Laila Hietamies: Koivukoto!

Laila Hietamies

Koivukoto

Kuvittanut Leena Lumme

Otava, 1999

47 s.

 

Laila Hietamiehen (nyk. Hirvisaari) Koivukoto on pieni herkkä novelli 10-vuotiaasta sotaorvosta Hannasta, jonka äiti on alkanut seurustella Samulin kanssa. Hanna ei voi sietää Samulia. 

"Ja sitä mie en siedä,että se katsoo meidän äitiä sillä tavalla, vaanii, sen silmiät seuraa aina äitiä. Eilenkin se joi korviketta ja katsoi äitiä koko ajan silmiin. Kun ne katsoo toisiaan sillä tavalla, minua ei ole olemassakaan." 

Hannalle ei kerrota mitään ja se Hanna kokee,että häntä väheksytään, pidetään vauvana tai vähintään taaperona, joka ei ymmärrä mitään.

Hannan paras ystävä on Laura. Samuli on Lauran setä. Hannan isä on kaatunut sodassa, mutta hänellä on kuitenkin mummu ja pappa,erityisesti papan kanssa on hyvä olla.

Olen aiemmin lukenut kirjailijan Hiljaisuus-teoksen, jossa oli myös lapsinäkökulma sotaan ja josta pidin paljon. Pidin tästäkin pienestä novellista, joka on aiemmin ilmestynyt Salme Sauren antologiassa 12 novellia nimellä Jos tulisi lopulta ikävä. Hietamiehen (Hirvisaaren) teksti on lyyristä, herkkää, mutta todellista ja aitoa. Lauserakenne on selkeä silloinkin, kun käytetään murretta.

- Onneksi nyt on loma ja sydänkesä, vaikka syksy tulee pian, Hanna puheli. -Syksyllä alkaa tyttökoulu. Ne hienot tytöt... miten mie osaan niiden kanssa haastaa. Niillä on niin hienot vaatteetkin Miten mie ilkiän mennä tämän näköisenä! Ja sitten ne katsoo minua ylimielisesti.

Ylimielinen sanan Hanna on oppinut Välskärin kertomuksista, jonka hän on jo pienestä iästään huolimatta ehtinyt lukea kaksi kertaa.

Todellakin, tämä on pieni suuri tarina, hienosti kerrottu ja kirjaimista sanoiksi puettu. Mietin ja pohdin, pitäisiköhän minun sittenkin alkaa tutustua kirjailijan paksumpiinkin romaaneihin. Ei kai ne kovin paljon voi erota näistä pienemmistä, vai voisivatko?

Löysin tämän pienikokoisen kirjasen kierrätyshyllystä. Tämän teoksen kautta on autettu Viipurin hylättyjä lapsia, joilla ei ole kotia Lahden Diakoniasäätiön kautta. Kirjasen alussa on kirjailijan ottamia lapsikuvia. Itse tarinan on kuvittanut Leena Lumme. Teoksen painoasu ja -ratkaisut ovat hienoja. Paitsi kansikuvitusta teoksen sivuilla on pieniä hentoja vesileimamaisia piirtoja kesäisestä luonnosta. Todella taidollista työtä.

--

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 1: Lue kirja, jonka kannet vetävät puoleensa

 

 

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus!

Laila Hirvisaari

Hiljaisuus

Otava, 2016

239 s.

Minä olen ihminen, Inga Irmeli Tuonivirta. Ihminen niin kuin tekin. Minä tunnen kun minuun sattuu. Minäkin itken vaikka en puhu. Minulla on koti, jossa minä en ole Nilkku-Inkku ja jossa minulle halutaan hyvää.

Jos jokin kirja, niin tämä teos hiljentää. Vahva, vaikuttava, koskettava teos.

Inga Tuonivirta on 9-vuotias tyttö. Eletään sodanjälkeistä aikaa Raja-Karjalassa. Inga asuu isovanhempiensa luona. Inga ei ole puhunut viiteen vuoteen. Hän ei ole tyhmä. Puhumattomuuden taustalla ei ole elimellistä vikaa.Syyt ovat syvemmällä. Inga kirjoittaa kaikki ajatuksensa, kysymyksensä vihkoihin, joita on kertynyt monia, monia. Koulussakin hän menestyy, paitsi nyt, koulun loppuessa ja kesän alkaessa, opettaja Saastamoinen antaa Ingalle ehdot lukemisessa. Inga on syvästi järkyttynyt. Hän, joka on osannut lukea viisivuotiaasta alkaen saa ehdot lukemisessa.

En ole lukenut Hirvisaaren kirjoja aiemmin. Tämä kirja on kiinnostanut minua ilmestymisestään alkaen ja nimenomaan lapsikuvauksen takia. En halua juonta ja tarinaa sen syvemmin avata, mutta mainitsen, että kirjan teemoista nousee esille erityiseseti erilaisuus. Ingalla on toisessa jalassa kuusi varvasta, minkä vuoksi naapurin emäntä sylkee hänen päällensä ja käskee tämän hävitä, kohtelee kuin noitaa. Ylimääräinen varvas, jota Inga kutsuu Vaakasuoraksi sen sivullekääntyneisyyden vuoksi olisi helppo poistaa, mutta Inga ei suostu siihen, vaikka Vaakasuorasta on hänelle harmia enemmän kuin tarpeeksi. Inga on siis erilainen lapsi varpaansa ja puhumattomuuden takia. Helppo kiusaamisen kohde. Erilaisuus, kiusaaminen ja sodan vaikutukset, siinä tämän kirjan teemat. Kannattaa lukea. Ehdottomasti!

Minä luin tämän miltei yhdeltä istumalta. Teksti on väljää, helppoa lukea, tiheätunnelmaista, loppua kohden syvenevää, kohoavaa. Typografialtaan kertovaa, jossa kaikkitietävä kerronta lomittuu Ingan ajatusten kanssa.

--- Edessä on muuri. Valtavan suuri musta muuri, jonka yli ei voi kiivetä, jota ei voi kiertää ja jossa ei ole yhtään rakoa, josta voisi livahtaa läpi. Minulla ei ole keinoja. ---

----
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste, kohta 55: lue kirja, jonka kirjoittajalta et ole aiemmin lukenut mitään