lauantai 23. marraskuuta 2019

Louisa May Alcott: Flower Fables!


Louisa May Alcott
Flower Fables
Dover Publications, Inc.2015
119 s.

Pondering shadows, colors, clouds,
Grass-buds, and caterpillar shrouds, 
Boughs on which the wild bees settle,
Tints that spot the violet's petal.
- Emerson's Wood Notes.









Alcotin pieni luonnosta innoituksen ammentanut satukokoelma sisältää yhdeksän herkkää satua, Oikeastan tarinoita on kuusi joiden lisänä on kolme runoa, mutta runot eivät ole oikeastaan erillisä, vaan osia kolmesta tarinasta. Alcott on omistanut nämä sadut Ellen Emersonille, runoilija Ralp Waldo Emersonin tyttärelle. Alcott on kirjoittanut nämä sadut 1854 ollessaan 16-vuotias. Paitsi kuvauksia luonnosta, nämä sadut ovat täynnä keijumaailman ihmeellisyyksiä.

 
Pidin erityisesti saduista Lily-Bell and Thistledown ja Ripple, the Water-Spirit. Lily-Bell and Thistledow kertoi kahdesta keijusta, jotka olivat hyviä ystäviä, vaikka toinen heistä oli hyvä ja toinen ilkeä. Thistledown oli se kurito keiju, jonka takia Lily-Bell joutuu vaikeuksiin. Ripple, the Water-Spirit on satu Veden Hengestä, joka säälii äitiä, jonka lapsi on kuollut. Hän haluaa tuoda lapsen elämänilon ja hengen tähän takaisin ja joutuu sitä varten matkaamaan kauas, kauas, löytääksen Tulen Hengen. Englanninkielen taitoni ei ole kovin suuri ja tässä oli paljon sanoja, jotka olivat minulle vieraita. Sen tähden yritänkin lukea nämä sadut jossain vaiheessa tarkemmin läpi.

Tämä kirjanen on näköispainos vuodelta 1898 Henry Altemus Companyn julkaisemasta teoksesta. Saduissa on herkkä ja monipuolinen mustavalkokuvitus, jonka tekijästä ei mainintaa.




Anni Korpelal: Rebekka!

Anni Korpela
Rebekka
Päivä, 1987
Kansi: AD-Studio Jyri Taipale
111 s.

- Sinäpäs olet kaunis tyttö, hän sanoi, meni Rebekan luokse ja silitti kevyesti tämän hiuksia.
Tuon hän sanoo vain siksi, kun haluaa olla ystävällinen jalkojeni vuoksi, Rebekka ajateli.







Rebekka on pieni israelilainen tyttö, jonka jalat ovat halvaantuneet. Hän elää isänsä ja äitinsä kanssa kylän laitamilla. Hänen paras kaverinsa on Daniel. Rebekan isä kulkee omilla teillään, seurassa, joka ei ole parasta mahdollista. Rebekan isä kuitenkin rakastaa  tytärtään ja on hellä ja huolehtiva isä kyseenalaisista retkistään huolimatta. Rebekan äitiä on miehensä kulkemiset alkaneet vaivata. Erityisesti sen jälkeen, kun hän oli kohdannut Hänet, nähnyt kuinka tämä katsoi syvälle sisimpään. Rebekkakin on kuullut tästä ihmeellisestä miehestä. Daniel on kertonut hänestä ihmeellisiä asioita. Rebekka alkaa ajatella, että kun hän vain pääsisi tuon miehen luokse, niin tämä voisi parantaa myös hänen halvaantuneet jalkansa.

Eräänä päivänä Daniel tovereineen kantavat paareilla Rebekan sinne, missä miehen on nähty kulkevan.

Rebekka on kuvitteellinen tarina, jonka taustalla on raamatunhistorialliset tapahtumat. Raamatun kertomukset Jeesuksen toiminnasta tulee eläviksi, samoin hänen ristinkuolemansa.

Tämä ei ole ehkä aivan pienten tyttöjen kirja, sillä minuakin tämä järkytti, erityiseti lopussa. Lapsille kerrottu tämä toki on. En silti voi olla miettimättä, vaikka uskonkin sen, mitä Raamattu kertoo, kuinka uskottava tämä on. Ristiinnaulitsemiskohtaus, jossa Rebekka ja Daniel seuraavat tapahtumia ei ole mitään kiiltokuvaa tai "pyhäkoulujuttelua". Voin vain tuntea tuskaa Rebekan tuskan rinnalla.

Tämä on lapsille suunnattu kertomus evankeliumin ydinsanomasta, mutta ei tavanomaisesti kerrottu kaikilta osin.

maanantai 18. marraskuuta 2019

Emil Aallon kapina. Punaisen tykkimiehen muistelmat 1918-1919!



Emil Aallon kapina
Punaisen tykkimiehen musitelmat 1918-1919!
Toim. Tiina Aalto
Omakustanne, 2005
116 s.


"Talvi oli minulle kova talvi, niinkuin melkein kaikille toisillekin. Espanjantautai iski melkein jokaiseen, minä oli kuumeessa melkein koko talven, maaliskuussa vasta helpotti ja alkoi soppa maistua."








Emil Aalto oli puuseppä kotipitäjästäni, kotikylältäni, paljon ennen minun aikaani. Silti kotiseutuhistoria, paikallishistoria kiinnostaa. Lieneekö isoisäni tuntenut miestä, mietin.

Emil Aalto oli 20-vuotias, kun hän lähti kansalaissotaan punaisten puolella, omien  sanojensa mukaan, hän "oli laille kuuliainen, taisteli, kun joku käski näin tehdä."  Muistelmia kirjoittaessaan, hän jo ajatteli toisin ja siteeraa Raamattua. "sillä laki saa aikaa vihaa, mutta missä ei lakia ole, ei ole rikkomustakaan." Emil ei oikein ymmärrä tekstiä, pitää sitä jonakin vertauksena, mutta jatkaa ajatuksenjuoksuaan: "Mutta kun oikein ajattelee, niin sotakin voisi olla mahdoton, jos kaikkien maiden sotilaat tekisivät lakon eivätkä tottelisi ylempiä määräyksiä, eihän silloin kokonaisia kansoja voisi noin käden käänteessä tappaa jotkut komentajat."

Emil Aallon tarina on kotiseutuni synkkää historiaa, joka vielä sadankin vuoden jälkeen kaivelee sukujen mieliä. Vaikka Emil Aallon kokemukset ovat karuja ja kolkkoja, hän käyttää kerronnassa kuitenkin huumoria tyylikeinona, ehkäpä keventääkseen taakkaansa ja selvitäkseen muistoistaan.

"Kun pahin kuume oli ohi, rupesin joka ilta pyyhkimään itseni kylmällä vedellä ennen nukkumaan menoa, vaikka oli se kyllä raakaa touhua ruveta sitä kuumeisena kokeilemaan sellaisessa asunnossa, jossa seinät olivat jäässä lattialta makuulaverin yläpuolelle asti. Joskus tukka jäätyi seinään, ellei ollut jotakin kietoa päähänsä yöksi. "
 
Emil Aalto oli vangittuna muun muassa Hennalassa, josta hänet kuljetettiin Lappeenrantaan, Konnunsuolle, jossa olot olivat edellä kuvatun kaltaiset. Kahden vuoden vankeuden jälkeen Emil Aalto armahdettiin. Hänet oli tuomittu seitsemän vuoden vankeuteeen. 

Mikä lukijana minun mieltäni erityisesti kiinnitti, oli Aallon hengelliset pohdinnat. Hän oli muun muassa jo ennen vankeuteen ja kapinaan lähtöä nähnyt enneunen Tuonelaan joutumisesta.

Ei tätä kovin kevyesti voi lukea, vaikka karumpiakin kuvauksia olen aiheesta lukenut.
...

perjantai 15. marraskuuta 2019

Jaakko Sahimaa: Suvun savut!


























Jaakko Sahimaa
Suvun savut
Ristin Voitto,1972
269 s.
Kansikuva: Tuntematon


Kirjailijan aloitus Lukijalle:

"Kun tällainen uskonnollinen romaani ilmestyy markkinoille, tiedustelevat vakavamieliset lukijat heti todellisuuspohjaa. Romaaninkirjoittajan tarkoituksena ei kuitenkaan useimmiten ole historian kirjoittaminen tapahtuneista, vaan hän haluaa sanoa jotain kansalle kirjansa kautta. Siksipä hänelle on suotu suuri liikkumavapaus, kunhan vain kerrotut tapahtumat pysyttelevät mahdollisuuksien rajoissa." 

Sahimaan teos Suvun savut sijoittuu Kainuuseen, Kirokorven taloon ja naapurustoon. Kirjailjan sanoin, tarina koostuu "kaikesta näkemästäni ja kuulemastani kuitenkin niin, että jälkiäni lienee vaikea seurata."

Tarinan pääosassa on siis Kirokorvella asuva Tuomas ja Lyyli Juntunen sekä heidän pojanpoikansa Heikki. Tarina sijoittuua ajalliseti 60-/70-luvuille. Heikki on palaamassa armeijasta kotiseudulleen ja miettii, mihin ryhtyä. Jatkaako asumista kotitalossa, seudulla, jossa  elämisen mahdollisuudet ovat kaitaset ja kovan työn takana ja asukkaat vähenemässä, vai ryhtyäkö armeijan palvelukseen, vai kenties muuttaa amerikoihin, johon naapurustosta on lähdössä väkeä.

Lisäksi Heikkiä mietityttää Kirokorven historia, jossa on monenlaista rankkaa tapahtumaa sotavuosilta koettu. 

Teos on vahvasti hengellisiin asioihin paneutuva, ja erityisesesti helluntailaisesta näkökulmasta. Aluksi ajattelin, vaikka itse helluntailainen olenkin, että kylläpä on ajastaan jäljessä tämä kuvaus, mutta mitä pidemmälle luin, sitä ajankohtaisemmaksi sanoma ja teksti alkoi käydä eikä ajasta jäljessä olemiselle  enää ollutkaan sijaansa. Tietysti tarinassa kuvastuu 60-luvun elämä ja tavat ja maaseutuyhteisö. Paitsi hengellistä ulottuvuutta tämä teos on kunnianosoitus suomalaiselle talonpojalle. Sahimaan kerronta on kansanomaista, juurevaa ja maanläheistä. Murresanoja löytyy siellä täällä kerronnan lomassa. Mainittakoon esimerkiksi sana kontu, joka itselleni merkitsee seutua, maata, paikkaa, kuten kotikontu, mutta tässä se tarkoittaakin eläinten rehuja. Enpä olisi tuota tiennyt ,ellei sanaa olisi alalaidassa selitetty.

Teoksessa on muutamia kirjallisuusviitteitä, kuten Runebergin Vänriki Stoolin tarinat ja Kainuussa kun ollaan, niin Kiannon Nälkämaan laulua ei voi ohittaa. Tuo kotiseutulaulu on minulle rakas ja läheinen, vaikka en Kainuusta olekaan. Sen sanat ja sävel jotenkin kolahtaa ja solahtaa minun mieleni väreihin.

Mikä tässä teoksesa on erityisen mielenkiintoista on se, että kirjailja on saanut tämän kirjoittamiseen Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahaston apurahan vuonna 1971. 

Kansipaperien kuvitus on mielestäni hieno. Kuvittajasta ei ole mainintaa, mieleeni tulee kuitenkin, että kuvitus hieman muistuttaa Osmo Omenamäen tyyliä. Lieneekö sitten hänen vai jonkun muun, se jää arvoitukseksi.
---
Tällä mukana Mennään metsään -haasteessa. Metsissäkin tässä kuljetaan karhunkaadossa ja vähän muissakin puuhissa.




"

maanantai 4. marraskuuta 2019

Ilmari Mustonen: Vuorilla kruunatut!



Ilmari Mustonen
Vuorilla kruunatut
Eeva ja Erik Barendsenin marttyyrikertomus
Uusi Tie 1997
95 s,


Jokainen kristitty tietää, että kristinuskon historia on myös marttyyrien historiaa" Jeesus sanoi omilleen: "Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne." Joh.15:20. ---  --- Vaika marttyyrius kuuluu Kristuksen selvään ilmoitukseen, järkyttyi kristitty maailma kuullessaan 30.12.1980 tapahtuneista murhista. Nyt oli Eeva ja Erik Barendsenin vuoro liittyä veritodistajien joukkoon.

Vuorilla kruunatut kertoo suomalaisen Eevan ja hollantilaisen Erikin tarinan. Eeva oli syntynyt Karjalassa, sodan myötä siirtynyt evakkona Keski-Suomeen.Tullut nuorena tyttönä uskoon Kansan Raamattuseuran nuorten leirillä. Hän valmistui ensin kirjansitojaksi, sittemmin laborantiksi. Hän työskenteli ensin Jyväskylän keskussairaalassa, mutta lähetyskutsu alkoi vähitellen kasvaa hänen sydämessään. Kun hän kuuli laborantin paikasta Afganistanissa hän tunsi tuon paikan omakseen.Opiskeltuaan ensin englantia Englannissa hän siirtyi Kabuliin. Siellä hän tapasi Erik Barendsenin, joka toimi siellä farmaseuttina. He rakastuivat, menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta. 

Kahdeksan vuoden ajan Eeva ja Erik tekivät lähetystyötä afgaanien parissa. Tuli sota, mutta he pysyivät paikoillaan loma-aikoja lukuunottamatta. Tuli vuodenvaihde 1980/81. Mitä tapahtui? Miksi? Syitä tai syyllisiä ei koskaan selvitetty. Eeva ja Erik löydettiin surmattuina. Lapset löysivät vanhempansa aamulla (vanhin lapista 5-vuotias) kun heräsivät (heidät oli huumattu.

Eevan tarinan on kirjoittanut hänen pappis-veljensä siskonsa muistoksi. Kirjassa on valokuvaliite. Kukin luku alkaa jollain runo- tai virsilainalla. Kerronnallisesti Eevan tarina alkaa lapsuudesta, kulkee eteenpäin "kaikkitietävän" kertojan äänellä ja Eevan kirjesitaatein. Tämä on hyvin autenttinen tarina lähetysnäystä ja uskollisuudesta saadulle kutsulle.

--
 Afganistaniin sijoittuu myös tarina Seijasta, joka myös sai surmansa tuossa sodan runtelemassa maassa.

Blaine Harden: Leiri 14 Pako Pohjois-Koreasta !


Blaine Harden
Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta
Alkuteos: Escape from Camp 14
Suomentanut Ruth Jakobson
Gummerus, 2012
195 s.












Shin In Geun oli 4-vuotias, kun hän näki ensimmäisen teloituksensa. Shin asui työleirillä. Hän oli syntynyt työleirillä, eikä tiennyt toisenlaisesta elämästä mitään. Shin asui leirillä isänsä, äitinsä ja vanhemman veljensä kanssa. He olivat pohjois-korealaista 'pohjasakkaa', tuomitut elämään vähempiarvoisina, työhön piiskattuina syntyperästään syyllisinä. Ainoa, mitä Shin kaipasi oli ruoka. Hänen oli aina nälkä.

Leiri 14 on karua luettavaa. Kaikkein kamalinta oli katsoa piirroksia, joita Shinin kertomuksesta oli piirretty. Ne toi liian iholle ne julmuudet,  joita Shin koki. Ei sillä, etteikö Shin itsekin olisi ollut julma, hän ei tiennyt syyllisyydestä mitään. Hänet oli opetettu vakoilemaan, ilmiantamaan.
 Paettuaan Pohjois-Koreasta Shin muutti nimensä, hän muutti ensin Etelä-Koreaan, josta hän sai kansalaisuuden, muutti sitten Yhdysvaltoihin, jossa hän sittemmin alkoi puhua ihmisoikeuksien puolesta.Sopeutuminen uusiin oloihin ei kuitenkaan ole ollut helppoa.

"Olen kohoamassa eläimen tasolta, mutta edistys on todella hidasta. Joskus yritän itkeä ja nauraa kuin muut kokeillakseni, tuntuuko se joltain." - Shin Dong Hyuk. 

Blane Harden kuljettaa kerronnallisesti vuoroin Shinin tarinaa, vuoroin kuvausta Pohjois-Korean historiasta ja oloista. Shinin tarinan ohella tämä on raportti eräästä maailman suljetuimmasta maasta ja äärimmäisestä kärsimyksestä.