Johanna Spyri
Heidi ystävämme
Jatkoa kertomuksiin Pikku Heidi ja Heidi osaa käyttää oppiaan
Alkuteos ...
Suomentanut ...
Otava, 1938
158 + 1 s.
Kansikuvitus: Martta Wendelin
Naistenviikko jatkuu ja tänäänvietettävät nimipäiväänsä: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne ja Joanna.Päivän kirjaksi valitsin sveitsiläisen lastenkirjailija Johanna Spyrin Heidi ystävämme -teoksen, jonka olen ainakin kerran aiemminkin lukenut.
Pikku Heidinhän tuntevat kaikki (tiedän, tiedän, tämä on olettamus) ja kakkososakin lienee tuttu, mutta tämä kolmas osa saattaa jo olla hieman tuntemattomampi. Heidi on kasvanut ja on jo 12-vuotias. Hän asuu kesät isoisänsä kanssa alppimajalla ja talvet alhaalla vuoristokylässä tohtorisedän kanssa. Tohtorin, joka on muuttanut Frankfurtista alpeille ja ottanut niin Heidin kuin isoisänkin "hoiviinsa". Vuohipekka on hänkin kasvanut ja muuttanut Ragaziin puutarhurin oppiin. Vuohipekan äiti Briitta on tohtorin taloudenhoitajana ja on siinä sivussa opettanut Heidille kaikenlaista taloudenhoidosta.
Heidi ystävämme etenee hyppäyksittäin. Äkkiä Heidi on jo 15-vuotias ja hänet lähetetään Lausanneen tyttökouluun, jota myös Klara Seseman on aikoinaan käynyt. Heidi valloittaa pian tovereidensa ja vähän opettajienkin suosion välittömyydellään, paitsi erästä, joka ei halua asua Heidin huoneessa, varsinkaan sen jälkeen, kun Heidi saa isoisältään paketin, joka sisältää vuohenjuustoa.Vuohenjuusto tuntuu laittavan koko koulun sekaisin.
Loman aikana Heidi ja hänen uusi huonetoverinsa Hani, joka on unkarilainen pääsevät viettämään lomaa Alpeille. Toni, uusi vuohipaimen viihdyttää tyttöjä laulullaan, kunnes eräs omantunnonasia mykistää hänet ja saa tytöt ihmettelemään, mikä laululinnulle tuli. Kaikki kääntyy kuitenkin taas hyväksi, kun omantunnonasia pistetään järjestykseen.
Lausannen vuosi loppuu ja Heidi palaa kotiin. Taas hypätään ajassa. Isoisä ja tohtorikin kuolevat ja Heidistä tulee opettaja. Hän lähtee Hintervaldiin opettamaan 'villejä lapsia'. Hintervaldissa Heidi tekee tuttavuutta orvon Mikon kanssa, jota kaikki pitävät kurittomana hunsvonttina, mutta poika onkin mitä lahjakkain.
Tarinan lopuksi todetaan, että Heidi ja Vuohipekka ovat menneet naimisiin ja muistelevat lämmöllä lapsuuttaa ja elämää vuoristokylässä. Tästä lyhyestä lopputoteamuksesta en oikein tiedä, mitä siitä ajattelisin. Kouluelämän ja sen välillä on kummallinen hyppäys joka jää jotenkin tyhjän päälle ja perustelematta. Olisi ollut mielekkäämpää kirjoittaa kunnon tarina tähän liittyen. Muuten tämä oli kyllä ihan hauska tarina.
Kansikuva on Martta Wendelinin käsialaa ja siihen on kuvattu Heidi ja Hani.Hieman minua kuitenkin mietityttää nuo vaaleat palmikot. Hanin, joka oli siis unkarilainen hiustenväristä en tiedä, mutta Heidistä mainittiin ensimmäisesssä osassa että hän oli tummatukkainen. Miksi siis vaaleat palmikot? Onko se ollut jokin ajanhenki?!!! Kuinka tarinanmukaisia kansikuvitukset yleensä ovat?
Muutamia huomioita naiseudesta:
-Luuletko, isoisä, että Teresen äiti kuolee?
- Toivottavasti ei. Mutta voi niitä lapsiparkoja, jos niin huonosti kävisi. Tohtori-setä tekee kyllä voitavansa pelastaakseen hänet
- On ihanaa olla tohhtori, isosisä. Minä tahtoisin olla poika. Isoisä ymmärsi, mitä Heidi tarkoitti.
- Kyllä maailmassa on työtä tytöillekin. He voivat auttaa tohtoria ja olla usein hyvinkin tarpeen. Sairaaloissa tarvitaan sairaanhoitajia, jotka hoitavat kärsiviä ihmisiä.Se, mitä he tekevät, ei ole niin silminähtävää kuin tohtorien työ, mutta se on usein sitäkin ihailtavampaa.
- Minä tahdon tulla siaraanhoitajaksi, että saan auttaa tohtoria.
- Vielähän meillä on aikaa sitä ajatella. Mars sänkyyn nyt."
Heidi-tarinan aikaan lääkärit olivat miehiä ja naiset sairaanhoitajia. Nykyäänhän tässä ei ole sukupuolijaottelua, joskin taitaa olla niin, että naisia olisi lääkäriopiskelijoissa enemmistö. Jostain olen sellaista ollut lukevinani.
- Ensimmäisenä päivänä koulussa oli lukuisa joukko lapsia, mutta sen jälkeen en ole nähnyt ainoatakaan. Ja siitä olen varma,että nämä lapset, jos ketkä tarvitsevat oppia. Tätä ei voi jatkua enää pitemmälti.
Kylänvanhinkääntyi ja pyöritteli lakkiaan käsissään ennenkuin vastasi.
-Tiesinhän minä sen jo edeltä käsin, ettei siitä mitään tule, olinhan sanonutkin sen. Siihen tarvitaan tarmokkaampaakättä kuin naisen.
Heidi katseli häntä hiukan ihmeissään.
- Vai niin, vai sitäkö mieltä te olette,sanoi hän sitten rauhallisesti.- Teistä nähden saan siis lähteä vaikka heti paikalla.
- Ei mitään kiirettä, vastasi kylänvanhin.
Heidi sanoi hyvästi ja meni kotiin.
Hintervaldin kylä on hyvin erilainen kuin alppikylä, jossa Heidi on asunut. Lapset ovat epäsiistejä resupekkoja, mutta Heidi ei olisi Heidi, jos hän ei keksisi keinoa saada asioita järjestykseen tässä metsäkylässäkin. Vai tarmokkaampaa kättä kuin naisen käsi. Tarmokkaampaa ei varmaan löydykään kuin Heidin kädet ja mieli.
j.k. Pakko lisätä tähän, kun vasta sain selville, että tämä Heidi-sarjan kolmas teos ei olekaan Johanna Spyrin itsensä kirjoittama, vaan hänen kuolemansa jälkeen Charles Tritten nimisen miehen kirjoittama, vaikka onkin suomeksi julkaistu Spyrin nimellä. Charles Tritten on kirjoittanut vielä toisenkin jatko-osan Heidin lapset, joka olisi toki kiinnostavaa lukea.
Hieman meni nyt mönkään tämä kirjaesittely naistenviikon osalta, kun piti esittelemäni vain naiskirjailijoiden ja naistenviikon nimipäiväsankareita, mutta Johanna Spyri on kyllä kirjailjija, jonka teosten pariin suosittelen mitä lämpimmin niin nuoria kuin vähän vanhempiakin asettautumaan, niitäkin kun löytyy, muittakin kuin ne alkuperäiset Heidi-kirjat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti