Aune Sarkanen: Minä olen Ethelka

Aune Sarkanen  (Aili Somersalo)

Minä olen Ethelka 

Gummerus, 1931 

139 s. 

Juna oli täpötäynnä väkeä, etupäässä koululaisia ja muita kesälomalta palaavia. 

 

 

Näin alkaa tämä vilskettä ja vilinää täynnä oleva koululaiskertomus, jonka päähenkilöitä on italialaisen Ethelkan lisäksi Eevi (13 v) ja hänen serkkuns Ossikka ja Muori (10v), ilmeisesti kaksoset, näin olen nyt ymmärtäväni, pikkusisko  Tessi (9v)  ja veli Arvi (12 v). Tämä serkusjoukko on kotoisin Viipurista ja ovat nyt matkalla Helsinkiin, jossa Eevi ja Tessi aloittaisivat tyttökoulussa, Muori ja Ossikka yhteiskoulussa ja Arvi menisi normaalilyseoon. Lisäksi joukkoon asettuu myös Irma, joka oli Eevin ikäinen.  

Ajankuva on 30-luvun suomi, jos kohta Ethelka, tuo italialainen tyttö, joka on Anna-tädin lapsuudenystävän tytär ja "varmasti pieni enkeli". Anna-täti on postineiti ja serkusjoukon oikea täti, jonka luona he eivät kuitenkaan asu. Koulukortteeri on Venla-tädin luona, jolla on kaksi mustaa kissaa Hamlet ja Ofelia ja papukaija, jonka nimi ei minua miellytä, niin historiallinen kuin onkin, ja joka aina sopivissa paikoissa huutaa: apua, apua! Venla-täti on aina välillä syvästi järkyttynyt ja Anna-täti, joka on hänen hyvä ystävänsä saapuukiin vähän väliä paikalle pistämään asioita järjestykseen ja olemaan Venla-tädin tukena lapsikatraan järjestyksessä pitämisessä.

Minä olen Ethelka on tyypillinen lasten ja nuortenkirja. Olen määritellyt tämän tyttökirjaksi, vaikka määritelmä ei ihan eksakti ehkä ole, sillä joskin kirjan nimen mukaan Ethelkalla on varsin merkittävä asema kerronnassa tapahtuu tässä yhtä ja toista myös muulle lapsijoukolle, kuten esimerkiksi Ossikalle, joka parsimistalkoissa nielaisee vahingossa silmäneulan. 

Sanoin, että tyypillinen. Se ei ehkä ihan täysin pidä paikkaansa. Onhan tässä lapsille ominaista kohellusta ja vilskettä mutta on tässä kuitenkin jotain hieman epätyypillistäkin, kuten lapsella nimi Muori. Kerronnassa on humoristista otetta ja vaikka Anna-täti antaakin kasvatuksellisia neuvoja ei tämä ole lainkaan "opettajamainen". Ja Venla-täti, joka koulukortteeria pitää on kaikkea muuta kuin hahmo, jonka kuvittelisi ottavan lapsia asuntoonsa asumaan. 

Mitä tulee Ethelkaan niin hänen isänsä on kirjailija. Äiti on ilmeisesti kuollut. Ethelka on asunut Italiassa, jossa hänen isänsä myös on, mutta onko isä italialainen vai suomalainen on minulle hieman epäselvä asia. Ethelka puhuu kuitenkin suomea, joten hän on suomalainen, mutta onko hän suomalaisitalialainen on epäselvää.

Ethelka ei ole lainkaan enkelimäinen vaan aika venkula, jonka anteeksipyyntö naapuruston naisille on kaikkea muuta kuin anteeksipyyntö ja mikä päättyykin italiankieliseen rimpsuun:

"Mi saluti caramente il Suo signor padre, la Sua Signora madre, Suo fratello e Sua sorella! "

Ethelka myös kertoilee suuna päänä "kummitusjuttuja" Italiasta muille lapsille, kuten: "meillä on laajat makaroni pellot ja joka aamu vien tuoreita vermisellin kukkia pöydälle" . Määritelmä moisesta satuilusta kummitusjutuksi on hieman erikoinen, sanoisin. Ethelka saa kuitenkin kuulla opettavia sanoja valehtelusta ja Ethelka yrittää parhaansa totuudenpuhumisessa ja kerrottuaan tosiasioita Italiasta, saa Arvi elämänsä ensimmäisen kympin maantiedon kokeessa. 

Tämä on ensimmäinen osa kolmiosaista tarinaa. Seuraavat osat on Ethelka  hurjistuu ja Rikas Ethelka. Kirjat ovat ilmestyneet 1930-luvulla, ja jotain ajan ilmapiiristä on pujahtanut tähänkin teokseen.

Lapset suunnittelevat pääsiäiskutsuja ja kuvaelmien esittämistä, jossa katsojat saisivat arvata, mitä esitys esittää. 

"Katsokaa, kuka minä sitten olen? Ethelka asettui mahtipontiseen asentoon. – Katsokaa tänne, minä seison tässä, pikimustassa mekossa, otsa rypyssä ja käsi käskevästi näin ojennettuna, kohollaan. Kuka minä olen? – Mooses Punaisen meren rannalla! Ethelkan silmät melkein liekehtivät.  – Mooses! Mikä Mooses – Mussolini tietysti!"

Onkin mielenkiintoista katsoa, kuinka tämä lähes sadan vuoden takainen poliiittinen ilmapiiri näkyy jatko-osissa. Tavanomaisuudessaan siis kuitenkin hieman epätyypillinen lasten- ja nuortenkirja.

Kirjallisuusviitteitä:

Arvi lukee Araukaani-intiaaneista. Kyseessä on ilmeisesti Gustave Aimardin intiaani-aiheiset nuortenkirjat. Samoin "Partiolaisen urotyö" kiinnostaa lukijaa. Tästä en tiedä, onko kyseessä jokin kirja vai kenties sanomalehdessä ollut uutinen. Digitaaliset aineistot -haulla tuli Helsingin sanomien 18.12.1930 ilmoitus Ukko Kivistön Pöllövartion seikkailut -teoksesta, jonka lisämääreenä oli partiolaisten urotöitä. Ehkä viittaus koski sitten tätä teosta. 

Näitä pieniä ajanilmentymiä on joskus hauska bongailla kerronnan lomassa. Ne luovat todellisuuden tuntua ja aidon elämän ilmapiiriä. 

Teoksessa muutamia jännitteitä, jotka minua mietityttävät. Ensinnäkin se, miksi lapsia lähetetettiin Viipurista Helsinkiin asti kouluun? Eikö Viipurissa olisi ollut mahdollisuuksia siinä, missä Helsingissäkin? 

Toinen seikka on italialaisuus. Ethelka saa tulopäivänsä iltana syödäkseen makaronia, mutta se on maultaan hyvin erilaista kuin Italian makaronit. Viiniä ei ole tarjolla vaan maitoa. Pahiten kuitenkin minua värähdyttää, kun Ethelka saa moitteita siitä, että hän ei ole pessyt kasvojaan.

"Ethelka katseli kattoon. – Emme me Italiassakaan yhtämittaa pulikoi vedessä... isä Giovanni, se on se meidän ikioma kalastajamme, sanoo että nahka vain kuluu, ja ja Bettina sanoo, ettei Pyhä Neitsyt yhtään pidä liiallisesta siisteydestä! Se on vallan syntiä! - Mutta Bettinahan on katolinen, etkä sinä ole. - En, myönsi Ethelka vastahakoisesti. – mutta minä voin tulla ... jos minun täytyy kovin usein peseytyä. - Ethelka, Anna tädin ääni oli nuhteleva, – kuinka voit puhua noin? En olisi ikinä uskonut, että sinä olet noin epäsiisti! Tiedän varmasti, että isä olisi pahoillaan, jos hän tämän tietäisi. Näitkö häntä koskaan likaisena? - Ethelka pohti asiaa. – En, myönsi hän sitten ... "

Tämä asenteellisuus  katolisuutta ja italialaisuutta kohtaan on, no pöyristyttävä. On myös epätavanomaista että tyttölapsi, vaikka tämä onkin saanut, äiditön kun on, kasvaa vapaasti ja ilman suuria sääntöjä ei pitäisi huolta siisteydestä. Jään mielenkiinnolla tutkimaan, kuinka Italiaa kuvataan jatko-osissa ja kuinka Ethelkan ihmiskuva kehittyy.

... 

Kyyti 2026 -lukuhaaste Helmikuu: Kirja liittyy Italiaan 

Edmondo De Amicis: Sydän

Kuvakaappaus/Kirjasampo Kansikuvitus: Kylli koski

Edmondo De Amicis

Sydän - Kirja nuorisolle

Alkuteos: Cuore

Mukaillen suomentanut Maikki Friberg 

Otava, 1931 (4. painos) 

238 s.

 

Tekijän esipuheesta:

Tämä kirja on aiottu etupäässä alkeisopistojen pojille, jotka ovat noin yhdeksän - kolmentoista vuoden iässä. Sille voisi antaa myös nimen: Lukuvuoden historia, jonka eräs italialaisen valtionkoulun kolmannen luokan oppilas on kirjoittanut. --- --- Lukekaa tätä kirjaa, rakkaat lapset! Minä toivon teidän saavan siitä sekä hupia että hyötyä.

Olen tämän teoksen lukenut joskus aiemminkin, näin oletan, koska olen tämän joskus tullut hankkineeksikin, mutta mitään muistijälkiä aiemmasta ei nyt lukiessani ollut mieleen jäänyt. Se ei tarkoita, että teos olisi mitäänsanomaton tai sillä ei olisi mitään vaikutusta. Tämä on hauska pieni kirja italialaisten koulupoikien elämästä joskus 1800-luvun loppupuolelta, Italian kuningaskunnan saadessa muotonsa. 

Kerronta on minä-kertojan, nimeltä Henrik, joka kirjaa päivän tapahtumia päiväkirjanomaisesti. Välillä on isän ja äidin viestejä liittyen enemmän ja vähemmän tapahtuneisiin tilanteisiin. Myös joukkoon mahtuu opettajien kertomia tarinoita. Lukuja on viitisenkymmentä ja vaihtelevan pituisia. Ei mitenkään pituudella pilattuja. Opettajan kertomissa tarinoissa pituutta on enemmän. Kaikkein pisin tarina on opettajan kertomus "Apennineilta Andes-vuorille", joka kertoo 13-vuotiaan genovalaisen pojan matkasta Argentiinaan etsimään äitiään, joka on mennyt sinne töihin. (Ilmestynyt WSOY:N julkaiseman erillisenä teoksena Apenniiteilta Andeille 1919, löytyy verkossa.)

Paitsi näitä opettajan kertomia tarinoita luvut kuvaavat poikien keskinäisiä suhteita, ystävyyttä, kahinoita, rohkeutta, pelkoja ja hieman opintojakin. Poikajoukkoon mahtuu niin rikasta kuin köyhää. Nimensä mukaisesti tämä teos kuvaa ihmissydämen merkitystä elämälle. Sydän on täynnä hyviä arvoja ja elämän kunnioitusta. Tämä ei ole kuitenkaan mitään kiiltokuvatarinointia. Kasvatuksellista kyllä, ja siksi tällekin ajalle hyvinkin suositeltavaa.

Kummastusta herättävää: 

"Garrone auttoi häntä käärimään vaunut nenäliinaan." 

 Kyse oli pienistä vieterijunasta ja vaunuista, jotka Henrik antoi toverilleen. Minun on hyvin vaikea kuvitella nenäliinaa, johon moisen rykelmän voisi saada mahtumaan. 

Isän neuvo:

 "Jos olet  väärässä, niin puolusta itseäsi, mutta älä lyö". Henrik joutui kiistaan toverinsa kanssa ja välitunnilla uhkasi tulla tappelu. Henrikiltä puuttui rohkeutta pyytää anteeksi. Minua hieman hämmensi tämä isän neuvo. Väärässä olemistako pitäisi puolustaa? Varsinkin, jos tietää olevansa väärässä. No, ei siitä tappelua tullut kuitenkaan.

 Ajankuva:

"Se oli eräs hänen koulukirjoituksistaan neljäkymmentäneljä vuotta sitten. Sen ylälaitaan oli kirjoitettu: Alberto Bottini, sanelu huhtikuun 3. p:nä 1838."

1838 + 44 = 1882

Argentiina-tarinasta:

"Kuljettiin ohi pitkien saarien, jotka ennen muinoin olivat olleet käärmeiden ja tiikerien pesäpaikkoja ja nyt oranssipuiden ja pensaikkojen peittäminä muistuttivat vedessä uiskentelevia metsiä." 

 Hmm. Tiikereitä Argentiinassa? Hieman epäilyttää.

Näistä pienistä kummastusta herättävistä kohdista huolimatta tämä on hieno pieni teos, johon tutustumista lämpimästi suosittelen. Tämä on alunperin ilmestynyt 1894

Helmet 2025 kohta 37. Kirjailija on maasta, jossa haluaisit käydä. Italia on jo pitkään kiehtonut mieltä kiintoisana matkakohteena. 

---

Kirjailija Suvi Ahola on kirjoittanut tästä teoksesta ja luonnehtinut teosta siirappiseksi, mutta silti läheiseksi  (HS 21.12.2019 2:00, valitettavasti maksumuurin takana, enkä pääse artikkelia lukemaan). Itse en tätä ihan siirappisena pidä, vaikka tunnetta tässä onkin paljon. Itse olen kirjoittanut kirjasta aiemmassa kirjablogissani NÄIN! 

Erik Norlander: Älä saata meitä kiusaukseen!

Erik Norlander

Älä saata meitä kiusaukseen

Alkuteos: Inled oss icke i frestelse

Suomentanut Ritva Räty

Otava, 1962

224 s.

Aloitus: Vivecan sormenpäät kiiltävän aukon huuruiseen peiliin, ja hymyili itselleen siihen, mutta tunsi palleassaan asti ettei hymy ollut aito.

Lopetus: Poljettu narsissi lojui hänen jaloissaan. Hän nosti sen ja lähti hitaasti kävelemään katua.

Päähenkilöt: 

Viveca Göransson, lukiolaisnuori. Vanhemmat ovat eronneet. Viveca asuu äitinsä luona, jonne on majoittunut myös äidin miesystävä, jota Viveca ei voi sietää.

Ingela Lindström, Vivecan luokkatoveri. Uskovaisen kodin  tytär. Ingelalla on pikkuveli , joka vilahtaa kerronnassa välillä ja toinen veli, joka käy raamattukoulua, mainitaan vain ohimennen. Lehtori Karpin näkökulman mukaan Ingela on "hiirimäisen epävarma. Mutta eipä tiedä. Vuodesta vuoteen hän on varastoinut uhmaa."

Hubert Henderson, eli Hubbe. Lukion viimeisellä, ylioppilastutkinto edessä. Rikkaasta perheestä. Isä johtajana jossain firmassa.  Saa isältä neuvon: "Ota tytöt varovaisesti tällä lukukaudella." ja luonnehtii poikaansa, että tämä "ei voi elää ilman vapautta."

Teddy, Teodor Lagerbet. Hubertin luokkatoveri, "partiopoikatyyppi".  "Teddy oli tietoinen puhtaudentarpeestaan. Tietysti se oli kompleksi, mutta kompleksithan olivat sallittuja. Ja sen synty oli helposti johdettavissa. Kotona kaikki oli huolimatonta, pölyistä, hutiloitua. Ei kovin likaista muttei koskaan raikasta. Raikas, naisellinen ja vähän hassu sana. --- ---- Viveca oli raikas.

Miljöö ja ajankuva: Ruotsalainen koulumaailma. Koulua kutsutaan Saharaksi. Tukholma. Kaupunkia ei sinänsä mainita, mutta erinäisiä paikanimiä ja katujennimiä (kuten Stureplan) vilahtelee, jotka viittaavat vahvasti tähän suuntaan.  Sijoittuu ehkä 1950-luvulle. Koulupäivät alkavat virrellä ja rukouksella. Koulussa on tiukka kuri ja säännöt. 

Kerronta: Ulkopuolinen kertoja, joka vie tarinaan eteenpäin vuorotellen Vivecan, vuorotellen Ingelan näkökulmasta. Suoraa kerrontaa, satunnaista dialogia. Pääpaino nuorten ajatusmaailmassa, toiveissa  ja näkökulmissa. 

Teema: Seksualisuuden ja viettien herääminen.

Ingelan perhe on uskovainen. Ilmeisesti, saan ainakin sellaisen käsityksen, edustaa vapaita suuntia. Suuntausta ei mainita. Tämä ei kuitenkaan ole uskonnollinen eikä hengellinenkään teos moraalipohdinnoistaan huolimatta. Ingelan ja isänsä suhde on vaikea. Äiti jää sivuun, hieman ehkä alistuva. 

Jännitystä: Teddy ja Viveca ovat Taalainmaalla erämaakämpässä viettämässä lomaa, kun Teddy joutuu onnettomuuteen. Ei ole puhelimia. Lähimpään kylään kilometrien taivallus. Lumituisku, pakkanen. Viveca odottaa mökissä poikaa palaavaksi ja lähtee lopulta etsimään tätä. Kuinka käy? 

Kieliopintoja:

Ranskaa: C'est un peu compliqué.

Saksaa: Es geht allesvorüber.

Englantia: I'm pregnant. Nothing to do about it.  tai As a matter of fact ja begin of beguine.

Kummatusta herättää: Itsemurhaa lääkkeillä yrittäneelle määrätään penisilliiniä , ettei tälle tulisi seuraamuksena keuhkokuumetta.

Erityismaininta tälle lauseelle: Hurmion hyrskyistä oli jäljellä vain likaista vaahtoa.

Ei hassumpi teos. Kuvaa hyvin aikaansa, mutta miksei sopisi myös nykyajan arvoliberaalin ajan herättäjäksi pohtimaan arvojensa kantavuutta. 

...

Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 6.   Kirjassa liikutaan suksilla

Helli Kaikkonen Neljän Tuulan kerho!

Helli Kaikkonen

Neljän Tuulan kerho

Kuva ja Sana, 1958  

Kansikuvitus:

140 s.

Neljän Tuulan kerho on pieni hauska kertomus lastenleikeistä ja arkista tohinoista kotona ja koulussa. On Sini-Tuula, eli Tuula Tuppurainen. Sini-Tuulan isä on lähtenyt sodan jälkeen Amerikkaan rikastumaan ja on nyt tulossa takaisin kotiin. Rakentaisi perheelle uuden talon järven rantaan ja vanha mökki muutettaisiin kukkakaupaksi.

Sitten on Sini-Tuulan serkku Puna-Tuula, eli Tuula Vanamo, jonka isä on kuollut.  Puna-Tuulan äiti, Leena on Sini-Tuulan äidin sisko. Puna-Tuulalla on isoisko Katriina.

On myös Marja-Tuula, jonka perhe on työläisperhe. Marja-Tuulalla on isoveli Hannes ja pikkusisko Lumi--

Ja vielä se neljäs Tuula. Hän on Tornitalon Tuula, josta on kirjoitettu myös Kaikkosen toisessa lastenkirjassa, Tornitalon Tuulassa. Tornitalon Tuula asuu Ukin ja tämän uuden puolison Oilin kanssa Tornitalossa. Oili on opettaja ja Ukki on musiikkimajuri.

Kaikkien neljän Tuulan perheet ovat siis hyvin erilaisia, toiset paremmin toimeentulevia, toiset köyhempiä, mutta Tuulat tulevat silti hyvin toimeen ja ovat perustaneet kerhon, jonka tarkoituksena on "tehdä hyvää".

Vaikka kaikilla neljällä Tuulalla on tässä teoksessa osuutensa en voi olla ajattelematta, että teoksen varsinainen päähenkilö on Sini-Tuula.

"Kepeä oli Sini-Tuulan sydän tänä aamuna. Hän kuunteli iloissaan sen hyppelyä ja laulua. Tuntui kuin tienvarrella olevat lumiset puutkin olisivat olleet kultalintuja täynnään. Ei, ei kultalintuja, korjasi Sini-Tuula ajatuksissaan, ei, vaan sinirintasatakieliä! Niin juuri, sinirintasatakieliä oli luminen metsä täynnään tänä ihmeellisenä aamuna. Ja rinteet kasvoivat "kaipuun sinisiä kukkia." Äidillä oli sen niminen kirja. Tuula ei ollut sitä lukenut, mutta hän rakasti sen nimeä "Kaipuun sininen kukka", sillä juuri sellainen kukka oli kasvanut hänen sydämessään pitkät ajat, niin - ja äidinkin sydämessä ja kaikkialla heidän kodissaan.

Sininen tuntuu olevan kirjailijalle tärkeä väri, innotuksen lähde, sillä häneltä on ilmestynyt myös "Kun sinikeijut tulivat" -niminen nuortenkirja, josta kovasti pidin. Eikähän tämäkään teos yhtään hullumpi ollut. Monenlaista sattuu ja tapahtuu. Sini-Tuulan naapuriin muuttaa uusi perhe, jonka tyttärestä Sini-Tuula saa paljon harmia, vaikka ystävällisenä luonteena hän ei sitä näytä, vaan yrittää ystävällisyydellä ohjata tyttöä oikeille raiteille. Sini-Tuula joutuu myös pulaan lähtiessään omin luvin soutelemaan, mistä hänet pelastaa Tuomarilan setä, jonka poika Pekka on Sini-Tuulalle pikkuisen "karvas pala", jonka karvaus kuitenkin lievenee ajan mittaan.

Eletään sotien jälkeistä aikaa pienessä ruukkiyhteiskunnassa. Tytöt käyvät kansakoulua ja ovat neljännellä luokalla. On aika hakea oppikouluun, mutta eroaako tyttöjen tie nyt. Marja-Tuulan perhe on köyhä. Heillä on varaa kouluttaa vain isoveli Hannes. 

Helli Kaikkosen Neljän Tuulan kerho on pohjasävyltään kristillistä kirjallisuutta, mutta mitenkään saarnaavaa otetta tässä ei ole. Sini-Tuulalla on lapsen luottavainen olo Taivaan Isän varjeluun, vaikka hän eksyisikin tottelemattomuuden tielle, kuten souturetkellä osoittautuu. Pidän Helli Kaikkosen teoksista hyvin paljon, niissä on arjen realismin ohella paljon saduntaikaa ja lumoa. Lukisin mielelläni sen Tornitalon Tuulankin.

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 21. Kirjan tai elokuvan nimessä on numero, Helli Kaikkonen: Neljän Tuulan kerho

Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina

 

Kerstin Johansson i Backe

Näkymätön Elina

Alkuteos: Som om jag inte fanns

Suomentanut Kirsti Johansson

Otava, 2004 (2. painos)

124 s.

Kansi: Klaus Härön elokuvasta Näkymätön Elina

Elina Jatko on Martta Jatkon vanhin lapsi.Hiljainen, mietteliäs tummatukkainen satujen  saaren valtiatar. Aivan toisenlainen kuin pikkusisarensa Irma tai veljensä Erkki. Pikkuveli Isak taas on alkanut ohittaa iän, jolloin kulki Elina-siskon helmoissa kuunnellen tämän tarinoita. Elinan isä on kuollut ja Elina kaipaa tätä. Elinan mieluisin paikka on lähein suo, jossa hänellä on satumaailmansa ja jossa isän henki elää. Siellä on isäpaikka, jossa isälle voi jutella.

Elina ei ole hyvä koulussa. Elina on suomalainen ja ruotsinkieli tuottaa vaikeuksia. Lisäksi perhe on köyhä. Saa kunnanapua. Opettajan kirvelevät sanat ruokailussa polttavat sisimmässä ja Elina lakkaa syömästä, vaikka hänen terveytensä on heikko. 

Olen lukenut tämän teoksen aikaisemmin. Postaus löytyy täältä. Luin tämän nyt uudelleen, sillä tällä sain ruksattua Pohjoinen 2023 -lukuhaasteen kohdan 6: Tornionjokilaakson sijoittuva romaani. Tosin paikasta ei kerronnassa puhuta mitään, vain  sijoituksen tornionjokilaaksoon sain Kirjasampo -palvelusta. Tarina sijoittuu siis Pohjoiseen. Lestadiolaisalueelle. Eletään Ruotsin puolella. Koulussa ei saa puhua suomea, ei edes välitunnilla. Siitä saa nimensä taululle. 

Näkymätön Elina on puhutteleva, koskettava kirja. Suon syksyn lämpimät sävyt ovat ihania. Rakastan näitä sävyjä. Mutta kävellä suolla on toista. Hyllyvällä hetteiköllä vaanii vaara. Suon satuhahmot pettävät Elinan ja Elina on hukkua. Siitä tulee käännekohta Elinan elämässä. Nyt kun mietin, niin tässä teoksessa on löydettävissä itsemurha-teemakin, mitä en aiemmin ollut tullut ajatelleeksi. Ei Elina ehkä ajatellut itsemurhaa, mutta hän halusi kadota, kunnes huomasikin, että hän silti, vaikeuksista huolimatta halusikin elää. 

Hieno teos, kuten elokuvakin, joka tosin keskittyy opettajan ja oppilaan väliseen skismaan ja joka onkin ensimmäisenä esiin nouseeva teema. Mikä on vallan, auktoriteetin suhde vallanalaiseen.  Oikeudenmukaisuus aikuisen ja lapsen välillä.

Pohjoinen 2023 lukuhaaste kohta 6: Tornionjokilaaksoon sijoittuva kirja. Hieman siinä ja siinä, kun ollaan ruotsinpuolella, mutta menen nyt kirjastopalvelun luonnehdinnalla.

Anna Kasurinen: Uusia ystäviä!

 

Anna Kasurinen

Uusia ystäviä

Gummerus, 1938

100 s.

Kansikuva: Martta Wendelin

Tänään vietämme Sarin, saritan,  Saran, Saaran , Sallan, Sallin (Sally) nimipäivää. Onnea kaikille päivänsankareille.

Naistenviikon haasteeseen valitsin Anna Kasurisen Uusia ystäviä -teoksen, jonka henkilögalleriasta löytyy Saara. Teoksen Saara  ei ole teoksen päähenkilö, vaan yksi koulutyttöjoukosta. Muita keskeisiä henkilöitä on Pirkko, Liisa, Mirja ja muutamia muita puhumatta pojista,

Uusia ystäviä on aika vinkeä teos. Se on toki tyypillinen tyttökirja, koululaiskertomus. Kerronta on kaikkitietävän ulkopuolisen, joka tarkastelee tyttöjoukkoa, sen keskusteluja, toimintaa ja yhteenkuuluvuutta suhteessa toisiinsa ja ympäröivään yhteiskuntaan. Kieli on reipasta, suorasukaista, vaivatonta. Onko se ajalleen tyypillistä, on vaikea sanoa. Siellä täällä jokin tunnelma, ilmaisu luo kuvan vähemmän tyypillisestä keskustelukulttuurista tai tyttökirja-aineksesta. Mainittakoon esimerkiksi maininta, kuinka luokkatoverin isä oli ampunut itsensä ennen koulun alkua. Itsemurhaan viittaaminen ei juuri ole tullut vastaan näissä tarinoissa. 

Uusia ystäviä -teoksen päähenkilö on Aino Koivu. Hän on vilkas, temperamenttinen, omat arvonsa ja näkemykset omaava opiskelija. Pojat, erityisesti muuan Pekka, kutsuu Ainoa pienokaiseksi. Ilmeisesti tytön koon takia. Ystävä, Pirkko, kutsuu häntä rohkeaksi.

Minusta hänen elämänsä on seikkailu. Aino oli kesän maalla aivan vieraassa paikassa puodissa, ja nyt hän hommasi itse lainan kouluaan varten. Aino oli mennyt pankkiin ja kysynyt, millaisia nimiä pitäisi olla takaajiksi. - Keitä neiti tuntee? oli pankissa kysytty. Sitten he olivat luetelleet muutamia, ja Aino käveli rohkeasti nimien luo ja sai ne ja lainan. Minusta ei olisi koskaan ollut sellaiseen.

Seikkailuun joutuu myös Saara kun hän on Ainon ja Pirkon kanssa joululomamatkalla Mirjan luokse ja eksyy hiihtoladulta väärälle uralle. Hän pakenee eräässä talossa mölyävää miesjoukkoa ja yrittää löytää ystävänsä, jotka ovat saapuneet perille ja ihmettelevät, missä Saara on. Tyttöä lähdetään joukolla etsimään ja avuksi otetaan suojeluskuntajoukot. Lopulta Saara ilmestyy paikalle ja kertoo nukkuneensa yönsä läheisessä saunassa. Tapaus saa valtakunnallista mainetta, sillä se kerrotaan lehdissä ja siitäkös tyttöjen perheet saavat sanomista.

Anna Kasurisen Uusia ystäviä on ilmestynyt 1938. Tarinassa liikutaan koululaisyhteisössä, puhutaan koulujuhlista. Kun ajattelen omia opiskelujani, niin minua hämmentää se kuvaus, miten opiskeluilmapiiriä, opettajia ja koulumaailmaa miljööstetään. Tytöistä osa käy yhteiskoulua (tai tyttökoulua). Aino ja Liisa ja Mirja ovat kauppaopistolaisia. Saara ja Pirkko yhteiskoululaisia. Se, miten Aino siirtyy kauppaopistolaisten juhlista yhteiskoululaisten (tai tyttökoulun) juhliin herättää kysymyksiä paitsi kaupunkiympäristöstä,  myös koulujen toimintaan liittyvistä kysymyksistä. Teoksesta nousee toki muitakin aikaan liittyviä yksityiskohtia ja huomioita, kuten se, kuinka kauppaopistossa opiskelevat ovat jo aikuisia, kun yhteiskoululaiset/tyttökoululaiset ovat vielä lapsia. Tämä liikkuminen eri koulujen välillä ja kysymys siitä, oliko kyseeessä mikä opinahjo jää vähän vaillinaiseksi ja epätietoisuuden varaan.

Naiseuden peruskysymyksiä tämä toki vilisee. Ollako itsenäinen, tietoa ja taitoa etsivä vai ruvetako romanttiseksi ja avioliittoon hakeutuvaksi. Ainon ja Pekan välillä kipinät sinkoilevat enemmän ja vähemmän. Tyttötoverit keskusteluineen luovat enemmän ja vähemmän tuttua tyttötyyppiä kauneusihanteineen. Hieman ihmettelen ajatusta, että filmeissä saksalaisten tai itävaltalaisten tanssi olisi jotenkin kauniimpaa ja sulokkaampaa kuin amerikkalaisissa filmeissä, kuten Aino ilmaisee tanssiinpyytävälle Martille. En voi olla ajattelematta, että tässä liikutaan tuon ajan poliittisessa ilmapiirissä, mutta mene ja tiedä. Aikaa kuvastavia viitteitä on myös viittaukset Shirley Templeen ja Marlene Dietrichiin.

Googlausta aiheuttivat viittaukset Malthusin väestöteoriaan, josta minulla ei ollut aavistustakaan, mistä mahtaa olla kyse sen paremmin kuin Finne Ikuinen kysymys -teoksestakaan, joka oli keskustelunaiheena tyttöjen Kirjallisessa huutokerhossa. Tosin teoksesta ei tuossa kokoontumisessa juurikaan puhuttu. 

Yritin löytää jotakin arviota Finnen teoksesta, mutta en ainkaan vielä löytänyt. Minulla on kuitenkin tuntuma, että tuo romaanin teema olisi mahdollisesti kytköksissä tähän teokseen. Osaako kukaan lukijani valaista asiaa?

Minusta on hieman outoa lukea kirjallisuutta, jonka päähenkilön nimi on sama, kuin omani. Onko tämän teoksen Aino minunkaltaiseni. Meissä on ehkä jotain samaa. Kirjanpito onnistui häneltä erinomaisesti, eikä se minullakaan aikoinaan huonoimpia onnistumisia ollut. Arvoissa ja suhtatumisessa viinanjuontiin olemme samoilla linjoilla.Erään luvun otsikointi: Aino ei ymmärrä huumoria on suhteellinen. Minä en juurikaan ole huumorintajuinen ja varsinkin itselle nauraminen ei onnistu. Saatan kyllä hörähdellä jollekin osuvalle sana-assosiaatiolle tai kielelliselle leikille, mutta kuten sanottua. Huumori on suhteellinen juttu. 

Mainittakoon, että kirjailija Anna Kasurinen on yhtä kuin kirjailija Kaija Väänänen, jonka tiedon sain tyttökirjallisuutta tutkineelta Saralta. Onnitteluni hänelle erityisesti näin Saran-päivänä. Teos Uusia ystäviä on ilmestynyt 1950-luvulla, Kaija Väänäsen hieman laajempana ja uudistettuna, Otavan julkaisemana,  nimellä Viluinen unelma. Teos löytyy hyllystäni, kun tulin sen hankkineeksi ennen kuin tietää, että kyse on samasta teoksesta. Aikomus on kuitenkin lukea tuokin teos ja vertailla, mitä eroa ajankuvassa ja tunnelmissa löytyneekään. Minusta on kuitenkin hieman outoa ja kummallista, että teos on julkaistu eri nimellä ja eri kustantajan toimesta. Herättää monia kustannuspoliittisia kysymyksiä.

 

Salme Sadeniemi: Selevä!

 

Salme Sadeniemi

Selevä

Otava, 1947

135 s.

Kansikuvitus: Maarit Somersalo

Kertomus yhteiskoulun kuudesluokkalaisista, ajalta menneeltä. Päähenkilö Tiina (lyhennys Kristiinasta).perustaa tyttötoveriensa kanssa salaseuran, Selevän, jonka tarkotuksena on taistella lunttaamista vastaan. He saavat vastaan luokan pojat, joista osa avoimesti kannattaa lunttaamista. Tytöt lähtevät retkelle maaseutumökille, mutta retki muuttuu "painajaiseksi", kun siellä alkaa kummitella. Kolme kertaa toistuvat kuovin huudot tuovat mieleeni intiaanikirjallisuuden, vaikka intiaaneista ei tässä teoksessa puhuta mitään. Joku tytöistä on paljastanut Selevän taustajoukot pojille.

Paitsi Selevän rakoilu, Tiinaa alkaa mietityttää seurustelukuviot. Hän on kiinnostunut Pentistä, mutta Pentti taitaa olla kiinnostunut Iltasta, vai onko sittenkään. Ja pitääkö tässä nyt ajatella seurustelua, eikö sitä voi olla vain ihan toveri toisen kanssa, Tiina miettii.

Ihan reipas ja rehellisyyttä painottava koululaiskertomus, jonka olen joskus vuosia sitten lukenut, mutta josta ei ollut tällä lukukerralla kuitenkaan mitään muistikuvia. Kuinka sitä voikaan niin tykkänään unohtaa lukemansa, kun taas toiset kirjat jättävät hyvinkin syvän jäljen tajuntaan.

Kirjallisuudesta:

He juttelivat historiallisista romaaneista: Topeliuksesta ja Scottista. - Mutta oletko lukenut Kiplingin runoja: Ballaadia idästä ja lännestä, Laulua kolmesta hylkeenpyyntialuksesta tai Syvänmeren kaapeleista? kysyi Pentti. - Luetko sinä runoja? Tiina katseli Penttiä suu auki. - En minä mitään tunnehymistyksiä lue, mutta Kipling on aivan toista, vastasi Pentti hieman punastuen. Ei, Tiina ei tuntenut niitä. Mutta hän halusi kuulla. Niinpä he siirtyivät takaisin yläsalonkiin. Tiina istahti sohvan nurkkaan ja kasasi tyynyjä ympärilleen. Pentti alkoi lukea hänelle: Kun Japanin verhoo tumma yö ja paperilyhdyt palaa --- ---

Lintubongauksia:

Tynnyrilintu? Mikä ihmelintu se sellainen on. En ole koskaan kuullutkaan moista nimeä. Eipä auttanut muu, kuin etsiä tietoa ja yllätys, yllätys, kyseessä on  tiltaltti. Muttta se, että tiltaltti onkin eri lintu kuin talitiainen olikin sitten uusi asia minulle.

Kuovi

Tällä mukana omassa lintubongaus-haasteessa

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 17. Kirjan kannessa tai takakannen tekstissä on kello,

Salme Setälä: Salaseura S.H.T.S.

 

Salme Setälä

Salaseura S.H.T.S.

Otava, 1941

151 s.

Päähenkilö Sirre (lempinimi Siiristä) on yhteiskoulun 3B-luokalla. On syksy, koulu juuri alkanut, aurinko paistaa ja Sirre unelmoi kesästä, kun pitäisi seurata matematiikan opettajan puhetta ja opetusta. Sirre keksii idean ja kirjoittaa pulpettipostia jonka saajana on Sipi, Nappe, Mirr, Kalle (ei ole poika, vaan Karoliina-niminen tyttö) ja  Lippi. Posti kulkee hyvin eteenpäin, kunnes se eksyy Massi-nimiselle henkilölle, jota Sirre ei voi sietää. Opettaja huomaa, että Massin käsissä on jotain, ja käskee tuoda sen, mutta Massipa syö rutistuneen paperin, jota pidetään jalona tekona. 

Salaseura S.H.T.S on vanhempaa tyttökirjallisuutta. Sen aihe on kuitenkin hyvin ajankohtainen. Kuinka päästä porukkaan mukaan? Massia ei huolita luokan tyttöporukkaan, sillä tämä oli kummallinen. Hyväpäinen, ajattelevainen, mutta niin erilainen. Massilla on tummatukka ja ruskeat silmät, kun kaikilla muilla tytöillä on vaaleat hiukset ja siniset silmät. Sirre ei voi sietää Massia ja vaikka muista tytöistä joku puhuu Massin puolesta, niin tätä ei oteta mukaan Salaseuraan, joka perustetaan ja jonka tarkoituksena on tehdä salaisia hyviä tekoja. Ei ikinä tätä otettaisi mukaan, sillä Sirren mielestä se on raivostuttavaa, kun joku on erilainen kuin koko muu luokka. Ja Massi oli erilainen. No, draaman kaari nousee korkealle Esan synttärijuhlissa, johon nuo kuusi tyttöä vaaleina ja sinisilmäisinä pukeutuvat sinisiin asuihin. Sekin oli niin outoa, kun Massi sanoi pukeutuvansa punaiseen asuun. Eihän se käynyt, kun kaikilla muilla oli sinistä. Massi etsii äitinsä pieneksi käyneen sinisen leningin ja harsii sitä vielä pienemmäksi ja lähtee se yllä kutsuihin, jossa Esa sanoo että punainen olisi pukenut tätä paremmin. Nyt sinä olet ruma. Eikä siinä kaikki. Massin harsimiset repeää ja kaikki nauravat hänelle.Sitten on kevät ja luokka tekee veneretken. Sirre putoaa veteen ja Massi pelastaa tämän, mutta sairastuu vakavasti vilustuessaan vähissä vaatteissa.

Tässä on pieniä todellisuusongelmia. Oliko luokassa muita tyttöjä kuin nuo kuusi + Massi? Tarinassa puhutaan myös muutamasta pojasta, erityisesti Esasta, joka katselee Massia kiinnostuneena. Mutta siis se, että kaikki tytöt paitsi yksi olisiva vaaleita ja sinisilmäisiä? Kaikilla sinistä päällä. Kuulostaa vähän yliampuvan yhtenevältä, vaikka teema sinällään on ihan uskottava: poissulkeminen porukasta.

 Ei tämä huono kirja ollut, vaikka onkin melko vanha teos ja ajankuva on mikä on. Kieli on kuitenkin nuorekkaan notkeaa, ei siis täysin kirjakielistä. Joitain pieniä ilmaisullisia seikkoja, jotka saavat kohottamana kulmia ja miettimään porukan välistä dialogia ja tapoja tuoda asioita esiin. Kieli saattaa muuttua ja ilmaisut, mutta nuoruuden tunnot tuntuvat olevan ajattomia, jos minä mitään asioista ymmärrän. Kulmia kohotin myös kun porukka leikki laiva on lastattu leikkiä ja oltiin J-kirjaimessa ja mainittiin, että "laiva on lastattu juutalaisilla". Se  kolahti, varsinkin kun olin juuri lukenut holokaustia käsittelevän teoksen. Jotenkin se tuntui oudolta, sillä tässä ei ollut mitään ajallisesti aiheesseen liittyvää, poliittisesti näkyvää tematiikkaa, vain koulutoveruutta ja sen esille tuomia haasteita. No, teos on kyllä ilmestynyt ajankohtana, jolloin aihe oli tapetilla, mutta kun tässä ei edes ollut mitään sotaan viittaavaa. Eikä Massiakaan, vaikka olikin tummatukkainen esitelty juutalaisena. Se oli siis J-alkuisenakin aivan irrelevantti maininta.

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun, joista tämä on siis ensimmäinen.

Elsa-Britt Bergius: Meidän luokan hiihtoloma!

 

Elsa-Britt Bergius

Meidän luokan hiihtoretki

Alkuperäisteos: Gänget drar till fjälls 

Suomentanut: Salme Sadeniemi

Otava, 1942

105 s.

Kahdeksannen pahin unikeko, Tyyra, nukkua tuhisi täydessä rauhassa lattialla, vaikka Vann, onnettomuuden lintu, oli täysinäinen reppu seuranaan mätkähtänyt suoraan hänen päälleen. Vann itsekään oli tuskin vielä saanut auki silmiään. Aivan unenpöpperössä hän kankein sormin yritti silittää uutta, mutta erittäin epätasaista patjaansa, joka yhä oli aivan liikkumaton. Mutta sitten he molemmat heräsivät yhtäaikaa. Tyyra siirtyi alistuvaisesti lähemmäs penkkiä. Vann koetti selittää nauruun tikahtuville tovereilleen: - Voi tiedättekö. Minä luulin, että jouduin hirmuhyppyriin. - Alastulo kävi aika pehmeästi, huomautti Liisa iroonisena. Sitten Vann hieman hämillään kömpi takaisin penkilleen, mihin Dille katsoi parhaaksi sitoa hänet remmillä kiinni lopuksi yöksi.

Hmm! Kohtaus on hieman kysymyksiä herättävä sillä aamun tullen Vann on kuitenkin kohta jo junan ikkunassa katselemassa ihastuneena Årejärveä. Kuinka hän pääsi irti ja miksi on kirjailija ohittanut tämän seikan kerronnassaan?

No, niin tai näin, niin mukava pieni tarina tää on. Tematiikaltaan hieman samanalainen kuin aiemmin lukemani Salme Setälän Hiihtolomien hiihtoloma. Samankaltaisesta juonikuviosta huolimatta silti erilainen.

Meidän luokka on Wahlstedtin koulun (ilmeisesti tyttökoulu) seitsemäs ja kahdeksas luokka, jotka on lähteneet tuntureille (Ruotsin Lappiin) hiihtolomaa viettämämään.Matkalla mukana heitä kaitsemassa on voimistelunopettaja neiti Dillberg, lyhyesti Dille. Varsinaisia tarinan päähenkilöitä on neljä: Vann, joka saapuuu junaan viime hetkillä, Kaisa, Marianne ja Liisa. Myöhemmin joukkoon lyöttäytyy myös pari poikaa, Bengt ja Göran, sillä tuntureille saapuessa tytöt huomaavat ,että sinne on saapunut myös poikakoulun hiihtolomalaisia.

Yhdessä näiden kahden pojan kanssa tyttönelikko karkaa majapaikastaan omin päin pitkälle hiihtoretkelle, josta tulee jännittävämpi kuin mitä he osasivat odottaa, sillä sumu yllättää heidät ja he joutuvat yöpymään keskellä tunturihankia susien ulvoessa ympärillä. Bengtillä tosin on mukanaan pistooli, mikä jossain vaiheessa siirtyy Kaisalle.

Tarina oli siis ihan mukava ja jäntevä. Tosin loppupuolella, kun sumu on hälvennyt, Kaisa nousee lumiluolasta, johon tytöt ovat jääneet poikien lähtiessä hakemaan "ihmisten ilmoja",  löytää hän hangelta lappalaislapsen komsiossaan. Tämä tuo mieleen Topeliuksen sadun Tähtisilmä. Episodi on hieman erikoinen muuten hyvinkin todenmukaisessa tarinassa. Miten lapsi on hangelle jäänyt ei selviä, vaikka poika lopulta äitinsä luo pääseekin.  Lisäksi seudulla on juuri liikkunut nälkäinen susilauma, mikä herättää lisäkysymyksiä lapsen selviämisestä yksinään aavalla selkosella.

Loppujen lopuksi, kokonaisuus on kuitenkin hyvin hallittu ja ja elämänmakuinen, jota värittää virkistävästi ja monipuolistaa seikkailua Mariannen unettomana yönä kertoma "ensirakkaus-tarina" ja Vannin myöhemmin, pelastajia odotellessa, kertoma matkatarina Saksaan isoäidin luokse. Nämä, ikään kuin tarinat tarinassa tuovat kerrontaa mukavaa vaihtelua ja elävyyttä.

Erityismaininta tälle luonnehdinnalle:

Koko maailma oli valkoinen, maa ja ilma, jossa he liikkuivat. Oli kuin he olisivat sukeltaneet maidossa.

 

Stanislav Rudolf: Uhmamielinen syksy!

Stanislav Rudolf

Uhmamielinen syksy

Alkuteos: Nezne háckovany cas

Suomentanut Kirsti Saraste (pitäisikö olla Siraste?)

Ilmestynyt 1978 Tammen kustantamana nimellä Hellästi virkattu aika

Suuri Nuorten Kirjakerho (Suomalainen kirjakerho), 1979

Kansi: Kaarina Ewart

Päähenkilö Milena viettää uhmamieliestä syksyä. Hänen isänsä on joutunut  vankilaan työmaalla tapahtuneen onnettomuuden seurauksena, jossa tuomioistuin on katsonut, että onnettomuus olisi ollut vältettävissä. Kolmen vuoden vankilatuomio on kova pala Milenalle, sillä isä tunnetaan kaupungissa ja muun muassa eräs Milena opettajista kutsuu tätä aina sukunimellä viitaten että tämä on "sen vankilassa olevan miehen tytär".

Milenalla on myös poikaystävä Vlado, jonka  suhteen on kuitenkin ongelmia. Vlado on alkanut kulkea Ilonan kanssa, Ilonan, jonka vaatteet on ostettu valuuttakaupasta ja on ollut ulkomailla.

Milenan paras ystävä on Sarika ja onhan koulutoverijengi, jonka kanssa hengaillaan jossain tukkikasalla.

 Uhmamielinen syksy on itäblokin, kylmän sodan aikaista kirjallisuutta Tsekkoslovakiasta, maasta, jota ei enää ole. Teos on mielenkiintoinen ajan ja kulttuurin kuvaus. Tässä on monia mainioita ja mukavan kutkuttavia  sana-assosioaaatioita ja mielleyhtymiä, metaforia, kuten:

Tiistai oli yleensäkin inhottava päivä. Kuin mikäkin rätin riekale

Kiukkuinen kuin kolhittu kahvikuppi

Unen suloinen tulva

Tylsien oppituntien kovettunut leipä 

Pyöri kuin huppelissa oleva donitsi

Kirjallinen ilmaisu on kaiken kaikkiaan raikaista ja omanlaistaan, jossa tehokeinoja on käytetty monipuolisesti, tässä esimerkkinä inhimilllistäminen: Jäljellä olevat kaksi päivää hyppäsivät laiskasti ajan  aidan yli.

Kulttuurinäkökohdat tulee esiin muun muassa ammatillisen koulutuksen yhteydessä. Tonda, eräs jengiläisistä, jolla on surkastunut toinen jalka on toivonut pääsevänsä opiskelemaan hienomekaniikkaa, mutta ei pääse, koska sinä vuonna otettiin koulutukseen vain tyttöjä. Sitten Tonda allekirjoittaa sitoumuksen, että opettelee suutariksi, mutta siinäkin hän jää alimmalle tasolle, rahjujen korjaajaksi. 

Kysymyksiä aikuistumisesta herättää myös se, että Milena odottaa 15-vuotissyntymäpäiväänsä, koska silloin hän saisi oman henkilöllisyystodistuksen.

Mielenkiintoinen ja hieman outokin on episodi, jossa koululuokkaa syytetään siitä, että he eivät ole sanoneet päivää opettaja Havelkalle. Tämä on valittanut luokanvalvojalle. Luokanvalvojan sanat: Ellette sano kristillisesti päivää saa minut miettimään, onkohan tässä kenties tapahtunut suomalaistamista? Kyllä kai tsekkoslovakiassakin oli kristillisiä kirkkoja, mutta itäblokin maana minulla tulee mieleen kyllä että olisikohan alkukieli sittenkin viitannut toverillisuuteen tai vastaavaan?  Idän ja lännen eroihin tai samankaltaisuuksiin viittaa näyttelijänimet, kuten esim. Delon.

Paitsi koululaiselämää ja ystävyyssuhteita teoksessa on toki perhe-elämääkin. Milenan äiti postinkantaja.  "Suonikohjujen voitelu oli jokailtainen seremonia, joka päättyy säännöllisesti huokaukseen: - postinkanto vie minulta vielä hengen..." Kuinkahan on tämän päivän postinkannon Suomessa? Milenalla on myös pikkuveli, jota hän aina välillä joutuu katsomaan. Ja naapurinrouvan, rouva Adamin asioitakin sivutaan, tämän poika on muuttanut Australiaan ja tällä on ihan hyvä eläkekin. Miksi tämä kuitenkin joutuu lainaamaan Milenan äidiltä säännöllisesti rahaa?

Uhmamielinen syksy on täynnä nuoruuden toiveita, unelmia, arkea ja vimmaa. Vladon kanssa välit menevät poikki, mutta sitten kuvaan ilmestyy Kostja, moottoripyörällä ajava nuorukainen, joka pelaa jääkiekkoa A-joukkueessa. 

Kirjallisuusviite:

Dostojevski muistelmia kuolleesta talosta, jonka Milena lainaa kirjastosta, koska se  kertoo vankilaoloista. Milena saa myös Kostjalta kirjan, jonka päähenkilöt on Petri ja Lucia. MIkähän kirja mahtaa olla kyseessä.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen nuortenkirja ajalta toiselta, mutta teemaltaan ei niinkään kaukaiselta, vaikka pienet yksityiskohdat, kuten luokan lähteminen perunannostoon Valtion tilalle herättänevät ihmetystä ja kysymyksiä ainakin nykylukijoille. Itsekin mietin joitakin asioita. Kuinka ankeaa se on ollut Itäblokissa vai onko ankeudessa eroavaisuuksia? Liekö tämän teoksen ilmestymisaikaan kenties alkanut olla jo liennytystä?

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 28: kirjan päähenkilö on alaikäinen

Christiane Von Wiese: Eroamattomat!

 

Christiane Von Wiese

Eroamattomat

Alkuteos: Antonie und Peggy

Suomennos: Kyllikki Karilas

Osakeyhtiö Valistus, 1966

155 s.

 

Tämän hauskan, hieman melodramaattinen tyttökirjan päähenkilö on Antonie-tyttö, jota lyhyesti kutsutaan Toniksi. Tarina alkaa, kun Toni ilmoitta olevansa kyllästynyt kaikkeen. Häntä ei huvita koulu ei mikään. Mutta sitten tapahtuu jotain, mikä vie turhautuneisuuden elämään uusille raiteille. Kouluun ilmestyy juuri loman alla uusi tyttö. Tämä uusi tyttö on Peggy Peters, pieni, punaisenruskeat, pörröiset hiukset omaava, nykerönenäinen tyttölapsi, jonka suurin erikoisuus oli se, että hän oli pukeutunut kirkkaan sinivihreäruutuisiin housuihin. Housut tytöllä. Se oli jotain erikoista se.Toni jättää sikseen vanhat ystävyyssuhteet ja alkaa tiiviin yhdessäolon Peggyn kanssa. Heistä tulee eroamattomat, niin, että Peggy karkaa Tonin mukaan, kun Tonin perhe lähtee lomalle Itämeren rannalle. 

 Kerronta on ihan menettelevää ja tarinaan pääsee kyllä mukavasti sisälle. Mitä kuitenkin hieman pidän epäuskottavana on se, että Peggy kuljettaa housujensa taskussa uimapukua, sandaaleita ja Grimmin sadu -kirjaa. Hmm. Kuulostaa hieman epäuskottavalta että housuntaskuihin mahtuisi noin paljon tavaraa, erityisesti satukirjan mahtuminen epäilyttää. 

Lisäksi lukemiseen tulee keskeytys, kun huomaan, että oma laitokseni on virheellinen painos. Sivulta 33 sivulle 57 on aivan outoa tarinaa ihan eri henkilöistä. Harmillista. Ei siinä, että mukava tarina jää vajaaksi ja keskeneräiseksi, mutta mikä tarina tämä toinen on. Sekin herättää uteliaisuutta. Olisikohan mainita hilpeästä perheestä ehkä vihje. No, onneksi tarina eroamattomista kuitenkin jatkuu taas, ei siitä, mihin se jäi sivulla 32, vaan siitä, kun on tultu takaisin lomalta ja palattu kouluun.

Saksalainen koulumaailma avautuu aivan outona ja erilaisena suomalaiseen verrattuna. Paitsi numeroita, jotka kulkevat niin, että ykkönen on paras ja kuutonen jo melkoisen huono. Mutta, se, että Pääsiäisenä saadaan todistukset ja jäädään joko luokalle tai päästään eteenpäin.

Antonie ja Peggy jatkavat sisäoppilaitokseen. 

Onko kahden kauppa kolmannen korvapuusti myös tyttöjen välisissä ystävyyssuhteissa ja miten käy vanhojen ystävyyksien uuden tullessa kohdalle on ydinkysymys tässä tarinassa. Myös perhesuhteita käsitellään ja ihmisenä elämiseen liittyviä tekijöitä sukulaissuhteineen kaikkineen. Antonie on yksinäinen lapsi perheessään, Peggyllä on neljä veljeä, joista erityisesti Ferdin kanssa kipunoi jatkuvasti.

Ferdille kävi tämä poru hermoille. - Hyvä ihminen, älä käyttäydy tuolla tavoin! Ota minun puolestani joku kirjoistani ja lopeta ulvominen! -Sinun kirjasi ovat pitkäveteisiä; niissä kerrotaan jiujitsusta tai muusta sellaisesta. Paitsi intiaanikirjat - ai - minä haluankin intiaanikirjan. - Niitä minä en anna sinulle. - Mutta minä haluan intiaanikirjan. Toni lukee niitä mielellään. - Äiti! Hän ei tarvitse intiaanikirjaa, hänhän on tyttö.  - Pitää paikkansa. Ota jokin muu, Peggy.- Mutta minä tahdon ... - Joko sinä otat jonkun muun kirjan tai et saa mitään.

Se sana on viimeinen ja Peggy ottaa lopulta Ferdin rakkaimman kirjan, joka kertoo Pohjoisnavan retkikunnasta. Keskustelu saa minut kyllä mietteliääksi, kun itse tyttönä luen intiaanikirjoja, ettäkö intiaanikirjat eivät kuulu tytöille. Hmm. Antonie ja Peggy eivät kuitenkaan ole normityttöjä samoin kuin Peggyn toinen pieni kaksosvelikään, koska haluaa joululahjaksi nuken, jota hän ei ilmeisesti saa, koska on poika, ja kaksosvelikin ilmoittaa toiveesta kuullessaan, että ei halua joutua häpeään velipojan toiveen takia. 

Tämä teos olisi hauska lukea uudelleenki eheänä versiona. Nyt jään miettimään, onko koko painos ollut virheellinen, vai löytyisikö tästä mahdollisesti ehyt kokonaisuuskin. Nyt tuo lomareissu Itämeren rannalle jäi täysin avoimeksi. Miten Peggy selvisi lemmikkileppäkerttunsa kuolemasta?

...

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 47: Kirja ystävyydestä

Gunvor Fossum: Stella ja Klara!

 

 

Gunvor Fossum

Stella ja Klara

Suomentanut Laila Järvinen

WSOY, 1950

154 + 1 s,

Kansikuva: Maija Karma

Alku: Asemalla oli tavallista enemmän väkeä sinä koleanharmaana lokakuun aamuna, jolloin professorinrouva tyttäriensa Noran ja Irenen kanssa oli lähdössä takaisin Osloon heidän oltuaan vuoden ajan pakolaisina kylässä.

Professorinrouvan mukana matkustaa myös Stella, joka on kylätohtorin kasvattitytär ja Klara, joka on köyhän kyläsepän tytär. Heidän on määrä aloittaa opiskelut Oslossa. Stella on ajatellut lastenhoitajan uraa ja Klara haluaa taidetakojaksi. Ajallisesti tarina sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Norjaan ja Osloon. Tarinassa liikutaan koulu- ja perhepiirin ohella historiallisessa museossa ja taidemuseossa, puhutaan Kansankäräjistä ja tutustuupa Klara ihan ministeriin, jolta hän pyytää apua hunningolla olevan isänsä auttamiseksi. Historiallisesti mielenkiintoinen yksityiskohta on Norjan natsimiehityksen aika ja maininta Quislingista ja Hitleristä. Klara on historiallisessa museossa ja saa kuulla Quislingin teettäneen jonkin vanhan muinaislöydön mukaisen  miekan, jonka hän olisi tahtonut antaa sitten Hitlerille, kun tämä olisi voittanut sodan, mihin Klara vastaa: "Miten hävytöntä."

Stella puolestaan käy katsomassa oikean äitinsä kuvaa taidemuseossa ja tapaa siellä sukulaisia. Sen myötä myös ajatus lastenhoitajan urasta alkaa kalveta taidehaaveiden tieltä.

Stella ja Klara on ihan näppärä tyttökirja nuorten naisten toiveista ja unelmista.  Myös ajankuva on ihan kiintoisa. Jollakin tasolla Stella ja Klara tuo mieleeni Anni Swanin Saran ja Sarrin, mutta yksi yhteen kirjoja ei voi laittaa, ei ollenkaan. Teemat ovat erilaisia, vaikka samoin kuin Sarassa ja Sarrissa  toinen on rikas ja toinen tulee köyhistä oloista, myös Stellassa ja Klarassa on nähtävissä yhteiskunnallinen porrastus rikkaisiin, hyvin toimeentuleviin ja köyhiin. 

Luen mielelläni enemmänkin Gunvor Fossumin vanhoja nuortenkirjoja, näissä on aivan oma viehätyksensä. Tässä teoksessa viehättävyyttä lisää Maija Karman ihastuttava kansikuvitus.

---

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 17: Lue kirja, jonka kannet on suunnitellut nainen

Aila Nissinen: Taivas on sininen ja valkoinen!

 

Aila Nissinen

Taivas on sininen ja valkoinen

Otava, 1964

Kansikuva: Maija Karma

151 + 1 s.

"Alitajunnassa ei ole sanoja, on vain kuvia - on vain - mitä lie. --- --- Sanojen avulla, ajatellen saa alitajusta irti asioita. Tajunnavirtakirjat luettelevat ajatuksia ilman pilkkuja ja pisteitä ja isoja kirjaimia. MInä tahdon itse hallita tajuntani virran ja jos se yrittää säilyttää salaisuutensa, syvimmät ja pimeimmät, niin pitäköön minun puolestani."

Taivas on sininen ja valkoinen on erikoinen teos. Se on nimenomaan  tajunnanvirtakirja, jonka päähenkilö Laura Saarinen istuu Helsinkiläisen koulun fysiikanluokassa kahden tunnin ainekirjoitustunnilla. Onko kyse tyttökoulusta vai yhteislyseosta en oikein pääse perille, mutta kyse on kuitenkin neljäsluokkalaisista, eikä ainakaan kansakoulusta peruskoulusta puhumattakaan.Äidinkielenopettaja Pimu on antanut aiheiksi: Onni yksillä, kesä kaikilla, Kesän hauskin harrastus, Suomen suviyö, Tapahtui viime kesänä, "Takaisin luontoon". Laura ei tykkää aiheista ja hänellä on Pimusta käsitys, että tämä ei tykkää hänestä ja kirjoittaisi hän mitä hyvänsä, niin se ei miellyttäisi Pimua. Syynä se, että Laura on aikonaan kiivennyt koulun pihalla kasvavaan Lehmukseen hakemaan jotain pois, eikä ole suostunut sovintoon Pimun kanssa, joka on sanonut häntä luokan kuullen tyhmäksi.

Kirjan rakenne koostuu siis Lauran ajatuksista, joita aineaiheet hänessä herättävät, kesän muistoista ja tapahtumista, johon liittyy kirurgi-isän ja perheen muutto Kunnasta Helsinkiin, Kirsimökin hankkiminen ja ystävien saaminen sen ohella, että ainekin pitäisi jostain kirjoittaa. Aika-aspekti on siis puolitoista tuntia, jonka aikana Lauran ajatukset seilailevat vähän siellä ja täällä ja tuntuu ,että tässä ei ole minkäänlaista juonta, mutta kuinkahan on, kaiken lopuksi lukija kuitenkin yllättyy. Minä ainakin yllätyin,että olipas, olipas sittenkin juoni kaiken ajatuspoikkoilun lomassa.

Tehokeinoina kirjailija käyttää muun muassa toistoa. 

-- kävelimme Anderssonin haan läpi suoniitylle  ja kuuntelimme ja kuuntelimme ja katselimme ja katselimme ja olimme hiljaa...

Erikoisista ilmaisuista mainittakoon "nousee istumaan ikävuosilleen", "pohjaton ontelo, jollainen on ihminen, joka ei anna mitään. eikä osaa ottaa mitään vastaan.

Luonto on merkityksellinen teema niin puineen kuin lintuineen, kaikkine pienine ilmentymineen.

"Minä tunnen kämmenissäni petäjänkuoren karkeuden, minä rakastan petäjää, se on elävä puu, iso todellinen, puhdas. On se päivä, jolloin me tulimme ensi kerran Kirsimökkiä katsomaan. Petäjä on ihan kokonainen maassa kasvava humiseva puu, se tuoksuu, sen oksassa on kimaltavankeltainen pihkapisara. Sateella sen neulasissa kimmeltävät vesipisarat. Sen kävyt kuivuvat, ritisten."

Kirjallisuus on lintujen ohella vahvasti läsnä. Uudenkuun Emiliaan ja Montgomeryyn viitataan parikin kertaa, mutta kirjat tai kirjailijat, jotka tässä mainitaan - ja niitä on lukuisa joukko - ovat hyvin monipuolisia. Laura on lukenut ja lukee paljon eikä hän ole rajoittunut lukemansa suhteen. 

" Kuulehan nyt, sinun on muistettava, että elämän kaikki luonnolliset asiat ovat aina kauniita.", sanoo isä nähdessään Lauran lukevan - niin mitä, sen voi aavistaa rivien välistä. Äiti sen sijaan on polttanut jonkin laatikollisen kirjoituksia.

Kaiken kaikkiaan tämä on vinkeä kirja. Kirjallisuuslistauksena tästä saisi mukavan haasteen: lukea kaikki teokset tai jokin kirjailijan teos, mikä mainitaan tässä teoksessa. Ei lainkaan tavallinen nuortenkirja, mutta kertoo paljon nuoruudesta.

Kirkko- ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 6: Helsinkiin sijoittuva kirja

Kaksi samannimistä kirjaa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Margaret Andren                                                                              Erna Heinberg

Epäiltynä                                                                                          Epäiltynä

Alkuteos:                                                                                          Alkuteos

Suomentanut Sorella Soveri                                                             Suomennos:

Otava,1948                                                                                        1935

249 s.                                                                                                171 s.

Kansikuvitus:  E-K                                                                           Kansikuvitus: Martta Wendelin

Margaret Andrenin teoksen päähenkilö on Pehtorin Elli, eli Elli Hjalmarron, joka on 14-15-vuotias n

uori. Ellin paras ystävä on tilanomistaja Wenbergin Birgit Tammisaaren tilalt. Birgit käy koulua kaupungissa. Ellille tarjotaan töitä kaupungista, leipuri Bengtsonilta

 Kaupungissa Birgit käy koulua ja Elli auttaa leipomossa. Eräänä päivänä Birgit on tyttötoveriensa kanssa leipomossa syömässä leivonnaisia, kun Birgitin tyttötoveri Maud esittelee kirjelippua, jonka hän sanoo olevan eräältä pojalta, johon Birgitkin on ihastunut. Maud pistää lapun takin taskuunsa ja seurustelu jatkuu. Birgit lähtee kesken pois ja näkee lapun pilkistelevän Maudin takintaskusta, hän ottaa sen ja lukee, ja huomaa,että viesti onkin vain joistain Maudin äidin lainakirjoista ja pistää lapun takaisin taskuun.

Sitten Maud huomaa kadottaneensa rahapussinsa, jossa on kaksikymppiä. Rahoja  etsitään, mutta niitä ei löydy. Elli alkaa epäillä Birgitiä, sillä hän oli nähnyt tämän pistävän kätensä Maudin takin taskuun. Epäilyn kalvaessa Ellin meltä heidän ystävyytensä alkaa pikku hiljaa etääntyä. K,un Maud kertoo rahojen katoamisesta äidilleen ja siihen liittyy vielä se, että heidän tilaamissaan leivonnaisissa oli ollut hius, sotkeentuu Elli asiaa. Elli on saanut leipomossa nurjaa kohtelua muiden taholta, ja esimerkiksi Bengtsonin rouvan pikkupoika on jatkuvasti valehdellut äidilleen vääriä syytöksiä Elliä kohtaan. Elli ottaakin syyt rahoista itselleen, sillä hän ei halua antaa Birgitiä ilmi. Elli ei kuitenkaa jää odottamaan potkuja vaan karkaa.

Tämän laitoksen kansikuva on kohtauksesta, jossa Elli on matkustanut junalla naapurikaupunkiin ja kun ei löydä taloa, josta aikoi hakea töitä, hän on paluumatkalla asemalle, kun eräs mies alkaa seurata häntä ja Elliä pelottaa, mitä  mies oikein aikoo. Tilanne saa dramaattisen käänteen, kun Elli pyörtyy miehen kääntyessä hänen ylleen, mutta sanottakoon, että Elli on pelännyt turhaan. 

Kadonneet  rahatkin löytyvät, Maud, joka on ollut pikkuisen pöyhkeä, muuttuu vähän ystävällisemmäksi ja Tammisaaari, jonka menetystä Birgit suree ei häviäkään muiden omistukseen. Kirjassa on siis paljon teemoja ja tapahtumia. Tässä vain pääjuoni.

Hellyyttä ja  huumoria:

- Tänä iltana on koleata. Oletko ollut ulkona paitahihasillasi, Pelle?

- En, äiti, onhan minulla housutkin ylläni. Pelle katsahti äitiinsä hymysuin, ja kun äiti kiersi käsivartensa hänen olkapäilleen niin hän hieroi nenäänsä hellästi sitä vastaan.

Tytöt ja pojat

Pelle haastoi Ellin pelaamaan kanssaan erän 'huoneiden vuokraamista' ja voitti. pelle oli tottunut pelaaja ja luokkansa mestari. Sitten hän pelasi Birgitin kanssa ja voitti hänetkin. - Selvä se. Tyttölapsillahan ei ole logiikan hiventäkään, selitti hän voitonriemuisena. Mutta kun Birgit ivallisesti tiedusteli, oliko Pelle selvillä siitä, mitä logiikka merkitsi, ei poika pystynyt sitä tyydyttävästi selittämään, ja sehänli hiukan kiusallista.

Tämä teos on palkittu suuressa ruotsalaisessa tyttökirjakilpailussa 1944.

Erna Heinbergin teoksen päähenkilö on Kaija Hammarsten, joka on  äitinsä kanssa muuttanut maalta kaupunkiin. Kaijan isä on kuollut. Teos saa alkunsa koulunpihalla, jossa pojat huutavat: lupa, lupa päiväks täks muuten pannaan mytinäks. Eräs pojista, Väinö Lehtonen erityiseseti haluaa lomaa, sillä hän on saanut isältään  hienon laivan Helsingin tuliaisina ja haluaa päästä sitä uittamaan, onhan nyt niin hieno päivä. Marssiessaan pihalla ja huudellessaan iskulausetta hän astuu vahingossa valvovan opettajan jalalle mistä seuraa, että opettaja lähettää hänet rehtorin kansliaan anomaan oppilaille lupaa. Väinö on rikkaan perheen poika, jonka paras kaveri on Seppo, joka puolestaan on köyhä, mutta rohkea, mitä Väinö taas ei ole. Sepolla on sisko Anna Maija, joka puolestaan ystävystyy Kaijan kanssa. Lupaa saadaan, josta Väinö ottaa kunnian itselleen, vaikka itseasiassa hän on ollut niin pelästyksissä, ettei ole saanut sanaa suustaan.

Jupakka välitunnilla kuitenkin korpeaa häntä ja kun tytöt Kaija ja Anna-Maija ovat naureskelleet hänelle, niin hän kuulee, että Kaijan sukuknimi on Hammarsten sanoo tälle, että ei kyllä tuntisi tätä,sillä kuka nyt haluaa tuntea varkaan tyttären. Kaijan äiti ja Väinön äiti ovat sisaruksia ja heille on tullut välirikko, kun eräs koru on kadonnut ja siitä epäillään Kaijan isää, joka on köyhä säveltäjä.

Tässäkin kirjassa tapahtuu monenlaista ja henkilöissä on  erinäisiä persoonallisuuksia, kuten Sepon ja Anna-Maijan äiti, joka matkustelee ympäriinsä laulamassa. Sepon ja Väinön ystävyys menee poikki laivanuittamisreissun jälkeen. Seppo ja tytöt alkavat selvitätää koruvarkautta ja puhdistaa Kaijan isän mainetta. On syntymäpäiväkutsut, piiloleikin yllättävä seuraus ja tulipalo, pikku poika jää hevosen jalkoihin ja tapahtuu kulttuuriskandaali ennen kuin vuosien takainen koruvarkaus selviää, sukuriita  selviää ja Väinökin miehistyy.

Näillä kahdella kirjalla on sama nimi (ainakin suomenkielisinä) ja niissä on vähän samoja teemojakin. Heinbergin teoksessa on kuitenkin enemmän yhteiskunnallista otetta ja värikkäämpiä hahmoja. Myös suomennostapa eroaa, sillä Andrenin teosta ei ole sopeutettu suomalaiseen yhteiskuntaan, vaikka nimiä on suomennettu. Siinä on selkeästi nähtävissä että tarina sijoittuu ruotsalaiseen yhteisöön. Heinbergin teosta sen sijaan pidin ensin suomalaisena teoksena, ennen kuin hoksasin tuon suomennos-sanan etulehdeltä. Tarina on myös tuotu  suomalaiseen yhteiskuntaan suomennettaessa. Toisaalta kuitenkaan tämä suomalaistaminen ei ole oikein onnistunut, sillä kirjan tapahtumat ja maisema, jonka näen tapahtumien myötä on vaikea sijoittaa suomalaiseen maisemaan ja kyläyhteisöön. Kuitenkin kaikitenkin nämä olivat ihan kivoja tyttö-/koululaiskertomuksia.

----

Helmet 2020 -lukuhaaste kohdat 47 ja 48:  Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

Eila Kaukovalta: Me tapaamme taas, Marianna!

Eila Kaukovalta
Me tapaamme taas, Marianna
Otava, 1941
125 s.

Jatko-osa Tuntematon Marianna -teokseen jatkaa Sole Auerin kirjeenvaihtoa ystävänsä Mariannan kanssa. Talvisotaan viitataan teoksen alussa ja Solen perheeseen tulee Viipurista evakkolapset Riitta ja Pekka. Riitta haaveilee fkilminäyttelijän työstä ja on  erittäin kaunis ja filmaattinen. Pekkarinenkin hänestä kiinnostuu. Pekka on avoin pikkupoika joka paljastaa perheen salaisuudet.

Solen luokka ottaa kummiperheen pohjoisesta.

Koululaiselämää ilman suurempia erikoisuuksia. Aloin lukea tätä naistenviikolla ja huomioin muutamia naisiin liittyviä stereotypioita, joista mainittakoon Pekkarisen tuhahdus siitä, että on niin naisten tapaista kiinnittää huomiota hauskimman näköiseen (kummilapsiasiaa pohdittiin).Pekkarinen saa kuitenkin Solelta vastauksen, että kylläpä Pekkarinen itsekin on kiinnittänyt huomiota ulkonäköön (Riitan vaaleat kutrit, nimittäin). 

Sole on myös huolissaan veljensä seurustelusuhteesta ja vaikka onkin päättänyt olla sekaanatumatta asiaan, kuten oli tehnyt siskonsa kanssa, tahtomattaan sekoittaa asiat, niin, että veljen morsian on kuihtumaisillaan suruun.

Tämä oli loppujen lopuksi aika tavanomainen tyttökirja. Odotin,että tässä olisi ollut enemmänkin ajankohtaan liittyvää aatemaailmaa rivien välissä, mutta ei. Yksi sana tosin ei olisi suotava ja ilmaisee joitain kaikuja vuodesta 1940, jota aikaa tämä lähinnä kuvaa.

Naistenviikko 2020 esittelyssä Eila Kaukovallan Tuntematon Marianna!

Eila Kaukovalta

Tuntematon Marianna

Otava, 1938

110 s.

Kansikuva:Martta Wendelin

Tänään on Olgan ja Oilin nimipäivä. Itse tykkään erityisen paljon näistä O:lla alkavista naisten nimistä. Kun niitä kuitenkin yrittää löytää kirjojen henkilögalleriasta, niin harvemminpa tulee vastaan. Katsastaessani oman kirjahyllyni tarjontaa tätä haastetta silmälläpitäen (kirjastoon ei nyt ollut mahdollisuuksia), niin hankalaa oli löytää joku Olga tai Oili, vaikka kirjoja on kyllä pienen kyläkirjaston verran. No, onneksi löytyi sentään tämä kirja, jossa eräs Olga esiintyy. Hän on tämän kirjan päähenkilön Sofia Auerin, kotoisammin Solen äiti, koko nimeltään Olga Amanda o.s. Cederström. Sole on vanhempiensa iltatähti, syntynyt kymmenen vuotta myöhemmin kuin isot sisaruksensa Liisa ja Risto.

Tämä onkin sitten ainoa maininta Olga-nimeen, mutta äiti-mainintoja on sitten jonkin verran enemmän. Näistä maininnoista ei kovin kummoista naiskuvaa pysty muodostamaan, mitä nyt niistä ehkä muodostuu kuva sivistyksestä ja hyvistä tavoista. Tätä vasten onkin hieman erikoinen piirre, että Sole haluaa näyttelijäksi, mikä lienee kuitenkin perinnöllistä, kuten Solen harmittelema nenänmuotokin, mikä tulee isomummon puolelta, samoin kuin Sofia-nimi.

No, tämä tästä. Tämä on tyypillinen tyttökirja, koululaiskertomus. Sole on yhteiskoulun viidennellä ja hänen pitäisi esiintyä näytelmässä kreivittärenä vastanäyttelijänään poika nimeltä Pekarinen, jota hän ei voi sietää. Tarinankerronta on kirjemuotoinen. Sole on helsinkiläinen ja alkaa kirjeenvaihtoon turkulaisen Mariannan kanssa (koululuokka ehdottanut kirjeenvaihtoa koululuokalle). Paitsi näytelmää ja suhdetta Pekariseen Sole pelastaa siskonsa  Torakanvihreältä ja kuinka ollakaan, hänestä tuleekin Mariannan käly (ei Torakanvihreästä), kun hän eräällä  huvilareissulla kohtaa Billin, jonka toinen silmä on hieman tummempi kuin toinen ja kirjoittaessaan siitä, Mariannan kiinnostuu ja pyytää Solea mahdottomaan tehtävään, hankkimaan Billin osoitteen.

Paitsi, että tämä on tyypillinen tyttö-/koululaiskertomus on tässä hieman erikoisiakin piirteitä ja ajankuvaa ilmentävä. Viittaus siihen, kuinka Billy ja Solen isä vhihtavat mielipiteitä Mussolinista, Hitleristä ja Haile Selassiesta on tyttökirjallisuudessa poikkeavaa. Mussolinin ja Hitlerin maininna samassa yhteydessä ymmärrän, mutta Haile Selassieta tässä yhteydessä hiema ihmettelen. Täytynee ilmeisesti taas sivistää itseään ja lukea hieman enemän tästä kolmannesta.  Aikaa ilmentää myös viittaus Valamoon, jonne Liisa on luvannut Solen kanssa lähteä. 

Tytöt versus pojat -asetelma

- Katsos - katsos - se tervehdyspuhe - sitä ei ole ollenkaan! --- --- 

- Ehkä joku on ne varastanut? rohkenin ehdottaa.

Sain osakseni musertavan katseen.

-Sitä tyttöjen järkeä! Kuka tässä koulussa varastelisi tervehdyspuheita jamitä varten.

Nakkasin ylpeästi niskaani.

- Hyvä o, sanoin ja aloin marssia ove kohti. - Selviydy miten parhaiten taidat.

- Kas vain, menet riemulla huutamaan tämän jutun koko koululle! Onneksi olkoon! Niin tyttöjen tapaista.

Sole pelastaa Pekarisen tervehdyspuhe-episodin ja saa tältä myöhemmin kiitoksen.

- Olet reilu tyttö ja kiva torveri. --- ---- Ja auttaa sinä osasit kuin poika, ihaili Pekarinen.

- Ohhoh! Pojatko ne mielestäni vain kykenevät auttamaan? Nykyaikana tytöt ovat ihan yhtä teräviä kuin pojatkin. Vastaa Sole ja Pekarinen myöntää, että ainakin sinä.

Tämä on kuitenkin ihan kiva kirja ja aloin lukea jo jatko-osaa Tapaamme taas Marianna, jossa alkaa olla jo lisää ajankuvaa. Sarjan kolmannen osa Viitosparakin Solen olen lukenutkin jo aiemmin ja oikeastaan, saadakseen hyvän kokonaiskuvan olisikin hyvä lukea nämä kaikki kolme järjestyksessä ja samaan syssyyn. Se kokonaiskuva edustaa ehkä hyvinkin sotavuosien ajankuvaa yhdeltä kantilta, jota ei tyttökirjoissa kovinkaan paljon esiinny.

Naistenviikko 2020: Aili Konttisen Marketan seitsemäs koulu!

Aili Konttinen

Marketan seitsemäs koulu

WSOY, 1948

199 s.

Kansikuvateksti:

"Avuliaisuus...Marketta ei päässyt siitä sanasta nyt, ja siksi kävi niin kuin kävi. Hänen oli odotettava Annelia tunti. Hän käveli puiston käytäviä ja rukseat, kuolleet lehdet kahisivat hänen jaloissaan. Tuossa oli vanha nainne, joka haravoi lehtiä. Marketta katsoi hänen työtään ja oli, niin kuin hänen käsilleen olisi tullut ikävä koskettaa haravan sileää vartta ja tehdä tuota samaa työtä. Se oli tuttua hänelle. Jo silloin, kun hän oli pieni tyttö, hän tehnyt kaikenlaista Suopellon isossa puutarhassa."

Marketta Suopelto on Karjalan evakko. Hänen isänsä on kuollut  sodassa ja perhe, johon kuuluu äiti, isoveli Osmo, pikkusiskot Leena ja Marja, pikkuveli Matti ja Osmon löytölapsi Orvokki asuvat maalla pienellä maatilalla. Onhan heillä apunaan vielä karjakko Sanni, joten aivan köyhiä perhe ei kuitenkaan ole.

Marketta on yhteiskoululainen, kolmannella luokalla ja tämä koulu, johon hän nyt on menossa, on hänen seitsemäs koulu, sillä sota on vienyt Marketan milloin minnekin ja koulua hän on käynyt milloin missäkin.

Marketta asuu kouluvuoden aikana serkkunsa Annelin luona. Annelin isä on Marketan äidin veli, eli eno.Annelin perheeseen kuuluu myös punatukkainen isoveli Teuvo (kirjan lopussa viitataan Montgomeryn Anna Shirleyyn) ja pikkuveli Poju, joka on jo "isoa miestä". Montgomeryn Kotikunnaan Rilla taas tulee mieleen tuosta mainitusta löytölapsiepisodista, johon teoksen alussa viitataan. Tässä tapauksessa vain perheen poika on se, joka kiikuttaa äskettäin syntyneen vauvan äitinsä hoiviin surkeista oloista. Olisikin hauska lukea ne muutkin tähän sarjaan kuuluvat teokset.

"Marketta nauroi hämillään. Hän piti enosta, mutta kaikki tiesivät, että Leena oli hänen lemmikkinsä. Leena oli eloisa ja naurava ja lystikäspuheinen ja suuttui helposti. Sellaisista eno piti. Marketta oli enon mielestä liian hiljainen ja ujo ja mietteliäs. - Sanopa, mitä sinä oikeastaan mietit noiden harmaiden silmiesi takana? eno joskus kysyi ja kohotti Markettaa leuasta. Mutta eihän Marketta osannut vastata sellaiseen. Oli niin paljon ajateltavaa - kaikenlaista. Eikä Marketta omasta mielestään ollut hiljainenkaan."

Marketta on siis yhteiskoulun kolmannella luokalla. Ikää ei mainita, mutta oletan hänen olevan siinä 13-14-vuotias, sillä Marketan luokkatoverin Paulan 14-vuotissyntymäpäivät mainitaan. Paula on toisenlainen kuin Marketta. Paula on yksinäinen, sisimmältään kovettunut, juopon, virkansa menettäneen,  papin tytär ja tämä salaisuus on se seikka, mikä hiertää hänen elämäänsä, kunnes Marketta tulee ja valloittaa olemuksellaan luokkatoveriensa hyväksynnän.

Marketta on hieman pikkuvanha. Hän rakastaa maaseutua, eikä voi ymmärtää, mitä siinä on niin paheksuttavaa, kun hän erään kerran alkaa puistossa haravoida lehtiä erään naisen avuksi. Tämä episodi tuo mieleeni Anni Swanin Iris-rukan, jonka lehtienmyyntiä paheksuttiin hirveästi. Ajallinen aspekti on hieman erilainen, sillä Iris-rukka sijoittuu 1900-luvun alkuun, kun Marketan seitsemäs koulu sijoittuu sotien jälkeiseen Suomeen.

Marketan seitsemäs koulu ei ole varsinaisesti hengellistä krijallisuutta, hengellinen aspekti on silti vahva. Kirjan miljöö on aikaa, jolloin hengellisiä asioita arvostettiin.Tämä hengellinen ulottuvuus oli minulle pieni yllästys, sillä aiemmin Aili Konttista lukeneena en osannut aivan näin vahvaa hengellistä ulottuvuutta odottaa, joskin hengellisyys oli läsnä myös äskettäin lukemassani Kaksi keltanokkaa -teoksessa.

Naistenviikon lukuhaastetta ajatellen tässä on hyvin vähän naisnäkökulmaa, sillä tämä on juurikin koululaiskertomus ja lasten/nuorten ajatusmaailmaa peilaavia. Marketta on maaseudun tyttö, miettiväinen, herkkä ja hyvin kasvatettu, Anneli, hänen serkkunsa taas on erilainen, tyttö, jolle kauniit vaatteet ja ulkonäkö merkitsee hyvin paljon. Naiset, lähinnä äidit kuvataan huolehtivina, osaavina, ymmärtäväisinä. Jopa Paulan, tuo  juopon papin äiti tuntuu ymmärtävän miestään, hänhän on sairas. Paulan äiti ajattelee asiaa myös kristilliseltä kannalta ja muistuttaa tytärtään 1. korinttolaiskirjeen luvusta 13.

Pienenä viitteenä erilaisesta naiseudesta on Marketan soitonopettaja, joka on alkanut soitoopettajaksi,koska on nainen, eikä sen vuoksi ole päässyt merille, jonne mieli veti. Siksi hänellä onkin meriaiheisia tauluja seinillä.

--

Tänään vietetään Marketan, Maaritin, Reettan, Reetan, Maaretin ja Margareetan nimipäivää.