Henry Denker: Hoitaja vuorilla

 

Henry Denker

Hoitaja vuorilla 

Alkuteos: Kincaid

Suomentanut Auli Hurme

Kirjakerho Johanna, 1986 (Karisto)

366 s.

Hoitaja vuorilla on  Kate Kincaid, nuori sairaanhoitaja, joka saa tarpeekseen suuren kaupunkisairaalan oloista. Varsinkin, kun hän joutuu napit vastakkain synnytyslääkärin kanssa, joka haluaa "pöydän puhtaaksi" viikonlopun viettoon" ja määrää monisynnyttäjälle lääkettä, joka vaarantaa tämän. Seurauksena on lapsen menehtyminen, joka olisi voitu välttää ja johon Kate omalla toiminnallaan pyrki vastoin lääkärin määräyksiä. Kate saa toiminnastaan nuhteet, mutta ei potkuja. Hän saa kuitenkin ylihoitajalta esitteen Vuoristosairaalasta, joka on myös koulutuskeskus, tutustuu aiheeseen, tekee hakemuksen ja tulee hyväksytyksi. 

Vuoristosairaala sijaitseee Adelphissa, Appalakien vuoristossa, jossa kaupunkielämään tottunut ylipäättäväinen Kate saa vastaansa vuoriston erilaisen kulttuurin, niin kielen kuin tapojen suhteen. Kate päättää kuitenkin, että hän selvittää kykynsä ja pätevyytensä ja käy vuoden mittaisen koulutuksen tullakseen perheterveydenhoitajaksi ja kätilöksi.  

 "Te vaaditte liikaa itseltänne. Olette aina vaatinut. Miksi? Todistaaksenne, että teillä on kauneuden lisäksi myös älyä , vai?" Kysyy tohtori Ray Boyd Katelta. 

Ray Boydista tulee Katelle tärkeä henkilö. Se, että Katella on poikaystävä Howard Brewster, ei estä Katea ja Rayta läheisemmästäkin suhteesta, jossa uskollisuus poikaystävää kohtaan saa kyytiä. Teoksen kansikuva kuvastaakin hyvin teosta tältä osin. Kate on kahden miehen välissä.  Ray on lääkäri, ymmärtää Katen ammatilliset pyrkimykset, Howard on nuori lakimies, jota Kate kutsuu lempinimellä Haukka, ja jolla on ensimmäinen juttunsa Korkeimmassa oikeudessa. Howard ei oikein ymmärrä Katen pyrkimyksiä, vaan haluaa Katen emännöimään hänen asianajoillallisiaan.  Kummanko Kate lopulta valitseekaan. Elämän vuorilla pienessä maaseutuyhteisössä vai kaupunkielämän Howardin rinnalla?

Olen aikoinani pitänyt paljon Denkerin sairaalamaailmaan sijoittuvista tarinoista. Jokin aika sitten lukemani Aivoleikkaus ei sykähdyttänyt ihan samalla lailla kuin aiemmin. Tämä Hoitaja vuorilla oli innostavampi. Tässä oli tarpeeksi jännitettä, eikä aiemmat muistikuvat häirinneet lukunautintoa. Ihmissuhteita, terveydenhoidollisia haasteita ja kohoava draamankaari, kun hiilikaivosalueella tapahtuu maanvyöry pitävät jännitteen hyvin kasassa. 

Minua jäi kuitenkin kiusaamaan se, että vaikuttaa siltä, että Kate jättää bensat maksamatta, vaikka tekstissä puhutaan luottamuksesta. Tämä johtuu siitä, että ensin piti tankata ja sitten käydä maksamassa, mutta tankin oli ehtinyt täyttää joku ystävällinen henkilö, mutta missään ei mainita, että Kate olisi palannut ilmoittamaan määrän, kuten häntä oli neuvottu, vaan keskusteltuaan paikalla olleiden henkilöiden kanssa hän lähtee ajamaan kohti asiakastaan. Onko jätetty jotain suomentamatta, vai onko vain jätetty rivien väliin lukijan pohdittavaksi, mitä tässä kohtauksessa tapahtuikaan.

Toinen pohdituttava seikka on: Kuka kirjailija on sanonut:

"Vain yksi asia on pahempi kuin se, ettet saa mitä haluat. Se, että saat sen." 

No, yllätys, yllätys, kirjailijahan on Oscar Wilde, jonka teoksesta Lady Windermere's Fan ajatusta on siteerattu. Näin, jos tekoälyvastaukseen on luottaminen.

---

Satakirjastojen lukuhaaste 2026 kohta 30: Kirja on sidottu 

Arthur Hailey: Sairaala!

 

Arthur Hailey

Sairaala

Alkuteos: The Final Diagnosis

Suomentanut: Juhani Pietiläinen 

3. painos

Ilmestynyt alunperin 1961 nimellä Ratkaiseva diagnoosi

Tammi

 

 

 

 

Aloitus: 

Paahtavan kuuman kesäpäivän aamuna Kolmen Piirikunnan sairaalan elämä nousi ja laski kuin vuorovesi kaukaisen saaren ympärillä.

Loppu:

- Hyvää yötä, vastasi Pearson Matkallaan ulos hän pysähtyi 'tupakointi kielletty' -julisteen alle ja sytytti sikarin.

 

Joe Pearsson on  Kolmen Piirikunnan sairaalan pitkäaikainen patologi, jolla on vanhoihin tapoihinsa piintynyt. Hän saa vastaansa lääkärikunnan johtajan Kent O'Donnelin, jolle on valitettu tulosten saamisen hitautta. O'Donnell hankkii patologian osastolle lisävoimaa, nuoren, eteenpäin pyrkivän tri Colemanin. Patologian osastolla työskentelee myös nuori tekninen apulainen John Aleksander, jonka vaimo odottaa lasta. Vaimo on RH-miinus ja mies RH-positiivinen. Muita lääketieteellisiä ongelmia, joita ratkotaan on lavantauti ja erään nuoren sairaanhoitajan polvessa oleva patti, josta ei tiedä, onko se hyvälaatuinen vai pahanlaatuinen. 

Lääketieteellisten seikkojen ohella ratkotaan myös O'Donnelin ja erään toisen lääkärin Mike Seddonin rakkausasioita.

Suomennos ja kerronta:

Kerronnallisesti tämä alkoi hieman hitaahkosti, mutta kerronnan edetessä alkoi jo olla vauhtia ja tarina imaisi mukaansa. Loppupuolella tuli ehkä hieman lukuväsymystä kerronnan vauhdin hidastuessa. Suomennos on ihan laadukasta lääketieteen termejä myöten, mutta jotain pientä vanhahtavuutta ja ontuvaa on esim. sanassa sairasvaunussa. En tiedä, kuinka uusi sana ambulanssi on suomenkielessä tai mitä sanaa alkuperäisteksti käyttää, mutta sairasvaunu kuulosti tosi oudolta lukiessa.

Kerronnallisesti tämä siis imaisi tarinaan mukaan ja alkuhitaudesta tai kankeudesta vauhti parani, kunnes oltiin huipulla. Jännite riitti loppuun asti tai ainakin miltei, sillä lopussa uitiin jo tyynissä vesissä ja ehkä hieman haaleissa, valmiina päästämään kirja käsistä.

Miljöö:

Miljöönä on sairaalakompleksi ja erityisesti sen patologian osasto. Kuinka elävä ja todenmukainen tämä miljöökuvaus on, on vaikea sanoa. Ainakin tämän tarinan sairaalahallinto herättää kysymyksiä. Sairaalassa on hoitavia lääkäreitä, jotka eivät saa palkkaa kuin potilailtaan (yksityisvastaanotoilla). Minusta on aika outoa, jos on töissä jossakin eikä saa lainkaan palkkaa. 

Muuta mieleen juolahtanutta:

Sekoitin kirjailijan Juuret-kirjan kirjoittajaan Alex Haleyyn, kunnes päätin tarkistaa tietoni ja totean, että tulipa erehdyttyä. Juuret-kirjan kirjoittaja on afroamerikkalainen ja Arthur Hailey taas englantilaissyntyinen, Kanadassa, USA:ssa ja Bahama-saarilla asunut eurooppalainen kirjailija. Ja nimen samankaltaisuudesta huolimatta on niissä kuitenkin eroakin, joten asia olisi pitänyt hoksata jo alun alkaen. Ja miksi tällä sitten olisi merkitystä. Mietin vain kirjan henkilöitä, valkoinen lääkärikunta ja ja yksi, ei niin mairittelevasti kuvattu afro-amerikkainen (lue musta), niin en voinut olla miettimättä, miksi afroamerikkalainen kirjailija tekisi tällaisen  henkilövalinnan? Olisiko se ollut ymmärrettävä realistisuusnäkökulmasta. Nyt kun huomaan erehtyneeni kirjailijasta niin tämä saakin uudenlaisen näkökulman eikä välttämättä yhtään myönteisempää. Realistisuussyynä tämä on hieman outo, vaikka ottaisi huomioon kiintiöjutun palkkaamisessa, koska kyseinen henkilö on ainoa, jonka kerrotaan olleen n..k.r. Haiskahtaa hieman, täytyy sanoa. Muuten kirja oli hyvin realistinen, välillä realistisuus ja kuvaus oli vähän liikaa kuvauksessaan. Tosin heman epätodelliselta kuulosti maininta, jossa kadulla olevat olisivat saattaneet nähdä liikkuvassa sairasvaunussa potilaan kasvot. Eri asia on, jos nähdään, kun henkilöä ollaan siirtämässä ajoneuvoon.

Porin lukuhaaste kohta 15: Kirja kertoo ammatista, jota et voisi kuvitella itse hoitavasi

Allan Aldous: Kutsukaa lentävä lääkäri!

Allan Aldous

Kutsukaa lentävä lääkäri

Alkuteos: Doctor with wings

Suomentanut Matti Käki

Otava, 1962

171 s.

Päähenkilö:David Locke on skotlantilainen lääkärinpoika  Edinburghista. 

"Totuus asiassa oli,että hän ei ollut halunnut lähteä tutusta Edinburhistaan, ystäviensä ja kaiken muun luota, mikä oli ollut osa koko hänen elämäänsä - ainakin siihen päivään asti, vuosia sitten, ei, sittenkin vain viisi kuukautta aikaisemmin - jolloin hänen isänsä oli ilmoittanut, että hän oli hakenut paikkaa Australian Lentävässä lääkäripalvelussa, koska oli ehdottoman tärkeätä hänen vaimonsa terveyden tähden,että he muuttaisivat lämpimään ja kuivaan ilmanalaan."

Perhe muuttaa Alice Springsiin, joka todellakin on hyvin erilainen seutu kuin Edinburgh. Vähin erin David kuitenkin kiinnostuu Lentävien lääkärien toiminnan teknisestä puolesta. Eräällä retkellä lähiseudulla perhe ottaa kyytiin peukalokyytiläisen "Territorion kirjoittamatttoman lain" vuoksi. Poika on näännyksissä vedenpuutteesta. Poika, Bert kertoo uskottavalta tuntuvan tarinan, mutta ennen pitkää Davidille selviää, että Bert on puhunut muunnettua totuutta. Hän on karannut kotoaan, koska siellä on niin karua olla.

Kutsukaa lentävä lääkäri on ihan lukukelpoinen tarina, jossa on ripaus Australian maantiedettä ja historiaa. Tämä historia ei kaikilta osin näyttäydy aurinkoisena, sillä kuvaukset alkuasukkaista ovat aikansa ajatuksia ja ilmapiiriä ilmentäviä. Lukiessa tulee mieleen, kuinka erilailla tässä kuvataan Australian aboriginaaleja kuin esim.Madeline Brentin Elektran tyttäressä. Tosin teokset ovat erilaisia, mutta suhtautuminen aboriginaaleihin on kuin yö ja päivä.

Myös Locken perheen suhtautuminen Bertiin, tuohon karanneeseen poikaan kuvastaa säätyeroja, jos kauniisti sanotaan.

- Mutta hänellä ei ole ketään ystäviä taisellaista, David vastusti. - Otaksun hänen ajattelevan saavansa pysyä täällä yhtä kaikki.

Sitten häntä on kehoitettava ajattelemaan toisella tavoin, tohtori Locke sanoi. - Olen pahoillani, David. Mutta katsokaamme totuutta silmiin. Hän ei ole meidänlaisemme henkilö. - Kyllä, tiedän sen, isä, mutta...

-No et kai voi sanoa, että pitäisit kaverista.

-Tuota, en. Minä säälin häntä. Ja mieluummin olen hänen kanssaaan kuin maleksin ympäriinsä yksinäni.

-Mutta David rakas, hänen äitinsä sanoi. - Kuten isäsi sanoi, Bert ei ole meidänlaisemme henkilö. Meidän on oltava tarkkoja näissä asioissa.

David lähtee isänsä mukana sairaslennolle ja jää eräälle maatilalle seuraamaan elämää siellä.Kohdatessaan Bertin uudelleen, hän joutuu vaaralliseen seikkailuun, ja saa huomata, kuinka tärkeää työtä Lentävä lääkäripalvelu tekee. Bertkin saa huomata, että hänelle sittenkin tahdotaan hyvää.

Jos ei ota lukuun noita eriarvoistavuustekijöitä, niin tämä on ihan mielenkiintoinen teos. Jollakin tavoin tämä saa ajattelemaan, että kenties tämä kirja on ollut innoittajana australialaisessa tv-sarjassa Lentävät lääkärit. Ainakin tässä on jotain samaa tenhoa. Pidin aikoinaan paljon tuosta tv-sarjasta eikä olisi hullumpaa, jos se taas jossain vaiheessa uusittaisiinkin.

---

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 39: Kirjassa lennetään

Kirjatunteet haasteessa

Sheila MacKay Russel: Valkean sisaren lamppu!

Sheila MacKay Russel
Valkean sisaren lamppu
Alkuteos: A lamp is heavy
Suomentanut Annikki Palmén
WSOY, 1956
Kuvitus Jean McConnell
284 s.

"Käsitykseni inhimillisestä elämästä oli tietenkin hyvin hämärä sinä päivänä, jolloin ensi kerran seisoin ylihoitajan edessä hänen suuren, kiiltävän tammipöytänsä toisella puolen. Jos olisin ymmärtänyt mitä se todellisuudessa on, olisin kai muitta mutkitta tehnyt täyskäännöksen ja livistänyt kiireen vilkkaa takaisin omaan, tympeän turvalliseen ympäristööni, jota sain kiittää olemassaolostani. Tiesin kuitenkin vain tulleeni pyytämään, että tuo nainen kasvattasisi minut joksikin, jota epämääräisesti nimitin sairaanhoitajaksi.

- Nimeni on Susan Bates, sanoin vetäen syvään henkeäni. - Haluaisin pyrkiä sairaanhoitajakouluun."

Susan Bates on hyvän perheen tytär, joka on saanut opetusta lausunnassa, pianonsoitossa ja tanssissa. Hänen itsepäistä haluaan tulla sairaanhoitajattareksi ei oikein katsota hyvällä vanhempiensa taholta, ei ennen kuin äiti saa kuulla Florence Nightingalenkin olleen sivistyneen perheen lapsi. Isäkin kysyy neuvoa kaupungin pormestarilta ennen kuin sallii tyttärensä astua sisään sairaalan ovista.

Valkean sisaren lamppu on huumorilla kirjoitettu tarina sairaanhoitajaksi valmistumisesta, ammatin eri puolista ja elämän lainalaisuuksista. Huumorista huolimatta teoksessa on myös vakavia sävyjä, ei vähiten Susanin alkaessa pohtia omia hengellisiä näkemyksiään. Voiko kaikkien näiden sairauksien ja vaikeiden tilanteiden keskellä enää uskoa Jumalaan. Nämä pohdinnat ovat kuitenkin vain pieni osa tarinaa, joka välillä tuo mieleeni yhdistelmän Helen Wellsin Ursula ja Helen Boylstonin Helena -sarjoja. Kirja poikkeaa näistä kuitenkin omaperäisyydellään ja jossain määrin, voisi ehkä sanoa, reaalimaailman otteella.

Teoksen ajallinen miljöö kuvaa amerikkalaista yhteiskuntaa ennen toista maailmasotaa. Maailmansotaan viitataan teoksen loppupuolella, jolloin valmistunut Susan miettii lähtöä rintamalle puhumattakaan tohtorista, joka ensi alkuun saa Susanin ärsyyntymään, mutta jota hän ei lopulta voi vastustaa. Tästä rakkaustarinasta huolimatta tämä kirja ei edusta romanttiikkaa. Tohtorin ajatukset sodasta ovat niin ajankohtaista, niin ajankohtaista että se on suorastaan surkeaa. Tarina ei ole kylläkään ollut surkea.

"Hänen suunsa vetäytyi hymyyn. - Valitan, että hiukan eksyin asiasta. Ei, ystäväiseni, sitä en tarkoita. Sanon vain, etten kannata sotaa. Sattumalta en myöskään kannata natsilaisuutta. Juusi sen takia haluankin tällä kertaam ukaan. Vaikka kaikki sanomalehtien propaganda seulottaisiin pois, on sittenkin ilmeistä, että heidän taistelunsa on väärää. Voisin kuitenkin halukkaammin olla mukana taistelemassa, joss voisin varmasti uskoa, etei tätä olisi ennakolta voitu ehkäistä. Olen nimittäin sitä mieltä, että se olisi voitu tehdä. Natsilaisuudella, kuten kaikella muullakin tässä maailmassa, on omat syynsä. Nämä syyt pitäisi paljastaa ja korjata, jota tällaista onnettomuutta ei voisi tullakaan. Sota ei ole mikään parannuskeino. Se ei millän tavoin korjaa syitä. Huomaat kai, että taaskin saarnaan ehkäisevän lääketieteen puolesta. On löydettävä syy ja sitten ehkäistävä tauti."

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste kohta 11: Opiskelu- tai kouluaikaan sijoittuva kirja.

Jokken rauhanhaaste

----

Helen Wells: Ursula suurkaupungissa ja Ursula merillä!

Helen Wells
Ursula suurkaupungissa
Tammi, 1976
Alkuteos: Cherry Ames, Visiting Nurse
Suomentanut Heidi Järvenpää
148 + 1 s.




Ursula merillä
Tammi, 1977
Alkuteos: Cherry Ames, Cruise Nurse
Suomentanut Leena Uoti
157 + 1 s,

Ursula - nuori sairaanhoitajatar haluaa elämäänsä muutosta ja lähtee opiskeluaikaisten toveriensa kanssa terveydenhoitajaksi New Yorkiin. Yhdessä tovereidensa kanssa he vuokraavat asunnon Greenvich Villagesta, mutta yhteisasuminen ja asuinpaikka ei ensi alkuun tunnu lainkaan onnistuneelta. Paitsi, että kaupunginosa vilisee  erikoisia asukkaita tyttöjen kiusaksi ilmestyy äkäinen talonmies, joka kieltää tyttöjä korjaamasta asuntoa viihtyisämmäksi. Kielloista huolimatta Bertta ei kestä ankeaa asuntoa ja maalaa huonekalut siniseksi ja sotkun selvittäjäksi laitetaan kukas muu kuin Ursula.

No, kaikki kuitenkin lutviutuu avioituneen Ann Evansin myötä ja niin voi tytöt suunnata ajatuksensa uusiin työtehtäviinsä.

Ursula saa oman piirin ja pian hän on jälleen salaperäisten asioiden jäljillä, kun hänen piirissään oleva vanha talo alkaa kiehtoa häntä. Kuka talossa asuu ja miksi hänestä puhutaan niin outoja asioita?

Eräässä kadunkulmassa muuan seikka kiinnitti hänen huomionsa. Hän näki suuren herraskartanoa muistuttavan talon, joka vuosisadan vaihteessa oli varmaankin ollut hieno mutta joka  nyt oli melkein kokonaan puiden ja muun kasvillisuuden peitossa. Toisissa ikkunoissa oli pitsiverhot, toiset suljettu luukuilla. Talon vaiheilla vallitsevaa syvää hiljaisuutta ei mikään ääni rikkonut.

Ursula ei olisi Ursula, jos hän ei lopulta selvittäisi salaisuutta ja saattaisi asioita järjestykseen. Hyvänä apuna hänellä on myös vanha lentäjätuttu Wade, joka ei tunnu kuitenkaan olevan sen enempää kuin hyvä kaveri. Ursula on ennen kaikkea sairaanhoitaja, nainen, joka rakastaa vaihtelevaa työtään ja romanttiset hupsutukset saavat häneltä vain kyytiä.

---

Ursula merillä on jatkoa edelliseen, jos kohta käykin niin, että Ursula loukkaa selkänsä ja pääsee toipumislomalle Karibian risteilylle - ei matkustajana vaan laivahoitajana. Pettymyksekseen Ursula saa todeta, että hän ei voikaan uudistaa veljeltä saatua upeaa uimapukua, mutta pettymyksen karvaus katoaa komean laivalääkärin Kirkin, uusien potilaiden ja uuden salaisuuden myötä. 

Ursula saa potilaakseen pienen Timothy Cranen, jonka hytissä tuntuu vilisevän matkustajia enemmän kuin on suotavaa. On 16-vuotias Jane  Paulding, joka haaveilee taideopinnoista, mutta jonka migreeniä poteva äiti haluaisi tytön seurapiireihin ja on oikea vanhan ajan merikarhu hra Landgraf. Mitä he etsivät Timin hytistä. Ei ainakaan Timin Nalle Puhia.

...

Ursula suurkaupungissa ja Ursula merillä on ihan mukiinmeneviä kirjoja. Tosin niissä on pientä epäjohdonmukaisuutta mitä tulee Ursulan syntymäpäivään. Suomennos tuntuu hieman hutaisten tehdyltä sillä esimerkiksi tuossa ylemmässä lainassa ei ole pilkutkaan kohdallaan (ainakaan minun oppimien pilkkusääntöjen mukaan. En voi välttyä ajatukselta, että näitä on lyhennetty. Hankin nimittäin pari suomentamatonta Cherry Ames -kirjaa ja niissä sivumäärä on yli kaksisataa. No, jahkahan ehdin lukea ne tiedän hieman enemmän.

Mielestäni nämä ovat kuitenkin tarinaltaan hyviä ja jänteviä tarinoita.

Suomennettua:

Mirandalla on ihana levysoittaja.

Hmm.! Levysoittaja vai levysoitin? Nykyään ei kukaan enää taida tunnistaa sellaista, vai tunnistaako?
...
Ursuloita, muun muassa Ursula suurkaupungissa on lukenut myös Norkku, joka on löytänyt kirjoista nostalgisia ja romanttisia vivahteita. Kirjaneito tornihuoneessa taas pitää Ursuloita läpeensä löperöinä, mutta silti niin hurmaavina. 

Jenny Lexhed: Kun rakkaus ei riitä!

Jenny Lexhed
Kun rakkaus ei riitä
Tammi, 2009
Alkuteos: Det räcker inte med kärlek. En mammas kamp för sin son

276 s.

Kun rakkaus ei riitä on kertomus äidistä ja pojasta, Lucaksesta, joka ei ole samanlainen kuin muut lapset. Lucas on autistinen. Kun rakkaus ei riitä on äidin kertomus taistelusta terveydenhoidon byrokratiaa ja elämän epäoikeudenmukaisuutta vastaan saadakseen pojalleen sen, mikä tälle kuuluu - tasaveroisen hyvän elämän, jossa Lucas saa kokea sen, minkä muutkin lapset.

Kun rakkaus ei riitä on äidin kertomus omasta mielenterveydestä ja sen horjumisesta. 

Kun rakkaus ei riitä on kertomus perheestä. Rakkaudesta, joka sittenkin kestää myrskyn ja vastoinkäymiset.

Kun rakkaus ei riitä on avartava lukukokemus.

"On jo myöhä ja jo aivan pimeää. Illalla tuntui painostavalta, ja nyt salama räiskähtää yhtäkkiä ikkunan ja verhon välissä valaisten huoneen. Sitten kuuluu ukkosen jyrinää. - Äiti, mörkö ulkona, sanoo Lucas. - Peiton alle piiloon! HÄn katoaa peitteiden alle. - Tule äiti! kuulen hänen sanovan kumealla äänellä. Ryömin hänen peräänsä ja vedän peiton molempien ylle."

---
Kirjan on lukeneet ainakin myös  Pihi nainen, ja  Kattona Taivas blogin Nadja,

Iris Pasternack: Tautitehdas!

Iris Pasternack
Tautitehdas
ATENA, 2015
197 s.

Sairaus, mitä se on ja mitä se ei ole?  Onko kaljuuntuminen sairaus? Entä kuorsaaminen? Tarvitseeko flunssan takia välttämättä mennä lääkäriin ja otattaa labrakokeita? Tavallinen  flunssa paranee yleensä itsekseen. Reagoimmeko me "kuluttajat" liian helposti pikku kiusoihimme ja vaivoihimme? Iris Pasternackin teos Tautitehdas ravistelee mukavan keveästi ja raikkaasti terveysintoilijoiden ajatuksia.

Sairaus määritellään usein poikkeavuudeksi normaalista tai tunnistettavaksi häiriöksi elimistön toiminnassa. Määritelmän ongelmana on se, että se ei kerro, mikä on normaalin ja epänormaalin raja?

Onko luiden haurastuminen, suru tai ylivilkkaus sairauksia, jos ne poikkeavat normaalista. Ei ole mitään vakioitunutta raja-arvoa. Ihmiset ovat yksilöitä joiden rajat kulkevat vähän eri kohdissa. Mikä toiselle on poikkeavaa, voi toiselle olla normaalia.

Jos sairaus määriteltäisiin tilaksi, joka on seurauksiltaan niin vakava, että se kannattaa hoitaa yhteisin varoin, kuinka moni nykyinen vaiva luokiteltaisiin oikeaksi sairaudeksi? Kysyy Pasternack.

On tärkeää hoitaa vakavat sairaudet ja voimakkaat, elämänlaatua heikentävät oireet. Ylidiagnostiikassa kuitenkin etsitään ongelmia ja itsestään paranevia sairauksia terveiltä ihmisiltä. Ennaltaehkäisyn nimissä kartoitetaan myös vähäisiä terveysriskejä joita sitten  hoidetaan tehokkaasti. Ylidiagnostiikassa myös luodaan ongelmia keinotekoisesti tai pelotellaan riskeillä, esi,merkiksi verenapaine, jonka raja-arvoja on hilattu alaspäin tehostetun hoidon myötä.

Iris Pasternackin Tautitehdas on yksinkertainen, perusteleva ja valistava,  kansantajuinen tietoteos, jonka lukee nopeasti. Mielenkiintoinen teos, joka sai ainakin minut miettimään ja pohtimaan lääketieen merkitystä ja vaikuttavuutta. Pasternack ei sinänsä kiellä tutkimasta tai asettamasta diagnooseja, vaan peräänkuuluttaa esimerkiksi tutkimusten ja lääkehoidon vaikuttavuutta. Otetaan esimerkiksi masennus. Suomessa tehdään nykyisin ennätysmäärä masennusdiagnooseja ja lääkkeitä määrätään purkkikaupalla. Ihmisen elämään kuitenkin kuuluvat sekä ilon että surun hetket. On kyettävä erottamaan tavalliset elämänilmiöt vakavista terveyshaitoista ja tiloista.  Tarvitseeko kaikkia hieman alivireisiä tai surullisia tai ylivilkkaita hoitaa lääkkein?   

Ja tässä Pasternack heittää ilmoille kysymyksen lääkefirmojen markkinointikeinoista. Terveyttä tulee ylläpitää, se on selviö, mutta kun terveyttä aletaan markkinoida kaupallisten ja taloudellisten intressien takia ollaan vetelällä suolla. Pahimmilaan hoidamme lääkkeillä ongelmia, jotka eivät ole lääketieteellisiä, kuten ärtymystä ja mielipahaa. Yhä terveemmät tulevat lääketieteellisen hoidon piiriin ja hoidettavien lukumäärä kasvaa rajusti.

Iris Pasternack valottaa kirjassaan sekä hyötyjä että haittoja. Yllättävää ja eniten ajattelua herättävää oli se, mitä Pasternack kirjoittaa syövästä. Voiko syövän tunnistaa ja hoitaa liian varhain?

Pasternack kertoo esimerkin, jossa mies meni terveystarkastukseen, jossa hänen keuhkonsa kuvattiin ja todettiin pari muutosta, jotka sitten leikattiin. Leikkausta seurasi haimatulehdus ja pitkäaikainen sairaalahoito,  jonka päätyttyä tulivat patologin lausunnot muutoksista. Ne todettiin hyvälaatuisiksi eli eivät olleet syöpää. Pasternack herättääkin kysymyksen, olisiko ollut parempi olla menemättä terveystarakstukseen tai ainakin muutosten suhteen päätyä odottavalle kannalle?

Vaikka Pasternack herättää pohtimaan omaa terveyskäyttäytymistään ja lääketieteen merkitystä laajemmin, en voi olla kaikessa yhtä mieltä hänen kanssaan. Esimerkki rouvasta, joka kääntyi lääkärin puoleen tunnettuaan jotain poikkeavaa rinnoissaan saa minut hieman takajaloille. Tässä tarinassa mammografiassa löytyi kasvain, joka osoittautui syöväksi. Se leikattiin ja ennuste todettiin  erinomainen. Levinneisyyttä ei ollut. Hyvä näin. Katsoessaan rouvan vanhoja kuvia leikannut kirurgi kuitenkin totesi, että muutos oli ollut nähtävissä jo yhdeksän vuotta aiemmin otetuissa kuvissa. Jostain syystä silloin ei oltu asiasta tehty johtopäätöksiä. Rouva ei ollut närkästynyt tästä "huolimattomuudesta" vaan oli itseasiassa tyytyväinen, kun oli saanut yhdeksän tervettä vuotta, yhdeksän vuotta ilman syöpää.

Yhdeksän vuotta ilman syöpää tuntuu liian yksioikoiselta minun korviini, sillä tosiasiassahan rouvalla oli ollut syöpä jo aiemmin. Paremminkin rouva vain oli elänyt yhdeksän vuotta ilman "huolta syövästä", mikä on eri asia. Asiat pitäisi sanoa, niin kuin ne ovat.

Elämä sisältää väistämättömiä riskejä, mukaan lukien sattumat, joiden oikusta voimme yhtäkkiä kuolla kaikista terveysponnisteluistamme huolimatta. Juuri sen vuoksi sairauksien vimmattu etsiminen ei pitäisi olla kenenkään elämän sisältö. Se ahdistaa ja kaventaa ihmiselämää oman kehon tarkkailuun. Tarvitaan ihmisen omaan harkintaan perustuvaa riskin sietokykyyn perustuvaa harkintaa. Se on mahdollista, kun saatavilla on tasapainoista tietoa hyödyistä ja haitoista.

Elämä on kuolemaan johtava sairaus, eikä lääketiede pysty tätä sairautta parantamaan, kirjoittaa Pasternack. Olen kyllä eri mieltä, elämä ei ole sairaus. Tosin kuolemaakaan ei voi välttää, siinä olen samaa mieltä. Lääketiede  voi antaa paljon hyvää, mutta kaikkeen se ei pysty. 

Tutkiako vai eikö tutkia, kas siinä pulma, jonka Tautitehdas paradoksaalisesti tuo esiin, Iris Pasternack on itse lääkäri, joka toimii terveydenhuollon menetelmien  arvioijana. Hän ei anna Tautitehtaassa yksiselitteistä vastausta tähän, herättääpä vain lukijan ajattelemaan, missä mennään, ja voitaisiinko jotain tehdä. Voisinko minä tehdä jotain. Ehkä ne minun verenpaineeni ei sittenkään ole niin korkeita, että ne vaatisi välitöntä erikoissairaanhoitoa.

Medikalisaatio = Tavallisten elämänilmiöiden lääketieteellistäminen.

Ylidiagnosointi = tapa tehdä turhia ja leimaavia diagnooseja, jotka eivät vaikuta kuolleisuuden vähenemiseen (tulkinta, jonka minä lukijana sain, hieman tiivistäen
...
Tautitehdasta on lukenut myös Kasoittain Kirjoja Nina, joka toteaa, että pienikokoinen teos on täyttä asiaa,