Lin Hallberg & Margareta Nordqvist: Torstaina nähdään, Sinttu!

Lin Hallberg & Margareta Nordqvist

Torstaina nähdään, Sinttu

Alkuteos: Torsdagar med Sigge

Suomentanut Marvi Jalo

Tammi, 2009

116 + 3 s.

Kansi: Margareta Nordqvist

 

 

Teoksen päähenkilö on Elina, joka käy torstaisin ratsastamassa Siltakylän tallilla. Elinan ikää ei mainita, mutta hän kuuluu tallin pikkutyttöihin, kuten Elinan kaverit: Maikki, Anni ja Hanna. Isoihin tyttöihin, jotka ovat myös tallinomistaja Inkan apuna kuuluu ainakin Jossu ja Linda, Sara ja Jenny. Sinttu on poni, samoin kuin Jappe, Sami ja Mollakin.

Sinttu on vähän raisu ja heittää Maikin selästään. Elina haluaa kuitenkin vain Sintun. Sinttu on ihana. Jossu auttaa Elinaa pärjäämään ponin kanssa, mutta välillä Elinasta tuntuu, että Jossu on ikävä.

Torstaina nähdään, Sinttu on ihan kelpo hevostarina pienille hevoshulluille. Teksti on normaalia isompaa ja juoni hyvin yksinkertainen. Välillä tallilla on ihanaa, välillä ei niin ihanaa, kun isot tytöt tuntuu nokkavilta pieniin vasta-alkajiin nähden. Mukava mustavalkokuvitus (Margareta Nordqvist)  on hieno lisä. 

"Mehän leikitään ratsastuskoulua, Maikki sanoo. - Et sä silloin voi koko ajan Sintulla ratsastaa. Tämän jälkeen he toimivat vuoron perään ratsastuksenopettajana ja ratsastavat kaikilla poneilla ja pitävät tunteja toisilleen. He ratsastavat koko rata leikkaa ja tekevät täyskaartoja, voltteja ja kahdeksikkoja. Enimmäkseen he menevät ravia, sillä se on hauskinta, ja tunnit lopetetaan aina laukkaan radalla pitkällä sivulla, ihan niin kuin isojen tyttöjen tunnilla."

Ratsastussanasto menee minulla ihan yli hilseen. Koko rata leikkaa, täyskaarto, voltti (miten hevonen tekee voltin?) kahdeksikko nyt on helppo ymmärtää. Hevoskärpäsen pureman sain itsekin aikoinaan ja vieläkin ihailen hevosen uljasta olemusta ja voimaa. Tässä teoksessa on tuo villi ja vahva voima ei kuitenkaan tule esiin, vaan tallielämä on aika kesyä, jos vaativaakiin. Pienten ponienkin kanssa saa olla varovainen, eikä ratsastaminen ole mitään "lastenleikkiä" vaan totista työtä. Onnistuminen tuo kuitenkin iloa ja tallielämä ystäviä. Sen Elinakin saa todeta kun hän pääsee esiintymäään tallin Lucia-juhlassa.

Helmet 203 lukuhaaste kohta 25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi.

====

Sintusta on lukenut myös Leena Lumi.

 

Elisif Elvinsdotter, Margareta Nordqvist: Tulilintu!

 

Tulilintu!

Teksti: Elisif Elvinsdotter

Kuvitus: Margareta Nordqvist

Alkuteos:Gnistfågel

Suomennos: Raija Viitanen

Kustannus Carlsen, 1989

Kyyhkynsilmä on pieni intiaanityttö preerialta. Tyttönä hän joutuu tekemään naisille tarkoitettuja töitä: kantaa vettä, laittaa ruokaa, ripustaa nahkoja kuivumaan, valmistaa mokkasiineja jne. Ei siis lainkaan jännittävää elämää, kaikki tuntuvat niin tylsältä. Olisipa hän poika, kyyhkynsilmä ajattelee, silloin hän voisi hiipiä metsästysretkillä tai tanssia tulen ympärillä sotamaali kasvoillaan. Eräänä kuumana kesäisenä päivänä, kun vesi purossa oli vähentynyt ja oli tukala olla auringon paahtaessa. Kyyhkynsilmä lähtee purolle juomaan, ehkä sieltä kuitenkin löytäisi hieman vettä.

 

 

 Retkellään Kyyhkynsilmä löytää vahingoittuneen villihevosen, jota hän alkaa salaa hoivata. Hevvonen tervehtyy ja Kyyhkynsilmä antaa sille nimen Tulilintu nuotion kipunoivien tulenliekkien mukaan, jotka tanssivat hänen silmissään kuin linnun siivet.

 

Tulilintu tervehtyi ja siitä tuli Kyyhkynsilmän oma hevonen, joka ei sietänyt muita lähellään. Sitten Tulilintu alkoi kuitenkin  tulla alakuloiseksi, kun Kyyhkynsilmä piti sitä liekaan sidottuna. Kyyhkynsilmä ei halunnut, että hänen isänsä kesyttäisi Tulilinnun hänelle ja lopulta Kyyhkynsilmä vapauttaa hevosen preerialle, sillä "villieläinten täytyy saada olla vapaina. Jos ne sitoo kiinni, ne tulevat onnettomiksi."

 

 

 

 

 

Intiaaniaihe herätti kiinnostukseni ja sai minut hankkimaan itselleni tämän teoksen. Kuvitus on hieno ja ruotsalaista alkuperää oleva tarina yksinkertainen ja lämminhenkinen. Intiaanien elämäkin suhteellisen aidosti  kuvattu, jos kohta hieman yksinkertaistettua ja hivenen stereotyyppistä. Erityisesti kuva nuotion ympärillä sotamaalattuina tanssivista sotureista sai minut hieman mietteliääksi, sillä siinä ohitettiin  muut syyt tanssia ja tehtiin sotatanssi stereotyyppisesti esimerkiksi tanssin maailmasta. Uneksiko Kyyhkynsilmä olevansa soturi? Ymmärsikö hän sodan luonteen toivoessaan heristelevänsä keihästä miesten lailla?  Tämähän on kuitenkin  pienille lapsille kohdistettu kuvakirja, jossa todellinen elämä ja sadunmaailma kohtaavat.  Opetuskin on selkeä: Villieläimet kuuluvat luontoon, niitä ei pidä vangita itsekkyydestä. 

Hieman tutkiessani kirjailijan taustoja huomioin, että häneltä on ilmestynyt toinenkin intiaaniaiheinen tarina. Lukisin senkin kyllä mielelläni, jos vain saisi suomennettuna.  

...

Porin lukuhaaste kohta 4: Kirja, jonka luit tai olisit halunnut lukea yhdellä istumalla