitenkaan juuri kuvata, paitsi englanninkielen opiskelua, joka on vaikeaa ainakin Nekulle. Englanninopettaja on saanut nimen Kalpea Kamala. Nekun suhtautuminen englanninkieleen kuitenkin muuttuu, kun hän toverinsa kanssa tapaakin opettajan lehtitilausreissullaan ja alkaa nähdä tämän uusin silmin. Englannin tunneista tuleekin mielenkiintoisia ja Nekun viitonen nousee peräti kahdeksaiseen. 

Kurki-vartio kunnostautuu on ennen kaikkea partiotoimintaa valottava koloineen ja vartioineen ja Aina valmiina -aatteineen. Samalla se on tarina suomalaisesta yhteiskunnasta aikana, jolloin kristillinen usko oli osa arkea ja kuului luonnollisena osana elämää. Kirja on jatkoa tekijän aiempaan teokseen: Leppiluodon leiriläiset, jota en ole lukenut, mutta jonka tapahtumiin kyllä viitataan tässä teoksessa ja siksi se olisi kiva lukea, sekin. Kerronta kulkee yleensä preesensissä, läsnäolevana, vaikka kyseessä olisi menneet tapahtumat. 

"Kuka siellä, kysyi hauras vanha ääni ja oven rakoon ilmestyi piei kyyryinen olento, jonka suuret ja hämmästyttävän kirkkaaat silmät pelokkaasti tähyilivät porraskäytävään. Tyttöjen näkeminen ilmeisesti rauhoitti vanhusta, koska hän hymyili miltei ystävällisesti vetäessään oven kiinni, ennen kuin Pinkeli ehti saada sanaakaan suustaan."

Tämä tekstiote teki minulle, lukijalle harhautuksen, sillä näin tätä lukiessani vanhan kumaraisen mieshenkilön. Miksi liitin kuvauksen mieheen, en osaa sanoa, mutta joka  tapauksessa mielikuva oli väärä, sillä Nekku sanoo häntä hetkistä myöhemmin pelokkaaksi mummuksi.

Erikoiselta ilmaisulta kuulostaa  Tapin kuvaus 'murtovarkaan' housuista, jotka olivat suorastaan julmatLyijyvesikääre herättää kysymyksiä. Millainen sairaanhoidollinen menetelmä on ollut kyseessä. Samoin outo sana on niger. Onko kyseessä teltta vai ehkä makuupussi? Niin teltasta kuuin makuupussistakin puhutaan kuitenkin ihan telttanakin ja makuupussina. Ja turm-keitin. Millainenkahan se mahtanee olla?

Elämänohje tai viisaus:

Vara on viisautta ei enne.

---

Tällä mukana Kirjoja ulapalta -lukuhaasteessa.

 

 


tiistai 4. toukokuuta 2021

A.I. Routio: Hurjapää puussa!

A.I. Routio: Hurjapää puussa

WSOY, 1964

111 s.


Alkulause: "Iso katetttu kuorma-auto ajaa jyristi esikaupungin läpi."

Loippulause: "Jakke Salamakäsi seikkaili kaukana, kaukana."

Henkilöt: Jakke, jonka ikää ei mainita,mutta joka lienee siinä kolmentoista hujakoilla muuttaa uuteen kotiin, kerrostalon kymmenenteen kerrokseen. Jaken isä on rakennusfirman omistaja ja talo on tämän rakennuttama. Uusi asunto on tilava, mutta muuttokuorman ylössaamisessa on omat ongelmansa. Niistä kuitenkin selvitään. Jakke on siis ilmeisen hyvin toimeentulevan perheen poika.

Lähistöllä asuu lintuja tutkaileva maisteri Silfverstöfvel, jota kutsutaan lyheysti Tossuksi. Tossu on ornitologi, jolla on kesy lapinpöllö Sokrates. Tossu asuu hieman kulahtaneessa kartanossa, jonka hänen sukunsa on kai joskus omistanut, mutta jonka eräänlaisena vahtina Tossu asuu köyhtyneenä mutta ilmeisesti toimeentulevana valokuvaajana ja kääntäjäjä. Jakke tekee tuttavuutta Tossun kanssa, sillä Tossu auttaa huonekalujen saamisessa turvaan alkaneelta sateelta.

Lähistöllä asuu myös Johanssonska, joka pitää huolta lapsenlapsestaan Samulista, jota tosin kutsutaan Sasukikseksi. Saukis ei ole rikas. Jaken ja Saukiksen alkututtavuus on kaikkea muuta kuin mukava, tulee tappelu, joka äityy pahaksi, niin että Saukiksen kaveri Bubi (joka on keskiluokkaa) hakee Tossun apuun. Jakke ja Saukis selvittävät kuitenkin välissä jalkapallopelissä ja lopulta poikakolmikosta tulee mitä parhaimmat kaverukset.

Pojat rakentavat korkeaan mäntyyn majan, johon se saavat lautoja rakennusfirman työnjohtajalta. Tämä antaa pojille myös nauloja. Maja valmistuu ja pojat suunnitelevat siellä oleilua, kun he saavatkin äkkilähdön. Majaan on asettunut asumaan suomea puhumaton tytöntirpana, joka uhkaa heitä tikarilla.

Kuka hän on ja mitä hänen kanssaan pitäisi tehdä? Sitä pojat pohtivat yhdessä Tossun kanssa.

Hurjapää puussa on raikas nuortenkirja. Kerronta on mukavan letkeää, ei kirjakielistä, vaan mukavan vaihtelevaa kuvauksellisuuden ja dialogin vaihtelua. Tarina on autenttista lähiöelämää, lapsen arkea ja elämää, jossa vanhemilla on roolinsa ja vastuunsa, seikkailuntuntua tuo sirkuksesta karannut espanjalaistyttö. Tarinassa on vahva yhteiskunnallinen aspekti. Hyvinvointi ja pahoinvointi vastakkain. 

Pidin tästä kirjasta ja kerronnasta, tässä oli elämänmakua olematta liian arkinen, toisaalta tässä oli arkisen tavallisen elämän rinnalla epätavanomaista ja hieman sadunomaistakin ainesta.

Löysin tämän kirjan äärelle Joken kautta, joka myös on lukenut kirjan ja,  jonka mielestä tämän juoni on nuorille riittävän  omaperäinen. 

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 3: Lue kirja, jonka kansikuvituksen on tehnyt Maija Karma.

lauantai 1. toukokuuta 2021

Gwen Bristow: Tammikuja!

Gwen Bristow

Tammikuja

Suomentanut Sirkka Rapola

Otava, 1955  (6. painos)

295s.


Kertoja on kaikkitetävä ulkopuolinen, joka kuvaa tapahtumia ja henkilöitä ulkopuolisena asettuen vuoroin tarinan kahden naispäähenkilön asemaan, vahvemmin kuitenkin köyhemmän puoleen. Tältä osin opuksen takakannen teksti ei käy yhteen tarinan kanssa, sillä toisin kuin takakansitekstissä kuvataan (vaikka se ei nyt ihan tuulestakaan ole temmattu) kirjan päähenkilöksi muodostuu köyhä Corrie May Upjohn, ei rikas plantaasinomistaja Ann.

Kirjoittaja käyttää kuvailevaa kieltä, joka ei turhia rönsyile, mutta suo kuvailevuutta ja vaihtelevuutta tarpeeksi ollakseen kiinnostava. Tosin loppupuolella kerronnallinen asetelma muuttuu. Vuorotttelu tarinan päähenkilöiden välillä ei ole yhtä luonnollista ja vauhti on kova, eli tarinaa viedään eteenpäin pysähtymättä hetkiin ja tunnelmiin. Kun toisen vaiheet on kerrottu siirrytään ajassa taaksepän ja kerrotaan toisen päähenkilön vaiheet pitkältä ajalta. Toisin sanoen, loppupuolella kerronta ei vaikuta yhtä jäntevältä kuin tarinan alkupuolella. En ole koskaan tykännyt tarinoista, joissa mennään vauhdilla eteenpäin ja vuodet kiitää ohi vain muutamalla maininnalla.

Kerronnassa on hyvin vähän, jos ollenkaan erikoissanoja tai ilmaisuja. Loppupuolella tulee hieman murteellista ilmaisua tyyliin "eks sä ymmärrä".Ilmaisu on melko yksinkertaista, ei siis sisällä mitään turhaa tai kovin monimutkaista. Hyvinkin ymmärrettävää ja selkeää. Erityisen ihastuttavalta kuvaukselta vaikuttaa ilmaisut "sumu verhosi maan" tai huntu oli kuin joen usvasta  kudottu.

Kerronnassa on kyllä muutamia hyvin kuvaavia ja ilmeikkäitä kuvauksia, jotka saattavat nousta lukijan silmiiin elävinä.

"Vihreä ratsastuspuku, joka levisi hänen ympärilleen lattialle, sai hänet näyttämään pitemmältä, aivan kuin lusikan kuvastama peilikuva. Vyötäröön asi  se oli vartalonmukainen. Eräs syy, miksi Ann mielellään ratsasti, oli juuri se, että hän tiesi ratsastuspuvun asettuvan erityisen suuria vaatimuksia vartalolle. Ja hänen vartalonsa täytti nuo vaatimukset hyvin. Mammy oli kammanut hänen tukkansa kiharoiksi olkapäille ja hänellä ol pukeva iku hattu, jonka töyhtö hipaisi poskea juuri sen kohdan alla, mihin muodostui hymykuoppa, jos hän suvaitsi hymyillä jollekulle. Ann veti hansikkaat käteensä, otti Mammyn ojentaman ratsupiiskan ja heitti hameensa helman käsivarrelleen päästäkseen kävelemään.

Kertomus on suurelta osin realistinen, joskin siinä on myös paljon romantisoitua vivahdetta.  Lukemani teos on ilmestynyt Otavan Tähti-sarjassa ja siitä mainitaan, että se on kansanpainos. Genreltään tämä lukeutuu viihdekirjallisuuteen ja on suunnattu lähinnä naisille.

Tarina sijoittuu Yhdysvaltainn eteläosiin ja kattaa muutaman vuosikymmenen vuodesta 1856 aina 1880-luvun puolivälin paikkeille. Kirjan vahvana teeemana on siis Etelän katoava kulttuuri ja elämänmuoto, joka on rakentunut orjuudelle. Tarinassa ei kuitenkaan korostu niinkään valkoisten ja mustien välinen ero vaan, mikä mielenkiintoista ja  jota en ainakaan itse ole tullut koskaan ajatelleeksi, rikkaiden plantaasinomistajien ja köyhän valkoisen väestön välinen ero. Köyhien valkoisten oli vaikea löytää töitä, koska orjat tekivät työn ilmaiseksi. Tästä nousee se problematiikka, mikä vaikuttaa syvästi kirjan päähenkilöiden välisessä kanssakäymisessä ja näkemyseroissa.

Kirjan päähenkilöinä on rikas Ann Sheramy,  joka on kasvanut suojatuissa oloissa ja ajattelee vain pukuja eikä oikein osaa mitään. Hän menee naimisiin toiseen plantaasiomistajasukuun kuuluvan Dennis Larnen kanssa, joka kuitenkin kuolee pian sodan sytyttyä. Ann jää yksin pienen poikansa kanssa. Ann on kuitenkin ystävällinen ja kauniskäytöksinen nainen, ja toisaalta hän haluaisi myös muuttua. Tämän muutoksen Annissa kertoja jättää kuitenkin puolitiehen ja Ann jää ikään kuin menneisyytensä vangiksi pitämään kynsin hampain kiinni siitä menetetystä loistosta, siltä osin, kuin se on mahdollista.

Toinen päähenkilö on köyhä Corrie May, joka teoksen alussa on 14-vuotias. Corrie May on hyvin ristiriitainen persoona. Hän on ensin hyvin vastuuntuntoinen, arvostaa työtä, mutta hänen mielpiteensä esimerkiksi sodasta muuttuu samoin kuin avioliitosta. Hän pistää arvonsa romukoppaan, rikastuu ja köyhtyy uudelleen, mutta sisuuntuu ja nousee takaisin työteliääksi naiseksi, joka haluaa kouluttaa  aviottomasta pojastaan hyvän ja menestyvän ihmisen. Hän menee ensin ompelijaksi Annille, jota hän ihailee, mutta eräät sanat, jotka hän kuulee ja joita ei ollut tarkoitettu hänen kuultaviksi saa hänet katkeroitumaan.

Takakansiteksi korostaa rikkaan Annin selviämistä, mutta tätä selviytymistä kuvataan hyvin vähän, laisinkaan. Hän tosin ei menetä plantaasiaan vaan saa säilytettyä sen pojalleen, kuten teksissä sanotaan, mutta miten hän siinä onnistuu, mitä vaikeuksia siinä on ollut ja mitä keinoja Ann on käyttänyt ei kerrota. Sen sijaan Corrien vaiheita ja selviämistä kuvataan hyvinkin monipuolisesti.

En oikein samaistunut Corrie Mayhin. Hän oli raadollinen ihminen, jota voi välillä sääliä ja ymmärtääkin, mutta hänessä oli jotain, mitä ei voinut sulattaa,vaikka kirjailjan sympatiat taitavat olla  enemmän hänen puolellaan. Toisaalta  kirjailja on saattanut Corrie Mayn kautta kuvata sitä uutta Unionia, joka sodan oli nouseva. En täysin sulattanut Anniakaan, mutta olisi kaivannut enemmän syvällisyyttä ja lämpöä hänen kuvaukseensa. Ann kuvaa ilmeisesti sitä kadonnutta maailmaa, jolle ei enää ollut sijaa sodan jälkeisessä maailmassa. En pitänyt siitä, että tässä tavallaan jäi sovinto saavuttamatta ja ilmaan jäi leijumaan jotain, minkä olisi osapuolille toivonut ja mikä jäi puuttumaan.

Mistä pidin oli Corrie Mayn pojan Fredin syvä kiintymys ja huolenpito äitiään kohtaa. Fredissä korostui reiluus ja ihmisyys parhaimmillaan. 

Mitä muuta voisin sanoa. Teoksesa on paljonkin nyansseja, joista voisi kirjoittaa. Suomennokseen liittyen kuitenkin voisin mainita, että hieman mietin sanojen piironki ja lipasto eroa. Kyseessä oli tilanne, jossa Ann neuvoi piikkupoikaansa puhumaan huolitellusti. Minusta ei kuitenkaan ole yhtään huonompaa ilmaisua sanoa, että jätti jotain piirongin päälle kuin sanoa, että jätti jotain lipaston päälle. Kyseessähän on loppujen lopuksi sama kaluste. Olisi mielenkiintoista tietää, miten tämä kohta on alkuperäistekstissä. 

Tammikujan on lukenut myös  Lumiomena, joka ei pidä teosta lainkaan tyhjäpäisenä. Itse en pitänyt tästä teoksesta yhtä paljon kuin kirjoittajan Celia Garth-teoksesta, joka sijoittuu Yhdysvaltain itsenäisyyssotaan. Minua kuitenkin kiinnostaisi lukea ne kaksi muutakin Louisiana-trilogian osaa.

....

Kirkko ja kaupunki -lehden lukukuhaaste kohta 31:Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle