tiistai 28. heinäkuuta 2020

Eila Kaukovalta: Me tapaamme taas, Marianna!


Eila Kaukovalta
Me tapaamme taas, Marianna
Otava, 1941
125 s.


Jatko-osa Tuntematon Marianna -teokseen jatkaa Sole Auerin kirjeenvaihtoa ystävänsä Mariannan kanssa. Talvisotaan viitataan teoksen alussa ja Solen perheeseen tulee Viipurista evakkolapset Riitta ja Pekka. Riitta haaveilee fkilminäyttelijän työstä ja on  erittäin kaunis ja filmaattinen. Pekkarinenkin hänestä kiinnostuu. Pekka on avoin pikkupoika joka paljastaa perheen salaisuudet.

Solen luokka ottaa kummiperheen pohjoisesta.

Koululaiselämää ilman suurempia erikoisuuksia. Aloin lukea tätä naistenviikolla ja huomioin muutamia naisiin liittyviä stereotypioita, joista mainittakoon Pekkarisen tuhahdus siitä, että on niin naisten tapaista kiinnittää huomiota hauskimman näköiseen (kummilapsiasiaa pohdittiin).Pekkarinen saa kuitenkin Solelta vastauksen, että kylläpä Pekkarinen itsekin on kiinnittänyt huomiota ulkonäköön (Riitan vaaleat kutrit, nimittäin). 

Sole on myös huolissaan veljensä seurustelusuhteesta ja vaikka onkin päättänyt olla sekaanatumatta asiaan, kuten oli tehnyt siskonsa kanssa, tahtomattaan sekoittaa asiat, niin, että veljen morsian on kuihtumaisillaan suruun.

Tämä oli loppujen lopuksi aika tavanomainen tyttökirja. Odotin,että tässä olisi ollut enemmänkin ajankohtaan liittyvää aatemaailmaa rivien välissä, mutta ei. Yksi sana tosin ei olisi suotava ja ilmaisee joitain kaikuja vuodesta 1940, jota aikaa tämä lähinnä kuvaa.


maanantai 27. heinäkuuta 2020

Sonja Hedberg: Pappilan-Kaisa ulkomailla!



Sonja Hedberg
Pappilan-Kaisa ulkomailla
Alkuteos: Prästgårds-Kajsa Reser utomlands
Suomentanut Eero Perkiö
Kuvittanut Kerstin Frykstrand
K.J.Gummerus, 1959
119 s.


Kaisa on 12-13 vuotias maalaispappilan tyttö, joka käy koulua Tukholmassa. Hänen paras kaverinsa on Kirsti, joka asuu isovanhempiensa luona Tukholmassa. Kun Kaisa kertoo kesälomasuunnitelmistaan, kuinka hän on lähdössä sukulaistensa kanssa ulkomaille, saksalaiseen kylpyläkaupunkiin ja vähän kiertelemään maata, Kirsti on vähän allapäin. Kesä Tukholmassa ei vaikuta ollenkaan kivalta. Kaisa saa idean ja pyytää vanhemmiltana luvan, että Kirsti, joka rakastaa puutarhatöitä tulisi hänen sijaisekseen pappilaan ja niin tapahtuu.

Pappila-Kaisa ulkomailla on keveä matkakertomus, jossa vuorottelee kaikkitetävän kertojan tarinointi, Kaisan kirjeet matkalta Kirstille ja Kirstin yksi kirje Kaisalle ja Kaisan päiväkirja-aines. Ei mikään pituudella pilattu, helppo- ja nopealukuinen teos.

Ajankohta on sodanjälkeinen jälleenrakentamisen aika.

"Hampuri on hirveän suuri kaupunki ja siellä on hienoja taloja ja tavattomasti myymälöitä. Mutta siellä saa nähdä myös jotakin murheellista. Siellä on autioita taloja, joiden lävitse voi nähdä, jostakin on kokonainen seinä poissa, niin että tyhjät huoneet näkee sisältäpäin. Ne ovatviime sodan jätteitä, raunoita. Ajattele, miten kauheata kaupungissa on mahtanut olla, kun pommeja on pudonnut kaikkialle."

Kaisa joutuu matkalla pieniin seikkailuihin, ja saa Ingrid-tädin ja Erik-sedän hieman toppuuttelemaan tyttöä, mutta kun Kaisa eräällä orpolasten auttamistapahtumassa saa päähänsä ottaa pienen orvon tyttölapsen mukaan Ruotsiin Koti-Pappilaan, niin nämä ei tiedä, miten pitäisi suhtautua. Niin kuitenkin tapahtuu ja Ingrid-täti, joka on matkan aikana ollut sairaalloinen heltyykin tyttöä kohtaan, niin tästä lopulta tuleekin tädin tyttö.

Pappilan-Kaisa ulkomailla on herkkävireinen, raikas lastenkirja, jossa on myös hengellisiä aspekteja,  erityisesti viimeisessä luvussa, jossa usko ja tiede eivät ole vastakkaiset vaan toisiaan täydentäviä ja vahvistavia tekijöitä.

"--- --- tähdet, jotka niin ystävällisinä tuiikkivat tuolla ylhäällä taivaan holvissa, valaisevat yötä kuin kynttilät - ja ne muistuttavat meitä siitä,että Jumala alati näkee meidät ja valvoo meitä, myös silloin kun elämä on työlästä ja vaivalloista ja kaikki ympärillämme näyttää pimeältä. - Mutta me tiedämme myös jatkoi Erik-setä, - että tähdet ovat planeettoja, suuria maailmoja, useimmissa tapauksissa suurempia kuin tämä meidän maamme. Ne liikkuvat maailmankaikkeudessa määrättyjen täsmällisten lakien mukaan. Kukaan ei voi laskea niiden lukumäärää. Kun katselemme tähtitaivasta, niin silmämme näkevät yä uusia ja uusia tähtiä, miljoonia ja taas miljoonia. - Kuka on saanut aikaan tämän ja kuka ohjailee taivaankappaleita niiden salaperäisillä radoilla? Ei ainakaan kukaan ihminen, niin paljon toki tiedämme. - Kun ajattelemme kaikkea tuota ja jos olemme täysin rehellisiä, niin meidän on sanottava itsellemme: Jumala on olemassa ja hän on Kaiken Luoja. - Maailma on täynnä ihmeitä, tuntemattomia ja ihmeellisiä asioita ja voimia. Niitä on vuorissa ja merissä, joissa ja järvissä, maan uumenissa ja avaruuden säteilyssä. Tiedemiehemme ja tutkijamme keksivät yhä useampia ja useampia luonnon ihmeitä ja ottavat ne ihmien palvelukseen. Minä puolestani, jatkoi Erik-setä, olen sitä mieltä, että jokainen tuollainen satumainen ja merkittävä keksintö on uusi todistus siitä,että Jumala on olemassa."

Olen aiemmin lukenut Sonja Hedbergin Pappilan lapset ja Pappilan lapset opintiellä. Olin siinä käsityksessä, että tämä olisi jatkoa niihin, mutta näin ei kuitenkaan ole. Kaisa pappila on aivan eri pappila tai ainakin tämä Pappilan perhe on eri Pappilan perhe kuin noissa kahdessa muussa Pappila-teoksessa.Tässä teoksessa on Kerstin Frykstrandin hauska ja eloisa kuvitus, jonka tyyli on sadun ja arkitodellisuuden yhdistelmää.

Kirjatunteet -haasteessa
https://sheferijm.blogspot.com/2020/05/kirjallinen-tunnebingo-lukuhaaste.html


lauantai 25. heinäkuuta 2020

Allan Aldous: Kutsukaa lentävä lääkäri!



Allan Aldous
Kutsukaa lentävä lääkäri
Alkuteos: Doctor with wings
Suomentanut Matti Käki
Otava, 1962
171 s.


Päähenkilö:David Locke on skotlantilainen lääkärinpoika  Edinburghista. 

"Totuus asiassa oli,että hän ei ollut halunnut lähteä tutusta Edinburhistaan, ystäviensä ja kaiken muun luota, mikä oli ollut osa koko hänen elämäänsä - ainakin siihen päivään asti, vuosia sitten, ei, sittenkin vain viisi kuukautta aikaisemmin - jolloin hänen isänsä oli ilmoittanut, että hän oli hakenut paikkaa Australian Lentävässä lääkäripalvelussa, koska oli ehdottoman tärkeätä hänen vaimonsa terveyden tähden,että he muuttaisivat lämpimään ja kuivaan ilmanalaan."

Perhe muuttaa Alice Springsiin, joka todellakin on hyvin erilainen seutu kuin Edinburgh. Vähin erin David kuitenkin kiinnostuu Lentävien lääkärien toiminnan teknisestä puolesta. Eräällä retkellä lähiseudulla perhe ottaa kyytiin peukalokyytiläisen "Territorion kirjoittamatttoman lain" vuoksi. Poika on näännyksissä vedenpuutteesta. Poika, Bert kertoo uskottavalta tuntuvan tarinan, mutta ennen pitkää Davidille selviää, että Bert on puhunut muunnettua totuutta. Hän on karannut kotoaan, koska siellä on niin karua olla.

Kutsukaa lentävä lääkäri on ihan lukukelpoinen tarina, jossa on ripaus Australian maantiedettä ja historiaa. Tämä historia ei kaikilta osin näyttäydy aurinkoisena, sillä kuvaukset alkuasukkaista ovat aikansa ajatuksia ja ilmapiiriä ilmentäviä. Lukiessa tulee mieleen, kuinka erilailla tässä kuvataan Australian aboriginaaleja kuin esim.Madeline Brentin Elektran tyttäressä. Tosin teokset ovat erilaisia, mutta suhtautuminen aboriginaaleihin on kuin yö ja päivä.

Myös Locken perheen suhtautuminen Bertiin, tuohon karanneeseen poikaan kuvastaa säätyeroja, jos kauniisti sanotaan.

- Mutta hänellä ei ole ketään ystäviä taisellaista, David vastusti. - Otaksun hänen ajattelevan saavansa pysyä täällä yhtä kaikki.
Sitten häntä on kehoitettava ajattelemaan toisella tavoin, tohtori Locke sanoi. - Olen pahoillani, David. Mutta katsokaamme totuutta silmiin. Hän ei ole meidänlaisemme henkilö. - Kyllä, tiedän sen, isä, mutta...
-No et kai voi sanoa, että pitäisit kaverista.
-Tuota, en. Minä säälin häntä. Ja mieluummin olen hänen kanssaaan kuin maleksin ympäriinsä yksinäni.
-Mutta David rakas, hänen äitinsä sanoi. - Kuten isäsi sanoi, Bert ei ole meidänlaisemme henkilö. Meidän on oltava tarkkoja näissä asioissa.

David lähtee isänsä mukana sairaslennolle ja jää eräälle maatilalle seuraamaan elämää siellä.Kohdatessaan Bertin uudelleen, hän joutuu vaaralliseen seikkailuun, ja saa huomata, kuinka tärkeää työtä Lentävä lääkäripalvelu tekee. Bertkin saa huomata, että hänelle sittenkin tahdotaan hyvää.

Jos ei ota lukuun noita eriarvoistavuustekijöitä, niin tämä on ihan mielenkiintoinen teos. Jollakin tavoin tämä saa ajattelemaan, että kenties tämä kirja on ollut innoittajana australialaisessa tv-sarjassa Lentävät lääkärit. Ainakin tässä on jotain samaa tenhoa. Pidin aikoinaan paljon tuosta tv-sarjasta eikä olisi hullumpaa, jos se taas jossain vaiheessa uusittaisiinkin.
---

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 39: Kirjassa lennetään

Kirjatunteet haasteessa

https://sheferijm.blogspot.com/2020/05/kirjallinen-tunnebingo-lukuhaaste.html

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Naistenviikko 2020 päätöspäivän kirjana Liisan Hiiskun Muistathan vielä Stiinan?



Liisa Hiisku
Muistathan vielä Stiinan
Pellervo, 1947
208 s.


Naistenviikko päättyy ja tänään viettävät nimipäiväänsä Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja. Olisi minulta löytynyt hyllystäni pari Tiina-kirjaakin, mutta päädyin nyt kuitenkin tähän teokseen, voidaanhan Stiina-nimi katsoa juontuvan Kristiinasta, vaikka, Stiinaa ei sellaisenaan kalenterista löydykään.

Muistathan vielä Stiinan on jatkoa teokseen Stiina löytää tiensä. Miljöö on sodanjälkeinen Suomi ja maaseutu, jonka elämänmuotoa ja tapaa tällä teoksella on haluttu kuvata ja tuoda esiin. Ehkä jopa hieman idealistisestikin, sillä alun kuvaus pääkaupungin sykkeestä on täydellinen vastakohta kulttuuriympäristönä.

Stiina on Yli-Mantilan 19-vuotias tytär. Hänen veljensä Jaakko asuu perheensä kanssa Taka-Mantilaa jääden hieman vieraammaksi. Sisko Alma,  sen sijaan on perheensä kanssa lähempänä. Vielä on Stiinalla yksi veli Lauri.

En tiedä, mutta jostain syystä ja erityisesti noiden nimien takia, kuten Iso-Niku minulle  tulee mieleen pohjalaisuus. Kerronnassa ei kuitenkaan juuri ole pohjalaisuuteen viittaavia murresanoja ja kuvaus mustikkametsistä ei oikein istu minun mielikuvissani Pohjanmaan lakeuksille. Ainoa vieraampi sana, mikä tässä esiintyy on häkkyre.

"Mutta kun heinänteko sitten alkoi, Stiina tunsi todella virkistyvänsä. Paahtavassa helteessä oli tosin rasittavaa tehdä häkkyreitä ja täyttää kuormia, mutt sitä suloisemmalta maistui nopea uiminen ja lyhyt lepohetki ruokailutauoilla."

Heinäpellolla on lapsena vietty tovi jos toinenkin, mutta meillä heinät laitettiin seipäille kuivumaan. Täytynee kai taas tutkia tuon häkkyre-sanan etiomologiaa.

Kertojana tarinassa on kaikkitietävä ulkopuolinen, joka vie tarinaa eteenpäin Stiinan näkökulmasta. Tarina alkaa Helsingistä, jonne Stiina on tyttöystävänsä Kertun, tämän poikakaverin Juhon ja toisen pojan, Reinon kanssa lähteneet tutustumaan. Helsingissä asuu Meeri, joka on naimisissa Pentin kanssa ja jotka ovat Stiinan lapsuudenystäviä.

Vähän naisnäkökulmaa:

- Ja te tulette tietysti mukaan, Meeri ja Pentti?
- Miten minä voisin, kuka olisi pojan kanssa? vastusti Meeri alistuneella äänellä, jossa kuitenkin oli hiven alakuloisuutta.
- Eikö teillä sitten ole ketään, joka voisi sitä joskus katsoa, jotain mummuatai tätiä? ihmetteli Kerttu.
- Ei ketään koko kaupungissa. Täällä saa kyllä vuokrata jonkinlaisia kotomiehiä - naisten muodossa tietenkin - mutta en minä uskaltaisi sitä vieraalle jättää.
- Oletteko te sitten aina kaiket illat kotona? ihmetteli Juho puolestaan.
- Minä olen, Pentti käy joskus elokuvissa ja voimistelemassa ja kokouksissa.
- Mutta sehän on hirveätä! huudahti Kerttu. - Mitä sinä sitten nautit koko Helsingistä?
Kerttu kultta, jos minä toden sanon, niin ei tästä kaupungista nykuisin taida nauttia kukaan muu kuin sellaiset matkailijat kuin te, sanoi Meeri.

Meerin elämä näyttää kovasti siis olevan seinien sisällä oloa, mutta Stiinan ja ystäviensä vierailun seurauksena Meerikin pääsee teatteriin ja Pentti oppii lastenhoitoa ja kotimiehen askarreita.

Nelikko ei selviä Helsingin reissusta ilman seikkailua. Stiina on joutua ryövätyksi ja eksyy ja Juho puolestaan joutuu pahoinpidellyksi ja ryöstetyksi.Kyllä maalla on toisenlaista.

Yli-Mantila on iso talo, hyvinhoidettuja Stiina on sydämeltään maaseudun ihminen. Rakkausasioista hän ei vain tunnu pääsevän selvyyteeen. Hän pitää Reinosta, ja Reino pitää hänestä, mutta haluaako hän naimisiin? Stiina haluaa vain elää ja nauttia olostaan. Sitten paikkakunnalle tulee maanmittari Matti, jonka tehtävänä on katsastaa tiloista luovutukseen alueita karjalaisten evakkojen asuttamiseen. Matti on paitsi maanmittari myös taiteilija, joka maalaa Stiinasta taulun ja lupaa maalata vielä Yli-Mantilastakin. Mattikin alkaa kosiskella Stiinaa ja Stiinasta on luontevaa olla Matin seurassa.

Muistathan vielä Stiinan ei ole kuitenkaan keveä rakkauskertomus. Siinä on myös traagisia piirteitä. Sodan  jäljet ja vaikutukset saavat aikaan monenlaista seurausta myös Stiinan lähipiirissä. Pohjasävy tarinassa on kuitenkin valoisa ja niistä tunteistaankin Stiina lopulta pääsee selvyyteen paetessaan räksyttävää koiraa puuhun kesken mustikkareissun.

"Olen aina luullut,että rakkaus tulisi kuin ukkosen jyrinä. Ja nyt minusta tuntuu kuin olisin pitkästä aikaa kotona ja oikein oma itseni. Kuinka tyhmä olenkaan ollut!"

Sara on lukenut teosparin ja pitää niitä realistisina, joskin joitain ärsyttäviä piireteitä omaavina. Teksti oli hänestä kuitenkin  elävää ja sujuvaa.


https://tuijata.com/2020/07/17/naistenviikko-2020-alkaa/



torstai 23. heinäkuuta 2020

Naistenviikko 2020 esittelyssä Eila Kaukovallan Tuntematon Marianna!







Eila Kaukovalta
Tuntematon Marianna
Otava, 1938
110 s.
Kansikuva:Martta Wendelin


Tänään on Olgan ja Oilin nimipäivä. Itse tykkään erityisen paljon näistä O:lla alkavista naisten nimistä. Kun niitä kuitenkin yrittää löytää kirjojen henkilögalleriasta, niin harvemminpa tulee vastaan. Katsastaessani oman kirjahyllyni tarjontaa tätä haastetta silmälläpitäen (kirjastoon ei nyt ollut mahdollisuuksia), niin hankalaa oli löytää joku Olga tai Oili, vaikka kirjoja on kyllä pienen kyläkirjaston verran. No, onneksi löytyi sentään tämä kirja, jossa eräs Olga esiintyy. Hän on tämän kirjan päähenkilön Sofia Auerin, kotoisammin Solen äiti, koko nimeltään Olga Amanda o.s. Cederström. Sole on vanhempiensa iltatähti, syntynyt kymmenen vuotta myöhemmin kuin isot sisaruksensa Liisa ja Risto.

Tämä onkin sitten ainoa maininta Olga-nimeen, mutta äiti-mainintoja on sitten jonkin verran enemmän. Näistä maininnoista ei kovin kummoista naiskuvaa pysty muodostamaan, mitä nyt niistä ehkä muodostuu kuva sivistyksestä ja hyvistä tavoista. Tätä vasten onkin hieman erikoinen piirre, että Sole haluaa näyttelijäksi, mikä lienee kuitenkin perinnöllistä, kuten Solen harmittelema nenänmuotokin, mikä tulee isomummon puolelta, samoin kuin Sofia-nimi.

No, tämä tästä. Tämä on tyypillinen tyttökirja, koululaiskertomus. Sole on yhteiskoulun viidennellä ja hänen pitäisi esiintyä näytelmässä kreivittärenä vastanäyttelijänään poika nimeltä Pekarinen, jota hän ei voi sietää. Tarinankerronta on kirjemuotoinen. Sole on helsinkiläinen ja alkaa kirjeenvaihtoon turkulaisen Mariannan kanssa (koululuokka ehdottanut kirjeenvaihtoa koululuokalle). Paitsi näytelmää ja suhdetta Pekariseen Sole pelastaa siskonsa  Torakanvihreältä ja kuinka ollakaan, hänestä tuleekin Mariannan käly (ei Torakanvihreästä), kun hän eräällä  huvilareissulla kohtaa Billin, jonka toinen silmä on hieman tummempi kuin toinen ja kirjoittaessaan siitä, Mariannan kiinnostuu ja pyytää Solea mahdottomaan tehtävään, hankkimaan Billin osoitteen.

Paitsi, että tämä on tyypillinen tyttö-/koululaiskertomus on tässä hieman erikoisiakin piirteitä ja ajankuvaa ilmentävä. Viittaus siihen, kuinka Billy ja Solen isä vhihtavat mielipiteitä Mussolinista, Hitleristä ja Haile Selassiesta on tyttökirjallisuudessa poikkeavaa. Mussolinin ja Hitlerin maininna samassa yhteydessä ymmärrän, mutta Haile Selassieta tässä yhteydessä hiema ihmettelen. Täytynee ilmeisesti taas sivistää itseään ja lukea hieman enemän tästä kolmannesta.  Aikaa ilmentää myös viittaus Valamoon, jonne Liisa on luvannut Solen kanssa lähteä. 


Tytöt versus pojat -asetelma

- Katsos - katsos - se tervehdyspuhe - sitä ei ole ollenkaan! --- --- 
- Ehkä joku on ne varastanut? rohkenin ehdottaa.
Sain osakseni musertavan katseen.
-Sitä tyttöjen järkeä! Kuka tässä koulussa varastelisi tervehdyspuheita jamitä varten.
Nakkasin ylpeästi niskaani.
- Hyvä o, sanoin ja aloin marssia ove kohti. - Selviydy miten parhaiten taidat.
- Kas vain, menet riemulla huutamaan tämän jutun koko koululle! Onneksi olkoon! Niin tyttöjen tapaista.


Sole pelastaa Pekarisen tervehdyspuhe-episodin ja saa tältä myöhemmin kiitoksen.

- Olet reilu tyttö ja kiva torveri. --- ---- Ja auttaa sinä osasit kuin poika, ihaili Pekarinen.
- Ohhoh! Pojatko ne mielestäni vain kykenevät auttamaan? Nykyaikana tytöt ovat ihan yhtä teräviä kuin pojatkin. Vastaa Sole ja Pekarinen myöntää, että ainakin sinä.

Tämä on kuitenkin ihan kiva kirja ja aloin lukea jo jatko-osaa Tapaamme taas Marianna, jossa alkaa olla jo lisää ajankuvaa. Sarjan kolmannen osa Viitosparakin Solen olen lukenutkin jo aiemmin ja oikeastaan, saadakseen hyvän kokonaiskuvan olisikin hyvä lukea nämä kaikki kolme järjestyksessä ja samaan syssyyn. Se kokonaiskuva edustaa ehkä hyvinkin sotavuosien ajankuvaa yhdeltä kantilta, jota ei tyttökirjoissa kovinkaan paljon esiinny.


https://tuijata.com/2020/07/17/naistenviikko-2020-alkaa/



keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Naistenviikko 2020 kirjana Aili Somersalon Irmeli ihmetyttö!

Aili Somersalo
Irmeli ihmetyttö
Karisto, 1948
157 s.


Onko kenellekään  ollut kirjoja lukiessa Dejavu-ilmiötä? Dejavuhan on outo tunne siitä, että tämä on tapahtunut aikaisemmin, olen kokenut tämän jo ennenkin. Minulla oli pieni Dejavu-tunne tätä kirjaa lukiessa, vaikka olen suhteellisen varma, että en ole ikinä aiemmin tätä teosta lukenut, eikä mieleeni tule  mitään toista kirjaa, joka olisi lähelläkään tätä teosta.

Irmeli ihmetyttö on minä-muotoon kirjoitettu, päiväkirjanomainen tarina Irmeli Almista, joka on 18-vuotias nuori nainen Kokkolasta. Hänellä on sisko Hanna. Hanna on kymmenen vuotta vanhempi ja on tarinan alkaessa Kööpenhaminassa opettajatarkongressissa. 

Sitten Hannalle tulee kirje, jonka Irmeli avaa, koska Hanna ei ole kotona. Kirje on Alva-tädiltä, joka on tyttärensä Ruutin kanssa matkalla Tukholmaan ja pyytävät Hannaa kotimieheksi Helsingin asunnolleen, vahtimaan heidän alivuokralaisiaan ja pitämään asiat kunnossa, sillä kotiapulainen Hilma-rukka tarvitsee hänkin apua. Irmeli lähtee sijaiseksi.

Irmeli matkustaa siis Kokkolasta Helsinkiin Engelaukiolla sijaitsevaan kerrostaloon, jossa hän tapaa Alva-tädin alivuokralaiset. Lähetyssaarnaajaan vaimoksi lähtevän Selma Patomäensekä tohtori Alfons Roopen, jonka nimi lyhenee Fonsuksi erotukseksi Ansusta, joka on Irmelin kokkolalainen tuttava, ja parhaillaan jossain veneilemässä. Hilma-rukkakin tulee tutuksi kaikkine sulhasjuttuineen, joista ei ota selvää.

Paikalle saapuu myös Henna-täti, jota Alva ei ole halunnut vaivata..

Irmeli ihmetyttö joutuu melkoiseen pyöritykseen, sillä kotimiehiä on nyt useampia ja kukaan ei tunnu olevan oikein taidollinen. Talousvarat ovat kadoksissa, avain, joka olisi pitänyt antaa Irmelille on kadoksissa ja kaiken lisäksi  talossa alkaa tapahtua varkauksia.

Hopeakaappiin alkaa kertyä melkoinen pino panttikuitteja ja kaikenlaista tapahtuu muutenkin, ennen kuin Alva-täti saapuu  Tukholmasta ja asiat selviävät. 

Tämä on melkoista karusellia kerronnallisesti ja tapahtumien osalta, enkä oikein tiedä mitä ajattelisin. Mitä tulee syylliseen niin arvasin sen aika äkkiä, siihen oli hyvin selkeät viitteet. Kerronta on humoristinen, mutta lyö ehkä vähän ylitse. Tässä ei tunnu oikein olevan yhtäkään järki-ihmistä, ellei ota lukuun Hannaa, joka saapuu hänkin Kööpenhaminasta ja Alva-tätiä, joka kaiken aikaa oli uumoillut jotakin, mutta tarvitsi vahvistusta epäilyilleen.

Luin tämän osana naistenviikon lukuhaastetta.Tänään nimipäiväänsä viettävät Leena, Matleena, Leeni ja  Lenita.  Tässä teoksessa on yksi Leena, joka jää kyllä hieman muiden varjoon, vaikka yrittää kyllä pitää itseään esillä. Leena on Irmelin vanha ystävä, jota tämä menee tapaamaan Helsinkiin saavuttuaan.

"Aamu oli mitä ihanin ja meri suuremmoinen. Taloushuolet häipyivät mielestäni kuin tuhka tuleen. Tunsin oloni niin vapaaksi ja onnelliseksi, että päätäni huimasi melkein kuin matikan kokeissa. Mutta tällä kertaa miellyttävällä tavalla. Ansu tuli mieleeni. Ajattelin, ett hän varmaankin on parhaillaan purjehtimassa. Rintaonteloni oli niin täynnä naurua ja laulua ajatellessani Leenan hämmäästystä, että jalkanikin pelkästä myötätunnosta liitelivät siivekkäinä asfaltilla."

Irmeli ja Leena viettäävt suuremmoisen aamupäivän syöden kananmunia, joista Leena tuumii, että "viis niiden hinnasta". Tätä hieman mietin, että onko kananmunien hinta ollut kirjan kirjoittamisen aikaan jotenkin korkealla. Leena on kiinnostunut Ansusta, jonka muistaa alaluokilta ja on hyvin kiitollinen kuuntelija ja innostuu jopa muiden purjeveneistäkin. Leena myös alkaa epäillä tohtori Fonsua ja pistää Irmelin päähän ajatuksen, että jospa Fonsu onkin epäluotettava kaveri ja syy, jonka tähden Alva halusi Irmelin siskon kodinvalvojaksi?

"Jos Alvalla on avainnkaappi, jonka avaimesta Hilja-rukan tulee vastata päällään, niin siellä ehdottomasti on jokin erittäin tärkeä avain. Ja entä jos Fonsu jahtaa juuri sitä avainta?Tässä asiassa on totisesti jotakin mystillistä."  Leena ei ole typerä, ajattelee Irmeli. Leena ilmoittaa tulevansa pian tarkastukselle taloon. "Silmäys riittää minulle sanomaan, onko Fonsu konna. Katsos, minä olen ihmistuntija.

Irmelistä alkaa tuntua, että Leena on hiukan itserakas. Suurtaa merkitystä Leenalla ei kuitenkaan tarinana kannalta ole. Hän vilahtaa kerronnassa aina välillä tekemättä sen suurempaa vaikutusta ja mietin, minkä kumman takia hänet on tarinaan ympättty. Hyvä kuitenkin,että ympättiin, sillä löysin nyt kuitenkin yhden Leenan päivän kirjan luettavakseni.

Naistenviikkoa ajatellen, tämä kyllä käy naistenviikon kirjaksi, sillä eilenhän oli myös Hannan päivä ja Hanna oli se viisas ja tarkka ihmistuntija, jota Alva alunperin kaipasi.

Naiseudesta sanottua:

Salmisen sekatavaramyymälän omistaja, Sannista sanotaan, että hän "on raivannut itselleen tiensä". 

"Oikea mies aina tavallaan ottaa ylivallan naisesta"

"Meillä ei ole tarpeeksi naisellista arvokkuutta."

Aika erikoinen nuortenkirja, luonnehtisin tätä teosta. Ei ehkä parhainta Somersaloa, mutta keveää kesähupia nyt kuitenkin.


https://tuijata.com/2020/07/17/naistenviikko-2020-alkaa/

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Naistenviikko 2020 kirjana Johanna Spyri: Heidi ystävämme!





Johanna Spyri
Heidi ystävämme
Jatkoa kertomuksiin Pikku Heidi ja Heidi osaa käyttää oppiaan
Alkuteos ...
Suomentanut ...
Otava, 1938
158 + 1 s.
Kansikuvitus: Martta Wendelin

Naistenviikko jatkuu ja tänäänvietettävät nimipäiväänsä: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne ja Joanna.Päivän kirjaksi valitsin sveitsiläisen lastenkirjailija Johanna Spyrin Heidi ystävämme -teoksen, jonka olen ainakin kerran aiemminkin lukenut.

Pikku Heidinhän tuntevat kaikki (tiedän, tiedän, tämä on olettamus) ja kakkososakin lienee tuttu, mutta tämä kolmas osa saattaa jo olla hieman tuntemattomampi. Heidi on  kasvanut ja on jo 12-vuotias. Hän asuu kesät isoisänsä kanssa alppimajalla ja talvet alhaalla vuoristokylässä tohtorisedän kanssa. Tohtorin, joka on muuttanut Frankfurtista alpeille ja ottanut niin Heidin kuin isoisänkin "hoiviinsa". Vuohipekka on hänkin kasvanut ja muuttanut Ragaziin puutarhurin oppiin. Vuohipekan äiti Briitta on tohtorin taloudenhoitajana ja on siinä sivussa opettanut Heidille kaikenlaista taloudenhoidosta.

Heidi ystävämme etenee hyppäyksittäin. Äkkiä Heidi on jo 15-vuotias ja hänet lähetetään Lausanneen tyttökouluun, jota myös Klara Seseman on aikoinaan käynyt. Heidi valloittaa pian tovereidensa ja vähän opettajienkin suosion välittömyydellään, paitsi erästä, joka ei halua asua Heidin huoneessa, varsinkaan sen jälkeen, kun Heidi saa isoisältään paketin, joka sisältää vuohenjuustoa.Vuohenjuusto tuntuu laittavan koko koulun sekaisin.

Loman aikana Heidi ja hänen uusi huonetoverinsa Hani, joka on unkarilainen pääsevät viettämään lomaa Alpeille. Toni, uusi vuohipaimen viihdyttää tyttöjä laulullaan, kunnes eräs omantunnonasia mykistää hänet ja saa tytöt ihmettelemään, mikä laululinnulle tuli. Kaikki kääntyy kuitenkin taas hyväksi, kun omantunnonasia pistetään järjestykseen.

Lausannen vuosi loppuu ja Heidi palaa kotiin. Taas hypätään ajassa. Isoisä ja tohtorikin kuolevat ja Heidistä tulee opettaja. Hän lähtee Hintervaldiin opettamaan 'villejä lapsia'. Hintervaldissa Heidi tekee tuttavuutta orvon Mikon kanssa, jota kaikki pitävät kurittomana hunsvonttina, mutta poika onkin mitä lahjakkain.

Tarinan lopuksi todetaan, että Heidi ja Vuohipekka ovat menneet naimisiin ja muistelevat lämmöllä lapsuuttaa ja elämää vuoristokylässä. Tästä lyhyestä lopputoteamuksesta en oikein tiedä, mitä siitä ajattelisin. Kouluelämän ja sen välillä on kummallinen hyppäys joka jää jotenkin tyhjän päälle ja perustelematta. Olisi ollut mielekkäämpää kirjoittaa kunnon tarina tähän liittyen. Muuten tämä oli kyllä ihan hauska tarina.

Kansikuva on Martta Wendelinin käsialaa ja siihen on kuvattu Heidi ja Hani.Hieman minua kuitenkin mietityttää nuo vaaleat palmikot. Hanin, joka oli siis unkarilainen hiustenväristä en tiedä, mutta Heidistä mainittiin ensimmäisesssä osassa että hän oli tummatukkainen. Miksi siis vaaleat palmikot? Onko se ollut jokin ajanhenki?!!! Kuinka tarinanmukaisia kansikuvitukset yleensä ovat? 

Muutamia huomioita naiseudesta:

-Luuletko, isoisä, että Teresen äiti kuolee? 
- Toivottavasti ei. Mutta voi niitä lapsiparkoja, jos niin huonosti kävisi. Tohtori-setä tekee kyllä voitavansa pelastaakseen hänet
- On ihanaa olla tohhtori, isosisä. Minä tahtoisin olla poika. Isoisä ymmärsi, mitä Heidi tarkoitti.
- Kyllä maailmassa on työtä tytöillekin. He voivat auttaa tohtoria ja olla usein hyvinkin tarpeen. Sairaaloissa tarvitaan sairaanhoitajia, jotka hoitavat kärsiviä ihmisiä.Se, mitä he  tekevät, ei ole niin silminähtävää kuin tohtorien työ, mutta se on usein sitäkin ihailtavampaa.
- Minä tahdon tulla siaraanhoitajaksi, että saan auttaa tohtoria.
- Vielähän meillä on aikaa sitä ajatella. Mars sänkyyn nyt."

Heidi-tarinan aikaan lääkärit olivat miehiä ja naiset sairaanhoitajia. Nykyäänhän tässä ei ole sukupuolijaottelua, joskin taitaa olla niin, että naisia olisi lääkäriopiskelijoissa enemmistö. Jostain olen sellaista ollut lukevinani.

-  Ensimmäisenä päivänä koulussa oli lukuisa joukko lapsia, mutta sen jälkeen en ole nähnyt ainoatakaan. Ja siitä olen varma,että nämä lapset, jos ketkä tarvitsevat oppia. Tätä ei voi jatkua enää pitemmälti.
Kylänvanhinkääntyi ja pyöritteli lakkiaan käsissään ennenkuin vastasi.
-Tiesinhän minä sen jo edeltä käsin, ettei siitä mitään tule, olinhan sanonutkin sen. Siihen tarvitaan tarmokkaampaakättä kuin naisen.
Heidi katseli häntä hiukan ihmeissään.
- Vai niin, vai sitäkö mieltä te olette,sanoi hän sitten rauhallisesti.- Teistä nähden saan siis lähteä vaikka heti paikalla.
- Ei mitään kiirettä, vastasi kylänvanhin.
Heidi sanoi hyvästi ja meni kotiin.

Hintervaldin kylä on hyvin erilainen kuin alppikylä, jossa Heidi on asunut. Lapset ovat epäsiistejä resupekkoja, mutta Heidi ei olisi Heidi, jos hän ei keksisi keinoa saada asioita järjestykseen tässä metsäkylässäkin. Vai tarmokkaampaa kättä kuin naisen käsi. Tarmokkaampaa ei varmaan löydykään kuin Heidin kädet ja mieli.


https://tuijata.com/2020/07/17/naistenviikko-2020-alkaa/


j.k. Pakko lisätä tähän, kun vasta sain selville, että tämä Heidi-sarjan kolmas teos ei olekaan Johanna Spyrin itsensä kirjoittama, vaan hänen kuolemansa jälkeen Charles Tritten nimisen miehen kirjoittama, vaikka onkin suomeksi julkaistu Spyrin nimellä. Charles Tritten on kirjoittanut vielä toisenkin jatko-osan Heidin lapset, joka olisi toki kiinnostavaa lukea. 

Hieman meni nyt mönkään tämä kirjaesittely naistenviikon osalta, kun piti esittelemäni vain naiskirjailijoiden ja naistenviikon nimipäiväsankareita, mutta Johanna Spyri on kyllä kirjailjija, jonka teosten pariin suosittelen mitä lämpimmin niin nuoria kuin vähän vanhempiakin asettautumaan, niitäkin kun löytyy, muittakin kuin ne alkuperäiset Heidi-kirjat.

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Naistenviikko 2020: Aili Konttisen Marketan seitsemäs koulu!

Aili Konttinen
Marketan seitsemäs koulu
WSOY, 1948
199 s.


Kansikuvateksti:

"Avuliaisuus...Marketta ei päässyt siitä sanasta nyt, ja siksi kävi niin kuin kävi. Hänen oli odotettava Annelia tunti. Hän käveli puiston käytäviä ja rukseat, kuolleet lehdet kahisivat hänen jaloissaan. Tuossa oli vanha nainne, joka haravoi lehtiä. Marketta katsoi hänen työtään ja oli, niin kuin hänen käsilleen olisi tullut ikävä koskettaa haravan sileää vartta ja tehdä tuota samaa työtä. Se oli tuttua hänelle. Jo silloin, kun hän oli pieni tyttö, hän tehnyt kaikenlaista Suopellon isossa puutarhassa."


Marketta Suopelto on Karjalan evakko. Hänen isänsä on kuollut  sodassa ja perhe, johon kuuluu äiti, isoveli Osmo, pikkusiskot Leena ja Marja, pikkuveli Matti ja Osmon löytölapsi Orvokki asuvat maalla pienellä maatilalla. Onhan heillä apunaan vielä karjakko Sanni, joten aivan köyhiä perhe ei kuitenkaan ole.

Marketta on yhteiskoululainen, kolmannella luokalla ja tämä koulu, johon hän nyt on menossa, on hänen seitsemäs koulu, sillä sota on vienyt Marketan milloin minnekin ja koulua hän on käynyt milloin missäkin.

Marketta asuu kouluvuoden aikana serkkunsa Annelin luona. Annelin isä on Marketan äidin veli, eli eno.Annelin perheeseen kuuluu myös punatukkainen isoveli Teuvo (kirjan lopussa viitataan Montgomeryn Anna Shirleyyn) ja pikkuveli Poju, joka on jo "isoa miestä". Montgomeryn Kotikunnaan Rilla taas tulee mieleen tuosta mainitusta löytölapsiepisodista, johon teoksen alussa viitataan. Tässä tapauksessa vain perheen poika on se, joka kiikuttaa äskettäin syntyneen vauvan äitinsä hoiviin surkeista oloista. Olisikin hauska lukea ne muutkin tähän sarjaan kuuluvat teokset.

"Marketta nauroi hämillään. Hän piti enosta, mutta kaikki tiesivät, että Leena oli hänen lemmikkinsä. Leena oli eloisa ja naurava ja lystikäspuheinen ja suuttui helposti. Sellaisista eno piti. Marketta oli enon mielestä liian hiljainen ja ujo ja mietteliäs. - Sanopa, mitä sinä oikeastaan mietit noiden harmaiden silmiesi takana? eno joskus kysyi ja kohotti Markettaa leuasta. Mutta eihän Marketta osannut vastata sellaiseen. Oli niin paljon ajateltavaa - kaikenlaista. Eikä Marketta omasta mielestään ollut hiljainenkaan."

Marketta on siis yhteiskoulun kolmannella luokalla. Ikää ei mainita, mutta oletan hänen olevan siinä 13-14-vuotias, sillä Marketan luokkatoverin Paulan 14-vuotissyntymäpäivät mainitaan. Paula on toisenlainen kuin Marketta. Paula on yksinäinen, sisimmältään kovettunut, juopon, virkansa menettäneen,  papin tytär ja tämä salaisuus on se seikka, mikä hiertää hänen elämäänsä, kunnes Marketta tulee ja valloittaa olemuksellaan luokkatoveriensa hyväksynnän.

Marketta on hieman pikkuvanha. Hän rakastaa maaseutua, eikä voi ymmärtää, mitä siinä on niin paheksuttavaa, kun hän erään kerran alkaa puistossa haravoida lehtiä erään naisen avuksi. Tämä episodi tuo mieleeni Anni Swanin Iris-rukan, jonka lehtienmyyntiä paheksuttiin hirveästi. Ajallinen aspekti on hieman erilainen, sillä Iris-rukka sijoittuu 1900-luvun alkuun, kun Marketan seitsemäs koulu sijoittuu sotien jälkeiseen Suomeen.

Marketan seitsemäs koulu ei ole varsinaisesti hengellistä krijallisuutta, hengellinen aspekti on silti vahva. Kirjan miljöö on aikaa, jolloin hengellisiä asioita arvostettiin.Tämä hengellinen ulottuvuus oli minulle pieni yllästys, sillä aiemmin Aili Konttista lukeneena en osannut aivan näin vahvaa hengellistä ulottuvuutta odottaa, joskin hengellisyys oli läsnä myös äskettäin lukemassani Kaksi keltanokkaa -teoksessa.

Naistenviikon lukuhaastetta ajatellen tässä on hyvin vähän naisnäkökulmaa, sillä tämä on juurikin koululaiskertomus ja lasten/nuorten ajatusmaailmaa peilaavia. Marketta on maaseudun tyttö, miettiväinen, herkkä ja hyvin kasvatettu, Anneli, hänen serkkunsa taas on erilainen, tyttö, jolle kauniit vaatteet ja ulkonäkö merkitsee hyvin paljon. Naiset, lähinnä äidit kuvataan huolehtivina, osaavina, ymmärtäväisinä. Jopa Paulan, tuo  juopon papin äiti tuntuu ymmärtävän miestään, hänhän on sairas. Paulan äiti ajattelee asiaa myös kristilliseltä kannalta ja muistuttaa tytärtään 1. korinttolaiskirjeen luvusta 13.

Pienenä viitteenä erilaisesta naiseudesta on Marketan soitonopettaja, joka on alkanut soitoopettajaksi,koska on nainen, eikä sen vuoksi ole päässyt merille, jonne mieli veti. Siksi hänellä onkin meriaiheisia tauluja seinillä.


--

https://tuijata.com/2020/07/17/naistenviikko-2020-alkaa/



Tänään vietetään Marketan, Maaritin, Reettan, Reetan, Maaretin ja Margareetan nimipäivää.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Naistenviikko 2020: Päivän kirjana: Margaret Eppin Sara ja persialainen paimen!





Margaret Epp
Sara ja persialainen paimen
Alkuteos: Sarah and the persian shepherd
Suomentanut Päivi Lankinen
Kuvittanut Esa Kontoniemi
RV-kirjat, 1991
148 s.


Tänään vietetään Sarin, Saran ja Saaran päivää. Osana Tuijatan ideoimaa Naistenviikon lukuhaastetta luen kirjoja, jotka on joko kirjoittanut tai joiden henkilögalleriassa esiintyy viikon nimipäiväsankareita. 

Sara ja persialainen paimen jatkaa Sara Scottin, pienen kanadalaistytön elämää Saskatchewanin preerialla. Saralla on kolme vanhempaa veljeä, Robin, Stuart ja Keith. Isosisko Katahleen on mennyt naimisiin ja odottaa ensimmäistä lastaan. Keithkin suunnittelee avioliittoa. Stuart opiskelee raamattukoulussa ja Robbie opiskelee lukiossa.

Saralle ehtii yhden talven aikana tapahtua paljon, niin iloisia kuin surullisia asioita. Dramaattisinta on, kun talven liiukkailla jääkeleillä pari vanhempaa poikaa suistavat Saran Vallu-hevosen kanssa tien liukkaimmalle osuudelle niin, että hevonen kuolee. Lisäksi Saralle aiheuttaa huolta äidin vointi. Kuoleman varjot kehystävät tätä tarinaa, jonka sävy on kuitenkin elämänläheinen ja uskoa herättävä.

Tässä kirjassa on muutamia kirjallisuusviitteitä. Sara lukee seitsemättä kertaa Montgomeryn yhtä Anna-kirjaa. Lisäksi erityisen tärkeässä roolissa on James Russel Lowellin runo Dara. Tätä minun täytyi ihan tutkia ja ottaa selvää. Runo on Saran koulun lukuläksynä ja kun Sara tunnilla ajatuksissaan miettii runoa luulee opettaja,että Sara haaveilee omiaan. Hän käskee rangaistukseksi Saran kirjoittaa aineen sen hetkisistä ajatuksistaan, mutta saatuaan aineen myöntää,että hän taisikin olla väärässä. Myöhemmin  opettaja pyytää Saraa muokkaamaan näytelmämuotoon kirjoittamaansa ainetta, jotta  se voitaisin esittää jossain koulun juhlassa. Ja Sarahan kirjoittaa mielellään.

Sara on 12-vuotias ja aivan äkkiä hän alkaa kasvaa valtavasti pituutta.

Koko Braeburnin näytti valtaavan yksi ainoa ajatus. Kaikki puhuivat siitä koulussa, kirkossa, kotona, kaikkialla. Se oli erityisesti Saran mielessä, koska se tapahtui hänelle. Hän näytti kasvavan yhdessä yössä. Kun sama tapahtui Robbielle viime kesänä, Saran mielestä se oli vain jännittävää.Ja kun se tapahtuu pojalle, se onkin jännittävää.Robbiesta tulisi pitkä niin kuin Scottin suvun miehet olivvat aina olleet. Se oli hienoa. - Sinustahan on kasvamassa oikea aikamies, ihmiset ihastelivat, - mikä sen parempaa! Nyt oli Saran vuoro. Häntä nimilteltiin hongankolistajaksi ja puhelinpylvääksi. Hänen käskettiin varoa ovenkamanoita, ettei löisi päätään niihin. - Varo! Kumarru! hänelle hihkaistiin muka kauhistuneina. Äidit myhäilivät: - Sinun äidilläsi on varmasti paljon hameen pidennystyötä, kun kasvat tuollaista vauhtia, ja he lisäsivät kiusoitellen: - Etkö aio ollenkaan lopettaa kasvamista?

Isä myhäilee, mutta Saraa asia ei naurata.

- Olisi hyvä puhua tästä nyt! Sara puuskahti. - Kun pojat kasvavat,  se on vain upeaa ja suuremmoista. Mutta kun tyttö kasvaa, sitä pidetään kuin vikana, rikoksena tai jotenkin häpeänä!

Sara pääsee kuitenkin uuden talvitakin ostoon Jane-tädin kanssa, aina Saskatooniin asti.

Takki oli vaaleanruskeaa veluria ja siinä oli tummanruskeaa piisaminnahkaa kauluksessaja hihansuissa. Kapea turkisreunus kiersi jopa helmassakin. Takki oli hieman liian pitkä, mutta se yllään Sara näytti aikuisemmalta kuin koskaan.elämässään. Häntä sävähdytti, kun hän katsoi kuvaansa suuresta, soikeasta peilistä. Hän silmänsä näyttivät suurilta ja- ja ihan kauniilta. 

Sara saa myös takkiin sopivan turkislakin.Sara on 12-vuotias mutta pikkuhiljaa kasvamassa aikuisuuteen ja tytöstä naiseksi. Sara ja persialainen paimen on viides osa Margaret Eppin tyttökirjasarjaa. En tiedä, onko tähän kirjoittettu vielä jatkoa. Lukisin kyllä mielelläni enemmänkin.


https://tuijata.com/2020/07/17/naistenviikko-2020-alkaa/

lauantai 18. heinäkuuta 2020

Naistenviikko 2020 - Riikan päivän kirjana Rebekka Räsäsen Musta lammas lyö päänsä seinään!






Rebekka Räsänen
Musta lammas lyö päänsä seinään
Gummerus, 1961
205 s.


Tänään on naistenviikoksi kutusutun ajanjakson ensimmäinen päivä. Nimi juontuu kalenterin nimipäivistä, jotka seuraavien seitsemän päivnän ajan ovat ainoastaan naisten nimiä.Tuijata on tästä ideoinut hauskan haasteen, johon ei voi olla ottamatta osaa.

Itse aloitin kirjaviikkoni Rebekka Räsäsen tyttökirjalla Musta lamas lyö päänsä seinään. Kesäisen tarinan päähenkilö on Kirsti (Kirstin päivää vietetään muuten naistenviikon päätteeksi. Kirsti on värikäs olento, värikkäämpi kuin kaksoissiskonsa Mirjam, joka on ujo ja arka ja pelkää vähän kaikkea, mutta haaveilee silti kirjailijan urasta. Kirsti on mustatukkainen ja kerkeäkielinen ja hän myös salailee asioita ennen kuin paljastaa ne selitysten kera.

Kirsti ja Mirjam viettävät kesää Aaveniemessä, Rankan perheen huvillalla, josta vanhemmat ovat matkustaneet ulkomaille. Kirstin ja Mirjamin lisäksi huvilalla on Johtaja Rankan perheen tytär Hannele ja Maisteri Rautanen, jonka tehtävänä on opastaa Kirstiä ja Mirjamia ehtojen suorittamiseen.

Musta lammas lyö päänsä seinään on jatkoa teokseen Saarisen musta lammas, jonka olen joskus lukenut, mutta josta en paljoakaan muista. Ihan hyvin tässä kuitenkin  tarinaan päästään sisälle, vaikka hyvä olisi ollut jos se alkuosakin olisi ollut luettuna.

Kirsti on tutustunut lähellä olevaan rampaan Liisaan, joka on aiemmassa osassa pelastanut huvilayhdyskunnan tulipaloturmalta. Tässä yhteydessä Kirsti on tehnyt huomion, jonka seurauksena hän alkaa hommata Liisalle apua ja mahdollisesti parantumista. Hän kirjoittaa tuttavalleen Ilona Louhiolle joka tuleekin huvilalle ja hänen myötään myös lääkäri Olli Saario. Tässä yhteydessä sain todeta, että maisteri Rautanen ei ollutkaan mies, kuten olin ajatellut vaan nainen, joka tunsi Ollin entuudestaan ja oli sen vuoksi syventynyt tarkastelemaan tyhjää lautastaan, kuullessaan tämän tulosta. 

No, juonesta ei sen enempää,mutta päivän nimipäiväsankariin mennäksemme, niin Rankan huvilan keittiövastaavana ja taloudenhoitajana on "vanha kiva" Riikka. Riikka saattaa olla vanhahko, mutta topakka  luonne iästään huolimatta tai ehkä juuri siksi.

- Tuo Riikka taitaa vielä olla oikein vanhanajan uskollisen palvelijakunnan viimeinen mohikaani? -Sitä paitsi hän on verraton ihmistuntuja. Kun hän vain vilkaisee ihmiseen, hänen määritelmänsä on valmis, eikä hän juuri koskaan erehdy. Hän se ensimmäiseksi punnitsi maisterinkin aivan oikein. - Millä tavalla? - Kun me ensin tietysti näimme hänesttävain vikoja, Riikka sanoi kohta: 'Mikäs maisteria vaivaa, oikein kunnon ihminne.' Sanat jäivät selvästi mieleeni.Ilona sanoi,että hän olisi utelias tietämään, millä tavalla Riikka hänet oli luokitellut. Kirsti sanoi tietävänsä sen jo. - Annahan kuulua! - Ei hän mitään sanonut ole, mutta sen näkee hänestä. Jos arvio on kielteinen, hänen huulensa ovat tiukasti poimuilla, ja mitä syvemmäksi ne muuttuvat, sitä ankarammaksi muuttuu tuomio. - Täytyy tarkata niitä. - Et sinä niitä näe. - MIksi en? Koska niitä ei nyt ole.

Ja Riikka se on, joka pistää Rampa-Liisan äidinkin miettimään asioita toisesta näkökulmasta, kun ei tämä oikein halua suostua Kirstin masinoimiin hoitopolkuihin, vaikka se ei maksaisi tälle pennin penniä. 

Iskulause, joka kertoo jotain tarinasta ja huvilan  hyvinkin erilaisista nuorista

"On vaikeata olla nuori"

Ilmeikästä:

"Aurinko oli silloin jo tarttunut molemmin käsin järven takaisen metsän latvuksiin, kiskoi itseään ylemmäksi ja ylemmäksi ja tanssitti ensimmäisiä säteitään ihmisten ikkunoista sisään."

Kaiken kaikkiaan hauska ja reipas tyttökirja, jossa tavataan myös pari poikaa. Nuorten sisäiset jännitteet, eilaiset yhteiskuntaolot ja kasvatuksen tavat (Tämä tulee erityisesti esille Hannelen kohdalla, joka alkaa miettiä omaa erilaisuuttaan muihin nuoriin nähden) ja vaikutukset ovat teemoja, jotka vievät tarinaa mukavasti eteenpäin. Ja näin naistenviiikon aiheeseen sopien on tässä erilaisia naishahmoja ja naiseutta erilaisissa  muodoissa nähtävillä.




https://tuijata.com/2020/07/17/naistenviikko-2020-alkaa/



perjantai 17. heinäkuuta 2020

Gunnar Grane: Salaluukku!



Gunnar Grane
Salaluukku
Mailta ja meriltä - seikkailuja-kertomuksia-kuvauksia nuorisolle
Toimittanut Teuvo Pakkala
Otava, 1915
36


"Kun se tärkeä rauha oli solmittu, joka antoi Ruotsin valtakunnalle sen luonnollisen rajan sinertävän Juutinrauman äärellä, voitiin toivoa että vanhan rajalinnan Örnehuskinin ympäristössä, jossa moni verinen ottelu oli riehunut, alkaisivat rauhan toimet viihtyä".

Tarinan keskiössä on smoolantilaislinnan vaiheet,sen omistajasuvun Örnklönien kautta kerrottuna. Kreivi Erik ja puolisonsa  Anna ovat linnanomistajia, heillä on pieni poika Johan. Erikillä on veli Gösta, joka on ollut sotatantereella ja jolla on vähän kehno maine. Gösta alkaa juonitella linnaa itselleen. Tarinassa kuljetaan Smoolannista Puolan sotatantereelle ja takaisin.

Tämä on mitä ilmeisimmin lyhennelmä jostain pidemmästä teoksesta, näin ainakin oletan, sillä tarinasssa on melkoisia hyppäyksiä. En lähde tarinaa sen kummemmin avaamaan, tämä löytyy DORIA sta, jos joku tahtoo tutustua. Ihan jännä ja seikkailuhenkinen tarina historiallisissa kehyksissä.

torstai 16. heinäkuuta 2020

Eeva Mesiäinen: Maria Kajavan pitkä taival!



Eeva Mesiäinen
Maria Kajavan pitkä taival
Karas-Sana, 1991 (5. painos)
334 s.

"Hyvästeltiin. Toiset jäivät auttamaan pakkaamisessa, toiset tekivät lähtöä. Jakonen katseli Lmepiä mietteissään: ' Voi tuota tyttöä, kuinka se on kaunis. Ja senkinpitää lähteä kotoa pois. Mikähän sinuakin, lapsirukka, odottaa?' "

Lempi oli Marian (o.s. Mehiläinen) ja Simo Kajavan kahdesta lapsesta toinen. He olivat Inkerin Keltosta. Elämä hymyili aina siihen asti, kunnes kävi käsky: perhe karkotettiin Siperiaan. Monen muunkin suomalaisen inkeriläisen kohtalona oli karu karkotus, mikä minnekin, kauas kotoa seuduille kylmille ja kolkoille. Lempi samoin kuin pikkusisarensa kulevat Siperiän oloissa. Marialle ja Simolle syntyy kuitenkin lisää lapsia, joista hengissä säilyy kaksi tytärtä. Maria ja Simo joutuvat erilleen.

Stalinin kuoleman jälkeen Maria muuttaa lastensa kanssa ensin Viroon ja sieltä Karjalaan, Petroskoihin. Liennytyksen myötä, mutta ateismin vielä vallitessa alkaa Petroskoin inkeriläisten mielissä herätä toivo omasta seurakunnasta, kirkosta, jonne kokoontua. Maria saa venäjänkielen taitoisena asiakseen alkaa neuvotella asiasta. 

Maria Kajavan pitkä taival on elämäntarina vahvasta naisesta, joka menetysten keskellä pitää kiinni uskosta Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon. Toisaalta Maria on myös suorasanainen ja antaa sanan sanasta, mikä ei aina ehkä ole hyväksi. Mielenkiintoinen, avartava, elämänuskoa herättävä teos. Tämä on myös pala Inkerin suomalaisten historiaa ja historiaa vähän laajemminkin.

Paikallisväriä ja outoja sanoja:

Saraja
Tapuuna eli lauma


Kirjatunteet -haasteessa

https://sheferijm.blogspot.com/2020/05/kirjallinen-tunnebingo-lukuhaaste.html'

---
Kirja on luettu myös Kirjarikas elämäni -blogissa, jossa teosta suositellaan kaikille rohkaisua kaipaaville. 

KIRJA-ARVONTA! Lukemista moneen lähtöön! AIKA PÄÄTTYNYT!

EDIT: Arvonta suoritettu. Kiinnostus kirjoja kohtaan oli taas kovin vähäistä, lieneekö korona vaikuttanut vai mikä lie. Niin tai näin, niin saan kuitenkin muutaman kirjapaketin matkaan.

Paketti 1, Laura Ingalls Wilderin kirjat lähtevät Saralle, joka ainoana oli niistä kiinnostunut.
Paketti 4, tyttökirjapaketin kohtalon ratkaisin yksinkertaisella lippuarvonnalla, siten, että lipuissa luki Sara tai Anniina. Liput suljin maatuskaan, ravistelin ja silmäneulalla tökäten poimin voittajan, joka on Anniina.
Paketti 5: Janette Oken englanninkielinen kirja lähtee Kirjarakkautta-blogistille.

Näin kaikki kiinnostuneet saavat mieleistään luettavaa. Hyvää kesän jatkoa!

---

Pakko on taas pistää kirjoja kiertoon, kun ei tilat riitä. Tässä olisi nyt lukemista moneen lähtöön. 
Voit ottaa arvontaan osaa seuraavasti:

Jätä kommentti ja ilmoita, mikä/mitkä kirjapaketit sinua kiinnostavat. Voit ottaa osaa kaikkien kirjojen arvontaan. Kukin kirjapaketti arvotaan erikseen. Muista antaa linkki, josta sinut tavoittaa tarvittaessa. Voit vaihtoehtoisesti jättää ilmoituksen osallistumisesta myös sähköpostiini: ainoeinontytar . harjula @ gmail . com. 

Huom. Roskipostiksi tulkittavat viesti poistetaan, eikä ne ole mukana arvonnassa.

Aikaa ilmoittautua mukaan on ainakin tuonne heinäkuun puoliväliin. Ilmoitan ajan päättymisestä erikseen.

Lukuiloa!

Paketti 1

Laura Ingals Wilderin kirjasarja
Englanninkielisiä
Teoksia 7 kpl

Arvonnassa mukana:

1. Sara  K.





Paketti 2
Helge Ingstad: Kultamaan Bill
James Curwood: Nuori metsänvartija
Frank D. Packard: Salaperäinen nainen



 Paketti 3

Ester Wier: Voittajat
Elisabeth George Speare: Tunnuskuvana majava
Ev. Sterner: Kauas vuorten taakse



Paketti 4

Katri Savolainen: Palmikkopäinen tyttö
Irja Lappalainen: Tuuli tuli kaupunkiin

Arvonnassa mukana:

1. Anniina
2. Sara K. (Palmikkopäinen tyttö -teoksen osalta)


Paketti 5
Janette Oke
Love comes softly
Englanninkielinen hengellinen kirja

Mukana arvonnassa:

1. Kirjarakkautta

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Naistenviikko lähenee ja se tietää pientä luku-urakkaa!

https://tuijata.com/2020/03/19/naistenviikko-2020-haaste/


Naistenviikko lähenee ja sen myötä Tuijatan järjestämä lukuhaaste. Olen jo oman kirjapinkkani haasteeseen muodostanut ja pinkka näyttää tältä. Ei mitään paksuja teoksia, mutta luettavaa näissäkin riittää, toisissa vähän enemmän, toisissa hieman kevyemmin. Tuttuun tapaan jatkan tyttökirjallisuudella, mutta enpä nyt kuitenkaan paljasta edeltä, mitä ja millaisia ovat, ehkä ne ovat yllätys itsellekin.










perjantai 10. heinäkuuta 2020

Aili Konttinen: Kaksi keltanokkaa!

Aili Konttinen
Kaksi keltanokkaa
Kertomus nuorisolle
WSOY, 1950
235 + 1 s.


Vieno Valtonen ja Kyösti Laaksolahti ovat nuoria ylioppilaita, jotka ovat sodanjälkeisessä opettajapulassa palkattu kansakoulun opettajiksi Hallanmaan kansakouluun. Vienon tehtävänä on  opettaa 1-2 luokkaa ja Kyöstin luokkia 3-5. Lisäksi koulussa on johtajaopettajan Elli Arola, joka vastaa luokkien 6 ja 7 opetuksesta. Elli Arola  ei katso suopein silmin epäpäteviä ylioppilaita ja sitä,että hänen rauhaansa häirittiin tällä tavalla.

"Enää ei ollut mitään rauhaa missään. Ja tämä syksy nyt sitten kruunasi kaiken! Nyt tuli kaksi uutta palkattua ihmistä! Jälleen Elli Arola 'vain kysyi', että oliko Suomi lakannut olemasta köyhä maa ja tullut rikkaaksi. Oliko Suomella tosiaankin varaa - tai olihan sillä tietenkin, kun se kiskoi varat veroina puolustuskyvyttömiltä kansalaisiltaan - mutta oliko se oikein? Oliko oikein, että Suomi käyttäytyi kuin pohatta joka laskematta syyti taskuistaan rahoja itään ja länteen."

Teos on kuvitteellinen, sodanjälkeisen Suomen oloja kuvaava, mutta kuinka  tämä otteeni viimeinen lause kimmahtikin vastaamaan nykyisen EU-Suomen oloja ja 'kansan syvien rivien'  ajatuksia, no ainakin joidenkin. En voinut jättää tätä huomiotta, olin sitten itse politiiikasta mitä mieltä olenkaan.


Vieno on kaupunkilaistyttö, jonka silmät säihkyvät naurusta, mutta ääni on äärettömän arvokas, kun hän koulun pysäkillä tapaa Kyöstin, joka punnastuu tytön tervehtiessä. Nuoret ylioppilaat ovat luonteiltaan aivan toistensa vastakohtia. Tosin se reippaus, jonka kuvan Vienosta ensialkuun saan rapisee koulun alettua,sillä Vieno tuntuu olevan aivan hukassa oppilaidensa kanssa. Onneksi hän saa avukseen eläkkeelle jääneen opettajan, karjalaisen evakon Martta Sotkan, joka  muutenkin auttaa nuoria opettajan alkuja, kun johtajaopettaja Elli Arola ei laita tikkua ristiin näiden  opastamiseksi, muuta kuin sanomalla, että kuri ja järjestys pitää olla ja hän on se, joka määrää. 

Kyöstillä on jonkin verran lastenohjauskokemusta partiotoiminnan kautta. Hän on kristillisen kasvatuksen saanut, herännäisperheen poika, joka tuntee eron saunion ja päivänkakkaran välillä. Seikka, jonka hän heti kättelyssä tekee selväksi Vienolle. Vieno taas karsastaa Kyöstin vakaumusta. Vienolla on koti-ikävä, vaikka hän on lähtenyt  kotoa päästäkseen pois isänsä alkoholintuoksuisesta läheisyydestä.

Kyösti suhtautuu myös tasoittavasti Elli Arolan vakoilemisiin heidän touhuisinsa nähden ja muutenkin tämän jyrkkyyteen, Vieno ei voi sietää Elliä ja suhtautuu tähän perin juurin tuomitsevasti. 

"Niin... En ole mikään ristiriitojen enkä suureten tunteitten ihminen, Kyösti vastasi. - Olen sellaiseen liian arkipäiväinen, liian vähän älykäs. Otaksuin, että se näkyy minusta jo kauas. Hän naurahti huumorintajuisesti. - En usko, että olet arkipäiväinen, Vieno väiti. Olet päinvastoin erittäin sunnuntaipäiväinen. Siksisinä kai nielet elämänkin sujuvasti kuin karamellin.Eikä arkipäiväinen ihminen milloinkaan soitakaan, niin kuin sinä soitat. Muttasse, että  sinä et vainsoita, vaan aiot ikipäiviksesi kansakoulunopettajaksi, todistaa kylläkin niin suurta arkipäiväisyyttä,että en elämänpäivissäni käsitä sitä. - Siinä näet, vastasi Kyösti. Hän alkoi vihellellä, ja hänestä näkyi, ettei tällainen keskustelu kiinnostanut häntä."

Kyösti on siis musiikillisesti lahjakas, mutta hän on ryhtynyt opettajaksi palkan takia,auttaakseen äitiään toimeentulossa.

Kaksi keltanokkaa on kasvutarina, jossa erilaiset luonteet ja elämänkokemukset ottavat mitttaa toisistaan. Kerronta on vinkeää, josta en oikein sanoa, onko se jouhean sujuvaa,vain mietteliään hidastempoista, ehkä vähän kumpaakin. Suurimmaksi osaksi kuitenkin ihan kelpo tekstiä ja luettavaa. Draaman kaari on nähtävissä ja  nousee huippuunsa kun Kyösti yrittää neuvoa Vienolle miten sormien tulisi asettua piansoitossa ja Elli Arola vaanii oven takana korva tarkkana kuullakseen, mitä nuoret puhuvat ja touhuavat.

Luin tätä kyllä ihan mielelläni ja ajatuksella, mutta loppulauseesta en tykännyt. En sitten yhtään.

Kuvakielestä:

"Hänen sydämensä alkoi laulaa kuin mieletön lintu."

---




maanantai 6. heinäkuuta 2020

Liisa Vuorinen: Lapsuuden kuvat!

Liisa Vuorinen
Lapsuuden kuvat
Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, 1965
268s.


Lapsuuden kuvat sisältää lyhyitä episodimaisia kertomuksia lapsuudesta.Ilmeisesti nämä ovat todellisuuspohjaisia. Tarinoiden päähenkilö on Elisa, jonka elämää  tarinoissa käydään läpi pienestä tytöstä lähelle rippikouluikää.

"Äiti pyyhkäisi essun kulmaan kyynelen. Oli niin mukavaa, kun lapsi osasi äite-sanan. Kyllä siitä ihminen tulee, niin pieni ja heikko kuin olikinvuosi sitten syntyessään. Ensi viikollahan se  jo täyttää ensimmäisen ikävuotensa. - Elisa konttasi ihan saunaan asti, äiti kehaisi mummulle. Kynnyksetkin meni, että keikkui vain."

Kynnyksen  ylittämisestä ihan omin avuin alkaa Elisan tarina 30-luvun maaseutuyhteisössä, jossain Hämeessä. Tampereen kaupunki mainitaan, ja Hämeenlinna, josta eno tuo markkinatuliaiseksi kansallispukuisen nuken. Harviala, Haltianselkä Kukkia... 

Elisa asuu äitinsä ja mummonsa kanssa, isä on jossain, ei tietoa,missä, mutta  tulee kuitenkin kerran katsomaan Elisaa. Köyhyyden rinnalla kulkee rikas mielikuvitus ja toive koulunkäynnistä. Elämää varjostaa kuitenkin silmien näkökyvyn vähittäinen huonontuminen. 

Pidin tästä kirjasta ja sen lapsinäkökulmasta. Minua hämmästytti se asumismuoto, jossa talossa ei ollut edes keittiötä, vaan ruoka laitettiin ulkona keittokodassa. Kirjassa on myös hengellinen puolensa, mutta mitenkään saarnaava tämä tarina ei ole. Kun näkö menee, usko antaa kuitenkin luottamusta tulevaisuuteen. 

Kirjassa on paljon paikallisväriä ja murreilmaisuja, mikä tuo kerrontaan raikkautta ja elävyyttä ja mukavaa kirpakkaa mausteisuutta.Tässä muutamia esimerkkejä, jotka nousivat kerronnan lomasta:

Nuken pää oli mennyt mäikäleiksi. Laskiaisen viettoon kuulunut pikiä pellavia -sanonta on tuttu,mutta tällaista versiota en ole ennen kuullutkaan. Enkä ole koskaan ajatellut,että taikinaan vastattaisiin, Minun ympäristössäni on puhuttu aina vaivaamisesta.

"Hurroo,pitkiä pellavia kasvakoon, hurrooooo!Laskiaisrauhaa, papuja kauhaan, hurrooo!Hurroo roikinaa, mamma vastaa taikinaa."

Mukavilta ja erikoisilta ilmaisuilta kuulostivat myös: Puun puikkosta pulikkaa,
porukoppeli ala jullata, tyyrättyä . Ajan kuvaa toi maininta Pohjolan-Koitto -karamellipaperista. Itse mietin, tarvitseeko minun  säilytellä kaikkea, mitä laatikoista ja lootista löytyy, mutta Elisaa mummu neuvoo säilyttämisen tielle sanomalla,että "Mitään sellaista ei ole, jota ei seitsemään vuoteen tarvita"

Paikallista väriä on myös ilmaisu Holja, joka tarkoitti linja-autoa. 


Erikoiselta uskomukselta, jollaista en ole itse kuullutkaan,  kuulosti  mustalaisäidin vakuutus, että aikuisena ilmenevä selkäsärky johtui harjaksista lapsen selässä. Nämä piti nypätä  pois jo silloin,kun lapsi oli pieni, kun ne oli ensin saatu esiin voitelemalla pienen hartiat jollain rasvalla, jonka on annettu kuivua selkään ja sitten poistettu.  Kun harjakset on näin saatu esille, ne nypätään pois.

"Kuin uninäköä Elisan äiti muisti jonkun vanhan ihmisen hänen lapsuudessaan kertoneen samantapaisesta.- On se tainnut ennne muinoin olla tapana täällä Hämeessäkin, äiti puoliääneen,enemmän itselleen kuin toiselle äidille mumisi."

Muutama ruokalaji, joista ainakin toista voisi kokeillakin: 
Mutti, joka maistuuperunavarikoistaikinalle, mutta on löysää. ILmeisesti kyse oli jonkinlaisista perunaletuista, joista ei kuitenkaan puhuttu lettuina.

Piimäkyrsät

Piimää
ohrajauhoja
leivinpulveria
sokeria

Tämä oli kiva kirja, mukava lukea, elämänmakuinen teos, jonka parissa viihdyin.Kirjassa mainittu Kirkastusjuhla minun täytyi googlata ja tulla näin tämänkin ilmaisun ja paikallisen juhlan suhteen sivistyneemmäksi.
---
Kirjatunteet-haaste
https://sheferijm.blogspot.com/2020/05/kirjallinen-tunnebingo-lukuhaaste.html


perjantai 3. heinäkuuta 2020

Tarja Leinonen: Tuohitähtipuu!





Tarja Leinonen
Tuohitähtipuu
Karisto, 2020
179 s


Sotien jälkeiseen kainuulaiskylään sijoittuva Tuohitähtipuu on nautinnollista luettavaa. Pidin tästä kirjasta paljon. Elämän arkisuus, ilot ja murheet tulevat lämpimällä herkkyydellä kuvatuksi. Lestadiolaisen yksinhuoltajan, sotalesken selviämistä arjen haasteissa ja uskon ja toiveiden ristiriitalaineissa kuvataan kunnioittavasti, ei rääpeksien. Hieno pieni teos, jonka kaltaisia saisi julkaista enemmänkin.

Mikä minua kuitenkin tässä tarinassa hieman hämmensi ja mietitytti oli sukulaisuussuhteet. Tarinan keskiössä on sotaleski Anna, jolla on lapset Sakari ja Ella. Ella on syntynyt vasta Annan miehen kuoleman jälkeen. Lisäksi hänellä on Sakaria nuorempi poika Olavi, jonka hän on kuitenkin antanut kasvatiksi siskolleen Kertulle, jolla ei ole omia lapsia. Sitten on mummo, Hilja, joka on Annan kuolleen miehen äiti. Eli Annan anoppi. Anna asuu Purolan pientilalla. Kerttu on lunastanut Annan osuuden sisarusten kotitilasta, jota hän hoitaa.

"Olavin tulevaisuus on turvattu. Kerttu-tädillä on metsää, jonka äidin sisarukset ovvat jalomielisesti jättäneet tilaa viljelemään jääneelle. Vain äidille on maksettu pieni osuus,jota tämä nyt piilottelee säästökirjallaan."

Mutta mutta. Sitten on Kauko, joka on ilmeisesti Kertun mies. Mutta onko Kerttu sittenkin Annan miehen sisko eikä Annan sisko, sillä Kaukosta mainitaan:

"Kun Kauko on saanut auton pysäytettyä, HIlja komentaa vävyään nostamaan tuomiset auton peräluukusta."

Mutta onko Kaukokaan Kertun mies,sillä Kaukon yhteydessä mainitaan myös Vilho eli Vilikki, Sakarin serkku, ja Kertullahan ei lapsia ollut.  Näitä hämmentäviä sukulaisuussuhtekuvauksia tulee vastaans siellä täällä eikä niissä tunnu olevan mitään loogisuutta ja kun on luullut pääsevänsä perille kuka on kenenkin sisko ja veli tai serkku niin kohta taas on jokin maininta kälystä tai muu seikka, joka pistää kaiken nurin niskoin.


Jos ei nyt kuitenkaan oteta lukuun näitä hmisten välisten suhteiden solmukohtia, niin tämä on todellakin hieno pieni tarina, jota luki mielikseen. Ajankuva, elämänmeno on kerrottu kielellisesti soljuvasti ja elävästi. Tuttujen, kirjakielisten sanojen joukkoon sekaantuu murre- ja paikallisilmaisuja, jotka tuovat lisää väriä ja elävyyttä. Lauseet eivät ole monimutkaisia vaan selkeitä ja ilmaisuvoimaisia. Tykkään perhe- ja kyläyhteisö näkökulmasta. Tarinan keskiössä ei ole vain leskirouva Anna, vaan myös lapset pääsevät  ääneen ja tuovat tarinaan oman mukavan värikkyyden ajatuksillaan ja toimillaan, joista voisin mainita esimerkiksi Ellan vasikan ja porsaan nimeämisen. Tunnelmallinen elämänmakuinen teos tämä todellakin. 

Kielen kuvaavuudesta:
"Sakari alkaa hyräillä nälkää hiljaiseksi."

Tarinan vahvin oivallus ja kokoava ilmaisu:

"Armo on syntiä  suurempi"

Vaikka halusin tämän ilmaisun tähän laittaa, niin tämä teos ei ole niinkään hengellinen teos, tässä ei tuputeta eikä saarnata. Tuohitähtipuu on yhden perheen selviämistarina sodanjälkeisinä vuosina, kun kaikesta on pulaa, halla vie perunasadon ja polio on viedä  pienimmän.

...
Pohjoinen lukuhaaste kohta 21: Romaani, joka sijoittuu Kainuuseen
Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatkalla -lukuhaaste kohta 29. Vuonna 2020 ilmestynyt tai vuoteen 2020 sijoittuva kirja