Anna Pölkki: Kakkuja salaisesta puutarhasta

 

Anna Pölkki

Kakkuja salaisesta puutarhasta

Avain, 2023

164 s.

Kansi: Annukka Mäkijärvi

Tämä teos herättää niin makuhermot kuin halun leipomiseenkin. Toinen toistaan herkullisempia ja upeampia kakkuja, jotka ovat saaneet innoituksensa kirjallisuudesta. Osa kakuista on saanut innoituksensa tutuista, rakkaista tyttökirjoista, kuten Montgomeryn Anna- ja Runotyttö -kirjat tai Burnetin Salainen puutarha, johon jo nimikin viittaa, mutta myös kaunokirjallisuudesta laajemminkin.

Joukossa on myös lempikirjailijani Charles Dickensin Suuria odotuksia -teoksen innoittama neiti Havishamin hääkakku, joka toisin kuin kirjailijan teokset, ei ehkä ole kaikkein houkuttelevin minun makuuni. Sen sijaan Blackwoodin synkeä karhunvatukkakakku taas komeudessaan on hyvinkin houkutteleva kakkuna, mutta teos, josta kakku on saanut innoituksensa taas ei. Aloitin kerran lukea kyseistä teosta, mutta kesken jäi. Kauhu ei tosiaankaan ole minun juttuni.

Laura Ingals Wilderin kirjat saivat minut aikoinaan aivan täpinöihin löytäessäni sarjan pariin, ja Pieni talo suuressa metsässä -teoksen innoittamana kurpitsakakku on kyllä kaunis, mutta toisin kuin kirjoista, minä en tykkää kurpitsoista, joten en ehkä ihan ensimmäiseksi tätä kakkua alkaisi valmistaa.

Sen sijaan Crandfordin neitien Hienostuneen taloudellisen kahvikakun voisin valmistaa hetimmitenkin, sillä sen yksinkertaiset aineet löytyisivät tällä hetkelläkin kaapeistani, jos vain olisi kakkuvuoka.

Jos ei siis oteta lukuun paria poikkeusta on teoksen kakut kuvineen ja ohjeineen hyvinkin houkuttelevia ja leipomishaluja herättäviä. Varsinaista lempikakkua on ehkä vaikea joukosta valita, mutta ehkä Pikkunaisten joulukakku ja Kotiopettajattaren suolakinuskikakku kuulostavat erityisen houkuttelevilta.

Kakkuohjeiden ohella teos sisältää pienen esittelyn kustakin kirjailijasta ja teoksesta. Anna Pölkin tapa yhdistää kirjallisuudentutkimus ja leivonta on aivan omanlaistaan. Itselleni tuli mieleen, että olisi kiva saada Annan luoma ohje kirjallisen kaimansa Anna Shirleyn piikkisikakakusta ilman sitä tiettyä "maustetta". 

Tämä on mitä oivallisin lahjakirja kaikille leipomisesta ja kirjallisuudesta kiinnostuneille. 

Leena Helka: Edithin seitsemän sanaa

 

Leena Helka

Edithin seitsemän sanaa

WSOY, 1982

231 s.

Kansi: Heikki Kalliomaa

 

Jo ensimmäisen kokoelmani ensimmäisessä runossa minä kerroin itsestäni pääasiat:

Minä näin puun kaikkia muuita suuremman,

täynnä saavuttamattomia käpyjä;

minä näin suuren kirkon oven avoinna

ja jokainen kirkosta tulija oli kalpea ja voimakas

ja valmis kuolemaan;

minä näin naisen joka hymyillen, kasvot maalattuina

heitti arpaa onnestaan

ja näin että hän hävisi.

Piiri on vedetty kaiken tuon ympärille

eikä sen ylitse astu kukaan.

Leena Helkan Edithin seitsemän sanaa on, kuten takakannessa sanotaan: runollinen romaani Edith Södegranisa, suomenruotsalaisesta modernistisen runouden edelläkävijästä.  Teos ei ole varsinainen elämänkerta, vaan päiväkirjamuotoon kirjoitettu, herkän lyyrinen tulkinta runoilijan minästä.

Teoksen kielikuvat, syvällisyys ja ote on huikeaa, läpitunkevaa, mutta kuinka oivaltavaa (sana takakansitekstistä) se on, en osaa sanoa. Olen lukenut hyvin vähän Edith Södegraniin liittyvää aineistoa ja runoutta. Minua vaivaa lukiesssani se, että teos on kirjoitettu ikään kuin Edith Södegran itse puhuisi, pitäisi monologia elämästään ja unelmistaan. Vaivaa niin paljon, että mietin, ovatko teoksessa runotkaan Edith Södegrania. 

Mutta kuten kirjailija loppusanoissaan sanoo: "Kullakin on oma Edith Södegraninsa, yli- tai alivalotettu kuva, jossa eläväinen malli on liikkunut." Tämän kuvitteellisen päiväkirjan kirjailija on sanojensa mukaan löytänyt "korista, jota Edith Södegranin runoissa tyttö rannalla kantaa".

Teoksesta nousee symbolisuus. Elämä on puutarha, jossa Edith vaeltaa. Toisaalta Edithin elämää verrataan Kristuksen elämään, tai paremminkin Kristuksen kärsimyksiin, kuten teoksen nimestäkin voi päätellä. Teoksen ote on todellakin erikoinen. Mutta antaako se oikean ja luotettavan kuvan Edithistä? Tässä teoksessa korostuu sairaus, kuoleman läheisyys, yksinäisyys. Koskettavaa kuvausta tämä on, täytyy sanoa.

Se, mitä Edith Södegranista tiedetään lienee paljolti hänen muille ihmisille kirjoittamiensa kirjeiden varassa, sillä itse hän poltti omia arkistojaan, koska ei halunnut, että hänen elämäänsä kuolemansa jälkeen tongittaisiin. Salaperäisyys, mystisyys on vahva myös tässä Leena Helkan teoksessa, ehkä vähän liiankin vahvana ottaakseen minut täysin omakseen, päinvastoin vieraannuttavana. Kuitenkin uteliaisuuteni, tiedonnälkäni Edith Södegrania kohtaan on kasvanut. Tahtoisin lukea hänestä enemmän, hieman elämänkerrallisemman teoksen ja tutustua myös laajemmin hänen runoihinsa. Yhden Agneta Rahikaisen teoksen olen lukenut hänen runoihinsa liittyen ja Rahikaisen & Sillanpään Maailma on minun runoja ja valokuvia kiinnostaisi myös, joskaan se ei varsinainen elämäkerta lie sekään.

Mitkä ovat ne Edithin seitsemän sanaa, jäävät hieman arvoitukseksi. Tässä kuitenkin kolmet vaihtoehdot, jotka kerronnasta löytyivät.

Minä huudan ristiltäni seitsemän sanaa: Elämä, ota minulta pois tämä tyhjä kalkki 

Vain sinulle esiäiti minä seitsemän sanaani sanon: Kva je ja, kvadan ska ja gaa?

Haagarin sanoin satu lannistumattomasta elämästä päättyy seitsemään sanaan maan päällä: Pääni kallistan nurmelle: nyt lopulta olen kotona.

Itse annan erityismaininnan tälle ajatukselle: 

Koiranputkien, karhunputkien kukinnot ovat enkelten virkkuutöitä, eivätkö ole.

Siitä, onko ajatus löydettävissä Edith Södegranilta en pysty sanomaan mitään.

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024 Tunteet, Kohta 29: Yksinäisyys

Kyyti 2024 kohta 4: Taiteilijaromaani

Carol Shields: Jane Austen!

 

Carol Shields

Jane Austen

Suomentanut Maria Lyytinen

Ajatus-kirjat

2006

Kannen suunnittelu Jenni Noponen

"Nykypäivän näkökulmasta Jane Austen (1775-1817) on osa jo lähes tavoittamatonta menneisyyttä."

Jotain tästä tavoittamattomasta yrittää Carol Shields kuitenkin tavoittaa. Yritys ymmärtää sitä maailmaa, jossa Jane Austen eli ja mistä hän kirjansa kirjoitti. Yritys ymmärtää Jane Austenin persoonaa. Elämänkerrat, siltä osin, kuin ne on kirjoitettu vuosia kohteensa kuoleman jälkeen, tai miksei jo eläessäkin, ovat tavalla tai toisella tekijänsä näkökulma kohteesta. Pelkkä aavistus, hajanainen aavistus persoonasta, jota tekstillä yritetään kuvata. 

Carol Shieldsin Jane Austen -elämäkerta on ihan sujuvasti kerrottu, analyyttinen katsaus Jane Austenin elämään, aikaan ja kirjoihin. 

Kiinnostavinta teoksessa on ne pienet havainnot, joita kirjoittaja on tehnyt Austenin kirjoista. Mistä kaikesta Austen ei kirjoittanut. Hieman eri mieltä olen kirjoittajan näkemyksestä koskien Austenin Kasvattitytön tarinan päähenkilöä. 

Tämän elämänkerran luettuani minun tekisi kovasti mieleni lukea Austenilta jotain, esimerkiksi Järki ja tunteet tai Viisasteleva sydän. Jälkimmäiseen en ole ennen tutustunutkaan. Järjen ja tunteen olen nähnyt elokuvaversiona, mutta kirjana en ole tainnut lukea. Neito vanhassa linnassa -teos taisi jäädä lukematta teemansa takia. Muistelen, että se olisi minulla ollut hyllyssä, mutta eipä olekaan enää. 

--

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 2:Kirjan kannes sa on kirjoja tai kirjat mainitaan takakansitekstissä.

--

Paljon melua kirjoista kaipaa hieman vakuuttavampaa elämänkertaa Austenista

Luetut lukemattomat suosittelee teosta niin Austenista kuin Shieldsistä tykkääville

Kirjablogi "Hirveintä, mitä kirjailijalle voi tehdä, on viedä häneltä kirjoituspöytä"

 

Maarit Leskelä-Kärki, Karoliina Sjö & Liisa Lalu (toim.) : Päiväkirjojen jäljillä!

 

Maarit Leskelä-Kärki, Karoliina Sjö & Liisa Lalu (toim.)

Päiväkirjojen jäljillä - Historiatutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen

Vastapaino, 2020

351 s.

"Tämän teoksen taustalla on Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineessa jo pitkään tehty omaelämäkerrallisiin aineistoihin ja kirjoittamisen historiaan kohdistunut tutkimus." "Teos on syntynyt usean vuoden yhteistyön tuloksena."  Aineisto koostuu usean tutkijan  teksteistä, joissa analysoidaan arkistojen kätköistä  kaivettuja aikalaispäiväkirjoja eri näkökulmista. Näkökulmia on niin naiseuteen kuin sotaan liittyviä.

Teos oli ihan mielenkiintoinen. Sivusipa yksi tutkituista päiväkirjoista omaa sukututkimustanikin. Ei niin, että sukua olisi ollut, mutta nimi, joka tuli vastaan, on tullut vastaan myös sukututkimukseni parissa ja liitti näin henkilön jollain tavalla aikaan, paikkaan ja henkilöön, jota itse tutkin. 

Suhteeni päiväkirjojen lukemiseen on kahtalainen. Toisaalta ihmisten elämä ja ajatukset, historia kiinnostaa, mutta kuten tässä teoksessakin tuodaan esille, aineisto herättää eettisiä kysymyksiä. Miten päiväkirjateksteihin tulisi tutkijana (tai lukinana) suhtautua. Onko se tirkistelyä. Itse kirjoitan päiväkirjaa enemmän ja vähemmän. Toisaalta tuntuu kamalalta, että joku tutkija analysoisi tekstejäni tavalla, joka ei vastaa lainkaan omia ajatuksiani, toisaalta en tahtoisi, että päiväkirjat joutuisivat hävöksiin. Vaikka olen ehkä kirjoittanut ne enimmälti itselleni, on takana myös ajatus, että olisi joku (erityisesti suvussa) joka arvostaisi niitä ja sitä kautta minua ja elämääni.

Tässä teoksessa oli siis hyvin monenlaisten päiväkirjojen analyysiä ja tarkastelua eri näkökulmista. Ihan kiinnostavia, moninaisia mies- ja naiskohtaloita löytyy arkistojen kätköistä. Kaikenlaista on ihmiselämän varrella koettu. Toiset osaavat niistä kertoa, jotkut opettelevat kertomaan. Osataanko niistä jotain oppia, ymmärretäänkö niiden viesti, on taas asia erikseen.

 "päiväkirja on metaforien aarreaitta. Sitä ovat sekä päiväkirjan kirjoittajat että päiväkirjoja tutkivat luonnehtineet monin eri tavoin: tarinana, omana huoneena, kiinni pitävänä tilana, turvapaikkana, pakopaikkana, terapiana ja mielen reunahuomautuksina elämälle."

Eero Ojanen & Timo Jantunen: Zacharias Topelius!

 

Eero Ojanen & Timo Jantunen

 Zacharias Topelius - Suomalaisten satusetä

Avain, 2022

399 + 1 s.

Kansi: Annukka Mäkijärvi

Ojasen & Jantusen teos  Sakari Topeliuksesta on monipuolinen tietokirja suomalaisen kirjallisuuden pioneerista. Se ei ole vain elämänkerta vaan myös, kirjallisuuskatsaus Topeliuksen tuotantoon ja elämäntyöhön. Teoksessa avautuu paitsi Topeliuksen elämä ja aatemaailma myös suomalaisuus, Suomen historia ja synty uudella tavalla. Teoksen perusteella voisi sanoa jopa, että Suomea ei olisi ilman Topeliusta, niin vahvana Topeliuksen vaikutus Suomalaisuuden itsetunnon nousuun teoksessa tuodaan esille. Väite on toki hieman liioiteltu, sillä Topelius ei toki ole ainoa historian henkilö, joka on noussut vaikuttamaan kehityksen virtojen  suuntauksissa. 

Teos jakautuu seitsemään osaan. Aluksi Eero Ojanen tuo esiin elämänkerrallisen katsauksen lapsuudesta ylipiston professoriksi, runoilijasta sadunkertojaksi. Timo Jantunen puolestaan luo katsauksen  Topeliuksen proosakirjallisuuteen ja satukirjallisuuteen.  Jantunen on paneutunut myös Topeliuksen kasvatusajatteluun Ojasen syventyessä puolestaan siihen, mikä vaikutus Topeliuksella on ollut Suomi-kuvan luomisessa ja Suomen kirjoittajana. Ojanen pohtii myös omassa osiossaan Topeliuksen maailmankatsomusta. Runouteen kirjoittajat ovat paneutuneet yhdessä.

Ojasen ja Jantusen Zacharias Topelius  on tiivis tietoteos, joka tuo mielenkiintoisella tavalla Topeliuksen elämää ja aatemaailmaa. Kirjailijat ovat ammentaneet "vettä monesta lähteestä" ja saaneet aikaan kiintoisan ja avarakatseisen syväluotauksen paitsi kirjailijasta, myös hänen teoksistaan. 

Omassa hyllyssäni lukuvuoroa on esimerkiksi odottamassa Tähtien turvatit -teos, jonka tematiikkaa tässä teoksessa on avattu sen verran, että mietin, millainenkahan lukukokemuksesta muodostuukaan. No, saa nähdä, milloin ehdin paneutua asiaan.

Topelius oli vahva vaikuttaja, jonka sydämellä oli niin pikkulintujen hyvinvointi kuin metsien suojeleminen.

Luonnon suojelun teemat korostuivat entisestään, kun Topelius alkoi kirjoittaa voimakkaasti myös Suomen metsien puolesta lisääntyvää metsänhakkuuta ja suoranaista haaskuuta vastaan.

Aihe, joka on ollut tapetilla viime aikojen uutisoinnissa. Topeliukselle metsä ei ollut vain metsäteollisuuden tai muunkaan talaoudellisen toiminnan raaka-ainevarasto vaan hänelle se merkkitsi Suomen ja sen olemasaolon kannalta jotain elävämpää. Metsä oli kuin turkki, jota ilman täällä kylmässä Pohjolassa pärjää perin huonosti, ja metsän tuhoamista hän piti suorastsan väkivaltaisena toimintana.

Topelius oli aikanaan edistyksellinen suhteessaan naisten oikeuksiin. Toisaalta hän edusti konservatiivisuutta ja torjui jyrkästi kristillisen arvomaailman rapauttamispyrkimykset. Kristillisestä uskosta luopuminen tai sen aseman heikentäminen johtaisi koko yhteiskuntamoraalin heikkenemiseen ja erilaisin kielteisiin seurauksiin. Topelius ei kuitenkaan olla jyrkkä moralisti ja esimerkiksi lapsille kirjoitamisessa hän painotti lapsen omaa ymmärrystä oikeasta ja väärästä. Lapsen piti saada itse oivaltaa.

Teoksessa on muutamia oikoluku- ja muita virheitä. Pari hämmentävämpääkin.

Romaanisssa (Välskärin kertomukset) Topelius kuvaa Suomen ja Ruotsin historiaa Kustaa II Aadolfista Kustaa III:een. Alunperin oli tarkoitus edetä aina Vaasan paloon 1952...  Tämä saattaisi mennä painovirheen nimiin, mutta kyllä tämä kuitenkin oikolukuvaiheessa olisi pitänyt äkätä, samoin kuin tämä toinenkin.

Talvella 1854 perhe olikin jo suunnittelemassa asunnonhankintaa ja muuttoa, kun tapahtui Topeliuksen ja perheen kannalta työuran ehkä merkittävin yksittäinen käänne: Keisari Nikolai II sekä hänen poikansa, perintöruhtinas ja yliopiston kansleri Aleksanteri vierailivat maaliskuussa Suomessa.

Tässä on mitä ilmeisimmin menneet Venäjän keisarit sekaisin, sillä Nikolai II ei ollut vielä vallassa vuonna 1854 vaan vasta vuosisdan loppupuolella ja uuden alkaessa.

Erityismaininta tälle topeliaaniselle ajatukselle:

Ilon maaperästä nousevat viisauden idut

Kiitos Avain-kustantamolle arvostelukappaleesta!

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 31: Kirjassa on jotain sinulle tärkeää Jaan Topeliuksen kanssa metsien merkityksen hyvinvoinnille ja kristillisyyden merkityksen

Ritva Ylönen: Saima Harmaja - Sydänten runoilija 1913 - 1937!

 

Ritva Ylönen

Saima Harmaja

Sydänten runoilija 1913 - 1937

SKS 2019

298 s.

Ritva Ylösen kirjoittama teos piirtää kuvan nuoresta ja herkästä runoilijasta, joka on tullut samaistumiskohteeksi ja merkitykselliseksi monelle nuorelle ja vanhemmallekin  tiellä aikuisuuteen ja elämään. Teosta kuvataan takakansitekstissä ensimmäiseksi kattavaksi elämäkerraksi Saima Harmajasta, nuorena tuberkuloosiin kuolleesta rakastetusta lyyrikosta. Vaikka teos tuokin Saiman elämän yksilönä ja perheensä, sukunsa jäsenenä esille, en pitäisi tätä kuitenkaan ihan puhtaana elämäkertana. Näin siksi,että teoksessa on vahva henkilökohtainen näkökulma kaiken takana. Pidän tätä enemmänkin kirjallisuusanalyysinä Saima Harmajan runoista ja teoksista jonka ohessa käydään läpi Saima Harmajan henkilöhistoriaa. Näkökulma ja luonnehdinnat ovat kuitenkin vahvasti Ritva Ylösen näkemyksiä. Toki hän nojautuu vahvasti lähteisiin, mutta toinen kirjoittaja, jolla ei ole henkilökohtaista näkökulmaa Saima Harmajaa olisi saattanut löytää jonkin verran toisenlaisen Saima Harmajan. Samoin runojen tulkinta riippuu lukijan näkökulmasta. Ritva Ylönen  tulkitsee Saiman runoja hänen rakkauselämäänsä vasten ja näkee ne rakkausrunoina (ei toki kaikkia). Otetaan esimerkiksi Saiman runo Rannalla.

Ihanat vaaleat pilvet

liukuvat taivaalla

Hiljaa ja lumoavasti

laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä

hiekka on väsynyt.

Tulisit aivan hiljaa,

tulisit juuri nyt-

 

Runo on kirjoitettu 17.3.1930. Saima on ollut 17-vuotias. Ylönen tulkitsee runon rakkausrunoksi eroottisine aspekteineen. No, runo voi olla rakkausruno, kaipausta kohdata se unelmiensa prinssi, mutta runon voi tulkita toisinkin - elämäänsä tyytyväisenä olotilana, tilana, jossa on niin onnellinen, että voisi jo tulla otetuksi pois. Ei niin, että välttämättä kaipaisi kuolemaa, vaan, että on valmis. Odotusta runo kuitenkin kuvastaa. Onko runoa tulkittava rakkauden vai Saiman heränneen uskon kautta on makukysymys ja riippuu tulkitsijasta.

Hieno, avartava näkökulma Saima Harmajaan ja siihen ajalliseen ilmapiiriin, jossa hän eli lyhyen elämänsä. Mikä minua kuitenkin häiritsee on se liiallinen itkuherkkyys, jolla kirjoittaja Saimaa kuvaa. Tästä teoksesta puuttuu nauru ja iloisuus. Toisaalta sen ymmärtää sitä traagisuutta vasten, mikä oli niin Saiman kuin teoksen kirjoittajan elämässä. Jos tätä itkunmäärää, mikä Saimalle annetaan, ei oteta lukuun teos oli valaiseva ja toi esiin kirjailijan elämän monet puolet luomisen tuskasta kriitikoiden kirjoituksiin. Elämäkerta, kyllä, sitäkin tämä on, mutta enempi kirjoittajan tulkintaa Saiman elämästä.

Tämä teos oli ilmestyessään yksi niistä uutuusteoksista, jonka toivoin saavani luettavaksi. Hankin tämän teoksen saamallani lahjakortilla, jonka voitin Kirjoja Ulapalta -haasteessa. Kirjayllystäni löytyy Saima Harmajan Kootut runot ja kehitys runoilijaksi päiväkirjaotteiden valossa, johon täytyykin seuraavaksi syventyä. 

 

---

Saima Harmajan Kootut runot -teoksesta olen kirjoittanut aiemmin vuodatuksen puolella, samoin Päivi Istalan Runoilijoista runoilijoin -teoksesta 

...

Tällä ehdin kuitata vielä Pohjoinen lukuhaasteen kohdan 6: Kirja kertoo kirjailijasta

L.M.Montgomery & Sisko Ylimartimo: Alppipolku. L.M.Montgomeryn elämä ja teokset!

L.M.Montgomery

Sisko Ylimartimo

Alppipolku

L.M.Montgomeryn elämä ja teokset.

Minerva, 2017

Alppipolun alkuperäisteos: The alpine Path: The story of my career

Suomennos: Saana Rusi

Silloin kuiskaa unieni kukka

Kuinka jaksat nousta ylöspäin,

alppipolku raskas on ja jyrkkä,

jonka korkeuksiin vievän näin.

Kuinka saavuttaavoi kunnian ja maineen

maalin kaukaisen ja korkean

nimen piirtää kultatauluun maineen,

nimen naisen vaatimattoman. 

- Suomennos I.K.Inha

Tämän Runotyttö-trilogiasta löytyvän runon on L.M.Montgomery lapsuudessaan lukenut ja leikannut talteen aikakausilehdestä. Olen monesti Runotytön tarinaan lukiessani miettinyt, kuinka paljon siinä on kirjailijaa itseään. Sisko Ylimartimon teos, joka sisältää paitsi Montgomeryn oman lehdessä jatkokertomuksena ilmestyneen elämäntarinan myös Ylimartimon omia ajatuksia ja pohdintoja  paitsi kirjailijasta myös tälle niin rakkaasta kotiseudsta Prinssi Edwardin saarella. 

Täytyy sanoa, että teos on hyvin mielenkiintoinen ja avaa hienolla tavalla Montgomeryn elämää ja hänen kirjojensa taustoja. Mikä kiintoisinta teoksessa on kirjallisuusmainintoja, jotka herättävät tutustumishaluja. Esimerkiksi Montgomeryn runoihin olisi hienoa päästä tutustumaan. Milloinkahan saisi niistä teoksen suomennettuna? Voisinpa jopa itsekin kokeilla suomennoksia,jos löytäisin kokoelman Montgomeryn runoja (jos ei muuten, niin omaksi ilokseni) Lisäksi olen erittäin kiinnostunut Rachel Bénardin kuvittamasta Montgomeryn kehtolaulusta (The Way to Slumbertown).

Vaikka Montgomeryn teoksissa onkin paljon häntä itseään, ei niitä voi pitää yksi yhteen hänen elämänkerrallisina teoksina.  Ylimartimon kirjasta saa Montgomerystä kuvan hyvin yksinäisestä ja surumielisestä henkilöstä. Montgomeryn päiväkirjasta, josta olen postannut aiemmin voi lukea, että nuorena Montgomery eli  iloista ja huvitusten täyttämää elämää, kunnes muuan tapahtuma vaikutti häneen masentavasti. Masennus ilmeisesti varjosti Montgomeryn elämää monella tavalla, mikä tietysti on hyvin ikävää. Toivoisin, että elämä olisi ollut hänelle aurinkoisempi ja jättänyt muutamia kokemuksia vaille. Valoa ja elämän monia vivahteita hän ainakin hyvin toi esille kirjoissaan ja on niillä ilahduttanut monia.

Olen iloinen, että Minerva on julkaissut näitä Montgomeryn aiemmin julkaisemattomia teoksia vuosien varrella. Joidenkin teosten painoasusta en ole ollut kovin innostunut. Tämän teoksen ulkoasu ja painotekniset ratkaisut ovat kuitenkin hyvät. Kansi on kaunis  ja ulkoasu sopusuhtainen. 

----

Tällä mukaan Matkalla Mikä Mikä Maahan Montgomery-haasteessa.

Rubio/Waterston (toim.): The Complete Journals of L.M.Montgomery!

Mary Henley Rubio & Elisabeth Hillman Waterston
The Comple Journals of L.M.Montgomery- The PEI Years, 1889-1900
Oxford University Press, 2012
484 s.

Melkoinen luku-urakka, mutta mielenkiintoinen matka nuoren Lycy Maudin ajatuksiin ja elämään. Lycyn itsensä (?) ottamat valokuvat elävöittävät teosta ja tuovat tuon kirjailijan, ja myös lukijaina, niin rakastaman Prinssi Edwardin saaren idylliset maisemat edes hieman näkyville. Tosin mustavalkoisuus ja pieni koko haittaavat idylliä. 

Kiinnostava yksityiskohta:

Lycy Maud ajatteli tehdä kouluesityksen Prince Albertin intiaaneista. Sepä esitys  olisi ollut kiinnostavaa luettavaa minullekin, jos toteutui. Tunsiko Lycy yhtään myötätuntoa intiaaneja kohtaan ei ainakaan minulle avautunut. Jokin syy hänellä lienee ollut valita intiaanit kouluesityksensä aiheeksi. Tämä yksityiskohta nousi kerronnasta esille, koska intiaanikulttuuri kiinnostaa itseäni.

Lycy vaikuttaa kuitenkin olevan kuin kuka tahansa nuori tyttö, sillä hänkin ystävineen nauroi nuoruuden ilosta,  kertoi kummitustarinoita ja mitä nyt nuoruuteen kuuluu. Kaiken kaikkiaan iloisuus ja hauskanpito on toistuva ilmaus, mikä näissä nuoruudenaikaisissa päiväkirjoissa ilmenee. Aivan viimeisillä sivuilla tunne vaihtuu, syynä elämää ravistellut tapahtuma. Samalla kirjoittaminen harventuu mutta syvenee. 

"I have always found that the writing out of a pain makes it at least bearable".

Kirjoittaminen yhtenä terapiamuotona on itsellenikin ollut tärkeää ja hyväksi koettu keino.

Lycy Maud Montgomeryn Pientä Runotyttöä lukiessani olen monesti miettinyt, onko kirjailija kenties kirjoittanut omaa elämäänsä teokseen? Tätä kirjailijan päiväkirjaa lukiessani huomaan, että moni kirjialijan muistiinmerkintä on kuin Pienestä Runotytöstä. Otetaan esimerkiksi tämä.

"This evening I spent planting seeds in my modest little flower plot How strange and how wonderful it is to think of the beauty and colour and fragnance hidden away in the tiny brown seeds that  I tucked into the dark earth. It is one of the best arguments I know of for immortality - or rather, future lives."

Tätä lukiessa näen sieluni silmin Emilian ja Jimmyn Uuden Kuun puutarhassa suunnittelemassa tai kylvämässä kukan siemeniä. Puutarhateema on yksi yhdistävä tekijä kirjailijan oman ja Runotyttö-trilogian välillä. Myös muutamat kirjamaininnat tuovat Runotytön mieleeni. Aikana, jolloin Runotyttöteos oli vielä kaukana tulevaisuudessa Montgomery kirjoittaa runoa syksystä, persikka- ja päärynäpuineen ja metsämiehen torvista.

Mieltä kiinnittää myös monet luontokuvaukset, jotka ovat tuttuja Montgomeryn tarinoista. Luonto onkin mitä ilmeisimmmin merkinnyt kirjailijalle paljon.

Teoksen loppupuolella kirjoittamistahti on, kuten mainitsin vähentynyt ja ulkonaisten seikkojen kuvailut ovat vaihtuneet sisäisen tulkintaan. Loppupuolella  kirjailija myös kertoo lukemistaan kirjoista ja tämä kurkistus kirjailijan lukumakuun onkin kiintoisaa ja herättää uteliaisuuden joitakin teoksia kohtaan. Saisikohan niitä mistään käsiinsä?

Toimittajien tarkentavat viitetiedot henkilöistä, kirjoista, paikoista ja tapahtumista ovat avartavia  ja täydentäviä, todellistavia näkymiä aikaan ja paikkaan.

-----

Matti Järvinen (toim.) Mandariinin tytär ja muita vanhoja kertomuksia!

Matti Järvinen (Toim.)
Mandariinin tytär ja muita vanhoja kertomuksia
- Varhaisten suomalaisten naistekirjailijoiden kirjoituksia I
Nysalor-kustannus, 2017
127 s.

Mielenkiintoinen pieni novellikokoelma sisältää 15 pitempää ja lyhyempää kertomusta suomalaisilta naiskirjailijoilta 1800-luvulta 1900-luvun alkupuoliskolle. Niminovelli Mandariinin tytär on Fredrika Runebergin kirjoittama tarina Mandariini Ju Pingistä ja tämän tyttärestä, joka haluaa kieltäytyä elämästä ja lähteä pidättyväisten luokse tullakseen lopulta uudelleen syntymisen kautta pojaksi, joka voisi pitää huolta Ju Pingistä, jolla ei ole ainoatakaan elossa olevaa poikaa. Niminovellin lisäksi tarinakokoelmasta nousee esille Wendla Randelinin novelli Maria, jokssa on useampi luku. Maria-tarina sijoittuu 1800-luvun alkuun ja Suomen sotaan. 

Kaikkein vahvimmin minuun teki kuitenkin vaikutuksen Ina Langen Salomaassa-kokoelmaan kuuluva Luonne. Sen luonnonkuvaus ja torppariolojen kuvaus on vavahduttava ja erityisesti minuun iski tarinan traaginen loppu. Tarinassa on muuan lainaus, joka lienee raamatullista perua: "Tuo kirottu ja sivistymätön kansa" ja jonka ympärille tarina  sijoittuu olematta kuitenkaan uskonnollinen.

"Leena tuli, joi kahvia ja lämitti käsiänsä uunin edessä. - No, miltäs nyt tuntuu, lämmittikö kahvi?

 - Hei, hei, se juoksee kuin hevonen vatsassa."

- Elisabeth Löfgren: Ruotu-Leena

 

Ei yhtään hassumpi löytö kirjastoautoreissulla. Näitä oli mukava lukea ja tulla kosketetuksi. Suosittelen tutustumaan ja siksi en näitä tarinoita sen enempiä avaakaan.

---
Seinäjoen pääkirjaston kirjastohaaste kohta 12: Lue novellikokoelma.

Sirpa Kivilaakso: Satukuningatar Anni Swan!

Sirpa Kivilaakso

Satukuningatar Anni Swan

Atena, 2009

275 s.

"Tammikuun 4. päivänä 1875 syntyi Emilia ja Carl Gustaf Swanin säätyläisperheeseen seitsemäs tytär." 

Näin aloittaa Sirpa Kivilaakso teoksensa, jossa hän valottaa tämän suomalaisen lasten- ja nuorrtenkirjallisuuden Grand Old Lady:n elämää ja teoksia.

Anni Swanin sadut ja klassikot ovat kirjahyllyni aatelia. Niitä on luettu monet kerrat. Toiset ovat tärkeämpiä, toiset ei niin kolahduttavia, mutta rakkaita kuitenkin. Anni Swan rakasti metsää ja metsä onkin tärkeässä roolissa niin hänen saduissaan kuin kirjoissaankin. Itsellenikin metsä on tärkeä kuten luonto ja sen läheisyys. 

Anni Swanin isä toimi sanomalehtialalla ja tätä kautta Anni kasvoi kirjallisissa ympyröissä. Anni Swanissa on paljolti Lycy Maud Montgomeryn Emiliaa. Molemmat pitivät päiväkirjaa ja kirjoittelivat tarinoiden luonnoksia vihkoihin. Montgomeryn Emilia Jimmy-kirjoihinsa, Anni mustakantisiin vihkoihin.

Ennen kirjailijauralle jäämistä Anni Swan valmistui ja toimi opettajana.

Sirpa Kivilaakso kertoo teoksessaan paitsi Annin kirjailijaurasta, myös hänen tutustumisestaan ja suhteestaan mieheensä Otto Manniseen. Molemmat olivat kirjailijoita. Anni tarinoiden ja Otto runojen. 

Enemmän kuin elämänkerta Kivilaakson teos on kuitenkin analyysia Anni Swanin satujen ja tarinoiden naiskuvasta. Kivilaakso tuo esiin ajatuksen "uudenlaisesta tyttöhahmosta" ja naisnäkökulman muuttumisesta. En ole koskaan lukenut Swanin teoksia ihan tästä näkökulmasta. Minulle sadut ovat satuja ja tarinat tarinoita, joissa elämä kuvastuu sellaisena kuin se on ollut joskus muinoin ripauksella romantiikkaaa ja dramatiikkaa ryyditettynä. Teos on kuitenkin kiintoisa, herättäen niin ajatuksia kuin lukuhalujakin. Mikä teoksesta erityisesti nousi ajatuksiin oli tieto, että Anni Swan oli ajatellut kirjoittaa jatkoa minun lempiteoksiini hänen klassikoistaan Pikkupappilan Ullan tarinaan ja oli jo kirjoittanut joitakin sivuja. Kuinka toivonkaan,että saisin nuo sivut luettavakseni. Pikkupappilassa ja sen jatko Ulla ja Mark ovat Swanin kirjoista minulle rakkaimmat,.

Löysin tämän teoksen edullisesti kirpputorilta ja huomasin nyt tätä postausta aloittaessani, että teoksessa on tekijänsä signeeraus. Hieno löytö. Luksin mielelläni enemmänkin Anni Swanin elämästä. 

---
Pieni Helmet 2018 -lukuhaaste kohta 21: Tietokirja

Laura Ingalls Wilder: Pioneer girl!

Laura Ingalls Wilder Pioneer Girl

The Annotated Autobisograph 

Toim. Pamela Smith Hill 

 South Dakota Historical Society Press,

Pierre,  2014

400 s.

Laura Ingalls Wilderin kirjasarja  lapsuudestaan ja uudisraivaajaelämästä on yksi niistä kirjoista, jota ovat saaneet minut aivan täpinöihini siitä alkaen, kun ensimmäisen kerran avasin Luumujen poukama -kirjan. Mikä ihmeellinen, kiehtova maailma minulle avautuikaan.

Tämä kirjasarja on kuitenkin näennäisesti Lauran omaelämäkerrallinen, joskin Laura on tahtonut fiktonaalisen Laurankin kautta tuoda esiin sen fyysisen, tunneperäisen ja kulttuurisen puolen, mikä noina aikoina ilmeni ja oli. 

"She wanted her books to reflect accurately the historical spirit of her time." 

"Wilder once wrote to her friend Aubrey Sherwood,editor of the De Smet News,that her novel By the Shores of Silver Lake 'is not a history but a true story founded on historical fact'."

Pamela Smith Hillin toimittama teos Lauran alkuperäisestä Pioneer girl -teoksesta on ainutlaatuinen ja valaiseva teos kirjasarjan taustoista ja todellisen Lauran elämästä. 

Teos jakautuu esittelyosioon, jossa kerrotaan niistä eri vaiheista, joissa Pioneer girlistä muodostui 9-osainen kirjasarja, joista tosin viimeinen jäi keskeneräiseksi. Näissä vaiheissa on nähtävissä,että Lauran tyttärellä Rose Wilder Lanella oli oma vaikutuksensa, mutta Laura piti kyllä puolensa omissa näkemyksissään Rosen ujutusyrityksistä huolimatta.

Esittelyosan jälkeen seuraa alkuperäinen Pioneer girl tutkijan lisätiedoin varustettuna. Typografialtaan tämä osio on hieman vaikealukuisempi. Itse Lauran teksiosuus on ihan luettavaa kokoluokkaa kirjaimiltaan, mutta sivujen laidoissa, marginaalissa oleva teksti vaati ainakin minulta suurennuslasia. Nämä marginaalien avaavat tutkimukselliset huomiot tuovat lisävaloa ja elävöittävät tekstiä tuoden todelliset ihmiset ja elämän esille tekstin takaa.

Kirjassa on monia karttoja ja valokuvia tuon ajan elämästä, olosuhteista ja ihmisistä.

Pioneer girlin jälkeen on faximile-esitys Juvenile Pioneer girl -käsikirjoituksesta, joka sekään ei ollut se lopullinen kustannussopimusta saanut versio.

Teoksen lopussa on vielä muutama käsikirjoitus, jotka ovat lisäystä joihinkin Pioneer Girlin versioihin, mutta joissa ainakin yhden totuuspohja on kyseenalainen. Tämä onkin hyvin erilainen luonteeltaan kuin Lauran muu kerronta ja koskee erittäin brutaalia joukkomurhaa, joka tapahtui Kansasissa, alueella, jossa Laura lapsena asui, mutta jona aikana Lauran perhe oli jo lätenyt Kansasista takaisin Wisconsiniin.Tutkimuksellisesti onkin arveltu,että Rosella, Lauran tyttärellä olisi ollut kauhansa mukana tässä sopassa. Rose ainakin itse omassa julkaistussa novellissaan käytti tätä aihetta.

Lopussa on vielä kirjallisuusluettelo ja henkilöhakemisto. 

Kaiken kaikkiaan kiehtova ja avartava kirjallisuushistoriallinen läpivalaisu Lauran elämästä ja kirjoittamisprosessista.

Itselleni tästä teoksesta nouse kuvauksena esille tapaus, jossa intiaaniheimo nousi 'kapinaan'. Eräs henkilö oli nähnyt puuhun ripustetun korin, jossa oli muumioitunut vauvan ruumis. Hän otti sen ja lähetti lähikaupungin museoon tutkittavaksi, miten muumioituminen oli syntynyt. Intiaaniheimo, jolla oli tapana haudata  kuolleensa puissa oleville lavoille vaati saada ruumiin takaisin, ja lopulta se haettiin takaisin intiaanien protestoinnin seurauksena. Laura kuvaa, että kaupunkilaiset olivat levottomia, mutta kuvauksen mukaan mitään sen suurempaa konfliktia ei syntynyt.

Tämä kertomus nousi kerronnan lomasta siksi, että minua intiaanien elämä kiinnostaa ja myös siksi,  koska Lauran kirjoja on kritisoitu rasistisina. Tässä muistelussa ei ollut kuitenkaan mitään rasistisuutta, kerrotiin vain mitä oli tapahtunut ja mitä siitä seurasi. Ei mitään arvostelua ja syyttelyä, ellei sitten sitä kohtaan, joka oli muumion vienyt. Mielenkiintoinen yksityiskohta Lauran alkuperäismuistelmissa, jota ei löydy hänen kirjasarjastaan.

...

Pieni Helmet -lukuhaaste kohta 12: Kirja kertoo paikasta, jossa en ole käynyt

Kirjakansibingo: kesä

Sara Kokkonen: Kapina ja Kaipuu - Kultaiset tyttökirjaklassikot!

Sara Kokkonen

Kapina ja Kaipuu

Kultaiset tyttökirjaklassikot

AVAIN 2015

Kapina ja kaipuu - mikä ytimekäs, paljonpuhuva kirjan nimi, sillä kapinaa ja kaipuuta täynnä on moni tyttökirja, kapinaa ja kaipuuta on monen lukijan sisimmässä, kapinaa ja kaipuuta, johon tyttökirjallisuus antaa vastakaikua.

Sara Kokkosen kirjallisuustutkimus ulkomaisesta tyttökirjatarjonnasta on mielenkiintoinen katsaus ulkomaiseen tyttökirjallisuuteen ja niiden antamiin lukijamielikuviin ja lukumuistoihin. Sara esittelee lukijalle kymmenen klassikkokirjailijaa Alcotista ja Montgomerystä uudemman polven Merri Vikiin. Olen odottanut tämän kirjan ilmestymistä jo hyvän aikaa, ja kun posti toi tämän minulle tänään en malttanut odottaa vaan luin kirjan "tältä istumalta" jättäen sivuun muut aloittamani kirjat. Paitsi hienoja kirjailijakuvauksia kirjassa on täynnä tyttökirjalukijoiden ajatuksia lukukokemuksistaan (rhöm, en voi olla röyhistämättä rintaani, kun omastakin kirjoitelmastani on muutama ote mukana). 

Kapinassa ja kaipuussa on mukana kymmenen kirjailijaa, joista miltei kaikki ovat minulle tuttuja ja rakkaita, niitä on vaikea pistää paremmuusjärjestykseen, no kyllä kyllä, Alcotit ja Montgomeryt menevät helposti Neiti Etsivien ohitse, mutta muuten on vaikea pistää järjestykseen esim. Alcotteja, Montgomeryjä, Laura Ingals Wilderiä tai Susan Coolidgen Katy-sarjaa. Ne vaan ovat niin ihania. Yksi kirjailija tässä teoksessa on kuitenkin jäänyt minulle vieraammaksi ja se on Jean Webster, jolta olen kyllä lukenut ST.Ursula koulun tytöt. Olikin mielenkiintoista lukea, että tämä suomennos on karsittu versio alkuperäisestä. Setä pitkäsaarta tai Rakasta vihollista en ole lukenut lainkaan, ne eivät vain ole kolahtaneet samalla lailla, kuin Helenat  tai Gullat.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli mielenkiintoinen ja noukin tekstin lomasta muutaman kirjan nimen joihin tahdon tutustua enemmän ja etsiä lisätietoa. Esimerkiksi Martha Sandwall-Bergströmin Johanna-niminen teos kiinnostaisi puhumattakaan erinäisistä elämäkerrallista teoksista, jotka Sara mainitsee. Kapina ja kaipuu avarsi monella tapaa näkemystä kirjailijoista teosten takana. Olen aina ajatellut, että kirjailijan kirjoittamat teokset aina jollakin tapaa kuvaavat kirjailijaa silloinkin, kun ne on mielikuvitusta. On kuitenkin myönnettävä, että ihanteet ovat harvoin täydellisiä ja kirjojen takaa voi löytää hyvinkin yllättäviä detaljeja itse kirjailijoihin liittyen. Esimerkiksi muistan itse, kuinka koin pienen kolahduksen, kun aikoinaan luin Laura Ingals-Wilderin biografiaa jossa kerrottiin, että Laura piti taskussa revolveria (no jotain asetta kuitenkin) matkatessaan kauempana.

On myös mielenkiintoista huomata, kuinka erilailla eri lukijat ovat kokeneet jonkin kirjan. Kirja, jota itse suorastaan rakastan ja ne syyt, joiden vuoksi sitä rakastan, saattaakin toisen mielestä olla luontaantyöntävä. Meitä lukijoita on todella moneksi.

Minuun kolahti tässä teoksessa myös sana  l o h  t u k i  r  j  a. Minullakin varmaan sellainen on. Kirja, jonka ääreen palaa pilvisenä, pimeänä alakulon päivänä. Jonkinlaisian lohtukirjoinani voin ehkä mainita Viisikot, koska niitä on niin helppo lukea, ne ei vaivaannuta mieltä eikä aiheuta ikäviä tunteita, sydämen väristyksiä. Kun nyt kuitenkin aloin miettiä, mikä kirjahyllyni kirjoista voisi olla se todellinen lohtukirja, niin ehkä se on Montgomeryä tai Alcotin Pikku naisia, näin siitä huolimatta, että Pikku naisia ainakin jatko-osien osalta on hyvin haikea ja surullinenkin kirja.

Kiitos Sara, kun sain pieneltä osaltani olla mukana tämän kirjan teossa. Olisi kiva tietää, liittyykö tuo kansikuva johonkin kirjan teoksista? Kansi on kerrassaan ihana syksyisine värisävyineen.