Laura Ingalls Wilder: These Happy Golden Years!

Laura Ingalls Wilder

These Happy Golden Years

Puffin Books, 1975

237 s.

It was a beautifully sunny day, and that afternoon when the work was all done, Laura hoped that Mary Power woud come to talk to her while they crocheted. Ma was gently rockin while she knitted by the sunny window, Carrie piecing her patchwork, but somehow Laura could no settle  down. Mary did not come, and Laura had just decided that she would put on her wraps and go to see Mary, when she heard sleigh bells.

Laura on ensimmäistä päivää jälleen kotona oltuaan ensimmäisessä opettajantehtävässään kaukana kotoa. Laura on vasta 15-vuotias, siis alle säädetyn 16-vuoden aloittaessaan opettajana. Viikot Brewstereillä ovat olleet pitkiä ja välillä pelottaviakin, kun Brewsterin rouva seisoo veitsi kädessä miehensä sängyn vierellä ja vaatii tätä viemään hänet pois tältä kauhealta seudulta.  Laura ei olisi tiennyt, kuinka hän olisi selvinnyt, ellei muuan Almanzo Wilder olisi jokaisen viikon lopussa tullut hevosvaljakollaan hakemaan Lauraa kotiin ja vienyt jälleen takaisin. Ei edes paukkupakkaset estäneet häntä noutamasta Lauraa.Laura kuitenkin miettii, minkä vuoksi Almanzo tekee näin ja päätyy sanomaan, että sitten kun hän on jälleen kotona, hän ei halua kulkea Almanzon kanssa. Hän on kiitollinen siitä, että pääsee käymään kotona, mutta ei enempää. 

Nyt, kun Laura on jälleen kotona hän on iloinen, että tuo kauhea aika on ohitse ja kaipaa ystäviensä seuraa, mutta ystävät ovatkin hekin tahollaan rekiajelulla. 

These Happy Golden Year - suomeksi ilmestynyt nimellä Onnen kultaiset vuodet, kertoo Lauran nuoruusajasta, aikustumisesta, seurustelusta - rakastumisesta ja päättyy oman kodin perustamiseen. Paitsi opettajan tointa, Laura on töissä myös Miss Bellin ompeluliikkeessä. Palkkaa hän saa viisi senttiä päivältä ja työpäivä on seitsemästä aamulla viiteen iltapäivällä eli kymmenen tuntia ja omat eväät piti olla mukana. Isä Ingalls pitää tätä ihan menettelevänä sopimuksena. Minä vähän mietin, millainen palkka tuo viisi senttiä mahtaisi nykyrahassa olla kymmenen tunnin työpäivästä.

These Happy Golden Years on täynnä arjen pieniä askareita, ja elämän pieniä iloja, mutta myös elämän ankaruutta myrskyn iskiessä. Kuvaus kahdesta pienestä pojasta, joista toinen selviää luunkaan murtumatta, mutta toisen menehtyessä on raastavaa luettavaa. 

Laura on isänsä tavoin uudisraivaaja sisimmältään. Hän on itsenäinen, mutta ei tiukka feministi.

"Almanzo, I must ask you something. Do you want me to promise to obey you?"  Almanzon mielestä yksikään kunnon mies ei vaatisi tätä vaimoltaan. "Well, I am not going to say I  will obey you. Said Laura." Kysymykseen kannattaako Laura naisten oikeuksia Laura vastaa, että hän ei halua äänestää, mutta hän ei halua antaa lupausta, jota ei voisi pitää. Hän ei voisi totella ketään vastoin omaa ymmärrystäään.

Pidän paljon näistä Lauran kertomuksista lapsuudestaan. Näiden kerronta on yksinkertaista, mutta kuvauksellista ja elävää elämänläheistä elettyä ja koettua. Voin suositella mitä lämpimimmin.

j.k. Täytyy vielä mainita, että vaikka nämä Ingalls Wilderin kirjat ovatkin siis omaa laatuaan ja fiktiiviselämänkerrallista ainesta niin nyt uudemman kerran lukiessani tuo veitsikohtaus Brewstereillä toi mieleeni Jane Eyren Kotiopettajattaren romaanin. Näissä teoksissa ei kuitenkaan ole kovinkaan paljon kirjallisia viitteitä. Runouteen näissä on joitain mainintoja. Enemmän kuin kirjallisuudella näissä tuntuu olevan merkitystä lauluilla. Isä Ingallsin viulunsoitto ja perinteiset laulut ovat tärkeässä roolissa Lauran ja perheen elämässä.

Tämä

 Tällä mukana myös Kirjahyllyn aarteet -lukuhaateessa.

---

Laura Ingalls Wilder: Little Town on the Prairie!

Laura Ingalls Wilder
Little Town on the prairie
Puffin Books, 1976
223 s..

Kirjan aloitus on hieman erilainen kuin aiempien. Kirja alkaa keskustelulla, jossa isä Ingalls kysyy Lauralta, mitä tämä ajattelisi työskentelystä kaupungissa? Sitten kerronta siirtyy takaumaan, jossa kuvataan kaupungin kasvua pitkän talven jälkeen ja kevään heräämistä. Kunnes sitten jälleen jossain vaiheessa tullaan tuohon ydinkysymykseen. Mitä, Laura ajattelisit työskentelystä kaupungissa?

Työ, jota isä on Lauralle ajatellut on ompelimoapulaisen työ. Laura inhoaa nappien ja napinläpien tekoa, mutta ajatellessaan, että hän voisi ansaita rahaa, jotka auttaisivat sokeaa Mary-siskoa pääsemään sokeainkouluun saa hänet myöntymään, ja niin hän kulkee aamuisin isän seurassa kaupunkiin ja ompelee, vaikka kesä on kauneimmillaan.

Laura asuu De Smetin kaupungissa, johon on alkanut virrata väkeä. Kouluun tulee uusi opettaja neiti Wilder, joka ei oikein saa kuria luokkaan. Laurakin varomattomuuttaan hymyilee väärässä paikassa ja siitäkös sitten soppa syntyy. Laura joutuu opettajaneidin hampaisiin samoin kuin tämän pieni ja heivereöinen pikkusisko Carrie (suomalaisessa käännöksessä Leena). Tytöt lähetetään kesken koulupäivän kotiin.

Neiti Wilderin opettajakausi jää lyhyeksi ja yhden välikaisen opettajan jälkeen Laura saa opettajan, jota hän arvostaa suuresti. Tämä opettaja järjestää uuden koulun aikaan saamiseksi erityisen esittelypäivän, jossa koululaiset esittävät taitojaan ja oppimistaan. Laurakin pitää yhdessä ystävänsä Idan kanssa esitelmän USA:n historiasta, mistä on seurauksena, että hänelle tarjoutuu mahdollisuus saada ensimmäinen opettajanpaikka, vaikka hän ei ole vielä kuuttatoista täyttänytkään.

Myös paljon muuta uutta ja  ei niin arkistakaan hetkeä Lauran elämään mahtuu.

Olen viime aikoina lukenut myös teosta Pioneer girl, jossa on taustoitettu teoksen syntyä ja aikakautta. Sen suhteen on vielä paljon jäljellä, mutta jo nyt voin sanoa, että tämä Annontated Autobiografy on erittäin kiintoisa teos ja tuo lisävaloa Lauran kerrontaan. Vaikka nämä Pieni talo preerialla -kirjat siis ovatkin todellisuuteen pohjautuvia on ne dramatisoituja teoksia todellisuudesta.

Pidän tästä sarjasta silti paljon enkä voi ymmärtää sitä polemiikkia ja sitä rasistisuuden leimaa mikä viime aikoina näidenkin kirjojen suhteen on syntynyt. No, onhan näissä joitakin pieniä yksityiskohtia esimerkiksi intiaanien suhteen, joita voi katsoa stereotyyppisiksi, mutta en minä ainakaan näe niitä erityisesti rasistisina. Nämä kirjat on ensisijaisesti kirjoitettu uudisraivaajanäkökulmasta ja uudisraivaajaelämän arjesta.

Ja sitäpaitsi, jos aletaan arvottaa kirjoja joidenkin pienten yksityiskohtien mukaan, niin kohta pitäisi Dickensinkin teoksetkin (puhumattakaan monista muista klassikkoteoksista) pistää pannaan, koska niiden juutalaiskäsitys on ainakin joissakin kohdin todella pöyristyttävä.

Lauran itsenäisyyspäivän mietteitä:

"She thought: Americans won't obey any king on earth. American are free. That means they have to obley their own consciences. No king bosses pa; he has to boss himself. Wy (she thought), when I am a little older, Pa and Ma will stop telling me what to do, and there isn't anyone  else who has a right to give me orders. I will have to make myself be good.
Her whole ming seemed to be lighted up by that thought. This is what is means to be free. It means, you have to be good. 'Our father's God, author of liberty -' The laws of Nature and of Nature's God endow you with a right to life and liberty. Then you have to keep the laws of God, for God's law is the only thing that gives you a right to be free."

...

Kirjankannsibingo Nostalgia

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 44: lue kirja, jossa opiskellaan

Laura Ingals Wilder: The long Winter!

Laura Ingals Wilder

The long winter

Illustrated by Garth Williams

Puffin Books (1968-1975)

251 s.

Winter had lasted so long that it seemed it would never end. It seemed that they would never really wake up. In the mornig Laura got out of bed into the cold. She dressed downstairs by the fire that Pad kindled before he went to the stable. They ate their coarse brown bread. Then all day long she and Ma and Mary ground wheat and twisted hay as fast as they could. The fire must not go out; it was very cold. They ate some coarse brown bread. Then Lauura crawled into the cold bed and shivered until she grew warm enough to sleep.

Ajatteles, jos joutuisit syömään samaa kuivaa rouhseista leipää seitsemän pitkää kuukautta lisänä vain kuumaa teetä? Minulla tulee nälkä jo siitä, kun tiedän, että jääkaappi on tyhjä ja kaapissa on vain jotain puurohiutaleita, kauppaan olisi pakko päästä, en minä kestäisi seitsemää kuukautta palalla leipää ja muutamalla kupillisella teetä.

Ajatteles, että ei olisi radiota, ei sanomalehteä, ei nettiä ei mitään yhteyttä ystäviin ja ympärillä kohisisi vain tuulen vonkuna. Minä kuuntelen harvoin radiota, olen aika tottunut hiljaisuuteen yksineläjänä ja kun tuuli ulvahtaa vähänkin kovemmin ikkunan takana säpsähädän vuoteessani miettien, että ei kai sentään mitään pahaa saa aikaan.

Lauran kuvaus seitsemästä pitkästä talvikuukaudesta keskellä myrskyävää preeriaa on sitkeyden ja periksiantamattomuuden ylistys. Ei voi kuin ihmetellä sitä syvään juurtunutta uskoa, että "meitähän ei myrsky lyö". Mitä kannattaa  ruikuttaa, jos ruikuttaminen ei tuo helpotusta, se on tämän kertomuksen ydin.

Then what is the use repining,

for where there's a will, there's a way,

And tomorrow the sun may to shining,

Althought it is cloudy today.

Pitkäkin talvi päättyy lopulta, lumeen hautautunut juna pääsee liikkeelle ja rata avautuu. Tulee joulu keskelle toukokuuta, kun Ingalsien Idästä lähetetty lahjapaketti vihdoin saadaan perille. Aurinko paistaa ja ruoho viheriöi - elämä hymyilee.

Pidän paljon näistä Lauran tarinoista. Ne eivät ehkä kaunokirjallisina ole ihan yksi yhteen historiallisten tosiasioiden kanssa, mutta hyvin vahvasti kuitenkin koettua ja elettyä. Voin hyvin ajatella, miten Idästä tulleet siirtolaiset eivät välttämättä osanneet ajatella, mihin joutuisivat Dakotan preerioilla eivätkä osanneet varautua kylmiin ja pitkiin talviin. Isä Ingals oli varmaan oppinut mies, tai hän osasi nähdä luonnossa sitä, mitä muut eivät pistäneet merkille. Hän miettii ja pohtii säätä, kun näkee erityisen vahvasti rakennetun piisaminpesän. Kun sitten kauppaan tulee vanha intiaani, joka kertoo, että joka seitsemäs talvi on ankara ja seitsemän kertaa seitsemäs talvi erityisen ankara, päättää isä Ingals muuttaa asutustilalta kaupunkiin. Eipä hän kuitenkaan tiennyt, mitä talvi toisi, vaikka luuli varautuneensa. Kolme päivää lumimyrskyä, päivä tai kaksi aurinkoista, sitten taas kolmen päivän lumimyrsky jne. 

Pitkä talvi preerialla niin kuin tämän teoksen suomennettu nimi kuuluu on selviytymistarina vailla vertaa. Tässä on sekä hyvä että paha läsnä, lähimmäisestä huoltapitävä rakkaus  kuin omanvoitonpyrkyryys. En halua sen enempää avata tarinaa, suosittelen vain lämpimästi tutustumaan tähän teokseen, ja muihinkin Lauran kirjoihin, jos et ole sitä vielä tehnyt.

Parista seikasta haluan kuitenkin kirjoittaa. Paitsi arjen kuvausta Lauran kirjoissa on löydettävissä paljon tapakulttuuria ja elämänarvoja, vaikka ne tulevatkin kuin sivupolkuina. Esimerkiksi kirjoissa on hyvin nähtävissä kuinka erilaiset luonteet isä Ingals ja Äiti Ingals olivat. Isä Ingals oli haaveilija, vaikka toki työteliäs ja aikaansaapa, mutta hän oli silti mies, joka viihtyi erämetsissä enemmän kuin sivistyneessä maailmassa, äiti Ingals oli entinen opettaja ja hän halusi elää sivistyneeesti. Sivistyksen tärkeys käy ilmi myös siinä, kuinka hän korjaa tyttärensä puheen huolellisemmaksi. Slangia ei varmaankaan hyväksytty Ingalsseilla. Myös se, että vaimo kunnioitti miestään käy ilmi, kun äiti Ingals erään kerran sanoo isä Ingalsille, että älä kiroile ja heti kohta pyytää anteeksi näpäystään. Ehkä kyseessä oli myös äänensävy, ehkä hän pyysi anteeksi sitä, että sanoi sen liian kipakasti.

Hengellisiä arvoja perhe kunnioitti. Heidän hyvä ystävä oli pastori Alden. Mitä kuitenkin itse syvästi ihmettelen, oli se näkemys, että ei saanut rukoilla mitään itselleen. Kun Almanzo ja Cap ovat viljanhakureissullaan ja ei tiedetä, ovatko he selvinneet takaisin ennen uutta myrskyä Laura ja Mary keskustelevat siitä, rukoilivatko he näiden puolesta. Mary sanoo, että "se ei olisi itselle pyytämistä,en sanonut mitään vehnästä, pyysin vain, että Jumala pitäisi heidät hengissä". No, onhan se epäitsekästä ajattelua, vaan itse olen kuitenkin  sitä mieltä, että kyllä omienkin tarpeiden puolesta voi rukoilla.

 , j

Ovatko Lauran kirjat rasistisia? Pieni talo preerialla -kirjassa Laura kertoo mustasta tohtorista,  kun perhe on sairastunut kuumetautiin, intiaaneja kuvataan sekä hyvässä että pahassa, Hyvin suurelta osalta Lauran teokset on kuitenkin kirjoitettu siirtolaisnäkökulmasta siis valkoisen väestön. Tätä puolta aloin miettiä Almanzon pohtiessa sitä, kuinka osa kaupunkia näkee nälkää ja pohtii lähteäkö etsimään tuota huhuttua viljaa. Hän lausuu veljeleen Royalille:

I'm free, white and twenty-one. Eli olen vapaa, valkoinen ja täysi-ikäinen (Täysi-ikäisyyden raja oli kaksikymmentäyksi). Itse asiassa Almanzo oli pari vuotta nuorempi, hän vain uskotteli olevansa täysi-ikäinen ja ehkä hän henkisesti olikin). Vapaa, valkoinen ja täysi-ikäinen. Se on aika lailla pohtimaan pistävä lause. Aivankuin se olisi kalleinta, mitä voisi omata.

No, niin tai näin, niin en minä tämän yhden lauseen perusteella näille  rasismin leimaa antaisi. Otettakoon tuokin lause aikaansa vasten, eli näissä kirjoissa on nähtävissä ja luettavissa, mitä oli olla ja elää Amerikassa joskus vuosisata pari sitten. 

Sonja lukuhetkissään on löytänyt tiedon, että vuosien 1880-1881 talvi todella koetteli Dakotaa ankaralla kädellä, mutta katsoo Lauran liioittelevan kuvauksissaan (näin saattaa olla, sillä Lauran kirjathan ovat kuitenkin kaunokirjalliseen muotoon kirjoitettuja lapsuusmuistoja), Pearl Clower mainitsee pitävänsä preeriahattua Lauran innoittamana ja Anna matkalla mikä mikä maahan kaipasi hieman enemmän romantiikkaa.
...
Tällä mukana maalaismaisemia haasteessa. Lauran elämä, jos mikä oli maalaistytön elämää.
USA:n osavaltiovalloitus kirjallisesti: South-Dakota (Etelä-Dakota)