Kerttu Juva: Kurki-vartio kunnostautuu!

Kerttu Juva

Kurki-vartio kunnostautuu

WSOY, 1959 (2. painos)

155 s.

Kansikuvitus: Leena Puranen

 

 

 

 

 

Kurkivartio kunnostautuu on kirja ajalta menneeltä, mutta ei kuitenkaan täysin vanhentunut. Kyllä tämä mielestäni sopii nykylapsillekin luettavaksi. Ajallisesti tämä sijoittuneet sodanjälkeiseen Suomeen, mutta ihan varma en asiasta ole. Jotain ajankuvasta kuitenkin kertoo se, että banaajeja oli vaikea saada. Joulua vietettiin kuunnellen radiostalastenohjelmaa. Tytöt alkavat kerätä lehtitilauksia saadakseen rahaa ja auttaakseen erästä köyhää naista ja tämän kolmea lasta, joiden isä on kadonnut merille. Tytöt alkavat myös selvittää, onko kadonnut isä mahdollisesti löydettävissä. "Maailma on sentään kummallisen pieni", he totetavat kuin löytävät merestä paketin, jonka kautta he pääsevät kadonneen jäljille.

Kertoja on ulkopuolinen kaikkitietävä, joka vie tarinaa eteenpäin  kuvaillen ja kertoen seitsemän partiotytön toimintaa. Partiotytöt ovat: Nekku, Kaisa, Tappi, Mukke, Marjaana (joka ilmeisestikin on vartion johtaja) Pinkeli ja Ressukka.

Miljöö on kaupunki, merenrantakaupunki, sillä kirjassa puhutaan laivoista ja tytöt ottavat osaa soutukilpailuunkin. Onko kyseessä Helsinki vai Turku vai kenties joku muu rannikkokaupunki ei tule  selkeästi esille. Puhutaan kyllä sillasta, jonka yli tytöt kulkevat (tämä tuo mieleeni Helsingin Pitkänsillan). Tytöt käyvät yhteiskoulua. Kouluelämää ei kuitenkaan juuri kuvata, paitsi englanninkielen opiskelua, joka on vaikeaa ainakin Nekulle. Englanninopettaja on saanut nimen Kalpea Kamala. Nekun suhtautuminen englanninkieleen kuitenkin muuttuu, kun hän toverinsa kanssa tapaakin opettajan lehtitilausreissullaan ja alkaa nähdä tämän uusin silmin. Englannin tunneista tuleekin mielenkiintoisia ja Nekun viitonen nousee peräti kahdeksaiseen. 

Kurki-vartio kunnostautuu on ennen kaikkea partiotoimintaa valottava koloineen ja vartioineen ja Aina valmiina -aatteineen. Samalla se on tarina suomalaisesta yhteiskunnasta aikana, jolloin kristillinen usko oli osa arkea ja kuului luonnollisena osana elämää. Kirja on jatkoa tekijän aiempaan teokseen: Leppiluodon leiriläiset, jota en ole lukenut, mutta jonka tapahtumiin kyllä viitataan tässä teoksessa ja siksi se olisi kiva lukea, sekin. Kerronta kulkee yleensä preesensissä, läsnäolevana, vaikka kyseessä olisi menneet tapahtumat. 

"Kuka siellä, kysyi hauras vanha ääni ja oven rakoon ilmestyi piei kyyryinen olento, jonka suuret ja hämmästyttävän kirkkaaat silmät pelokkaasti tähyilivät porraskäytävään. Tyttöjen näkeminen ilmeisesti rauhoitti vanhusta, koska hän hymyili miltei ystävällisesti vetäessään oven kiinni, ennen kuin Pinkeli ehti saada sanaakaan suustaan."

Tämä tekstiote teki minulle, lukijalle harhautuksen, sillä näin tätä lukiessani vanhan kumaraisen mieshenkilön. Miksi liitin kuvauksen mieheen, en osaa sanoa, mutta joka  tapauksessa mielikuva oli väärä, sillä Nekku sanoo häntä hetkistä myöhemmin pelokkaaksi mummuksi.

Erikoiselta ilmaisulta kuulostaa  Tapin kuvaus 'murtovarkaan' housuista, jotka olivat suorastaan julmat.  Lyijyvesikääre herättää kysymyksiä. Millainen sairaanhoidollinen menetelmä on ollut kyseessä. Samoin outo sana on niger. Onko kyseessä teltta vai ehkä makuupussi? Niin teltasta kuuin makuupussistakin puhutaan kuitenkin ihan telttanakin ja makuupussina. Ja turm-keitin. Millainenkahan se mahtanee olla?

Elämänohje tai viisaus:

Vara on viisautta ei enne.

---

Tällä mukana Kirjoja ulapalta -lukuhaasteessa.