Anna Kasurinen: Uusia ystäviä!

 

Anna Kasurinen

Uusia ystäviä

Gummerus, 1938

100 s.

Kansikuva: Martta Wendelin

Tänään vietämme Sarin, saritan,  Saran, Saaran , Sallan, Sallin (Sally) nimipäivää. Onnea kaikille päivänsankareille.

Naistenviikon haasteeseen valitsin Anna Kasurisen Uusia ystäviä -teoksen, jonka henkilögalleriasta löytyy Saara. Teoksen Saara  ei ole teoksen päähenkilö, vaan yksi koulutyttöjoukosta. Muita keskeisiä henkilöitä on Pirkko, Liisa, Mirja ja muutamia muita puhumatta pojista,

Uusia ystäviä on aika vinkeä teos. Se on toki tyypillinen tyttökirja, koululaiskertomus. Kerronta on kaikkitietävän ulkopuolisen, joka tarkastelee tyttöjoukkoa, sen keskusteluja, toimintaa ja yhteenkuuluvuutta suhteessa toisiinsa ja ympäröivään yhteiskuntaan. Kieli on reipasta, suorasukaista, vaivatonta. Onko se ajalleen tyypillistä, on vaikea sanoa. Siellä täällä jokin tunnelma, ilmaisu luo kuvan vähemmän tyypillisestä keskustelukulttuurista tai tyttökirja-aineksesta. Mainittakoon esimerkiksi maininta, kuinka luokkatoverin isä oli ampunut itsensä ennen koulun alkua. Itsemurhaan viittaaminen ei juuri ole tullut vastaan näissä tarinoissa. 

Uusia ystäviä -teoksen päähenkilö on Aino Koivu. Hän on vilkas, temperamenttinen, omat arvonsa ja näkemykset omaava opiskelija. Pojat, erityisesti muuan Pekka, kutsuu Ainoa pienokaiseksi. Ilmeisesti tytön koon takia. Ystävä, Pirkko, kutsuu häntä rohkeaksi.

Minusta hänen elämänsä on seikkailu. Aino oli kesän maalla aivan vieraassa paikassa puodissa, ja nyt hän hommasi itse lainan kouluaan varten. Aino oli mennyt pankkiin ja kysynyt, millaisia nimiä pitäisi olla takaajiksi. - Keitä neiti tuntee? oli pankissa kysytty. Sitten he olivat luetelleet muutamia, ja Aino käveli rohkeasti nimien luo ja sai ne ja lainan. Minusta ei olisi koskaan ollut sellaiseen.

Seikkailuun joutuu myös Saara kun hän on Ainon ja Pirkon kanssa joululomamatkalla Mirjan luokse ja eksyy hiihtoladulta väärälle uralle. Hän pakenee eräässä talossa mölyävää miesjoukkoa ja yrittää löytää ystävänsä, jotka ovat saapuneet perille ja ihmettelevät, missä Saara on. Tyttöä lähdetään joukolla etsimään ja avuksi otetaan suojeluskuntajoukot. Lopulta Saara ilmestyy paikalle ja kertoo nukkuneensa yönsä läheisessä saunassa. Tapaus saa valtakunnallista mainetta, sillä se kerrotaan lehdissä ja siitäkös tyttöjen perheet saavat sanomista.

Anna Kasurisen Uusia ystäviä on ilmestynyt 1938. Tarinassa liikutaan koululaisyhteisössä, puhutaan koulujuhlista. Kun ajattelen omia opiskelujani, niin minua hämmentää se kuvaus, miten opiskeluilmapiiriä, opettajia ja koulumaailmaa miljööstetään. Tytöistä osa käy yhteiskoulua (tai tyttökoulua). Aino ja Liisa ja Mirja ovat kauppaopistolaisia. Saara ja Pirkko yhteiskoululaisia. Se, miten Aino siirtyy kauppaopistolaisten juhlista yhteiskoululaisten (tai tyttökoulun) juhliin herättää kysymyksiä paitsi kaupunkiympäristöstä,  myös koulujen toimintaan liittyvistä kysymyksistä. Teoksesta nousee toki muitakin aikaan liittyviä yksityiskohtia ja huomioita, kuten se, kuinka kauppaopistossa opiskelevat ovat jo aikuisia, kun yhteiskoululaiset/tyttökoululaiset ovat vielä lapsia. Tämä liikkuminen eri koulujen välillä ja kysymys siitä, oliko kyseeessä mikä opinahjo jää vähän vaillinaiseksi ja epätietoisuuden varaan.

Naiseuden peruskysymyksiä tämä toki vilisee. Ollako itsenäinen, tietoa ja taitoa etsivä vai ruvetako romanttiseksi ja avioliittoon hakeutuvaksi. Ainon ja Pekan välillä kipinät sinkoilevat enemmän ja vähemmän. Tyttötoverit keskusteluineen luovat enemmän ja vähemmän tuttua tyttötyyppiä kauneusihanteineen. Hieman ihmettelen ajatusta, että filmeissä saksalaisten tai itävaltalaisten tanssi olisi jotenkin kauniimpaa ja sulokkaampaa kuin amerikkalaisissa filmeissä, kuten Aino ilmaisee tanssiinpyytävälle Martille. En voi olla ajattelematta, että tässä liikutaan tuon ajan poliittisessa ilmapiirissä, mutta mene ja tiedä. Aikaa kuvastavia viitteitä on myös viittaukset Shirley Templeen ja Marlene Dietrichiin.

Googlausta aiheuttivat viittaukset Malthusin väestöteoriaan, josta minulla ei ollut aavistustakaan, mistä mahtaa olla kyse sen paremmin kuin Finne Ikuinen kysymys -teoksestakaan, joka oli keskustelunaiheena tyttöjen Kirjallisessa huutokerhossa. Tosin teoksesta ei tuossa kokoontumisessa juurikaan puhuttu. 

Yritin löytää jotakin arviota Finnen teoksesta, mutta en ainkaan vielä löytänyt. Minulla on kuitenkin tuntuma, että tuo romaanin teema olisi mahdollisesti kytköksissä tähän teokseen. Osaako kukaan lukijani valaista asiaa?

Minusta on hieman outoa lukea kirjallisuutta, jonka päähenkilön nimi on sama, kuin omani. Onko tämän teoksen Aino minunkaltaiseni. Meissä on ehkä jotain samaa. Kirjanpito onnistui häneltä erinomaisesti, eikä se minullakaan aikoinaan huonoimpia onnistumisia ollut. Arvoissa ja suhtatumisessa viinanjuontiin olemme samoilla linjoilla.Erään luvun otsikointi: Aino ei ymmärrä huumoria on suhteellinen. Minä en juurikaan ole huumorintajuinen ja varsinkin itselle nauraminen ei onnistu. Saatan kyllä hörähdellä jollekin osuvalle sana-assosiaatiolle tai kielelliselle leikille, mutta kuten sanottua. Huumori on suhteellinen juttu. 

Mainittakoon, että kirjailija Anna Kasurinen on yhtä kuin kirjailija Kaija Väänänen, jonka tiedon sain tyttökirjallisuutta tutkineelta Saralta. Onnitteluni hänelle erityisesti näin Saran-päivänä. Teos Uusia ystäviä on ilmestynyt 1950-luvulla, Kaija Väänäsen hieman laajempana ja uudistettuna, Otavan julkaisemana,  nimellä Viluinen unelma. Teos löytyy hyllystäni, kun tulin sen hankkineeksi ennen kuin tietää, että kyse on samasta teoksesta. Aikomus on kuitenkin lukea tuokin teos ja vertailla, mitä eroa ajankuvassa ja tunnelmissa löytyneekään. Minusta on kuitenkin hieman outoa ja kummallista, että teos on julkaistu eri nimellä ja eri kustantajan toimesta. Herättää monia kustannuspoliittisia kysymyksiä.

 

Tuulia: Marja-Liisa harjoittelee!

 

Tuulia

Marja-Liisa harjoittelee

WSOY, 1943

127 + 1 s.

Kansikuvitus: Martta Wendelin

Olen aiemmin lukenut Tuulian eli Tyyni Tuulion kirjoittaman teoksen Marja-Liisan oma koti, joka on jatkoa tähän teokseen. Teoksen päähenkilö Marja-Liisa on juuri ylioppilaaksi valmistunut nuori nainen, jonka äiti on kuollut ja isän uusi puoliso on tämän sisar, Elsa-täti. Elsa-tädin luonnehdinnan mukaan Marja-Liislla "ona aina ollut taipumusta valikoida ruokiasi". Tällä täti ei tarkoita niinkään ruokiin kohdistuvaa ennakkoluuloa kuin elämänasennetta, jossa on etsitty vain mukavia asioita.

Marja-Liisalla on kaksi veljeä, Risto ja Jukka. Jukka on vielä opiskeleva, mutta Risto on sotarintamalla, jonne Jukkakin värväytyy hetkeksi aikaa ennen kuin taas jatkaa lukujaan. Eletään jatkosodan aikaa. Lisäksi on siskopuolet Leena ja Tytti, jotka ovat siis Elsa-tädin omia lapsia.

Kun isä, joka on lääkäri on rintamalla ja Elsa-täti, joka on sairaanhoitaja ammatiltaan lähtee myös täyttämään velvollisuuttaan, jää Marja-Liisa emännöimään kotia. Tosin on kodissa keittäjä ja sisäkkö ja lääkärinvastaanotolla toimii lääkärinsijaisena Aino Auer. Kun keittäjä sairastuu, joutuu Marja-Liisa ottamaan homman hoitoon, kun ei saa ketään tilalle. Sisäkkökin lähtee töihin Helsinkiin. Tällöin tosin keittäjä on jo palannut hommiin, joten Marja-Liisa ryhtyy vuorostaan sisäköksi. Kunnes Leena sairastuu ja Marja-Liisa joutuu harjoitteelemaan vielä sairaanhoitajana toimimistakin. Tällöin Elsa-täti palaa ja sisäköksi on saatu keittäjän sukulaistyttö.

Marja-Liisa joutuu siis opettelemaan perheenemännän taitoja ja arjen askareita. Hän kuitenkin uneksii musiikki- ja kieliopinnoista Helsingissä. Nuorena kuolleen äidin kuva seinällä on tärkeä Marja-Liisalle. Siitä hän hakee voimaa musiikin ohella, kun pelot käy mielen päälle.

Perinteistä tyttökirjallisuutta, voisi sanoa. Itseäni kiinnosti teoksen sodanaikainen mentaliteetti, Suur-Suomi -haave mainitaan kaksi kertaa, Karjalainen evakkoperhe, neljätoista henkeä asustaa kylmässä mökissä ja haaveilee paluusta Kannakselle. Risto-veljen tullessa lomalle hän tuo mukanaan toverinsa, Harrin. Harrinkin äiti on kuollut. Talvisodan pommituksessa.

 "Mutta äiti on minulle niin pyhä, niin loukkaamaton käsite, että minun on järkyttävää ajatella jonkun ihmisen äitiä vihollisen pommien kohteena. Hirvittäviä asioita muutamien on nieltävä."

 Harrin isä on mennyt naimisiin paljon nuoremman naisen kanssa , naisen, joka on miltei oman pojan ikäinen. Harri kokee olevansa vailla kotia.

"Enhän voi tuomita isää, hän on elinkelpoinen mies ja omalla alallaan arvokas ihminen."

Rakkaus syntyy Harrin ja Marja-Liisan välille. Sitten kirjeitä ei enää tulekaan, isä soittaa sotasairaalasta ja kertoo Harrin haavoittuneen ja isän täytyneen tehdä pahoja. Leikata vasen käsi kyynärpäätä myöten pois. Sota on siis taustalla vaikuttamassa, mutta enemmän on kotiarjen pyörittämistä. Sota nähdään jotenkin ihanteellisena velvollisuutena. Hyvin tyypillinen mentaliteetti tuolle ajalle siis. 

Naisen asemasta:

"Jokaisen naisen tulee olla muutakin kuin miehensä vaimo"

---

Kirja on luettu myös Sinisen linnan kirjastossa, samoin kuin jatkokin

Anni Swan: Me kolme & Ritvan suojatit!

 

Anni Swan

Me Kolme &  Ritvan suojatit

WSOY, 1956 (viides painos)

Kansikuva: Martta Wendelin

187 + 128 s.

 

 

 

 

Me kolme tarkoittaa Erkkiä, Yrjöä ja Ritvaa. Erkki on yhteiskoululainen, joka on erotettu kevätlukukaudeksi, koska on ollut osallisena opettajan rumassa kiusaamisjutussa. Erkin perhe on köyhä, isä kuollut ja äiti ja sisko tekevät töitä kouluttaakseen pojasta ylioppilaan, ja sisko sanookin  kovat sanat Erkille. Erkki kuitenkin sattumalta pelastaa kiusatun opettajan tyttären jäämästä hevosen jalkojen alle, mistä opettaja tulee kiittämään häntä. Erkki tuntee itsensä vähän noloki ja päättää miehistyä, mennä töihin kevääksi ja kesäksi ja jatkaa lukujaan syksyllä. Hän pääseekin töihin Orimäen tehtaalle kirjanpitäjäksi. Matkalla sinne hän kyytimiehen kanssa eksyy yksinäiseen matalaan majaan ja tekee tuttavuutta kahden pienen pojan kanssa, jotka ovat hyvin arkoja ja vaikuttavat kaltoinkohdelluilta.

Yrjö ja Ritva puolestaan ovat serkuksia. Yrjö on halvaantunut sairastuttuaan lapsihalvaukseen eli polioon.

Yrjö kuulee tragediasta, joka on kohdannut Orimäen tehtaan omistajaa, leskirouva Arbeliusta. Linna, joksi tämän kartanoa kutsutaan, on palanut ja palossa on kuollut hänen kaksi poikaansa. 

Erinäisten tapahtumien seurauksena Erkki, Yrjö ja Ritva ovat vakuuttuneita, että pojat eivät kuolleetkaan tulipalossa vaan heidät on ryöstetty ja he alkavat selvittää asioita, mutta huomaavat, että heidän tutkimuksilleen aiheutetaan monenlaista estettä. Erkki joutuu lopulta epäillyksi tehtaan varojen varastamisesta.

Tarina on ihan kelpo seikkailu ja tämä kuuluu Anni Swanin kootuissa suosikkeihini Pikkupappilan ja Ulla ja Mark -teosten jälkeen.

Ritvan suojatit on jatko-osa, joka kertoo Ritvan koululaiselämästä Helsingissä. Hän tekee tuttavuutta Jyrängön perheeseen, jonka taiteilijaisä nostaa ihokarvat pystyyn huolettomuudellaan ja itsekkäällä asenteellaan. Lapset  Senta, Sasi eli Saskia, Immu ja Jukka ovat suorastaan tuuliajolla selviytymässä omin voimin. Jukka lienee vanhin, sillä hän käy töissä, mutta käy myös iltakoulua. Immu on nuorin. Senta, johon Ritva ensimmäisenä törmää on 9-vuotias, taloudesta huolta kantava ja Sasi on samalla luokalla kuin Ritva. Taiteilijaisä huitelee missä milloinkin maalailemassa ja lapset saavat selviytyä omin nokkineen. Sitten isä tekee junamatkalla tuttavuutta herra Jantsmannin kanssa ja vuokraa yhden huoneen hänelle. Ennen pitkää Ritva saa huomata, että vaara vaanii jälleen samalta suunnalta kuin Orimäessä.

Teokset on  ihan mukavaa luettavaa. Näissä yhdistyy suomalainen arki (sellaisena kuin se kulloinkin on esiintynyt) hituseen sadun lumoa, sillä monesti asiat selviävät onnellisesti, vaikka todellisuudessa ne ei ehkä lutviutuisi ihan yhtä onnekkaasti.

Tein kuitenkin, nyt lukiessani, muutamia pieniä huomioita, jotka saavat mietteliäiksi. Teokset kuvaavat kolmikymmenluvun Suomea. Presidenttinä on P.E.Svinhufvud. Ritva, astellessaan Helsingin katuja kuvittelee kuinka voisi sattua niin, että presidentti vaikka pudottaisi lompakkonsa ja hän nostaisi sen ja ojentaisi presidentille ja saisi kutsun iltapäiväteelle tai kahveille,  predidentin linnaan. Ritva on pieni uneksija, mutta kuitenkin jalat maassa, ymmärtäen, että haaveilu on haaveilua. Ajankuvasta kertoo myös viittaus Mussoliniin.

"Edisonkin oli sanomalehtimyyjä, ja Lincoln ja Mussolini olivat asiapoikia, ja Lönrot oli räätälin opissa, luetteli Saskia pikkuvanhasti." Hmm. Minusta Lincolnin ja Mussolinin rinnastaminen on hieman erikoista ja en kyllä itse sitä tekisi. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli maininta Katajanokan lentokentästä. Jotenkin en osaa kuvitella Katajanokalle lentokenttää, mutta kyllä sellainen on ollut. Tietoa hakiessani selvisi, että se on toiminut 1924-1936 välisenä aikana ja kun Svinhufvud toimi presidenttinä 1931-37 voidaan ajatella, että tämän teosparin tapahtumat sijoittuvat ennemminkin kolmikymmenluvun alkupuolelle kuin loppupuolelle. 

Ritvan suojatit -osiossa on muutamia loogisuusvirheitä. Teksissä mainitaan ensin,  että kuinka "Neljännen luokan historian tunti oli päättynyt" ja sitten "Opettajan näin murehtiessa riemuitsi viides luokka". Opettaja, joka oli sijainen, ei murehtinut tunnin päättymistä, vaan sitä, että oppilaat olivat tehneet viittauslakon ja hän tunsi itsensä kykenemättömäksi. Sitten taas "Seuraavan päivänä oli neljännellä luokkalla" --- ----. 

Toinen loogisuusvirhe tulee luvussa, joka on nimetty "Ritva liikenaisena", vaikka liikenaisena toimii Senta, jonka isä on lähettänyt myymään taulujansa.

Kerronnasta voisin vielä sanoa, että maininta :"lukijalle huomautamme, että ----" ikään kuin lukija ei olisi kyllin viisas tajutakseen mitä sanat sulkumerkkeissä tarkoittaisivat. Tämä yksittäinen kertojan lausuma on mielestäni kuitenkin aika harvinainen Swanin kerronnassa, ei ainakaan tule nyt mieleen vastaavaa, jossa "rautalangasta" väännettäisiin, mitä teksti tarkoittaa. 

Vaikka pidänkin paljon itse tästä tarinasta, niin minun on myönnettävä, että tämä herätti myös paljon ristiriitaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Minua jäi esimerkiksi mietityttämään se, että millainen koulukäytäntö oli 30-luvulla. Silloinhan oli jo kansakouluja ja oppivelvollisuuslakikin annettu jo 1921. Kuitenkaan Sentan koulunkäynnistä ei puhuttu mitään ja Ritva ja Sasi olivat samalla luokalla. Kyse ei kuitenkaan ollut kansakoulusta, ymmärtääkseni, sillä Ritvan oli kustantanut kouluun rouva Arbelius. Kuka maksoi Sasin koulutuksen, kun Jyrängön perhe oli köyhä ja kattiloita ja muita kodin hyötyesineitä jouduttiin viemään panttikonttoriin. 

Me kolme Ritvan suojateissa korostuu paitsi agraariyhteiskunnan ja teollistumisen mukanaan tuomat olot, maaseudun ja kaupunkiolojen vastakkaisuus myös luokkayhteiskunnan eriarvoistavuus. Jyrängön lapset saavat tulla suurelta osin omin voimin toimiin. Nykyään lastensuojelu jo ottaisi heidät hoteisiinsa. Ritvan suojateissa ilmenee myös ennakkoluuloisuus ja stereotyyppinen ajattelu taiteilijaelämää kohtaan. Jyrängön taiteilijaisä edustaa niin kamalaa äärilaitaa, että ihan pahaa tekee, vaikka ei häntä yksinomaan huonoksi ihmiseksi kuvata. Kyllä hän lapsiaan rakastaa - omalla tavallaa, mutta auttamatta itseään hieman enemmän. 

Kaikista näistä huomioista huolimatta, en voi silti  väheksyä Anni Swanin merkitystä lasten- ja nuortenkirjailijana. Hänen tarinansa elävät ja niissä on hyvä lukijan tarinapoluilla kulkea.

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 3: Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana

 

James Oliver Curwood: Kalliovuorten kuningas!

 

James Oliver Curwood

Kalliovuorten kuningas

WSOY, 1957 (4. painos)

Suomentaja?

Kansikuvitus: Martta Wendelin

 

Kirjailijan motiivi teokselle: "Tämä toinen 'luonnonkirjani', jonka tarjoan yleisölle, on eräänlainen tunnustus - tunnustus ja toivomus. Sellaisen miehen tunnustus, joka vuosikausia metsästi ja tappoi, ennen kuin oppi, että erämaa tarjoaa paljon jännittävämpää urheilua kuin teurastamista - ja toivomus etä tämä kirjani opettaisi muitakin ymärtämään, ettei metsästyksen suuri ilo ole tappaminen, vaan elämän lahjoittaminen."

Alkulause: "Hiljaa ja liikkumattomana, ison punertavan kalliolohkareen kaltaisena oli Tyr seisonut useita minuutteja ja silmäillyt valtakuntaansa."

Loppukappale: Syvällä luolassa Muskwa liikahteli levottomasti. Tyr veti syvään henkeään. Senjälkeen (sic) ne nukkuivat, kauan ja hyvin. Ja ehkäpä uneksivatkin....

Olen lukenut aika paljon Curwoodia, mutta tämä tarina on hyvin erilainen lännentarina. Tämän päähenkilöitä tai hahmoja ei ole niinkään ihmiset, vaikka heitäkin on, vaan karhut ja karhujen elämä. Kuinka todenmukainen kuvaus on luonnontieteelliseltä kannalta, on vaikea sanoa, sillä tarinassa on muutamia piirteitä, jotka saavat miettimään eläinlajien vuorovaikutusta ja toimintaa.Niin tai näin, niin kuvaus antaa paljon uutta näkökulmaa ja tietoa karhujen elämästä. Karhut kuulostavat pelottavilta ja vanha sananlasku, "lähde sutta pakoon tulee karhu vastaan", antaa jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka vaarallisesta kaverista on kyse. Ei sillä, ei tämä tarina mitään lempeää nallekarhutyyppiäkään kuvaa.

Kertoja on kaikkitetävä ulkopuolinen, joka kertoo tarinaa vuoroin harmaakarhu Tyrin, mustakarhunpoikasen Muskwan ja vuoroin metsästäjäkaverusten Jim Langdonin ja Bruce Otton näkökulmasta.

Tarina on kertovaa ja kuvaavaa. Virkkeet ovat monipuolisia ja vivahteikkaita. Suoran kerronnan väliin on sujautettu dialogia ja keskustelevuutta. Kertoja käyttää elävää kieltä. Laatusanat värittävät mukavasti kerrontaa.

"Jim nauroi, Sillä Brucen uhkaukset ja  ja tämän hyvinhoidetut, uhkauksista vähääkään välittämättömät kuormahevoset huvittivat häntä."

Bruce Otto kuvataan hahmoltaan käyristyneeksi metallisulaksi, jollaiseksi hänen asennon on tehnyt vuosikausien ratsastus pienillä tunturihevosilla. Jim Langdonia kuvataan hieman enemmän:

"Hänen vaalea parransänkensä ei peittänyt kasvojen rusketusta, jonka hän oli saanut harhaillessaan viikkokausia tuntureilla; hänen paitansa oli rinnasta auki ja paljasti tuulen ja auringon  tummaksi ahavoittaman kaulan; hänen silmänsä olivat harmaansiniset, terävät ja tutkivat, ja hän tarkasteli eteensä avautuvaa näköalaa iloisen innokkaana niinkuin  metsästäjä ja seikkailija ainakin."

Langdon ja Bruce ovat siis metsästysretkellä Kanadan erämaassa ja vuorilaaksoissa, kun he päätyvät harmaakarhu Tyrin reviirille. Miehet eivät ole milloinkaan nähneet yhtä suurta karhua. Langdon päättää  saada sen saaliikseen, ja se olisi viimeinen hänen ampumansa karhu. 

Paitsi upeaa ja kaunista luontokuvausta tässä on myös raakaa kuvausta karhun villieläinluonnosta. Toisaalta vastapainona on herkkyyttä ja koskettavuutta. Erityisen koskettava on kuvaus, kuinka Bruce ampuu vuodenikäisen karhunpoikasen metsästyskoirien ruoaksi ja heittää sen puun alle, jossa on myös vangiksi saatu mustakarhunpoikanen Muskwa. Muskwa ei ymmärrä, että vielä lämmin karhuvainaa on kuollut ja käpertyy entisen leikkitoverinsa viereen käpälä kaulakkain. kun miehet näkevät tilanteen, he muuttuvat hiljaisiksi ja hautaavat kuolleen karhunpoikasen Muskwan nukkuessa.

Tämä oli todella mielenkiintoinen ja avartava lukukokemus. Lukemistani Curwoodin teoksista ehdottomasti kärkiaineistoa. Minään luonnontieteellisenä faktateoksena tätä ei voi pitää, mutta uskoisin, että kirjailija on kuitenkin tiennyt, mistä kirjoittaa ja kuvatessaan karhun käyttäytymiseen liittyviä tekijöitä. En silti haluaisi joutua vastakkain karhun kanssa. Eri karhulajien eroavaisuuksista haluaisin kuitenkin tietää enemmän.

Metafora: "Laakso oli kuin suuri, tyytyväinen kissa, ja tuulen hyväilevään huminaan sekoittuivat äänet olivat kuin unisen kissan kehräämistä."

Kiehtova villileipä-resepti:

"Hän aukaisi yhden raskaista jauhosäkeistä; kaivoi molemmin käsin kolon jauhoihin, otti puolituoppia (sic) vettä ja puoli kuppia kariburasvaa teelusikallisen leivinpulveria ja hyppysellisen suolaa sekoitti nämä ja teki taikinan; Ja viiden minuutin perästä oli leipäteelmys paistinpannussa ja puolen tunnin perästä oli liha paistettu, perunat keitetty ja leipä kullanruskeata."

Outoja ovat: Röyhelörotta, kopaiwa-puu.

---

Kirjan kannet auki kohta 12: Lue kirja, jonka kansissa on villieläimiä

Zane Grey: Purppurarinteiden ratsastajat!

 

Zane Grey: Purppurarinteiden ratsastajat

Alkuteos: Riders of the purple sage

Suomentanut Väinö Nyman

7. painos

WSOY, 1955

Jos olisin lukenut tämän viime vuonna olisin saanut tällä kirjalla kuitattua Helmet-haasteen kohdan  kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti. Ennakkoluuloisuuteni johtuu siitä, että kirjassa on mormoneja. Täytyy sanoa, että ennakkoluuloisuus ja myös vastenmielisyys kasvoi tätä kirjaa lukiessa, jos tässä kohta oli myös jotain valonpilkahduksia ja mieheksi ja naiseksi kasvamista. Tässä oli ihan liikaa pyssynheiluttelua ja ajattelua, että aseilla ratkaistaan kaikki ongelmat. Ja vaikka suhtautumiseni mormoniuskoa kohtaan on se, mikä se on, niin se kuva, mikä tässä annetaan mormoneista ei vastaa sitä kuvaa, minkä olen heistä saanut. Tosin minun täytyi googlata ja katsoa hieman tämän uskontokunnan historiaa ja kyllä sieltä löytyi vastaavaa. Mitenkään hengellisiä asioita painottava tämä ei ole, ennemminkin nimellisyyttä ja sitä uskon varjolla tehtävää vallan väärinkäyttöä tässä on yllin kyllin. 

Kirjan päähenkilö on Jane Withersteen, nuori orpo karjatilan omistaja Utahin rajaseudulla. Hän on rikas. Häntä on kuitenkin alettu painostaa naimisiin mormonipiispan taholta erään mormonimiehen kanssa ja pistämään ruotuun naisena. Hänellä on apunaan Bern Venters niminen nuorukainen, joka ei ole mormoni ja jota sen takia uhkaa karkotus paikkakunnalta ja hakatuksi tuleminen tämän miehen taholta, joka haluaa Janen puolisokseen. Hakkaamisen tulee estämään Lassiter-niminen revolverisankari, joka vihaa mormoneja aivan erityisesti. Lassiter jää Janen avuksi.

Janelta varastetaan karja, hänen palveluskuntansa vakoilee häntä ja lähtee pois, sitten viedään hänen mustat arabialaishevosensa, jotka kyllä saadaan takaisin. Lopulta ryöstetään myös Janen hoiviinsa ottama pikkutyttö, jonka hän on luvannut kasvattaa "ei mormoniksi" ja johon myös Lassiter on alkanut kiintyä.

Kaiken kaikkiaan hurjaa menoa. Lopulta Jane ja Lassiter lähtevät kaupungista, samoin lähtee Bern Venters, joka on löytänyt oman rakkaansa Bessin. Bess liittyy salaperäisellä tavalla Lassiterin etsimään, kuolleeseen Milly Erneen.

En pitänyt tästä teoksesta ollenkaan. Paitsi liiallista aseiden kalistelua en tykännyt siitä tavasta, jolla Bern Venters kohteli upeaa hevosta. Vuoren sokkelot ja alkuperäisasukkaiden luola-asumukset tulevat hienosti kuvatuksi, samoin purppuraiset salviarinteet hehkuvat, mutta se hevonen, vertaansa vailla, saa lopun, jota ei olisi toivonut. Sydänjuuria riipii kova kohtalo. 

Miksi sitten luin tämän kirjan ennakkoluuloistani huolimatta. Koska isäni puhui tästä kirjasta ja en tiedä isäni paljonkaan lukeneen kirjoja. En tiedä, minkä ikäisenä isäni tämän luki, mutta mikään lastenkirja tämä ei ole, eikä oikein aikuistenaikuistenkaan. Parempiakin kirjoja olen Greylta lukenut.

---

USA:n kirjallinen osavaltiovalloitus: Utah

Kirjan Kannet Auki -lukuhaaste kohta 21: Kirja, jonka kannet on suunnitellut Martta Wendelin. 

Wendelinin kansikuvitus onkin parasta, mitä tämä kirja tarjosi.  Ostin tämän resuisen kirjan tosi edullisesti nettiantikvariaatista muiden kirjojen ohessa, mutta tuskin säilytän tätä, paitsi nämä kannet ehkä.

Anna-Lea Tiilikainen: Lapin Raija!

 

Anna-Lea Tiilikainen

Lapin Raija

Kuva ja Sana, 1948

38 s.

Kansi ja kuvitus: Martta Wendelin

Lapin sota pakottaa porokyläläisen Raijan perheineen evakkoon Ruotsin puolelle. Isä on sodassa. Juna-asemalla huomataan, että pikkkusiskon nukke on kadonnut ja Raija lähtee etsimään sitä. Hän ei kuitenkaan löydä sitä ja palaa junalle, huomatakseen, että juna onkin jo lähtenyt ja vienyt äidin ja pikkuskosko Inkerin. Raija viettää yön jossain vajassa. Seurakseen hän saa Karri-koiran, joka on jouduttu jättämään, mutta joka on etsiytynyt asemalle. Karri tuo Raijalle myös voileipäpaketin, jonka on jostain löytänyt. Aamulla Raijan ottaa hoteisiinsa Niemisen setä, joka on edellisenä päivänä neuvonut Raijaa. Niemisen setä ottaa Raijan kotiinsa Helsinkiin. Eihän tätä voi yksikseen jättää ja Niemisellä on samanikäinen Seija-tyttö.

Niin alkaa Raijalle uusi vaihe.Hän aloittaa koulunkäynnin, jossa eräs tyttö kiusaa häntä ensin, mutta myöhemmin tytöistä tulee ystäviä. Sitten Raijaa syytetään varkaudesta, mutta sekin selviää. Joulu tuo yllätyksen - Isän, joka tuo terveisiä Niemisten vuokralaiselle. Raija lähtee isänsä kanssa takaisin kotiseudulle. Jännittävin kokemus on kun Raija joutuu pakenemaan karhua. Siinä voisi käydä huonosti, ellei taivaalla lentäisi lentokone, josta nähdään tilanne ja karhu kokee kohtalonsa, mutta lentäjänkään ei käy hyvin, sillä lentokone rysähtää maahan.

Tämä on pieni herttainen kirjanen, jonka luvut eivät ole pitkiä. Asiat selviää nopeasti Taivaan Isään luottaen. Kerronnan jännin kohta onkin tuo karhun takaa-ajo ja pakoonjuoksu.Kaikki päättyy onnellisessti. Sota on ohi ja äiti ja pikkusiskokin saadaan takaisin kotimökkiin,joka on säilynyt polttamatta. Pikkumirrikin, joka on jouduttu jättämään evakkon lähtiessä on selviytynyt,vaikkakin kovin laihtuneena.

Paljon ja monenlaista tapahtumaa tiiviissä paketissa, sanoisin. Kerrontaa värittää hauska mustavalkokuvitus.

Heikki Jylhä: Delawaren pojat!

 

Heikki Jylhä

Delawaren pojat

WSOY, 1938

159 s.

Kansikuvitus: Martta Wendelin

 

Aloituslause: Karkusjoki virtasi hiljalleen öisen metsän halki.

Loppulause: Silloin metsien mies nosti jousen olalleen ja lähti tasaisin askelin astelemaan erämaata kohti.

 

Päähenkilöt:  Olli Hartikka, Suomesta tai Ruotsin suomalaismetsistä Vermlannista Delawaren metsiin muuttaneen Antti Hartikan vanhin poika.Olli itse oli 'uuden maan' kasvatti, samoin kuin Lassi  Kokkinen.

Olli istui saunan penkillä ja katseli ikkunasta kuun valaisemaa pihamata. Saunan seinustalla oli koivu, jonka isä raivatessaan oli siihen jättänyt. Puntus-ukko, joka oli talossa puutöitä tekemässä, oli sitä katsoessaan sanonut, että vanhankansan aikaan oli kartanollapuita, joita pidettiin pyhinä ja joissa asui haltija. Hartikan koivu oli nuori, siinä ei varmaankaan vielä ollut haltijan henkeä. Kuu näkyi puun latvan takaa, mutta sen kirkkaan pinnan  rikkoivat hiljaa keinuvat lehdet, joiden leikkiä pojan katse seurasi. Saunan kostea lämpö raukaisi häntä, mutta hän ei tahtonut nukkua. 

Lehdet suurentuivat ja suurentuivat silmissä ja muuttuivat viimein räpytteleviksi linnuiksi, kirjaviksi fasaaneiksi --- --- --- Koskiko joku kevyesti Ollin olkapäähän kuiskaten samalla hiljaa hänen nimensä? Oliko nuoressa koivussa sittenkin haltija, joka ei antanut vartijan nukkua? Poika nousi jalkeille ravistaen unen silmistään ja avasi varovasti saunan oven tarkastellen pihamaata. 

Tuvan seinustalla varjon puolella näytti olevan jokin olento. --- --- ---

Olli ei viivyttele, kun hän huomaa talon nurkkaa nuoleskelevat liekit vaan hyökkää paikalla kyyrysillään olevan intiaanin kimppuun, joka isän ja Puntus-ukonkin tullessa paikalle pakenee yön pimeyteen.

Elämä Schuylkill-joen varrella muuttuu, kun siihen asti suomalaisten siirtolaisten kanssa rauhaisasti eläneet intiaanit alkavat kapinoida ja hankkiutua sotaan. Paitsi suomalaisia seudulla asuu myös hollantilaisia. 

Läheisessä linnoituksessa vierailtuaan Olli tuo isälleen terveiset että väki ja karja pitäisi viedä linnoitukseen turvaan. Ensialkuun isä Hartikka on sitä mieltä, että Ollin ja hänen seuraansa linnoituksessa lyöttäytyneen Lassi Kokkisen pitäisi viedä karja ja hän jäisi talonvahdiksi, mutta sitten hän lähtee kuitenkin itse viemään lehmiä Ollin ja Lassin jäädessä talonvahdeiksi.  

Pian pojat kuitenkin lähtevät metsiin taloon sattumalta poikenneen Nahka-Villen tarinoitua Minquaseista ja Lenapeista. Metsässä Olli ja Lassi kohtaavat karhun, jonka Olli ampuu luodikollaan. Karhunnahan he lahjoittavat kohtaamalleen intiaanille, joka kertoo Minquas-päällikkö Kenabeekistä ja Lenapien päälliköstä Soangetahasta, jota Kenabeeek yrittää suostutella sotaan. Pojat lähtevät kohti Lenapien leiriä hieroakseen rauhaa ja niin on seikkailu lähtenyt käyntiin. Seikkailu, jossa pojat kohtaavat monenlaisia vaaroja, mutta josta neuvokkuus ja erinäiseet muut seikat heidät pelastaa.

Tarinassa kuvastuu suomalainen elämänmeno sellaisena, kuin se joskus muutama vuosisata sitten on ollut. Ajallista elementtiä tarinassa ei kerrota, mutta jotain voi päätellä Värmlanti-viittauksista. Ilman intiaaneja tämä voisi yhtä hyvin tapahtua suomalaisessa maisemassa, niin suomalaisuutta henkivää kerronta on. No, maininta jättipuista ehkä vie luontokuvauksen pois suomalaisesta  kuusi- tai mäntymetsästä, eikä tammipuiden muodostamaa holvikatostakaan ehkä kovin hyvin suomalaisista oloista löydy. Mutta siis, yleissävyltään tämä on hyvin suomalaishenkinen teos intiaaniaiheen  lisäksi. Intiaanikuvaukset on tyypillistä poikakirjojen kuvausta stereotypioineen niin hyvässä kuin pahassa. Ja hitunen romantiikkaakin joukkoon mahtuu, sillä eräs intiaanineitonen katselee vangiksi joutuneita poikia ja erityisesti Lassia, mutta ei siitä sen enempiä.

 Erityismaininta tälle lausahdukselle.

"Kaikki suomalaiset taitavat olla vähän metsäläisiä." 

----

Teos on luettu myös T uulisessa maassa, jossa kirjan "imu" taisi olla seikkailun maku ja tietysti intiaanit", joskin kerronta vähän hymyilyttikin.

---

Kirjallinen USA:n valloitus: Delaware

Kaksi samannimistä kirjaa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Margaret Andren                                                                              Erna Heinberg

Epäiltynä                                                                                          Epäiltynä

Alkuteos:                                                                                          Alkuteos

Suomentanut Sorella Soveri                                                             Suomennos:

Otava,1948                                                                                        1935

249 s.                                                                                                171 s.

Kansikuvitus:  E-K                                                                           Kansikuvitus: Martta Wendelin

Margaret Andrenin teoksen päähenkilö on Pehtorin Elli, eli Elli Hjalmarron, joka on 14-15-vuotias n

uori. Ellin paras ystävä on tilanomistaja Wenbergin Birgit Tammisaaren tilalt. Birgit käy koulua kaupungissa. Ellille tarjotaan töitä kaupungista, leipuri Bengtsonilta

 Kaupungissa Birgit käy koulua ja Elli auttaa leipomossa. Eräänä päivänä Birgit on tyttötoveriensa kanssa leipomossa syömässä leivonnaisia, kun Birgitin tyttötoveri Maud esittelee kirjelippua, jonka hän sanoo olevan eräältä pojalta, johon Birgitkin on ihastunut. Maud pistää lapun takin taskuunsa ja seurustelu jatkuu. Birgit lähtee kesken pois ja näkee lapun pilkistelevän Maudin takintaskusta, hän ottaa sen ja lukee, ja huomaa,että viesti onkin vain joistain Maudin äidin lainakirjoista ja pistää lapun takaisin taskuun.

Sitten Maud huomaa kadottaneensa rahapussinsa, jossa on kaksikymppiä. Rahoja  etsitään, mutta niitä ei löydy. Elli alkaa epäillä Birgitiä, sillä hän oli nähnyt tämän pistävän kätensä Maudin takin taskuun. Epäilyn kalvaessa Ellin meltä heidän ystävyytensä alkaa pikku hiljaa etääntyä. K,un Maud kertoo rahojen katoamisesta äidilleen ja siihen liittyy vielä se, että heidän tilaamissaan leivonnaisissa oli ollut hius, sotkeentuu Elli asiaa. Elli on saanut leipomossa nurjaa kohtelua muiden taholta, ja esimerkiksi Bengtsonin rouvan pikkupoika on jatkuvasti valehdellut äidilleen vääriä syytöksiä Elliä kohtaan. Elli ottaakin syyt rahoista itselleen, sillä hän ei halua antaa Birgitiä ilmi. Elli ei kuitenkaa jää odottamaan potkuja vaan karkaa.

Tämän laitoksen kansikuva on kohtauksesta, jossa Elli on matkustanut junalla naapurikaupunkiin ja kun ei löydä taloa, josta aikoi hakea töitä, hän on paluumatkalla asemalle, kun eräs mies alkaa seurata häntä ja Elliä pelottaa, mitä  mies oikein aikoo. Tilanne saa dramaattisen käänteen, kun Elli pyörtyy miehen kääntyessä hänen ylleen, mutta sanottakoon, että Elli on pelännyt turhaan. 

Kadonneet  rahatkin löytyvät, Maud, joka on ollut pikkuisen pöyhkeä, muuttuu vähän ystävällisemmäksi ja Tammisaaari, jonka menetystä Birgit suree ei häviäkään muiden omistukseen. Kirjassa on siis paljon teemoja ja tapahtumia. Tässä vain pääjuoni.

Hellyyttä ja  huumoria:

- Tänä iltana on koleata. Oletko ollut ulkona paitahihasillasi, Pelle?

- En, äiti, onhan minulla housutkin ylläni. Pelle katsahti äitiinsä hymysuin, ja kun äiti kiersi käsivartensa hänen olkapäilleen niin hän hieroi nenäänsä hellästi sitä vastaan.

Tytöt ja pojat

Pelle haastoi Ellin pelaamaan kanssaan erän 'huoneiden vuokraamista' ja voitti. pelle oli tottunut pelaaja ja luokkansa mestari. Sitten hän pelasi Birgitin kanssa ja voitti hänetkin. - Selvä se. Tyttölapsillahan ei ole logiikan hiventäkään, selitti hän voitonriemuisena. Mutta kun Birgit ivallisesti tiedusteli, oliko Pelle selvillä siitä, mitä logiikka merkitsi, ei poika pystynyt sitä tyydyttävästi selittämään, ja sehänli hiukan kiusallista.

Tämä teos on palkittu suuressa ruotsalaisessa tyttökirjakilpailussa 1944.

Erna Heinbergin teoksen päähenkilö on Kaija Hammarsten, joka on  äitinsä kanssa muuttanut maalta kaupunkiin. Kaijan isä on kuollut. Teos saa alkunsa koulunpihalla, jossa pojat huutavat: lupa, lupa päiväks täks muuten pannaan mytinäks. Eräs pojista, Väinö Lehtonen erityiseseti haluaa lomaa, sillä hän on saanut isältään  hienon laivan Helsingin tuliaisina ja haluaa päästä sitä uittamaan, onhan nyt niin hieno päivä. Marssiessaan pihalla ja huudellessaan iskulausetta hän astuu vahingossa valvovan opettajan jalalle mistä seuraa, että opettaja lähettää hänet rehtorin kansliaan anomaan oppilaille lupaa. Väinö on rikkaan perheen poika, jonka paras kaveri on Seppo, joka puolestaan on köyhä, mutta rohkea, mitä Väinö taas ei ole. Sepolla on sisko Anna Maija, joka puolestaan ystävystyy Kaijan kanssa. Lupaa saadaan, josta Väinö ottaa kunnian itselleen, vaikka itseasiassa hän on ollut niin pelästyksissä, ettei ole saanut sanaa suustaan.

Jupakka välitunnilla kuitenkin korpeaa häntä ja kun tytöt Kaija ja Anna-Maija ovat naureskelleet hänelle, niin hän kuulee, että Kaijan sukuknimi on Hammarsten sanoo tälle, että ei kyllä tuntisi tätä,sillä kuka nyt haluaa tuntea varkaan tyttären. Kaijan äiti ja Väinön äiti ovat sisaruksia ja heille on tullut välirikko, kun eräs koru on kadonnut ja siitä epäillään Kaijan isää, joka on köyhä säveltäjä.

Tässäkin kirjassa tapahtuu monenlaista ja henkilöissä on  erinäisiä persoonallisuuksia, kuten Sepon ja Anna-Maijan äiti, joka matkustelee ympäriinsä laulamassa. Sepon ja Väinön ystävyys menee poikki laivanuittamisreissun jälkeen. Seppo ja tytöt alkavat selvitätää koruvarkautta ja puhdistaa Kaijan isän mainetta. On syntymäpäiväkutsut, piiloleikin yllättävä seuraus ja tulipalo, pikku poika jää hevosen jalkoihin ja tapahtuu kulttuuriskandaali ennen kuin vuosien takainen koruvarkaus selviää, sukuriita  selviää ja Väinökin miehistyy.

Näillä kahdella kirjalla on sama nimi (ainakin suomenkielisinä) ja niissä on vähän samoja teemojakin. Heinbergin teoksessa on kuitenkin enemmän yhteiskunnallista otetta ja värikkäämpiä hahmoja. Myös suomennostapa eroaa, sillä Andrenin teosta ei ole sopeutettu suomalaiseen yhteiskuntaan, vaikka nimiä on suomennettu. Siinä on selkeästi nähtävissä että tarina sijoittuu ruotsalaiseen yhteisöön. Heinbergin teosta sen sijaan pidin ensin suomalaisena teoksena, ennen kuin hoksasin tuon suomennos-sanan etulehdeltä. Tarina on myös tuotu  suomalaiseen yhteiskuntaan suomennettaessa. Toisaalta kuitenkaan tämä suomalaistaminen ei ole oikein onnistunut, sillä kirjan tapahtumat ja maisema, jonka näen tapahtumien myötä on vaikea sijoittaa suomalaiseen maisemaan ja kyläyhteisöön. Kuitenkin kaikitenkin nämä olivat ihan kivoja tyttö-/koululaiskertomuksia.

----

Helmet 2020 -lukuhaaste kohdat 47 ja 48:  Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

Naistenviikko 2020 esittelyssä Eila Kaukovallan Tuntematon Marianna!

Eila Kaukovalta

Tuntematon Marianna

Otava, 1938

110 s.

Kansikuva:Martta Wendelin

Tänään on Olgan ja Oilin nimipäivä. Itse tykkään erityisen paljon näistä O:lla alkavista naisten nimistä. Kun niitä kuitenkin yrittää löytää kirjojen henkilögalleriasta, niin harvemminpa tulee vastaan. Katsastaessani oman kirjahyllyni tarjontaa tätä haastetta silmälläpitäen (kirjastoon ei nyt ollut mahdollisuuksia), niin hankalaa oli löytää joku Olga tai Oili, vaikka kirjoja on kyllä pienen kyläkirjaston verran. No, onneksi löytyi sentään tämä kirja, jossa eräs Olga esiintyy. Hän on tämän kirjan päähenkilön Sofia Auerin, kotoisammin Solen äiti, koko nimeltään Olga Amanda o.s. Cederström. Sole on vanhempiensa iltatähti, syntynyt kymmenen vuotta myöhemmin kuin isot sisaruksensa Liisa ja Risto.

Tämä onkin sitten ainoa maininta Olga-nimeen, mutta äiti-mainintoja on sitten jonkin verran enemmän. Näistä maininnoista ei kovin kummoista naiskuvaa pysty muodostamaan, mitä nyt niistä ehkä muodostuu kuva sivistyksestä ja hyvistä tavoista. Tätä vasten onkin hieman erikoinen piirre, että Sole haluaa näyttelijäksi, mikä lienee kuitenkin perinnöllistä, kuten Solen harmittelema nenänmuotokin, mikä tulee isomummon puolelta, samoin kuin Sofia-nimi.

No, tämä tästä. Tämä on tyypillinen tyttökirja, koululaiskertomus. Sole on yhteiskoulun viidennellä ja hänen pitäisi esiintyä näytelmässä kreivittärenä vastanäyttelijänään poika nimeltä Pekarinen, jota hän ei voi sietää. Tarinankerronta on kirjemuotoinen. Sole on helsinkiläinen ja alkaa kirjeenvaihtoon turkulaisen Mariannan kanssa (koululuokka ehdottanut kirjeenvaihtoa koululuokalle). Paitsi näytelmää ja suhdetta Pekariseen Sole pelastaa siskonsa  Torakanvihreältä ja kuinka ollakaan, hänestä tuleekin Mariannan käly (ei Torakanvihreästä), kun hän eräällä  huvilareissulla kohtaa Billin, jonka toinen silmä on hieman tummempi kuin toinen ja kirjoittaessaan siitä, Mariannan kiinnostuu ja pyytää Solea mahdottomaan tehtävään, hankkimaan Billin osoitteen.

Paitsi, että tämä on tyypillinen tyttö-/koululaiskertomus on tässä hieman erikoisiakin piirteitä ja ajankuvaa ilmentävä. Viittaus siihen, kuinka Billy ja Solen isä vhihtavat mielipiteitä Mussolinista, Hitleristä ja Haile Selassiesta on tyttökirjallisuudessa poikkeavaa. Mussolinin ja Hitlerin maininna samassa yhteydessä ymmärrän, mutta Haile Selassieta tässä yhteydessä hiema ihmettelen. Täytynee ilmeisesti taas sivistää itseään ja lukea hieman enemän tästä kolmannesta.  Aikaa ilmentää myös viittaus Valamoon, jonne Liisa on luvannut Solen kanssa lähteä. 

Tytöt versus pojat -asetelma

- Katsos - katsos - se tervehdyspuhe - sitä ei ole ollenkaan! --- --- 

- Ehkä joku on ne varastanut? rohkenin ehdottaa.

Sain osakseni musertavan katseen.

-Sitä tyttöjen järkeä! Kuka tässä koulussa varastelisi tervehdyspuheita jamitä varten.

Nakkasin ylpeästi niskaani.

- Hyvä o, sanoin ja aloin marssia ove kohti. - Selviydy miten parhaiten taidat.

- Kas vain, menet riemulla huutamaan tämän jutun koko koululle! Onneksi olkoon! Niin tyttöjen tapaista.

Sole pelastaa Pekarisen tervehdyspuhe-episodin ja saa tältä myöhemmin kiitoksen.

- Olet reilu tyttö ja kiva torveri. --- ---- Ja auttaa sinä osasit kuin poika, ihaili Pekarinen.

- Ohhoh! Pojatko ne mielestäni vain kykenevät auttamaan? Nykyaikana tytöt ovat ihan yhtä teräviä kuin pojatkin. Vastaa Sole ja Pekarinen myöntää, että ainakin sinä.

Tämä on kuitenkin ihan kiva kirja ja aloin lukea jo jatko-osaa Tapaamme taas Marianna, jossa alkaa olla jo lisää ajankuvaa. Sarjan kolmannen osa Viitosparakin Solen olen lukenutkin jo aiemmin ja oikeastaan, saadakseen hyvän kokonaiskuvan olisikin hyvä lukea nämä kaikki kolme järjestyksessä ja samaan syssyyn. Se kokonaiskuva edustaa ehkä hyvinkin sotavuosien ajankuvaa yhdeltä kantilta, jota ei tyttökirjoissa kovinkaan paljon esiinny.

Naistenviikko 2020 kirjana Johanna Spyri: Heidi ystävämme!

Johanna Spyri
Heidi ystävämme
Jatkoa kertomuksiin Pikku Heidi ja Heidi osaa käyttää oppiaan
Alkuteos ...
Suomentanut ...
Otava, 1938
158 + 1 s.
Kansikuvitus: Martta Wendelin

Naistenviikko jatkuu ja tänäänvietettävät nimipäiväänsä: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne ja Joanna.Päivän kirjaksi valitsin sveitsiläisen lastenkirjailija Johanna Spyrin Heidi ystävämme -teoksen, jonka olen ainakin kerran aiemminkin lukenut.

Pikku Heidinhän tuntevat kaikki (tiedän, tiedän, tämä on olettamus) ja kakkososakin lienee tuttu, mutta tämä kolmas osa saattaa jo olla hieman tuntemattomampi. Heidi on  kasvanut ja on jo 12-vuotias. Hän asuu kesät isoisänsä kanssa alppimajalla ja talvet alhaalla vuoristokylässä tohtorisedän kanssa. Tohtorin, joka on muuttanut Frankfurtista alpeille ja ottanut niin Heidin kuin isoisänkin "hoiviinsa". Vuohipekka on hänkin kasvanut ja muuttanut Ragaziin puutarhurin oppiin. Vuohipekan äiti Briitta on tohtorin taloudenhoitajana ja on siinä sivussa opettanut Heidille kaikenlaista taloudenhoidosta.

Heidi ystävämme etenee hyppäyksittäin. Äkkiä Heidi on jo 15-vuotias ja hänet lähetetään Lausanneen tyttökouluun, jota myös Klara Seseman on aikoinaan käynyt. Heidi valloittaa pian tovereidensa ja vähän opettajienkin suosion välittömyydellään, paitsi erästä, joka ei halua asua Heidin huoneessa, varsinkaan sen jälkeen, kun Heidi saa isoisältään paketin, joka sisältää vuohenjuustoa.Vuohenjuusto tuntuu laittavan koko koulun sekaisin.

Loman aikana Heidi ja hänen uusi huonetoverinsa Hani, joka on unkarilainen pääsevät viettämään lomaa Alpeille. Toni, uusi vuohipaimen viihdyttää tyttöjä laulullaan, kunnes eräs omantunnonasia mykistää hänet ja saa tytöt ihmettelemään, mikä laululinnulle tuli. Kaikki kääntyy kuitenkin taas hyväksi, kun omantunnonasia pistetään järjestykseen.

Lausannen vuosi loppuu ja Heidi palaa kotiin. Taas hypätään ajassa. Isoisä ja tohtorikin kuolevat ja Heidistä tulee opettaja. Hän lähtee Hintervaldiin opettamaan 'villejä lapsia'. Hintervaldissa Heidi tekee tuttavuutta orvon Mikon kanssa, jota kaikki pitävät kurittomana hunsvonttina, mutta poika onkin mitä lahjakkain.

Tarinan lopuksi todetaan, että Heidi ja Vuohipekka ovat menneet naimisiin ja muistelevat lämmöllä lapsuuttaa ja elämää vuoristokylässä. Tästä lyhyestä lopputoteamuksesta en oikein tiedä, mitä siitä ajattelisin. Kouluelämän ja sen välillä on kummallinen hyppäys joka jää jotenkin tyhjän päälle ja perustelematta. Olisi ollut mielekkäämpää kirjoittaa kunnon tarina tähän liittyen. Muuten tämä oli kyllä ihan hauska tarina.

Kansikuva on Martta Wendelinin käsialaa ja siihen on kuvattu Heidi ja Hani.Hieman minua kuitenkin mietityttää nuo vaaleat palmikot. Hanin, joka oli siis unkarilainen hiustenväristä en tiedä, mutta Heidistä mainittiin ensimmäisesssä osassa että hän oli tummatukkainen. Miksi siis vaaleat palmikot? Onko se ollut jokin ajanhenki?!!! Kuinka tarinanmukaisia kansikuvitukset yleensä ovat? 

Muutamia huomioita naiseudesta:

-Luuletko, isoisä, että Teresen äiti kuolee? 

- Toivottavasti ei. Mutta voi niitä lapsiparkoja, jos niin huonosti kävisi. Tohtori-setä tekee kyllä voitavansa pelastaakseen hänet

- On ihanaa olla tohhtori, isosisä. Minä tahtoisin olla poika. Isoisä ymmärsi, mitä Heidi tarkoitti.

- Kyllä maailmassa on työtä tytöillekin. He voivat auttaa tohtoria ja olla usein hyvinkin tarpeen. Sairaaloissa tarvitaan sairaanhoitajia, jotka hoitavat kärsiviä ihmisiä.Se, mitä he  tekevät, ei ole niin silminähtävää kuin tohtorien työ, mutta se on usein sitäkin ihailtavampaa.

- Minä tahdon tulla siaraanhoitajaksi, että saan auttaa tohtoria.

- Vielähän meillä on aikaa sitä ajatella. Mars sänkyyn nyt."

Heidi-tarinan aikaan lääkärit olivat miehiä ja naiset sairaanhoitajia. Nykyäänhän tässä ei ole sukupuolijaottelua, joskin taitaa olla niin, että naisia olisi lääkäriopiskelijoissa enemmistö. Jostain olen sellaista ollut lukevinani.

-  Ensimmäisenä päivänä koulussa oli lukuisa joukko lapsia, mutta sen jälkeen en ole nähnyt ainoatakaan. Ja siitä olen varma,että nämä lapset, jos ketkä tarvitsevat oppia. Tätä ei voi jatkua enää pitemmälti.

Kylänvanhinkääntyi ja pyöritteli lakkiaan käsissään ennenkuin vastasi.

-Tiesinhän minä sen jo edeltä käsin, ettei siitä mitään tule, olinhan sanonutkin sen. Siihen tarvitaan tarmokkaampaakättä kuin naisen.

Heidi katseli häntä hiukan ihmeissään.

- Vai niin, vai sitäkö mieltä te olette,sanoi hän sitten rauhallisesti.- Teistä nähden saan siis lähteä vaikka heti paikalla.

- Ei mitään kiirettä, vastasi kylänvanhin.

Heidi sanoi hyvästi ja meni kotiin.

Hintervaldin kylä on hyvin erilainen kuin alppikylä, jossa Heidi on asunut. Lapset ovat epäsiistejä resupekkoja, mutta Heidi ei olisi Heidi, jos hän ei keksisi keinoa saada asioita järjestykseen tässä metsäkylässäkin. Vai tarmokkaampaa kättä kuin naisen käsi. Tarmokkaampaa ei varmaan löydykään kuin Heidin kädet ja mieli.

j.k. Pakko lisätä tähän, kun vasta sain selville, että tämä Heidi-sarjan kolmas teos ei olekaan Johanna Spyrin itsensä kirjoittama, vaan hänen kuolemansa jälkeen Charles Tritten nimisen miehen kirjoittama, vaikka onkin suomeksi julkaistu Spyrin nimellä. Charles Tritten on kirjoittanut vielä toisenkin jatko-osan Heidin lapset, joka olisi toki kiinnostavaa lukea. 

Hieman meni nyt mönkään tämä kirjaesittely naistenviikon osalta, kun piti esittelemäni vain naiskirjailijoiden ja naistenviikon nimipäiväsankareita, mutta Johanna Spyri on kyllä kirjailjija, jonka teosten pariin suosittelen mitä lämpimmin niin nuoria kuin vähän vanhempiakin asettautumaan, niitäkin kun löytyy, muittakin kuin ne alkuperäiset Heidi-kirjat.

Anna Kasurinen: Se olikin sotasyksy!

Anna Kasurinen

Se olikin sotasyksy

Otava, 1940

92 s.

Kansi: Martta Wendelin

Alkulause: Marjatta aukaisi silmänsä ja kohtasi syksyn kirkkaan  auringon joka loisti ikkunasta ja puutarhan puiden oksilla ikkunan ulkopuolella.

Lopetus: Odotettu syksy loppui ja uusi vuosi alkaisi hetken kuluttua. Sen, mitä se toisi tullessaan, tahtoi Marjatta kasvaa vastaanottamaan.

Se olikin sotasyksy kertoo Marjatasta, joka on aloittamassa abiturienttivuottaan. Opiskelut kuitenkin keskeytyy, kun tulee ilmoitus kertausharjoituksista ja sodasta. Marjattakin ottaa osaa väestönsuojeluharjoituksiin, jotka kyllä tässä kirjassa kuvataan tavalla, joka ei kuulosta lainkaan (minun mieleeni) todellisilta, aidoilta, vakavasti otettavilta. Se olikin sotasyksy on sinänsä kiintoisa tarina, suurilapsisen perheen arjesta muutaman kuukauden ajalta. Perheen lapset tuntuvat olevan hieman epätavanomaisia aina Annukkaa myöten, joka topakkana pistää pystyy kerhon toisensa jälkeen. Nimi viittaa sotaan, mutta itse sodasta puhutaan hyvin vähän, yhtä pommituskuvausta lukuunottamatta, vain  lyhyesti mainiten. Kerronnan pääosassa on Marjatan ajatukset ja tunteet, mitä nyt, kun tärkeä abiturienttivuosi onkin vaihtunut toisenlaisiin kysymyksiin kuin opintojen loppuunsaattaminen ja tulevaisuuden haaveet. 

Jossain määrin minulle tuli mieleen Montgomeryn Kotikunnaan Rilla mieleen tätä lukiessani. Erityisesti kuvaus tanssiaisista liittyen sotauutisiin teki sen, vaikka oli toki yksittäinen tilannekuvaus.

Martta Wendelin kansikuva on nostalgisen kuvauksellinen. Kuvassa, jonka aihe sivuaa tuota pommitustapausta, ei näy järkytystä, ei  kauhua. Kuvassa on eteenpäinkatsova ote silloinkin, kun kaikki tuntuu sortuvan ympärillä. Kuva on kiehtova, jos ei kohta kovin realistinen, enemmänkin isänmaallisromanttista tyylisuuntaa.

...

Pieni Helmet 2019 -lukuhaaste, kohta 23: Kirjassa on alle 100 sivua

Anni Swan: Ulla ja Mark!

Anni Swan

Ulla ja Mark

WSOY, 1978

246 s.

Kansi: Martta Wendelin

Eilen alkoi naistenviikko ja sen myötä aiheeseen liittyvä haaste. Minä katsastin kirjahyllyni lukemattomia kirjoja josko niistä löytyisi naistenviikolla nimipäiväänsä viettäviä henkilöitä ja löytyihän niitä, joten ei kun lukemaan.

Eilen 18.7. vietettiin Riikan päivää. Viime vuonna tähän samaiseen naistenviikon haasteeseen luin Anni Swanin Pikku pappilassa -kirjan Riikan-päivän kunniaksi ja hyvänä jatkona oli nyt sitten Ulla ja Mark, joka muutenkin on ollut mielessä,että täytyisi taas lukea.

Ulla Ja Mark sopiikin naistenviikon lukulistalle erinomaisesti, sillä sen verran monipuolisia ja värikkäitä naishamoja kirjasta löytyy ja tällä kirjalla voin kuitata  paitsi eilisen, myös huomisen ja ylihuomisenkin päivän ja vielä viimeisenkin naistenviikon päivän, eli 24:nen heinäkuuta. 

Ulla ja Mark on siis jatkoa Pikku pappilassa teokseen. Sen päähenkilö on Ulla. Tässä  teoksessa Ulla lähtee johonkin nimeltä mainitsemattomaan pikku kaupunkiin kolmen vanhapiikatädin luokse ja kouluun, jota tädit pitävät säätyläislapsille. Kirja sijoittunee jonnekin 1800-luvun loppupuolelle uskoakseni, rautatie on rakennettu, vaikka tätikolmikko kulkeekin vanhoilla kuomuvaunuilla Pikku Pappilaan Minnan häihin. Paitsi Ullan kouluelämää kirjassa kerrotaan orvon Markin vaiheita uusioperheessä, jossa isä Hassel on nainut ylvään ja kopean Noora Örnfeltin sekä Nooran pikkuveljen Jojun kasvua miehuullisuuteen.

Pikku pappilassa ja Ulla Ja Mark -teospari on minulle kaikkein rakkain näistä Anni Swanini teoksista. Niissä on arkista aherrusta, unelmia ja niissä yhdistyy hienolla tavalla tosi elämä ja sadun unelmat. Anni Swanin teoksissa romanttisuus on hienovireistä ja viitteellistä, niin tässäkin, kun pikku Lotti enkelinkiharoineen tuntee sydämensä pakahtuvan rehdin Henrik Gyllenheimin luodessa häneen katseensa. 

Ei juonesta sen enempää, sen sijaan voisin hieman valottaa niitä naishahmoja ja erityisesti naistenviikon nimipäivänaisia, joita tässä kirjassa löytyy.

Ensinnäkin Riikka. Riikka on Pikkupappilan punatukkainen palvelustyttö. Menee ja tekee, kun käsketään ja tekee ehkä käskemättäkin.

- Kyllä se neiti on armoton, kun ei yölläkään anna nukkua, mutisi Riikka vetäessään punajuovikasta alushametta ylleen.

Martta sytytti jo hellan ääressä tulta. LIhaliemi oli pantava tullee. Ja äidin täytyi saada kahvia noustessaan. Se virkisti häntä. 

- Rikka, muista herättää Jokiska puolen tunnin kuluttua.

- Kyllä maar hän itte herää, kun tarttee, puhisi Riika touhutessaan unisena punainen tukka pörröllään kylmässä keittiössä.

- Mitäs se Riikka pauhaa? kuului kimeä ääni keittiökamarin ovelta..

Margareeta on Fred Hasselin ja Noora Örnfeltin tytär, joka syntyy Berliinissä. Mark tahtoisi kovasti helliä pikkusisartaan, mutta Noora ei katso hyvällä Markin hyväilyjä. Margaretia kutsutaan lyhyesti Greteliksi

Johannan päivää vietetään ylihuomenna. Johanna on yksi kolmesta Ullan tädistä. Hoikka, kristilliset arvot omaava (onhan hän pappilassa kasvanut) ja maailmallisuutta vieroksuva. Kolmesta sisaruksesta hän on kaikkein tiukin, jos niin voi sanoa, mutta Ullan myötä hänenkin ajattelutapansa hieman keventyy liian tiukoista solmuista.

Kristiina (nimipäivää vietetään 24.7.) Blylodh on aristokraattinen vanha neiti, joka on asunut Ulrik Shöringin kanssa Kaunialan kartanossa. Nuorenparin Ulrikin ja Minnan muuttaessa Kaunialaan siirtyy Kristiina muualle mutta hänet haetaan kyllä kohta takaisin "kotiin".  Kristiinan suhtautuminen Sofiaan (yksi kolmesta vanhapiikatädistä, jolla tosin on jokin romanttinen juonne henkilöhistoriassaan) on kuivahko, minkä vuoksi Sofia luonnehtii Kristiinaa ei niin hellätunteiseksi, mutta tämä on vain Sofian mielipide. Kristiina on hyvin lämmin ja sukurakas ihminen ja hienotunteinen, mikä näkyy siinäkin, että hän antaa tilaa Kaunialan nuorelle parille.

Ulla ja Mark samoin kuin edeltäjänsä sijoittuu sääty-yhteiskunnan aikaan. On tavallinen kansa ja ylhäisö ja siinä välissä porvarisluokka. Mitenkään korostetusti tätä ei kuitenkaan tuoda esille. Esimerkiksi Henrik Gyllenheim, joka on paronin poika on rehti ja reilu eikä lainkaan aateluuden ylpistämä. Vaikka jotkut pitävät asemastaan enemmän kiinni ja tuntevat arvonsa näen, että tässä teoksessa ihmisarvo ja lähimmäisen rakkaus on kunniassaan.

Tähän loppuun voisin vielä mainita, että tässä kirjassa on muutamia kirjallisuusviitteitä. Pikku pappilan pastori-isä paheksuu Skandinaviasta tulevaa kirjallisuutta, kuten Ibseniä ja Björnsonia ja mitä kaikkea lienevätkään nimiltään.

Ibseniä en ole lukenut, mutta jos tässä viitataan  Bjørnstjerne Bjørnsoniin, niin hänen kirjojaan olen kyllä lukenut ja pitänytkin. Hieman ihmettelen, mitä paheksuttavaa pastori niissä näkee. Pikku pappilan Liisi käy tyttökoulua Helsingissä ja saa paheksuvia katseita Martta-siskoltaan, tämä kun on huomannut Liisillä Ibseniä ja Martta päättää neuvotella asiasta äidin kanssa.

Sitten mainitaan Roosa Tannenburg ja Jessikan ensimmäiset rukoukset. Roosa Tannenburg kuulostaa joltain naisasiajutulta, mutta en tiedä varmasti. Jessikasta en ole kuullutkaan. Ulla puolestaan tutustuu koulukaupungissaan maisteri Mennanderiin ja saa tämän myötä mukavia lukuiltoja tätilään, vaikka varsinkin Johanna-täti ensin kiivaasti vastustaa romaanien lukemista ja käskee viedä kirjan heti pois. Niissä luetaan ensin Schönberg-Cotta perheen aikakirjoja ja sitten Helenan perhettä ja lopulta myös David Copperfieldia. 

Jäin myös miettimään, mikä on drälli? Ilmeiesesti liittyy jotenkin käsitöihin.

---
Naistenviikko-haaste
100 suomalaista kirjaa

Jean Webster: Vehnäprinsessa!

Jean Webster
Vehnäprinsessa
(Alkuteos: The Wheat princess, 1905)
WSOY, 1920
Englanninkielestä suomentanut Annikki Haahti
451 s.
Kansikuva: Martta Wendelin (?)

Websterin Vehnäprinsessa on amerikkalaisen kirjailijan teos, joka sijoittuu Italiaan, jolloinkin 1900-luvun vaihteessa. Tarinan päähenkilö on amerikkalainen Marcia Copley, joka on setänsä Howard Copleyn ja tämän puolison Katherinen kanssa tullut Italiaan. He vuokraavat vanhan linnan, Castel Vivalanten, jonka muinainen omistajaa ei muistella hyvällä. Marcian isä on amerikkalainen liikemies, rahapohatta. Hän on ostanut kaiken saatavilla olleen viljan Italiassa, jonka köyhä maaseutuväestö näkee nälkää.  Italiassa eletään murrosaikoja. Maa on vastikään muodostunut, kun eri ruhtinaskunnat on yhdistetty. Maassa on kuningas, mutta väki kapinoi vallanpitäjiä vastaan.

Olen lukenut aiemmin Websterin St.Ursula koulun tytöt, joka on tyttökirjallisuutta.

Kiinnostuin Vehmäprinsessasta  Sara Kokkosen kirjoittaman Kapina ja Kaipuu -teoksen myötä, jossa teokseen lyhyesti viitattiin. Tyttökirjallisuuden tapaan Vehnäprinsessassakin pääosassa on tyttö, tai ei enää tyttö, vaan nuori nainen, jonka 23-vuotissynttäreillä tapahtuu seikka, joka saa Marcian maailman romahtamaan. Marcia on rikas, hän tykkää käydä kaupoilla, nähdä maailmaa, mutta sydämeltään hän viaton ja hyväntahtoinen, joka jakaa rahojaan myös kerjääville lapsille Italian kaduilla, pelastaa koiran, jota pojat kiduttavat ja myös pienen italiaispojan isäpuolen kynsistä, seikka, jolla on merkittävä vaikutus kirjan tapahtumille. Tästä huolimatta, että pääosassa on nuori nainen ei tämä kirja ole varsinaisesti tyttökirjallisuutta. Ei tämä ole oikein viihdekirjallisuuttakaan, vaikka viihteellisyyttäkin kirjassa löytyy, on kosimisia ja seikkailua, mutta myös yhteiskunnallinen aspekti. Rikkaat vastaan köyhät asetelma.

Tämä ei ollut yhtään hassumpi teos. Tarina eteni hitaasti, mutta ei raskassoutuisesti, tunnelma nousi ja kiristyi loppua kohden. Kirja on toki ilmestynyt lähes 100 vuotta sitten ja se näkyy suomennoksessa. Jotkut sanat tuntuvat hieman oudoilta asiayhteydessään. Esimerkiksi sana esine yhteydessä, jossa kysytään rakkauden kohdetta. Ja neekeri-sanahan on täysin pannassa nykyään. Kyse on vain yhdestä yksityiskohdasta tarinassa, minua kuitenkin erityisesti ihmetyttää, kun tätä väestönosaa kuvataan hidasveriseksi roduksi. En osaa yhdistää afrikkaa, afrikkalaisia ja hidasverisyyttä. Näkeehän sen musiikissakin, että afrikkalaista perua olevilla ihmisillä on yleensä ihan erilainen rytmi ja poljento kuin meillä pohjoisen perukoilla olevilla. Tosin näissäkään tekijöissä ei pidä yleistää.

Italia maana  on kiinnostava ja olen ihastuneena seurannut televiosta italiassarjoja ja tätä taustaa vasten tämän kirjan lukeminen oli hyvinkin antoisa ja hyvä lisä. Paitsi yhteiskunnallista murrosta tässä seurataan myös Marcian sisäistä murrosta naisena ja rikkaana perijättärenä. Vehnäprinsessa on  rakkauskertomus, mutta ei niinkään romantiikkaa tihkuva lemmenluritus kuin hitaasti kehittyvä ja kypsyvä ja ennen kaikkea tämä teos on rakkauslaulu Italialle.

Heidän seisoessaan siinä, käsi kädessä, kantoi tuulenhenki ylhäältä kukkulan huipulta Castel Vivalantin Angelus-kellojen suloisen, profeetallisen äänen; heidän jalkojensa juuressa levisi Campagna, aavana kuten rannaton meri, kaameana, salaperäisenä ja äärettömänä - sama Rooman Campagna, joka uhriksi on vaatinut niin monen onnettoman talonpojan hengen, joka on houkutellut niin monta muukalaista etäisistä kodeistaan ja pitänyt heitä lumoihinsa kietoutuneina - tuo ihana, kuolettava autio maa, joka on herättänyt tulisempaa rakkautta, kuin mikään muu maa maailmassa.

...

Helmet lukuhaaste 2017 kohta 28: Kirja kirjailijalta, jolta olen aiemmin lukenut vain yhden kirjan