Oscar Wilde: Onnellinen prinssi ja muita kertomuksia.

 

Oscar Wilde

Onnellinen prinssi ja muita kertomuksia

Suomentanut Helmi Setälä

Otava, 1907

Gutenberg

 

En ole aiemmin suuremmin Oscar Wildeä lukenut, paitsi joitakin hänen mietelauseitaan. Toki nimenä Onnellinen Prinssi on tuttu ja ehkä jossain muodossa tämä on tullut luettuakin, sillä muistikuvia sadusta on mielessäni ollut ja olen sitä antikvariaateista kirjanakin etsinyt. En vain ole löytänyt sellaista kuvakirjaversiota mikä olisi miellyttänyt. 

Onnellisen Prinssin 'päähenkilöt' on kultainen patsas ja pääskynen, joka on matkalla Egyptiin. Alku tuo mieleen Hans Christian Andersenin sadut, erityiseti sadun keisarin uusista vaatteista. Hiema satiirintuntua. 

”Kaikki häntä ihailivat. "Hän on yhtä kaunis kuin tuuliviiri", huomautti yksi kaupungin neuvoksista, joka oli ymmärtävinään taidetta; "mutta yhtä hyödyllinen hän ei ole", lisäsi hän, sillä hän pelkäsi ihmisten luulevan häntä epäkäytännölliseksi, ja sitä hän ei todellakaan ollut”

Tarinnssa on hyvän sadun lumoa, monipuolinen ja värikäs sanasto ja ilmaisu. Hieman erikoisempi ja aikuisempaan suuntaan viittaa sana koketti.

Itsekäs jättiläinen on myös ennestään tuttu satu,, josta en tosin tiedä, missä yhteydessä olen satuun tutustunut. Hyvin viehättävä satu, jonka lopussa on kristillistä symboliikkaa.

Ruusu ja satakieli puolestaan on hieman erilainen. Siinä, missä Onnellinen Prinssi ja Itsekäs Jättiläinen sopivat myös lapsille pitäisin Ruusu ja satakieli -satua lähinnä aikuisille suunnattuna. Tämä satu on myös sävyltään hyvin erirlainen ja ainakin itse koin sen hieman masentavana. Satu herätti kysymyksen, oliko satakielen uhraus turha tai ymmärrämmeko ihmisinä todellisen ja aidon rakkauden?

Uskollinen ystävä  on ennestään tuntematon, vahvasti satiirinen tarina, samoin kokoelman päättävä Ihmeellinen raketti,

jossa oli yllättäen viittaus Suomeen, tosin sadunomaisen luonteen mukaisesti.

Kuninkaan pojan häitä oli määrä viettää, ja sen johdosta pantiin toimeen suuria juhlallisuuksia. Hän oli odottanut kokonaisen vuoden morsiantansa, ja vihdoin tämä oli saapunut. Hän oli venäläinen prinsessa, ja koko matkan aina Suomesta saakka hän oli ajanut reessä, jota kuusi poroa oli vetämässä.

 Uskollinen ystävä puhutteli traagisessa ironiassaan, kun taas Ihmeellinen raketti on näistä viidestä kaikkein heikoin kerronnaltaan. Sadussa kuninkaallisten häiden kunniaksi järjestetään ilotulitus, ja ilotulitteet keskustelevat. Tuntuu jotenkin hassulta kun raketti puhuu itsestään 'ihmisenä'. Kyseessä on tietysti allegorinen juttu ja kyllähän tässäkin on ajatuksia ja syvällisyyttä.

Ei ollenkaan huono Gutenberg-löytö ja mielelläni ottaisin tämän teoksen kirjahyllyynikin, jos löytäisin kyllin edustavan ja kiintoisan painoksen ja ainakin Onnellinen Prinssi ja Itsekäs Jättiläinen olisi kiva omistaa kuvakirjoina, mutta paljon riippuu taiteilijastakin.

---

Tällä mukana Joken Gutenberg -lukuhaasteessa.

Jane Austen: Emma!

Jane Austen
Emma
Suomentanut Aune Brotherus
WSOY, 1950
461 + 1 s,

Alku:

Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisiä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat yhtyvän elämän parhaat lahjat. Hän oli elänyt miltei kaksikymmentäyksi vuotta minkään häntä sanottavasti häiritsemättä tai suututtamatta.

Loppu:

Nämä vihkiäiset muistuttivat hyvin suuresti muita vihkiäisiä, kun asianosaiset eivät harrasta loistoa ja komeutta. Rouva Elton päätteli niistä yksityiskohdista, jotka hänen miehensä hänelle kertoi, että ne olivat erittäin kehnot ja paljjon huonommat kuin hänen omat häänsä. 'Hyvin vähän valkoista silkkiä, hyvin  vähän pitsiä, mitä säälittävin tilaisuus! Selina hämmästyisi kuullessaan siitä.' Mutta näistä puitteista huolimatta sen pienen ystäväpiirin onnittelut, toiveet, usko ja ennustukset,, joka oli toimituksen todistajana, täysin vastasivat tämän liiton täydellistä onnea.

Pidän paljon Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -teoksesta. Sitä taustaa vasten odotin Emmalta enemmän. Olen kuitenkin pettynyt. Tämä ei ollut ollenkaan nautittava lukukokemus. Päinvastoin - aika uuvuttavaa kahlaamista läpi kerronnan ja sotkuisen vyyden, jonka Emma saa naimakaupoillaan aikaan.

Niin - tämän teoksen ydin on naimakaupat. Emma, nuori brittiläisen yläluokan edustaja on siitä omanlaisensa persoona, että hän järjestelee ympärillään olevia ihmisiä yhteen. Ensin hän tutustuu ja ystävystyy nuoren Harrietin kanssa, jonka tausta ei ole niin selkeä ja tämän vuoksi Emman ja Harrietin ystävyyttä ei katso ihan hyvällä Emman läheinen naapuri hra Knightley. Emman sisko on naimisissa Knightleyn veljen kanssa ja siksikin hra Knigthley on hyvä tuttu Woodhousen perheelle, johon kuuluu Emman lisäksi hänen isänsä. 

Jane  Austenin henkilöhahmot ovat sinänsä kyllä kiinnostava kokoelma erilaisia ihmistyyppejä. Esimerkiksi Emman isä, herra Woodhouse on terveysintoilussaan melkoinen karikatyyri. Karikatyyriksi voisi sanoa koko tätä kirjaa. 

Emma siis järjestelee naimakauppoja. Ei suoraan, vaan ikään kuin ei hänellä olisi asian kanssa mitään tekemistä. Itse hän ei kuitenkaan havittele avioon. Hänen on hyvä olla, niin kuin on ja elää. Kun Harrietia kosii nuori herra Martin vihjaisee Emma Harrietille, että tämä ei ole tälle sopivin ehdokas, sillä vaikka periaatteessa herra Martin  on Harrietin yläpuolella yhteiskunnallisesti, niin Emma haluaa nostaa Harrietia ylemmäksi seurapiireissä ja saa päähänsä, että pastori Elliot on Harrietiin ihastunut ja alkaa ohjata Harrietia tämän suuntaan.

Siis pelkkää avioliittopohdiskelua tyyliin kuka ja kenen kanssa ja siinä sivussa peribrittiläistä sääty-yhteiskuntaelämää. Huh huh!

Kirjallisuusviitteitä: Maataloustieto, Hienoston maailma, Wakefieldin kappalainen (tuttu nini), Metsän  tarinoita ja Luostarin lapsia (tämä kirja kiinnostaisi, jos on ihan oikea teos, kuten ymmärtäisin).

Yhteiskunnalliset olot:

-Ette olisi voinut käydä luonani!" hän huudahti näyttäen kauhistuneelta. "Ei, ette tietenkään olisi voinut; minä vain en lainkaan tullut sitä ajatelleeksi. Se olisi ollut vallan kauheata! Millainen  pelastus! Rakas neiti Woodhouse, mikään koko maailmassa ei saisi minua luopumaan siitä ilosta ja kunniasta, mikä minulle on läheinen tuttavuus teidän kanssanne.

-Toden totta, Harriet, olisi ollut vakava suru menettää teidät. Mutta siihen olisi täytynyt alistua. Olisitte sulkenut itsenne pois hyvästä seurasta. Minun olisi täytynyt luopua teistä.

Näin siis Harrietin ja Emman kohdalla, jos Harrietista olisi tullut Abbey-Mill farmin rouva Robert Martin. 

Tämä yhteiskunnallinen aspekti oli minusta erikoinen ja mieltä kiinnittävä seikka ja tuntui hieman pöyristyttävältä Emman tapa vertailla ihmisiä heidän yheiskunnallisten olojen vuoksi "oppimattomiin ja alhaisiin".

Emmassa on kyllä paljon hyviä aspekteja ja uusintaluku voisi ehkä antaa enemmän Työläännyin kuitenkin jossain vaiheessa jahkailuun ja erityisesti loppumetreillä, kun jouduin kahlaamaan läpi herra Frank Churchilin kirjettä, joka oli sellaista lipilaaria, että asian olisi voinut kerttoa lyhyemmin ja napakamminkin, mutta lopultahan koko kirje kuvasti vain herra Frank Churchilia.

Kuten sanoin jo aiemmin tekstissäni, Jane Austen kyllä piirtää henkillöhahmoistaan melkoisen karikatyyriset luonteet sanoillaan ja tyylillään ja kai tätä voi pitää jonkinlaisena yhteiskunnallisena kritiikkinäkin.

Tällä mukana Helmet 2016 -lukuhaasteessa kohta 24: Kirjasammon päivä täky.