30 joulukuuta 2019

Aino-Marja Räsänen: Elefanttitalo!

Räsänen Aino-Marja
Elefanttitalo
WSOY,1968
135+1 s.
Kuvitus: Leena Puranen


Aino-Marja Räsäsen Elefanttitalo on hieman erilainen  nuortenkirja. Sen päähenkilö on suomalainen 18-vuotias Heljä, joka on naimisissa ranskalaisen Soson kanssa. Soso on diplomaatti ja hän on saanut paikan Singaporessa, jonne he muuttavat Saigonista, jossa Heljä on ensin olettanut olevan heidän toimipaikkansa.

Singaporesssa nuori pari asettuu asumaan Mount Elisabethiin Elefanttitaloksi kutsuttuun rakennukseen, joka on saanut nimensä vahvoista kulmapalkeista, joilla talo seisoo.

Heljä odottaa ensimmäistä lastaan.

Hieman eloa Heljän elämä saa, kun lentokentältä soitetaan,että heillä on kolme suomalsista lasta, jotka ovat matkalla Formosalle (nykyinen Taiwan) lähetyssaarnaajavanhempiensal uokse, mutta jumittuneet Singaporeen, kun Formosalle ei pääsekään matkustamaan. Heljä ja Soso ottavat lapset hoiviinsa, kunnes heidän matkansa vanhempiensa luokse saadaan järjestymään.

Suurimmat seikkailut koetaan kuitenkin tarinan lopussa, kun Singaporen malaiji-/muslimiväestö alkaa kapinoida paastojuhlan jälkeen. Heljä joutuu pakenemaan auatolla takaa-ajajia ja Soso joutuu myös juoksemaan pakoon väkijoukkoja, jotka polttavat hänen autonsa. Soso joutuu lopulta jättämään paikkansa Ranskan lähetystössä ja palaamaan Pariisiin Heljän jäädessä pakkaamaan tavaroita.

Luettuani teoksen, minun täytyi ihan tutkia Singaporen historiaa. Minkä maan kaupungista lopulta puhutaan ja mistä historiallisesta tapahtumasta tässä puhutaankaan. Päädyin siihen, että tarina sijoittuu aikaan, jolloin Singapore kuului Malesiaan. Nykyään Singapore on itsenäinen maa, jonka pääkaupunki Singapore on. 

Elefanttitalo on toki lapsille tai nuorille suunnattu tarina, aihepiiriltään tarina on kuitenkin hieman epätavanomainen. Pidin tästä tarinasta sen erilaisuuden takia. Tosin minua kuitenkin häiritsi tarinan alkupuolella maininta 'vinosilmäisistä' kiinalaisista, joka toi kerrontaan hieman rasistisen leiman, samoin kuin maininta perheen kokin 'apinankasvoista'. Kuitenkin tarinan edetessä kansallisuuksia ei erityisemmin leimallisesti kuvata, vaan niin lapset kuin aikuiset elävät hyvissä ja läheisissä tunnelmissa. Riven välistä ja lopun tapahtumia ajatellen kuitenkin rotujen väliset jännitteet ovat olemassa, erityisesti kiinalaisten ja malaijien välillä.

Kirjassa on mukava mustavalkokuvitus, joka on Leena Purasen käsialaa. Pidän erityisesti kuvasta, jossa kiinalainen A-Ing leikkii suomalaisen Pallu-tytön kanssa sulassa sovussa.


Ikävää, etttei lapsia voi ottaa mukaan. No, minä järjestän heille siksi illaksi omat pikku kestit. He saavat kutsua Tam Ween lapset seurakseen.
-Saahan A-ingkin tulls? kysyi Pallu ja hypisteli onnellisena koreita kirjekuoria, jotka Heljä oli hänelle antanut. - Totta kai. Ja Taina saa olla kutsujen emäntänä. Tam Wee leipoo teille varmasti vadillisen hunajamunkkeja. Ja saatte syödä niin paljon kuin jaksatte niitä hedelmiä, joita kuningatar Viktoria parka ei saanut koskaan maistaan.
Tainaa nauratti. He olivat pari päivää sitten syöneet yhdessä Tam Ween lasten kanssa pihalla ison korillisen aitoja kaakkoisaasialaisia hedelmiä, sinipunervia, appelsiinin kokoisia mangostaneja, jättiläismansikkaa muistuttavia litsejä ja vaaleita mangoja. Kaut-song kertoi silloin kuulleensa opettajaltaan, että Englannin kuningatar Viktoria lupasi aikoinaan palkkion sille, joka toisi hänen nautittavakseen näitä tropiikin herkkuja. Mutta siihen aikaan matka kesti niin kauan, että hedelmät ehtivät aina pilaantua ennen kuin ne saatiin Englantiin. Ja niin vanhaksi kuin Viktoria elikin, hänen täytyi mennä hautaan maistamatta  litsejä tai mangostaneja.

---

 Kirjallinen maailmanvalloitus: Malesia, Singapore




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti