30 joulukuuta 2021

Christiane Von Wiese: Eroamattomat!

 


Christiane Von Wiese

Eroamattomat

Alkuteos: Antonie und Peggy

Suomennos: Kyllikki Karilas

Osakeyhtiö Valistus, 1966

155 s.

 

Tämän hauskan, hieman melodramaattinen tyttökirjan päähenkilö on Antonie-tyttö, jota lyhyesti kutsutaan Toniksi. Tarina alkaa, kun Toni ilmoitta olevansa kyllästynyt kaikkeen. Häntä ei huvita koulu ei mikään. Mutta sitten tapahtuu jotain, mikä vie turhautuneisuuden elämään uusille raiteille. Kouluun ilmestyy juuri loman alla uusi tyttö. Tämä uusi tyttö on Peggy Peters, pieni, punaisenruskeat, pörröiset hiukset omaava, nykerönenäinen tyttölapsi, jonka suurin erikoisuus oli se, että hän oli pukeutunut kirkkaan sinivihreäruutuisiin housuihin. Housut tytöllä. Se oli jotain erikoista se.Toni jättää sikseen vanhat ystävyyssuhteet ja alkaa tiiviin yhdessäolon Peggyn kanssa. Heistä tulee eroamattomat, niin, että Peggy karkaa Tonin mukaan, kun Tonin perhe lähtee lomalle Itämeren rannalle. 

 Kerronta on ihan menettelevää ja tarinaan pääsee kyllä mukavasti sisälle. Mitä kuitenkin hieman pidän epäuskottavana on se, että Peggy kuljettaa housujensa taskussa uimapukua, sandaaleita ja Grimmin sadu -kirjaa. Hmm. Kuulostaa hieman epäuskottavalta että housuntaskuihin mahtuisi noin paljon tavaraa, erityisesti satukirjan mahtuminen epäilyttää. 

Lisäksi lukemiseen tulee keskeytys, kun huomaan, että oma laitokseni on virheellinen painos. Sivulta 33 sivulle 57 on aivan outoa tarinaa ihan eri henkilöistä. Harmillista. Ei siinä, että mukava tarina jää vajaaksi ja keskeneräiseksi, mutta mikä tarina tämä toinen on. Sekin herättää uteliaisuutta. Olisikohan mainita hilpeästä perheestä ehkä vihje. No, onneksi tarina eroamattomista kuitenkin jatkuu taas, ei siitä, mihin se jäi sivulla 32, vaan siitä, kun on tultu takaisin lomalta ja palattu kouluun.

Saksalainen koulumaailma avautuu aivan outona ja erilaisena suomalaiseen verrattuna. Paitsi numeroita, jotka kulkevat niin, että ykkönen on paras ja kuutonen jo melkoisen huono. Mutta, se, että Pääsiäisenä saadaan todistukset ja jäädään joko luokalle tai päästään eteenpäin.

Antonie ja Peggy jatkavat sisäoppilaitokseen. 

Onko kahden kauppa kolmannen korvapuusti myös tyttöjen välisissä ystävyyssuhteissa ja miten käy vanhojen ystävyyksien uuden tullessa kohdalle on ydinkysymys tässä tarinassa. Myös perhesuhteita käsitellään ja ihmisenä elämiseen liittyviä tekijöitä sukulaissuhteineen kaikkineen. Antonie on yksinäinen lapsi perheessään, Peggyllä on neljä veljeä, joista erityisesti Ferdin kanssa kipunoi jatkuvasti.


Ferdille kävi tämä poru hermoille. - Hyvä ihminen, älä käyttäydy tuolla tavoin! Ota minun puolestani joku kirjoistani ja lopeta ulvominen! -Sinun kirjasi ovat pitkäveteisiä; niissä kerrotaan jiujitsusta tai muusta sellaisesta. Paitsi intiaanikirjat - ai - minä haluankin intiaanikirjan. - Niitä minä en anna sinulle. - Mutta minä haluan intiaanikirjan. Toni lukee niitä mielellään. - Äiti! Hän ei tarvitse intiaanikirjaa, hänhän on tyttö.  - Pitää paikkansa. Ota jokin muu, Peggy.- Mutta minä tahdon ... - Joko sinä otat jonkun muun kirjan tai et saa mitään.

Se sana on viimeinen ja Peggy ottaa lopulta Ferdin rakkaimman kirjan, joka kertoo Pohjoisnavan retkikunnasta. Keskustelu saa minut kyllä mietteliääksi, kun itse tyttönä luen intiaanikirjoja, ettäkö intiaanikirjat eivät kuulu tytöille. Hmm. Antonie ja Peggy eivät kuitenkaan ole normityttöjä samoin kuin Peggyn toinen pieni kaksosvelikään, koska haluaa joululahjaksi nuken, jota hän ei ilmeisesti saa, koska on poika, ja kaksosvelikin ilmoittaa toiveesta kuullessaan, että ei halua joutua häpeään velipojan toiveen takia. 

Tämä teos olisi hauska lukea uudelleenki eheänä versiona. Nyt jään miettimään, onko koko painos ollut virheellinen, vai löytyisikö tästä mahdollisesti ehyt kokonaisuuskin. Nyt tuo lomareissu Itämeren rannalle jäi täysin avoimeksi. Miten Peggy selvisi lemmikkileppäkerttunsa kuolemasta?

...

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 47: Kirja ystävyydestä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti