Sara Kokkonen
Kapina ja Kaipuu
Kultaiset tyttökirjaklassikot
AVAIN 2015
Kapina ja kaipuu - mikä ytimekäs, paljonpuhuva kirjan nimi, sillä kapinaa ja kaipuuta täynnä on moni tyttökirja, kapinaa ja kaipuuta on monen lukijan sisimmässä, kapinaa ja kaipuuta, johon tyttökirjallisuus antaa vastakaikua.
Sara Kokkosen kirjallisuustutkimus ulkomaisesta tyttökirjatarjonnasta on mielenkiintoinen katsaus ulkomaiseen tyttökirjallisuuteen ja niiden antamiin lukijamielikuviin ja lukumuistoihin. Sara esittelee lukijalle kymmenen klassikkokirjailijaa Alcotista ja Montgomerystä uudemman polven Merri Vikiin. Olen odottanut tämän kirjan ilmestymistä jo hyvän aikaa, ja kun posti toi tämän minulle tänään en malttanut odottaa vaan luin kirjan "tältä istumalta" jättäen sivuun muut aloittamani kirjat. Paitsi hienoja kirjailijakuvauksia kirjassa on täynnä tyttökirjalukijoiden ajatuksia lukukokemuksistaan (rhöm, en voi olla röyhistämättä rintaani, kun omastakin kirjoitelmastani on muutama ote mukana).
Kapinassa ja kaipuussa on mukana kymmenen kirjailijaa, joista miltei kaikki ovat minulle tuttuja ja rakkaita, niitä on vaikea pistää paremmuusjärjestykseen, no kyllä kyllä, Alcotit ja Montgomeryt menevät helposti Neiti Etsivien ohitse, mutta muuten on vaikea pistää järjestykseen esim. Alcotteja, Montgomeryjä, Laura Ingals Wilderiä tai Susan Coolidgen Katy-sarjaa. Ne vaan ovat niin ihania. Yksi kirjailija tässä teoksessa on kuitenkin jäänyt minulle vieraammaksi ja se on Jean Webster, jolta olen kyllä lukenut ST.Ursula koulun tytöt. Olikin mielenkiintoista lukea, että tämä suomennos on karsittu versio alkuperäisestä. Setä pitkäsaarta tai Rakasta vihollista en ole lukenut lainkaan, ne eivät vain ole kolahtaneet samalla lailla, kuin Helenat tai Gullat.
Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli mielenkiintoinen ja noukin tekstin lomasta muutaman kirjan nimen joihin tahdon tutustua enemmän ja etsiä lisätietoa. Esimerkiksi Martha Sandwall-Bergströmin Johanna-niminen teos kiinnostaisi puhumattakaan erinäisistä elämäkerrallista teoksista, jotka Sara mainitsee. Kapina ja kaipuu avarsi monella tapaa näkemystä kirjailijoista teosten takana. Olen aina ajatellut, että kirjailijan kirjoittamat teokset aina jollakin tapaa kuvaavat kirjailijaa silloinkin, kun ne on mielikuvitusta. On kuitenkin myönnettävä, että ihanteet ovat harvoin täydellisiä ja kirjojen takaa voi löytää hyvinkin yllättäviä detaljeja itse kirjailijoihin liittyen. Esimerkiksi muistan itse, kuinka koin pienen kolahduksen, kun aikoinaan luin Laura Ingals-Wilderin biografiaa jossa kerrottiin, että Laura piti taskussa revolveria (no jotain asetta kuitenkin) matkatessaan kauempana.
On myös mielenkiintoista huomata, kuinka erilailla eri lukijat ovat kokeneet jonkin kirjan. Kirja, jota itse suorastaan rakastan ja ne syyt, joiden vuoksi sitä rakastan, saattaakin toisen mielestä olla luontaantyöntävä. Meitä lukijoita on todella moneksi.
Minuun kolahti tässä teoksessa myös sana l o h t u k i r j a. Minullakin varmaan sellainen on. Kirja, jonka ääreen palaa pilvisenä, pimeänä alakulon päivänä. Jonkinlaisian lohtukirjoinani voin ehkä mainita Viisikot, koska niitä on niin helppo lukea, ne ei vaivaannuta mieltä eikä aiheuta ikäviä tunteita, sydämen väristyksiä. Kun nyt kuitenkin aloin miettiä, mikä kirjahyllyni kirjoista voisi olla se todellinen lohtukirja, niin ehkä se on Montgomeryä tai Alcotin Pikku naisia, näin siitä huolimatta, että Pikku naisia ainakin jatko-osien osalta on hyvin haikea ja surullinenkin kirja.
Kiitos Sara, kun sain pieneltä osaltani olla mukana tämän kirjan teossa. Olisi kiva tietää, liittyykö tuo kansikuva johonkin kirjan teoksista? Kansi on kerrassaan ihana syksyisine värisävyineen.
