Aila Nissinen: Taivas on sininen ja valkoinen!

 

Aila Nissinen

Taivas on sininen ja valkoinen

Otava, 1964

Kansikuva: Maija Karma

151 + 1 s.

"Alitajunnassa ei ole sanoja, on vain kuvia - on vain - mitä lie. --- --- Sanojen avulla, ajatellen saa alitajusta irti asioita. Tajunnavirtakirjat luettelevat ajatuksia ilman pilkkuja ja pisteitä ja isoja kirjaimia. MInä tahdon itse hallita tajuntani virran ja jos se yrittää säilyttää salaisuutensa, syvimmät ja pimeimmät, niin pitäköön minun puolestani."

Taivas on sininen ja valkoinen on erikoinen teos. Se on nimenomaan  tajunnanvirtakirja, jonka päähenkilö Laura Saarinen istuu Helsinkiläisen koulun fysiikanluokassa kahden tunnin ainekirjoitustunnilla. Onko kyse tyttökoulusta vai yhteislyseosta en oikein pääse perille, mutta kyse on kuitenkin neljäsluokkalaisista, eikä ainakaan kansakoulusta peruskoulusta puhumattakaan.Äidinkielenopettaja Pimu on antanut aiheiksi: Onni yksillä, kesä kaikilla, Kesän hauskin harrastus, Suomen suviyö, Tapahtui viime kesänä, "Takaisin luontoon". Laura ei tykkää aiheista ja hänellä on Pimusta käsitys, että tämä ei tykkää hänestä ja kirjoittaisi hän mitä hyvänsä, niin se ei miellyttäisi Pimua. Syynä se, että Laura on aikonaan kiivennyt koulun pihalla kasvavaan Lehmukseen hakemaan jotain pois, eikä ole suostunut sovintoon Pimun kanssa, joka on sanonut häntä luokan kuullen tyhmäksi.

Kirjan rakenne koostuu siis Lauran ajatuksista, joita aineaiheet hänessä herättävät, kesän muistoista ja tapahtumista, johon liittyy kirurgi-isän ja perheen muutto Kunnasta Helsinkiin, Kirsimökin hankkiminen ja ystävien saaminen sen ohella, että ainekin pitäisi jostain kirjoittaa. Aika-aspekti on siis puolitoista tuntia, jonka aikana Lauran ajatukset seilailevat vähän siellä ja täällä ja tuntuu ,että tässä ei ole minkäänlaista juonta, mutta kuinkahan on, kaiken lopuksi lukija kuitenkin yllättyy. Minä ainakin yllätyin,että olipas, olipas sittenkin juoni kaiken ajatuspoikkoilun lomassa.

Tehokeinoina kirjailija käyttää muun muassa toistoa. 

-- kävelimme Anderssonin haan läpi suoniitylle  ja kuuntelimme ja kuuntelimme ja katselimme ja katselimme ja olimme hiljaa...

Erikoisista ilmaisuista mainittakoon "nousee istumaan ikävuosilleen", "pohjaton ontelo, jollainen on ihminen, joka ei anna mitään. eikä osaa ottaa mitään vastaan.

Luonto on merkityksellinen teema niin puineen kuin lintuineen, kaikkine pienine ilmentymineen.

"Minä tunnen kämmenissäni petäjänkuoren karkeuden, minä rakastan petäjää, se on elävä puu, iso todellinen, puhdas. On se päivä, jolloin me tulimme ensi kerran Kirsimökkiä katsomaan. Petäjä on ihan kokonainen maassa kasvava humiseva puu, se tuoksuu, sen oksassa on kimaltavankeltainen pihkapisara. Sateella sen neulasissa kimmeltävät vesipisarat. Sen kävyt kuivuvat, ritisten."

Kirjallisuus on lintujen ohella vahvasti läsnä. Uudenkuun Emiliaan ja Montgomeryyn viitataan parikin kertaa, mutta kirjat tai kirjailijat, jotka tässä mainitaan - ja niitä on lukuisa joukko - ovat hyvin monipuolisia. Laura on lukenut ja lukee paljon eikä hän ole rajoittunut lukemansa suhteen. 

" Kuulehan nyt, sinun on muistettava, että elämän kaikki luonnolliset asiat ovat aina kauniita.", sanoo isä nähdessään Lauran lukevan - niin mitä, sen voi aavistaa rivien välistä. Äiti sen sijaan on polttanut jonkin laatikollisen kirjoituksia.

Kaiken kaikkiaan tämä on vinkeä kirja. Kirjallisuuslistauksena tästä saisi mukavan haasteen: lukea kaikki teokset tai jokin kirjailijan teos, mikä mainitaan tässä teoksessa. Ei lainkaan tavallinen nuortenkirja, mutta kertoo paljon nuoruudesta.

Kirkko- ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 6: Helsinkiin sijoittuva kirja

Heimo Pihlajamaa: Mimosa!

Heimo Pihlajamaa

Mimosa

Otava, 1976

126 s.

Unikieli, unologiikka; kun se tärähtää rikki, kuva on pilalla, jäljellä on valveen tarkennettu arki, poissa kohdunlämpö--- ---

.

Mimosa on yhden päivän tarina Jane-nimisestä naisesta. Hänen miehensä Rex on kuollut. Onko hän kuollut juuri äsken, niin, että Jane on heränyt kuolleen miehen viereltä, vai onko Rex kuollut auto-onnettomuudessa vai onko kuolemasta jo kauemminkin aikaa, en oikein päässyt jyvälle. Niin tai näin, niin kuoleman läsnäolo on kaiken aikaa taustalla ja Jane pohtii asioita  tätä taustaa vasten. Ajatuksenvirtana tätä ennen kaikkea pidän, sillä Janen ajatukset kulkevat asiasta toiseen ja poukkoilevat milloin mihinkin suuntaan.

On taustalla kuitenkin myös kronologinen eteneminen, yö hiljaisuudesta, unesta herääminen, aamu, lasten kouluunlähtö, kaupungille kävelylle, onnettomuuden näkeminen baarin ikkunasta, paluu kotiin, illalla nukkumaan.

Vaikeaselkoista ja kuitenkin teoksessa on myös oivalluksia, jotka sykähdyttävät kuten:

Kirjahyllyt, Jane, jos vielä vähän aikaa jaksat ajatella. Oletko koskaan ajatellut että ovat täynnä eläviä tai kuolleita ihmisiä jotka elävät siitä mekaanisesta liikesarjasta jota näppäimien etsiminen kirjotiuskoneesta on. Ja jos se onnistuu, jos löytäminne ja kirjaimien peräkkäin järjestäminen onnistuu, kirjahylly elää.

Minä en jaksa ajatella, siksi en tiedä, kuinka elävä tämä blogipostaus on, mutta toiset kirjat saavat ajatukset kulkemaan, kun taas toiseet jäävät hieman latteammiksi kokemuksiksi. Samoin on  kirjahyllyjen laita, toiset ovat kiinnostavampia kuin toiset, minua ne ovat kiinnostaneet aina - kirjahyllyt meinaan. Hyvä kirja voi olla seuraavaa lainausta soveltaen, kuin sydämen hyväily.

Kenen kanssa voisi kävellä puistossa tuntematta oloaan yksinäiseksi? Silti on niin paljon hetkiä, tänäänkin, jolloin elämä todella hipaisee läheltä niin kuin hyväily sydäntä, siten että sen tuntee, niin että se lämmittää.

Ja lopuksi vielä pari lainaa, jotka kolahti ja saivat mietteliäiksi:

Jos eläisi, eikä niin vähästä kuolisi.

Kuolema on maailman inhottavin aviorikos.

Kansi on minusta kaunis. Mimosa-nimeä jäin hieman miettimään, en oikein saavuttanut ideaa sen taustalla. Punainen väri on hehkuva, jännitteinen.  Löysin tämän kirpputorilta ja takakannen ilmoitus yhden päivän romaanista sai minut kiinnostumaan, sainhan kuitattua Helmet lukuhaaste 2017 kohdan 19 yhden päivän romaani.