Christa Ruhe: Ystäväni Odette

Christa Ruhe

Ystäväni Odette

Alkuteos: Kleine schwester Odette (1954)

Suomentanut Kaija Kauppi 

WSOY, 1961 (2. painos) 

183 + 1 s.

Kansi: Leena Puranen

"Odette Beauduin! Ette läpäissyt koetta. Teidän on lähdettävä koulusta. Odette Beauduin, olette liian vanhanaikainen ... liian vanhanaikainen ... liian vanhanaikainen", toistaa professorin leppymätön ääni. "Odette Beauduin!" kaikuu kaikkialta, ja koulun kumistin jymähtelee musertavasti väliin: " ... liian vanhanaikainen ---", ja pilkalliset silmäparit tuijottavat häntä joka puolelta ... Yhä kovemmaksi painuu ääni, kunnes se vihdoin muuttuu taukoamattomaksi, kimeäksi huudoksi: "Odette, Odette!"

Odette Beauduin on 17-vuotias puoliorpo ranskalaistyttö Rivieralla. Äiti Madeline on kuollut, ja Odette asuu isänsä, kukkakauppias Pierren ja taloudesta vastaavan vanhan rouva-Rosan kanssa. Odette on opiskellut taidetta, mutta saa kuulla olevansa vanhanaikainen. Hänen maalauksensa eivät ole hyviä. Odette eroaa koulusta. Hän alkaa myymään isänsä kukkia nizzalaiselle torilla, mutta ujona hän jää muiden torimyyjien varjoon eikä saa kukkiaan myydyksi. Torilla Odette tapaa Florin, italialaisen pojan, ja ystävystyy tämän kanssa.

 

Florin myötä Odette tutustuu tämän perheeseen, joka pitää eläintarhaa. Florian on vastuuntuntoinen opiskelija, italialainen "sunny boy", iloluonteinen, "haihattelija", kuten äitinsä, rouva Caviowski kuvaa. Kun taas hänen veljensä Pieter, jolla on eri isä, huolehtii eläimistä. Nämä Florin ja Pieterin perhesuhteet Cavi-setineen ei täysin aukea minulle. Cavi-sedällä tuntuu olevan venläisiä emigranttituttuja. Flori on italialainen, mutta Pieterin suhteen vihjataan saksalaisuudella. onko Cavi kummankaan pojan isä? Poikien äiti on taiteellinen, musiikkia harrastava laulaja. 

Flori hoitaa Odetten myymään kukkia turistien suosimassa hotellissa, mikä ei kuitenkaan ole Odetten mieleen, vaikka hän hoitaakin pyydetyn kukkatoimituksen kunnialla.  Odette miettii tulevaisuuttaan. Mihin hän ryhtyisi. Hän kokee alemmuutta ja epäonnistumista. Hän haluaisi kuitenkin olla taiteilija. Avuksi tulee Pieter, joka hankkii Odettelle paikan tunnetun savenvalajan oppilaana. Ja niin Odettelle avautuu tie "tähtiin".

Ystäväni Odette on kiintoisa nuoruuskuvaus, kertomus oman tien löytämisestä ja ertiyislaatuisesta ystävyydestä, hieman rakkaudestakin. Lopulta Florian saa huomata, että järkevä pikkuveli (?) on vetänyt pitemmän korren. Vaikka ei Florikaan täysin avuton uneksija ole. 

Kerronnallisesti kaikkitietävän kertojan, hyvin eteenpäin vievää kuvausta, jossa Odetten erikoislaatuinen persoona kasvaa ja täydentyy. No, olihan tässä yksi kohta, joka ei ehkä nykyaikana läpäisisi "poliittisen korrektiuden sihtiä" ja joka sai minunkin kulmakarvani hieman nousemaan, mutta kokonaisuus tuo hyvin esiin persoonalliset henkilöhahmot. Mikä minua hieman oudoksutti, että Odetten oma perhe jäi varjoon Caviowskien ja eläintarhamiljöön rinnalla. Odetten kotioloja tai Odettea kotioloissa ei kuvattu juuri lainkaan. 

Herättivät uteliaisuuden 

Avignon sillalla. Kyseessä lienee chanson Sur le pont d'Avignon. Löysin tästä kivan piirrosversion, jossa erilaiset hahmot ja ammatit tervehtivät toisiaan sillalla. 

"Kaunein kaikista saksalaisista kehtolauluista: Neitsyt Maria ruusutarhassa". Olisin kovasti halunnut tietää, millainen laulu on kyseessä, mutta en löytänyt mitään, minkä varmasti olisi voinut liittää tähän yhteyteen. Kehtolauluja kyllä löytyy ja suomalaisiakin aiheeseen liittyviä teoksia, mutta ... no. Ehkä tämäkin tieto joskus löytyy.

Stina Lindeberg: Salaisuuksia tohtorin talossa NAISTENVIIKKO 2025

Stina Lindeberg

Salaisuuksia tohtorin talossa

Tjuven i Paradiset

Suomentanut Sinikka Karhuvaara 

WSOY,  1955

140 + 1 s.

Kansi: Leena Puranen

Tänään, 22. heinäkuuta vietämme Leenan, Leenin, Lenitan ja Matleenan nimipäivää. Onnitteluni tämän   Naistenviikkolukuhaastejpostaukseni myötä itse kullenkin nimipäiväsankarille. Viikon kirjapinooni löytyi tällä kertaa Stina Lindebergin kirja Salaisuuksia tohtorin talossa, jonka alkuperäinen nimi Varkaita Paratiisissa olisi ollut ihan ok kirjan nimenä sekin. Mene ja tiedä sitten, olisiko vihjeellisesti ollut liian selkeä. Niin tai näin, niin tämä teos on mitä mainioin lastendekkari, jossa voi käyttää omia hoksottimia syyllisen etsinnässä.

Näin naistenviikon haastetta ajatellen taas, tämä teos olisi ollut sopiva myös ylihuomiselle, viikon päätöspäivälle, jolloin on mm. Kristiinan nimipäivä, josta Stina on johdos. Minä valitsin tämän kirjan kuitenkin teoksen päähenkilön Lenan mukaan, mikä puolestaan on lyhennys Leenasta. Ja nytpä hokasinkin, että sopiihan tämä kuin nenä päähän siksikin, että kirjan kansikuvan on tehnyt Leena Puranen. 

Salaisuuksia Tohtorin talossa on siis, kuten jo sanoin oivallinen lastendekkari, jossa syyllistä voi pähkäillä kerronnassa olevien pikku vihjeiden avulla.  Tohtori Olle Lövendalin talossa tapahtuu varkaus. Tohtorin huoneesta varastetaan kaksi ampullia morfiinia ja putkellinen  fenedriini-tabletteja. Vähää aikaisemmin oli vastaanottohuoneen pöydältä olevasta lippaasta hävinnyt myös viidenkympin raha. 

Olle Lövendalilla on vaimo Elsa ja lapset: Åke, joka opiskelee lääketiedettä, Gunilla, Lena, joka kävelee unissaan ja jonka kirjahyllyssä on kokonaista kolmetoista salapoliisiromaania, lainattuja joka ilmansuunnalta,  ja pikkupoika Mårten. Lena haluaisi koiran ja Mårtenilla on kilpikonna. Talossa on myös kissa, Misse. 

Lisäksi taloudessa on talouspalvelijana Elna, joka tuntee vetoa hänen luonaan käyvään Karlssoniin, jota muu perhe nimismiehestä puhumattakaan katso oikein hyvällä. Elnalle on hankittu lisäavuksi Agneta Valström, joka auttaa puutarhassa ja taloudessa ja on kuin perheenjäsen. Neiti Annie Lövendal on sukulaistäti, joka on tullut tohtorin taloon lepäämään leikkauksensa jälkeen. 

Gunilla seurustelee tullitarkastaja Boströmin pojan, Janin kanssa, joka on pitkä ja laiha. Isä Boström on terveydellisiä ongelmia ja hän istuu p y ö r ä t u o l i s s a (ei rullatuolissa, kuten tekstissä lukee). 

Kysymys kuuluu. Liittyvätkö rahojen katoaminen ja lääkevarkaudet yhteen? Ja kuka onkaan syyllinen? Näitä kysymyksiä lukija voi pohtia kaikkitetävän kertojan edetessä tarinoinnissaan. 

Varkauksia selvittävät, Sherlock Holmes & Watson -hengessä, nimismies Anders Ringstad yhdessä Lenan kanssa, joka aina välillä saa lainaksi nimismiehen Dolly-koiran. 

--- ---  tyttö tuli ikkunan kohdalle, kuului teatterikuiskaus: - Mutta setä, jos otan roiston kiinni sedälle, saanko sitten lainata Dollya? - Minulle? - Niin niin. Eikös sedän työtä ole roistojen jahtaaminen ja olisihan se aika noloa, jos setä ei pystyisikään selvittämään tätä. Tule Dolly, nyt juostaan. Nimismies Ringstad seisoi hetkisen ikkunassa ja katsoi tytön jälkeen. "Nainen!" Ajatteli hän, "huolimatta kolmestatoista ikävuodestaan. --- --- . 

Myös Elsa-äiti näkee Lenan naiseuden saatuaan tältä kalliin ja hienon käsilaukun meikkeineen.

- Tuohan on hulluinta, mitä olen nähnyt, sanoi hän . Mitä sinä sillä teet, sinä, jolla on vain luonnolliset värit kasvoissa. Mutta äiti silitti Lenan niskaa ja vastasi: - Älä sano niin! Lena on nainen ja näkee, että hänen äitinsä pian täytyy turvautua keinotekoisiin väreihin tehdäkseen vaiktuksen herraansa ja mieheensä. Olle Lövendal ei vastannut, vaan otti vaimonsa kasvot käsiensä väliin ja suuteli häntä suulle. 

Salaisuuksia tohtorin talossa on pirtsakka lasten- ja nuortenkirja ripauksella huumoria ja hyvää tuulta vakavien aiheiden rinnalla. 

NAISTENVIIKKO 2024! Margot Benary-Isbert: Nooan arkki!

Margot Benary

Nooan arkki

Alkuteos: Die arche Noah

Suomentanut Ulla-Maija Jokinen

WSOY, 1956

Kansi: Leena Puranen

217 + 2 s

Tuijatan Naistenviikon lukuhaaste jatkuu ja mitähän olenkaan löytänyt lukulitalleni? Tänään nimipäiväänsä viettävät  Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta, joten valinnanmahdollisuuksia on ollut. Lukulistalle päätyi Margot Benary-Isbertin Nooan arkki. Paitsi, että Margot-nimi voi olla samaa juurta kuin Margareeta, myös teoksen päähenkilö Margret vastaa Margareetaa. 

Margot Benary-Isbertin nuortenkirja Nooan arkki on toisaalta hyvin tavanomainen nuortenkirja, jonka päähenkilö on nuori tyttö. Toisaalta se on hyvin erityislaatuinen teos. Tarinan miljöö on sodanjälkeinen Saksa. Päähenkilö ja kuvakulma on Margret Lechowin, mutta myös paljon muita henkilöitä tarinaan liittyy. Lechowin perheeseen kuuluu paitsi 14-vuotiasta Margretia, hänen vuotta vanhempi isoveli Matthew ja 7-vuotias pikkuveljensä Jochen sekä vielä 10-vuotias Andrea, joka on aika villikissa pohtivamman Margretin rinnalla. Perheen isä on lääkäri, mutta hän on sotavankina Venäjällä.

Mikä on erityistä on se, että sodasta ja natseista ei juuri puhuta eikä sodastakaan. Tarinan keskiössä on Lechowin perhe, aivan tavallinen saksalainen perhe, joka on aiemmin asunut Pommerissa. Nyt he ovat kuitenkin pakolaisia. Pommerista, jossa talvella 1944 olot oli muuttuneet levottomiksi ja venäläisten lähestyessä ihmiset joutuivat pakokauhuun. Lechowin perheen äiti ei kuitenkaan ole halunnut lähteä pakoon, vaan on jäänyt kotiin, josta on joutunut leirille, Matthew miestenleirille ja muut lapset sijoitettu jonnekin lähistön maatiloille. Se, miten he nyt ovat jälleen yhdessä jää avoimeksi. Menneisyyttä ei juuri avata, vain pieniä sirpaleita kuten Margretin kaksoisveljen kohtalo. Christian on ammuttu ja haudattu omenapuun alle Pommerissa, samoin kuin lemmikkikoira Cosi, joka on käynyt ensimmäisen perheen taloon tunkeutuneen miehen kimppuun. Perhettä kuvataan myös karkotetuiksi, mitä kummastelen.

Yhdeksän kuukautta vaellettuaan seudulta toiselle, leiristä leiriin, kuormastosta toiseen heidän piti vihdoinkin päästä jonkinlaiseen kotiin.

Lechowit saavat asunnon Petersielienkujalta, rouva Vernuzin luota, joka asuu Kalifi-kissansa vuosisatoja vanhassa talossa. Rouva Vernuz on ensi alkuun hieman hapan joutuessaan majoittamaan kokonaisen perheen, mutta sulaa vähitellen.

Jochenin mielestä rouva Vernuz  oli jonkinlainen satuolento, mahtava ja vaarallinen.

Andrea ja Johchen aloittavat koulun, mutta mihin ryhtyvät Matthew ja Margret? Matthew aloittaa puutarhurin oppipoikana Rouva Almutin luona, jolla on maatila Ebereschenhof, hieman kaeumpana kaupungista. Rouva Almutin poika Bernd ei myöskään ole palannut sodasta. Myöhemmin myös Margret pääsee apulaiseksi rouva Almutille. Margret on eläinrakas ja tulee toimeen kaikkien eläinten kanssa. Rouva Almutilla on, paitsi, että hän kasvattaa verikoiria, myös lehmiä, kanoja, hevosia, poneja ja Margretista tulee eläintenhoitaja.

"Siinä vasta on nainen, sanoi Margret katsoen ihaillen hänen jälkeensä. Hänellä on enemmän järkeä kuin kuudella miehellä."

Rouva Almutilla on renki Josef  ja kotiapulainen Kathrin, joka on kipakka luonne. Myös eräs vanha professori, kiinalaisen apulaisensa Lingin kanssa asuu Almutin luona. 

Hänen vaimonsa oli ollut rouva Almutin paras nuoruuden ystävä. Hänet oli viety Theresienstadtiin, eikä hänestä sen jälkeen ollut kuultu. Pian sen jälkeen oli pommi osunut professorin taloon Frankfurtissa.  Nyt hän ei omistanut enää mitään, lukuun ottamatta joitakin vähäisiä esineitä ja korvaamattomia kirjojaan, jotka hän jo aikaisemmin oli tuonut turvaan Ebereschenhofiin.

Kuten jo mainitsin saksalaisten syyllisyydestä tai natsisaksataustoista ei teoksessa ihmeemmin puhuta. Vain joitakin lyhyitä luonnehdintoja löytyy. 

Matthias tutustuu nuoreen mieheen Dieteriin.  Dieteriin, joka on musikaalinen on auttanut katupoikia ja perustanut näiden kanssa soittoryhmän. Sinä et kai ollut mielelläsi sotaväessä? Matthias kysyy.  - Kun ajattelen, miten meitä petkutettiin --- Länsivalli.

Tämä saksalainen arkinäkökulma onkin teoksessa ainutlaatuista. Hieman ristiriitaisena kuitenkin koen muutamat sotaan viittaavat kuvaukset. Erityisesti tämä aiempi juutalaisten kohtaloon viittaava sitaatti yhdessä seuraavan sitaatin kanssa luo kontrastia.

Niin kuin rouva Almut ei Kolmannessa valtakunnassa ollut jättänyt pulaan juutalaisia ystäviään, vaan oli vaarantanut  oman vapautensa heidän vuokseen, niin hän ei nytkään jättänyt lähimmäisiään pulaan.

Teoksen imi Nooan arkki on symbolinen. Teosta ei varsinaisesti voi kutsua kristilliseksi kirjallisuudeksi, joskin kristillisyyttä kulttuurisena ilmentymänä sivutaankin (hieman arvoinakin) niin katolisuuden kuin evankelisuudenkin osalta.

"Andrean piti nimittäin adventtiajan alusta alkaen suorittaa päivittäin yksi hyvä työ voidakseen aina sen jälkeen laskea yhden oljenkorren seimeen, jonka äiti Theodora oli sijoittanut koulun kappeliin. Pehmeästi ja lämpimästi saisi Jeesus-lapsi jouluyönä nukkua pienten hurskaiden tyttöjen hyvien töiden vuoksi." Adventin aikaan tehdään adventtiseppelee ja lapset lähtevät lähistölle laulamaan adventtilauluja. Vastaanotto on vaihtelevaa"

Teoksessa on myös vahva filosofinen ote mikä näkyy erityisesti kirjallisuusviittauksissa.

Kirjaviittauksia: Odysseus, Brehmin Eläinten elämää, Nansenin Pohjan pimeillä perillä, Aarre kellarissa, Schillerin näytelmät, Kirja elämän tarkoituksesta, Muutoksien kirja, Plutarkhos, Tarua ja totta ja Paroni Munchausenin seikkailut, Kapteeni Cookin matkat, Carl Von Steinin teos bororo-intiaaneista, Peschuel-löschen Loango-kirja, Don Quijote, Mestari Wilhelm, Vaaliheimolaiset, Vihreä Heikki, Mathias Claudiuksen runo "On äänettömyys suuri.."

Professori myös kutsuu Margretina Artemiiksi, koska tällä on kesakoita otsallaan puolikuun muotoisella alueella,

Teoksen henkilöistä voisi vielä mainita Jochenin ystävän Hans-Ulrichin, orvon pojan josta tulee Lechowin perheen lapsi erinäisten vaiheiden jälkeen.

Sekä Marrin, vanhan naisen, joka asuu hieman syrjässä ja erillään.

"Hänessä oli jotain salaperäistä ja hän tiesi asioita, joista kukaan ei puhunut."

Marria hyljeksitään ja pidetään noitana. Hän kasvattaa mehiäisiä ja tietää paljon luonnonyrteistä. Rouva Almutin kotiapu Kathrin ei voi sietää naista, mutta Almut kohtelee tätä kuin ketä tahansa. Marri kutsutaan myös apuun, kun eläinlääkäristä ei ole apua Almutin koiranpentujen sairastuessa penikkatautiin.

Kaiken kaikkiaan Margot Benary-Isbertin teos Nooan arkki on kiehtova ja erilainen näkökulma sodanjälkeiseen Saksaan. Politiikkaa ei kuvauksessa juurikaan ole eikä jakolinjojakaan. Jotain voi kuitenkin päätellä siitä, että joku amerikkalainen on käynyt ostamassa Almutilta koiria. Tähän on vielä jatkokin Kevät Nooan arkissa. Pieni vihjaus romantiikkaan on teoksen lopussa. Saa nähdä olenko uumoilussani oikeassa, kunhan ehdin sen jatkokin lukea.

Ihmetystä kerrakseen:

"En anna sinun kuitenkaan vielä tänä talvena nukkua lämpimässä huoneessa, ettet taas saisi kurkkutulehdusta?"  Täh!Lämpimässäkö sitä kurkkutaudin saakin.

Myllypussina kantaminen on kuvaava ilmaus, joka ensi alkuun ei meinannut avautua. Itselleni tutumpi ilmaus on reppuselkä, mutta toki viljasäkit ja myllyt ovat tuttuja nekin. Mikä lie ollut syy, että ensilukema tuntui oudolta.

Mitä kummeksun on maininta "Dietholzin vanha tohtori Mengele kuoli jo melkein vuosi sitten." Miksi kirjailija on valinnut tämän kolkon nimen? Tällä tuskin kuitenkaan viitataan siihen tiettyyn henkilöön.

Naistenviikko 2022. Ilona Meretoja: Ruusuaita!

 

Ilona Meretoja

Ruusuaita

WSOY, 1959

132 + 1 s.

Kansi (ruusu ei kuulu kuvaan): Leena Puranen

 

Naistenviikon lukuhaasteen, jonka on ideoitunut Tuijata merkeissä jatketaan. Tänään merkkipäiväänsä viettävät:  Leena, Matleena, Leeni ja Lenita. Onnitteluni heille. Lukuhaasteeseen nappasin Ilona Meretojan teoksen Ruusuaita, jonka varsinainen päähenkilö on Maria Marialla on kuitenkin Leena-niminen isosisko, joten oma suunnitelmani lukea naiskirjailijoiden kirjoja, joiden kirjoittaja tai tarinassa esiintyvä henkilö omaa päivänsankarittaren nimen toteutuu.

Ruusuaita on kepeähkö, joskaan ei ohuehko kesäinen tarina. Kepeähkö, sillä kerronta ei ole kovin monimutkaista ja tarina sisältääkin myös psykologisesti painavan teeman, takakansitekstin mukaan: nuoren elämäniloa varjostava menneisyyden tragedia ja naamiot, joilla peitämme todellisen minämme.

Kerronnallisesti tarina etenee kaikkitetävän kertojan toimesta ihan onnistuneesti. Virkkeet ovat lyhyehköjä, rytmisesti sen verran vaihtelevia että eivät töksähtele. Sujuvaa, kevyehkön ilmavaa  kerrontaa siis, jossa on omintakeinen ääni. Tämä ei ole erityisen värittynyttä kerrontaa. Asiat tuodaan esille melko yksinkertaisin sanakääntein, mutta ei tylsästi.

Päähenkilö on siis Maria, joka on ensisijainen kokija, ja jonka näkökulmasta asioita tarkastellaan. Hän on viettämässä kesää perheensä kanssa merenrantahuvilalla. Perheeseen kuuluu isosisko Leenan ohella pikkuveli Timo, äiti ja isoäiti, joka on aika merkittävässä roolissa hänkin, perheen pylväs ja matriarkka. Marialla on myös isoveli Heikki. Isä on kuollut. 

Naapurihuvilaan, jota erottaa ruusuaita on muuttanut Hellénin perhe, jossa on Jaana ja Markus nimiset lapset. Jaana ja Maria ovat samanikäisiä, kuudentoista, Markus vähän vanhempi. Tuttavuutta tehdessään Maria saa kuulla Markukselta, että Jaana on vähän "poissa raiteiltaan". 

Pois raiteiltaan joutuvat myös Marian äiti ja isoäiti, kun Leenalta tulee kirje Pariisista, jossa hän on ollut mannekiinin hommissa. Leena kertoo tuovansa mukanaan ranskalais-italialais-espanjalaisen nuoren miehen, jonka kanssa hän aikoo kihlautua. Äidin pitää vain lähettää hänelle laivalippu Tukholmasta, koska pojan rahat riittävät vain sinne asti. Tämä Ferdinand, jonka nimi lyhenee tarinan edetessä Freduksi on jonkinlainen säveltäjä,vailla tointa. Äiti Eevan sanoin, kuulostaa hieman huolestuttavalta.

Isoäiti ohjaksissa perhe päättää pitää yhtä ja toimia niin, että Leenan kihlauksesta ei tule mitään ja onnenonkija saa lähteä matkoihinsa. Mutta kuinka käykään. Fredun saapuessa isoäiti on kohta hyvää pataa tämän kanssa ja Maria näkee Fredun pitävän Eeva-äitiä kädestä. Todellisuudessa Fredu ei ole mikään säveltäjä. Selviää, että kyse on pilasta, pariisilaisten suomalaispoikien vedonlyönnistä, jossa on päätetty ottaa selvää siitä ihastuuko suomalaistytöt suinpäin miehiin heidän karamellinkorean ulkomuotonsa vuoksi, vai riittääkö se että nämä ovat ulkomaalaisia, kuten Fredu väittää.

Fredu ei oikeastaan olisi halunnut jatkaa koko pilaa huomattuaan, mihin se johti. Hän tykkäsi ihan aidosti Leenasta ja halusi tämän pois Pariisista. Freddun mielestä "mannekiiniksi sopivat vain keskinkertaisilla älynlahjoilla varustetut tytöt." Kaiken lisäksi Fredu, oikealta nimeltään Fredrik on kaukaista sukua isoäidille.  Kun Leenalle selviää asian todellinen laita,  hän  kokee itsensä noloksi. Mutta purkautuuko kihlausaikeet?

Muutama kirjallisuus- ja muu viite:

Schopenhauer ja  Carrel eivät sano minulle mitään, joten täytyi hieman taas selvitellä taustoja. Schopenhaueriin ilmeisesti viitattiin filosofisena juonteena. Carrel taas Nobelin lääketieteen saanut kirurgi, kirjoittanut kirjan Tuntematon ihminen. Hemingwayn Vanhus ja Meri sen sijaan on tutumpi nimenä. Sekä isoäiti että Maria olivat innokkaita kalastajia. 

Jollain tasolla tyypillinen tyttökirja, kuitenkin tyyliseikoissa on jotain, mikä tekee teoksesta omanlaisen ja hitusen valtavirrasta poikkeavankin. 

Olisin mielelläni lukenut kirjailijasta jotain taustoja, mutta enpä juuri löytänyt. Nuortenkirjonen lisäksi hän on kirjoittanut joitakin historiallis-romanttisia teoksia, joita on verrattu Kaari Utrioon, joka taas kirjailjana ei innosta minua lainkaan.

Outo sana:

Skriini

Tiedätkö sinä, mikä se on? Minä en olisi tiennyt, jos se ei olisi selvinnyt asiayhteydessä. 

 

 

L.M. Montgomery: Anna omassa kodissaan!

 

 

L.M. Montgomery

Anna omassa kodissaan

Alkuteos: Anne's house of dreams

Suomentanut Hilja Wallden (uudistettu ja tarkistettu painos)

WSOY, 1976 (8. painos)

 Kansikuva: Leena Puranen

220 + 1 s.

***

L.M. Montgomery

Anne's house of dreaams 

Aladin, 2014

356 s.

 

Lucy Maud Montgomeryn Anna-kirjat ovat kirjahyllyni aarteita. Olen lukenut ne monen monituista kertaa. Vaikka koko sarja toki on ihana, on sarjassa kuitenkin muutama teos noussut ylitse muiden. Anna omassa kodissaan on itselleni niitä koskettavimpia. Olen lukenut tämän viimeksi vuonna 2015,  jolloin postasin teoksesta näin. Nyt luin teoksen rinnakkain suomeksi ja englanniksi.

Kuten tunnettua, suomalaiset 60-luvun klasikkopainokset ovat lyhennettyjä. Oma laitokseni pitäisi olla tarkistettu painos, mutta en sitten tiedä, mitä se tarkistettu tarkoittaa, sillä tässä oli muutamia pahoja loogisuusvirheitä henkilöihin ja ajallisiin ilmaisuihin nähden. Näin ikkään:

Suomennos:Morsiuspari vihittiin vanhassa puutarhassa auringonpaisteessa ympärillä rakkaiden ystävien tutut kasvot. Pastori Allan suoritti juhlatoimituksen. Priscillan lämminsydäminen Jo piti, kuten rouva Lynde myöhemmin sanoi, 'kauneimman häärukouksen, jonka hän koskaan oli kuullut.'

Alkuteos: They were married in the sunshine of the old orchard, circled by the loving and kindly faces of long-familiar friends. Mr. Allan married them, and the Reverend Jo made what Mrs Rachel Lynde afterwards pronounced to be the 'most beautiful wedding prayer' she had ever heard.

Se, joka oli naimisissa pastori Jo(e):n kanssa oli Philippa, ei Priscilla. Alkuteos ei puhu tässä kohtaa mitään vaimosta, mutta aiemmin on mainittu niin suomenkielisessä kuin englanninkielisessä teoksessa että Priscilla oli naimisissa maailman komeimman lähetyssaarnaajan kanssa ja oli Japanissa ja Philippa oli se, joka hylättyään Alexin ja Alonzon oli mennyt naimisiin vähemmän komean Joen kanssa. Nämä neitosethan olivat Annan opiskelutovereita Karoliinan majan ajoilta. Karoliinan maja suomennoksessa kuuulostaa kyllä paljon idyllisemmältä kuin alkuperäinen Patty's place, siitä pisteet suomennokselle.

Suomennos: - Sinä olet kylmä kuin kala.

Tätä kohtaa lukiessani suuresti hämmästelin. Miksi neiti Cornelia sanoisi Annalle näin kalseasti. Edellä on Cornelia-neiti on harmitellut lihavuuttaan ja on ilmeisesti kuumissaan käveltyään Annan luokse.

Alkuteos: - You always look as cool as a cucumber.

Sen voisi ehkä suomentaa asiayhteys huomioiden jotenkin siihen tyyliin, että - Sinä Anna näytät aina yhtä rauhalliselta ja viileältä kuin kurkut. Tuo suomalainen sanonta on suorastaan loukkaus, eikä kohteliaisuus, niin kuin sen tulisi olla.

Kuinka minä silti rakastankaan näitä kirjoja näissä 60-luvun kansissa. Tätä kohtaa en ole tullut aiemmin ihmetelleeksikään, mutta nyt se kolahti tosi pahasti. Jos sanotaan, että teos on tarkistettu painos niin pistää kyllä ihmettelemään, miksi tähän ei ole kiinnitetty huomiota. Olisi kyllä korkea aika saada näistä teoksista uudet suomennokset -  ja lyhentämättömät. Sillä monia avartavia ja kuvaavia kohtauksia on jätetty pois tästä suomennoksesta. En tosin tiedä, onko ne niissä ensimmäisissä ilmestyneissä painoksissa. Mahdollisesti. Myös monia runoja on jätetty pois

 .There newer was a goose so gray

 but sometime  soon or late

Some honest gander came her way 

and took her for her mate.

Tämä on kohtauksesta, jossa Anna ja kotiavuksi otettu Susan keskustelevat. Susan valittaa sitä, että hän ei ole koskaan löytänyt miestä itselleen, vaikka ei ole koskaan haukkunut miehiä, niin kuin Cornelia-neiti tekee. 

Suomennos: Näen aivan silmissäni hänen äitinsä kasvot, kun hän katsoi pienokaista - ja siitä on melkein kolmekymmentä vuotta.

Tämä on paha virhe suomennoksessa. Kapteeni Jim on tavannut nuoruudenystävänsä tyttärenpojan Owenin ja hän sanoo, että tuon tyttären syntymästä on kolmekymmentä vuotta, vaikka tytön poika on jo itse niillä main. 

Alkuteos: Can't I see her mother's face watching her - and it was near sixty years ago. 

Kirjojen kääntäminen on varmasti taitolaji. Missä määrin laittaa ilmaisut suomalaiseen kulttuuriympäristöön, missä jättää jotain pois (onko se oikeutettua?) vai pyrkiäkö tuomaan miljöö ja tunnelmat mahdollisimman autenttisina? Siinäpä kysymyksiä, jotka heräävät myös Anna-kirjojen kohdalla.

Suomalaistamista  näkyy tämän teoksen häävalmiseluissa, kun Diana kysyy, että kyllä kai Anna sentään hankkii hunnun ja myrttiseppeleen? Alkuteos puhuu vain hunnusta. En tiedä liittyneekö myrttikruunu pohjoismaiseen hääkäytäntöön, vai onko se laajemmin tunnettua.

Suomalaistaminen näkyyy myös tilanteessa, jossa Gilbert sanoo Annalle: Sanotaan, ettei suutarin lapsilla ole kenkiä. En tahdo, että tuota sananpartta sovelletaan meihin.

Alkuperäisessä teksissä kuitenkin sanonta on pidempi:  Shoemakers wives go barefoot and doctor's wives die young. I don't mean that it shall be true in my household. 

Se, mitä ratkaisuja kääntäjä tekee näkyy myös Anna-kirjojen nimessä. Se, että Anne on suomalaisille Anna. Tämä päähenkilön itsevarmuuteen liittyvä tekijä nimien kirjoitusasusta tulee esiin myös tässä teoksessa, ei tosin suomenkielisessä vaan englanninkielisessä. Sen sijaan, että puhuttaisiin politiikasta, Anna haluaa puhua poikalapsestaan.

- Instead, let's look at Little Jem. It should be spelled with a G. Isn't he perfectly beautiful? Jem vai Gem? Tosin pojan koko nimihän oli James Mathew, joten miksi Annalle olisi merkityksellisestä onko lempinimi Jem vai Gem. Kertooko se jotain Annan luonteesta.

Suomennosratkaisuja mietin myös sellaisissa tapauksissa kun Old Louisa Baldwin muuttuu Baldwinin muoriksi. Millaisen kuvan saa, jos henkilöä kuvataan vanhaksi Louisa Baldwiniksi tai muoriksi? Tai miksi jätetään pois viittaukset Browningin  "cord of gold' ja  'gorgeous snake'  jotka antavat luonnetta hiusten tyylille ja mainitaan vain, että "Hän ihastuttaisi sekä runoilijaa että maalaajaa." Tosin toisessa tilanteessa taas suomennoksessatuodaan esiin tuo 'gorgeous snake häikäisevä käärme.

Nämä teokset saavat minut uteliaaksi ja yritin googlata niitä, mutta en löytänyt mitään, mikä antaisi tiedon siitä, mitä Montgomery tarkoitti näillä - runoutta vai maalaustaidetta. Mielessäni oli maalaustaide, mutta ehkä tässä sittenkin on viittaus runoilija Browningiin.

Suomennos ja alkuperäisteos siis poikkeavat jonkin verran toisistaan. En sano, että suomennos on huono. Ei ollenkaan, sillä jos se olisi huono, ei teos olisi jäänyt elämään nykypäiviin. Ja kaiken kaikkiaan tämä on upea tarina, kotoisa, lämmin, jossa sadun haavemaailma, rakkaus luontoon ja arkinen elämä psykologisine sivujuonteineen yhdistyy. Montgomeryn ihmiset on elävästi kuvattuja, joihin on helppo samaistua, löytää yhtymäkohtaa, myötäelää ilossa ja tuskassa. Nämä ovat tarinoita, joihin palaa yhä uudelleen ja uudelleen. Toivoisin kuitenkin, että näistä tehtäisiin uudet suomennokset. Annasta ei kuitenkaan minun mielesäni pitäisi tehdä Annea, vaikka se alkuperäisyydessään puoltaisikin paikkaansa.

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 8: Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua. 

EDIT 16.1.2022 Tässä linkki Laura Ledenin Tyttökirjallisuus käännöstieteellisenä tutkimuskohteena -esitelmään. Esitelmä on hyvin valaiseva tässäkin postauksessa esitettyihin näkökohtiin liittyn. Kannattaa kuunnella.

Margaret MacKay: Poika delfiinin selässä!

Margaret MacKay

Poika delfiinin selässä

Alkuperäisteos: Delfin boy

Suomentanut Kyllikki Karilas

Valistus, 1965

83 + 1 s.

Kansikuva: Leena Puranen

 

Kamuelo on pieni poika Kalebassipoukamassa Havaijilla. Hänen nimensä on oikeastaan Samuel, mutta häntä kutsutaan Kamueloksi, koska hänen kansansa ei osannut terävää s-äännettä vaan äänsivät sen koona. Kamuelolla oli toive päästä joskus ratsastamaan delfiinillä.

Kamueololla oli leikkitoverinaan 12-vuotias Mary, jota kutsuttiin Meliksi, koska havaijin kielessä ei ollut karkeata r-äännettä. Maryllä oli 4-vuotias pikkusisko Pikaki, joka tarkoitti valkoista jasmiinin kukkaa.

Kamuelolla oli toive.

"Kumpa näkisin delfiinit tänään." Kamuelo toivoi, että joskus pääsisi ratsastamaan delfiinillä.

Eräässä delfiiniparvessa oli leikkisä pieni delfiininpoikanen, jota lapset kutsuivat Wiki-Wikiksi. - Se on aivan kuin iloinen pieni koiranpentu! nauroi Kamuelo. - Se on suloisempi kuin koiranpentu, korjasiMary vanhempana. -No, kissanpoika sitten, sanoi Kamuelo.

Eräänä päivänä delfiiniparvi joutuu tappajavalaiden hyökkäyksen kohteeksi ja pieni Wiki-Wiki jää orvoksi. Ja ilman emon opastusta se ei pysy muun parven joukossa vaan jää yksin.Kalebassipoukaman väki näkee sen usein uivan aallokossa ja Kamuelo alkaa heitellä sille kaloja. Vähitellen Wiki-Wiki alkaa ajaa kaloja Kamuelon isän verkkoihin ja eräänä päivänä se pelastaa pulaan joutuneen Kamuelon hukkumasta.

Poika delfiinin selässä on ihan hauska lastenkirja Havaijilaisesta elämästä ja delfiineistä. Peggy Fortnumin mustavalkoinen, hieman luonnosmainen kuvitus luo autenttista miljöökuvaa. Itse tosin haluaisin kovasti värittää kuvia vesiväreillä, vaikka tätä ei värityskirjaksi olekaan tarkoitettu. Suomalaisen laitoksen kansikuva on kuitenkin Leena Purasen.

Luin tämän naistenviikolla Margareetan päivän merkeissä, mutta kun tässä ei oikein ollut naisellisuutta, niin päätin ottaa tällä osaa johonkin muuhun haasteeseen ja mikäs sen sopivampi haaste, kuin Kirjoja ulapalta -haaste.

Kerttu Juva: Kurki-vartio kunnostautuu!

Kerttu Juva

Kurki-vartio kunnostautuu

WSOY, 1959 (2. painos)

155 s.

Kansikuvitus: Leena Puranen

 

 

 

 

 

Kurkivartio kunnostautuu on kirja ajalta menneeltä, mutta ei kuitenkaan täysin vanhentunut. Kyllä tämä mielestäni sopii nykylapsillekin luettavaksi. Ajallisesti tämä sijoittuneet sodanjälkeiseen Suomeen, mutta ihan varma en asiasta ole. Jotain ajankuvasta kuitenkin kertoo se, että banaajeja oli vaikea saada. Joulua vietettiin kuunnellen radiostalastenohjelmaa. Tytöt alkavat kerätä lehtitilauksia saadakseen rahaa ja auttaakseen erästä köyhää naista ja tämän kolmea lasta, joiden isä on kadonnut merille. Tytöt alkavat myös selvittää, onko kadonnut isä mahdollisesti löydettävissä. "Maailma on sentään kummallisen pieni", he totetavat kuin löytävät merestä paketin, jonka kautta he pääsevät kadonneen jäljille.

Kertoja on ulkopuolinen kaikkitietävä, joka vie tarinaa eteenpäin  kuvaillen ja kertoen seitsemän partiotytön toimintaa. Partiotytöt ovat: Nekku, Kaisa, Tappi, Mukke, Marjaana (joka ilmeisestikin on vartion johtaja) Pinkeli ja Ressukka.

Miljöö on kaupunki, merenrantakaupunki, sillä kirjassa puhutaan laivoista ja tytöt ottavat osaa soutukilpailuunkin. Onko kyseessä Helsinki vai Turku vai kenties joku muu rannikkokaupunki ei tule  selkeästi esille. Puhutaan kyllä sillasta, jonka yli tytöt kulkevat (tämä tuo mieleeni Helsingin Pitkänsillan). Tytöt käyvät yhteiskoulua. Kouluelämää ei kuitenkaan juuri kuvata, paitsi englanninkielen opiskelua, joka on vaikeaa ainakin Nekulle. Englanninopettaja on saanut nimen Kalpea Kamala. Nekun suhtautuminen englanninkieleen kuitenkin muuttuu, kun hän toverinsa kanssa tapaakin opettajan lehtitilausreissullaan ja alkaa nähdä tämän uusin silmin. Englannin tunneista tuleekin mielenkiintoisia ja Nekun viitonen nousee peräti kahdeksaiseen. 

Kurki-vartio kunnostautuu on ennen kaikkea partiotoimintaa valottava koloineen ja vartioineen ja Aina valmiina -aatteineen. Samalla se on tarina suomalaisesta yhteiskunnasta aikana, jolloin kristillinen usko oli osa arkea ja kuului luonnollisena osana elämää. Kirja on jatkoa tekijän aiempaan teokseen: Leppiluodon leiriläiset, jota en ole lukenut, mutta jonka tapahtumiin kyllä viitataan tässä teoksessa ja siksi se olisi kiva lukea, sekin. Kerronta kulkee yleensä preesensissä, läsnäolevana, vaikka kyseessä olisi menneet tapahtumat. 

"Kuka siellä, kysyi hauras vanha ääni ja oven rakoon ilmestyi piei kyyryinen olento, jonka suuret ja hämmästyttävän kirkkaaat silmät pelokkaasti tähyilivät porraskäytävään. Tyttöjen näkeminen ilmeisesti rauhoitti vanhusta, koska hän hymyili miltei ystävällisesti vetäessään oven kiinni, ennen kuin Pinkeli ehti saada sanaakaan suustaan."

Tämä tekstiote teki minulle, lukijalle harhautuksen, sillä näin tätä lukiessani vanhan kumaraisen mieshenkilön. Miksi liitin kuvauksen mieheen, en osaa sanoa, mutta joka  tapauksessa mielikuva oli väärä, sillä Nekku sanoo häntä hetkistä myöhemmin pelokkaaksi mummuksi.

Erikoiselta ilmaisulta kuulostaa  Tapin kuvaus 'murtovarkaan' housuista, jotka olivat suorastaan julmat.  Lyijyvesikääre herättää kysymyksiä. Millainen sairaanhoidollinen menetelmä on ollut kyseessä. Samoin outo sana on niger. Onko kyseessä teltta vai ehkä makuupussi? Niin teltasta kuuin makuupussistakin puhutaan kuitenkin ihan telttanakin ja makuupussina. Ja turm-keitin. Millainenkahan se mahtanee olla?

Elämänohje tai viisaus:

Vara on viisautta ei enne.

---

Tällä mukana Kirjoja ulapalta -lukuhaasteessa.

 

 

Aino-Marja Räsänen: Elefanttitalo!

Räsänen Aino-Marja

Elefanttitalo

WSOY,1968

135+1 s.
Kuvitus: Leena Puranen

Aino-Marja Räsäsen Elefanttitalo on hieman erilainen  nuortenkirja. Sen päähenkilö on suomalainen 18-vuotias Heljä, joka on naimisissa ranskalaisen Soson kanssa. Soso on diplomaatti ja hän on saanut paikan Singaporessa, jonne he muuttavat Saigonista, jossa Heljä on ensin olettanut olevan heidän toimipaikkansa.

Singaporesssa nuori pari asettuu asumaan Mount Elisabethiin Elefanttitaloksi kutsuttuun rakennukseen, joka on saanut nimensä vahvoista kulmapalkeista, joilla talo seisoo.

Heljä odottaa ensimmäistä lastaan.

Hieman eloa Heljän elämä saa, kun lentokentältä soitetaan,että heillä on kolme suomalsista lasta, jotka ovat matkalla Formosalle (nykyinen Taiwan) lähetyssaarnaajavanhempiensal uokse, mutta jumittuneet Singaporeen, kun Formosalle ei pääsekään matkustamaan. Heljä ja Soso ottavat lapset hoiviinsa, kunnes heidän matkansa vanhempiensa luokse saadaan järjestymään.

Suurimmat seikkailut koetaan kuitenkin tarinan lopussa, kun Singaporen malaiji-/muslimiväestö alkaa kapinoida paastojuhlan jälkeen. Heljä joutuu pakenemaan auatolla takaa-ajajia ja Soso joutuu myös juoksemaan pakoon väkijoukkoja, jotka polttavat hänen autonsa. Soso joutuu lopulta jättämään paikkansa Ranskan lähetystössä ja palaamaan Pariisiin Heljän jäädessä pakkaamaan tavaroita.

Luettuani teoksen, minun täytyi ihan tutkia Singaporen historiaa. Minkä maan kaupungista lopulta puhutaan ja mistä historiallisesta tapahtumasta tässä puhutaankaan. Päädyin siihen, että tarina sijoittuu aikaan, jolloin Singapore kuului Malesiaan. Nykyään Singapore on itsenäinen maa, jonka pääkaupunki Singapore on. 

Elefanttitalo on toki lapsille tai nuorille suunnattu tarina, aihepiiriltään tarina on kuitenkin hieman epätavanomainen. Pidin tästä tarinasta sen erilaisuuden takia. Tosin minua kuitenkin häiritsi tarinan alkupuolella maininta 'vinosilmäisistä' kiinalaisista, joka toi kerrontaan hieman rasistisen leiman, samoin kuin maininta perheen kokin 'apinankasvoista'. Kuitenkin tarinan edetessä kansallisuuksia ei erityisemmin leimallisesti kuvata, vaan niin lapset kuin aikuiset elävät hyvissä ja läheisissä tunnelmissa. Riven välistä ja lopun tapahtumia ajatellen kuitenkin rotujen väliset jännitteet ovat olemassa, erityisesti kiinalaisten ja malaijien välillä.

Kirjassa on mukava mustavalkokuvitus, joka on Leena Purasen käsialaa. Pidän erityisesti kuvasta, jossa kiinalainen A-Ing leikkii suomalaisen Pallu-tytön kanssa sulassa sovussa.

Ikävää, etttei lapsia voi ottaa mukaan. No, minä järjestän heille siksi illaksi omat pikku kestit. He saavat kutsua Tam Ween lapset seurakseen.

-Saahan A-ingkin tulls? kysyi Pallu ja hypisteli onnellisena koreita kirjekuoria, jotka Heljä oli hänelle antanut. - Totta kai. Ja Taina saa olla kutsujen emäntänä. Tam Wee leipoo teille varmasti vadillisen hunajamunkkeja. Ja saatte syödä niin paljon kuin jaksatte niitä hedelmiä, joita kuningatar Viktoria parka ei saanut koskaan maistaan.

Tainaa nauratti. He olivat pari päivää sitten syöneet yhdessä Tam Ween lasten kanssa pihalla ison korillisen aitoja kaakkoisaasialaisia hedelmiä, sinipunervia, appelsiinin kokoisia mangostaneja, jättiläismansikkaa muistuttavia litsejä ja vaaleita mangoja. Kaut-song kertoi silloin kuulleensa opettajaltaan, että Englannin kuningatar Viktoria lupasi aikoinaan palkkion sille, joka toisi hänen nautittavakseen näitä tropiikin herkkuja. Mutta siihen aikaan matka kesti niin kauan, että hedelmät ehtivät aina pilaantua ennen kuin ne saatiin Englantiin. Ja niin vanhaksi kuin Viktoria elikin, hänen täytyi mennä hautaan maistamatta  litsejä tai mangostaneja.

---

 Kirjallinen maailmanvalloitus: Malesia, Singapore