Kerttu Juva: Leppiluodon leiriläiset!

 

Kerttu Juva

Leppiluodon leiriläiset

WSOY, 1951

166 + 1 s.

Kansi: Ei mainita, mutta voisi ehkä olla Wendeliniä?

 

Helkkyy laulurinnat,

välkkyy vetten pinnat,

paistaa päiväkulta, ilo ihmisten ...

Laivan kokasta kuului iloista laulua. Auringon säteet saivat meren kimaltelemaan ja lämmin etelätuuli hiveli suloisesti kansimatkustajien kasvoja.

Näin alkaa tämä mutkaton ja hauska tarina seitsemän tyttöpartiolaisen, se on Kurkivartion, viikon mittaisesta kesäleiristä Leppiluodolla, johon mahtuu niin erätaitojen hallinta kuin hengenpelastuskin. 

Kurkivartioon kuuluvat Marjaana (Marja-Leena Mattila), joka on vanhin ja vartion johtaja, Kaisa (Kaarina Kunnas) , joka taitaa ruoanlaiton, Mukke, eli Riitta Mustonen, joka on erityisen ruskettunut oltuaan sokerijuurikasmaalla harventamassa, Nekku, joka  Tappi,eli Taina Lehmusto, joka lienee herkkusuu ja koko sen mukainen, ja joka oli laitettu alkujaan partioon siksi, ettei tytöstä tulisi liian mukavuudenhaluinen, Pinkeli, joka haluaa "tutkia kaikki Leppiluodon kasvit ja järjestää niistä hienon mallikokoelman lippukunnan käyttöön". sekä Ressukka, nuorin joka on "isän pienokainen" ja vielä hieman epävarma taidoistaan. 

"Ja sitten oli taas tuollaisia vanhempia kuin Ressukan isä ja äiti, jotka eivät mitenkään olisi uskaltaneet päästää lastaan edes hetkeksi näkyvistään. Ihmeen hyvin Ressukka oli sentään pärjännyt tuosta ylenpalttisen huolellisesta hoidosta huolimatta. Ja leirillä hänestä varmaan tulisi aivan uusi ihminen. Sillä hyvää ainesta Ressukassa varmasti oli, sitä Tappi ei lainkaan epäillyt."

Tytöt ovat kaupunkilaisia, mutta leiri on jossain merensaaressa.  Ensimmäiseksi tehtäväksi tytöille muodostuu maidonhakureissu. Ensin he yrittävät läheisesta kartanosta, jossa asuu leskeksi jäänyt, surunmurtama paroni, jolla on kaksi pientä lasta, Ninni ja Henri. Paroni sanoo, ettei heillä ole maitoa myytäväksi yhtään enempää. Samoin käy monien talollisten kanssa. Paronin kovuutta arvostellaan, mutta kun ei toiset ole antanut, niin ei hekään. Onneksi tytöt tapaavat yksinäisen mökkiläismiehen, jolta maitoa kyllä heruu, vaikka lehmiä ei montaa olekaan. Tytöt joutuvat myös siirtämään lampaita saarelta toiselle ja siinä heille tuleekin melkonen hiki.

Marjaana keksii tytöille partiotaitojen oppimisen ohella hieman hauskuuttakin aarteenetsinnän muodossa. Aarteen löytää lopulta Ressukka. On myös kadonneen etsintää ja sitten nousee valtava ukonilma jonka laantuessa mereltä kuuluu avunhuutoja ja tytöt joutuvat hengenpelastajiksi, kun Paronin pikkupoika Henri on joutunut vedenvaraan Ninnin kyyristellessä tuuliajolla olevassa veneessä.

Kun ympäri käydään ja yhteen tullaan, niin paroni huomaa tulleensa taloudenhoitajansa vedättämäksi. Ja Ressukka puolestaan liitetään Kurkivartioon juhallisin menoin.

Reipashenkinen nuortenkirja, jossa arkisten askareiden ja lähimmäisen auttamisen ohella koetaan hieman seikkailuakin. Tosin tämä kartanokytkös tuo teokseen pienen epäuskottavuusaspektin. Ilman sitä tarina voisi hyvinkin olla todellista partioelämää ja nuorten tyttöjen olemista. Mutta täytyyhän tarinassa olla hieman jännitettäkin, vaikka sitten hieman epätodellistakin. Ja mistä sen tietää, vaikka joskus jossain olisi ollut kieroja taloudenhoitajia kartanoissa. 

Tähän on jatko-osakin: Kurkivartio kunnostautuu, jonka olen jo aiemmin lukenutkin. Yhdessä nämä muodostavat vallan mainion ja yhtenäisen tarinan partiohengen luonteesta ja luontosuhteen merkityksestä.

--

Kirjoja Ulapalta -lukuhaaste

Muualla blogeissa:

Aittatonttu on kirjoittanut teoksesta kiintoisan näkökulman, joka ei kuitenkaan vähennä teoksen arvoa, päinvastoin mielestäni

Esko Honkanen: Sudenhuuto!

 

Esko Honkanen

Sudenhuuto

Seikkkailukertomus rajaseudulta

Karisto, 1959 (2. painos)

129 s.

Kansi: Helga Sjöstedt

Aloitus: Maantienristeyksessä vetelehti joukko poikia.

Lopetus:  Pian se saisi tuhdolleen koko sukeltelevan ja iloitsevan poikajoukkonsa.

Esko Honkasen Sudenhuuto on erikoinen poikakirja. Toisaalta hyvin tavallinen poikakirja. Reipasta partiohenkeä, hurjaa seikkailua ja poikajoukon nahinaa. Eletään talvi-/jatkosodan jälkeisiä aikoja, jossain itärajan tuntumassa. Teoksen päähenkilö Esa Tyynelä, joka kutsuu itseään yksinäiseksi samoilijaksi n:o 333 ja ottanut partionimekseen Susi on Karjalan evakkoja jostain Laatokan rantamilta. Alun vetelehtivä poikajoukko kiduttaa löytämäänsä koppakuoriaista, jonka Esa keskeyttää. Esa on partiolainen ja muun poikajoukon mielestä mamselli. Kun koppakuoriainen lentää Esan toimesta metikköön on syntyä tappelu, jonka keskeyttää tapahtuma, jonka seurauksena Esasta tuleekin sankari. Poikajoukon kingi Are alkaa ihailla Esaa. 

Tapahtumat seuraavat toisiaan ja Esasta tulee toimeliaisuutensa seurauksena poikajoukon johtaja. Perustetaan Susivartio. Pojat kunnostavat vanhan veneen ja antavat sille nimen Merihirviö. Kesän suuri seikkailu alkaa kuitenkin suuresta lipunryöstöstä Susivartion ja Haukkavartion välillä. Esa joutuu erilleen muusta susivartiosta ja ryöstömurhaajien tielle ja vangiksi. Tässä vaiheessa tarinassa alkoi olla kovasti tuttuja piirteitä ja mieleen nousi aiemmin lukemani Jere - suuri survival blues, jossa oli vähän samoja teemoja, vaikka ei yksi yhteen tarinat menekään. 

Sudenhuuto on ehta poikakirja, mutta uskottavuus kyllä kärsii juonenkäänteissä ja tapahtumissa ja tämä erityistapahtuma tekee teoksesta erikoisen. Täytyy sanoa, että tämä on ehkä kirjoitettu Suomen sodanjälkeisessä poliittisessa YYA-hengessä, sillä roistojoukko vie Esan yli itarajan ja perässä menee susivartion muita poikia, jotka jäljittävät Esaa. Jäljittävät jäävät heti kiinni, mutta perässä tulee muita partiolaisia partionjohtajan kanssa. Ja sitten menee tarina tosi överiksi, kun rajantakainen upseeri katkaisee piikkilangan ja päästää joukon yli rajan antamaan savumerkkejä läheiseltä kukkulalta lähistöllä liikkuville partiolaisille. Paikalle saapuu poliiseja ja virkavaltaa ja yksi partiolaisista lähtee venäjää puhuvan etsivän kanssa jäljittämään roistoja ja näiden viemää Esaa. Rajantakainen upseeri antaa vieläpä aseen partiolais-Masalle.

No, roistot tavoitetaan ja kaikki päättyy hyvin ja sankareista ja yhteistyöstä kirjoitetaan sanomalehteen. Pojat saavat muhkean palkkion, jonka lahjoittavat Karjalan orvoille. 

Teoksessa mainitaan mm. Simpele ja Kivijärvi. Lisäksi mainitaan Porokkola, jonka kautta kiinniotetut ja kuulusteluihin joutuneet partiopojat palautettiin. Nimi lienee keksitty, mutta muistuttaa kovasti Porkkalaa.

Kansikuva minut kutsui tämän tarinan äärelle. Vaikka oikean suden huudosta ei ollutkaan kyse, niin sudenhuuto kyllä kiiri pelästyttävänä, jos kohta myös merkinantona. Minua tämä tarina ei ihan vakuuttanut. Elämän realiteetit kun ovat olleet (näin uskon)  ja ovat vähän erilaiset, mutta ne ei ehkä seikkailutarinoissa ole niin tärkeitä. Pääasia kun on  menevä tarina ja onnellinen loppu. 

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 1.   Kirjan nimessä, kannessa tai takakansitekstissä on poro tai susi, 

Sami Tojkander: Jere - Suuri survival blues!

 

Sami Tojkander

Jere - Suuri survival blues

Aika, 1999

160 s.

Kansi: Harri Lehikoinen

Kelkanuran jälkeen Pomo eteni pitäen heinää pystyssä edessään, pysähty välillä ja peitti jälkensä. Pian heinä alko taipuun. Se hapuili varovaisesti ja tunsi sormia vasten valkoisen tapsin. Siihen kun olisi kävellen lompsauttanut, niin olis paukahtanu hälytin.

Jere on 16-vuotias kymppiluokkalainen. Raju kaveri, juo polttaa ja tappelee. Koulunkäyntikin on vähän sitä ja tätä. Opettajallekin tehdään jäynää. Jere lähtee kuitenkin luokkakaverinsa Ripan kanssa eräretkelle. Kyse on kristillisestä partiotoiminnasta. 

Eräretkestä tulee kuitenkin kaikkea muuta kuin hauska talvinen hiihtoretki partioon tutustumisine, sillä seudulla on liikkunut vaarallinen rikollisryhmä, jonka kanssa partiojoukon tiet risteävät. Kyse ei ole mistään pienestä rikollisryhmästä, vaan Ruotsista johdetusta mafiajoukosta. Johtaja on siis Ruotsissa, mutta Suomen puolella joukkoa johtaa Vänskä-niminen kaveri, joka on tutustunut tähän Vaaraan Virossa. Vänskä ja hänen viisi toveriaan on entisiä RUK:sia Haminasta. Armeijaura jää kuitenkin taakse ikävän tapaturman takia, josta tulee murhatutkinta, joka ei kuitenkaan selviä ja porukka ei jää kiinni. Tapaus tunnollaan miesjoukko erkaantuu, kunnes Vänskä seikkailtuaan ulkomailla houkuttelee toveinsa rikosten keskelle kertoen, kuinka maailmaa pian hallitaan Saksasta päin.

Jere - Suuri Survival blues on  aika hurja tarina kaikkine juonenkäänteineen ja tapahtumineen. Samalla se on hieman naivi. Mielikuvitus on kyllä kirjoittajalla laukannut hyvää vauhtia. Kerronnallisesti tämä on nuorten näkökulmasta kirjoitettu, kielellisesti reipasta ja slangivoittoista tekstiä, Tosin jotkin ilmaisut ovat varmasti vanhentuneita. Sairas-sana laatua ilmaisevana sanana oli yhteen aikaan suosittu ilmaisu, mutta ei sitä taideta enää niin suuresti käyttää. Jotkut ilmaisut ovat itselleni myös vähän outoja ja kummallisia, kuten täpönä-ilmaisu, mikä tarkoittaa jotain siihen suuntaan kuin "täydellä sydämellä".

Kertoja on Jere, joka kertoo tarinaa ensialkuun minä-muodossa, mutta jossain vaiheessa muuttuukin kaikkitietäväksi kertojaksi. Tämä on hieman jännä suunnanvaihto ja tuo oman uskottavuusongelmansa. Kuinka kertoja Jere pystyy tietämään, mitä Karhu-joukkojen ryhmäpalaverissa tapahtuu, kun hän ei itse ole kuuntelemassa. Tai mistä hän tietää, mitä rikollisryhmän jäsenet tuumailevat? Alku on siis minä-näkökulmaa, sitten tulee kaikkitietävää kerrontaa ja lopuksi taas vähän minä-näkökulmaa. 

Uskottavuutta herättää myös alkuun laittamassani otteessa mainittu heinäkorsi, joita käytetään enemmänkin. On talvi. Lunta on maastossa reippaasti. Mistä siellä lumen keskellä saisi heinänkorsia noukittua. Ja tuntuu hieman humoristiselta ajatella, kuinka partionjohtaja etenee heinänkorsi edessään, ikäänkuin suojaamassa, kohden rikollisten asuttamaan erämaakämppää, mutta voihan olla, että olen tulkinnut korren tarkoituksen väärin. Toisaalta  heinänkorrella tuskin saa jälkiäänkään peitettyä.

Kyllähän tämä luki ja olihan tämä ihan jännä seikkailutarina. Mieleen tulee, että tällainen tarina voisi olla jonkun nuoren pojan kirjoittama, mutta kun etsin tietoja kirjailijasta löysin tiedon, että kirjailija on ollut  ehdokkaana jossain vaaleissa 2008. Ikäkin tuossa vaalitulosjutussa mainittiin ja hieman laskesteltuani tulin siihen tulokseen, että kirjailija on ollut kolmissakymmenissä tämän kirjoitettuaan ja koska näkyy olevan aliupseeri armeijataustaltaan on hän tätä kirjoittaessaan varmaankin tiennyt asioista ja realiteeteisa. 

Niin, ettei tämä ihan epäuskottava tarina detaljeiltaan ole. Minä nyt vain lukiessani olin vähän epäuskoinen noiden heinänkorsien saatavuuden ja tarkoitusten suhteen. Ja kyllähän tästä tarinasta tulee mieleen hieman "kieli poskessa" kirjoitettu tarina. Partio ja seikkailutarinaan on sisällytetty hengellinen ulottuvuus pyrkien nuorekkaaseen ilmaisuun. Hieman kuitenkin ilmaisuja olisi voinut vielä viilata, kaikilta osin, ainakin nykyvalossa ajatellen, jotkin kohdan hieman krihnaavat. 

Vauhti, jännitys ja elämänarvot, siinä tämän teoksen taustateemat.

---

Pieni Helmet 2024, kohta 1: 1. Kirjan nimessä on erisnimi

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, tunteet, kohta 17: Pelko, kauhu

Kerttu Juva: Kurki-vartio kunnostautuu!

Kerttu Juva

Kurki-vartio kunnostautuu

WSOY, 1959 (2. painos)

155 s.

Kansikuvitus: Leena Puranen

 

 

 

 

 

Kurkivartio kunnostautuu on kirja ajalta menneeltä, mutta ei kuitenkaan täysin vanhentunut. Kyllä tämä mielestäni sopii nykylapsillekin luettavaksi. Ajallisesti tämä sijoittuneet sodanjälkeiseen Suomeen, mutta ihan varma en asiasta ole. Jotain ajankuvasta kuitenkin kertoo se, että banaajeja oli vaikea saada. Joulua vietettiin kuunnellen radiostalastenohjelmaa. Tytöt alkavat kerätä lehtitilauksia saadakseen rahaa ja auttaakseen erästä köyhää naista ja tämän kolmea lasta, joiden isä on kadonnut merille. Tytöt alkavat myös selvittää, onko kadonnut isä mahdollisesti löydettävissä. "Maailma on sentään kummallisen pieni", he totetavat kuin löytävät merestä paketin, jonka kautta he pääsevät kadonneen jäljille.

Kertoja on ulkopuolinen kaikkitietävä, joka vie tarinaa eteenpäin  kuvaillen ja kertoen seitsemän partiotytön toimintaa. Partiotytöt ovat: Nekku, Kaisa, Tappi, Mukke, Marjaana (joka ilmeisestikin on vartion johtaja) Pinkeli ja Ressukka.

Miljöö on kaupunki, merenrantakaupunki, sillä kirjassa puhutaan laivoista ja tytöt ottavat osaa soutukilpailuunkin. Onko kyseessä Helsinki vai Turku vai kenties joku muu rannikkokaupunki ei tule  selkeästi esille. Puhutaan kyllä sillasta, jonka yli tytöt kulkevat (tämä tuo mieleeni Helsingin Pitkänsillan). Tytöt käyvät yhteiskoulua. Kouluelämää ei kuitenkaan juuri kuvata, paitsi englanninkielen opiskelua, joka on vaikeaa ainakin Nekulle. Englanninopettaja on saanut nimen Kalpea Kamala. Nekun suhtautuminen englanninkieleen kuitenkin muuttuu, kun hän toverinsa kanssa tapaakin opettajan lehtitilausreissullaan ja alkaa nähdä tämän uusin silmin. Englannin tunneista tuleekin mielenkiintoisia ja Nekun viitonen nousee peräti kahdeksaiseen. 

Kurki-vartio kunnostautuu on ennen kaikkea partiotoimintaa valottava koloineen ja vartioineen ja Aina valmiina -aatteineen. Samalla se on tarina suomalaisesta yhteiskunnasta aikana, jolloin kristillinen usko oli osa arkea ja kuului luonnollisena osana elämää. Kirja on jatkoa tekijän aiempaan teokseen: Leppiluodon leiriläiset, jota en ole lukenut, mutta jonka tapahtumiin kyllä viitataan tässä teoksessa ja siksi se olisi kiva lukea, sekin. Kerronta kulkee yleensä preesensissä, läsnäolevana, vaikka kyseessä olisi menneet tapahtumat. 

"Kuka siellä, kysyi hauras vanha ääni ja oven rakoon ilmestyi piei kyyryinen olento, jonka suuret ja hämmästyttävän kirkkaaat silmät pelokkaasti tähyilivät porraskäytävään. Tyttöjen näkeminen ilmeisesti rauhoitti vanhusta, koska hän hymyili miltei ystävällisesti vetäessään oven kiinni, ennen kuin Pinkeli ehti saada sanaakaan suustaan."

Tämä tekstiote teki minulle, lukijalle harhautuksen, sillä näin tätä lukiessani vanhan kumaraisen mieshenkilön. Miksi liitin kuvauksen mieheen, en osaa sanoa, mutta joka  tapauksessa mielikuva oli väärä, sillä Nekku sanoo häntä hetkistä myöhemmin pelokkaaksi mummuksi.

Erikoiselta ilmaisulta kuulostaa  Tapin kuvaus 'murtovarkaan' housuista, jotka olivat suorastaan julmat.  Lyijyvesikääre herättää kysymyksiä. Millainen sairaanhoidollinen menetelmä on ollut kyseessä. Samoin outo sana on niger. Onko kyseessä teltta vai ehkä makuupussi? Niin teltasta kuuin makuupussistakin puhutaan kuitenkin ihan telttanakin ja makuupussina. Ja turm-keitin. Millainenkahan se mahtanee olla?

Elämänohje tai viisaus:

Vara on viisautta ei enne.

---

Tällä mukana Kirjoja ulapalta -lukuhaasteessa.

 

 

Christopher Beck: Meripartiolaisia!

Christopher Beck

Meripartiolaisia

Englanninkielestä suomentanut Jussi Tervaskanto

Arvi A. Karisto, 1939 (2. painos)

269 s.

Meripartiolaisia on reipashenkinen poikakirja, täynnä seikkailua, joka välillä käy todellavaaralliseksi, toisaalta myös täynnä rohkeutta ja partiolaisen tunnusalauseen Aina valmiina -hengen mukaista toisen pulaan joutuneen auttamista.

Päähenkilö Roddy Kynaston on 16-vuotias nuorukainen Walesin rannikolta Portglaskin satamakylästä. Ollessaan eräänä päivän ystävänsä Arnold Gillamin kanssa Pendarg Headilla hän kuulee huudon ja lähtee tutkimaan sen alkuperää. Hän löytääkin nuoren pojan, joka pitelee viimeisillä voimillaan kiinni jostain kivenlohkareesta. Vuorenrinne on jyrkkä, sinne ei pääse sen paremmin alhaalta kuin ylhäältä. 

"Siunatkoon, jopa on paha paikka! huudahti Davies, läähättäen ehdittyään Roddyn rinnalle. Hänen ilmeensä oli säikähtynyt, kun hän reunan yli kurkistettuaan keski pojan, joka pysytteli kallion seinämässä kiinni, puolitiessä taivaan ja meren välissä. - Emme ikinä voi päästä häneen käsiksi, lisäsi hän epätoivoisena."

Davies on lähitalon isäntä, joka on tullut köyden kansa avuksi. Kallio on vain ulospäin työntyvä ja käyttä ei saa pojan ulotuville.

Roddy on katsellut kallionseinämää ja ajattelee, että jos hänet lasketaan alas hieman sivummalta, niin hän pystyy siirtymään kallion kuvetta  pojan luokse ja viemään köyden tälle.

Tukala paikka, jonka kuvaus jää minulle hieman epäselväksi ja mikä jossain määrin tuntuu epäuskottavaltakin. Minun on vaikea kuvittella tilannetta, jossa toisella kädellä pitää kiinni jostain kivennytystä ja toisella kaivaa koloa kallioon saadakseen tukea jalalle.

No, epäuskottavuudesta huolimatta tämä oli metka ja kiva kirja, jossa tapahtumia riitti. Kun poika, Drake Denny on saatu pelastettua, hänet otetaan joukkoon mukaaan. Denny isä on entinen merikapteeni, joka poikansa kanssa asuu kumollaan olevassa laivanhylyssä. Kapteeni Denny kautta Roddy kuulee myös laivanhylystä, joka seisoo jollain matalikolla ja jonka poikajoukko voisi saada vartiolaivakseen.

Mennessään tutkimaan laivaa pojat joutuvat tekemisiin miesjoukon kanssa, jolla on jotain hämäriä suunnitelmia laivan suhteen, mutta ajavat heidät pois. Miesjoukon johtaja kuitenkin tulee Roddya ja Drakea vastaan myöhemmin, kun he ovat veneellä myrskyn keskellä ja heidät pelastetaan kalastusalukselle. Myrskyjä ja haaksrikkoja seuraa toinen toisensa perään. Pojat saavat uuden tuttavuuden Kirby Scottista, joka etsii isänsä laivanhylkyä Vestaa ja jossa on tärkeitä papereita New Foundlandin malmivaltaukseen. Kirby pyydetään poikavartion johtajaksi.

Seikkailut ei pääty siihen. Roddy ja  Drake lähtevät tutkimaan maastoa ja joutuvat erästä luolaa tutkiessaan todelliseen hengenvaaraan. Minulle tulee ahtaanpaikan kammo jo lukiessa. Siitäkin selvitään, vaikka tässäkin kuvauksessa on puutteensa. Tämän jälkeen seuraa heti perään valtava myrsky ja ukonilma ja uusi haaksirikko, joka vie pojat ja laivanväen, johon heidät on saatu pelastettua juoksuhiekkariutalle. Tässä on taas epäuskottavuutta tai ainakin minun on hyvin vaikea kuvitella tilannetta. Ja kun siitä on selviydytty, niin sitten on vielä dynamiittilastissa oleva laiva lähellä erästä kartanoa, jota uhkaa tuhoutuminen, jos laiva lipuu merivirtojen viemänä sen lähelle. 

Kiperiä tilanteita siis riittää.

Kaikki päättyy Vestan hylyn löytämiseen. Roddykin pukeutuu sukelluspukuun ja kokee jälleen uuden seikkailun, kun häntä vastassa on valtava meriankerias. Kirbyn kaipaamat paperit kuitenkin löydetään ja hylky, jossa on muutakin arvokasta - niin, sen Roddy huutaa huutokaupassa itselleen.

...

Tämä ei ollut hassumpi lukukokemus.  Esimerkiksi sukelluspukuun pukeutumisen kuvaus herättää uteliaisuutta historiallisiin faktoihin nähden. Teoksen alkulehdillä mainitaan, että tämä on "suomalaisen partioliiton kirjallisuusvaliokunnna hyväksymä", joten ehkä nämä yksityiskohdat sitten on todettu paikkanspitäviksi, niin uskomattomilta kuin jotkut kuvaukset vaikuttavatkin. 

Kirja on ilmestynyt alkujana sata vuotta sitten. Uudempikin painos teoksesta löytyy kuin tämä lukemani laitos. Kerronnallisesti tämä ei kuitenkaan ole vanhahtavaa vaan ihan lukukelpoista puhekieltä. No, muutama erikoisempi ilmaisu löytyy, kuten juoksuhiekasta mainittu 'liejupulla'. Meriseikkailusta kun on kysymys on tässä myös paljon merisanastoa, joista ainakin pyykatti kuulosti minun korvaan oudoimmalta ja ennen kuulemattomalta.

---

Kirja sai minut joidenkin kuvausten kohdalla

Tällä mukana Kirjoja ulapalta -haasteessa

Gretha Stevns: Susy ja mustalaistyttö!

Gretha Stevs
Susy ja mustalaistyttö
Tammi, 1951
125 + 1 s.
Alkuteos: Susy og zigennerpigen
Suomentanut: Inkeri Hämäläinen
Kuvittanut  Maija Karma


Susy on punatukkainen metsänvartijan tytär. Hänen parhaat ystävänsä ovat Vibeke ja Solveig, joiden kanssa hän innostuu partiotoiminnasta.Ennen tätä hän kuitenkin ehtii ratsastusretkellään pelastamaan Hiidenmetsän suosta sinne uponneen tyttölapsen, joka hätäisesti kiitettyään häviää kauhealla vauhdilla puiden lomaan.

Kaikenlaista ehtii tapahtumaan tässä ihan kivassa tyttökirjassa, jonka miljöö on hieman hakusalla. Kirjassa puhutaan Hiidenmetsästä ja metsänvartijasta, on Linna ja siellä asuva Kreivi puolisoineen ja Vibeke-tyttären kanssa. Ilmeisesti kuitenkin eletään jossain tanskalaisessa maaseutuyhteisössä joskus satakuntytäa vuotta sitten, koska tarinan edetessä puhutaan pellavan loukuttamisesta. Tästä toimesta ei nykyjan lapset ja paljon aikuisetkaan taida enää tietää paljoakaan. 

Kirjan tapahtumista mainittakoon, että Susy on vallaton tuuliviiri, joka ei aina ajattele nenäänsä pitemmälle. Hän on muun muassa vähällä hukuttaa ystävänsä uimareissulla ja vain toisen toverin nopea toiminta pelastaa tilanteen. Samoin Susy hukkaa rahaa sisältävän kirjekuoren, josta isänsä on niin vihainen, että käskee tyttöjä purkamaan rakantemansa rantamajan ja ennen ei ole tulemista kotiin, ennen kuin rahat on löytyneet. Lisäksi kirjassa syttyy tulipalo, jonka sytyttämisestä tyttöjä syytetään. 

Kaikenlaista siis sattuu ja tapahtuu.

Kerron sinulle asian, niinkuin asia on, Solveig! Kysyin eilen isältäni, saisinko ruveta partiolaiseksi, mutta valitettavasti hän kielsi. Partioliike ei ole tyttöjä varten, hän sanoi, ikäänkuin ei partiotyttöjä olisi vaikka kuinka paljon. Mutta isän kielto on kuitenkin kielto, eikä sen suhteen ole muuta tehtävissä kuin yrittää saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että partiotytöksi rythymiseen saattaa olla olemassa päteviä syitä.

Susyn isä tuntuu siis aika vanhakantaiselta. Että siis partiotoiminta ei olisi tyttöjen hommaa. No, tarinan edetessä isän asenne ehtii muuttua niin suuntaan kuin toiseen.

Hetkistä myöhemmin hän istui Pellen selässä ja kiiti metsän halki. Hän vihelteli hilpeästi ja kaarsi m,aantielle kohti kylää. Pellen kaviot kopisivat kuin kalikat vasten maantien kovaa asfalttia , joka siellä täällä alkoi pehmetä auringossa.

Mitä ihmettä? kysyn minä. Sulaako asfaltti ja oliko yleensä 1900-luvun taitteessa tai alkupuolella Tanskan maaseudulla asfaltoituja teitä? Minusta asfaltti ei todellakaan sula. Kenties tässä pitäisi puhua sorasta, mutta ei sorakaan sula. Tämä lause on siis vaatisi vähän tarkempaa analyysia  alkuperäisteosta vasten, mitä kirjailija on tarkoittanut? Tällaisena lause ei kuitenkaan kuvaa todellisuutta. Maa saattoi pehmetä auringossa, mutta kun oli kesä, ei kyse voinut olla roudastakaan. 

Sadunomaisen kuvauksellinen lause:

Suoeukko keitteli tänä yönä ahkerasti usvaansa.

Pidin tästä kirjasta sen vanhanaikaisen viehättävyyden ja tyttöenergian takia. En kuitenkaan pitänyt siitä tavasta, jolla tässä kirjassa kuvattiin mustalaiselämää. Se oli mielestäni liian yleistävää. Säätyerot tulivat aika selvästi esille, vaikka hyväsydäminen Susy toimittikin niin, että orpo Tanya pääsi kunnon oloihin.

Susy-sarja on ilmestynyt uusintapainoksina joskus 1980-luvun tietämissä. Minua kuitenkin viehättää nämä vanhat painokset, ei vähiten Maija Karman viehättävän kuvituksen  ansiosta.

Tällä mukana kirjallisella retkellä Kirjallisella retkellä ohjoismaissa. (Tanska)