Aune Sarkanen: Pieni sairaanhoitajatar NAISTENVIIKKO 2025

 

Aune Sarkanen (Aili Somersalo)

Pieni sairaanhoitajatar

Gummerus, 1929

119 s  

Naistenviikkolukuhaastejjatkuu. Tänään vietämme Saaran, Sallan, Sallin, Saran, Sarin ja Saritan nimipäivää. Onneksi olkoon ja mukavaa kesäpäivää vain teille kaikille. 

Minulta löytyi haastetta varten Aune Sarkasen (sama kuin Aili Somersalo) vanha kertomus, kuten kirjan nimiösivulla sanotaan: Pieni sairaanhotajatar, jonka sivuhenkilöistä löytyi Saara-niminen henkilö. 

- Sinun tuhlaavaisuutesi vie meidät perikatoon, Saara. On mieletöntä tuhlailla sellaisia summia pienten tanssien järjestelyyn. - Sano vain suoraan, että sinun mielestäsi tanssit jo sinänsä ovat mielettömyys! - Niin sanonkin. Sinähän tuskin olet parantunut pitkästä sairaudestasi. - Mutta paranemistani juhliakseni minä nämä tanssit järjestänkin! Etkö voi käsittää, että maattuaan kaksi kuukautta sairaana ja laahusteltuaan toipilaana huoneesta toiseen, haluaa jo vähitellen hiukan huvitellakin. Mutta sinä tietysti toivoisit, etten olisi parantunut lainkaan, vaan olisin kuollut pois varojasi tuhlailemasta. --- ----   - Olet järjiltäsi. - Mene tiehesi! Olet kauhein mies auringon alla. 

Tätä avioparin riitelyä kuuntelee Irja, Pieni sairaanhoitajatar, joka oli valinnut tämän alan elämäntehtäväkseen rakkaudesta Jumalaan ja rakkaudesta lähimmäiseensä. Hän oli vielä aivan nuori ja hento ja lempeä tyttö, jolla oli suuret ruskeat silmät ja naisellinen olemus.

Saara oli Irjan serkku ja Irja oli asunut viimeiset kolme kuukautta tämän luona hoitamassa tätä ja sattunut samalla kihlautumaan Saaran langon (miehen veli) Lassi Lähteisen kanssa, joka myös asui taloudessa. Kihlaus tuntui kuitenkin jotenkin perusteettomalta vaikka Irja olikin kiintynyt mieheen.

No, tanssiaiset järjestetään, ja Saara hankkii Irjallekin, tämän vastustuksesta huolimatta, upean tulipunaisen  tanssiaisleningin ja kultakengät. Tanssiaisissa Irja näkee sulhasensa suutelevan toista naista ja pakenee. Hän jättää Saaralle kirjeen, jossa kertoo että hänen on lähdettävä ja  

"ettei enää katso olevansa kihloissa Lassin kanssa". 

Irja suuntaa askeleensa erään ystävänsä, Emmin luokse, joka myös on sairaanhoitaja.  Emmin pitäisi lähteä oman potilaansa luokse, mutta hän ei oikein voisi jättää äitiään, joka oli sairastunut, yksin. Niinpä Irja ottaa Emmin potilaan omaksi. Irjan uusi paikka on tohtori Lepänahon kotona, hänen äitinsä hoitajana. Mutta pian Irja saa huomata, että hänen täytyy taas poistua, kun perheen tuttu Elsa tulee mustasukkaiseksi tohtorista Ja alkaa juonia Irjan päänmenoksi. 

Irja suuntaa sairaanhoitajakotiin, josta hänelle osoitetaan uusi paikka, rikkaan rouva Hellmanin luona, jossa hänen tehtäviään on lähinnä seuraneidin ja kamarineidon tehtävät, eikä lainkaan sairaanhoidollisia, mitä nyt lääkkeen antaminen. No, täälläkään Irja ei kauaa joudu olemaan.

"Neiti on sairaanhoitajatar, joka vaeltaa kodista kotiin. Hän viipynee luonani vain - iltaan asti. 

Ilmoittaa rouva Hellman vieraalleen Herra Hillille, joka juuri oli ilmoittanut olevansa iloinen, kun oli saanut tutustua neiti Laineeseen. Ennen lähtöään Irja saa todeta,että rouva Hellmanin tytär Elisabeth on tuo samainen Eila Levä, jota Lassi Lähteinen oli suudellut ja jotka olivat sittemmin avioituneet. 

Irja suuntaa jälleen sairaanhoitajakotiin, kun hän kohtaa  vanhan naisen, joka kysyy: 

"Olisiko neidillä antaa muutama penni? - Mihin mummo niitä pennejä tarvitsisi? - Menisin tästä vähän apteekkiin. Kleini niin vaivaa ja Akelikin on niin kipee. - Mikä Akselilla sitten on? - Toiset pojat tuuppivat katuojaan, sen polvi on turvoksissa.

Irja auttaa mummoa ja lähtee tämän pieneen asuntoon ja tapaa Akselin, jonka polvi on pahan näköinen ja kuumettakin lapsella on. Irja ryhtyy hoitajattaren toimiin ja jää  mummon luokse tehden suunnitelmia auttaakseen kurjissa oloissa elävää naista ja tämän lasta. Mutta, kun Irja kalustaa huoneen, mummo pistää stopin. 

 - Ei! sanoi mummo pontevasti ja katsoi Irja tuikeasti silmiin. - tähän minä en suostu! Neiti kuulee se nyt, ja korja kohta pois kamppeensa! - Mutta mummo kunta! Mummo tuli pöydän ääreen ja hypisteli pöytäliinaa,  --- --- Ei, sanoi hän vieläkin, vaikkei juuri yhtä tarmokkaasti, - vaikka minä köyhä olen, niin minä en salaa varastettua tavaraa. 

Mummo ei ota kuuleviin korviin Irja selityksiä, vaan sanoo, ettei tahdo linnaan istumaan, - minä olen kunniallinen muija! Lopulta mummo aikansa itseään huojuteltuaan saa oivalluksen ja katsoo Irja tarkkaavasti. - Minäpä kysyn herra tohtorilta. --- --- lupasi käydä tänään. Portiasta kuuluu askelia ja ...

Ja kukapa muu tohtori olisi, kuin tohtori Lepänaho, joka ilmoittaa mummolle, että mummo voi olla ihan rauhassa, tavarat eivät ole varastettuja sillä Irja on hänen morsiamensa.,

Pieni sairaanhoitajatar on ihan hauska, hyvänmielen rakkaustarina, jossa on vivahde hengellisyyttä, mutta ei mitenkään paatoksellisesti. Aika on sadan vuoden -takainen Helsinki. Kerronnassa mainitaan Viertotie ja Kaivopuisto. Rakkaustarinahan tämä on. Sairaanhoidollista aspektia on hyvin vähän. Tarinoinnissa on vivahde lystikkyyttä, mikä erityisesti tulee ilmi mummo-osiossa. Naisnäkökulmaa ajatellen mummo on myös kaikkein persoonallisin hahmo. Feminismi on tästä teoksesta kaukana. Se, että naisen turva on miehen käsivarsilla on toki tarinan taustalla nähtävissä, mutta mielestäni ei kuitenkaan ensisijainen motiivi. 

Naisnäkökulma on myös nähtävissä kielellisesti. Kuka enää käyttää vanhaa suomalaista muotoa sairaanhoitajatar? 

Hykerryttävä ilmaisu: tomunimijä

 

Helen Wells: Cherry Ames Staff Nurse

 

Helen Wells

Cherry Ames Staff Nurse

Springer Publishing, 2007

185 s (+ lisäsivut kahden muun Cherry Ames -kirjan esittelyistä) 

 

Alku: In the kitchen Cherry helped herself to a taste of the potato salad she and her mother had just made for the cookout. Today had been a hot, joyos Fourth of July, and by now, five-thirty P.M. Cherry had worked up quite an appetite. Mrs. Ames saw her and smilingly shook her head.

Cherry Ames  on nuori aikuinen, ammatiltaan sairaanhoitaja, jonka suomalaiset lukijat tuntevat Ursula-nimellä. Ursula seikkailee milloin missäkin päin maailmalla, niin Yhdysvalloissa kuin toisinaan myös muualla. Ursulan (käytän suomalaista muotoa, koska se luonnistuu paremmin) ikää ei mainita, mutta missään eläkeiässä hän ei ainakaan ole, vaan toimelias itsenäinen uralleen antautunut nainen.  Ursulalla on kaksosveli Charles. Ursulan perhe on keskiluokkainen amerikkalainen perhe Illinoisissa. Sairaanhoitajan toimensa ohella Ursula joutuu mitä erilaisimpiin seikkailuihin ja hänessä on hieman salapoliisin vikaa. Niin tälläkin kertaa, kun hän  toimii hoitajana Hiltonin sairaalassa naisten ortopedisella osastolla.

Ursula saa potilaaksen Peggy Wilmotin, nuoren leskeksi jääneen naisen, joka on joutunut sairaalaan pahentuneen reuman (rheumatoid arthritis) takia. Peggyn mies on kuollut onnettomuudessa ja Peggy on saanut vakuutuskorvauksia, joista osan hän on sijoittanut Pell Corporationin kautta. Sijoitusyritys on uudehko ja tarjoaa jopa 10 %:n voitto-osuuksia viikossa. Peggy on huolissaan postista ja viikottaisista shekeistään, joita hän on saanut. Ursula tulee avuksi ja Peggy saa postinsa, mutta myös vakavia varoituksia sijoitustensa suhteen, sillä Ursulan mielessä herää epäilys onko Peggyn sijoitukset ehkä turvallisesti sijoittetuja vai onko kyseessä huijaus. 

Ursula alkaa tutkia Pellin yritystä isänsä kanssa ja itsenäisemmin, kun Peggy ei enää saakaan viikottaisia shekkejään vaan viestin, että tilanne on muuttunut ja kurssit laskeneet, mutta uudella sijoituksella tilanne taas korjaantuu. Ursula matkustaa Chicagoon tapaamaan yrityksen johtajaa ja joutuu keskelle tilannetta, joka on kuin ainakin jostain vakoilu- tai salapoliisijutusta.

 

They planned to lend her a "Dick Tracy", which was a radio tramsmitter concealed in a  wristwatch or bracelet. It would permit the Securities Division investigators to listen in on Cherry's conversation with Pell within a radius of half a mile.

 

Cherry Ames Staff Nurse on alunperin ilmestynyt 1962. Viittaus "Dick Tracy" radiokuuntelulaitteeseen vie ajatukset 1930-40 luvuille ja sarjakuviin. Ajankuvallisia juttuja on myös asperin, jota annettiin reumasairaalle hoidoksi. En tiedä, mitä Käypä hoito- suositukset siitä sanoisivat. Sairaanhoidollisesta ulottuvuudesta mielenkiintoinen yksityiskohta,  Suomessa keskusteluttavaankin hoitajapulaan on Nuoret vapaaehtoiset (Young Volunteers), jota Hiltonin sairaalaan ollaan järjestämässä. 14+ koululaiset tekevät vapaaehtoistyötä sairaalan osastoilla auttaen vakinaista henkilökuntaa muissa kuin hoitotehtävissä. Mitenkähän homma toimisi oikeassa elämässä ja Suomen oloissa. 

Kansakouluaikaan viimeisenä vuonna (9. luokka) oli maanantai-päivät, jolloin oltiin harjoittelussa jossain yrityksessä ja siitä sai pientä taskurahaa. Nykyisin tuo on kai korvattu sillä kahden viikon työhöntutusmisjutulla. Mutta miksi? Eikö tuollainen mahdollisuus auttaisi yhteiskuntaan sopeutumista ja arjentaitojen hallintaa?

Lopputulemana Ursulan seikkailuissa tämä osio jäi hieman keskinkertaiseksi lukukokemukseksi, mikä johtuu osaksi että liiketaloudelliset ja sijoittamiseen liittyvä sanasto jäi itselleni osin epäselväksi ja vaikeatajuiseksi. Myös juonikuvioon liittyi uskottavuusongelmia.  Ihan kiintoisia näkökulmia tässä kuitenkin oli yhteiskuntaa ajatellen.

 

Kyyti 2025 -lukuhaaste maaliskuu A:  hoitoalalle sijoittuva romaani

 

Jesper Bugge Kold ja Mich Vraa: Tyttö valkoisesta laivasta

 

Jesper Bugge Kold ja Mich Vraa

Tyttö valkoisesta laivasta

Alkuteos: Pigen fra det store hvide skib

Suomentanut Salla Korpela

Saga Egmont, 2023

428 s.

 

 

 

 

Alku: Ehdin kokea vapautumisen huuman.

Loppu: Missä valtameren uumenissa lepää Titanic. Jutlandia.

Ajallisesti teos sijoittuu 1950-luvun alkuun, mutta kerronnallisesti alkaa vuodesta 1945, jolloin toinen maailmansota on ohi. Tanska vapaaa natseista. 

Teoksen päähenkilö on nuori sairaanhoitaja Molly Dahl.

Mollylle vapautuksen päivä ja sen tuoma euforia kansassa on kärsimyksen päivä. Molly on vahingokseen rakastunut Tanskan kansalaisuuden omaavan saksalaisen kanssa, joka tosin katoaa näyttämöltä sodan kentille.

Molly joutuu raa'an hyökkäyksen kohteeksi ja hakiessaan turvaa kotoaan, isä karkottaa hänet kotoa.

Molly on asunut ja toiminut sairaanhoitajana Odensessa, mutta hyökkäyksen jälkeen hän muuttaa muualle, kunnes vuosien kuluttua palaa Odenseen. Hän kuulee sairaalalaiva Jutlandiasta, jolle etsitään hoitajia. Jutlandian on tarkoitus lähteä Koreaan auttamaan Korean sodassa haavoittuneita YK-joukkoja. Molly saa hyvät suositukset esimieheltään ja astuu laivaan, matkalle kohti uutta.

Mollyn tarinan rinnalla seurataan pientä korealaista tyttöä, Yunia, joka orpona kulkee Pohjois-Koreasta kohti Etelää ja Pusanin kaupunkia. 

Kerronnallsesti Molly kertoo tarinaansa itse, minäkertojana, Yunin tarinaa seurataan kaikkitietävän kertojan kautta. Loppupuolella Molly joutuu vielä kerran kohtaamaan menneisyytensä ja paetessaan sitä Mollyn ja Yunin kohtalot kietoutuvat yhteen. 

Tyttö valkoisesa laivasta herätti kiinnostukseni Jutlandian takia. Laivan nimi oli tuttu tanskalaisesta tv-sarjasta Sairaanhoito-opisto.  Historiallinen viitekehys on todellisuutta, teoksessa mainitaan joitain todellisia Jutlandialla työskennelleitä henkilöitä, mutta teoksen päähenkilöt ja tapahtumat ovat fiktiivisiä.

Pidin tästä teoksesta. Tähän tarinaan upposi, eli päähenkilöiden myötä. Tunsi tuskaa, pelkoa, ihmetystä. Teos ei moralisoi, mutta jättää miettimään ratkaisujen taustoja ja oikeutuksia. Teoksessa on joitain sotaan liittyviä kuvauksia, jotka jättävät kysymyksiä. Erityisesti amerikkalaisten toimista Koreassa tai brittilentäjien toimista Tanskassa. Onko näin tapahtunut vai oliko kyseessä fiktio myös tältä osin. Jos kyse ei ollut fiktiosta, jää jäljelle sodan moraalittomuus. 

Muutamia huomioita:

"Marfanin oireyhtymä", hän sanoi. " Siis akuutti aortan repeämä. Hänet on leikattava  välittömästi.

Harvinaisen geneettisen sairauden toteaminen Juntlandialla hätkähdytti harvinaisuutensa takia. Myöhemmin puhutaan kaulavaltimon osittaisesta repeämästä ja vielä myöhemmin  Aortan aneyrysmasta ja mediastinumin heikosta erottumisesta mikä taas herättää kysymyksiä loogisuudesta, vaikkakin loppukiitoksissa kiitetään myös lääketieteellisten seikkojen läpikäymisestä.

"Pieni askel Yunille, mutta iso askel korealaisille siviileille." "Ihmiskunnalle", Amanda sanoo.

Tämä Mollyn ja Amandan vuoropuhelu on kiintoisa intertekstuaalisuudessaan. Kuumatkasta ja kävelystä kuun pinnalla, johon teksti ajatukset vie, ei ollut vielä tietoakaan 50-luvun alussa. Siksi tämä tuntuu hieman oudolta replikoinnilta. 

---

Helmet 2023 -lukuhaaste kota 20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla. 

Oili Tainio: Sisar Kaarinan läppävika!

 

Oili Tainio

Sisar Kaarinan läppävika

Kustannusosakekyhtiö Kirja, 1930 (2. painos)

149 s.

Naistenviikko lähenee loppuaan, ja niin alkaa lukuhaastekin olla kohta plakkarissa. Tänään on Oilin ja Olgan nimipäivä, onnea kaikille päivänsankareille. Itselleni tuotti iloa, kun löysin tämän päivän haastelukemisekseni Oili Tainion kirjoittaman Sisar Kaarinan läppävika -teoksen, sillä Oili ja Olga tuntuvat olevan kovin harvinaisia nimiä niin kirjailijoissa kuin kirjan henkilöhahmoissakin. En kuitenkaan olisi tähän teokseen tarttunut pelkän Oili-nimen perusteella, kiinnostus heräsi kansikuvasta, joka oli vastustamaton. En tiedä, kenen tekijän käsialaa se on, mutta hieno se on ja jollain tasolla teoksen kujeellista otetta kuvaava. 

Teoksen päähenkiö on Kaarinan Hovi. Pohjanmaalta kotoisin, 6-vuotiaana äitinsä menettänyt tyttönen. Kaarinan hartain toive aikuistuessaan oli päästä teatterialalle, mutta isä ja isän taloudenhoitajana toimiva täti eivät "mokomaan humpuukiin" suostuneet, vaan lähettivät tytön Viipuriin sairaanhoitajan opintoihin. Sairaanhoitoala oli Kaarinan listalla toisena, joten hän oli ihan tyytyväinen, vaikka teatterihaave taustalla liikahtelikin.

Ihminen voi tuntea olonsa mukiinmeneväksi missä tahansa ulkonaisista olosuhteista riippumatta, kun hän vain ymmärtää mukautua ympäristöönsä. 

Kaarina saa viran Janalan kunnansairaalasta. Vaikka Viipuri on ihan todellinen paikanimi Helsingistä puhumattakaan, joka teoksessa mainitaan, Janala lienee keksitty paikkakunta, sillä googlaus toi lähinnä ulkomaista elokuva-ainesta, kun uteliaisuuttani halusin asiaa selvitellä.

Sairaalan kuvaus oli kiinnostava ja herätti kyllä erinäisiä ajatuksia.

Meillä on 12 sairassijaa kummallakin osastolla; jos tarvitaan, voimme sijoittaa 30:kin potilasta, mutta silloin on jo ahdasta. Täällä on vain oikeita, kunniallisia tauteja sairastavia potilaita, eikä niinkuin kaupunkien sairaaloissa, joka lajia sairautta, mitä lääketiede tuntee. En sano tätä janalaisten kunniaksi, sillä ehkä täälläkin on huonoa verta, vaikk'eivät he tule sitä tänne hoidattamaan, vaan menevät vieraan palveltaviksi.

Erityisesti maininta oikeista ja kunniallisista taudeista ja huonosta verestä  pisti mietteliääksi.

1. tri Robert Tuomi. 41-vuotias ylilääkäri, johon 2. taloudenhoitaja neiti Karoliina Järvelä on iskenyt silmänsä ja pitää tätä omanaan, vaikka mies tunnu lotkauttavan asiaan juuta eikä jaata. "Hän puhuu harvaan ja kolealla äänellä; hänen sanansa putoilevat kuin multakokkareet ruumisarkulle.

3. Sairaanhoitaja Elsa Vaaranto Tunnollinen ja hyväntuulinen alihoitajatar ja sitten 4. harjoittelija Eeva Vuori, vallataon kuin metsäkauris.

Teoksen päähenkilö ja samalla minäkertoja on siis Kaarina, joka kertoo lähinnä rakkaushuolistaan.  Lähdettyään aikoinaan Viipurin sairaanhoitokoulusta, hän jätti sinne rakastamansa miehen, Lääketieteen Kantin (kandi) Hannes Koivun, keskikokoisen, sopusuhtaisen vartalon omaavan, ruskeatukkaisen miehen, jolla oli - neitsyen silmät. 

Tässäkin tuo neitsyen silmät kuvaamassa miehen silmiä on erikoinen määritelmä. Silmät ovat luonteen peili, sanotaan, ja ehkä tohtorin silmistä sitten kuvastui - neitsyys. Kaarina ihailee miestä ja hänen sydämensä saa ikuisen läppävian, jota hän ei kuitenkaan paljasta vaan pitää salaisuuden omanaan, sillä Nainen voi salata rakkautensa, mutta ei mustasukkaisuuttaan. 

Naistunnot

"Minäkin kaipaan hetkiä, jolloin saisin hyväillä hänen ruskeata tukkaansa, jolloin saisin tuntea hänen läsnäolonsa suloisuuden tietän silloin olevani myöskin nainen, joka rakastaa, eikä vain palveleva sisar."

Voi meitä naisraukkoja! Miksi emme kulje yksinämme ilman heitä? Sanotaan, että luonnon laki määrää naisen ja miehen kulkemaan kaksittain ja - mikä pahinta naiselle - että me kaipaamme tuota n.s. rakkautta enemmän kuin miehet. Nainen rakastaa koko sydämestään, aivan kirjaimellisesti katkismuksen mukaan; mies sanoo myös tekevänsä niin, ja onhan muutamia, jotka koettavat parhaansa. 

Miehet, nuo oman onnensa sepät, eivät voi ymmärtää, kuinka nainen rakastaa; kaikkein vähimmin he käsittävät, miten hän kärsii silloin, kun hänen rakkautensa heitetään sivuun kuin särkynyt ruukku.

Nainen on omituinen rakkaudessansa

Toinen rakkaudesta huokaileva on sairaalan taloudenhoitajatar Karoliina Järvelä, jota kutsuttiin tohtorinnaksi, vaikka hänellä ei ollut kuin harjoittelukokemusta sairaanhoidosta. Karoliina puhui harvaan ja kolealla äänellä; hänen sanansa putoilevat kuin multakokkareet ruumisarkulle. Karoliina on iskenyt silmänsä ja tunteensa sairaalan johtajalääkäriin Tohtori Robert Tuomeen, tavalliseen, hyväluontoiseen mieheen, joka on elänyt arvossa ja ylhäisessä yksinäisyydessä jo lähes 41 vuotta. Robert ei sano Karoliinan unelmiin juuta eikä jaata. Karoliina ei kuitenkaan salli kenenkään viedä tohtoria häneltä, vaan vartioi mustasukkaisena henkilökuntaa.

 Kun Robert lähtee eräässä vaiheessa lomalle tulee sijaiseksi, kukas muu kuin Hannes Koivu ja Kaarinan läppävika alkaa taas oirehtia pahemman kerran.

Sisar Kaarinan läppävika on aikansa romanttista viihdekirjallisuutta, hieman kujeellinen, humoristisella otteella kirjoitettu teos, joka vilisee kristillistaustaisia sanontoja, joilla ei ole kuitenkaan tarkoitus tuoda kristillistä sanomaa esille, vaan ovat vain kuvaamassa tilanteita ja tunteita, siis tietynlaisia metaforisia ilmaisuja, joita nykysanomalehdistössäkin joskus näkee. Tosin nykyisin ihmiset eivät välttämättä tajua, että ilmaus on raamatullista perua. Kuitenkin kaikitenkin kristillisyys on pidetty mielessä kaiken hupsuttelun lomassa.

 Huumorinäyte:

Ihminen on syntynyt taistelemaan. Jokaisella on oma ristinsä, niinkuin entisellä miehellä konttoristinsä.

Ihan hauska lukukokemus tämä oli, kevyttä viihdettä ajoilta menneiltä, kaukaisilta.

Mainittakoon vielä, että minua pikkaisen häiritsi teoksen uskottavuus eräässä detaljissa: 

.... huonon lastenhoidon tavallinen seuraus, riisitauti. Kuinka ikävää onkaan, etteivät äidit ehdi kunnollisesti hoitaa eivätkä pitää puhtaina lapsiraukkojansa, joiden sen johdosta täytyy paljon kärsiä.

Hmm. Riisitautihan johtuu vitamiinien tai hivenaineiden puutoksesta, erityisesti D-vitamiinin ja kalsiumin eikä syy siihen aina ole huonossa hoidossa, syy voi olla geneettinenkin. Mutta lääketiedehän on kehittynyt sitten tämän teoksen kirjoittamisen paljonkin. Puhtaus on puoliruokaa, myönnetään, mutta ajatus, että riisitauti johtuisi huonosta hygieniasta on tietojeni ja kokemukseni mukaan väärä.

Helen Wells: Cherry Ames Companion nurse!

 

Helen Wells

Cherry Ames Companion nurse

Springer Publishing Company2008

176 s (212)

Suomessa Cherry Ames tunnetaan Ursulana, joten käytän tässä postauksessa tätä nimeä. Ursula on sairaanhoitaja, alan pätkätyöläinen, sillä hän on töissä milloin missäkin. Sairaanhoitajan toimensa ohella Ursula joutuu mukaan salaperäisiin tapahtumiin ja seikkailuihin, joissa hänen nokkeluuttaan ja älyäään koetellaan. 

Tällä kertaa Ursula matkustaa kirjailijja Martha Loganin kanssa Englantiin ja Skotlantiin. Mrs Logan on telonut kätensä, joka on kipsissä ja oikeastaan hänen ei pitäisi matkustaa lainkaan, mutta Ursulan avun turvin se onnistuu. Mrs Logan on uuden kirjansa tiimoilta kiinnostunut englantilaisista taidekokoelmista, erityisesti yksityisestä Carewen taidekokoelmasta, jonka turvatoimet ovat mittavat ja johon sovittua tapaamista hän ei halua jättää käyttämättä, niin vaikea sellaista kun on saada.

Lentokoneessa Ursula ja Mrs Logan tekevät tuttavuutta herra Hazardin kanssa, joka tuntuu tietävän taiteesta aika paljonkin. Muitakin tuttavuuksia matkan varrella ilmaantuu, myös muuan Peter, joka on oppilaineen vierailemassa Edinburghissa, jonne matkalaisten päämäärä suuntautuu. 

Ursula ei olisi Ursula, jos hän ei tälläkin matkalla joutuisi salapoliisiksi, tällä kertaa kansainvälisen taidevarkauden tiimoilta. 

Ursulat on ihan mielenkiintoisia. Harmi, että näitä ei kaikkia  ole suomennettu. Olisi niin paljon helpompi lukea omalla äidinkielellä, kuin vieraalla kielellä, vaikka alkuperäisväriä ja joitakin kulttuuripiirteitä voikin olla vaikea kääntää suomeksi. Esimerkiksi tässä teoksessa sellainen voisi olla Jaywee, nuorista koostuva ryhmä, joka auttaa Ursulan kotipaikkakunnan sairaalassa vapaaehtoisina. Hieman jäin myös miettimään faktan ja fiktion rajaa, kun juonen kannalta Shah Liddy vierailee Englannissa, mutta ilmeisesti kyse on kuitenkin puhtaasta  fiktiosta, sillä en löytänyt ketään todellista shaahi Liddyä englantilaisine puolisoineen.

...

Mainittakoon, että teoksen lopussa on luku sarjan toisesta Cherry Ames staff nurse -teoksesta, mistä johtuu tuo sivumääräero. Tätäkään teosta ei ole suomennettu.

Louisa May Alcott: Hospital sketches!

 

Louisa May Alcott

Hospital sketches

Applewood Books, 1993

96 s.

- I want something to do.

Näin alkaa Koettelemusten Periwinklen kokemukset sairaanhoitajana Yhdysvaltain sisällissodan haavoittuneiden keskellä.

En tiedä, mitä tästä osaisin sanoa, sillä kahlasin tämän läpi hitaasti, (aloitin jos viime vuoden puolella)  mutta ymmärtämättä puoliakaan tunnelmasta ja kokemuksista, lukuunottamatta muutamia koskettavia kohtia kuolinvuoteen ääärellä tai vastaavia. Tahdon kuitenkin lukea tämän jossain vaiheessa uudelleen ja vielä hitaammin ja kääntäen lause lauseelta. En tiedä varmaksi, mutta minulla on sellainen käsitys, että tämä olisi Lousia May Alcottin omiin kokemuksiin pohjautuvaa kuvausta kasvojen pesemisistä, kierroilla auttamisesta ja lääkkeiden jaosta jne. Jos englanninkielentaitoni olisi yhtään parempi, voisin sanoa enemmänkin, mutta nyt riittäköön maininta, että Alcott on yksi lempikirjailijoistani (Pikku Naiset jatko-osineen odottavat alkukielisinä lukuvuoroaan) ja toivoisin kovasti, että hänen tekstejään, niitä lyhyitäkin tarinoita löytyisi enemmän suomeksi,  aivan kuten Montgomerynkin tarinoita on alkanut tulla kokoelmamuodossa.

Pohjoinen lukuhaaste kohta 18: Kirja jossa on alle 100 sivua

Sharon Moore: Valkoinen noidankehä!

Sharon Moore
Valkoinen noidankehä
Alkuteos: Rapturous Memory
Suomentanut Maija Manni
Weilin+Göös, 1968
197 s.


Jill katsoi tätiinsä ja sanoi hieman hämillään: "Sinä ollut ihmeellisin ihminen minun elämässäni, Minnie-täti... voi, saanhan sen sanoa - tämän ainoan kerran. Tänään minä täytän kahdeksantoista ja voin vaatia erikoisoikeuksia!"

Jill on nuori, elämä edessä, kun tilanne muuttuu. Syntymäpäivätanssiaisissa Minnie-täti saa kohtauksen ja kuolee. Mihin nyt Jill joutuu. Ilmeisesti hän on orpo, koska on asunut Minnien luona. Avuksi tilanteeseen tulee paitsi tohtori John Dorne, joka sanoo, että Jill ei mitenkään voi jäädä asumaan Minnie-tädin huvilaan  sekä Estelle Copeland tyttärensä Denisen kanssa. Copelandeihin kuuluu myös Estellen puoliso Derek ja poika Nigel. Estelle kutsuu Jillin asumaan heidän kartanoonsa ja ei vain asumaan vaan myös auttamaan toisen tyttären Annen kanssa, joka on rampa ja muutenkin vähän heikoissa kantimissa.

Niin Jill muuttaa Headlandsiin. Sinne saavuttuaan hän pian huomaa, että Copelandien perheessä on jotain pahasti vialla ja että Anne on todellisessa vaarassa.

Jill seisoi liikkumatta paikallaan ja tärisi sekä raivosta että pelosta. Tämän talon hiljaisessa ilmapiirissä oli jotakin katalaa, aivan kuin joku näkymätön ihminen olisi hengittänyt yössä."

Löysin tämän teoksen kerran kirpputorilta ja sen painoasu herätti huomioni. Teoksessa oli jotain, mikä vetosi minuun. Kirja oli jäänyt kuitenkin unohduksiin muiden kirjojen joukkoon, kunnes nyt löysin sen ja koin, että tämäpä soveltuu tämänhetkiseen olotilaani. Täytyy sanoa, että niin keveää kuin tarina kerronnallisesti onkin (juonikuvio tulee lukijalle hyvin äkkiä selville eikä johtolankoja tarvitse paljoakaan noukkia), tämä oli kirja, jota ei malttanut laskea käsistään ennen kuin viimeinen sivu kääntyi. No, kyllä minä niitä taukoja pidin, mutta siis tarina veti puoleensa erittäin vahvasti. 

Jill on rakastunut John Dorneen ja tämäkin tuntee vetoa Jilliin. Jilliin tuntee vetoa myös Nigel Copeland, joka on riitautunut tyttöystävänsä Sarahin kanssa, Sarah on töissä sanomalehdessä, seikka, mistä Jilille on paljon apua myöhemmin. John Dornen haluaa itselleen myös Denise Copeland, joka ei kaihda äitinsä kanssa mitään keinoja tavoitteen saavuttamiseksi. Vaikka siis juonikuviot tulevat hyvin selviksi heti kättelyssä niin lopussa tuli kuitenkin yllätys, jota ei ollut osannut odottaa. 

Tämän tarinan myötä mietin, että jos mies rakastaa naista ja ei luota tähän vähääkään, niin voiko sitä kutsua rakkaudeksi. Minusta ei. Loppu oli siis yllättävä, mutta se herätti myös ajatuksia. Pitikö miehen saada viimeinen sana ja naisen jäädä ihailijaksi. Toisaalta, jos nainen olisi vienyt voiton ja mies jäänyt häviölle, niin olisiko silloinkaan rakkaus voittanut, kun miehen kunnia olisi kokenut tappion. 

Jaa jaa. Keveästä romantiikkahömpästä, jännityksellä maustettuna tämä teos jää hyllyyni odottamaan uutta lukukertaa. Kirjan suomennettua nimeä tosin jäin hieman miettimään.  Ei sen puoleen, että pääsisin jyvälle alkuperäisestäkään nimestä. Ei sillä, aikamoisessa kehässä tässä pyöritään.

...

Sheila MacKay Russel: Valkean sisaren lamppu!

Sheila MacKay Russel
Valkean sisaren lamppu
Alkuteos: A lamp is heavy
Suomentanut Annikki Palmén
WSOY, 1956
Kuvitus Jean McConnell
284 s.

"Käsitykseni inhimillisestä elämästä oli tietenkin hyvin hämärä sinä päivänä, jolloin ensi kerran seisoin ylihoitajan edessä hänen suuren, kiiltävän tammipöytänsä toisella puolen. Jos olisin ymmärtänyt mitä se todellisuudessa on, olisin kai muitta mutkitta tehnyt täyskäännöksen ja livistänyt kiireen vilkkaa takaisin omaan, tympeän turvalliseen ympäristööni, jota sain kiittää olemassaolostani. Tiesin kuitenkin vain tulleeni pyytämään, että tuo nainen kasvattasisi minut joksikin, jota epämääräisesti nimitin sairaanhoitajaksi.

- Nimeni on Susan Bates, sanoin vetäen syvään henkeäni. - Haluaisin pyrkiä sairaanhoitajakouluun."

Susan Bates on hyvän perheen tytär, joka on saanut opetusta lausunnassa, pianonsoitossa ja tanssissa. Hänen itsepäistä haluaan tulla sairaanhoitajattareksi ei oikein katsota hyvällä vanhempiensa taholta, ei ennen kuin äiti saa kuulla Florence Nightingalenkin olleen sivistyneen perheen lapsi. Isäkin kysyy neuvoa kaupungin pormestarilta ennen kuin sallii tyttärensä astua sisään sairaalan ovista.

Valkean sisaren lamppu on huumorilla kirjoitettu tarina sairaanhoitajaksi valmistumisesta, ammatin eri puolista ja elämän lainalaisuuksista. Huumorista huolimatta teoksessa on myös vakavia sävyjä, ei vähiten Susanin alkaessa pohtia omia hengellisiä näkemyksiään. Voiko kaikkien näiden sairauksien ja vaikeiden tilanteiden keskellä enää uskoa Jumalaan. Nämä pohdinnat ovat kuitenkin vain pieni osa tarinaa, joka välillä tuo mieleeni yhdistelmän Helen Wellsin Ursula ja Helen Boylstonin Helena -sarjoja. Kirja poikkeaa näistä kuitenkin omaperäisyydellään ja jossain määrin, voisi ehkä sanoa, reaalimaailman otteella.

Teoksen ajallinen miljöö kuvaa amerikkalaista yhteiskuntaa ennen toista maailmasotaa. Maailmansotaan viitataan teoksen loppupuolella, jolloin valmistunut Susan miettii lähtöä rintamalle puhumattakaan tohtorista, joka ensi alkuun saa Susanin ärsyyntymään, mutta jota hän ei lopulta voi vastustaa. Tästä rakkaustarinasta huolimatta tämä kirja ei edusta romanttiikkaa. Tohtorin ajatukset sodasta ovat niin ajankohtaista, niin ajankohtaista että se on suorastaan surkeaa. Tarina ei ole kylläkään ollut surkea.

"Hänen suunsa vetäytyi hymyyn. - Valitan, että hiukan eksyin asiasta. Ei, ystäväiseni, sitä en tarkoita. Sanon vain, etten kannata sotaa. Sattumalta en myöskään kannata natsilaisuutta. Juusi sen takia haluankin tällä kertaam ukaan. Vaikka kaikki sanomalehtien propaganda seulottaisiin pois, on sittenkin ilmeistä, että heidän taistelunsa on väärää. Voisin kuitenkin halukkaammin olla mukana taistelemassa, joss voisin varmasti uskoa, etei tätä olisi ennakolta voitu ehkäistä. Olen nimittäin sitä mieltä, että se olisi voitu tehdä. Natsilaisuudella, kuten kaikella muullakin tässä maailmassa, on omat syynsä. Nämä syyt pitäisi paljastaa ja korjata, jota tällaista onnettomuutta ei voisi tullakaan. Sota ei ole mikään parannuskeino. Se ei millän tavoin korjaa syitä. Huomaat kai, että taaskin saarnaan ehkäisevän lääketieteen puolesta. On löydettävä syy ja sitten ehkäistävä tauti."

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste kohta 11: Opiskelu- tai kouluaikaan sijoittuva kirja.

Jokken rauhanhaaste

----

Sairaanhoitajattaren tarina!

Sairaanhoitajattaren tarina

Kustannusosakeyhtiö Mantere, 1953

155 s.

Kirjankansi on puoleensa vetävä vahvoinen väreineen. Sairaanhoitoteema myös kiinnostaa minua erityisesti. Tarina puolestaan - no, omanlaisensa. Lähinnä kioskikirjallisuutta, jossa ripaus romantiikkaa, ja rikostarinaa.

Tarinan kertoja on nuori sairaanhoitaja Anne Hallard, joka on pestautunut afrikkalaiseen sairaalaan johtavaksi hoitajaksi. Annella on kaksoisveli Jimmy, joka on töissä puufirmassa, myös Kultarannikolla ja Kurumissa, missä sairaala sijaitsee. 

Anne rakastuu piankin tohtori Ralf Templetoniin, jonka hän tapaa laivamatkalla Las Palmasista Kurumiin. Kurumissa puolestaan Anne tutustuu toiseen sairaanhoitajaan Corinneen, jota hän vei voi sietää vaan alkaa tuntea mustasukkaisuutta tätä kohtaan.

Koko mustasukkaisuusdraama päättyy murhaan, josta Corinne joutuu syytetyksi.

"Minä kuljin edellä. Corinnella oli yllään sininen kotitakki ja hän ponnahti ylös minut nähdessään, mutta hän ei voinut piilottaa naista, joka seisoi hänen takanaan - suuri keski-ikäinen neekerinainen, jonka pää oli kiedottu punapilkulliseen turbaaniin, ja jonka silmissä näkyi selvä syyllisyydentunto."

Laitoin tämän otteen tähän siksi, että minua ihmetytti tuo neekerisanan käyttö tässä yhteydessä. Se oli ainoa kerta, kun sana tarinassa esiintyi. Muutoin puhuttiin alkuasukkaista tai viitattiin muutoin afrikkalaistaustaan. Mietinkin, onko sana tässä yhteydessä jotenkin laatusanamerkityksesssä kuvaamassa naisen asemaa, joka ei ollut oikein arvostettu.Siis jonkinasteinen rasisminleima tässä yhteydessä viriää, vaikka naisen ammatinharjoittaminen oli se, mitä ei pidetty arvossa koulutetun sairaalaväen keskuudessa, ei rotu sinänsä. Siisjuuri kun ajattelin, että tämäpä kirja, jossa ei n-sanaa esiinny,niin putkahtipa se sittenkin esiin.

Tämä on siis lähinnä kioskikirjallisuutta, ei mitään korkealentoista tai kielellisesti rikastuttavaa. Tarinassa onkuitenkin  luettavissa se, että ennakkoluulot ovat vaarallisia ja voivat viedä harhaan, eikä mustasukkaisuus ole hyvästä.

Kansi on kuitenkin upea. Kuvittajasta ei ole tietoa sen paremmin kuin tarinan kertojastakaan. Erikoinen tapaus kaiken kaikkiaan.

---

Mainittakoon, että Kultarannikko tunnetaan nykyään Ghanana.

Naistenviikon 4. kirja: Lucilla Andrewsin Tilaa rakkaudelle!

Lucilla Andrews
Tilaa rakkaudelle
Alkuperäisteos: The print petticoat
Suomentanut Auli Hurme
Uusi kirjakerho, 1984
255 s.

Kirjan päähenkilö on Joanna, nuori sairaanhoitaja ja kätilö. Joanna on seurustellut 5-6 vuotta Richardin kanssa, joka on eteenpäin pyrkivä kirurgi, jolle arvossa nousu tuntuu olevan tärkeää. Joanna on töissä Elmhallin synnytyssairaalassa, joka on osa Gregoryn sairaalan kompleksia. Elmhall on maaseutusairaala, Gregory Lontoossa.

Joanna kertoo itse  tarinaa. Hänen kuvauksensa itsestään on:

"Minä olen tumma. Tukkani on pitkä ja suora. Pidän sitä keskellä jakauksella ja kiedottuna sykeröksi niskaan. Tämä on erittäin käytännöllinen kampaus, jos on sairaanhoitaja. Se on suunnaton etu. Se taivuttaa säännöllisesti ylihoitajat ja osastonhoitajat suopeiksi. Naispuolisten johtohenkilöitten mielestä sykerö merkitsee vakaata luonnetta ja seksikkyyden puutetta. Henkilökohtaisesti pidän sellaista kampausta siksi, että se sopii minulle parhaiten. Onneksi kukaan ei ole vielä tajunnut tätä, joten Gregoryn mahtihenkilöt tuntevat minut kilttinä-tunnollisena-nuorena-naisena-joka-ei-hupsuttele."

Pidän paljon lucilla Andrewsin sairaalamaailmaan sijoittuvista tarinoista, jos niissä onkin kerronnallista eroavaisuutta. Toiset ovat vaikeatajuisempia kuin toiset ja toiset ovat kerronnallisesti juoksevampia ja joutuisampia kuin toiset. Tämä teos on siinä välimaastossa, ei huonoin, mutta ei ihan parhainkaan Andrewsin tarinoista.

Joanna siis seurustelee, on seurustellut jo kuutisen vuotta Richardin kanssa, kun hän Elmhallissa tekee tuttavuutta Alaniin, joka on myös nuori lääkärinalku sekä Marcukseen, laivastosta lähteneen nuoren lääketieteen opiskelijan. Alan jo kohta Joannan nähdessään kosii tätä, vaikka tietää tytön Richard-suhteesta.

Joannan ammatillinen suuntautuminen  saa uuden kääntee, kun hän eroaa Elmhallista ja lähtee yksityishoitolaan, jossa hänen ei tarvitse tehdä juurikaan mitään. Kantaa vain milloin kuumaa maitoa milloin teetä rikkaille lepäämään ja vaivojaan surkutteleville rikkaille. Joanna kyllästyy jo ensimmäisenä päivänä, mutta ei pysty sanoutumaan irti ennen kuin kuukauden kuluttua, joten hän joutuu lopulta olemaan siellä kaksi kuukautta miltei tyhjänpanttina. Paitsi, että hän äkkiä kaikesta toimettomuudestaan huolimatta tuntee itsenä kuoleman väsyneeksi. Päästyään vihdoin eroon hoitolasta, hän rojahtaa sohvalle ja nukahtaa herätäkseen yltä päältä märkänä verestä. Hän on sairastunut tuberkuloosiin.

No, eipä tarinasta sitten sen enempää.

Tarina sijoittunee jonnekin 50-luvulle tai mahdollisesti 60-luvun alkuun. Englantilainen alkuteos on ilemestynyt seitsemänkymmentäluvulla, mutta kirjassa viitataan kuitenkin käytyyn toiseen mailmansotaan, on vuosilukuja opinnoista jne, ja sillä perusteella hieman haen aika-aspektia. Tarina on englantilaisen sairaanhoidon ja sairaanhoitajan ammatin osalta ihan kiintoisa, mitä tulee arvomerkkeihin ja opintoihin. Mitä tulee yhtymäkohtiin television englantilaisiin sairaalasarjoihin, niin alkoholia kulutetaan ja savukkeitakin menee tiuhaan, joten kovin terveellistä ei meno ole, mutta kaipa se on sitä ajankuvaa ja ilmapiiriä kuitenkin.

Luin tämän osana Tuijatan kulttuuripohdintoja -blogin  naistenviikko haastetta. Lauantaina 21.7. oli Johannan, Hannan, Jennin, Jennan, Jonnan, Hannelen, Hannen ja  Joannan päivä. Ajattelin ensin lukea Johanna Spyrin Heidi-tarinan jatko-osan, mutta päädyin sitten tähän, saadakseni kirjapinoon muutakin, kuin pelkkiä tyttökirjoja. Olin lauantaina ystävän syntymäpäiväjuhlissa ja siksi lukeminen venyi iltaan ja aamuyöhön, kun heräilin kesken unien. Siksi kirjoitus myöhästyi ja ilmestyy  näin sunnuntaiaamuna.

Aune Hämäläinen: Kenttäsairaalan lotat!

Aune Hämäläinen

Kenttäsairaalan lotat

WSOY, 1965

273 + 1 s,

Aloitus: Tänään ne eivät tule.

Lopetus: Mie luule jot meijä on aika vällee lähtee, sanoi Laina.

Genre: sotakirjallisuus

Miljöö: Karjalan alue, kenttäsairaala lähellä sotatoimialuetta

Kieli: Suomen kieli, karjalan murre

Kertoja: Iira, nuori lottasvärdiläinen

Aika: Talvisota

Muita teemoja: Lotta Svärd, sairaalat, rakkaus, evakot, suomalaisuus, ihmisyys

Koskettava, syvälle sisikuntaan menevä tarina kenttäsairaalan toiminnasta ja sodan kurimuksesta nuorten ja vähän vanhempienkin elämässä. Kerronta kirjakieltä mutta dialogit käydään osin karjalan murteella. Hyvä  lukea, ei puuduta eikä väsytä, tarina uppoaa tajuntaa vahvana ja vaikuttavana (jos kohta en henkilökohtaisesti niin ihastu niihin kirosanoihin, joita paikka paikoin käytetään). Pidän murteen käytöstä kerronnassa, ilman sitä tarina jäisi jotenkin vajaaksi. Tämä tarina tulee lähelle niin ilossa kuin surussa ja viimeisiä sivuja käännellessä kyyneleet ovat lähellä. Ja se on paljon sanottu.

Tekstinäyte:

"Poliklinikka tuoksui voimakkaasti spriille. Molemmat siellä olevat penkit oli siirretty vierekkäin ja peitetty lakanalla. Pyjamapukuinen mies makasi hyvin suorana niien päällä. Kädet ristissä rinnalla kuin rauhallisesti nukkuen, mutta jotenkin silti tietoisena siitä, mitä lähellä tapahtui. Siltä ainakin tuntui Salosta joka purki reppua. Hän vilkaisi jokaisen repusta ottamansa esineen jälkeen miestä. Ensin luulin sen johtuvan pelosta, että tämä heräisi ja näkisi mitä hän teki. Sitten käsitin, että se oli anteeksipyyntö siitä, että hän tällä tavalla tutki toisen tavaroita

Seisoin  ovenpielessä, olisin saattanut seisoa missä hyvänsä. Salo o.li miehen kanssa kahden

- Ylihoitaja on pyytänyt tulemaan. Siirryin ovelta hänen eteensä, jotta hän näkisi kuka olin.

- Aivan niin. Tarvitsen apua pukemisessa. Hän kohotti katseensa käsissään olevasta takista ja painoi sen samassa takaisin. Käsi suori kolmea valkoista kanttinauhaa takin olkapäällä. - Luuulen, että laitamme hänen omat vaatteensa."
...

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 32: Lue kirja, jossa on talvi

Kaija Pakkanen: Annikki, sairaanhoito-oppilas!

Kaija Pakkanen

Annikki, sairaanhoito-oppilas

Gummerus, 1953
2. painos

156 s.

Annikki Kuru on nuori pohjanmaalta kotoisin oleva tyttö, joka on hakeutunut sairaanhoito-oppilaitokseen, joka sijaitsee Karjalassa, ilmeisesti Viipurissa. Eletään siis aikaa ennen toista maailmansotaa, kun Karjala oli vielä osa Suomea. Annikki ystävystyy toisen opiskelijan, Ailin kanssa, joka kuitenkin unelmoi arkkitehdin urasta tai edes sisustussuunnittelijan ammatista, mutta Aili on köyhä eikä varaa urasuunnitelmiin ole. Sitten Aili jää auton alle, menettää toisen jalkansa ja onnellisten sattumien kautta pääsee kuin pääseekin opiskelemaan haluaamansa ammattiin.

Ailin muutettua Helsinkiin Annikki kokee itsensä hieman yksinäiseksi, mutta opiskelu vie mukanaan tuoden niin iloa kuin harmia. Myös romantiikkaa on luvassa, kun Annikki tapaa nuoren miehen nimeltä Sakari.

Rakastan Helen Boylstonin ja Helen Welssin sairaalamaailmaan sijoittuvia tyttökirjoja samoin kuin Lucilla Andrewsin sairaalamaailmaan sijoittuvia romanttisia kirjoja. Tämä suomalainen näkemys sairaanhoitajan ammatista on mukava mauste tarjonnassa. Kovin paljon tässä ei sairauksiin eikä hoitotoimenpiteisiin kiinnitetä huomiota, enemmänkin nuoren ihmisen kasvua kuvataan, mutta kyllä sairaalamaailmakin tulee kuvatuksi aina hierarkiaa myöten. 

Koska tämä kirja kertoo aika kaukaisesta ajasta on sairaanhoitajan ammattikin muuttunut aika paljon. Enää ei sairaanhoitajat muovaile nauhoista ja papereista viihdykettä potilaille eivätkä käy tarjoilemassa ruokaakaan. Eikä sukkiakaan taideta enää parsia. 

Sairaanhoidon ja Sakarin lisäksi Annikki on kiinnostunut kirjoittamisesta. Kun eräs lehti julkaisee Annikin kirjoituksen (erään opiskelijatoverin ovelan suunnitelman kautta) toivoen lisääkin kirjoitelmia on Annikki onnessaaan, mutta myös häpeissään, että oli ajatellut kavalia ajatuksia toveristaan. 

Kaija Pakkasen kerronta on lämmintä ja myötäelävää, kuvailevaa ja kiinninappaavaa. Pidin paljon tästä kirjasta, ja kansikin on sellainen, joka herättää lukuhaluja. Harmi vain, että kansikuvittajaa ei mainita. 

Kiintoisia lausahduksia, joiden muodot ovat minulle uusia ja erikoisia.

"Ei sade näiden maisemien näkymille ehdi"

"Pelkäät turhaan, eihän se sinua minnekään viskaisi.." 

Elämyshaaste kohta 3: Kirja, joka käsittelee sitä toiveammattiasi, johon et päätynyt

Constance M. White: Gittan oppilasvuodet!

Constance M. White
Gittan oppilasvuodet
Ruotsinkielisestä teoksesta, Git. Sköterskeelev suomentanut Pirjo Telenius
Artko, 1979
155 s.

Odotin Gittan oppilasvuodet -teokselta jotain samankaltaisuutta kuin Helena ja Ursula-sarjoilta, se on sairaanhoitajatyön kuvausta ja opiskelijan elämää, mitä se on se sairaanhoitajan opiskelu. Mutta mutta .. sairaanhoitotyö ja sen opiskeluun liittyvät kuviot olivat aika vähäisiä, jos niitäkin tässä oli jonkin verran, mutta ei niinkään Gittan osalta, vaan häntä ylempänä, osastolla työskentelevän Ruthin kautta. No, kyllähän Gittakin auttaa yhtä tulipalonuhria vähäiseltä osin.

Gittan oppilasvuodet keskittyy kerronnaltaan enemmän Gittan perheeseen ja ihmisuhteisiin. Gitta on 16-vuotias, hyväksytty opiskelemaan ystävänsä Mossyn kanssa sairaanhoitajakouluun St.Markuksen sairaalan läheisyydessä. Gittan äiti on kirjailija, joka kirjoittaa rakkauskertomuksia, isän ammatti ei oikein jäänyt mieleen. Gittalla on sisko Chris, joka on naimisissa Keithin kanssa ja heille syntyy keskostyttövauva. Lisäksi Gittalla on veli Stephen, joka on kihloissa Primrosen kanssa. Naapurinpoika Tommy ajelee motskarilla milloin kenenkin kanssa, välillä myös Gittan kanssa. Gittan ja Tommyn välejä hiertää opiskelu tai opiskelemattomuus, mutta lopussa Tommy yllättää Gittan.

Gitta tutustuu Ruthiin, joka työskentelee jo osastoilla. Ruth miettii Australiaan muuttoa sedän luokse. Tutustuminen Bradleyn perheen kanssa tuo kuitenkin omat jännitteet. Rakkautta on ilmassa puolin ja toisin.

Gittan opiskeluvuodet kattaa kaksi vuotta Gittan opiskelua, jonka aikana hän on lähinnä taitellut siteitä, tehnyt talkkituppoja ja hakenut pyykkilistoja osastoilta. Varsinainen osastotyö alkaa vasta kirjan lopussa.

Gittan opiskeluvuodet on silti ihan vinkeä nuortenkirja. Kirja on käännetty suomeksi ruotsinkielestä, mutta olen saanut sen käsityksen, että tämä olisi alunperin englanninkielinen teos ja miljöö olisi enempi englantilainen kuin amerikkalainen. Tähän viittaa kirkkoherran vierailut ja Australia-kytkös. Sairaanhoitajan ammatin kuvauksena tämä on aika köykäinen verrattuna aiemmin mainitsemiini Helena- ja Ursula-kirjoihin. Varsinaista hoitotyön kuvausta ja opiskelutaitojen ja ammatillisen kehttymisen kuvausta on hyvin vähän. Nimi Gittan opiskeluvuodet kuulostaa hieman harhaanjohtavalta nimeltä, koska varsinaista opiskelukuvausta on kovin vähän. Ei tämä silti kovin kehno kirja ollut. Olisi mielenkiintoista tietää, onko tähän kenties jatkoa tai onko kirjaiilija kirjoittanut muita kirjoja?

Kansikuva on hauska, jos kohta sekin tuntuu hieman harhaanjohtavalta, koska Gitta ei tapahtumien aikaanpäässyt osastotyöhön. Erilaiseksi Helena- ja Ursula-kirjohin tämän teoksen  tekee myös se, että Gitta sai sairaanhoitajan univormun päähineineen heti opiskelun alussa. Helena- ja Ursula-kirjoissahan päähine saatiin, kun oltiin selvitetty tietty koejakso ja sitten tuli muut virkamerkit ajan ja onnistumisten myötä.

Alkuperäisteos on ilmestynyt 1958.

Helen Wells: Cherry Ames Jungle Nurse!

Helen Wells

Cherry Ames Jungle Nurse

Springer Puplishing Company, 2007

212 s.

Cherry Ames, suomalaisittain Ursula on ollut henkilökohtaisena sairaanhoitajana Englannissa. Nyt Ursula (käytän postauksessa tätä nimeä, koska se on tutumpi kuin Cherry) on palaamassa kotiin Yhdysvaltoihin yhdessä hoidokkinsa kanssa, kun hän yllättäen tapaa vanhan tutun, tohtori Bob Bartonin. Bob työskentelee eräässä terveyteen liittyvässä hyväntekeväisyysjärjestössä ja pyytää Ursulan mukaansa Afrikaan. Kenialaisessa kylässä on syntynyt unitautiepidemia.

Koska Ursulan ei ole enää pakko pitää huolta Martha Loganista, jonka kanssa hän kiertänyt Englannin maaseutua vaan tämä voi palata yksinkin Yhdysvaltoihin, tulee Ursulasta sairaanhoitaja Bobin projektiin.

Afrikassa Ursula ja Bob perustavat klinikan Ngogon-kylään ja joutuvat seikkailuun, jossa Ursula joutuu todelliseen vaaraan. Ursulan tarkka rikosvainu on päässyt timanttien salakuljetusjengin jäljille.

Cherry Ames Jungle Nurse teosta ei ole suomennettu. Tämä ei ollut yhtään hullumpi sarjan teoksista. Tarina oli ihan jäntevä ja sairaanhoitoakin sivuttiin.

I had probably better refresh you about this typanosomiasis bug. As you know, it's a parasite that's introduced into the body by the bite of a tsetse fly. The definie diagnosis is made by finding the parasite in the blood. That's what I'm going to do tonight - 

Itseäni jäi hieman mietityttämään luontokuvauksessa pieni antilooppi, joka kuulema ainoana antilooppina maailmassa pystyy uimaan veden alla. Todellako sellainen on olemassa? Täytyypä tutkia asiaa. 

Kiehtova erilainen miljöö tässä teoksessa.

EDIT: Mainittakoon, että tämän teoksen lopussa on myös pätkiä kahdesta muusta Cherry Ames -kirjasta muistuttamassa nokkelan sairaanhoitajan muista vaiheista ja innostamassa niidenkin pariin.

EDIT: Huomasin, että saan tällä Kirjaherbariooni uuden kasvin: Cherry = Kirsikka (prunus cerasus)

Helen Wells: Ursula terveyssisarena!

Helen Wells
Ursula terveyssissarena
Tammi, 1977
Alkuteos: Cherry Ames, Rural Nurse
Suomentanut Lea Karvonen
142 + 1 s

Ursula on saanut piiriterveyssisaren paikan Iowalaiseta pikkukaupungista, Saukista, jossa hänen työtoverinaan on nuori lääkäri Hal Miller. Ursula asuu tätinsä (nimellisen) Coran luona. Ursulan ensimmäiseksi potilaaksi ilmaantuu nuori Jane-niminen nainen, jolta on murtunut jalka. Jane kokee olonsa avuttomaksi. Hän on tullut tutkimaan perimäänsä vanhaa taloa, voisiko siinä mahdollisesti asua. Janen sulhanen on toipumassa tuberkuloosista ja heidän on tarkoitus mennä naimisiin, kunhan asuminen ja toimeentuloa olisi turvattua. Ursula ja Hal auttavat Janen tämän sukulaisen rouva Barkerin luokse, jolla on Floyd-niminen poika.

Ursula terveyssisarena on sarjassa ihan hyvä tarina, joskin ennalta-arvattavuutta on. Ursulan salapoliisin vaistoja tarvitaan, kun kylässä ilmenee outoja sairastapauksia, joihin liittyy kaupusteltu luontaislääke. Janen omistaman vanhan talon pihalta on löytynyt ginsengiä ja talossa leijailee outo haju. Kuinka talo liittyy tuohon kaupiteltuun ilmeisen vaaralliseen lääkkeeseen ja kuka sitä valmistaa? 

Ursula terveyssisarena herättää muutamia kysymyksiä, kuten mitä aikaa ne kuvaavat? Kirja on ilmestynyt alkujaan 1960-luvun alussa. Kirjassa kuvattu terveydenhuoltojärjestelmä, jossa jokaisella on mahdollisuus saada tervedenhuoltoa riippumatta toimeentulosta on kyllä ideaali, mutta kuvastaako se yhdysvaltain nykyistä tai muutaman vuosikymmenen takaista terveydenhuoltojärjestelmää? 

 

Ursulan henkeä salpasi, kun hän ajatteli työtään. Vauvat, sairaat lapset, vanhukset, loukkaantuneet, piirikunnan kahdeksan lääkärin potilaat - siinä vasta osa hnänen tytökenttäänsä. HÄnen oli myös opetettava terveydenhoitoa, tiedettävä, milloin jokin epidemia oli uhkaamassa, ja tarpeen vaatiessa perustettava piirikunnan terveydenhoidon johtajan alaisena ensiapuasemia. Hänen oli myös valvottava piirnsä tuberkuloositilannetta. Ja kaiken tämän lisäksi hän oli piirin kahdenkymmenen kansakoulun ainoa koulusairaanhoitaja. Lähin sairaala oli neljänkymmenen kilometrin päässä. Olipa siinä tehtävää yhdelle sairaanhoitajalle.

 Ursulat ovat nopea- ja helppolukuisia kirjoja, sellaisia välipalalukukirjoja, kun kaipaa jotain pientä virkistystä suurempien aterioiden välillä. Lukisin kyllä, niin kuin jo aiemmin olen kertonut, mielelläni ne suomentamattomatkin Ursulat. 

Helen Wells: Cherry Ames - Island Nurse!

Helen Wells

Island Nurse

Springer Publishing Company, New York 2007

212 s.

Cherry Ames on suomalaisille tyttökirjallisuuden lukijoille tuttu Ursula Ames -nimisenä sairaanhoitajana. Kaikkia Cherry Ames -kirjoja ei ole suomennettu, mikä minusta on sääli, sillä nämä ovat hauskoja kirjoja, joissa on niin sairaanhoitonäkökulma kuin myös salapoliisinäkökulma.

Cherry Ames on alkujaan Helen Wellsin luoma hahmo. Näitä tarinoita on kuitenkin kirjoittanut myös Julie Tatham. Helen Wellsin kirjoittamista kirjoista on Harriet Schulman Forman hankkinut oikeudet itselleen ja julkaissut niistä uudet painokset. Helen Wellsin kirjoittamia kirjoja on kaikkiaan kaksikymmentä, joista suomeksi on ilmestynyt neljätoista (kaksi suomennettua on Julie Tathamin,). Esipuheessaan Harriet Chulman Forman tuo esiin sen näkökohdan, että Cherry Ames on omiaan innoittamaan nuoria sairaanhoitajan alalle. 

Tämä onkin mielenkiintoista, sillä sairaanhoidollinen näkökulma on enemmän ja vähemmän esillä näissä teoksissa, kun sen sijaan kirjoissa on myös erinäisiä salaisuuksia ja rikoksiakin, joita Cherry Ames sitten selvittää. 

Cherry Ames - Island Nurse on jatkoa Ursulan uusi tehtävä -kirjaan, johon viitataan alussa. Ursula työskentelee edelleen Hiltonin sairaalassa, tällä kertaa ensiavussa. Seikkailu saa alkunsa, kun Ursulan vanha ystävä ja esikuva tohtri Joe Fortune tuo sairaalaan vanhan mainarin, joka kärsii vatsahaavasta ja on saanut vakvan kohtauksen kesken  Yhdysvaltain puolen kaivosasioihin tutustumista. Mainari on tullut Kanadan Newfounlandista, Balfourin saarilta, jossa hänen sukunsa on elänyt vuosisatoja kaivostoiminnalla. 

Sir Ian Barclay on skottilainen "jäärä", ja joutuu maitodieetille. Häntä tuntuu kuitenkin huolestuttavan jokin asia suuresti, mikä aiheuttaa sairastumisen.

Vietettyään Hiltonin sairaalassa jonkin aikaa, Sir Ian Barclay palaa Balfouriin tyttärensä Megin kanssa ja Ursula seuraa heitä hoitajana.

Ottamatta lukuun kirjan ensimmäisiä lukuja ei tässä kirjassa ole paljonkaan sairaanhoitoon liittyviä kuvauksia. No, lopussa kyllä taas, kun myrskyn seurauksena Ursula joutuu hoitamaan loukkaantuneita. Enemmän tämä on salapoliisitarina. Mitä outoa saarilla ja kaivoksissa tapahtuukaan? Kuka on roisto ja kuka sankari?

Tämä kirja tuo vahvasti mieleeni Enid Blytonin Visikko ja salakuljettajat -kirjan, vaikka yksi yhteen näitä ei voi toki niputtaa. Jylhä rannikko, korkea torni ja oudot kulkijat yhdistävät tunnelmaa. Keskellä myrskyä Ursula nousee jyrkät portaat vanhaan torniin etsimään Sir Ianin isoisän poikana kirjoittamaa salaista päiväkirjaa. Hän saa avukseen nuoren Tammie-pojan joka kohta katoaa myrskyn keskelle oudosti käyttäytyneen Jock Cameronin kera.

Sanoista ja mielleyhtymistä:

Meg, who was twenty and the apple of his eyes. 

Suomalainenhan  puhuu silmien valosta, "silmien omena" kuulostaa hassulta, mutta omenat ja omenankukat taas johtaa ajatuksena nuoruuteen ja terveyteen.

Hyvä lisä Ursulan vaiheisiin.
---

Tällä kirjalla kuittaan Helmet lukuhaaste 2016 kohdan 9: sinulle vieraalla kielellä kirjoitettu kirja.

Helen Wells: Ursula leirillä ja Ursulan uusi tehtävä!

Helen Wells

Ursula leirillä

Tammi, 1977

Alkuteos: Cherry Ames, Camp Nurse

Suomentanut Lea Karvonen

143 + 1 s

Helen Wells

Ursulan uusi tehtävä

Tammi, 1977

Alkuteos: Cherry Ames at Hilton Hospitar

Suomentanut Lea Karvonen

Minä olen Ding, lyhennys Margery Pagesta. Tällä tytöllä oli lyhyeksi leikatut hiukset ja kujeileva hymy. - Oletteko koskaan hoitanut rikollista?

Kysymys yllättää täysin Ursulan, joka on matkalla Koillis-Pensylvaniaan, Siniveden leirille hoitajaksi. Edessä on kaksi kesäistä kuukautta lasten keskellä ja ei sitä voi auttaa, myös uuden arvoituksen parissa, josta innokkaan leiriläisen kysymys antaa viitettä jo heti kättelyssä.

Paitsi kadonneen panttikonttorin ryöstäjän arvoitusta, joutuu Ursula hoitamaan myös liian hemmoteltua tyttölasta löytämään omat voimavaransa hoitamaan säikähtäneen kyläläisen palovammaa. Tämä palovamman hoito olikin mielenkiintoinen kohtaus, se toi mieleeni Helen Boylstonin Helena tarttuu toimeen -kirjan, jossa Helena hoitaa palovamman käyttäen teetä. Ursula ei käytä teetä, vaan ruokasoodaa.

Monenlaista ehtii tapahtua ja sattua ennen kuin Ursula on selvittänyt ajatuksensa ja yhdessä naapuruston poikaleirin ohjaajan Reed Championin kanssa ottanut kiinni niin rosvot kuin ryöstösaaliin. 

Ursulan uusi tehtävä puolestaan sijoittuu Hiltonin sairaalaan, jossa Ursula sijaistaa lomalla olevaa vakinaista hoitajaa. Kun sairaalaan tuodaan jalkansa loukannut mies, joka on menettänyt myös muistinsa on Ursula aivan uuden tehtävän edessä. Kuinka hoitaa psykiatrista potilasta. Tohtorin Hopen ohjauksessa ja oman neuvokkuutensa avulla Ursula auttaa miestä löytämään takaisin perheensä luokse ja kohtaamaan vaikeudet kunnialla.

Niin Ursula leirillä kuin Ursulan uusi tehtävä on ihan mukavia lukukokemuksia. Tarina pysyy koossa ja tuo esiin erilaisia näkökohtia sairaanhoitajan  työssä. Ihmisten kohtaaminen erilaisissa tilanteissa on molemmissa teoksissa tärkeä teema. Ursula leirillä on enemmän salapoliisitarina kuin sairaanhoitajan työtä esittelevä, kun taas Ursulan uusi tehtävä, vaikka Ursula siinäkin joutuu käyttämään salaisuuksia vainuavaa aistiaan on sairaanhoidollisesti antoisampi. Tosin en tiedä, kuinka relevantteja kaikki ne tohtori Hopen käyttämät metodit ovat nykyajan psykiatrisessa sairaanhoidossa. 

Ihan mielenkiintoisia osia kiintoisassa sarjassa, josta toivoisi otettavan uudistetut suomennokset. Minulla on nyt lukuvuorossa ennen suomentamaton sarjan osa ja minua hieman mietityttää, josko näitä suomeksi ilmestyneitä olisi hieman lyhennetty.  Mielenkiintoinen näkökulma Ursula-kirjojen suomentamiseen on, että suomantaja Lea Karvonen on pseydonyymi, ja esiintyy myös Viisikko-kirjojen suomentajana. Viisikoistahan on kirjoitettu, että suomentajat häpesivät niiden suomentamista ja käyttivät siksi salanimeä. Jotain yhteistä seikkailuhenkeä Viisikoissa ja Ursuloissa kyllä on, mutta onko se myös vienyt jotain oleellista Ursuloiden hengestä - ei ole viitsitty niin suuresti panostaa suomennokseen? Jos, niin minusta se on kyllä sääli, sillä ei Ursulat (eikä sen puoleen Viisikotkaan) mitään huonoja kirjoja ole. 

Boris Polevoi: Anjuta!

Boris Polevoi
Anjuta
Kustannusliike Progress, Moskova 1982
Suomentanut Marja-Leena  Raunio
188 + 2 s.

Huoneessa puhua purpatti radio: luettiin uutisia. Metsetnyi kuunteli niitä puolella korvalla ajatellen samalla omiaan: 'On otettu käyttöön tehtaan ensimmäinen jakso  - - täyttäneet suunnitelman niin ja niin monella prosentilla - - iskutyöllään kyntötöissä turvanneet kunnon sadon - - .' Yhtäkkiä niiden tuttujen ja tavanomaisten uutisten joukosta jotka vain hipaisivat tajuntaa jättämättä siihen jälkeä, Metsetnyin korva erotti sukunimen johon huomio kiintyi heti. Lihobaba. Metsetnyi hätkähti, herkistyi ja jopa tarttui parvekkeen kaiteeseen. Kuuluttaja luki loppuun Korkeimman Neuvoston Puhemiehistön asetuksen: ' Lihobaba Anna Aleksejevna palkitaan kunnianmerkillä Znak Potsota.' Mistä ansioita, sitä Metsetnyi ei voinut enää kuulla. Kuuluttaja oli siirtynyt urheilukatsaukseen.

Lihobaba, Lihobaba - - , Anna Aleksejevna Lihobaba - - Anna - - Anjuta ....

Vladimir Onufrijevits Metsetnyi on matkalla lentokentälle matkatakseen Gagraan lomalle ja viimeistelläkseen tohtorinväitöksensä, kun hän kuulee uutisen, joka ei jätä häntä rauhaan. Nainen nimeltä Anna Aleksejevna Lihobaba on saanut kunniamerkin. Myöhemmin selviää, että kunniamerkki on annettu kahdeksan lapsen pelastamisesta vedestä jossain arktisella alueella, jossa nainen on toiminut geologina.

Metsetnyi on insinööri, entinen  sotilas. Toisen maailmansodan aikaan hän on hyökännyt ensimmäisenä Oderin yli ja sokeutunut. Hänen uskoaan toipumiseen ja tulevaisuuteen on pitänyt nuori ylikersantti Anjuta, lapsenääninen sairaanhoitaja, joka on valehdellut ikänsä pestautuessaan armeijaan.

Metsetnyi rakastuu nuoreen tyttöön, vaikka ei ole koskaan oikein nähnyt häntä. Metsetnyi pääsee silmälääkärille, joka edustaa huippuosaamista, menettää toisen silmänsä, mutta saa näön toiseen. Hän on jo tehnyt päätöksen, että kosii Anjutaa, kunhan näkö palautuu. Käy kuitenkin niin, että yllättäen tapahtuu jotain ja Anjuta katoaa.

Metsetnyi palaa opiskelemaan korkeakouluun, päättämään opiskelunsa, jotka sota keskeytti, saa töitä ja arkiintuu. Vuodet kuluvat. Kunnes uutinen palauttaa hänen mieleensä nuoren lapsenäänisen naisen ja rakkauden... Metsetnyi keskeyttää matkansa Gagraan ja lähtee aivan toisaalle, arktiselle alueelle etsimään onneaan.

Boris Polevoin Anjuta oli ihan mukava lempeä, lämminhenkinen, hieman haikeakin tarina Neuvostoajan elämästä ja oloista. Kahden ihmisen kohtaamisesta ja yhteydestä, siitä ikiaikaisesta rakkauden siteestä, joka voi olla kovin hauraskin. Tarina on kerrottu miehen näkökulmasta,kuitenkin minulle tuli lopussa mieleen, että tämä on neuvostonaisen tarina.

Suomi-Bongaus:

Et näköjään ole unohtanut meitä Aleksandr Fjodorovits: muistat vielä tapamme. Olen saanut paraikaa valmiiksi suomalaisen saunan.

Hauskalta kuulostava sanonta:

Jos otatte sen pois, koko työni menee kissan häntään.

Outoja sanoja:

Presenninkinen

Pirunnahkatakkinen. Tästä ajattelin, että olisiko kyseessä painovirhe, ja tarkoitettaisiin poronnahkatakkia, mutta kun sama sana esiintyy peräti neljästi, niin pistää miettimään, mistä oikein on kyse?
---- ---- ----

Tällä mukana Leningrad - Ost - Berlin -lukuhaasteessa.

Helen Wells: Ursula kouluhoitaja JA Ursula tavaratalossa!

Helen Wells
Ursula kouluhoitaja
Tammi, 1977
Alkuteos: Cherry Ames - Boarding School Nurse
Suomentanut Lea Karvonen
142 + 1 s.

Helen Wells
Ursula tavaratalossa
Tammi, 1977
Alkuteos: Cherry Ames, Department Store Nurse
Suomentanut Lea Karvonen
135 s.

Nuori pirteä sairaanhoitaja Ursula jatkaa uusissa tehtävissä. Ursula kouluhoitaja kertoo, niin kuin nimestäkin voi päätellä, koululaiselämästä sisäoppilaitoksessa. Sairaanhoidollisten tehtävieln (joihin kuuluu muun muassa käsivamma, liikasyönti ja lähistöllä tapahtunut auto-onnettomuus) ohella nuoren Lisette Gauthierin avustaminen tämän isoisän salaisten hajuvesitutkimusten loppuunsaattamisessa. Romantiikkaa edustaa lähistön nuori lääkäri Alan Wilcox. Sota-aikaan tutuksi tullut poikaystävä Wade Cooper taitaa olla mennyttä elämää sillä hänestä ei puhuta sanaakaan.

Ursula kouluhoitajana päättyy Kiitospäivän tunnelmiin ja Kiitospäivän tunnelmissa allkaa myös Ursula tavaratalossa kirja. Kirja ei kuitenkaan jatka suoraan edellisestä, vaan välissä on ehtinyt kulua kuukausia, sillä Ursula ei ole enäää kouluhoitajana vaan ystävänsä Ann Evans Powellin sijaisena new yorkilaisessa tavaratalossa, jossa nuori osastopäällikkö Tom Reese saa Ursulan sydämen vipattamaan hieman nopeampaan tahtiin. Ursula tavaratalossa on enempi selkeä salapoliisitarina kuin sairaanhoidollinen, vaikka hoitoa tarvitseviakin löytyy. Tavaratalosta varastetaan kallisarvoinen Ming-maljakko ja kohta perään suuri ruusupuinen kaappi. Voisiko nuori arka rouva Julian olla varas? Ursula ei usko tätä ja alkaa oman salapoliisityönsä.

Ursula tavaratalossa kirjasta voisin mainita sen verran, että se ei ollut ihan yhtä hyvä kerronnallisesti kuin Ursula kouluhoitaja. Juoni oli liian arvattava ja lisäksi minua alkoi ärsyttää ne stereotyyppiset rikolliskuvaukset, joissa rikolliset pääsääntöisesti kuvattiin huolimattomiksi, turpeiksi ja epämiellyttäviksi jo ulkonäöllisesti. No, poikkeuskin löytyy. 

Niin Ursula kouluhoitaja  ja kuin Ursula tavaratalossa on ihan näpsiä kirjoja. Lukisin mielelläni ne suomentamattomatkin Ursulatkin. Tammelta olisi hienosti tehty, jos näkisi vaivaa uusien käännösten aikaansaamiseksi tekijäpari Wells/Tatham sarjasta, minulla kun on tunne, että näidenkään kääntämisessä ei ole nähty kovin paljon vaivaa. Suomennos, mikä kuulosti oudoimmalta jommassa kummassa kirjassa esiintynyt sana autonohjaaja. Ohjaaja viittaa minun mielessäni ulkopuolelta tapahtuvaa ohjaamista. Kyse oli nähdäkseni kuitenkin autonkuljettamisesta, jolloin autonkuljettaja olisi ollut oikeampi valinta. 

Enni Mustonen: Jääleinikki!

Enni Mustonen
Jääleinikki
Otava, 2011
255 s.

Äkkiä raikas tuuli puhalsi ylitseni. Mies oli avannut rautaoven, joka johti kannelle. Olin kompastua korkeaan kynnykseen, kun aurinko häikäisi silmät. Ensin en tajunnut muuta kuin lokkien huudot. Sitten näin sinisen taivaan ja harmaat kivimuurit, jotka näyttivät melkein raapivan laivan kylkeä. Kun käännyin kiittämään opastani, mies oli kadonnut. Vähän kauempana näkyi muitakin matkustajia kurottelemassa kaiteen yli.

En koskaan unohda, miltä ne tuntui, meren tuoksu, aurinko ja aava meri, joka alkoi häämöttää edessäpäin, heti kun Kustaanmiekasta oli selvitty. Kun kurottui kaiteen yli, tuuli tuiversi tukan silmille. Puristin olkalaukun sankaa kaksin käsin, ettei tuuli olisi vienyt sitä mennessään.

Äkkiä pelko katosi. Minä olin minä. Eliisa Hetta. 

Matkalla omaan elämään.

Jääleinikki on jatkoa Enni Mustosen Pohjatuulen tarinoita trilogiaan. Pääosakertojana on Annikki Hetan, o.s. Hallavaaran tytär Eliisa, joka on valmistunut sairaanhoitajaksi. Ystävänsä Sirkan lähtiessä Saksaan töihin seuraa Eliisa perässä. Hänen äitinsä äidin äiti, Ämmi on kuollut "saappaat jalassa ja ämpäri kädessä". Eliisa on löytänyt pinkan kirjeitä selvitellessään Jäälinvaaran mökillä jäämistöä ja saanut tietää totuuden isästään. Hän ei olekaan poromies Nils-Aslakin tytär, vaan saksalaisen  upseerin Heinrich Salzmayerin avioton tytär.

Syynä lähteä Saksaan ei ole kuitenkaan tieto syntyperästään, vaan töiden saaminen. Pohjoisessa on vaikea saada töitä ja ystävän houkuttelut. Kaiken lisäksi sydäntä käpristää pettymys ihastuksen kohteen seurustelusta toisen kanssa,

No, juonesta ei sen enempää.

Jääleinikki oli ihan luettava tarina nuoren sairaanhoitajan tiestä Pohjoisen perukoilta Saksaan, rakkauden löytymisestä. Tarina kulminoituu tyttären - Heidin - syntymään. Kerronta oli elämäntäyteistä. Ajankuva kuusikymmenlukua. Rakkaus maaseutuun on kertojalla syvä. Vaikka Eliisa matkaa siis Pohjoisen luonnon keskeltä kaupunkioloihin on kerronnassa kuvattu enemmän luonto- kuin kaupunkinäkymiä. Myös erilaiset ihmisluonteet ja yhteiskuntaluokat tulevat esiin hienosti kuvattuina. 

Mikä toi elävyyttä ja kosketuspintaa omiin muistoihin lapsuudesta ja eletystä oli kahvihetki, kun Eliisa on miehensä kanssa lomamatkalla Suomessa ja matkalla Pohjoiseen heidän autonsa pakoputki särkyy. He löytävät miehen, joka lupaa korjata putken ja siinä emäntä tulee kutsumaan kahveelle. Mitä! Ihmettelee mies. Meidät vieraat ihmiset! Siinä kuvauksessa oli jotain tuttua ajalta, jolloin ihmiset kävivät vieraisilla, sellaista kotoisen lämmintä ja vieraanvaraista. 

Mitä ihmettelin oli kynsisammakko. Mitä tekee sammakot sairaalassa? Miten niillä voi testata onko raskaana? Hyvin on kirjailija läksynsä lukenut, täytyy sanoa googlailun jälkeen.

....

Tällä kirjalla sain taas uuden kasvin Kirjaherbariooni: Jääleinikki (Ranunculus glacialis)