30 joulukuuta 2019

Kuinka onnistuin lukuhaasteissa!

Tänä vuonna lukuharrastustani on rajoittanut opiskelut, jotka on vienyt voimia ja rajannut lukemista. Ehdin kuitenkin lukea ihan rentoutuaksenikin melko mukavasti. Lähinnä luen illalla sängyssä ennen nukahtamista ja joskus yön tunteina, kun kivut valvottavat tai en muuten saa unta.
Runo 2019 -haasteeseen luin kaksi runoteosta, jotka olivat: 1. Vladimir Brenjojevin  runoja sekä 2. Johanna Venhon  Saaren runot. Teokset olivat hyvin erilaiset luonteeltaan, toisaalta molemmissa oli paljon vaikeaselkoisuuttakin omalla tavallaan.   

Montgomery-lukuhaaste päättyi jo marraskuun lopussa ja siihen ehdin lukea vain yhden teoksen:1. Annan jäähyväiset

Samoin Kirjoja Ulapalta -haasteeseen ehdin lukea vain yhden teoksen: 1. Astrid Lindgren: Saariston lapset

Maailman ympäri 80-päivässä oli kiintoisa haaste, johon minun piti alunperin katsoa kirjapinkka valmiiksi ja edetä järjestyksessä, mutta kuinkas kävikään. Ehdin lukea vain kaksi teosta, mutta niiden avulla sain kuittenkin selvitettyä ison joukon Phileas Fogggin matkakohteista. 1. Kenzie Mourad: Kuolleen prinsessan puolesta   ja 2. Lucinda Riley: Keskiyön ruusu
... 
Yritin myös Pieni Helmet -lukuhaastetta, mutta en ihan ehtinyt saavuttaa tavoitetta saada kaikki kohdat plakkariin. Yritys hyvä kymmenen, kuitenkin.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
 
4. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
 
5. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
6. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
    Jostein Holmedahl: Alfa 3 kutsuu
 
7. Kirjassa on kaksoset
8. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Et pidä kirjan nimestä
 
10. Kirja käsittelee sinulle vierasta kulttuuria
11. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
 
12. Sokkona hyllystä valittu kirja
 
13. Kirja kirjailijalta, jonka kirjoja et ole lukenut aiemmin
14. Kirja, jota näet jonkun lukevan
 
15. Kirjassa nähdään unia
      Mikael Sand: Pikku Lallin maapallo 
 
16. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
17. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
18. Kirjassa ollaan yksin
      Oiva Paloheimo: Tirlittan 
 
19. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
      Astrid Lindgren: Saariston lapset
 
20. Kirja sijoittuu jollekin toiselle aikakaudelle
21. Kirjailijan nimi viehättää sinua
 
22. Kirjan nimessä on kieltosana
 
23. Kirjassa on alle 100 sivua
24. Vuonna 2019 julkaistu kirja
      Lytton Strachey: Kuningatar Viktoria 

25. Opettajan tai kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
      Edvin Jonasson: Pojat seikkailevat'

Luin myös kirjoja oman lukuhaasteeni Mennään metsään puitteissa. Siitä kuitenkin erillispostaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä roskaa!