Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvot. Näytä kaikki tekstit

14 toukokuuta 2023

Marko Annala: Paasto!


 

Marko Annala

Paasto

LIKE, 2018

284 + 1 s.

 

Tyyne tuijotti enkeliä kasvojen korkeudelle. Kaikki sen piirteet olivat piilossa. Tyyne tunsi silti enkelin hymyilevän. Se hymyili koko olemuksellaan. Hän hymyili enkelille takaisin. Toinen Tyynen suupielistä nousi korkeammalle kuin toinen, piirre jonka vuoksi hänen luultiin usein irvistävän hymyn sijaan. Tyyne ei ollut enkeli. Hän ei osannut hymyillä koko olemuksellaan. Enkeli oli pelkkää lumoavaa valoa. Valo tuntui virtaavan joka puolelta...

Marko Annalan Paasto jätti minuun ristiriitaisen tunteen. kuinka pidinkään teoksen kielestä, kerron-nasta kunnes jysähti. Jos mitään niin inhoan, niin alatyylisiä ilmaisuja. Kirosanalla ja kirosanallakin on eroa. Joskus mietin, miksei ihmisen raivoa voi kuvata millään muulla tavalla, keksiä jokin uusi voimallinen tapa kuvata asioita, tunnetta, pettymystä. Tämä olisi ollut niin upea, hieno teos aina kansiaan (suunnitellut Tuomo Parikka)  myöten, jos muutamat sanat olisi valittu toisin.

Paasto kertoo Matiaksesta, joka työskentelee ortodoksisessa kirkossa kirkkotekstiilien tutkijana. Hän on ollut ortodoksi parisenkymmentä vuotta. Hänen mummonsa, Tyyne, jonka enkelinäyllä teos alkaa, on vapaakirkollinen, jo elämänsä ehtoota hoitokodissa asuva. Matiakselle tärkeä, samoin kuin puoliso Marika, joka on myös uskovainen. Marika lähtee kehitysaputyöhän Etiopiaan. Matias on juuri kertonut hänelle, että ei enää usko Jumalaan. Matias kokee eläneensä valheessa jo pitkään. 

Matrikan lähdettyä Matias eroaa virastaan ja perustaa antikvariaatin. Hän liikkuu Tampere (koti), Kihniö (mummon asuinpaikka) ja Kuopio (ortodoksimuseo) välillä. Hän tekee matkoja menneisyyteen ja omaan itseensä. Aviosuhdetta tulee häiritsemään nainen, syöpää sairastava Tessa, jonka Matias pelastaa hotellin käytävällä, kun tämä on jätetty huoneen ulkopuolelle. Tessa ilmeisesti odottaa Matiakselta enemmän kuin mitä tämä voi tarjota ja tästä syntyy ristiriita, joka jää kaihertamaan Matiasta pitkäksi aikaa. Kuinka sovittaa asia, varsinkin, kun henkilö katoaa ulkomaille, tavoittamattomiin.

Paasto on kertomus miehestä ja uskonkriisistä. Kirjoittaja on rocklyyrikko. Itse antirockarina en olisi  tullut tätä kirjaa valinneeksi. Uskaltauduin kuitenkin tämän lainaamaan pienen vilkaisun ja saamani suosituksen perusteella.Sen perusteella, mikä käsitys minulla on rockmusiikista ja erityisesti metallisellaisesta, olen hämmentynyt siitä hengellisen elämän kuvauksesta, mikä tässä on. Alun enkelikuvaus esimerkiksi oli lumoava. Aivan toista kuin lasten kiiltokuvajutut. Sängynkohoamisjutt on ehkä vähän liikaa, mutta niin hienoa, syvällistä, kunnioittavaa tekstiä muuten, ja siksi se vastakohtaisuus eräissä kohdin rävähtikin niin pahasti silmille ja ihon alle. 

Matiaksen uskonkriisi päättyy, kun hän myöntää totuuden, hän ei enää tunne Jumalaa. Heillä ei ole enää yhteyttä keskenään. Matias ei ainakaan koe sitä. Hän eroaa paitsi työstään myös ortodoksisesta kirkosta. Mutta onko se kaiken loppu. Olisin ollut pettynyt, todella pettynyt ilman epilogia. Ehkä toivo ei ole sittenkään menetetty. Ehkä valoa on sittenkin enemmän kuin pimeyttä. Toivon niin, vaikka Matias onkin fiktiivinen hahmo. 

Erityismaininta tälle, silmissäni näkyväksi muodostuvalle kuvauksellisuudelle.

Kosma ei malta kunnolla edes maistaa omaa annostaan, kun hän on jo haarukoineen vaimonsa lautasella.

 --

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 50: Kirja on suositellut kirjaston työntekijä. Löysin tästä suosituksen Kirjastokaistalta, kun katsoin muiden teoksesta kirjoittamia blogitekstejä.


27 huhtikuuta 2023

Seppo Palonen: Laakson lapset!

 

Seppo Palonen

Laakson lapset

Uusi Tie, 1998

70 s.







"Tästä tulee meidän elämämme suuri seikkailu!" isä sanoi, kun koko perhe oli astellut hänen perässään läpi metsikön joen rantaan. Mäkiset katselivat virtaavaa jokea, tuuheaa metsää ja lumihuippuisia vuoria hiljaisuuden vallitessa."

Mäkisen perheeseen kuulu isä Matti, äiti Helena, sekä lapset: Jarkko, Karoliina kapinoiva teini ja 6-vuotiaat kaksoset Taru ja Tero. Jarkko on lapsista vanhin, linnuista ja kalastuksesta kiinnostunut. 

Perhe on muuttanut ruuhka-Suomesta vuodeksi Kanadaan ja saavat lähimmäksi naapurikseen intiaani-Johnin, jolla on vaimo Sarah ja syntymästä asti sokea poika Mark. Johnin intiaaninimi on ollut Lentävä Kotka ja Sarahin Kevään Kukka ja Markin Ruskea Karhu. Intiaani-John on ensin asunut reservaatissa, mutta kun poika on syntynyt sokeana on perhettä alettu karsastaa ja perhe on muuttanut omilleen jonnekin vuorille. 

Laakson lapset on hengellinen kirja. Intiaani-John perheineen ovat jättäneet intiaaniuskomukset ja tulleet kristityiksi. Heidän kauttaan myös Mäkisen isä alkaa miettiä hengellisiä asioita. Perhe saa Johnilta Raamatun, ja sitä isä salaa lukee Saunassa. 

Laakson lapset on pieni, kevyt kirja. Suunnattu lähinnä alle 10-vuotiaille lapsille, näin uskoisin. Alkusanoissa kirjoittaja viittaa Gospel-muusikko Steve Gracen rohkaisevaan puheeseen Nuorten Kesässä 1997 unelmoimaan ja toteuttamaan niitä. 

Kuin unelmaa tämä kirja onkin. Hieman epätodellista. Minun on vaikea ymmärtää, miten voi olla mahdollista noin vain muuttaa Kanadaan ja alkaa rakentaa erämaahan saunaa ja asuintaloa. Eikö siihen vaadita mitään lupia? Kännyköistä puhutaan, joista intiaani-John ei tunnut tietävän mitään, ihmettelee vain, eikö olisi parempi puhua vieressä olevan kanssa kuin jossain kaukana olevan kanssa. Ja Jarkko, joka katsellessaan uunnissa palavia tulenliekkejä ajattelee, ennen nukahtamistaan, että se on paljon viihdyttävämpää ja kiinnostavampaa kuin television katselu. 

Todellisuudentuntua kyllä on Jarkon yksinäisyydentunteet, mitä hän on Suomessa ja koulumaailmassa kokenut. Varmasti moni lapsi ja nuori kokee tänäkin aikana samoja tunteita. Erämaassa Jarkko joutuu miettimään elämäänsä, kun hän lähtee yksin vuorelle nähdäkseen vuorilla pesivän kotkan ja teloo jalkansa. Myös lapset Taru ja Tero sokean Markin kanssa joutuvat seikkailuun, lähtiessään kanootilla vesille. 

Kerronta on hyvin yksinkertaista. Kyllähän tämä luki, mutta jätti hieman mietteliääksi monien avoimien kysymysten vuoksi. Pientä asenteellisuutta intiaaneihin nähden tässä myös on, joskin isä-Matin lännenelokuvien kuvat  ja näkemykset saavat intiaani-Johnilta pitkät naurut. Asenteellisuus on siinä ja siinä, meneekö se leikkisyyteen vai stereotypiaan, erityisesti minua kiusaa sanan Ugh-käyttö. 

Ajallisesti tarina siis sijoittuu jonnekin 1990-luvun paikkeille. Vahvana teemana on elämänmuutos, loppuunpalaminen ja luonnon merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Hengelliset asiat on nekin esillä hyvyin suoraviivaisesti, mutta ei nyt ihan "Raamatulla päähän" -lyöden kuitenkaan.

--

Pohjoinen 2023 -lukuhaaset kohta 22: Kirjassa käydään saunassa.

Saunalla onkin suuri rooli, sillä isä päättää perheen vastustuksesta huolimatta rakentaa ensin saunan ja selittää, että rakennuspuuhissa tulee hiki ja on hyvä päästä peseytymään. 


07 marraskuuta 2020

Janette Oke: Beyond the gathering storm!

 

Janette Oke

Beyound the gathering storm

Bethany House Publishers, 2000

253 s.


Tarinan keskiössä on kaksi sisarusta Christine ja Henry Delaney. He eivät ole verisisaruksia vaan kumpikin on adoptoitu Delaneyn perheeseen. Heidän kasvatti-isänsä on ammatiltaan ratsupoliisi ja elänyt Kanadan pohjois-osassa Athabascissa. 

Christine on muuttanut kaupunkiin, jossa  hän on konekirjoittajana Kingsleyn toimistossa. Heti ensimmäisenä päivänä mennessään haastatteluun Christinen vaatteet likaantuvat, kun Kingsleyn yliopistossa opiskeleva poika Boyd ajaa autollaan vauhdikkaasti tämän ohi niin,että kura lentää. Christine kuitenkin rakastuu erinäisten vaiheiden jälkeen Boydiin, vaikka tämä on tyystin erilainen kuin hän itse. Christine on harras kristitty. Boyd, joka tosin opiskelee yliopistossa, on rikkaasta perheestä, komea, mutta myös huikentelevainen, joka katsoo asioita vain omasta näkökulmastaan eikä anna painoarvoa kristillisyydelle.

Vuoroin Christinen tarinan kanssa kerrotaan Henrystä, joka on ottoisänsä lailla valmistunut ratsupoliisiki. Myös hän on harras kristitty. Henryä kuitenkin vaivaa eräs tapahtuma viiden vuoden takaa, kun hän on joutunut viemään viestin nuorelle naiselle, jonka mies on kuollut onnettomuudessa. Naisella, joka on nyt siis jäänyt leskeksi on vastikään syntynyt poikalapsi. Henry ei saa mielestään tuota nuorta naista ja kuinka ollakaan, hän tapaa tämän uudessa komennuspaikassaan, jossa tämä toimii parturina ja jossa tämä tunnetaan nimellä Sam.

Tarina sijoittuu 1930-luvun loppupuolelle tai 40-luvun alkuun. Tarinan alkupuolella viitataan Hitleriin toimiin ja sodan uhkaan, johon myös tarinan lopussa viitataan. Muutoin tarina sijoittuu siis kaupunkiin, jossa Christine taistelee rakkauden ja arvojen ristiriidassa ja Henry jossain komennuspaikassaan velvollisuuksien ja tunteidensa keskellä.

Pidin tästä tarinasta. Englanninkielisenäkin tämä oli helppolukuinen. En tiedä, mutta mietin, olisiko  tähän  jatkoa? Ainakin Christinen ja Boydin tarina jättää monia kysymyksiä, vaikka suhde päättyykin ja Christine saa potkut. Myös tuo viittaus sotaan Euroopassa ja Hitleriin lisää tätä ajatusta jatkosta, mutta vaikea sanoa, voihan se olla vain viittaus aikaan, jota eletään ilman että käytettäisiin päivämääriä ja vuosilukuja. 

Hieno pieni tarina kaiken kaikkiaan. 

Tapaus, joka minua kuitenkin mietitytti, oli Henryn ja Samin 5-vuotiaan pojan välillä käyty keskustelu pilvistä ja niiden olemuksesta.

 

- The clouds are white, mused little boy. 

- They're white", agreed Henry.

- Sometimes they're black.

Henry turned to study the little boy's face: "Do you know what makes the difference?"

- Uh-uh, he shook his head.

- The sun.

- The sun?

- Yes. If  the clouds are too thick to let the sun shine  through, we have dark, cloudy days. Sometimes they even look mean and ugly. If the sun can shine on them, they look white and fluffy. Pretty. If  we could look at them from other side, way up where sun lives, they would always look woolly white and fluffy.


Keskustelu jatkuu hengellisenä pohdintana Jumalan maailmoista, mutta minua tämä keskustelu mietitytti, koska mieleeni tuli se ainut lentokoneessa tekemäni ulkomaan matka ja kuinka näin pilvet sieltä toiselta puolen. Auringonpaisteesta en muista siellä pilvien yläpuolella, mutta ne pilvet näyttivät kaikkea muuta kuin keveiltä ja pehmeiltä. Ne olivat kuin jääpiikkejä. En voinut olla miettimättä, oliko kirjailija koskaan nähnyt pilviä lentokoneesta katsottuna?

Myös minua hieman mietitytti, kuinka kehittynyttä terveydenhuolto oli tuohon aikaan? Olisiko karhun raatelema mies voinut selvitä sen aikaisilla välineillä ja toimilla? 

...

Pohjoinen-lukuhaaste kohta 24: Vieraskielinen teos

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatkalla -lukuhaaste kohta 27: 2000-2009 ilmestynyt kirja