tiistai 15. helmikuuta 2022

Silja-Elisa Laitonen: Valinta!

Silja-Elisa Laitonen

Valinta

Tammi, 2022

479 + 1 s.








Valinta on kertomus Raakelista. Hän on juuri päässyt ylioppilaaksi ja juhlaa vietetään kesähuvilalla, Villa Suvessa, joka on hänen isänpuoleisen  suvun kesähuvila. Raakel saa tädiltään Elisabethilta ylioppilaslahjaksi lottapuvun, ja hän pukee sen heti ylleen juhla-asun sijaan. Astuessaan alas vieraiden pariin Raakelin äiti saa 'laakin'.

Kiinnostuin tästä teoksesta lotta-aiheen takia. Odotin että tässä olisi enemmän autenttisuutta ja todellisuuden tunnetta. Nyt päällimmäiseksi jäi tunne, jos ei nyt täysin epäaidoista, niin hieman liian erikoisista persoonallisuuksista, joilla kaikilla on jokin menneisyyden painolasti tai trauma.  Raakel haluaa lotaksi päästäkseen pois kotoa, eroon määräilevästä ja ylikonrolloivasta äidistään. Äiti on, ilmeisesti köyhistä oloista ja maaseudulta pääkaupungin hienostopiireihin 'ylennyt', jolle seurapiirit ja korkeakulttuurisuus on ylitse kaiken. Isän sisko, Elisabeth taas on miesmäinen tyyppi, joka toimii lottatoimistolla, pukeutuu mieluummin pitkiin housuihin kuin lottapukuun, jonka tosin senkin välillä voi päälleen pistää. Elisabeth  on hommannut Raakelille paikan lottakurssille. Elisabethilla on sisällissodan aikaisia traumoja. Elisabeth vaikuttaa kovalta, hän on nainen, joka pystyisi vaikka tappamaan.

Raakel käy lottakurssin ja saa viestilotan koulutuksen, Tämänkin on Elisabeth hänelle järjestänyt. Kun Raakel saa ensimmäisen lottakomennuksen se vaihtuu kohta toiseen, ilmeisesti äidin painostuksesta ja Elisabethin avustuksella. Komennus on lopulta Hankoon viestilotaksi, joka ei kuitenkaan kestä pitkään, kun Raakel alkaa salakuunnella viestejä. Hänet määrätään lomalle, jolta hän karkaa, koska uskoo, että äitinsä on taas vaikuttamassa siihen, että hän joutuu johonkin pääkaupungin lottatoimistoon ja sinne hän ei ainakaan halua. Raakel haluaa rintamalle, sotimaan, mutta tosiasiasas hänellä on huono itsetunto. Häntä on ilmeisesti kiusattu kouluaikoina ja muun  muassa hän ei ole sinut vartalonsa kanssa.

Kaiken kaikkiaan Raakel on kaikkea muuta kuin tottelevainen, sääntöihin taipuva lottasvärdiläinen. Eikä muutkaan tämän teoksen lotat edusta sitä lottakuvaa, minkä minä olen oman sukututkimuksen ja sitä kautta heränneen kiinnostuksen kautta saanut. Olisin kaivannut edes yhtä vastakohtaa henkilögalleriaan ja tasapainottavaaa tekijää. Nyt näkökulma Lotta Svärdistä jäi yksipuoliseksi, jossa ääripäiden edustus kyllä vilahti, mutta kaikki siinä välillä jäi uupumaan.

En siis pitänyt tätä oikein autenttisena, vaikka minun on myönnettävä, että tämän taustalla on varmaankin tehty tutkimusta aiheesta, ja en sano, etteikö niitä 'railakkaita' tai  seikkailunhaluisiakin olisi ollut. Ja kyllä tässä esitellään Suomen sodankäynnin nippelitietoa vanhan rajan ylityksestä Pervitiiniin ja sotakauhuun/traumoihin. Aloitus oli vahva ja loi heti alkuun tiukan jännitteen, joka kyllä säilyi loppuun asti, mutta jännite ei lauennut helpotuksen huokaukseen vaan jätti jollain tasolla avoimeksi ja tyhjäksi. Kaikkein eniten minua kuitenkin häiritsi juuri tuo henkilögallerian liika erikoisuus. Pääateemana vaikutti olevan ei niinkään Lotta Svärdin historia kuin ihmisen sielunmaailma ja rikkonaisuus, psykologiset ongelmat. 

Kerronta oli kaikkitietävän ulkopuolisen, joka keri tarinaa Raakelin näkökulmasta. Välillä näkökulma siirtyi Elisabethiin tai muuhun perheeseen. Kyllä tätä luki, kielellisesti yksinkertaista ja selkeää. Ainoa hieman erikoisempi ilmaisu oli toimittajan kohdalla joka "levitti hymyään rohkaisevasti". Tämä toimittajakohtauskin sai minut mietteliääksi, ja haluaisin lukea sota-ajan naistenlehtiä nähdäkseni, miten niissä sodasta ja lotista kerrottiin. Oliko asenne kauttaaltaan niin karkea ja asenteellisen kielteinen kuin tässä teoksessa kuvataan. Todellakin kuva lotista on hyvin yksipuolinen. 

Tätä yksipuolista otetta ehkä selittää ja teoksen motiivia kuvaa vahvasti Svetlana Aleksijevitsiltä lainattu ote, jossa tuodaan esille, kuinka sodassa "ei ole sankareita tai uskomattomia urotekoja. Siinä on vain ihmisiä omassa epäinhimillisen inhimillisessä toimessaan."

Sota on raakaa, julmaa, se syö sisintä ja sen tämä teos tuo kyllä hyvin esille.

---

Tämän uutuuskirjan on ehtinyt kuunnella myös Anu, joka on nähnyt henkilöhahmot moninaisempina kuin minä. Anu myös piti siitä, että päähenkilö ei ollut "liian kypsä, vastuuntuntoinen tai älyllinen, vaan aidosti nuori, ailahtelevainen ja virheitä tekevä yksilö".

Bongaa lintuja -lukuhaaste: Tästä teoksesta voi bongata närhen (Garrulus glandarius) 

" Raakel näki jo etäältä naisen ilmeestä sen ettei tulisi pääsemään tästä kuin koira veräjästä. Marta Närhen ryhti oli luotisuora ja ilme tuima hänen katsellessaan ympärilleen kaupungissa jota oli siivottu parhaan mukaan, mutta joka ei selvästikään kelvannut lottavanhimmalle."

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 32: Kirjassa rikotaan yhteisön normeja


maanantai 14. helmikuuta 2022

Ystävänpäiväarvonta! EI ENÄÄ OSALLISTUMISMAHDOLLISUUTTA!

 


Ystävänpäivä lähestyy ja mieleeni nousi ajatus järjestää arvonta sen merkeissä. Ystävä-teeman mukaisesti arvon tämän Luonnonystävän kirjan, jossa on ihana kuvitus luontoon liittyen sekä suomalaisen runouden helmiä, sekä myös paljon tilaa omille muistiinpanoille ja ajtuksille. 

Voit tulla mukaan arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen. Muistathan jättää toimivan linkin, josta sinut tavoittaa, jos voitto osuu kohdallesi. Nimettömät viestit eivät ole mukana arvonnassa ja roskapostiviestit hävitetään.

Arvonta suoritetaan 14. helmikuuta.

Ei sitten muuta, kuin onneaan kokeilemaan. Ehkä juuri sinä olet se onnekas, joka saat tämän kauniin ystävänpäivätervehdyksen.

Mukana arvonnassa:

Enkuli

Purulaari

Salli M.


Edit: Arvonta suoritettu mukaan halunneiden kesken. Nimet lipukkeisiin, lipukkeet taiteltu ja kämppäkaveri toimi onnettarena. Voittolipukkeessa lukee:



Onnea Salli M. Otan yhteyttä! Kiitos kaikille kiinnostuneille ja oikein hyvää Ystävän Päivää!

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Elsa Weng-Nilsson: Nilla ja Salla!

 


Elsa Weng-Nilsson

Nilla ja Salla

Alkuteos: Månke och Mina

Suomentanut Marja-Leena Koppinen

Kuvitus: Carin Ax

Weilin+Göös, 1980

76 s.

Kansikuva: Helvi Tiisala


Nilla ja Salla, jotka alkuperäisnimiltään ovat Månke ja Mina kertoo lapsentajuisesti Ruotsin saamelaisista ja heidän elämästään. Kertojana on 7-vuotias Nilla. Salla on hänen vuotta nuorempi sisarensa. Myöhemmin perheeseen syntyy Niila-veli.

Perhe asuusiis Ruotsin Lapissa,lähellä Norjan rajaa, korkeiden tuntureiden ympäröimänä.

"Isällä on paljon poroja. Ne laiduntavat tuntureilla kesäisin. Talvisin ne vaeltavat tuntureilta metsäisille seuduille. Siellä ei lumiole niin jäistä kuin tuntureilla.Sillon porojen on helpompi kaivaa lumen alta poronjäkäää."

Opin lukemaan -sarjaan kuuluva teos on nimensä mukaisesti helppolukuista ja selkeää. Mustavalkoinen piirroskuvitus on kiva lisä,jota lapsilukija (ja miksei näin aikuinenkin) voi, niin halutessaan väritellä.  Teos on esiin saamelaisten entistä ja uudempaa elämäntapaa heinäkengistä tuuvinkiin. Tuuvinki olikin minulle oudoin vastaantullut asia. Tuuvinki tehtiin tunturisuolaheinästä, horsmanlehdistä ja Väinönputkesta eli angelinasta, joita keitettiin, jauhettiin ja lisättiin maitotilkka ja annettiin hautua parikin päivää, jonka jälkeen sitä saattoi ripotella esimerkiksi viiliin.

Teos käy läpi lasten ja perheen elämää läpi vuoden kesästä kesään. Tutuksi tulevat niin poroerottelut, komsiot kuin kodatkin ja nilit. Välillä NIlla käy koulua saamelaiskoulussa.  Varsinainen kertomus päättyy Juhannuksen viettoon, mikä on saamelaisille tärkeä juhla .Kullerot kukkivat ja suvivirsi soi. Juhannusosiossa minua mietityttää kuvitus, jossa talon pihalla on juhannusalko. Juhannussalko on toki ruotsalaisessa kulttuurissa tuttu, jotenkin olen vain liittänyt sen Ahvenanmaalle ja etelämmäksi, enkä oikein osaa kuvitella sitä  Pohjoisen perukoille, mutta saatan olla väärässä tämän kuvittelukyvyn puutteessani.

Teoksen lopussa on pieni saamenkielinen sanasto kahdella eri murteella sekä tietoisku Ruotsin ja Suomen saamelaisista. Teos on ilmestynyt nelisenkymmentä vuotta sitten. Jäin pohtimaan, kuinka ajantasaista tietoa tämä teos tarjoaa. Myös jotkin suomalaiset nimet mietityttävät, Esimerkiksi Sirkka-niminen poronvasa. Jotenkin en osaa mieltää sirkka-sanaa poroihin. Pelastetut karhunpennut saavat kuitenkin nimikseen Donna ja Garry, mikä rikkoo sanastoa, mutta saattaa liittyä ajatukseen lukutaidosta. Tämä oli kuitenkin ihan mukava pieni kulttuuriantropologinen teos. 

--

Helmikuun 6. päivä on saamelaisten kansallispäivä, joten ajastin tämän postauksen tälle päivälle. Harvemmin tulee lukemisia kuitenkaan kohdistettua kalenterin mukaan.

...

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 1:Kirja, joka sijoittuu Saamenmaalle.

lauantai 5. helmikuuta 2022

Tichon Semusjkin: Lapsia lumen ja jään maassa!

 

Tichon Semusjkin

Lapsia lumen ja jään maassa

Alkuteos: Tšukotka

Suomentanut Lauri Savolainen

WSOY, 1945

244 s.

Alku: Syyskuussa vuonna1928 höyrylaiva Astrakan saapui autioon ja asumattomaan Penkeynein poukamaan, joka on satakaksikymmentä kilometriä St.Lorezin lahdesta Tšuktšien niemimaalla.

Lapsia lumen  ja jään maassa on mielenkiintoinen kulttuuriantropologinen matka Jäämeren rannikolle jonnekin Siperian nurkille Tšutškien asuinsijoille. Venäjän aikaan omissa oloissaan ollut alkuperäiskansa saa vallankumouksen jälkeen vieraita 'suuresta maasta'. Seudulle ollaan perustamassa sivistyskeskusta. Saapuu opettajia ja lääkäreitä. Tšutškien elämänmuoto alkaa saada uusia muotoja, Ei kuitenkaan ole mikään helppo tehtävä saada Tšutški-lapsia kouluun, joka on sisäoppilaitos. Lapset ovat tottuneet asumaan varjangeissaan, syömään raakaa hylkeen- ja mursunlihaa, vetelemään sauhuja siinä, missä aikuisetkin. Ei ole helppoa tottua uusiin tapoihin, kun pitäisi peseytyä ja pukeutua aluspaitoihin ja kangasasuihin, sen sijaan, että käyttäisi ulkona hylkeennahka-asua karvapuoli sisälläpäin ja sisäoloissa oltaisiin ilman vaatteita. Kun lapset monien vaiheiden ja keskustelujen jälkeen saadaan kouluun, karkaavat he aina välillä paimentolaiskyliinsä koti-ikävän valtaamina.

Pidin tästä teoksesta ja kirjailijan  suhtautumisesta Tšutškeihin. Toki teos on jo iäkäs ja kuvaa erilaista aikaa. Pääosin teos avaa Tšutškien elämänmuotoa ymmärryksellä, joskin myös muutosta tarvitsevana.

Tsutskit ovat hyvyin lahjakasta kansaa. Vain vanhan järjestelmän tarjoamat edellytykset pitivät sen alkeellisella tasolla. Mutta tuskin oli tšutškien maahan tunkeutunut vapaa neuvostosivistys, kun tsutski alkoi ahnaasti ja helposti perehtyä siihen.

Kertoja on kirjailija, joka on toiminut opettajana ensimmäisessä Kamšatkan niemimaall perustetussa koulussa. Näin tämä teos on, näin ymmärtäisin, kirjailjan kokemusmaailmasta nousevaa kansankuvausta. Kerronta on sujuvaa, joskin paikka paikoin vanhahtavaa ja outoakin, kuten puhuttaessa   opettajista ja opettajattaresta, joiden nimiä ei kuitenkaan mainita.  Eskimotar-yhteydessä tämä vanhan suomenkielen muoto kuulostaa jo kummalliselta, vaikka toisaalta ymmärrän sen käytön. Se, että näitä venäläisiä sivistäjiä ei mainita nimeltä on tehokeino, jolla pääpaino ja huomio kiinnitetään alkuperäisasukkaisiin. Lapsilla on nimet ja luonne, samoin heimokunnan vanhimmilla ja päämiehillä. Pääasiassa kerronta on siis kokemuksellista kirjailijan näkökulmaa, välillä kuitenkin on päiväkirjaotteita, onko ne kaikki saman opettajan vai useamman jää epäselväksi.

Minä ymmärrän, miksi he nauravat, ja koetan selittää syyn huonoon puhetapaani. Sanon, että pian minäkin opin keskustelemaan paremmin heidän kielellään. Kaikki he huutavat:Karäm, karäm (ei, ei), et sinä opi, sillä olethan venäläinen, ja venäläiset puhuvat meidän kieltämme naurettavasti. Lisäksi olet nainen, mutta puhut Tšutškien kieltä miesten tavalla. Se se juuri naurattaa.

Tuosta miesten ja naisten kielestä puhuen teoksessa tuodaan esille myös kuinka kouluun tulleet tytöt eivät suostuneet sanomaan r-kirjainta. Mikä kulttuurinen syy tähän oli, ei kuitenkaan selvinnyt, Oli iso työ saada tytöt puhumaan venäjää, jossa kirjain oli tärkeä.

Toki teos on kirjoitettu neuvostoliiton sosialistisessa hengessä. Lenin vilahtelee välillä seinälle ripustettuna kuvana tai puheenpartena, mutta ei mitenkään suuressa määrin, samoin kuin ei muutkaan poliittiset ilmaisut. Jotain asenteesta ja luonnontieteellisestä näkökulmasta kertoo ilmaisut, kuten lasten iän selville saaminen eläinlääketieteellisin keinoin. Ja hieman minua hymyilyttää kun puhutaan kuinka "koululaistemme organismi oli tottunut lapsuudesta asti" liharuokaan.

Kulttuurikuvaus on juurevaa ja kuvaava ja  välillä tekstissä vilahtaa heimon oman kielen sanat ja ilmaisut elävöittämässä aikaa ja paikkaa ja tilannetta.

Joitakin ilmaisuja ei oikein ymmärtänyt, kuten millainen elävä se on se lahtaka eli merijänis?

Lotokka oli jonkinlainen reki, ilmeisesti, koska sillä vedettiin esimerkiksi saalista. Faktoria jäi myös hieman epäselväksi, oliko se tehdas vai kauppa tai joltain siltä  väliltä.

Loppupuolella tuotiin esille jäämeren ja arktisen alueen oloja. Mainittiin Bortland ja Eyelsonin tuhoon päättyneestä lentomatkasta, minkä historiallisuudesta en tosin päässyt sen enempää selville, kun yritin googlailla. 

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 2: Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa