tiistai 29. kesäkuuta 2021

Åke Sparring: Seitsemän miestä idäntiellä!

 

Åke Sparring

Seitsemän miestä idäntiellä

Med Emma I indien (Orient-Buss)

Käsikirjoituksesta somentanut Leena Sparring

WSOY, 1954

267 + 2 s.

Kansikuva: Sorella Railo


"Rannikon alatasangon leveys vaihtelee suuresti. Välistä kallio ulottuu aivan mereen asti ja hajaantuvista mainingeista laskeutuu hienoa pisarasadetta tien ylitse. Välistä vauras tasanko on melkein peninkulman levyinen. Vaaleanpunaiset, vastakynnetyt pellot vuorottelevat versovien vilja- ja papukasvivainioiden kanssa. Harmaanvihreät öljypuut kohottavat pyöreät päänsä keltaisia savirinteitä vasten. Saliinit muodostavat uloimpana  rantakallioilla epäsäännöllisiä geometrisia kuvioita, milloin veden täyttämiä, milloin valkoisen suolan peittämiä."

Hmm. Mitä ovat saliinit, ilmeisesti eivät kuitenkaan lintuja, jos kyse on jostain vedentäyttämästä tai suolan peittämästä. Tässä ollaan jossain Syyrian rannikkoseudulla.

Matka jatkuu ja tullaan Iraniin, Isfahaniin.

"Pitkiä päiviä. Tie on kuin pesulauta. Istutaan ja tuijotetaan pistettä, jossa tie ja horisontti leikkaavat toisensa, silloin kun mikään rappeutunut karavaaniseralji ei kiinnitä huomiota. Vielä kaksi - tai kolmekymmentä vuotta sitten ne olivat Intiassa ja välimereltä tulevien kirjavien seurueiden kohtauspaikkoja. Suuria karavaaneja, johin kuului 100 tai 200 kamelia. Nykyään tuo luku on neljä tai viisi, mutta ei juuri enempää. Pieni kuorma-auto korvaa sata eläintä."

Kun tekstissä puhutaan nykyajasta puhutaan 1950-luvun alkuvuosista. Seitsemän ruotsalaista nuorta miestä, joukossa lääkäri lähtevät Emmalla, vanhalla rähjäisellä bussilla Tukholmasta, Euroopan ja Aasian halki Intiaan. Matkareitti on Tukholma, Tanska, Saksa, Itävalta, Jugoslavia (jota ei enää ole) Kreikka, Turkki, Syyria, Jordania, Irak, Persia (eli Iran), Afganistan, Pakistan, Intia, Nepal. Iranissa, Afganistanissa ja Intiassa pyöritään vähän enemmänkin.

Monenlaista seikkailua ja elämystä matkalla sattuu ja koetaan. Yksi retkikunnan jäsenistä tulee pahoinpidellyksi ja joutuu palaamaan takaisin ruotsiin ja "niin heitä oli enää kuusi" maininta tuo mieleen Agatha Christien.

Matka kohti kotia alkaa poliittisesti kuohuvasta Iranista. Emma, se bussi, joka oli rähjäinen jo matkalle lähtiessä on kokenut monet kolhut ja on ihme, miten sillä yleensä on päässyt etenemään. Ehkä tarinassa on pientä maalailua tämän suhteen, mutta tosiasiassa uskon kyllä, että monet kolhut autoon on tullut. Ihmettelen vain, että jos jonkun kolhun seurauksena yli 100 litraa öljyä on vuotanut maahan, miten autolla ylipäänsä pääsee etenemään. Paitsi kuvailuja auton saamista kolhuista kertoja käy läpi maiden historiaa ja silloista, sodanjälkeistä, siirtomaajan jälkeistä, itsenäistymisen aikaa. Aina en ollut ihan kartalla, missä päin maailmaa nyt ollaankaan tarkalleen ottaen. Ajat ja seudut ovat varmasti sitten viisikymmenluvun muuttuneeet, mutta kuohuvia tilanteita taitaa yhä riittää joillain seuduin, joita tässä kuvataan. Toisilla seuduilla pyöritään enemmän kuin toisilla.

Paitsi alussa mainittua salaaneja outo sana on myös konglomeraatti, jolla määreellä kuvataan Syyriaa, sanomalla, että "Syyria on vastakohtien konglomeraatti." Kuvaliitteet on kiintoisia ja kartat kuljetusta reitistä avaa tuo oman hienon ja avaavan lisänsä tarinaan. Olihan tässä paljon uutta, mielenkiintoista ja vähän hurjempaakin juttua. Tosin täytyy myöntää, että minulle tämän kirjan paras anti oli kansikuva, mikä omalta osaltaan  veti puoleensa.

Suomi-bongaus: Suomalaissyntyinen Tuure Pasto oli leikitellyt numeroilla: 90 %väestöstä eli maanviljelyksellä ja karjanhoidolla; saatavissa olevan vesivaraston  turvin voitaisiin viisaasti menetellen kaksinkertaistaa peltoala; vehnäsato hehtaaaria kohti oli 1400 kg.

---

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 23: Lue kirja, jonka kannet vie sinut tuntemattomaan paikkaan.


lauantai 19. kesäkuuta 2021

Geraldine McCaughrean: Juna seis!

 


Geraldine McCaughrean

Alkuteos: Stop the Train!

Juna seis!

Suomentanut Kaisa Kattelus

Tammi, 2001

291 s.

Aurinko porotti raivopäisenä kuin Cissyn äiti. Cissystä tuntui kuin hänen sydämensä olisi alkanut kiehua, kuin se olisi kuplinut kurkussa saakka. Hän tiesi että nyt ei saisi itkeä - että itkeminen ei suinkaan lievittäisi äidin eikä auringon vihaa mutta silti kyyneleet noruivat hänen luomiensa alta arabikumin tavoin.

Cissy Sissney on eräällä tavalla tarinan päähenkilö, vaikka toki paljon muitakin henkilöitä mainitaan, mutta Cissy on kuitenkin esillä siellä ja täällä.  Hulbert Sissney on Cissyn isä., joka kutsuu Cissyä kisuksi. Cissyn äidin, Hildyn kanssa he perustavat puodin Firenzeen, vastikään uudisasukkaille avatussa kaupungissa Oklahomassa.

Sukset menevät kuitenkin ristiin Sissneyn pariskunnalla, ja lopulta Hildy matkustaa äitinsä luokse. Syynä tähän ei ole ainoastaan se, että Hulbert avaa kymmenellä dollarilla ensimmäisen pankkitilin kaupungin pankissa, josta saa kuuulla:

- Oletko sinä antanut kymmenen dollaria meidän rahoja ventovieraalle? Sitten olet vielä suurempi houkka kuin arvasinkaan! Kuvitteletko tosissasi, että saat ne joskus takaisin? 

Hildy lähtee, koska kaupunki on paitsiossa. Kun uudisasukkaat ensi kerran astuivat Firenzen maaperälle vallatakseen  itselleen maapalstan, halusi rautatieyhtiön edustaja ostaa palstat yhtiölle. Asukkaat eivät kuitenkaan halunneet yhtiön vuokralaisiksi eivätkä suostuneet kauppoihin. Lopulta jopa edustajan oma poika rekisteröi palstan omiin nimiinsä ja jättää agiteerauksen. Tästä suivaantuneena rautatieyhtiön edustaja ilmoittaa, että tästä lähtien juna ei pysähdy kaupungissa, mikä on kaupungin loppu, sillä ilman rautatietä ei kaupunki tule toimeen. Ensi alkuun preerialla ei ole kuin tyhjyyttä, pikku hiljaa alkaa nousta turvemajoja ynnä muuta. Mutta se rautatie. Miten kaupunki voidaan saada eläväksi ilman rautatietä. Asukkaat päättävät, että juna täytyy saada pysähtymään, ja kyllä he keinoja keksivätkin. Niin pienet kuin suuretkin eivätkä kaikki keinot ole kauniita.

Juna seis! on hulvaton tarina lännenasuttamisen ajoilta. Ei ehkä ihan historiallinen, sillä sen verran erikoista meno kaupungissa on. Ihmisetkin ovat persoonallisuuksia, joista ei ryytiä tai ruutia puutu. Kerronta on vallatonta, ei ehkä sillä tavalla vallatonta kuin suomalaisissa farsseissa, vaan ilmeikkäällä tavalla vallatonta, hieman humoristista, mutta samalla vakavaa, ehkä mukana on hippunen satiiriakin mukana. Kun välillä alkaa todella olla pelottavat tilanteet ja jännitys kohoaa, niin kokonaisuutena jää kuitenkin mieleen tarinan lämminhenkisyys, jossa yhteenpuhaltaminen saa hiilet palamaan kirkkaalla liekillä.

Mukavia, kutkuttavia juonenkäänteitä ja ilmaisuja. Tämän kirjan parissa ei ole tylsää.

Ilmaisun voimaa:

Härskiä kuin maito kuolleessa kissassa

Räystäiden jääpuikot itkivät itsensä olemattomiin

Kaupungin persoonallisuuksista mainittakoon Loucienne-neiti,  joka tuli kaupunkiin morsianehdokkaana, mutta jäi toiseksi ja ryhtyi opettajaksi. Hän noudatti hyvin epätavallista opetussuunnitelmaa opettaen lapsille kaikenlaisia käytännöntaitoja luku- ja kirjoitustaidon sijasta, mutta hän olikin sukujuuriltaan osittain Choctav-heimoa.

Joitakin kirjallisuusviitteitä teoksesta löytyy, muun muassa Oscar Wildeen viitataan, Mietin vain, onko hän todella pitänyt esitelmän Cincinnatissa 'kodin ja työn estetiikasta'. 

...

Tällä valloitan Oklahoman osavaltion kirjallisessa Yhdysvaltain osavaltiovalloituksessani.

Tällä mukana Porin lukuhaasteessa, kohta seitsemän: Kirjassa matkustetaan kulkuneuvolla. Tämä sopisi erinomaisesti myös Kirjankannet auki -lukuhaasteeni kohtaan 14, sillä tämän teoksen kansissa on todella erikoinen fontti. Kannet ovat muutenkin kiinnostavat ja hyvin suunniteltu. Ne on Markko Tainan käsialaa.

 


torstai 17. kesäkuuta 2021

Ainikki Kivi: Lumottu lintu!

 


Ainikki Kivi

Lumottu lintu

Karisto, 1947

106 s,

Kuvittanut Anja Sormunen


Lumottu lintu sisältää yhdeksän satua, ja yhdeksän runoa. Sadut on kirjoittanut Ainikki Kivi ja runot Anna-täti eli Anna Kivi. Lieneekö yksi ja sama henkilö, kun kannessa on vain yksi tekijänimi vai sisarukset? 

Sadut ovat perinteisiä satuja ripauksella yksilöllisyyttä. Tarinoissa kuljetaan arkielämän ja sadun rajapinnassa.

"Ja kummallisinta oli, että hänen kalliissa viulussaan oli avain sama taika kuin hänen lapsuutensa koiranputkipilissä: se sulatti kovimmatkin sydämet ja sai jokaisen kuulijan toivomaan rauhaa, anteeksiantoa ja iloa maan päälle. Eikä ainoastaan toivomaan, vaan niihin myös uskomaan."

Saduissa on pieni opetuksen poikanen, kuten sadussa Kummallinen korvasieni, jossa leikitään ajatuksella korvasienen nimestä. Saattaisikohan joku todella kuulla kaiken korvasienen välityksellä - niin hyvät kuin pahat puheet?

Kerronta on aika yksinkertaista, mutta joukkoon mahtuu muutamia vinkeitä sanontoja, kuten aika huikua ja mäikäytti.

Kuvituksissa on vaihtelevuutta mukavan lystikkäästä suloiseen kesätunnelmaan. Kesätunnelmista tähän loppuun runo-ote.


Keinu, kiikku, keinada,

kiikkuseni oma!

Nyt on kesä kauniina,

nyt on suvi soma.

---

Porin lukuhaaste kohta 28: kirjassa on taruolento. Tarujahan ne sadut ovat, mutta mainittakoon, että yhdessä sadussa puhutaan saunatontusta.



maanantai 14. kesäkuuta 2021

Merja Issa: Viinitarhan valtiaat!

 

Merja Issa

Viinitarhan valtiaat

Päivä, 2005

463.


Viinitarhan valtiaat kertoo tarinan Karimista, joka onnkristityn arabiperheen poika, ei vanhin, eikä nuorin, vaan siitä väliltä. Karimin tarina on kipeä tarina pojasta, jolla on hallitseva isä. Saderit ovat kauppiassukua. Isän ja Karimin välit rikkoutuvat, kun Karim viettelee isoveljensä Salimin  morsiamen Zahran. Karim kihlautuu vastoin haluaan Zahran kanssa. Zahrasta tulee Karimin varjo, joka kulkee hänen mukanaan. Zahra takertuu Karimiin tavalla, jota Karim ei kestä. Hän haluaisi purkaa kihlauksen, tunnustaa Zahran vanhemille, että ei rakastanut Zahraa, mutta isä ei salli sitä. Karimin pitää Zahran kuoltuakin elää kuin olisi tämän kihlattu.

Karimin muuttaa Espanjaan, josa elää kymmenkunta vuotta, kunnes kuulee, että isä on sairastunut. Hän palaa Israeliin ja saa kuulla, että isä on kuollut."

On raastavaa lukea Karimista, kuinka häntä hyljeksitään. Karim joutuu nukkumaan "kuin rotta ruokavarastossa ja pesulassa". Myös perinnönjaossa, jota viivytetään ja viivytetään hänet jätetään "vain murusille". Kuinka kärsinkään Karimin kanssa lukiessani, vaikka lopulta selviääkin, että hän ei olekaan vain vääryyttä kärsivä perheen jäsen, vaan itsekin vääryyttä tehnyt koltiainen ja hurvittelija.

Karim  alkaa elättää itseään turistibussin kuljettajana ja tutustuu messiaaseen juutalaiseen Benjaminiin ja rakastuu kristittyyn arabityttöön Julietiin. Espanjassa on myös Carmen, joka soittaa Karimille ja pyytää tätä palaamaan Espanjaan, hänellä on erityinen uutinen, jota ei voi kertoa puhelimessa. Karim alkaa myös rakentaa kotinsa rinteille viinitarhaa, tietämättä saako hän lopulta pitää viinitarhan itsellään vain meneenkö se perinnönjaossa muille.

Viinitarhan valtiaat on kristillistä kirjallisuutta, jossa varsinainen kristillinen sanoma tulee vasta aivan lopussa, vaikkakin joihinkin raamatullisiin tapahtumiin viitataan turistien kiertoajeluilla. Nämä tuovat esiin Israelin historiaa myös ei raamatullisella tavalla ja ovat kiintoisia. Itse oivalsin aivan uudella tavalla Raamatun kertomuksen ja sanat Pietarille: "Tälle kalliolle, mnnä rakennan kirkkoni" ja oman käyntini paikalla, josta kohtauksessa puhutiin.

Viinitarhan valtiaat on ennen kaikkea Karimin tarina, hieman epätavanomainen kasvutarina keskellä maailmaa, jossa attentaatit ja terroriteot luovat epävarmuutta. Varjoja ja epävarmuutta Karimin elämään luo myös menneisyyden haamut, joista ei pääse eroon, vai pääseekö. Tämä on myös perheen tarina. Tarina anteeksiannosta ja sovituksesta.

En ymmärrä Karimin määritelmää Julietista, kun hän kutsuu tätä "pikku kiroilijaksi" tämän hyräillessä psalmilaulua. Kyseessä ei kuitenkaan voi olla painovirhekään, varsinkin, kun viittaus kiroiluun toistuu, mutta misssään ei näy viittaustakkaan siihen, että Juliet todella olisi kiroillut. Ei, en ymmärrä. Tosin, jostain olen lukenut että sanoilla siunaus ja kirous olisi jonkinlainen yhteinen tausta.

Pidän kirjailijan tavasta tuoda esiin arabikulttuuria hieman erilaisesta näkökulmasta. Teoksessa on muutamia espanjankielisiä ja arabiankielisiä sanontoja, runo- ja lauluviittauksia sekä viittauksia Miron ja Chagalin taiteeseen.

Päällimmäisenä tästä lukukokemuksesta jää epätavanomaisuuden maku. Rakkaustarinanakaan ei lainkaan tavallinen. 

"Eilen näin hänet unessa.

Maa alla oli peitetty jasmiinein.

Jos uneni toteutuisi,

mikä ettei, niin kuin silkka kävely

niin käymme elämänkin läpi."


Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 18: Kirja, joka kertoo isästä ja pojasta, sillä vaikka isä on kuollut, on hänellä roolinsa tässä tarinassa.

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Helen Keller: Elämäni tarina!

 

Helen Keller

Elämäni tarina

Alkuteos: The story of my life

Suomentanut Martti Montonen

Johdanto: Felix Hollander

Jälkikirjoitus: Niilo Mäki

WSOY, 1957

 

 

 

 

"Kun Helen Keller oli yhdeksäntoista kuukauden ikäinen hän menetti puhe-, kuulo- ja näkökykynsä --- --- Seitsemänteen ikävuoteensa saakka hän eli täydellisessä pimeydessä." Näin lyhyesti Felix Hollanderin johdantoa lainaten tämän kirjan tausta.

Tätä kirjaa lukiessa ei voi kuin ihmetellä niitä ihmeitä ja merkillisyyksiä, joita ihmiselämään liittyy. Elää täydellisessä pimeydessä, kuulematta ja pystymättä ilmaisemaan itseään muuta kuin haju-, maku-, ja tuntoaistin avulla.

Helen Keller sai opettajakseen Anne Sullivanin, joka avasi Helenille tien ulos tuosta 'vankeudesta". Hän tavasi sormiaakkosilla Helenille kaiken välittämättä siitä, ymmärsikö tai tajusiko Helen mitään. Ratkaisevaa oli sana vesi. Helen oli jo oppinut sanan merkityksen ennen sairastumistaan ja tämä sanan tajuaminen sormiaakkosilla avasi Helenin tien ymmärrykseen.

En voi olla kirjaa lukiessani miettimättä kysymystä, entä jo Helen olisi ollut syntymäkuurosokea? Kuinka ihminen yleensä oppii mitään?Kuinka ymmärrys kehittyy? Onko ihmisellä jonkinlainen ymmärryksen pohja jo syntyessään. En nyt löydä äkkiä sitä kohtaa teoksesta uudelleen, jossa Helen tuo esiin, että jokaisella olisi jo syntymälahjana menneiltä sukupolvilta tällainen "kuudes aisti", jonkinlainen tietoisuus sinisestä taivaasta ja viheriöivästä luonnosta. 

Niin tai näin, nii Helen Kellerin tarina avaa näkökulmia ihmisyyteen tavalla, jota ei voi kuin hämmästellä.

Toisaalta en voi olla miettimättä, kuinka on mahdollista kuvata niin elävästi esimerkiksi talvea, kun ei ole ehtinyt kokea talven kylmyyttä, lunta ja pakkasta (Helen oli syntynyt etelävaltiossa).

"Kaikki elämä näytti sammuneen, ja vaikka aurinko paistoikin, päivä oli vanha ja viluinen."

Helen oppi sanojen merkityksen, oppi ilmaisemaan itseään, pystyi opiskelemaan yliopistossa ja oppi myös puhumaan. Kuvaukset siitä, kuinka hän pystyi sokeana lukemaan sanoja huulilta kuulostaa hämmästyttävältä. Tämä tarina on hämmästyttävä. Tämä on tarina ihmeestä - rakkauden ihmeestä. Olen lukenut tämän teoksen aiemminkin, samoin kuin toisenkin Heleniin ja hänen opettajaansa liittyvän suomennetun kertomuksen. Minulla on hämäriä mielikuvia, joihin tahtoisin palata ja saada selkeyttä. Olisi kiintoisaa lukea Helen Kellerin elämästä jokin laajempikin elämänkerta, saada syvyyttä ja lisänäkökulmaa tähän tarinaan, jonka Helen on kirjoittanut nuorena naisena. Hänen myöhemmistä vaiheistaan olisi kiinostavaa lukea.

Helenin elämänohje:

"Unohda itsesi, niin tulet onnelliseksi"

Helen syntyi Tuscumbiassa, Alabaman pohjois-osassa 1880, joten saan tällä bongattua USA:n osavaltiovalloituksessa Alabaman.

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 38: kirja, jossa tapahtuu ihme. EDIT12.6.2021 Helen Kellerin tarinasta tehty elokuva, Ihmeidentekijä, palkittiin Oscareilla.


tiistai 8. kesäkuuta 2021

Kirjoja, jotka haluan lukea uudelleen!

 


Kirjarikas elämäni -blogista nappasin tämän haasteen - kolme kirjaa, jotka haluan lukea uudelleen. Toki kirjahyllyni ovat täynnä kirjoja, jotka haluan lukeea uudelleen ja yhä uudelleen, sillä hyvä kirja ei kulu lukiessa.Valitsin nyt kuitenkin nämä kolme erilaista kirjaa, jotka haluan jossain vaiheessa, ehkä jo lähiaikoinakin, lukea uudelleen.

Louis D Wohlin Keihäs sijoittuu ensimmäiselle vuosisadalle Jeesuksen ristinkuoleman aikaan ja tapahtaumiin. Olen tämän joskus vuosia sitten lukenut, mutta en juuri muista tapahtumista paljonkaan. 

Ayako Miuran Rakkauden sola sijoittuu Japaniin ja on traaginen rakkaustarina, mutta myös kertomus itsensäuhraavasta rohkeudesta ja elänän merkityksellisyydestä.

Siinä, missä Wohlin ja Miuran teokset ovat kristillistä kirjallisuutta edustaa Gunnel Linden teos Valassaaren valtakunta nuortenkirjallisuutta ja tyttökirjallisuutta. Tämä kirja on pitkään ollut mielessäni ja muistikuvani siitä ovat hyvin hämäriä. Teos on kuitenkin jäänyt mielenpohjalle ja uudistan mielelläni lukukokemukseni.

Jos joku haluaa jatkaa tätä useissa kirjablogeissa kiertänyttä haastetta, niin aivan vapaasti, itsekin nappasin tämän ihan mielenkiinnosta.


lauantai 5. kesäkuuta 2021

Oscar Wilde: Onnellinen prinssi ja muita kertomuksia.


 

Oscar Wilde

Onnellinen prinssi ja muita kertomuksia

Suomentanut Helmi Setälä

Otava, 1907

Gutenberg

 

En ole aiemmin suuremmin Oscar Wildeä lukenut, paitsi joitakin hänen mietelauseitaan. Toki nimenä Onnellinen Prinssi on tuttu ja ehkä jossain muodossa tämä on tullut luettuakin, sillä muistikuvia sadusta on mielessäni ollut ja olen sitä antikvariaateista kirjanakin etsinyt. En vain ole löytänyt sellaista kuvakirjaversiota mikä olisi miellyttänyt. 

Onnellisen Prinssin 'päähenkilöt' on kultainen patsas ja pääskynen, joka on matkalla Egyptiin. Alku tuo mieleen Hans Christian Andersenin sadut, erityiseti sadun keisarin uusista vaatteista. Hiema satiirintuntua. 

”Kaikki häntä ihailivat. "Hän on yhtä kaunis kuin tuuliviiri", huomautti yksi kaupungin neuvoksista, joka oli ymmärtävinään taidetta; "mutta yhtä hyödyllinen hän ei ole", lisäsi hän, sillä hän pelkäsi ihmisten luulevan häntä epäkäytännölliseksi, ja sitä hän ei todellakaan ollut”

Tarinnssa on hyvän sadun lumoa, monipuolinen ja värikäs sanasto ja ilmaisu. Hieman erikoisempi ja aikuisempaan suuntaan viittaa sana koketti.

Itsekäs jättiläinen on myös ennestään tuttu satu,, josta en tosin tiedä, missä yhteydessä olen satuun tutustunut. Hyvin viehättävä satu, jonka lopussa on kristillistä symboliikkaa.

Ruusu ja satakieli puolestaan on hieman erilainen. Siinä, missä Onnellinen Prinssi ja Itsekäs Jättiläinen sopivat myös lapsille pitäisin Ruusu ja satakieli -satua lähinnä aikuisille suunnattuna. Tämä satu on myös sävyltään hyvin erirlainen ja ainakin itse koin sen hieman masentavana. Satu herätti kysymyksen, oliko satakielen uhraus turha tai ymmärrämmeko ihmisinä todellisen ja aidon rakkauden?

Uskollinen ystävä  on ennestään tuntematon, vahvasti satiirinen tarina, samoin kokoelman päättävä Ihmeellinen raketti,

jossa oli yllättäen viittaus Suomeen, tosin sadunomaisen luonteen mukaisesti.

Kuninkaan pojan häitä oli määrä viettää, ja sen johdosta pantiin toimeen suuria juhlallisuuksia. Hän oli odottanut kokonaisen vuoden morsiantansa, ja vihdoin tämä oli saapunut. Hän oli venäläinen prinsessa, ja koko matkan aina Suomesta saakka hän oli ajanut reessä, jota kuusi poroa oli vetämässä.

 Uskollinen ystävä puhutteli traagisessa ironiassaan, kun taas Ihmeellinen raketti on näistä viidestä kaikkein heikoin kerronnaltaan. Sadussa kuninkaallisten häiden kunniaksi järjestetään ilotulitus, ja ilotulitteet keskustelevat. Tuntuu jotenkin hassulta kun raketti puhuu itsestään 'ihmisenä'. Kyseessä on tietysti allegorinen juttu ja kyllähän tässäkin on ajatuksia ja syvällisyyttä.

Ei ollenkaan huono Gutenberg-löytö ja mielelläni ottaisin tämän teoksen kirjahyllyynikin, jos löytäisin kyllin edustavan ja kiintoisan painoksen ja ainakin Onnellinen Prinssi ja Itsekäs Jättiläinen olisi kiva omistaa kuvakirjoina, mutta paljon riippuu taiteilijastakin.

---

Tällä mukana Joken Gutenberg -lukuhaasteessa.



perjantai 4. kesäkuuta 2021

Marja-Liisa Kumpunen: Timanttisormuksen salaisuus!

 

Kuva: omalta Israelin-matkaltani vuonna 2012. 


Marja-Liisa Kumpunen

Timanttisormuksen salaisuus

Omakustanne, 2002

140 s.


Timanttisormuksen salaisuus on matkakertomus. Tyyliltään kaunokirjallinen, muistelmallinen teos, jonka kerronta on omalaatuista., osin hieman sekavaakin, sillä kertoja vie tarinaansa eteenpäin ensisijaisesti passiivissa, ulkopuolisena mutta välillä lauseisiin eksyy minä-muotoakin. Tarinan päähenkilöitä on Liisa ja Ulla, jotka lähtevät Israeliin. .Sinne on jo entuudestaan menneet vapaaehtoistyöhön Juhani ja Eki, joista Juhani ilmeisesti on Liisan puoliso.Liisa ja Ulla eivät tunne toisiaan entuudestaan.Ulla on Kangasalta ja Liisa Keski-Suomesta.

Lentokoneessa tytöillä oli hauskaa, he suunnittelivat yhdessä matkoja Israelissa. Siellä saisi nähdä ehkä Salomonin aikaisia raunioita ja hevostalleja. Karmelvuorella olisi hyvä päästä käymään. Jerusalemissa nyt ainakin ja puutarhahaudalla. - Mitähän ruokaa siellä syödään, Ulla kysyi? - Pojat veivät paljon omaa ruokaa, ja sen tiedän, että ainakin maustettuja ovat itämaiset ruuat.

Timanttisormuksen salaisuus kuvaa tyttöjen elämää ja kokemuksia. Liisaa vain tuntuu vaivaan koti-ikävä kaiken oudon keskellä. Joutuupa hän tarinan loppupuolella seikkailuunkin kävellessään yksikseen kadulla ja alkaessaan pelätä. Ullakin kokee ihmeellisiä, kun hän kohtaa Jounin, joka pyytää häntä sovittamaan sormusta tavaratalossa. Kotimaahan palatessa tytöt huomaavat, että Jounia viedään poliisisaattuessa pois lentokentältä, mutta tarina ei pääty siihen, vaan lopussa onkin kihlajaiset, jonne myös Liisa on kutsuttu.

Aika vänkä kirja ilmaisultaan ja kerronnaltaan.Välillä kerronnan jäsentymättömyys saa aikaan humoristisia mielleyhtymiä, kuten kuvaus eläintarhasta:

Jossakin näkyi harvinaisia eläimiä aidatulla alueella. Ne voisivat estää meidän matkamme, jos tulisivat kohti. Kirahvien pitkät kaulat näkyivät aidan takaa.  En Suomessa ole noita nähnyt edes eläintarhassa. Alkoi aivan pelottaa, joss noita isoja kissaeläimiä olisi vapaina.

Hmm! Todellakin, venkulanomaista kerrontaa, mutta eipä ollut ainakaan tylsää luettavaa. Sisältää kristillisen sanoman ohella tapa- ja kulttuuritietoa Israelista. Muutamia valokuvia on mukana

---

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 24:Matkasta kertova kirja




keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Peter Freuchen: Vaeltava viikinki!

 

Peter Frreuchen

Vaeltava viikinki

Alkuperäisteos: The vagrant viking

Suomentanut Anja Samooja

1954

Kansi: Sorella Railo


Seuraavana aamuna istuuduimme 'super-junan' loistavaan salonkiin ja kiidimme siinä Chicagoon, jossa jouduimme odottamaan seuraavaa junaa kuusi tuntia. Otin vuokra-auton, jossa kiertelimme kaupunkia. Kuljettaja näytti meille ylpeänä 'maailma pisimmän kadun', 'maailman suurimmann stadionin', 'maailman suurimman tavaratalon' ja 'maailman suurimman hotellin'. Sitten hän vei meidät puistoon, jossa hän näytti meille 'maailman suurimman kirjailijan' patsaan - se esitti Hans Christian Andersenia. - Katsokaas, hän syntyi täällä Chicagossa, kertoi kuljettaja ylpeänä. Tanskalaien isänmaallisuuteni heräsi ja sanoin hänelle, että maailman suurin sadunkertoja oli syntynyt Tanskassa. - Se on pötyä, herra! Luuletteko, että pystyttäisimme patsaan miehelle, jjoka ei ole syntynyt Chicagossa? Nyt loukkaannuin ja väitin painokkaastri, että Hans Christian Andersen oli Tanskan ylpeys. Miekkonen alkoi ilmeisesti epäillä, että hän olikin arvannut vääri, ja vihdoin hän myönsi minun olevan oikeassa. - Se on totta, nyt muistankin, hän sanoi. - Se kaveri syntyi Tanskassa, mutta hänen vanhempansa toivat hänet tänne, kun oli kaksivuotias. Hänen lapsuudenkotinsa oli tuossa, missä patsas seisoo. Minä luovuin.

Ennen kuin Freuchen päätyy keskustelemaan Hans Christian Andersenista Chicagoon hän on ehtinyt tutkia Grönlantia ja perustaa ystävänsä Knud Rasmussenin kanssa Thulen kauppa-aseman, elää Grönlannin alkuperäisväestön kanssa, avioitua Navaranan, eskimotytön kanssa perinteisellä grönlantilaisella tavalla, jäädä leskeksi ja kahden lapsen yksinhuoltajaksi, menettänyt toisen jalkansa palellutettuaan sen jäätiköllä, avioitua uudelleen tanskalaisen nuoruudenystävän kanssa, seikkailla Neuvostoliitossa, Siperiassa, luennoida grönlantilaisesta kulttuurista vähän siellä ja täällä.Monenlaiset on Freuchenin seikkailut aina pohjoisnapatutkimuksesta Hollywoodin elokuvamaailmaan.

Olen aiemmin lukenut Freuchenin Nuoruuteni Grönlannissa- teoksen. Vaeltavassa Viikingissä on paljon samaa, niin, että alan jo miettiä, onko nämä teokset aivan yksi yhteen. No, onneksi näin ei kuitenkaan ole, vaan Vaeltava Viikinki on monipuolisempi ja tuo Freuchenin elämästä ja siinä samalla maailman menosta  paljon uusia puolia esiin unohtamatta historiallisia kytköksiä natsi-Saksan valtaannousuun ja tanskalaiseen  vastarintaliikkeeseen.

Kuten jo Nuoruuteni Grönlannissa -teosta luonnehtiessani sanoin, niin Freuchein kerronta on omanlaistaan. Se on kaikkitietävän kokijan kertomaa tapahtumista ja tunelmista, mutta en voi välttyä ajatukselta, että näissä on myös ripaus merimieslisää. 

Mikä tekee teoksesta mielenkiintoisen on myös viittaukset Suomeen: Esimerkiksi kuvatessaan läsnäoloaan Miss Universum-kisoissa, joissa Suomalainen missi kruunaataan maailmankaikkeuden kauneimmaksi ei nimiä mainita, mutta yhteys paljastaa, että kyse on Armi Kuuselasta.

Se, että hän oli suomalainen, vaikutti luultavasti ratkaisuun. Suomi oli ainoa maa, joka oli maksanut ensimmäisen maailmansodan (tässä on virhe, pitäisi tietysti olla toinen maailmansota) aikaisen velkansa, ja siksi se oli suosiossa Yhdysvalloissa. Lisäksi Suomessa pidettiin  tuona vuonna Olympian kisat, ja lopuksi Miss Universumin piti juhlallisuuksissa käyttää entisen Venäjän keisarittaren kruunua. Kolme tsaaritarta oli käyttänyt kruunua Moskovassa, mutta se oli joutunut New Yorkiin Tiffanyn haltuun, ja mainosmiehet arvelivat, että oli hyvä ajatus antaa suomalaisen talonpoikaistytön kantaa Venäjän vallan vertauskuvaa. --- ---- ---- Ainoa tytöistä, joka oli innokas palaamaan kotiin, oli Miss Universum. Hän oli saanut seitsemäntuhannen dollarin shekin, joka merkitsi miljoonia Suomen markkoja.Hän oli saanut kolmentuhannenviidensadan dollarin arvoisen auton, jonka hän pyysi lähettämään Suomeen, timanttisen rannekellon ja paljon muita lahjoja. Hänelle tarjottiin houkuttelevia elokuvasopimuksia, mutta hän hylkäsi ne kaikki. Hän halusi ainoastaan palata Suomeen jatkamaan keskeytynyttä koulunkäyntiään.

Mutta jatkoiko hän koulua. Palatessaan Armi Kuusela ainakin teki elokuvan yhdessä Tauno Palon kanssa.Seuraavana keväänä hän lähti maailmanympärimatkalle ja jäi sille tielleen tavattuaan Gil Hilarion.  Tähän ei viitata ollenkaan.

Merimieslisäksi voidaan laskea myös ajottain hyperbolismi, kuten kuvaus Alaskan Yokon-joelta:

Olimme kuitenkin kaukana rannasta jal umi oli hyvin syvää. Koska olin pisin, minun täytyi kulkea edellä ja raivata toisille tietä. Ensi kertaa elämässäni kävelin lumessa kaulaa myöten.

Avartava, ajatuksia herättävä teos, jossa kuljetaan Tanskasta halki Grönlannin ja muun maailman. Paljon on mahtunut Freuchenin elämään hyvässä ja pahassa. Grönlannin alkuperäisasukkaiden elämäntapa on ollut hänen sydäntään lähellä ja minuakin se kiinnostaa. Tosin täytyy sanoa, että jotkin alkuperäisasukkaiden eettiset ajatukset saavat kylmiä väreitä aikaan enkä voi olla näiden kanssa samaa mieltä. Myös eräät kuvaukset merihädän keskellä saavat aikaan sen, että tapahtumia ei ole hauska nähdä silmissään. Toisaalta, kuten sanoin, on vaikea sanoa, onko näissäkin sitä merimieslisää. Sanoisin, että tämä teos on todellisuudenkuvausta hieman väritettynä kiinnostavuuden lisäämiseksi, ainakin joiltain osin.

----

Tällä mukana Kirjoja Ulapalta -lukuhaasteessa