Barbra Ring: Peik suuressa maailmassa!

Barbra Ring

Peik suuressa maailmassa 

Alkuteos: Da Peik skulde gjøre sin lykke (ei mainita nimiösivulla)

Suomentanut Ilmi Hallstén 

WSOY, 1917 

87 s. 

Pavel setä laski kirjeen kädestään. Hän pyyhkäisi otsaansa selvittääkseen ajatuksiaan. – – –    – – –  Pitikö hänen nyt antaa pois tuo valkotukkainen pikkuvanha miehenalku, nyt kun hän oli ruvennut niin suuresti hänestä pitämään ja saavuttanut hänen täyden luottamuksensa? Professori Pavel Benedikt Hennemannille se oli vaikeampaa kuin mikä muu tahansa.

 –  Kirjoittaako hän kovin surullista? kyseli Peik. Hän oli noussut ja seisoi nyt Pavel sedän polvien välissä. Pavel setä katseli häntä ja silitti hänen vaaleita hiuksiaan.

– Tätisi tahtoo sinut luokseen tehdäkseen sinusta saksalaisen ja antaakseen sinulle paljon rahoja, hän sanoi. 

–  En mie enempää rahhaa tarvitse, sanoi Peik ja näytti viisikruunusta.  – Ja mie tahon olla siun luonas enkä taho lähteä mihkään, josta en tiiä, missä se on. 

– Hmm. hm. Niinkö? Etkö tahdo? hymyili Pavel setä.

 – Mutta tämä koskee sinun tulevaisuuttasi. Meidän täytyy ajatella mitä sinusta on tuleva maailmassa, pikku mies. - Minusta tulee ajuri tai rohvessoyöri, Peik vallan varmasti päätteli. – Kumpi siusta on parempaa? – Mutta mie luulen melkein että ajuri on metkempää, hän lisäsi.

Peik on pieni orpo poika, jonka vanhemmat ovat kuolleet. Hänen ainoat sukulaisensa ovat Pavel-setä ja Aada-täti, joka on nyt kirjoittanut Pavelille ja sanonut, että hän haluaa ottaa Peikin luokseen kasvattaakseen tämän kunnon saksalaiseksi ja tarjotakseen tälle suuren perinnön jälkeensä. 

Peikin parhaat ystävät ovat naapurin tyttö Marji ja Ajuri Ondursen Liinukkansa kanssa. Peikillä on oma Liinukkansa, jonka häntä on kadonnut, ja sen tilalle on laitettu sedän partasuti (Katso kansikuvan vasen kulma). 

Peik ja Pavel matkaavat lopulta Berliiniin Aada-tädin luokse, mutta kuinka käykään, kun Aada-täti tekee tuttavuutta Peikin kanssa. Aada-täti kauhistuu Peikin puhetapaa, joka onkin omanlaistaan.

 "Mutta mie oon luvann't Mairille että mie pian luippaan kottiin."  

Aada-täti esittelee Peikille monenlaisia Saksan nähtävyyksiä museoista kirkkoihin ja zeppeliineihin keisarista puhumattakaan. Peikillä on näistä kaikista omat sovellutuksensa. 

Peik suuressa maailmassa on jatkoa kirjailijan aiempaan Peik-teokseen. Ajankuva on 1900-luvun alkukymmenluku ennen ensimmäistä maailmansotaa. Näin oletan, erittäinkin, kun viitataan keisariin ja zeppeliinin ensiesiintymiseen. Yhdessä nämä teokset muodostavat ihastuttavan tarinakokonaisuuden ja lapsikuvauksen, jossa on vauhtia, sukkeluutta ja hersyvää lapsenomaisuutta unohtamatta kasvatuksellisia näkökohtia, jotka on kuitenkin sujutettu rivien väliin ilman suurempaa paatoksellisuutta. Oikea hyvän mielen teos.

Pieni Helmet 2026 -lukuhaaste kohta 21: Kirjassa käydään museossa

Barbra Ring: Peik!

Barbra Ring
Peik
Suomentanut Ilmi Hallsten
WSOY, 1950 (6. painos)
119 s.

Peik on pieni poika, oikealta nimeltään Pavel Bededikt. Peik on orpo. Hänen saksalaista sukujuurta oleva äitinsä on kuollut aiemmin ja nyt myös isä on kuollut purjeveneen kaatuessa kovassa myrskyssä, juuri kun tämä oli tulossa kotiin majakanvartija Hansenin pojan kanssa, joka oli mennyt siinä samassa "tapauksessa". Peikin mielestä olisi ollut "paljo pahempi, jos ajuri Ondursen olisi hukkunut. Ajuri Ondursen oli Peikin paras ystävä Liinukka-hevosensa kanssa.

Peik on mukavan lystikäs pieni tarina. Peik matkustaa kaukaisen setänsä professori Hedenmanin luokse, jonka nimi on myös Pavel Benedikt "jatkaakseen sukua". 

Tarina on kirjoitettu lapsentasolta hauskasti ja leikkisästi. Välillä puhutaan murteella, kuten ajuri Ondurska: "sehän merkissöö niin paljon, miten se issensä käyttää - tai sillä viisiin." Tässä oli kyse siitä, pitäisikö Peikin teititellä vai sinutella professoria. 

Niin Peik muuttaa pienestä satamakylästä kaupunkiin Kristianstadiin. Siellä hä tekee tuttavuutta taloudenhoitaja Blomin kanssa, jonka mielestä korvat pitää pestä joka päivä. Peik tekee tuttavuutta myös naapuristossa olevien kolmen tytön kanssa, Mairin ja Kotihiiren ja Tunturihiiren kanssa. 

"Tunturihiiri on hauska, hän on jotakin kummallista, jonka nimi on fanteribbel. Isoäiti sanoo niin. Kotihiiri on vino ja käy Otto Pedersenin instituutissa tullakseen suoraksi. - Mairi, sanoi kotihiiri ankarasti, sinä et saa niitä sanoja käyttää, koska sinä et milloinkaan voi niitä  oppia. Se on 'enfant terrible', ja se on ranskaa. Ja toinen on 'or-to-pee-di-nen instituutti'. - Sitähän minä juuri sanon, vastasi Mairi kärsimättömänä."

Dramaattiseksi tarina muuttuu kun Peik kiipeää tikkaita ja putoaa selälleen lyöden päänsä. Silloin Tunturihiiri tulee professorin luokse ja haluaa jäädä yöksi neuvomaan professoria Peikin hoidossa.Tunturihiiri oli rohkea tyttö, jojka uskalsi vastustaa aikuista ihmistä ja joka "ei koskaan huolinut tuumia pelkäämistä". 

Kaatumisen seurauksena Peik saa aivokuumeen. "Siinä hän makasi, kasvot kiehuvan punaisina, suuret silmät loistavina, eikä vastannut, kun he puhuivat hänelle."

Kiehuvan punaiset kasvot kuulostaa kovin liioittelevalta mutta tuo kerrontaan mukavaa väriä ja vahvuutta. Pidin paljon tästä kirjasta, johon on kirjoitettu myös jatkoa.  Ja tekisipä mieleni saada se jatko-osakin käsiini. Kuinka Peik lopulta kotiutuu uuteen kotiinsa vai jääkö ajuri Ondruska hänen suureksi sankarikseen, jonka luokse koti-ikävä Peikiä vetää selviää lopulta, kun Peik selviää kuin selviääkin kuumeestaan ja professori löytää muitakin kuin kovin vaikeasti tajuttavia sanoja.

Maan mainio lastenkirja, täytyy sanoa. Tämän painoksen kansikuva on viehättävä. Tekijää ei ikävä kyllä mainita. Ainoa, mitä en pitänyt erityisen onnistuneena, oli teokseen sisällytetyt piirrokset kreikkalaisista patsaista, jotka kyllä toivat esiin jotain kerrontaan liittyvää, mutta eivät sopineet muuhun layoutiin ja piirrosjälkeen (pienen lapsen näkemys kyseisistä patsaista ja alla lapsen käsialalla selitykset).

...