A.E.Johann: Lumimyrsky!

 

A.E.Johann

Lumimyrsky

Alkuteos: Schneesturm (ilmestynyt 1962)

Suomentanut Markku Mannila

K.J.Gummerus, 1967

345 s.

Teoksen avainalause: Yli maailman käy vapauden tuuli

Teoksen päähenkilöt Paul ja Peter ovat saksalaisia nuorukaisia, jotka ovat joutuneet amerikkalaiselle vankileirille Ohio-joen seutuville. He eivät kuitenkaan halua tulla palautetuksi Saksaan, sillä Saksa ei ole heidän kotimaansa. Paulin koti ja vanhemmat ovat Siamissa (nyk. Thaimaa) ja Peter on syntyjään ja kotoisin Angolasta. Se, että he nyt ovat sotavankileirillä johtuu siitä, että heidät on aikanaan lähetetty opiskelemaan Saksaan, sitten on syttynyt sota johon he ovat joutuneet mukaan. Toinen pojista on palvellut ilmavoimissa, toinen merivoimissa.

Koska pojat eivät halua tulla lähetetyiksi Saksaan he päättävät paeta. Se onnistuukin ja onnistumista auttaa Joen läheisyyteen kokoontunut mustan väestönosan yhteisö, joka pitää hengellistä tilaisuutta. Eräs poika joutuu joen vietäväksi ja Paul ja Peter pelastavat heidät saaden näin oivan tilaisuuden jättää vankivaatteensa joen vietäviksi. Pelastetun pojan vanhemmat Lincolnin perhe ottaa  pojat suojelukseensa tietämättä heidän taustoistaan. Lincolnin perheessä on tytär Jessy, johon Peter tuntee vetoa. Tässä kohtaa mietin poikien saksalaisuutta natsismia vasten. mutta - teoksessa ei juuri puhuta natsismista. 

No, poikia on kuitenkin alettu etsiä ja heidän kuvansa on lehdissä ja Jessy näkee totuuden ensimmäisenä. Hän ei paljasta poikia vaan auttaa heidät eteenpäin karkuun.  Pojat päätyvät Kentuckystä jossa Lincolnit asuvat, Chicagoon ja sieltä Kanadan puolelle. He liittyvät yhteen Hobon (junakulkurin) kanssa, jonka kanssa kuitenkin tulee vaikeuksia, kun Peter alkaa suoltaa "satuja" ja kaveri kokee tulleensa petetyksi. Brittiläisessä Kolumbiassa Pojat asettuvat eräälle tomaattiviljelmälle töihin, jossa isäntäperhe, Sakura, on japanilais-kiinalainen pariskunta. Lähistöllä on myös saksalaisia siirtolaisia, joiden tyttäreen Paul kiintyy. 

 Pojat joutuvat kuitenkin taas lähtemään paikkakunnalta, kun heitä vainoava junakaveri on taas löytänyt heidät ja hätyyttänyt poliisit. Paossa auttaa Sakurat. Seikkailu jatkuu Yokoniin, Alaskan valtietä rakentamaan. Nuorukaiset joutuvat kohtaamaan paitsi Kylmän Pohjolan rajut olot, myös ihmisyöjäksi muuttuneen valjakkokoiran, jonka isännän kuolema koskettaa erityisesti Peteriä, joka löytää tämän jäämistöstä passin, johon on kirjoitettu jotain saksaksi sekä kirjeen ja rahavarat, jotka hän päättää lähettää miehen vaimolle heti kun mahdollista. 

Paul on joutunut puolestaan sairaalaan saatuaan lentokoneen lavasta osuman. Toivuttuaan nuorukaiset suuntaavat merille ja päätyvät Japaniin, aiemmin tapaamansa Sakuran sukulaisten luokse tarkoituksenaan saada juurikin yhteys Sakuran perheen tyttäreen O-Koeen ja poikaan Noburoon. Noburo on tahtonut taistella Japanin puolella ja siksi lähtenyt Kanadasta, jonne niin O-Koe kuin Noburo itsekin kaipaavat. 

Teoksen nimi lumimyrsky viittaa ennen kaikkea Yukon-Alaska kohtaan, jossa lumimyrsky ei pahimmillaan kohtaa kuitenkaan Paulia ja Peteriä vaan heidän kahta työtoveriaan. Myrsky kohtaa kuitenkin poikia kaikkein rajuimmillaan Kiinan merellä. Sinänsä lumimyrsky on hieman harhaanjohtava nimi teokselle. Kansikuva, jonka on tehnyt suomalaiseen teokseen Matti Louhi on sekin tuosta Alaska-seikkailusta. 

Teos oli ihan mielenkiintoinen ja erityisesti sen temaattinen ote. Taustalla on toinen maailmansota. On hävinneet osapuolet Saksa ja Japani, ja voittajat, erityisesti USA, joka on miehittänyt niin Saksan (osan siitä) kuin Japaninkin. Teoksessa ei kuitenkaan osoitella syyllisiä ja syyttömiä. Paul ja Peter ovat vain kotiin kaipaavia nuorukaisia.

Mikä erityisen kiintoisaa on viittaukset japanilaiseen runoilijaan  Matsuo Basoon (Bashō) ja eräisiin muihin runoilijoihin. Japanilaisen teeseremonian kuvaus on sekin kiehtovaa. Perinteinen japanilainen elämäntapa versus länsimaisuus korostuu kuvauksessa Japanin osalta. Kentuckyn puolella taas mustan väestönosan kuvaus ei ehkä ole kaikkein stereotyyppisin.

Ei hassumpi kulttuurinen seikkailumatka halki maailman.

Åke Sparring: Seitsemän miestä idäntiellä!

 

Åke Sparring

Seitsemän miestä idäntiellä

Med Emma I indien (Orient-Buss)

Käsikirjoituksesta somentanut Leena Sparring

WSOY, 1954

267 + 2 s.

Kansikuva: Sorella Railo

"Rannikon alatasangon leveys vaihtelee suuresti. Välistä kallio ulottuu aivan mereen asti ja hajaantuvista mainingeista laskeutuu hienoa pisarasadetta tien ylitse. Välistä vauras tasanko on melkein peninkulman levyinen. Vaaleanpunaiset, vastakynnetyt pellot vuorottelevat versovien vilja- ja papukasvivainioiden kanssa. Harmaanvihreät öljypuut kohottavat pyöreät päänsä keltaisia savirinteitä vasten. Saliinit muodostavat uloimpana  rantakallioilla epäsäännöllisiä geometrisia kuvioita, milloin veden täyttämiä, milloin valkoisen suolan peittämiä."

Hmm. Mitä ovat saliinit, ilmeisesti eivät kuitenkaan lintuja, jos kyse on jostain vedentäyttämästä tai suolan peittämästä. Tässä ollaan jossain Syyrian rannikkoseudulla.

Matka jatkuu ja tullaan Iraniin, Isfahaniin.

"Pitkiä päiviä. Tie on kuin pesulauta. Istutaan ja tuijotetaan pistettä, jossa tie ja horisontti leikkaavat toisensa, silloin kun mikään rappeutunut karavaaniseralji ei kiinnitä huomiota. Vielä kaksi - tai kolmekymmentä vuotta sitten ne olivat Intiassa ja välimereltä tulevien kirjavien seurueiden kohtauspaikkoja. Suuria karavaaneja, johin kuului 100 tai 200 kamelia. Nykyään tuo luku on neljä tai viisi, mutta ei juuri enempää. Pieni kuorma-auto korvaa sata eläintä."

Kun tekstissä puhutaan nykyajasta puhutaan 1950-luvun alkuvuosista. Seitsemän ruotsalaista nuorta miestä, joukossa lääkäri lähtevät Emmalla, vanhalla rähjäisellä bussilla Tukholmasta, Euroopan ja Aasian halki Intiaan. Matkareitti on Tukholma, Tanska, Saksa, Itävalta, Jugoslavia (jota ei enää ole) Kreikka, Turkki, Syyria, Jordania, Irak, Persia (eli Iran), Afganistan, Pakistan, Intia, Nepal. Iranissa, Afganistanissa ja Intiassa pyöritään vähän enemmänkin.

Monenlaista seikkailua ja elämystä matkalla sattuu ja koetaan. Yksi retkikunnan jäsenistä tulee pahoinpidellyksi ja joutuu palaamaan takaisin ruotsiin ja "niin heitä oli enää kuusi" maininta tuo mieleen Agatha Christien.

Matka kohti kotia alkaa poliittisesti kuohuvasta Iranista. Emma, se bussi, joka oli rähjäinen jo matkalle lähtiessä on kokenut monet kolhut ja on ihme, miten sillä yleensä on päässyt etenemään. Ehkä tarinassa on pientä maalailua tämän suhteen, mutta tosiasiassa uskon kyllä, että monet kolhut autoon on tullut. Ihmettelen vain, että jos jonkun kolhun seurauksena yli 100 litraa öljyä on vuotanut maahan, miten autolla ylipäänsä pääsee etenemään. Paitsi kuvailuja auton saamista kolhuista kertoja käy läpi maiden historiaa ja silloista, sodanjälkeistä, siirtomaajan jälkeistä, itsenäistymisen aikaa. Aina en ollut ihan kartalla, missä päin maailmaa nyt ollaankaan tarkalleen ottaen. Ajat ja seudut ovat varmasti sitten viisikymmenluvun muuttuneeet, mutta kuohuvia tilanteita taitaa yhä riittää joillain seuduin, joita tässä kuvataan. Toisilla seuduilla pyöritään enemmän kuin toisilla.

Paitsi alussa mainittua salaaneja outo sana on myös konglomeraatti, jolla määreellä kuvataan Syyriaa, sanomalla, että "Syyria on vastakohtien konglomeraatti." Kuvaliitteet on kiintoisia ja kartat kuljetusta reitistä avaa tuo oman hienon ja avaavan lisänsä tarinaan. Olihan tässä paljon uutta, mielenkiintoista ja vähän hurjempaakin juttua. Tosin täytyy myöntää, että minulle tämän kirjan paras anti oli kansikuva, mikä omalta osaltaan  veti puoleensa.

Suomi-bongaus: Suomalaissyntyinen Tuure Pasto oli leikitellyt numeroilla: 90 %väestöstä eli maanviljelyksellä ja karjanhoidolla; saatavissa olevan vesivaraston  turvin voitaisiin viisaasti menetellen kaksinkertaistaa peltoala; vehnäsato hehtaaaria kohti oli 1400 kg.

---

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 23: Lue kirja, jonka kannet vie sinut tuntemattomaan paikkaan.

Peter Freuchen: Vaeltava viikinki!

 

Peter Frreuchen

Vaeltava viikinki

Alkuperäisteos: The vagrant viking

Suomentanut Anja Samooja

1954

Kansi: Sorella Railo

Seuraavana aamuna istuuduimme 'super-junan' loistavaan salonkiin ja kiidimme siinä Chicagoon, jossa jouduimme odottamaan seuraavaa junaa kuusi tuntia. Otin vuokra-auton, jossa kiertelimme kaupunkia. Kuljettaja näytti meille ylpeänä 'maailma pisimmän kadun', 'maailman suurimmann stadionin', 'maailman suurimman tavaratalon' ja 'maailman suurimman hotellin'. Sitten hän vei meidät puistoon, jossa hän näytti meille 'maailman suurimman kirjailijan' patsaan - se esitti Hans Christian Andersenia. - Katsokaas, hän syntyi täällä Chicagossa, kertoi kuljettaja ylpeänä. Tanskalaien isänmaallisuuteni heräsi ja sanoin hänelle, että maailman suurin sadunkertoja oli syntynyt Tanskassa. - Se on pötyä, herra! Luuletteko, että pystyttäisimme patsaan miehelle, jjoka ei ole syntynyt Chicagossa? Nyt loukkaannuin ja väitin painokkaastri, että Hans Christian Andersen oli Tanskan ylpeys. Miekkonen alkoi ilmeisesti epäillä, että hän olikin arvannut vääri, ja vihdoin hän myönsi minun olevan oikeassa. - Se on totta, nyt muistankin, hän sanoi. - Se kaveri syntyi Tanskassa, mutta hänen vanhempansa toivat hänet tänne, kun oli kaksivuotias. Hänen lapsuudenkotinsa oli tuossa, missä patsas seisoo. Minä luovuin.

Ennen kuin Freuchen päätyy keskustelemaan Hans Christian Andersenista Chicagoon hän on ehtinyt tutkia Grönlantia ja perustaa ystävänsä Knud Rasmussenin kanssa Thulen kauppa-aseman, elää Grönlannin alkuperäisväestön kanssa, avioitua Navaranan, eskimotytön kanssa perinteisellä grönlantilaisella tavalla, jäädä leskeksi ja kahden lapsen yksinhuoltajaksi, menettänyt toisen jalkansa palellutettuaan sen jäätiköllä, avioitua uudelleen tanskalaisen nuoruudenystävän kanssa, seikkailla Neuvostoliitossa, Siperiassa, luennoida grönlantilaisesta kulttuurista vähän siellä ja täällä.Monenlaiset on Freuchenin seikkailut aina pohjoisnapatutkimuksesta Hollywoodin elokuvamaailmaan.

Olen aiemmin lukenut Freuchenin Nuoruuteni Grönlannissa- teoksen. Vaeltavassa Viikingissä on paljon samaa, niin, että alan jo miettiä, onko nämä teokset aivan yksi yhteen. No, onneksi näin ei kuitenkaan ole, vaan Vaeltava Viikinki on monipuolisempi ja tuo Freuchenin elämästä ja siinä samalla maailman menosta  paljon uusia puolia esiin unohtamatta historiallisia kytköksiä natsi-Saksan valtaannousuun ja tanskalaiseen  vastarintaliikkeeseen.

Kuten jo Nuoruuteni Grönlannissa -teosta luonnehtiessani sanoin, niin Freuchein kerronta on omanlaistaan. Se on kaikkitietävän kokijan kertomaa tapahtumista ja tunelmista, mutta en voi välttyä ajatukselta, että näissä on myös ripaus merimieslisää. 

Mikä tekee teoksesta mielenkiintoisen on myös viittaukset Suomeen: Esimerkiksi kuvatessaan läsnäoloaan Miss Universum-kisoissa, joissa Suomalainen missi kruunaataan maailmankaikkeuden kauneimmaksi ei nimiä mainita, mutta yhteys paljastaa, että kyse on Armi Kuuselasta.

Se, että hän oli suomalainen, vaikutti luultavasti ratkaisuun. Suomi oli ainoa maa, joka oli maksanut ensimmäisen maailmansodan (tässä on virhe, pitäisi tietysti olla toinen maailmansota) aikaisen velkansa, ja siksi se oli suosiossa Yhdysvalloissa. Lisäksi Suomessa pidettiin  tuona vuonna Olympian kisat, ja lopuksi Miss Universumin piti juhlallisuuksissa käyttää entisen Venäjän keisarittaren kruunua. Kolme tsaaritarta oli käyttänyt kruunua Moskovassa, mutta se oli joutunut New Yorkiin Tiffanyn haltuun, ja mainosmiehet arvelivat, että oli hyvä ajatus antaa suomalaisen talonpoikaistytön kantaa Venäjän vallan vertauskuvaa. --- ---- ---- Ainoa tytöistä, joka oli innokas palaamaan kotiin, oli Miss Universum. Hän oli saanut seitsemäntuhannen dollarin shekin, joka merkitsi miljoonia Suomen markkoja.Hän oli saanut kolmentuhannenviidensadan dollarin arvoisen auton, jonka hän pyysi lähettämään Suomeen, timanttisen rannekellon ja paljon muita lahjoja. Hänelle tarjottiin houkuttelevia elokuvasopimuksia, mutta hän hylkäsi ne kaikki. Hän halusi ainoastaan palata Suomeen jatkamaan keskeytynyttä koulunkäyntiään.

Mutta jatkoiko hän koulua. Palatessaan Armi Kuusela ainakin teki elokuvan yhdessä Tauno Palon kanssa.Seuraavana keväänä hän lähti maailmanympärimatkalle ja jäi sille tielleen tavattuaan Gil Hilarion.  Tähän ei viitata ollenkaan.

Merimieslisäksi voidaan laskea myös ajottain hyperbolismi, kuten kuvaus Alaskan Yokon-joelta:

Olimme kuitenkin kaukana rannasta jal umi oli hyvin syvää. Koska olin pisin, minun täytyi kulkea edellä ja raivata toisille tietä. Ensi kertaa elämässäni kävelin lumessa kaulaa myöten.

Avartava, ajatuksia herättävä teos, jossa kuljetaan Tanskasta halki Grönlannin ja muun maailman. Paljon on mahtunut Freuchenin elämään hyvässä ja pahassa. Grönlannin alkuperäisasukkaiden elämäntapa on ollut hänen sydäntään lähellä ja minuakin se kiinnostaa. Tosin täytyy sanoa, että jotkin alkuperäisasukkaiden eettiset ajatukset saavat kylmiä väreitä aikaan enkä voi olla näiden kanssa samaa mieltä. Myös eräät kuvaukset merihädän keskellä saavat aikaan sen, että tapahtumia ei ole hauska nähdä silmissään. Toisaalta, kuten sanoin, on vaikea sanoa, onko näissäkin sitä merimieslisää. Sanoisin, että tämä teos on todellisuudenkuvausta hieman väritettynä kiinnostavuuden lisäämiseksi, ainakin joiltain osin.

----

Tällä mukana Kirjoja Ulapalta -lukuhaasteessa

H. Franck: Halki malaijilaisen aarniometsän!

H. Franck

Halki malaijilaisen aarniometsän

Toim. Teuvo Pakkala

Otava, 1918

25 s.

No jopa oli kirjanen. Kirjasen alussa, ilmeisesti toimittaja Pakkanen kuvaa näin:

"Jo ylioppilaana ollessaan amerikkalainen Harry Franck oli päättänyt tehdä matkan maan ympäri ilman rahaa. Suoritettuaan tohtorintutkintonsa hän toteutti aikomuksensa. Siinä hänelle oli eduksi, että hän englanninkielen lisäksi puhui sujuvasti saksaa ja ranskaa ja myöskin hallitsi espanjan- ja italiankieltä. Jo aikaisemmin hän oli lyhyillä matkoilla hankkinut elatuksensa työllään. Hän oli risteillyt Atlantinmerellä kerran karjanhoitajana ja kerran matruusina. - Franck ei ottanut matkalleen aseita, matkatavaroita eikä ruokavaroja, ainoastaan Kodak-valokuvauskoneen ja 104 dollaria valokuvauslevyjä varten. Koko matkansa aikana hän ei yrittänytkään kohota tavallisen työmiehen säädyn yläpuolelle. Tästä retkestään hän on kirjoittanut mieltäkiinnittävän kirjan nimellä 'Kiertolaisena maailman ympäri'."

Tämä pieni kirjanen ilmeisesti perustuukin tähän hänen kirjaansa (A Vagabond Journey Around the World 1910, ilmestynyt suomeksi nimellä Pennittömänä maapallon ympäri, WSOY, 1939).

Pienen esittelyluvun jälkeen alkaa lyhennelmä H. Franckin kertomuksesta matkasta jossain Birman (Burma?) ja Siamin seutuvilla kohti Bankokia.

Odotin kirjaselta hieman enemmän matkan syistä ja tarkoituksesta, mutta se keskittyi vain kuvaamaan Franckin ja hänen australialaisen matkatoverinsa selviytymistä halki viidakon 

Pöyristyttävintä kirjassa oli ne alkuperäisasukkaiden kuvaukset, joita kirjassa esitettiin. 

"Me päätimme lähteä hetki matkalle. Palvelija meni ulos verannalle ja käski boh'n (päällikkö) neuvotteluhuoneeseen. Se oli todellakin villi olento. Ruumiiltaan hän oli hoikka ja kulmikas, rotuunsa nähden iso, vaikkakin meidän mittapuumme mukaan pieni. Iho oli nahkanruskea, tukka lyhyt ja pörröinen, silmät pienet ja levottomat, katse muistutti hiukan leopardia." 

Tämä kuvaus ei vielä kovin pöyristyttävä ole, mutta kuvaus jatkuu:

"Hänen hampaansa olivat betel-pähkinän puremisesta pikimustat, ja esiinpistävät poskiluut viiston otsan alla tekivät hänen kasvonsa rumiksi." 

En voinut olla hätkähtämättä tuon sanan kohdalla - rumiksi.

"Kaiken kaikkiaan se oli olento, joka olisi ollut omassa elementissään rääkyessään metsä-ihmisenä aarniometsän puitten latvoissa"  ei anna sekään oikein arvostavaa asennetta. "Mutta hänen pukunsa oli komean värinen",  myöntää seikkailja Franck.

Kun miehet vaeltaessaan saapuvat nälissään erääseen kylään, he kohtaavat Franckin kuvauksen mukaan "kaksi laihaa syöjätärtä". Kyläläiset eivät ole halukkaita myymään ruokaa länsimaalaisille oudoille muukalaisille, joten nämä käyttävät oman käden oikeutta, tosin jättäen myös maksun valmistamastaan ruoasta. Yrittäessään samaa keinoa myöhemmin toisaalla he eivät onnistukaan vaan kylänväki käy heidän kimppuunsa ja vaikka miehet saavat väen karkoitettua vei väki kaiken mukanaan ja Franckin kuvauksen mukaan jäljelle jäi vain "ruskea lapsikakara, joka ryömi ulvoen pitkin lattiaa", mikä taas vihlaisi sydänalaa kuvauksen raakuudessa. Oppaansa avulla miehet saavat lopulta syödäkseen kuljettuaan nälissään rämeiden ja pensaikkojen kautta seuraavaan kylään. Opas haluaa ostaa miehiltä kypärän, jonka Franck myykin kahdella tecalilla, joista toisen Franck antaa isännilleen. Vaikka toisaalta alkuperäisasukkaiden kuvaukset  saavat välillä haukkomaan henkeä Franck ei kuitenkaan tunnu käyttävän heitä hyödykseen ilman vastinetta. 

Lopulta matkalaiset saapuvat Rehangin kasarmille ja eurooppalaisen vieraanvaraisuuden äärelle.

"Puolen tunnin ajan kulkivat he bungalovimme ja komendantin asunnon väliä kuljettaen höyryäviä vatteja. Pieni pöytämme oli vaipuaa kokoon kuormansa alla, ennenkuin kersantti antoi merkin, että saimme ruveta syömään. Siinä oli keitettyä kalaa, reisipaisti, kyljystä ja silavoitua lintua, hedelmiä ja vihanneksi hämmästyttävät määrät ja lajit. Kersantti nauroi meidän hämmästyksellemme ottaessaan taskustaan esille parin veitsiä ja kahveleita."

He olivat saapuneet sivistyksen äärelle.

Lopussa on taas lyhyt kuvaus siitä, kuinka Franck tovereineen sai  vielä kokea paljon ennen saapumistaan Bankogiin josta hän seuraavaksi matkasi Honkongiin.

Tämä lyhyt kertomus kuvaa hyvin kolonialistista aikakautta. Kun hieman katselin kartttoja seuduista joita Franck matkasi näyttävät nykykartat hyvin erilaisilta. Myös maidet nimet ovat muuttuneet eikä enää puhuta sen paremmin Birmasta kuin Burmasta, joka nykyisin tunnetaankin Myanmarina. 

Vaikka tässä toisaalta oli seikkailun makua ja olojen ja luonnonkin kuvausta, niin tämä oli pieni pettymys. Toisaalta lukisin mielelläni sen pitemmän teoksen, josta on laaja kuvaus Matkakirjoja-blogissa. Ehkä se antaisi hieman paremman ja monipuolisemman kuvan, kuin mitä tämä lyhyt kuvaus antaa. 

---

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 41: Kirjassa laitetaan ruokaa.

Kirjantunteet -haasteessa 

 Kirjallinen maailmanvalloitus: Myanmar (entinen Burma)

Tuija NIeminen & Merja Winqvist: Kutoen maailman ympäri!

Tuija Nieminen & Merja Winqvist
Kutoen   maailman ympäri - Lasten kudontatöitä
Otava, 96 s.

Kutoen maailman ympäri on hauska lasten tieto- ja kuvakirja, jossa esitellään erilaisia käsityötaitoja ja kutomismenetelmiä eri puolilta maailmaa. Matka alkaa Niililtä ja päättyy Suomen Lappiin. Kirjan kauniin kuvituksen on tehnyt Merja Winqvist.

Minä olen aina tykännyt tehdä jotain käsilläni lukemisen lisäksi ja tämä kirja on omiaan herättämään ideoita. Joskus muinoin minulla oli pirtapuut, mutta lahjoitin ne sitten eräälle ystävälle. Pirtanauhan tekoa olisi kiva taas jossain välissä kokeilla, kun saisi jostian kehitettyä tai hankittua tuollaiset puut.

Helmet lukuhaasteen kohta 4: Kirja lisää hyvinvointiasi. 

Robin Lee Graham: Kyyhky!

Robin Lee Graham
Kyyhky
Alkuperäisteos: Dove
Suomentanut Eero Mänttäri
Otava, 1972
209 s.

"Monet ovat purjehtineet pitkiä ja vaarallisia matkoja henkilökohtaisen kunnian vuoksi. Toiset ovat purjehtineet kokeakseen seikkailuja. Minä en kuulu kumpaankaan ryhmään. Olen yrittänyt vastata rehellisesti ihmisten kysyessä minulla miksi tein sen - mikä pakotti minut kuusitoistavuotiaana ohjaamaan kahdenkymmenenneljän jalan purjeveneen San Pedron satamasta (se on aivan Long Beachin vieressä) ja sanomaan perheelleni ja ystäävilleni: Aion purjehtia maapallon ympäri."

Dove - Kyyhky on mielenkiintoinen matka Robinin seurassa yli valtameren toiselle puolelle maapalloa ja takaisin. Paitsi purjehduksen tuomaa vapauden tunnetta kirjassa välittyy ne monet haasteet, joita Robin matkaallaan kohtasi, erityiseseti yksinäisyyden, joka kävi välillä pakahduttavaa pakahduttavammaksi, yksinäisyys, jota purjeveneessä mukana olevat kissayksilötkään eivät voineet täysin poistaa. Matkaallaan nuoresta, koulua vieroksuvasta nuoresta pojasta kasvaa aikuinen, joka löytää Fidziltä itselleen puolison, sielunsisaren ja toverin, jonka kanssa purjehdus lopulta vaihtuu Montanan vuoristomaisemiin. 

Mukana maailmanympärimatkalla oli myös tiedelehti National Geographic, joka julkaisi matkasta artikkeleita. Kirjassa on hieno valokuvaliite, joka vahvistaa kerrotun ja tuo tapahtumat lähelle. Tarinassa välittyy upealla tavalla 60-luvun tunnelmat ja aatteet hippityyleineen ja Vietnamin sotineen. Robin aloitti matkansa vuonna 1965 ja eli purjehtijan elämää yhteensä viisi vuotta. 

Paitsi monia pieniä mielenkiintoisia yksityiskohtia maailman eri kulttuureista (kuten puusukeltajista, joiden kuvaus tuo mieleen benjihypyt) tässä teoksessa on monia kirjallisuusviitteitä. Vaikka Robin ei viihtynyt koulussa hän luki matkansa aikana monenlaisia ja monia kirjoja kuten: Micheneriä, Steinbeckiä, Heyerdahlin Kon-Tikiä, Nordhoffin ja Hallin Kapinaa laivassa, Tolkienin Hobbitteja, Ian Flemingiä. Bernardine de Saint-Pierren rakkaustarinan Paulista ja Virginiasta , "lapsista, jotka varttuivat 'tietäen vuorokaudenajat puiden varjoista, vuodenajan siitä miten saivat hedelmiä ja kukkia, sekä vuodet satojen luvusta" koskettaa erityisesti koska se muistuttaa Robinia Patista, tytöstä, jonka hän tapasi Fidzillä ja joka valloitti hänen sydämensä.

Kirjassa on myös muutama mielenkiintoinen ruokaohje, kuten banaanipannukakkujen ohje. Koska kirja kertoo purjehduksesta on teoksessa paljon meri- ja purjehdussanastoa, josta en ymmärtänyt juurikaan, mutta se ei haitannut. Tämä oli todella kiehtova kirja.

Tämä oli kirja purhehduksesta, kirjallisuudesta, maantieteestä, terveydenhoidosta - itse asiassa tämä oli kirja e l ä m ä s t ä.

Kotona on merimies, meriltä palannut,

ja metsästäjä on kotiutunut vuorilta.

- Robert Louis Stevensonin hautakivestä  Samoalla

...

Adventures in Down Under and beyond , koska tässä on myös Australiaa sivuavaa kerrontaa

Muuttoliikkeessä -haaste