Sonja Hedberg: Pappilan-Kaisa ulkomailla!

Sonja Hedberg

Pappilan-Kaisa ulkomailla

Alkuteos: Prästgårds-Kajsa Reser utomlands

Suomentanut Eero Perkiö

Kuvittanut Kerstin Frykstrand

K.J.Gummerus, 1959

119 s.

Kaisa on 12-13 vuotias maalaispappilan tyttö, joka käy koulua Tukholmassa. Hänen paras kaverinsa on Kirsti, joka asuu isovanhempiensa luona Tukholmassa. Kun Kaisa kertoo kesälomasuunnitelmistaan, kuinka hän on lähdössä sukulaistensa kanssa ulkomaille, saksalaiseen kylpyläkaupunkiin ja vähän kiertelemään maata, Kirsti on vähän allapäin. Kesä Tukholmassa ei vaikuta ollenkaan kivalta. Kaisa saa idean ja pyytää vanhemmiltana luvan, että Kirsti, joka rakastaa puutarhatöitä tulisi hänen sijaisekseen pappilaan ja niin tapahtuu.

Pappila-Kaisa ulkomailla on keveä matkakertomus, jossa vuorottelee kaikkitetävän kertojan tarinointi, Kaisan kirjeet matkalta Kirstille ja Kirstin yksi kirje Kaisalle ja Kaisan päiväkirja-aines. Ei mikään pituudella pilattu, helppo- ja nopealukuinen teos.

Ajankohta on sodanjälkeinen jälleenrakentamisen aika.

"Hampuri on hirveän suuri kaupunki ja siellä on hienoja taloja ja tavattomasti myymälöitä. Mutta siellä saa nähdä myös jotakin murheellista. Siellä on autioita taloja, joiden lävitse voi nähdä, jostakin on kokonainen seinä poissa, niin että tyhjät huoneet näkee sisältäpäin. Ne ovatviime sodan jätteitä, raunoita. Ajattele, miten kauheata kaupungissa on mahtanut olla, kun pommeja on pudonnut kaikkialle."

Kaisa joutuu matkalla pieniin seikkailuihin, ja saa Ingrid-tädin ja Erik-sedän hieman toppuuttelemaan tyttöä, mutta kun Kaisa eräällä orpolasten auttamistapahtumassa saa päähänsä ottaa pienen orvon tyttölapsen mukaan Ruotsiin Koti-Pappilaan, niin nämä ei tiedä, miten pitäisi suhtautua. Niin kuitenkin tapahtuu ja Ingrid-täti, joka on matkan aikana ollut sairaalloinen heltyykin tyttöä kohtaan, niin tästä lopulta tuleekin tädin tyttö.

Pappilan-Kaisa ulkomailla on herkkävireinen, raikas lastenkirja, jossa on myös hengellisiä aspekteja,  erityisesti viimeisessä luvussa, jossa usko ja tiede eivät ole vastakkaiset vaan toisiaan täydentäviä ja vahvistavia tekijöitä.

"--- --- tähdet, jotka niin ystävällisinä tuiikkivat tuolla ylhäällä taivaan holvissa, valaisevat yötä kuin kynttilät - ja ne muistuttavat meitä siitä,että Jumala alati näkee meidät ja valvoo meitä, myös silloin kun elämä on työlästä ja vaivalloista ja kaikki ympärillämme näyttää pimeältä. - Mutta me tiedämme myös jatkoi Erik-setä, - että tähdet ovat planeettoja, suuria maailmoja, useimmissa tapauksissa suurempia kuin tämä meidän maamme. Ne liikkuvat maailmankaikkeudessa määrättyjen täsmällisten lakien mukaan. Kukaan ei voi laskea niiden lukumäärää. Kun katselemme tähtitaivasta, niin silmämme näkevät yä uusia ja uusia tähtiä, miljoonia ja taas miljoonia. - Kuka on saanut aikaan tämän ja kuka ohjailee taivaankappaleita niiden salaperäisillä radoilla? Ei ainakaan kukaan ihminen, niin paljon toki tiedämme. - Kun ajattelemme kaikkea tuota ja jos olemme täysin rehellisiä, niin meidän on sanottava itsellemme: Jumala on olemassa ja hän on Kaiken Luoja. - Maailma on täynnä ihmeitä, tuntemattomia ja ihmeellisiä asioita ja voimia. Niitä on vuorissa ja merissä, joissa ja järvissä, maan uumenissa ja avaruuden säteilyssä. Tiedemiehemme ja tutkijamme keksivät yhä useampia ja useampia luonnon ihmeitä ja ottavat ne ihmien palvelukseen. Minä puolestani, jatkoi Erik-setä, olen sitä mieltä, että jokainen tuollainen satumainen ja merkittävä keksintö on uusi todistus siitä,että Jumala on olemassa."

Olen aiemmin lukenut Sonja Hedbergin Pappilan lapset ja Pappilan lapset opintiellä. Olin siinä käsityksessä, että tämä olisi jatkoa niihin, mutta näin ei kuitenkaan ole. Kaisa pappila on aivan eri pappila tai ainakin tämä Pappilan perhe on eri Pappilan perhe kuin noissa kahdessa muussa Pappila-teoksessa.Tässä teoksessa on Kerstin Frykstrandin hauska ja eloisa kuvitus, jonka tyyli on sadun ja arkitodellisuuden yhdistelmää.

Kirjatunteet -haasteessa

Sonja Hedberg: Pappilan lapset opintiellä!

Sonja Hedberg
Pappilan lapset opintiellä
Gummerus
211s.

Pappilan lapset: Heikki, jota kutsutaan Ukkeliksi on vanhin lapsista, musiikillisesti lahjakas poika, joka tykkää viulunsoitosta. Jontte ja Maija ovat kaksosia, joiden "kekseliäisyydellä ei ole rajoja". Kirsti, käytännöllinen kodinapulainen, jolle matematiikka tuottaa vaikeuksia sekä Barbro, jota kuitenkin kutsutaan Nisseksi.

Vielä on pikkuinen sylivauva, äidin nuorimmainen, jonka syntymän jälkeen Äiti on sairastunut ja vaaatii hiljaisuutta ja lepoa. 

Isot lapset lähetetään kaupunkiin kouluun, ja ainoastaan Nissen pitäisi jäädä kotiin, mutta siitäkös syntyy itku ja parku ja lopulta Nissekin pääsee koulunpenkille istumaan.

Pappilan lapset saavat kortteeripaikan Uimosen perheessä, jossa ei ole omia lapsia.

Vuoden aikana lapset ehtivät koulun ohella monenlaiseen. Heikki-Ukkeli muun muassa pelastaa pikkuveljensä hukkumasta heikkoihin jäihin tietämättä pelastaessaan lasta, että kyse on hänen pikkuveljensä. Pikku Nisse tekee tuttavuutta sokean vanhan miehen kanssa ja Maija riitaantuu heti ensimmäisenä koulupäivänä luokkatoverinsa Elsan kanssa, joka nauraa hänen kengilleen.

Lopulta kouluvuosi kuitenkin päättyy ja kesän alkaessa on Pappilan lapset ehtineet hankkia Uimosille ottolapsenkin, pienen orvoksi jääneen pojan, jonka he löysivät vanhasta myllystä.

Hauska vanahan ajan nuortenkirja, joka on jatkoa Pappilan lapset -teokselle ja johon on myös jatkoa Pappilan Kaisa ulkomailla, mutta tuota Kaisa-nimeä ihmettelen, kun ei tässä suomennoksessa lapsista kukaan ole Kaisa. Tekisi kyllä mieleni lukea nämäkin teokset.

---

Kirjankansibingo: perhe ja BINGO!

Sonja Hedberg: Rasavillien kerho!

Sonja Hedberg
Rasavillien kerho
K.JGummeruss Oy, 1957
Alkuperäisteos: Kamratklubben villervallan
Suomentanut Ilkka Puro-Levälahti
127 s.

- Rasavilleissä ei ole enää yhtään mukavaa, kun ei Ville ole joukossa, sanoi Kaisa.

- Niin, Ville juuri keksi kaikkea kivaa jatkoi Gitta. - Åke alkaa käydä mahtavaksi ja Olle ajattelee nykyään vain urheilua. Ja Lasse ei ikinä keksi mitään kivaa omasta aloitteestaan.

Kaisa heilautti tyytymättömänä koululaukkuaan. Tytöt olivat kotimatkalla koulusta.

Rasavillien kerho on lapsijoukon yhteinen puuhastelu ja touhukerho, jossa tytöt ja pojat olivat samanvertaisessa asemassa, jossa, vaikka joskus kinasteltiinkin ja tapeltiin, niin tosipaikan edessä seisoivat kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.

Kerhoon kuului Kaisa, Gitta, Ville, Äke, Olle ja Lasse sekä Gittan pikkusisaret 5-vuotias Sissi ja 6-vuotias Pulla.  Kouluvuoden lähestyessä loppuaan oli Ville kuitenkin sairastunut polioon eli lapsihalvaukseen ja joutui olemaan sairaalassa saamassa kalliita hoitoja, eikä siinä olisi ikävyyksiä tarpeeksi, niin Villen äitikin oli saanut jonkun käsivamman joka vaati hoitoja ja kuntoutusta. Lapset päättävät jollakin tavalla auttaa Villeä ja tämän äitiä ahdingossa.

Lapset ovat pikkutyttöjä lukuunottamatta 11-13-vuotiaita.

Tulee kesäloma ja Kaisa ja Gitta lähtevät Smoolantiin, Suurtaloon pikkupiioiksi. Muut lapset sitten seikkailevat kukin tahoillaan, Tukholman lähellä tai vähän kauempana kaupungista. Olle lähtee rengiksi Vuorelmaan, Åke menee tutun sedän toimistoon apulaiseksi ja Lasse on laivapoikana setänsä huviveneellä. Pikkuiset Siss ja Pulla puolestaan menevät kuninkaisiin. Kaikki kesänansionsa he antavat yhteiseen kassaan, joka sitten lahjoitetaan Villelle ja tämän äidille.

Rasavillien kerho on kesäinen, rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä kunnioittava nuortenkirja, jossa arvot ovat kohdallaan. Raamatun kultainen sääntö, tee toiselle niin kuin toivoisit tehtävän itsellesi nousee ydinajatukseksi lasten kesätoimissa.

Lapset joutuvat kukin tahollaan erilaisiin seikkailuihin, yksi ja toinen huomaa, että työnteko ei ole vain leikkiä ja monenlaisia houkutuksia on ympärillä, mutta kukin ratkaisee ongelmat omallla tavallaan ja saa palkan, josta kannattaa olla ylpeä.

Luin tämän kirjan osana naistenviikon lukuhaastetta eilen, Saran-päivänä. Olle, Vuorelman pikkurengin isäntäpari on nimiltään  Anders ja Sara. Ensialkuun isäntä kutsuu Ollea pikkunatiaiseksi, joka tuskin ansaitsee ruokansa ja asuntonsakaan, mutta ensimmäisen seikkailunsa jälkeen Olle saa alkaa kutsua heitiä Anders-sedäksi ja Sara-tädiksi ja isännästä ja Ollessa tulee rehdit toverukset. Seikkailu ei kuitenkaan pääty ensimmäiseen koitokseen, vaan kohta kylästä karkaa muuan poika, jota tämän hoitopaikassa pidellään pahoin ja siitäkös Olle joutuu tosi paikan eteen.. En kuitenkaan kerro juonta sen enempää, vaan kehoitan kaikkia lukemaan tämän hauskan ja reippaan tytöille ja pojille suunnatun kirjan.

Sitävastoin, koska nyt on naistenviikko, niin voisin hieman tähän loppuun puhua naiseuteen liittyvistä määritelmistä. Ensinnäkin minua ihmetyttää Kaisan ja Gitan palveluspaikan, smoolantilaisen Suurtalon emäntä, Greta-muori. Miksi häntä kutsutaan muoriksi? Gretalla on pienet lapset, ei hän kovin vanha voi olla. Muorista tulee mieleen lähinnä mummot ja isoäidit. Ollen palveluspaikan Sara-rouvaa koko kylä kutsuu tädiksi, vaikka tämä ei ole kenenkään täti. Ollen palveluspaikkaan tulee vieraaksi Mia Larsson, muutaman lähitalon emännän kanssa. Emäntä on sellainen muhoileva sana, mutta Mia Larsson ei ole muhoileva. Hän on häijynoloinen naisihminen, jonka luota siis karannut se hoidokkipoika. 

Tosinaisellisia ovat pikkuiset Pulla ja Sissi matkallaan kuninkaisiin.

- Oikeastaan meidän olisi pitänyt olla oikein hienoina, hän sanoi mietteliäästi. - Meillä olisi pitänyt olla paremmat kyläilymekkomme päällä, kun mPenemme kuninkaan luo.

- Minun suojapukuni on ihan puhdas, muisti Sissi, ja lisäksi se on  p u n a i n e n. - Punainen oli kauneinta mitä Sissi tiesi. 

- Minun on sininen, niin että ehkä me näytämme  joka tapauksessa ihan mukavilta, arveli Pulla. - Vaikka onhan tässä kyllä joitakin likatahroja masun päällä. 

- Voithan panna kätesi masun pääle, kun nousemme linnan portaita ylös, neuvoi Sissi. 

Vaikka kirjassa on aika vakaviakin teemoja, niin kyllä hymyilyttääkin.

Täti-määritelmän lisäksi kirjasta löytyy vielä yksi naisellinen titteli - rouva. Nykyään kaikkia miltei kutsutaan rouvaksi olivat he naimisissa vai ei. Sen vastakohta, neiti tuntuu tykkänään kadonneen käytöstä. Minua tämä hieman häiritsee, en tykkää, että minua kutsutaan rouvaksi, kun en sellainen ole, mutta toisaalta ei oikein jaksaisi aina asiasta käydä mittelemäänkään.

Vielä yksi huomio.

Pulla ja Sissi eivät päädy lopulta kuninkaisiin vaan erään talon pihamaalle, jossa istuu sokea tyttö, Vera. Sitä, että tämä on sokea, tytöt eivät heti tajua, mutta kun tyttö kysyy, saisiko hän tunnustella, miltä nämä näyttävät, niin tytön äiti, Elsa  kertoo, että Vera on sokea. Tämän pienen episodin vuoksi tämä kirja sopii myös   Aistittavat kirjat -haasteseen, näköaisti/tuntoaisti.

...

Naistenviikon lukuhaaste. 19.7. Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli ja Salla.