perjantai 15. marraskuuta 2019

Jaakko Sahimaa: Suvun savut!


























Jaakko Sahimaa
Suvun savut
Ristin Voitto,1972
269 s.
Kansikuva: Tuntematon


Kirjailijan aloitus Lukijalle:

"Kun tällainen uskonnollinen romaani ilmestyy markkinoille, tiedustelevat vakavamieliset lukijat heti todellisuuspohjaa. Romaaninkirjoittajan tarkoituksena ei kuitenkaan useimmiten ole historian kirjoittaminen tapahtuneista, vaan hän haluaa sanoa jotain kansalle kirjansa kautta. Siksipä hänelle on suotu suuri liikkumavapaus, kunhan vain kerrotut tapahtumat pysyttelevät mahdollisuuksien rajoissa." 

Sahimaan teos Suvun savut sijoittuu Kainuuseen, Kirokorven taloon ja naapurustoon. Kirjailjan sanoin, tarina koostuu "kaikesta näkemästäni ja kuulemastani kuitenkin niin, että jälkiäni lienee vaikea seurata."

Tarinan pääosassa on siis Kirokorvella asuva Tuomas ja Lyyli Juntunen sekä heidän pojanpoikansa Heikki. Tarina sijoittuua ajalliseti 60-/70-luvuille. Heikki on palaamassa armeijasta kotiseudulleen ja miettii, mihin ryhtyä. Jatkaako asumista kotitalossa, seudulla, jossa  elämisen mahdollisuudet ovat kaitaset ja kovan työn takana ja asukkaat vähenemässä, vai ryhtyäkö armeijan palvelukseen, vai kenties muuttaa amerikoihin, johon naapurustosta on lähdössä väkeä.

Lisäksi Heikkiä mietityttää Kirokorven historia, jossa on monenlaista rankkaa tapahtumaa sotavuosilta koettu. 

Teos on vahvasti hengellisiin asioihin paneutuva, ja erityisesesti helluntailaisesta näkökulmasta. Aluksi ajattelin, vaikka itse helluntailainen olenkin, että kylläpä on ajastaan jäljessä tämä kuvaus, mutta mitä pidemmälle luin, sitä ajankohtaisemmaksi sanoma ja teksti alkoi käydä eikä ajasta jäljessä olemiselle  enää ollutkaan sijaansa. Tietysti tarinassa kuvastuu 60-luvun elämä ja tavat ja maaseutuyhteisö. Paitsi hengellistä ulottuvuutta tämä teos on kunnianosoitus suomalaiselle talonpojalle. Sahimaan kerronta on kansanomaista, juurevaa ja maanläheistä. Murresanoja löytyy siellä täällä kerronnan lomassa. Mainittakoon esimerkiksi sana kontu, joka itselleni merkitsee seutua, maata, paikkaa, kuten kotikontu, mutta tässä se tarkoittaakin eläinten rehuja. Enpä olisi tuota tiennyt ,ellei sanaa olisi alalaidassa selitetty.

Teoksessa on muutamia kirjallisuusviitteitä, kuten Runebergin Vänriki Stoolin tarinat ja Kainuussa kun ollaan, niin Kiannon Nälkämaan laulua ei voi ohittaa. Tuo kotiseutulaulu on minulle rakas ja läheinen, vaikka en Kainuusta olekaan. Sen sanat ja sävel jotenkin kolahtaa ja solahtaa minun mieleni väreihin.

Mikä tässä teoksesa on erityisen mielenkiintoista on se, että kirjailja on saanut tämän kirjoittamiseen Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahaston apurahan vuonna 1971. 

Kansipaperien kuvitus on mielestäni hieno. Kuvittajasta ei ole mainintaa, mieleeni tulee kuitenkin, että kuvitus hieman muistuttaa Osmo Omenamäen tyyliä. Lieneekö sitten hänen vai jonkun muun, se jää arvoitukseksi.
---
Tällä mukana Mennään metsään -haasteessa. Metsissäkin tässä kuljetaan karhunkaadossa ja vähän muissakin puuhissa.




"

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Suuri TYTTÖKIRJA-ARVONTA!

Olen taas katsastanut kirjavarastoja ja huomannut, että joitakin teoksia on kerääntynyt kaksin kappalein. Niinpä pistänkin nyt pystyyn oikein suurarvonnan. Arvon seuraavat kirjapaketit.
Tyttökirjapaketti  1

Sisältää kolme NTK:n kirjaa
Batchelor Margaret: Morvenna suojatti
Von Tempski Armine: Pami-tytön paratiisi
Aira Kokki: Me katosime kylästä

Tyttökirjapaketti 2


Sisältää kaksi osaa  A. Stephen Tringin  Penny-trilogiasta.


Tyttökirjapaketti 3

Sisältää teokset: 
Kaija Pakkanen: Missu löytää ratkaisun 
Leena Härmä: Tuittupää ja salaperäinen Samu ja Tuittupää ja pikku-Totsi.



 

Tyttökirjapaketti 4 
Catherine Marshallin Christy-kirjat 

Arvonnassa mukana:

Sara K.



Tyttökirjapaketti 5
Teokset ovat ruotsinkielisiä
Gretha Stevens: Susy och Solveig ja Susy & Co.
           








Voit ottaa arvontaan osaa toimimalla seuraavasti: 

Jätä kommenti tähän postaukseen kera linkin, josta sinut saa kiinni, jos voitto osuu kohdallesi. Jos toimivaa linkkiä ei viestistä löydy, ei sen jättäjä ole mukana arvonnassa. Muista ilmoittaa, minkä paketin/pakettien arvonnassa haluat olla mukana.

Voit myös ilmoittautua mukaan arvontaan laittamalla minulle sähköpostia (ainoeinontytar . harjula @ gmail . comiin) otsikolla tyttökirja-arvonta ja ilmoittamalla minkä paketin/pakettien arvonnassa olet mukana. 

Voit ottaa osaa kaikkien pakettien arvontaan. Arvon kunkin paketin kuitenkin erikseen siten, että jos henkilö voittaa yhden paketin, hän ei ole enää mukana muiden pakettien arvonnassa.  Näin voitot kohdentuvat eri henkilöille. 

Aika päättyy 12.12.2019 klo 24.00, jonka jälkeen tulleet viestit eivät ole mukana arvonnassa.

Onnea ja lukuiloa!

maanantai 4. marraskuuta 2019

Ilmari Mustonen: Vuorilla kruunatut!



Ilmari Mustonen
Vuorilla kruunatut
Eeva ja Erik Barendsenin marttyyrikertomus
Uusi Tie 1997
95 s,


Jokainen kristitty tietää, että kristinuskon historia on myös marttyyrien historiaa" Jeesus sanoi omilleen: "Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne." Joh.15:20. ---  --- Vaika marttyyrius kuuluu Kristuksen selvään ilmoitukseen, järkyttyi kristitty maailma kuullessaan 30.12.1980 tapahtuneista murhista. Nyt oli Eeva ja Erik Barendsenin vuoro liittyä veritodistajien joukkoon.

Vuorilla kruunatut kertoo suomalaisen Eevan ja hollantilaisen Erikin tarinan. Eeva oli syntynyt Karjalassa, sodan myötä siirtynyt evakkona Keski-Suomeen.Tullut nuorena tyttönä uskoon Kansan Raamattuseuran nuorten leirillä. Hän valmistui ensin kirjansitojaksi, sittemmin laborantiksi. Hän työskenteli ensin Jyväskylän keskussairaalassa, mutta lähetyskutsu alkoi vähitellen kasvaa hänen sydämessään. Kun hän kuuli laborantin paikasta Afganistanissa hän tunsi tuon paikan omakseen.Opiskeltuaan ensin englantia Englannissa hän siirtyi Kabuliin. Siellä hän tapasi Erik Barendsenin, joka toimi siellä farmaseuttina. He rakastuivat, menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta. 

Kahdeksan vuoden ajan Eeva ja Erik tekivät lähetystyötä afgaanien parissa. Tuli sota, mutta he pysyivät paikoillaan loma-aikoja lukuunottamatta. Tuli vuodenvaihde 1980/81. Mitä tapahtui? Miksi? Syitä tai syyllisiä ei koskaan selvitetty. Eeva ja Erik löydettiin surmattuina. Lapset löysivät vanhempansa aamulla (vanhin lapista 5-vuotias) kun heräsivät (heidät oli huumattu.

Eevan tarinan on kirjoittanut hänen pappis-veljensä siskonsa muistoksi. Kirjassa on valokuvaliite. Kukin luku alkaa jollain runo- tai virsilainalla. Kerronnallisesti Eevan tarina alkaa lapsuudesta, kulkee eteenpäin "kaikkitietävän" kertojan äänellä ja Eevan kirjesitaatein. Tämä on hyvin autenttinen tarina lähetysnäystä ja uskollisuudesta saadulle kutsulle.

--
 Afganistaniin sijoittuu myös tarina Seijasta, joka myös sai surmansa tuossa sodan runtelemassa maassa.

Blaine Harden: Leiri 14 Pako Pohjois-Koreasta !


Blaine Harden
Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta
Alkuteos: Escape from Camp 14
Suomentanut Ruth Jakobson
Gummerus, 2012
195 s.












Shin In Geun oli 4-vuotias, kun hän näki ensimmäisen teloituksensa. Shin asui työleirillä. Hän oli syntynyt työleirillä, eikä tiennyt toisenlaisesta elämästä mitään. Shin asui leirillä isänsä, äitinsä ja vanhemman veljensä kanssa. He olivat pohjois-korealaista 'pohjasakkaa', tuomitut elämään vähempiarvoisina, työhön piiskattuina syntyperästään syyllisinä. Ainoa, mitä Shin kaipasi oli ruoka. Hänen oli aina nälkä.

Leiri 14 on karua luettavaa. Kaikkein kamalinta oli katsoa piirroksia, joita Shinin kertomuksesta oli piirretty. Ne toi liian iholle ne julmuudet,  joita Shin koki. Ei sillä, etteikö Shin itsekin olisi ollut julma, hän ei tiennyt syyllisyydestä mitään. Hänet oli opetettu vakoilemaan, ilmiantamaan.
 Paettuaan Pohjois-Koreasta Shin muutti nimensä, hän muutti ensin Etelä-Koreaan, josta hän sai kansalaisuuden, muutti sitten Yhdysvaltoihin, jossa hän sittemmin alkoi puhua ihmisoikeuksien puolesta.Sopeutuminen uusiin oloihin ei kuitenkaan ole ollut helppoa.

"Olen kohoamassa eläimen tasolta, mutta edistys on todella hidasta. Joskus yritän itkeä ja nauraa kuin muut kokeillakseni, tuntuuko se joltain." - Shin Dong Hyuk. 

Blane Harden kuljettaa kerronnallisesti vuoroin Shinin tarinaa, vuoroin kuvausta Pohjois-Korean historiasta ja oloista. Shinin tarinan ohella tämä on raportti eräästä maailman suljetuimmasta maasta ja äärimmäisestä kärsimyksestä.


keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Kirjoja ulapalta -haasteesta!

 
Kirjoja ulapalta oli kiehtovan kuuloinen haaste. Valitettavasti en ehtinyt haasteeseen lukea enempää kuin yhden kirjan:


Merta kyllä sivuttiin muutamassa kirjassa, kuten  Joseph L. Lincolnin kirjassa Viisas Mary, jossa päähenkilöinä oli kaksi vanhaa merimiestä ja Donja Rosenin Metsä oli ystäväni, jossa lopulta matkattiin yli valtameren uuteen maahan. Mikael Sandin Pikku Lallin maapallo -kirjassa sivuttiin myös hieman valtameriaihetta. Mikään näistä teoksista ei kuitenkaan itsessään sijoittunut merelliseen miljööseen tai käsitellyt varsinaisesti meriaihetta. 

Niinpä minun täytyy vain tyytyä tähän yhteen teokseen ja todeta, että kirjojenlukutahti ei ole tänä vuonna ollut ihan niin vauhdikasta, kiitos opiskeluiden, jotka vaativat omanlaisensa luku-urakan.

Kiitos kuitenkin kivasta haasteesta, Nanna. Meri on hieno motiivi kirjoissa.

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kirjamessut 2019!



Kirjamessut jäivät minun osaltani tänä vuonna yhteen päivään. Hulinaan ja vilskettä oli yllin kyllin, niin että ihan meni pää pyörälle. Ohjelma ja keskustelut, jotka minua olisivat eniten kiinnostaneet olivat olleet jo edellisinä päivinä. Lauantai menikin suurimmaksi osaksi haahuiluksi ympäriinsä ja antikvariaatteja kierrellessä. Otin kuitenkin muutaman kuvan muistoksi. Heti ensimmäisenä saliin tultuani, haettuani ensin bloggaajapassini, näin ihastuttavan satumaisen metsäneidon Hakaniemen lavalla. En muista, mikä keskustelu oli meneillään,enkä tiedä, kuka tämä puhuja oli, mutta heti tuli hyvälle mielin, kun hänet näki. 

Minkä myös huomioin oli se, että lapsiin oli kiinnitetty erityistä huomiota. Iloiset Tatu ja Patu tulivat vastaani etsiessäni ensimmäistä kohdettani.  Ehdin juuri loppua kuuntelemaan Mormoni-keskustelusta. Teologian opiskelijalle keskustelu oli ihan mielenkiintoista ja vahvisti omaa näkemystä. 

Olin myös kuuntelemassa keskustelua Helsinki 1939  Suomenlinnan lavalla. Sen verran keskustelu herätti kiinnostusta, että täytyy pitää kirjan nimi mielessä ja yrittää saada luettavaksi.

Siinäpä se sitten olikin anti minun osaltani, paitsi että tapasin Saran, joka nykyään kirjoittaa kirjoista instragrammin puolelta. Saran kanssa tutkailimme antikvariaaatttilöytöjäni, jotka olivat tällä kertaa tämänkaltaisia.


Rebekka Räsäsen Juoniemi-sarjaa olin jo jonkin aikaa katsellut nettiantikvariaatissa ja nimenomaan näissä 60-luvun kansissa. Erityisesti tuo oranssisävyinen kansi iskee minuun tyylillään. Olen tämän sarjan, ainakin osittain joskus varhaisessa nuoruudessani lukenut, mutta en muista kovinkaan hyvin ja nämä kuulostavat kiintoisilta koululaiselämän kuvauksilta. 

  

Mark Twainin Johanna D'Arc kirja minulla on ollut aiemminkin, lahjoitin sen vain pois. Kirja on kuitenkin tehnyt sen verran vahvan vaikutuksen, että halusin hankkia itselleni uuden kappaleen. Kirjan hinta kyllä kirpaisi melko pahasti bubjettiani ja olikin kalleimmasta päästä. Tosin kirja on myös vanha painos eikä sitä taida olla paljoa liikkeellä.



Barbara Ringin Peik on vanha teos, joka on ilmestynyt uudempanakin painoksena. Olen tätä teosta pitkään ajatellut lukeakseni. Viehätyin vanhaan ja kuluneeseen painokseen, kun ei hintakaan ollut suuren suuri.











Ester Ahokaisen Pirkko päättää kertoo opettajauraa ajattelevasta neitokaisesta. Mustalaisten enneustukset eivät minua erityisesti ihasuttaneet, mutta koululaiselämä ja opettajahaaveet saivat kiinnostuksen heräämään. Kansikuvakin on vetoava.



















Sairaanhoitajattaren tarina sijoittuu Afrikkaan ja on ilmeisesti jonkinlainen dekkarin ja romanttisen tarinan yhdistelmä. Teos on pitäkän kiehtonut nettiantikvariaatteja tutkaillessa mieltäni kansikuvallaan. Sairaanhoitajakuvaus kiinnostaa myös, mutta siitä murhatarinasta en tiedä...Ans kattoo nyt, minkälainen tarina tämä on.




Niin on sitten kirjamessut taas kerran koettu. Ja kyllähän se kokemus oli tälläkin kertaa.

Ursa Aspegren: Oikeita ja vääriä ämmiä!


Ursa Aspegren
Oikeita ja vääriä ämmiä
Karisto, 1956
174 s.
Kansikuva: Vappu Metsälä

Oikeita ja vääriä ämmiä on rennon hauskasti kertomus Kukkelinkylän elämänmenosta, jonka tyttönelikko pistää mullin mallin ja vipinään. Ursa Aspegrenin kerronta on tyyliltään aivan omaa laatuaan. Siinä on pirteyttä ja omintakeisuutta, kuten osoittaa jo henkilöhahmojen nimet: Iisu Ripikka, Ippa Larunen, Eeku-Mimmukka Rännäri ja Hikkuli Pärrälä. 

"Mitä? Ettäkö hassua niiä - ? Niin no, vähän hassujahan ne lienevät. Mutta kas, kun tytötkin olivat hieman hassuja. Ei, ei toki paljon, ihan pikkuisen vain. Juuri niin pikkuisen kuin pikkuisen hassujen pikkukylien pikkkutytöt tapaavat olla."

Erään kerran koulumatkalla tyttöjen päähän pälkähtää tuuma. Nyt ei puhuttaisi sanaakaan Yliymmälän mutkasta koulun portille, paitsi naks. Mutta kuinka käykään, Hikkuli on tyttö, jolta puhetta syntyy ja kun hän huomaa, että nyt tuli puhetta kuin turkinhihasta vaikka ei olisi saanut  sanoa kuin naks, niin kun kylän diakoni tulee tyttöjä vastaan ja kysyy paljonko kello on, niin Hikkuli säikähdyksissään sanoo Naks ja Diakoni tulkitsee sen,että kaks ja pinkoo pyörällään vinhaa vauhtia eteenpäin. Siitä tulee juttua, joka johtaa kadonneeseen taatelipurkkiin, kadonneesseen saappaaseen ja lopulta syytöksiin siitä, kuka on pääsiäisenä sitonut lehmien häntään kirjavat nauhat. No, kaikki ei tietnkään johdu edellisistä, mutta tyttöjen elämän tapahtumat pistävät varpeilleen ja kylän emännät liikkeelle.

Hilpeätä, lystikästä ja vähän vakavaakin mukavasti kerrottuna.

Tietokilpakysymys?

Mitä tarkoittaa, kun mennään heikkihasua? Minulla meni hetki oivaltaa asia. Pieni ajankuva, joka ei ehkä avaudu ihan nykynuorelle, ellei ole tosi kiinnostunut suomen talviurheilun historiasta. Sanamääritelmä kuvastaa hyvin Aspegrenin idearikasta kieltä, enkä edellä sanotusta huolimatta pidä tätä liian vanhanaikaisena kertomuksena nykynuorillekaan lukijoille.

perjantai 25. lokakuuta 2019

Kenize Mourad: Kuolleen prinsessan puolesta!





Kenize Mourad
Kuolleen prinsessan puolesta
De la part de la princesse morte
Lyhentäen suomentanut Heikki Kaskimies
WSOY, 1989
526 + 1 s,

Turkin tilanne on viime aikoina ollut uutisotsikoissa. Olikin tältä osin mielenkiintoista ja avartavaa lukea tämä teos, joka  vie lukijansa kauas historiaan ja Turkin menneisyyteen.

"Tarina alkaa tammikuussa 1918 Istanbulissa, vuosisatoja kristikuntaa vavisuttaneen ottomaanien valtakunnan pääkaupungissa."

Tarinan päähenkilö on ottomaanien sulttaanisuvun nuorin prinsessa, Selma. Hän on tarinan alussa 7-vuotias. Selmalla on hyvin tiivis suhde äitiinsä sulttaanitar Hatidjeen. Selma on myös hyvin pikkuvanha lapsi, joka uneksii suuria Turkin tulevaisuudesta ja omasta vapaudestaan ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa asioihin. Ensimmäinen maailmasota ja sitä seurannut Turkin itsenäisyystaistelu kuitenkin muuttavat tilanteen. Valtaan nousee Mustafa Kemal, joka lakkauttaa sulttaanikunnan ja Selma äitinsä kanssa karkotetaan maasta. Selman isä, Hairid on saanut miehenä valita ja hän tekee oman päätöksensä: lähtee Argentiinaan Turkin edustajana. Selma kaipaa isäänsä, jonka kirjeet äiti myöhemmin pimittää Selmalta eikä  Selma enää ikinä tapaa isäänsä. Sulttaanitar Hatidje ja Selma muuttavat Libanoniin, Beirutiin, jossa he elävät yhdessä uskollisen eunukin kanssa. Selma kasvaa, käy koulua Beirutissa ja kaipaa rakkautta.

Selman täyttäessä kaksikymmentä hän muuttaa Intiaan, puolisoksi intialaiselle Rajahille. Intiassa eletään myös murroksen aikoja. Intia haluaa itsenäistyä Englannin siirtomaavallasta ja hindut ja muslimit (Selma ja Amir, hänen puolisonsa ovat muslimeja) tappelevat keskenään.

Selma on Intiassa kaksi vuotta, kun hän alkaa odottaa lasta. Selma ei ole oikein sopeutunut intian muslimiyhteisön sääntöihin ja lapsiavioliitot ja muut seikat saavat hänet miettimään pois pääsyä. Viimeinen pisara on kun hänen nuori suojattinsa poltetaan kuolleen miehensä hautajaisroviolla. Eletään toisen maailmansodan kynnyksellä. Selma saa mieheltään luvan lähteä Pariisiin synnyttämään, sillä tilanne Intiassa on räjähdysherkkä.

Selma lähtee Pariisiin,  jonka Hitlerin joukot pian  valloittavat. Selmalta loppuu rahat, hän myy korujaan elättääkseen syntyneen tyttölapsen. Apunaan hänellä on uskollinen eunukki Zeynel. Koska on itse huonolla ravinnolla Selma sairastuu ja kuolee  vatsakalvon tulehdukseen. Zeynel, joka on valvonut Selman vuoteen äärellä sairaalassa, jonne on hänet vienyt muistaa äkkiä lapsen, joka on ollut kolme päivää yksin rientää tämän luokse, vie hänet Sveitsin lähetystöön, joka on ulkomaalaisten turva ja häviää itse - minne, sitä ei tiedä. Lapsi - Selman tytär on tämän kirjan kirjoittaja. Selma on kuollessaan vain 30-vuotias.

Kuolleen prinsessan puolesta on huikea matka historiaan ja yhteen elämäntarinaan. Se on kertomus naiseudesta ja naisen asemasta, mutta myös paljon enemmän.

Tämä kirja on syvästi koskettava niin hyvässä kuin pahassa.

Kuinka todellinen kirja on kuvauksissaan jää lukijan mietittäväksi. Itse en oikein usko kuvaukseen kaksipäisen kyyhkysen aikaansaamisesta, menee liian utopistiseksi, sanoisin jopa sadunomaiseksi kuvaukseksi, ellei kuvaus brutaaliudessaan olisi liian etova. Myös kuvaukset viiriäistappeluista ja aiemmin mainitsemani leskenpolttokohtaus luovat vähemmän miellyttäviä tunnetiloja. Kir.jan lopussa on kirjailijan epilogi, jossa hän sanoo luottaneensa intuitioon ja mielikuvitukseensa. Täysin mielikuvitusta tämä kirja ei siis ole. Hyvinkin historiaan pohjautuva, mutta kyllä - mielikuvitusta tässä kyllä on käytetty. Teoksen lopussa on selitykset vierasperäisistä sanoista ja termeistä.

Seikka, joka kiinnitti huomiota:

Intian itsenäisyystaistelussa merkittävä rooli oli Gandhilla. Gandhihan on saanut myös Nobelin rauhanpalkinnon. Tämä teos ei kuitenkaan anna yksinomaan mairitttelevaa kuvaa Gandhista, päinvastoin aika tylynkin arvion.

Teoksen kauneimmat tekstilainat:

"Veladetin tedrik ederrim! Siunattu olkoon syntymäsi päivä! Kukkikoot kauan poskiesi ruusut, täyttäkööt paratiisin tuoksut sieraimesi ja olkoon elosi pelkkää hunajaa ja maitoa!"

"Sillä äkkiä Selma ei ole enää 'muukalainen', hän ei tunne enää olevansa 'liikaa', hän on lujasti ankkuroituneena tähän maahan, jonka erottamaton osa hän äkkiä tuntee olevansa, tuhansien juurten kiinnittämä, hän on ruskea maa ja ruoho ja heinä joka taipuu tuulessa, hän on majesteetillinen metsä ja ltapäivän rauhallinen helle."


Suomi-bongaus:
"Pariisissa ei kukaan näytä ottavan tapahtumia vakavasti. Päinvastoin. Neuvostoliiton sotilaallista heikkoutta pilkataan, kun siltä kului kolme kuukautta pienen Suomen nujertamiseen."

--- 

Maailman ympäri 80 päivässä haaste: Bombay (ja Pariisi)

Kirjallinen maailmanvalloitus: Libanon

tiistai 22. lokakuuta 2019

VOITA LIPPU Helsingin kirjamessuille! AIKA ON LOPPU!



Helsingin kirjamessut lähenevät. Itse ajattelin ensin mennä useammaksikin päiväksi, mutta tilanne on nyt kuitenkin sellainen, että messut jäävät osaltani yhden päivän tilaisuudeksi. Eli olen itse suunnitellut messuilevani lauantaipäivän. Sain kuitenkin taas bloggaripassin ja pari ylimääräistä vapaalippuua, jotka haluan arpoa kiinnostuneiden kesken.
EDIT:
Voit ottaa osaa arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen. Huom! Jos olet yrittänyt jättää viestiä yhteydenottolomakkeen kautta, kuten aiemmin oli ohjeistus, niin jostain syystä se ei ole toiminut, joten jos haluat olla mukana arvonnassa, jätä uusi viesti kommenttina tähän postaukseen. Muista jättää sähköpostiosoitteesi tai linkki, josta sinut tavoittaa, jotta saan sinuun yhteyden, jos voitto osuu kohdallesi.

Arvon siis kaksi kertalippua Helsingin kirjamessuille.

Arvon liput tiistai-iltana 22.10 klo 20.00. jälkeen.

Arvonnassa mukana:

Paula 
Minna
Olli 
EevaM.

EDIT: Suoritettiin arvonta seuraavasti: Kirjattiin nimet paperiliuskoille. Taiteltiin ja pistettiin suljettuun purkkiin. Ravisteltiin. Nostettiin 1. voittaja. Ravisteltiin uudelleen. Nostettiin 2. Voittaja. Lipun saavat: EevaM ja Olli. Onnittelut. Laitan liput sähköpostiin PDF-tiedostona. Onnea mukanaolleille ja pahoittelut häiriöstä ilmoittautumisessa, jolle en itse voinut mitään. Toivotan kaikille oikein mukavaa ja innostavaa kirjamessuviikonloppua.



keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Oiva Paloheimo: Tirlittan!


Oiva Paloheimo
Tirlittain
WSOY, 1957
117 s.
Kuvitus: Rolf Sandqist

Tirlittan  lensi kanavaan,
Tirllittan upposi.
Tirlittan nousi pinnalle,
Tirlittan hengitti.

Se oli ihme. Sillä Tirlittan ei ollut milloinkaan oppinut uimaan.

Näin alkaa kirja Tirlittanista, pienestä kultatukkaisesta lapsesta aikuisten ihmemaailmassa.  Tirlittanin olen joskus lapsena lukenut, mutta yllätyin muistikuvieni hataruudesta, sillä tässä oli paljon seikkoja, jotka olen tyystin unohtanut. Muistin vain okariinon, jota Tirlittan soitteli.

Tirlittan on orpo. "On kerrassaan mahdotonta sanoa, kuinka vanha Tirlittan silloin oli, sillä hänellä oli pituutta vähemmän kuin ymmärrystä ja ymmärrystä enemmän kuin pituutta." Tirlittan jää orvoksi, kun hänen kotinsa tuhoutuu salamaniskusta ja isä ja äiti ja sisarukset lentävät kuka minenkin. Tirllittan putoaa kanavaan, josta hän nousee alkaakseen vaelluksensa rakkautta etsien. Sillä Tirlittan kokee, että häntä ei ole koskaan rakastettu. Paitsi, että Tirlittan kuvataan hyvin kauniiksi, hänet kuvataan uhmaakkaaksi ja omapäiseksi. Tirlittan kulkee unipuku nurinperin päällään, mutta "itse hän on sen sisällä oikeinpäin".



Jokainen luku alkaa runonpätkällä,  mikä onkin kirjan mieleenpainuvin rakenne.

Tirlittan on aika erikoinen kirja. Siinä on paljon kerronnallista hyperbolaa, kielikuvia ja vastakkainasetteluja. Kaiken kaikkiaan melkoinen ilotulitus. Mutta kaiken kirjavuuden takaa löytää jotain syvällistä. Lapsen kasvun vaiheet ja rakkauden tarpeen. Unipukukin lopulta käännetään oikeinpäin ilman että Tirlittan siitä menisi nurinperin.

Tyylillisesti tämä on satukirja lapsille, mutta jossa aikuiselle lukijalle avautuu oivaltavia huomioita ihmisluonteesta ja elämästä. Tässä on myös kerronnallisesti kauhuelementtejä, jotka itselleni olivat melkoinen yllätys.

"Männyn toisella puolella oli suuri muurahaispesä, oikea osuusteurastamo, ja hyvinkin kolme miljoonaan kirvesmiestä ja vesumiestä muurahaisten ahkerasta kansakunnasta lähti ottamaan Tirlittania hengiltä. Mutta muurahaiset olivat liian ahkeria ja huitoivat vesureineen niin tarmokkaasti, että Tirlittan heräsi jo muutamista kolhuista."

Huh huh, mitä veret seisauttavaa kuvausta. Toinen vastaava kuvaus oli, kun Tirlittan pestautuu palvelijaksi luuvaloa sairastavalle naiselle. Kuvaus tuosta naisen talosta ja asunnosta oli ensimmäinen järkytys, jonka koin lukiessani. Luuvalojuttu oli kyllä jotenkin hämärästi jäänyt mieleeni, mutta kaikki muu siihen liitttyvä oli autuaasti unohtunut. Tyylillisesti tarina Tirlittanista on siis melkoinen sekoitus, josta ei oikein tiedä, mitä lajia kirjallisuutta tämä edustaa. Luettuani Goodreadsin artikkelin kirjailijasta en voi olla miettimättä, kuinka paljon tässä teoksessa on mahdollisesti hänen omaa elämäänsä.

En oikein tiedä muutenkaan, mitä tästä kirjasta ajattelisin. Tirlittan löytää lopulta itsensä sirkuksesta, jossa hän ensin tehtyään mitä huimimpia ja ällistyttävämpiä taitotemppuja putoaa ja joutuu sairaalan lähestulkoon kuolleena. 

Tirlittan - päivää seitsemän
Tirlittan kamppaili.
Tirlittan voitti kuoleman,
Tirlittan parani.

Ja Tirlittan löysi äidin, joka oli lentänyt kanavan toiselle puolen ja sisaruksensa, mutta mikä minua jäi eniten kaihertamaan oli isä. Mihin katosi isä, joka niin yksinäisenä oli istunut sirkusteltassa ja kantanut Tirlittanin sairaalaan?


Outo sana: Tillasti.

Muutamia oivalluksia:
Harvinaisuus on yksinäisyyttä.
Suuret teot ovat aina yksinkertaisia
Väsynyt pää saa väsyneitä aatteita väsymyksestä.


...... ......

EDIT: Tällä kuittaan Pieni Helmet 2019 -lukuhaasteen kohdan 18: Kirjassa ollaan yksin
...... ......
Tirlittanin on lukenut myös Elina Luettua elämää -blogista. Elinana  mielestä kerronta tuntui ajottain ristiriitaiselta psykologisoinilta, mutta toisaalta hän näki kirjassa varhaisen avioerolapsen kuvauksen jota kannattaa lukea nykylapsellekin, sillä yksinäinen ja surullinen tyttö voi silti olla sisukas ja rohkea. 

Tarinauttiselle Tirlittan oli muisto lapsuudesta, joka vei ukkospelon, uusintaluku ei tuottanut pettymystä, vaan avasi tarinan vahvan symboliikan.

Tuijata kulttuuripohdinnoissa näkee Tirlittanissa vanhentuneita teemoja, muun muassa lapsenomaisen uskon Taivaan Isään. Totta, että yhteiskuntamme on tämän suhteen maallistunut. Olen kuitenkin hänen kanssaan eri linjoilla tämän yksittäisen "vanhentuneen ilmiön" suhteen. Ilman uskoa ei ole elämää. Minulle tässä kirjassa nämä lyhyet juttelut Taivaan Isän kanssa tosin kuitenkin jäivät hieman sivujuoneksi muun kerronnan rinnalla, ne eivät oikein istuneet muuhun tekstiin luontevasti.

maanantai 14. lokakuuta 2019

Mikael Sand: Pikku Lallin maapallo!


Mikael Sand
Pikku Lallin maapallo
WSOY, 1918
135 s.

Pikku Lalli on 8-vuotias poika, oikealta nimeltään Lauri, mutta Lalli-nimi on jäänyt käyttöön. Lalli  saa joululahjaksi Ihmeellisen maapallon, jota aurinko ja kuu kiertää. Miten tämä laite tosiasiassa toimii on minulle hieman hämärän peitossa. Kyseessä on kuitenkin sähköllä toimiva aparaatti, joka toimii myös lamppuna.
Lallilla on punakeltainen lemmikkikissa Villi.
Katsellessaan pyörivää maapalloa Lallia alkaa kiehtoa eri maanosat.




"Hiljaa suristen pyöri maa, ja Lalli näki päivän ja yön vaihtuvan eri maanosissa, ja kun Euroopassa oli päivä, niin oli yö Amerikassa, ja kun Lalli oikein tarkkasi, oli hän vielä lisäksi ymmärtävinään, kuinka toisin ajoin voi olla kesä, toisin ajoin talvi. Hän oli näkevinään, kuinka pieni maa tyhjässä, kylmässä avaruudesssa kiersi valaisevaa ja lämmittävää aurinkoa, joka tasen antoi kirkkauden kuulle, joka itsessään oli pimeä. Hänen silmiänsä alkoi oikein huimaisemaan ja hänestä tuntui, että hän itse istui ilman tukea tuolla tyhjässä avaruudessa ja että hänen piti hypätä maahan, jottei jäisi jäljelle kun se vieri tiehensä. Samantapaiselta tuntui ehkä Villistäkin, sillä selvästikin se kyyristäytyi loikkaukseen hypätäkseen sekin maahan. 
- Hyppäämmekö, Villi, kysyi Lalli vapisten jännityksestä."

Ja niin Lalli ja Villi hyppäävät seikkailuun päätyäkseen Pohjoisnavalle. Pohjoisnapaseikkailu ei jää ainoaksi, vaan Lalli ja Villi seikkailevat kaikilla Maapallon mantereilla ja kokevat kaikenlaista jännittävää, jossa on ripaus totta ja ripaus mielikuvitusta. Ihan kaikilta osin en allekirjoita sitä kuvausta, mitä tässä kirjassa on liittyen eri maanosien elämään.

Tämä oli kuitenkin ihan hauska satu, jolla on ehkä yritetty jossain määrin opettaa myös maan- ja luonnontiedettä. Osin tiedot on jälkeenjääneitä  ja jos ei nyt aivan rasistisia niin, liippaa läheltä. Toisaalta, esim. Australia-seikkailussa, vaikka alkuperäisasukasta sanotaan äärettömän rumaksi, niin samassa yhteydessä kyllä tuodaan esiin näiden ihmisarvo, vaikka kaiken kaikkiaan tämä tehdään nykymittapuun mukaan ei niin korrektisti ja tasa-arvoisesti. Tämä kirja edustaa siis aikaansa ja on sellaisena otettava.
...

Pieni Helmet 2019 kohta 15: kirjassa nähdään unia

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Rony Smolar: Setä Stiller!

Rony Smolar
Setä Stiller Valpon ja Gestapon välissä
Tammi, 2003
382 s.

Abraham Stillerin isä Hirsch syntyi Valko-Venäjän Kritjevissä 1842 ja äiti Mindel Lodzissa 1851. Suomeen Hirsch Stiller oli saapunut vuonna 1867 venäläisen 90. Onegan-jalkaväkirykmentin mukana.  Muiden Venäjän juutalaisten tavoin myös Hirsch Stiller oli joutunut kokemaan Nikolai I:n aloittamat raskaat sortotoimet, joiden tavoitteena oli juutalaisuuden tukahduttaminen Venäjällä. Suomessa juutalasiin kohdistuneet rajoitukset olivat lievempiä kuin Venäjällä.

Hirschillä oli kaksi poikaa: Aabraham ja Moshe. Moshe muutti myöhemmin nimensä Mauritziksi, muutti Ruotsiin, hetkeksi Hollywoodin ja takaisin Ruotsiin. Mauritz oli filmiohjaaja, joka löysi Greta Garbon. 

Kansalaisoikeudet juutalaiset sai Suomessa itsenäisyyden myötä 1917 jälkeen, mutta tällöin vain hakemuksesta.

Tässä lähtötilanne Rony Smolarin kirjalle Setä Stilleristä, Abrahamista, josta tuli ihmisoikeusaktivisti ja kärsivien puolestapuhuja. Teos ei  ole vain Setä Stillerin elämänkerta, vaan sisältää Suomen juutalaisten historian, sotavuosien ja sodanjälkeisen historian.


"Stiller näki,että valot paloivat Valpossa läpi yön. Mitähän mahtoivat karkotettavat siellä selleissään miettiä? Perheitään, lähiomaisiaan? Vaiko sitä, että he olivat suurin toivein pakolaisina tulleet Suomeen ja nyt heidät palautettaisiin vihollistensa käsiin."

Tämä on osa sitä Suomen historiaa, jota minä en voi tajuta. Miten voidaan ajatella, että 2-vuotias pikkulapsi, joka oli nuorin kahdeksasta luovutetusta olisi rikollinen ja ei-toivottu henkilö (vanhemmistaan puhumattakaan). Eikä he voi millään itseänsä puolustaa, sillä kyllä tilanne Suomessa tiedettiin, vaikka miten sanottaisiin, että ei olisi tiedetty. Järkyttävää!

Rony Smolar avaa henkilö- ja sotahistoriaa tavalla, joka avaa silmät näkemään ihmisen raadollisuuden, mutta myös hyvyyden. Teoksessa ei ole lähdeviitteitä, mutta se perustunee moniin kirjeisiin ja muuhun arkistomateriaaliin.

lauantai 5. lokakuuta 2019

Unto Kunnas & Jaakko Tuovinen: Oliko hangella verta?

Unto Kunnas & Jaakko Tuovinen
Oliko hangella verta?
RV-kirjat, 1981
259 s.

- No, mitä seiellä teidän rintamalinjallanne ajatellaan?
- Alipäällystöstä  rykmentin komentajaan asti ajatellaan, että nyt Suomen kansa tarvitsisi Jumalan armoa ja vielä paljon sitä samaa, vastaa Hujanen tarkkailleen uteliaana vastapuolen kasvojenimeitä.

Antti Hujanen on kaukopartiomies. Eletään jatkosodan vuosia. Antin vanhemmat ovat uskovaisia, mutta Antti ei. Antti kuitenkin pohtii asioita. Antti on kaukopartion johtohahmo. Antti luo katseita Kerttuun, joka on lottana rykmentissä. Kerttukin luo katseita Anttiin.

- No, mitenkäs se teidän kaksinpuhelu sitten päättyi? tiedustelee Hujanen omaa puhettaan jatkaen.
- No, se päättyi niin, ettäminä poltin proppuni kerta kaikkiaan. Sen tunnustan ja tekeepä mieli katuakin koko revohkaa, mutta upseerimiehen ei pidä osoittaa turhia katumuksen merkkejä, ettei tule hempeämieliseksi. Juttu kehittyi siihen suuntaan, että minä hänen esimiehenään vaadin häntä ottamaan aseen ja puolustamaan maataan kuten ennenkin. "Tämä on käsky!" minä sanoin...

Kapteeni Saarinen ei suvaitse aseistakieltäyjiä, kuten hän Hujasen kanssa eräästä "omantunnon arasta", joka ei tarttunut aseeseen, mutta ei pelännyt hakea haavoittunutta toveriaan vihollisen puolelta, keskustellessaan  ilmoittaa. Hujanen ei ole ihan niin tuomitse kuin Saarinen.

Hujanen joutuu eräällä partioretkellä päättämään, ampuako viholinen vai ei. Hän päätyy ampumaan. Hän kuitenkin menee haavoittuneen luo ja antaa tälle ensiapua, ennen kuin itse tovereineen pakenee. Hujanen kuitenkin haavoittuu. HÄn jää yksin vihollisen puolelle, muun joukon jatkaessa omien luo. Hujasen pelastaa suomalainen erakko, joka on elellyt hylätyn talon kellariin rakennetussa suojassa. Erakko on uskovainen, jonka kanssa Hujanen keskustelee ja tulee niin sanotusti uskoon. Hujanen kipuilee ampumansa miehen suhteen, jolla oli perhettä. Sen osoitti rintataskusta löytynyt valokuva, jonka Hujanen ottaa itselleen. Hujanen päättää, että hän ei enää aseeseen tartu.

Hujanen selviää lopulta takaisin omiensa luo, jotka ovat luulleet, että hän on kuollut. Hujanen on ennen partioretkelle jäämistään kihlautunut Kertun kanssa. Saarinen on yrittänyt Kerttua eräässä vaiheessa, mutta Kerttu on livahtanut ulos ja lukinnut Saarisen korsuun. Tästsä Saarinen on suivaantunut, varsinkin, kun ylemmät ovat tilanteen huomanneet ja hän kokee tulleensa nolatuksi. Kun Hujanen palaa on Saarisella jäynät mielessään. Hän hävittää kirjeet, jotka Hujanen kirjoittaa kotiväelle ja kotiin palanneelle Kertulle. Lisäksi taistelutilanteen muuttuessa hän käskee Hujasen turvaamaan selustan, vaikka Hujaselle on luvattu, että hänen ei tarvitse tarttua aseeseen. Kun Hujanen kieltäytyy, Saarinen passittaa Hujasen sotaoikeuteen. Hujasen tie vie lopulta kotiin ja Kertun luokse, mutta sitä ennen hän on kokenut niin vankilan kuin työleirin Lapissa.
---
Oli hangella verta on erilainen sotaromaani, joka pohjautuu Jaakko Tuovisen omiin sodanaikaisiin kokemuksiin. Teokseen on myös jatko-osa: Muuttolinnut, jonka olen joskus lukenut, mutta koska en muista siitä kovinkaan paljoa lukisin sen mielelläni tämän jatkoksi. Tässä kirjassa Hujasen ja Saarisen välit jäivät jollakin tavalla selvittämättä ja mietin, oliko tuossa jatko-osassa jotain asiasta. Myös ammutun venäläissotilaan kohtalo mietityttää. Saiko Hujanen koskaan selville sitä, selvisikö mies taistelukentiltä kotia.

Kirja ei ole liialla hartaudella pilattu, vaikka syvällisiä pohtiikin.

Buchignani Walter: Kätketyn Tytön Salaisuus!


Walter Buchignani
Kätketyn Tytön Salaisuus
Régine Millerin lapsuus maan alla
Alkuteos: Tell No One Who You Are: The hidden childhood of Regine Miller
Suomentanut: Katriina Savolainen
Tammi, 1994
235 s.
 .




 Régine Miller on 8-vuotias, kun hänen elämänsä kääntyy päälaelleen. On vuosi 1940. Millerin perhe on Puolan juutalaisia, jotka olivat kuitenkin muuttaneet Puolasta Belgiaan.Perhe asuu Brysselissä. Réginen isä oli kommunisti, joka ei uskonut Jumalaan. Hän toimi Solidarité-ryhmässä auttaen Espanjan sisällissodan uhreja. Kun natsit valtasivat Belgian oli Solidarité yksi maanalaisista vastarintaryhmistä. Réginen äiti sen sijaan oli juutalainen, joka tarkasti noudatti kosher-säädöksiä. Réginen äiti sairasti syöpää ja oli hyvin sairas. 

Tuli päivä, jolloin juutalaisilta kiellettiin monet arkipäivän oleelliset asiat. He eivät saaneet tehdä sitä, ei tätä. Réginekään ei saanut enää käydä koulua, mitä hänen opettajansa suri, sillä Régine oli hyvin lahjakas oppilas, koulun parhaita.

Réginellä oli veli Léon, jonka natsit veivät ensimmäisenä. Asioiden käydessä vaarallisemmiksi juutalaisille isä vei Réginen piiloon. Hänet sijoitettiin Madame Andrén luokse. Kerran viikossa isä kävi tuomassa rouvalle maksun Réginen piilossa pitämisestä, kunnes hän ei enää tullutkaan, vaan tuli eno Zigmund. Sitten ei tullut hänkään, vaan tuli Monsieur Gaspard ja sitten tuli Nicole, jonka Régine  tunnisti Solidaritésta tutuksi Felaksi. Tämä oli vain muuttunut tummasta vaaleaksi. 

Régine sijoitetaan toiseen  perheeseen, jossa hän ei ole pitkään ja vielä kolmanteen perheeseen, jossa hän on vielä lyhyemmän ajan. Vihdoin Régine sijoitetaan maaseudulle Pierre ja Sylvie Wathieun luokse. Pierre ja Sylvie ovat katolisia ja Régineä, jota nyt kutsutaan Augustaksi luullaan katoliseksi. Réginen viihtyy vanhusten luona ja nämä välittävät tytöstä, mutta kun tämä ei oikein osaa vastata uskonnollisen kasvatusen kysymyksiin, joita Sylvie esittää haluavat he viedä tytön papin luokse ja kastaa tämän. "Saattaahan olla, että tytön äiti on kadulla" Sanoo Sylvie Pierrelle, kun tyttö ei oikein osaa kertoa, missä hänen äitinsä on, Isän  hän on kertonut joutuneen sotavangiksi. Lopulta tytön juutalaisuus kuitenkin paljastuu, kun Pierre lähtee uusimaan ostokorttejaan. Régineä ei kuitenkaan paljasteta. 

Kätketyn Tytön Salaisuus on yksi selviytymistarina ja näkökulma juutalaiseen elämään natsihirmuvallan aikana. Kirjan lopussa on liitteenä historiakatsaus kirjan aihepiiriin liittyvistä asioista sekä toisen maailmansodan etenemisestä Belgian näkökulmasta. Mikä minua listauksessa mietitytti oli tieto, että Belgia oli kieltänyt Iso-Britannian ja Ranskan joukkoja kulkemasta alueensa poikki (oli julistautunut puolueettomaksi). Olisiko historia ollut toisenlainen, jos tuo lupa olisi annettu? Turha itkeä maahan valunutta maitoa, ja jälkiviisaus ei ole hyödyllistä, pistää vain miettimään.

Tekstiote:

"Mitä sinä teet? Madame André tiuskaisi. Régine säpsähti hereille. Hän  oli nukahtanut nahkatuoliin, ja hänen poskensa olivat kyynelistä märät. - Miksi itket? Madame André kysyi. Sitten hän huomasi Réginen sylissä olevan kirjan. - Mitä olet oikein lukenut? - Kurjia, Réginen kuiskasi. - Tiedättehän, Jean Valjeanista. Madame André marssi huoneen poikki ja otti kirjan Régineltä. - En ymmärrä, hän tokaisi päätään pudistellen. - Itket Jean Valjeanin takia, mutta oman perheeesi puolesta et ole koskaan vuodattanut kyyneltäkään."

Christopher Wright: Kummallinen kaninpesä!

Christopher Wright
Kummallinen kaninpesä
Alkuteos: The Timpitterss' Tump
Suomentanut Sirkka Salonen
RV-kirjat, 1980
Kannen kuvitus: Inge Löök







Tim ja Peter ovat kavereita.  Tim on muuttanut perheensä kanssa toiselle paikkakunnalle, Kiviöisiin. Hänen kotiansa kuitenkin korjataan ja niinpä, kun Peter tulee hänen luokseen kylään, asuvat pojat Timin Naapurissa, Colesin perheessä.
Kiviöinen on maaseutukylä lähellä Newportia, Etelä-Walesissa. 

Pojat alkavat tutkia ympäristöään ja sen maamerkkejä ja suunnittelevat rakentavansa puumajan. Lisäksi he saavat kuulla, että seudulla on karjavarkaita. Poikien kaveruuteen tulee kuitenkin kolmas pyörä, Brian, joka on Colesien sukulaispoika. Tim ja Peter eivät oikein ole mielissään Brianin seurasta. Brian jätetään sivuun, mistä pojat saavat kuulla kunniansa. Pitäisihän heidän kristittyinä näyttää parempaa esimerkkiä. Pojat menevätkin itseensä tämän suhteen.

Tim ja Peter kuulevat sattumalta oudon puhelun radion kautta. Punaisen miehen ja Vihreän miehen keskustelu saa pojat valppaiksi, varsinkin, kun he ovat nähneet oudon miehen läheisessä metsikössä.

Kummallinen kaninpesä on tyypillinen lasten seikkailukertomus kristillisellä sanomalla väritettynä. Yhdistelmä lastenleikkejä, salapoliisihommia ja arkeologiaa ystävyyden merkityksen ohella.

Hieman jäin miettimään tämän kirjan suomennosta. Miksi kylä, johon tapahtumat sijoittuu on käännetty Kiviöisiksi, kun muutoin paikat ja nimet ovat englanninkielisinä. No, ehkä se tuo tarinan lähemmäksi suomalaista lukijaa, luo jonkinlaista ulottuvuutta tarinaan.

Satunnainen tekstiote:

"Mies naurahti. - Ei sitä kiveä pysty liikkuttelemaan. Tuskin sitä on mihinkään liikuteltu sen päivän jälkeen, kun se satoja tai ehkä tuhansia vuosia sitten siihen paikkaan pistettiin. Se o niin sanottu maakivi."

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Porrasmaa Raisa: Auringonjumalattarren tyttäret!



Porrasmaa Raisa
Auringonjumalattaren tyttäret
Naiskohtaloita muinaisesta Japanista
Atena, 2019
344 s.







Painoasultaan upea teos avaa oven Japanilaiseen historiaan ja kulttuuriin naistutkimuksen merkeissä.
En tiedä, tämä ei ehkä ollut ihan mun ominta kirjallisuutta, joskin Japani on yksi kiintoisimpia kohteita maailmankartalla. Tarinat olivat toki mielenkiintoisia, vaikkakin lyhykäisiä ja summittaisesti, pääpiirteittäin kerrottuja. Esiteltyjen naisten kuvaukset jäivät hieman varjomaisiksi, toistensa kaltaisiksi. Mikä minua myös hieman häiritsi oli se, että esitellyt naiset ja naisen kuva oli hyvin yksioikoinen. Olisin kaivannut hieman toisenlaisenkin naisenmallin esittelyä kuin mitä nyt oli hallitsevista ja kehollisuutta painottavista naisista.

Kirjassa oli aika paljon Japanin perinteistä uskontoa, shintolaisuutta  ja myöhemmin tullutta konfutselaisuutta ja budhalaisuutta käsittelevää aineistoa. Kristinuskoon viitattiin muutamin lyhyin maininnoin. Jäin kuitenkin kaipaamaan edes yhtä kristityn naisenmallin esittelyä, koska kristinuskoon kääntyneisiin naisiin kuitenkin viitattiin.

Mistä erityisesti pidin, oli kuvitus. Upeat japanilaiset taideteokset toivat omaa väriä ja näkemystä tieteellisen tekstin oheeen.


Yksi naisesittely kuitenkin jäi mieleeni erilailla. Runoilija Ema Saiko. Japanilainen runous on lyhyydessään ja yksinkertaisuudessaan ainutlaatuista ja puhuttelevaa. Muutamat japanilaiset runot olivat mukava lisä tekstin lomaan.

Kuvalähde: Ema Saiko: Eteläisten vuorten bambujen lahja, 1822. Minneapolis Institute of Art (mia), CC BY 4,0

J.k. Yksi mielenkiintoinen detalji tässä teoksessa oli. Viittaus muotoa vaihtaviin kettuihin toi mieleeni joitakin aikoja sitten lukemaani englanninkieliseen satuun The Foxes and The Horsedealer. Tämä pieni tiedonmuru toi eräänlaisen ahaaelämyksen tuon sadunkin taustaan.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Astrid Lindgren: Saariston lapset!



Astrid Lindgren
Saariston lapset
Alkuteos: Vi på Saltkråkan
Suomentanut: Laila Järvinen
WSOY, 2002
Kuvitus Ilon Wikland


Saariston lapset on yksi niistä lapsuuden tv-sarjoista, jonka haluaisi nähdä uudelleen. Vaikuttava, lähtemättömästi mieleen jäänyt tarina. Kirjankin olen joskus muinoin lukenut ja nyt palasin uudelleen tämän hienon tarinan äärelle, kun löysin kirjan erään kirjaston poistolaatikosta.





Saariston lapset kertoo perheestä, johon kuuluu hieman toistaitoinen kirjailijaisä, ylioppilastyttö Malin ja kolme poika, Niklas, Johan ja Pelle. He muuttavat kesäksi Tukhomasta pieneen ränstyneeseen saaristomökkiin  Malin oli isän lohtu ja päivänsäde, sievä vaaleantukkainen kodinhengetär, jolle oli langennut äidin rooli, sillä äitiä ei enää ollut. Johan, lapsista älykkäin omasi vilkkaan mielikuvituksen ja levottoman veren. Johan muistutti eniten isäänsä. Niklas oli rauhallisin ja iloisin  ja vakain Melkersonin perheessä. Nuorimmainen Pelle on eläinrakas pieni poika. Pelle oli herkkä pieni pohdiskelija, jolle elämä ei aina ole helppoa.


Johan ja Niklas tutustuvat pian naapurin tyttökaksikkoon Teddyn ja Freddyyn, joita he ensiksi luulevat pojiksi. Nelikosta tulee tiivis ystävyysliittouma. Pelle puolestaan saa ystävän naapurin Pampulasta, reippaasta ja sanavalmiista  Pampulasta, jolla on valtava berndhardilaiskoira Laivuri,  sekä Stinasta, joka asuu kesäisin isoisänsä luona Saltkråkanilla. 

"Elämä koostuu suurista ja pienistä tapahtumista, jotka vaikuttavat toisiinsa." Pienistä ja suurista tapahtumista koostuu myös tämä tarina. Vuoteen Saltkråkanilla mahtuu sekä iloa että  surua, mutta pienestä Nikkarilasta on tullut perheelle toinen koti, jonne he tahtovat palata uudelleen. Se vain uhkaa jäädä pelkäksi toiveeksi, sillä talo aiotaan ostaa, vaan kuinka käykään. Pampula ja Pelle pelastavat tilanteen, kun isä Melkerson juoksee epätoivoisena pitkin Norrtäljen katuja.


Ilon Vikland on kuvittanut  tämän painoksen upein kuvin, jotka tuo mieleen kirjasta tehdyn tv-sarjan. En voi olla miettimättä, onko kuvitus ollut ennen tv-sarjaa, vai onko kuvitus tehty tv-sarjan näyttelijöiden mukaan. Kallistun hieman jälkimmäiseen, sillä niin näköisiä kuvitukset ovat - varsinkin Pampula.






Tämä on kaiken kaikkiaan ihana hyvän mielen kirja ja tv-sarja, jonka Lindren on käsikirjoittanut ja Olle Hellbom ohjannut on erittäin hyvin onnistunut filmatisointi.

Suomi-bongaus:
 "- Onko rannassa pitkälti matalaa?"  kysyi Krister. - On, voit kävellä vaikka Suomeen saakka, Johan sanoi virnistäen."

----
Saariston lapsista on lukenut myös Hurja Hassu Lukija, jonka mielestä Saariston lasten luona vierailtua  maailma on astetta parempi paikka. Marika Oksan hyllyllä pitää kirjan elämäniloa pulppuilevasta idyllistä, ja Jonna, joka kuunteli teoksen äänikirjana, piti nasevasta Pampulasta ja teoksen huumorista.

---
EDIT: Tällä mukana Pieni Helmet 2019 lukuhaasteessa kohta 19 ihmisen ja  eläimen suhteesta kertova kirja. Pampulalla on  Laivuri, Pelle rakastaa eläimiä ja kokee menetyksen kanin suhteen, mutta saa sitten koiranpennun. Stinalla on lammas ja lisäksi merkittävässä roolissa on hylkeenpoikananen, joka on ensin Pampulalla, sitten Pellellä.

sekä Kirjoja ulapalta -haasteessa myös olen mukana.


tiistai 10. syyskuuta 2019

Hannu Mäkelä: - Varjo - Jean d'Arcin lyhyt, toveikas elämä!


Hannu Mäkelä
Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä
Aviador, 2019
460 s.
Kansi: Satu Ketola




Hannu Mäkelän Varjo, romaani Jeanne d'Arcin elämästä oli minulle vuoden kiintoisimpia löytöjä. En vain tiedä, mitä tästä kirjasta nyt ajattelisin, kun olen sen lukenut. Mäkelän kertojanlahjat ovat toki vaikuuttavat, ja hän on paneutunut historiaan ja faktoihin. Itse hän jälkisanoissaan kuvaa teoksen syntyä seuraavasti:






"En halunnut kirjoittaa historiallista katsausta saati tutkimusta, joita maailmankielillä riittää tungokseksi asti, vaan vanhanaikaisen kertomuksen tai romaanintapaisen. Kuitenkin faktojen olisi myös siinä oltava oikein, mutta niin, että ne voisi sovittaa tarinan formaattiin. Myös minä-muoto oli jo aikaa sitten valikoitunut kerronnan tavaksi." Mäkelä kuvaa teosta faktoihin perustuvaksi fiktioksi, eli faktioksi.

Tarinan kertojaminä ei ole Jeanne,vaan hänen varjonsa. Orpopoika, Jean, joka on Jeannen kaksoisolento, hänen varjonsa, joka seuraa Jeannea sinne minne tämä meneekään. Lopulta tämä varjo sulautuu, samaistuu Jeanneen niin, että toista ei erota toista. Ja juuri tämä seikka on minulle se suurin hämmennyksen syy ja pahinta on, että hämmennys vain kasvaa loppua kohden. Kumpi lopulta kuoli roviolla - Jean vai Jeanne? Oliko Jeania olemassakaan muualla kuin Jeannen mielikuvissa.

Mäkelän Jeanne ei ole Twainin kuvaama Pyhimys, hän ei ole oikein sotasankarikaan, kuten Pullalla. Mäkeän teos on hyvin myyttispainotteinen, mutta samall.a hän kuvaa Jeannen hyvin inhimillisenä. Tämä myyttisyys on toinen seikka, mikä saa  minut hieman takajaloilleen. Hän sekoittaa tarinaan niin yksisarviset kuin aarnikotkatkin. En suoraan sanottuna ollut oikein tykästynyt tähän taruolentojen esiinmarsiin.

Kaikkein antoisinta oli lukea Liite Jeanne d-Arcin kahdet kasvot, jossa Hannu Mäkelä tekee selkoa aiheen historiatutkimuksestaan ja teoksista, joita aiheesta on kirjoitettu. Myös kuvaliite on upea lisä. Ymmärrän, että Mäkelän teos on vahvasti keskiaikakuvausta. Mäkelä avaa hienosti sitä aikakautta, jossa eletään. Silti Jeanne D-Arc itse jää vähän hämäräksi ,kasvottomaksi, kun kirja suurimmalti osin kuvaa Jeannen Varjoa. Mutta loppujen lopuksi, mitä voisimme tietää Jeannesta, nähdä hänestä - vain varjon häilähtävän.

Jeanne D'Arcista lukemistani kirjoista suosikkini on edelleenkin Mark Twain kirjoittama teos. Lukisin kyllä mielelläni lisää hänestä, mutta en ehkä taruolennoista.  Ei tämä huono lukukokemus ollut , ei ollenkaan, olipa vain hyvin hämmentävä.

Kiitos kustantajalle  arvostelukappaleesta


Kuva: Hannu Mäkelä: Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä




Kuva: Hannu Mäkelä: Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä

torstai 5. syyskuuta 2019

Dietrich Bonhoeffer: Kirjeitä vankilasta!

Dietrich Bonhoeffer
Kirjeitä vankilasta
Alkuteos: Widerstand und Ergebung
Suomentanut Kai Selinheimo ja Erkki Niinivaara
Suomen Lähetysseura, 1963
279 s.

Kierrätyslaatikosta bongattu kirja kiinnosti historiallisuuden ja teologisten pohdintojen vuoksi. Dietrich Bonhoeffer oli saksalainen teologi, joka vangittiin yhtenä osallisena Hitleriä vastaan suunnatusta attentaatista, josta hänet sitten tuomittiin kuolemaan. Olen aiemmin lukenut Bonhoefferin elämänkerran. Itselleni Bonhoeffer näyttäytyy hieman ristiriitaisena  persoonana, kristitty, jonka ajattelusta on vaikea päästä selville.

Kirjeitä vankilasta sisältää Bonhoefferin kirjeitä vanhemmilleen ja ystävälle. Ystävän nimeä ei mainita. Lisäksi muutamia kirjoitelmia ja runoja.

"Pahan suuret naamiaiset ovat temmanneet pyörteisiinsä kaikki siveelliset käsitteemme. Että paha esiintyy valkeuden hahmossa, hyvinä tekoina, historiallisena välttämättömyytenä sosiaalisena vanhurskautena, sen o perinteellisten siveellisten käsitteittemme maailmasta tulevalle suorastaan tyrmistyttävää;"

"Siviilirohkeus voi kasvaa esiin vain vapaan ihmisen vapaasta vastuuntunnosta."

"Aivan ihania olivat ruskoliljat niiden verhiöt avautuvat aamuisin hitaasti, kukkivat  vain yhden päivän seuraavana aamuna avautuu uusia ylihuomiseen mennessä ovat kaikki kukkineet."

"Kun on pakko niin kuin minun olla olemassa vain ajatuksissaan  silloin joutuu sen kiakkein typerimmän ajatuksen valtaan, että nimittäin ryhtyy kirjoittamaan hetkellisetkin ajatuksensa paperille!"

Olla olemassa vain ajatuksissaaan - onko kuvaavampaa ilmaisua totaaliselle yksinäisyydelle?

Bonhoeffer tunnetaan teologisesta armon käsitteestä: halpa ja kallis armo. Siihen littyen tämä armon ulottuvuus kolahti:

"Mennyt elämäni on tulvillaan Jumalan hyvyyttä ja syyllisyyteni yllä on Ristiinnaulitun annteeksiantava rakkaus."

Kirjeitä vankilasta on syvällistä elämän pohdintaa, joka ei kaikilta osin aukene helpolla, mutta joihin ajatuksiin ja pohdintoihin mielellään palaa uudemmankin kerran.