keskiviikko 26. helmikuuta 2020

M.L.Stedman: Valo valtameren yllä!


M.L. Stedman
Valo valtameren yllä
The Light Between Oceans
Suomentanut Leena Perttula
Alkuteos: 
Karisto, 2013
422 s.


"Janus Rock oli neliömailin verran vihreää. Seillä kasvoi riittävästi ruohoa saaren muutamalle lampaalle ja kutulle ja jokuselle kanalle, ja multaa oli sen verran, että saarelle sai alkeellisen kasvimaan. Saaren ainoat puut olivat kaksi korkeaa norfolkinaukariaa. Ne oli istuttanut Point Partageusesta  tullut porukka, joka oli rakentanut majakka-aseman yli kolme vuosikymmentä sitten, vuonna 1889."



 "Ei pala messinkiä tee kenestäkään sankaria"

Tom Sherbourne on kunniamerkillä palkittu 1. maailmansodan veteraani. Majakanvartija, joka on saanut paikan Janus Rockin majakanhoitajana.

Sota on jättänyt Tomiin arpensa eikä hän paljon kokemuksistaan kerro. Ei häntä silti juroksikaan voi sanoa. Tom tapaa nuoren 18-vuotiaan Isabelin heittelemässä leivänpaloja lokeille.

"Yhtäkkiä tytön riemu vaikutti kouriintuntuvalta todisteelta siitä, että sota todella oli ohi. Tom istui penkille laiturin lähelle. Hän antoi auringon hyväillä kasvojaan ja katseli tytön riehakasta iloa. Tytön tummat hiukset liehuivat kuin tuuleen heitetty verkko. Tom katseli tytön siroja sormia kun niiden siluetti piirtyi sineä vasten. Vasta hiljalleen hän huomasi, että tyttö oli sievä. Ja vielä hitaammin hänelle valkeni, että tämä oli luultavasti hyvinkin kaunis. 
- Mitä te hymyilette? tyttö kysyi yllätettyään Tomin katselemasta. 
- Anteeksi. Tom tunsi kasvojensa punehtuvan.
- Älkää koskaan pyydelkö anteeksi hymyilemistä! tyttö huudahti äänellä, jossa oli surumielinen vire. Sitten hänen ilmeensä kirkastui.  - Ette ole partageuselaisia. - En. - Minä olen. Olen asunut täällä koko ikäni. Haluatteko leipää? - Kiitos, mutta en ole nälkäinen. - En tarkoittanut teille, hassu! Lokeille heitettäväksi."

Myös Isobelillä on omat traumansa, sodanjättämät jäljet sielussa. Tom ja Isobel menevät naimisiin ja muuttavat Janus Rockille. Elämä hymyilee.

Kuinka pidinkään Tomista ja Isobelistä. Kunnes auvoinen asetelma vaihtoi sävyä ja elämän myrskyt toivat sielun syövereistä sävyjä, jotka eivät enää tuntuneetkaan niin puhtailta ja keveiltä ja miellyttäviltä. Ei tämä silti huono kirja ollut. Pidin yksinäisen majakan tunnelmasta, merellisestä ympäristöstä, pidin Tomista ja Isobelistä ja kärsin heidän kanssaan, mutta kärsin myös Hannanhin kanssa, joka oli menettänyt miehensä ja pienen vauvansa sotatraumahysteerisen miesjoukon nationalististen tunteiden takia. Pidin lapsikuvauksesta. Tarinankerronta piti kyllä otteessaan,vaikka välillä kärvistelinkin tunteissani, kun en hyväksynyt Tomin ja Isobelin tapaa toimia, vaikka ymmärsinkin sen tuskan, mikä sai toimimaan niin kuin toimi. Valo valtameren yllä kertoo paitsi sodan haavoista  myös lapsettomuuden tuomasta surusta, haaveista ja pettymyksistä ja rakkauden voimasta. 

Mistä en pitänyt oli tarinan lopetus. Itse olisin jättänyt tähän jollain tasolla avoimen lopun. Jättänyt Tomin ja Isobelin katsomaan tulevaisuuteen, katsomaan yhdessä kohden valoa. Ei, en tykännyt lopetuksesta lainkaan.

--
Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 45: esikoisteos
Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste kohta 19: 1920-luvulla ilmestynyt tai 1920-luvulle sijoittuva kirja. Pääasiallisesti tämä tarina sijoittuu kaksikymmenluvulle.


maanantai 24. helmikuuta 2020

Khaled Hossein: Meren rukous!


Khaled Hossein
Meren rukous
Alkuperäisteos: Sea prayer
Suomentanut Lotta Sonninen
Otava, 2018
Kuvittanut Dan Williams


"Rakas Marwan,
lapsuuden pitkinä kesinä,
kun minä olin sasmanikäinen poika kuin sinä nyt,,
veimme setiesi kanssa patjat isoisäsi maatalon katolle
Homsin lähistöllä.
Aamuisin heräsimme oliivipuiden havinaan,
vuohen määkinään ja isoäidin patojen kalinaann,
ja ilma oli viileää ja aurinko vasta kalpea orarnssinen raita itäisellä taivaalla." 

Tätä ei Marwan muista. Marwan muistaa vain mielenosoitukset, piiritykset, pommit, nälän ja hautajaiset ja matka halki meren...

"Minä sanoin sinulle: 'Ota kiinni kädestäni. Mitään pahaa ei tapahdu.'
Ne olivat pelkkiä sanoja --- --- sinä uskot kaiken mitä sanon, ja se murtaa minut."



Koskettava, koskettava on tämä pieni teos. Julma, julma on ihmisen sydän, joka ei kuule meren kohinan halki sydämen hellää sykintää.

---

---
Helmet 2020 lukuhaaste kohta 34: Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana: tulkitsen, että meri on osa luontoa

Ompun runohaaste   Tämä kirja on musta kuin kuolema, punainen kuin rakkaus ja sininen kuin toivo.

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste kohta 28: 2010-luvulla ilmestynyt tai 2010-luvulle sijoittuva kirja.

---
Kirjallinen maailmanvalloitus: Syyria

lauantai 22. helmikuuta 2020

Kirjojen kertomaa elämääni!

Haaste löydetty Lasisipulista. Tarkoituksena kertoa elämästään niiden kirjojen nimillä, joista on postannut. Tässä listauksessa olen kahlannut läpi niin tämän kuin aikaisemman kirjablogini postaukset ja huomasin, että joihinkin kohtiin olisi ollut vaihtoehtojakin, kun taas toisiin sitä vastausta oli hieman vaikeampi löytää. Kuitenkin kaikitenkin, kirjoilla on kerrottavaa ja niistä on moneksi, niin hyvässä kuin pahassa.
Haasteen saa noukkia mukaansa, ken tahtoo.

1. Lapsena olin Tiina
2. Nyt olen Pieni tuntematon
3. Haluaisin olla Pieni runotyttö
4. Ominaisuuteni,  josta en luovu Rakkaus kastele sydämeni
5. Taito, jota haluaisin kehittää Anna hänelle nöyrä mieli
6. Kotini The House in The Big Woods
7. Elämäni Syysvehnää
8. Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni Valo pimeässä on hyvä
9. Asia, jota ilman en voi elää Vapauttava rakkkaus
10. Asia, jota en haluaisi kokea Tuhotulva
11. Työni Eipä aikaakaan niin voi kauhistus
12. Työpöydälläni Suuria odotuksia
13. Yöpöydälläni Elämänkerrallisia muistiinpanoja
14. Antavat voimaa To take my bread
15. Vievät voimia Sata haavaa tuhat tuskaa (postaus yksittäisestä sadusta)
16. Haaveilen Anna omassa kodissaan
17. Viestini ystävälle Taivas on totta
18. Minua mietityttää usein Kutsumus
19. Minua pelottaa joskus Terrorin kourissa
20  Tulevaisuudensuunnitelmani Haluan elää

Edit! Vaihdoin tähän viimeiseen kohtaan toisen kirjan, kun en ollut ihan tyytyväinen eka valintaani, joka oli Etäällä koittaa kevät!

perjantai 21. helmikuuta 2020

Katri Lehto: Kytäjän mamsellin muistelmat!





Katri Lehto
Kytäjän mamsellin muistelmat
Otava, 1994
252 s +sukupuu

Alku: Hedda Armfeltin häiden aattona minä Maria Magdalena MÜller raaputin nimikirjaimeni Kytäjän Armfeltien täkkipokaan. Vaaleanpunaiseen ruusukuvioiseen silkkipeitteeseen kaikki tytöt, serkut ja Numlahden mamsellit, vieraaksi tulleet kaukaiset sukulaiset ja monet piiatkin pistelivät omat tikkinsä. Leikkiä laskien täkki irrotettiin puista, reunat viimeisteltiin ja juhlasaatosa koko komeus vietiin morsiuskamariin Silkkitäkin alta Hedda löytäisi onnensa.

Eletään 1700-luvun loppuvuosia ja 1800-luvun alkukymmeniä. Sodat ja muistelut. Ruotsin valtakausi Suomessa on lopuillaan ja Venäjän suuriruhtinaskausi alkamassa. Leena, kuten MMM-nimikirjaimet täkkipokkaan kirjoittanutta mamsellia lyhyesti kutsutaa, on kasvanut yhdessä Armfeltin aatelisperhee Hedda-neidin ja tämän veljien kanssa. Kun vanha mamselli lopulta kuolee, ja tapahtuu yhtä ja toista, pyydetään Leenaa uudeksi mamselliksi.

Kytäjän mamsellin muistelmat on ihan mukavasti kirjoitettua fiktiivistä historiankirjoitusta todellisessa miljöössä. Kerronnan lomassa on erilaisella fontilla historiallisia (?) asiakirjoja resepteistä joihinkin muihin tiedotteisiin, kirjan lopussa myös Kytäjän kartanon perukirjasta osia sisältäen muun muassa monikymmenpäisen lehmälauman hauskoja nimiä.

Jossain määrin kirjan muistelut eivät ehkä ole ihan kronologista ja ainakin yksi paha lipsus kerronnassa on. Carl Johan Armfeltin testamentti on päivätty vuodelle 1719, vaikka sen pitäisi kaiken järjen ja kirjoitetun perusteella olla  1819.

Kirjan kansipaperit on suunnitellut Katja Alanen. Kannen kuva on Giraudin räiskäleenpaistajat, oletettavasti 1700-luvulla maalattu. Vaikka pidän rokokoo-ajasta en pidä tästä kansikuvaratkaisusta. Minusta tämä tunnelma ja tyyli, joka kuvassa on, ei edusta suomalaista elämää, vaikka kerronnassa räiskäleenpaistoo viitataankin. Täytyy kuitenkin myöntää, että ehkä kansikuva on jossain määrin vaikuttanut siihen, että tämän kirjan aikoinaan kirpparilta tulin ostaneeksi.

...
Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatkalla -lukuhaaste kohta 15: 1500-1700-luvuilla julkaistu tai sille ajalle sijoittuva kirja.
---
Kaisa Kyläkoski on blogissaan avannut teoksen historiallisuutta.

Lea Kranz: Kalliosta lohkaistu!



Lea Kranz
Kalliosta lohkaistu
Ristin Voitto, 1961
118 s.
.
Tarinan päähenkilö: "Niin, hän se oli, nuori, viisitoistavuotias, vaalea, hento Inkeri, onneton ihminen onnellisen näköisestä talosta."

Inkerin isä on vasemmalle kallellaan oleva, sodan kokenut ja siitä särkynyt työläismies, ateisti. Kun Inkeri alkaa miettiä hengellisiä asioita uskoon tulleiden luokkatovereidensa myötä, pistää äiti ensi kertaa kampoihin isälle, joka on ajamassa tytärtään ulos talosta.
"Inkeri ei lähde mihinkään tästä huushollista. Vaikka hänen päänsä olisi täynnä minkälaisia houreita hyvänsä, on hän kuitenkin minun lapseni, etkä sinä aja häntä ulos kuin koiraa! Laitetaan talot ja tavarat tasan, ja sinä maksat lapsille elatuksen, niin kyllä me pahan juuret tästä hävitämme. 
Se tepsi. Sitä iloa ei isä sentään äidille suonut."

Inkeri pitää uskostaan kiinni vaikeista oloista ja pilkasta välittämättä. 

Kalliosta lohkaistu on hyvin 50-/60-lukulainen hengellinen lastenkirja, jossa pääpaino on hengellisellä heräämisellä. Ajan henki ja ajatusmallit näyttäytyvät riveissä ja rivien väleissä.  Inkeristä isä on toivonut toista Hertta Kuusista ja Inkerin tyttötuttava, joka sairastaa tuberkuloosia ja on rampa menee Kuopioon Branhamin kokoukseen, ja parantuu jättäen kainalosauvansa sikseen. .

Usko on tärkeä asia sitä en kiellä, ja uskoa tuodaan esille monella tavalla. Tämä edustaa aikakautta, jolloin musta oli mustaa ja valkoinen valkoista. Hieman enemmän armoa olisin toivonut tähän tarinaan. Oli tarinassa kyllä yllättävyyttäkin, sillä Inkerin koulutovereilla oli monenlaista kohtaloa: oli kasvatti-isän seksuaalista hyväksikäyttöä, joka julkiseksi tultuaan laittoi tyttöparan tuntemaan itsensä entistä surkeammaksi ja hyvin alkaneen uskon elämän kariutumaan, oli Ruotsiin muuttava koulunsa keskeyttävä, joka ei kestänyt sitä häpeää, että odotti aviotonta lasta, ja oli Tuomo, jonka ikuisuuskohtaloa Inkeri itki kevään koittaessa epätietoisena tämän ajatuksista.

Kiinnnostuin kirjasta kansikuvan perusteella, jonka tekijästä en osaa varmuudella sanoa mitään. Muistuttaa hieman Kirsti Liimataisen töitä ajankohdan Hyvä Paimen -lehdissä. Vaikka allekirjoitankin kirjan perussanoman en ihan purematta niele esitystapaa ja Branhamia voidaan hyvinkin katsoa nykysilmin myös helluntalaispiireissä hieman toisella tavalla kuin 50-luvulla, jolloin hän Suomessa vieraili. Kirjan tarina lienee kuitenkin kuvitteellinen pienistä, tositapahtumiin viittaavista,  yksityiskohdista  huolimatta.

---
Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 15: Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö

perjantai 14. helmikuuta 2020

Netta Wallden: Kissa nimeltä Kent!


Netta Wallden
Kissa nimeltä Kent
Mäkelä, 2016

















Alkuasetelma: Hiljaisuus, sitten tuuli ja kadunviertä reunustavien poppeleiden verkkainen keinunta.
Loppunäkymä: Yksi repaleinen poppelinlehti lennähtää kameran linssiin, liimautuu kiinni, kuva haalistuu ja katoaa.

Siinä välissä kuuluu terävä kirkaisu korkeimman kerrostalon kolmannesta kerroksesta, sen kahdeksannesta huoneistosta. Musta kissa, jolla on kaareva häntä, aivan kuin sirppi kävelee kadulla. Kurjetkin lentävät.

Päähenkilö, pieni tyttö on kadottanut kissansa Kentin. Yhdessä Salapoliisin kanssa hän lähtee jäljittämään kissaa, joka jättää jälkensä johtolankoja: mustan karvan, kermakupin, hännänjäljen pölyssä. Kuljetaan Korkeakaupungissa jonne ihmiset ovat muuttaneet Rottakaupungista.

Kerronta on omintakeista, mielikuvituksellista, ei kuitenkaan puhdasta ajatuksenvirtaa.

Miljöö: Joen erottamat ruuhkaiset kaupungit, joista toinen on ihmisten liikakansoittama ja toinen ihmisten hylkäämä, rottien ruuhkauttama paikka, joka nostaa tytön ihon kananlihalle.

Päähenkilöiden askelet kulkevat kuitenkin kohden Rottakaupunkia, sillä kissathan jahtaavat rottia. Siinä ensimmäinen johtolanka.

Rottakaupungissa asuu eräässä tornissa Kurkimies nimeltä Hugo Botta. 

"Hän läjäyttää henkselit paljasta rintaansa vasten, huudahtaa kimeällä äänellä auts! ja viittaa vieraat peremmälle. Kainaloista roikkuva ihomassa jää läiskymään miehen kylkiä vasten.
- Onko tuo hullu? Tyttö supattaa salapoliisin korvaan. Salapoliisi ei vastaa, sillä jotkut asiat ovat sanomattakin selviä." 

Rottakaupungista matka jatkuu ja kaksikko tapaa pianistin, jonka pianon pölyyn on jäänyt kissan muotoinen jälki. Se taas johtaa etsijät Taiteilijakukkulalle, sieltä taas alas etsimään toimittajaa, joka lopulta läväyttää ilmoille etusivun uutisen. Hugo Bottan tieteelliset tutkimukset yhdessä Urpo Rottan tutkimusten kanssa tuovat ratkaisun rottaongelmaan. Hugo Botta on keksinyt keinon, jolla rotat saadaan lentämään, ja kun ne lentävät Rottakaupunki tyhjenee ja osa Korkeakaupungin asukkaista voi muuttaa takaisin joen toiselle puolen.

---
Minä en tykännyt tästä kirjasta. Tämä oli liian surrealistinen teos. Enkä tiedä, onko tämä ihan pienille lapsille suunnattu, sillä Hugo Bottan traaginen kohtalo jättää ikävän sivumaun puhumattakaan lentävistä rotista, joka ainakin minun selkänahkani saa värisemään jo pelkkänä ajatuksena.

Teos on siis suurelta osin surrealistinen, mutta siinä on rivien välissä jotain symbolistakin. Todellisuus on kuitenkin hyvin kaukana ja erityisesti se tulee esille lauseessa: "Kurkiparvi pyrähtää räystään reunalta taivaisiin." Lause toistuu niin teoksen alussa kuin lopussa. Näillä linnuilla tuntuu kuitenkin  olevan tarinassa merkittävä rooli. Kurjet ovat kuitenkin lintuja, jotka elävät suolla eivätkä ne pyrähdä lentoon talojen räystäiltä. Kuitenkin minun täytyy myöntää, että epätodellisuuden taustalla on paloja yhteiskunnallisista todellisuuksista. Näitä on yhdistelty aika erikoisesti ja hieman epärealistisesti, ja saatu näin aikaan näkymä, jonka tarkoituksena ehkä on saada miettimään vaikeitakin kysymyksiä. Pienen lapsen ei kuitenkaan ole näitä realiteetteja hyvä yksinään pohtia,  ehkä tätä pitäisi sitten lukea lapsen kanssa yhdessä keskustellen.

Ei, minä en todellakaan pitänyt tästä kirjasta. Kirjan kansien perusteella, joskin ne nyt luettuani teoksen kuvastavat aika hyvin tarinaa, odotin jotain hauskaa kissamaista tarinaa, mutta mitä vielä. Tästä oli kissamainen kehräävyys kaukana, vaikka tarinaa on kehrättykin ihan erilaisten rahastojen avulla, jos osaan nimiölehden kiitoksia oikein tulkita. Kansikuva, joka on Tanja Mitchelin käsialaa on kuitenkin kiva ja herättää mielenkiintoa. Harmi, että kissa jää tässä tarinassa kuitenkin taka-alalle, salaperäiseksi kulkijaksi, jonka merkitys jäi hieman hämärän peittoon.
....
Kirjan pauloissa oleva on löytänyt teoksesta yksinäisyyden teeman ja uskaltaisi antaa tämän harjaantuneelle lukijalle. Evaria puolestaan ei kokenut kirjaa omakseen, Oksan hyllyllä blogin pitäjä puolestaan piti teoksesta ja sen fantasia- ja unenomaisesta tunnelmasta.

torstai 13. helmikuuta 2020

Anna Lindholm: Ines 1918 - Viisi naista sisällissodassa!





Anna Lindholm
Ines 1918 - Viisi naista sisällissodassa
Alkuteos:Project Ines, Fem kvinnor i inbördeskriget 1918
Suomentanut Susanna Hirvikorpi
S&S 2018
328 s.

Anna Lindholmin isoisän  äiti Ines on yksi kirjan viidestä naisesta. Ineksen kirjeistä miehelleen Vernerille alkoi Annan tutkimus vuoden 1918 tapahtumista. Näkökulma aiheeseen on poikkeuksellinen - naisnäkökulma ja rakkaus. Ines Nybergin  lisäksi kirjassa valotetaan aikaa ja elämää Anita Topeliuksen, Josefina Häggin, Anna Forströmin, Dagmar Ruinin elämänvaiheiden kautta. 

Ines 1918 ei ole perinteistä hishtoriankirjoitusta. Se on hyvin henkilökohtaista pohdintaa noista vuosista. Vaikka kirjoittaja ei itse ole ollut mukana tapahtumissa, hän peilaa omaa elämäänsä ja ajatuksiaan noiden viiden naisen kautta vuoden 1918 tapahtumiin.

Kirjan luki ihan mielenkiinnolla. Kirjassa oli paljon kulttuuria, vähän sotimista, kaikkein lähimmäksi ja koskettavimmaksi tapahtumat tulivat aivan loppupuolella, kolmen mustavalkoisen valokuvan kautta.Synkkää, julmaa, niin mieletöntä, ei sitä voi ymmärtää.

Kirja oli itselleni hyvin ajankohtainen, sillä sukututkimukseni tässä vaiheessa olen saanut kosketuksen vuoden 1918 vuoden tapahtumiin aivan uudella tavalla. Tavalla, jota tässäkin kirjassa hieman sivuttiin, vaikka ei suoraa yhtymäkohtaa omaan tutkimukseen ollutkaan, oli vain yksi nimi, joka tuli ja meni. 

"Ilta hämärtyy Filkrogin mökin ikkunan takana, ja kuuntelen Ankin kertomusta isänäidistään Josefinasta. Hahmottelen paperille imiä. On vaikea pysyä selvillä, miten nämä henkilöt liittyvät toisiinsa."

Sellaista se on minunkin tutkimus. Nimiä, nimiä ja sen hahmottelemista, miten nämä liittyvät toisiinsa. Ines 1918 on paitsi sukellus vuoteen 1918 ja viiden naisen elämämkohtaloihin, eräänlainen tutkimus kirjailijan omaan elämään ja näkemyksiin. Miten minä liityn vuoden 1918 -tapahtumiin. Miten sata vuotta sitten tapahtuneet  tapahtumat vaikuttavat minuun, tämän päivän ja ajan keskellä.
---
Laura, Lukuisa-blogista olisi toivonut laajempaa pohdintaa ja analyysiä, hänen mielestään teos on kerronnaltaan hieman epätasainen.  Iina kahdella iillä puolestaan intoili teoksen naisnäkökulmaa ja näkee, että erilaisuus ja monipuolisuus parantaa näkökulmaa sotaan.
....

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 17: Tutkijan kirjoittama kirja
Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste, kohta 2:Kirja, jonka nimessä on jokin ajanilmaus, esim. viikonpäivä tai kuukausi. 
Pohjoinen -lukuhaaste kohta 13: Kirja, jossa käydään kirjastossa, antikvariaatissa tai kirjakaupassa. Sopisi tosin myös kohtaan 15, sillä kirjassa on kansalaisaktivismia.




sunnuntai 9. helmikuuta 2020

O.Talasmo: Vanhan merimiesarkun salaisuus!





O. Talasmo
Vanhan merimiesarkun salaisuus
Valistus, 1946
94 s,

Aki Salakka ja Viki Tirri ovat nuoria yhteiskoululaisia, näin oletan. He asuvat ajurinleski Ahtosen täysihoitolassa. Täysihoitolassa asuu myös vanha merimies, herra Sumppu.

Eräänä iltayönä, kun Aki ja Viki  lopettavat koululäksyjen pänttäämisen ja aikovat lähteä untenmaille, alkaa tapahtua kummia.

- Nukutko sinä! kysyi Aku Vikiltä.
- Enpä juuri. Olisin varmasti herännyt, jos olisin nukkunutkin. Mitähän ihmettä se pappa siellä oikein häärii ja pudottelee!
.- Sanos muuta. Olipa onni, ettei tullut katon läpi. Kunhan ei vain olisi heittänyt sitä vanhaa merimiesarkkuaan, todellista aarrearkkuaan. - Hih-hih!
- Älä naura yöllä. Herätät pian Ahtoskan. Vaikak kai hänkin on herännyt tuohon rysähdykseen. - Niin - tosiaankin - se arkku!
- Juttu aarrearkusta on siis totta?
- Niin ainakin Sumppu kertoili. - Eikä hän ole tehnyt juttua tyhjäksikään.
. Omituinen  mies kun säilyttää aarteitaan kotonaan. Pankkiholvithan ovat niitä vartten.
. Sitä samaa minäin olen monesti ajatellut mutta...
Viki oli ajatuksissaan Sumpun aarrearkun kimpussa ja oli kuin olisi saanut  kylmää vettä niskaansa kuullessaan Akun hyi-huudon. Hän ikäänkuin heräsi ponnahti pystyyn ja painoi sähkön palamaan
- Kauheaa! Sinun pääsi on kauttaaltaan veressä!
- Veressä?! Katso tuonne kattoon!
Samassa Aku ponnahti jalkeille ja riensi pesupöydän ääreen. Katossa oli kämmenen kokoinen punainen läsikä, josta tuon tuostakin tipahti punaista nestettä.

Vanhan merimiesarkun salaisuus on ihan ehta poikaseikkailu pirtusalakuljettajien ajoilta ja on kuvassa vähän muitakin roiston elkeitä. Miljöö sijoittuu Helsinkiin. On Hermannia, Paavalinkirkkoa, Hämeenkatua, Arabianrantaa, Pitkääsiltaa, Mariankatua yksinäistä merensaarta. Välillä pistäydytään Keski.Suomeen Kaikuranta-nimiselle paikkakunnalle, jossa Aki Salakan perhe asustaa.

Kerronta on yksinkertaisen vivahteikasta ja luettavaa.Pidän merellisistä ja vedellisistä elementeistä nimistössä ja kerronnassa. Juoni, mikä oli oloihin soveltuva, olisi kyllä kaivannut hieman viilausta yksityiskohtien suhteen. Kerronnassa oli pieniä hiirenmentäviä aukkoja, jotka jättivät kysymysmerkkejä ja pientä ihmettelyä, että tokkohan nyt sentään ihan noin voisi.... Kyllä tämä ainakin nostalgian kaipuun täyttää ja seikkaluhenkisyyden, vaikka ei olekaan nykyfilmien tapaan tupattu täyteen erikoisefektejä.

Kirjankansikuva on ajallista miljöötä kuvastava, tekijää ei mainita, mutta nimimerkki näkyy olevan AO. Täytyy kai leikkiä salapoliisia ja yrittää kaivaa jostain esille, mitä nimimerkin taakse kätkeytyy.
----
Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 46:Kirjassa on sauna

lauantai 8. helmikuuta 2020

Martta Kaivola: Maaret!



Martta Kaivola
Maaret
Kuva ja Sana, 1959
112 s.



"Rakkautemme oli valo meissä. Se oli myös tuli, jonka nyt olin oppinut tuntemaan."









Maaret on kertomus Pohjoisen tytöstä Maaretista. Eräänä juhannuksena hän tapaa miehen, opettajaksi opiskelijan. Kaksi toisilleen vierasta nuorta tuntevat vetoa toisiinsa ja ajan kuluessa he menevät naimsiin, sittenkun mies on jo valmistunut ja saanut paikan opettajana. Kauan ei onni kuitenkaan kestä, mies jää junan alle ja Maaret jää leskeksi odottaen ensimmäistä lastaan. Alkuluku on vain johdantoa varsinaiseen tarinaan, kun Maaretia tulee tapaamaan tuttu nainen, joka aikoo jättää miehensä ja muuttaa ulkomaille. Maaret muuttaa etelään, Helsinkiin tätinsä luokse.  Helsingissä Maaret yllättäen tapaa Einarin, tuon vaimonsa hylkäämän ja he alkavat seurustella. Eero-pappi ei tykkää tilanteesta ja varoittaa Maaretia, mutta ei Maaret kuuntele. 

Maaret on hieman erikoinen tarina rakkaudesta ja pettymyksestä ja unelmista. Kuvan ja Sanan julkaisemaksi teokseksi jopa erityisen filosofinen enempi kuin teologinen, vaikka teologiaakin sivutaan. Tarinan kertojaminä on Maaret, miljöö vuoroin etelän kaupunki Helsinki, vuoroin pohjoisen seudut, jossain Lapin tuntureilla. Kiehtovinta kerronnassa onkin pohjoisen luonto ja tarusto. Draamaakaan ei puutu, sillä Maaretin ajatusten lomassa kulkee muutama muukin elämänkohtalo. Tämä oli toisaalta erilaisuudessaan hyvinkin kiintoisa teos, toisaalta hieman vaikeatajuinenkin tuon filosofisen otteen takia. En tainnut ihan kaikkea kirjailijan ajatuksenjuoksua ymmärtää.




Kummallisuus:
"katsoi niin, että pari vihreää hammasta näkyi" Mitä iihmettä? Miksi hampaat olisi vihreitä? Ymmärrän, jos puhuttaisiin keltaisista, mutta vihreät... ihan on outoa.

Sanonta:
"Katoaa se kuiva roska hännästä"

Lapin luonnon lumoa, kuin satua:

- Lapin kesä loppuu, kesä loppuu, ei ole lämmintä nuppujen aueta.
- Kyllä kerkiää, kyllä kerkiää, kun kiirettä pitää, lohdutti vieressä lämmin ja äidillinen pihlaja. Ja tuoksui vieläkin makeammin ihan muuttui äiteläksi, kun tahtoi niin ylettömän tuoksuva olla - Ja valloittaa ilmankin, niin kuin se nyt yhdelle kuuluisi, tuumaili lapinkello närkästyneenä, mutta vain itseksensä, sillä hienolle kukalle kuuluu tuntea asemansa, eikä se koskaan ala kilpailla toisten kansa. Sillä jokaisena kesänä se tulee huomatuksi: aina niin kuin taivaasta tipahtaa tänne tuntematon ihmimen, joka pysähtyy kävellessään, ottaa askeleen taaksepäin ja huudahtaa: - Katsokaa, mikä kello! Mikä hieno sini ja erikoinen keltainen yhdessä. Ja sen tuoksu!


Tällä mukana Pohjoinen-lukuhaasteessa kohta 2: filosofinen kirja

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Knud Meister - Carlo Andersen: Käykää päälle, pojat!


Knud Meister - Carlo Andersen
Käykää päälle, pojat!
Alkuteos: Gaa paa, drenge!
Suomentanut V. Rekola
K.J.Gummerus, 1955
129 s.






Jan Helmer on nuori poliisin poika. Isän peruja on se, että Jan on kunnostautunut aiemmin ottamalla kiinni niin jalokivivarkaat kuin salakuljettajatkin. Tämä on ilmeisesti Janin seikkailujen toinen tarina ja jatkoa kirjaan Nelitoistavuotias salapoliisi. 

Tarina alkaa siitä, kun rikoskomissario Mogens Helmerin luokse tulee toimitusjohtaja Holgerson. Holgerssonilla on Kööpenhaminan Eteläsatamassa veneveistämö Dania. Holgerson on huolissaan, sillä veneveistämöltä on alkanut kadota esineitä yksi kerrallaan, pieniä koneenosia yksi silloin, toinen tällöin.

- Eiköhän se ole tuota tavanomaista pientä näpistelyä, joka nykyisin on niin valitettavan yleistä, tuumii Helmer.

Holgerson on kuitenkin eri mieltä. Hän kertoo, että hän viimeistelemässä uuden nopeakulkuisen moottoriveneen mallikappaletta joka on suorastaan vallankumouksellinen,sillä siinä käytetään ihan uudenlaista polttoainetta, joka on tehokkaampaa kuin bensiini. Holgerson epäilee että moottorin ja polttoaineen piirustukset yritetään varastaa. Hän ei halua, että asiasta aletaan yleisesti hälistä vaan juttu pitäisi selvittää yksityisesti.

Rikoskomissario Helmer ei kuitenkaan ehdi itse alkaa tutkia asiaa vaan hän antaa tehtävän Janille, joka on siis jo osoittanut piileviä kykyjä. Jan ja hänen toverinsa Erling menevät Dania-veistämölle sillä ajatuksella, että he haluavat tutustua alaan ryhtyäkseen tulevaisuudessa alalle.

Käykäää päälle, pojat on tyypillinen poikien seikkailukertomus. Mitään kovin jännittävää tässä ei tapahdu, ennen kuin loppupuolella, jolloin Jan on jo ehtinyt tumailunsa tuumia ja  koonnut avukseen joukon tuttuja partiopoikia. Jan ja Erling ovat hyvin erilaisia. Jan on reipas urheilijatyyppi, Erling kaikkea hyvää rakastava nautiskelija, jeonka kilot tuppaavat nousemistaan nousevan. Ei sillä, kyllä Erlingkin saa välillä hyviä oivalluksia. 

Pojat tustustuvat myös Klondyken-kaupunginosassa asuvaan Kalleen, jonka isältä varastetaan polkupyörä, jota tämä olisi välttämättä tarvinnut, sillä nyt perheen talous menee alamäkeen, kun töihin täytyy mennä muilla keinoin.

"Kyllä asia on niin kuin isä aina sanoo,nimittäin että varkaus on paljon pahempi rikos kuin varkaat tulevat ajatelleeksikaan koska varkaus voi merkitä suorastaan romahdusta jollekulle ihmiselle, selitti Jan. - Siinä on jotakin kauhean rumaa, sillä varas haalii omaisuutta vain itselleen eikä ajattele ollenkaan toisia. Katsotaanpas nyt tätäkin tapausta. Varas on varmaan hyvin käsittänyt, että polkupyörä on köyhälle työmiehelle saman arvoinen kuin rikkaalle koko hänen omaisuutensa. Ja voin melkeinpä vakuuttaa, että varas on ottanut pyörän vain voidakseen sada sillä rahaa huvituksiinsa. Ei ole todellakaan liikaa, että pyörävarkaudesta seuraa ankara rangaistus."

Kiintoisia pohdintoja, täytyy sanoa.


Kansikuvakohtaus:
.
"Jan seisoi paikallaan seuraten silmillään kaapinovea, joka työntyi yhä enemmän auki. Hänen silmänsä pyöristyivät hämmästyksestä, kun hän huomasi miehen seisovan kaapissa. Mies oli ---- ---- ja hänellä oli pistooli kädessä. - Astu taaksepäin! Kuiskasi mies. - Jos päästät suustasi ainoankaan äännähdyksen, niin minä ammun heti."

Kansikuvan tekijää ei mainita, mutta se on hyvin ilmaisuvoimainen ja on varmasti ollut omiaan vetämään poikia tämän nuorten salapoliisikirjan pariin. Aikaa ajatellen tämä ei vallan kulunut tarina ole. Vaikka kehitys ja tiede ovat ottaneet aika harppauksia sitten 50-luvun, niin onkohan vielä keksitty "puristetulla ilmalla toimivia aparaatteja" Minun mielestäni nykynuorten olisi ihan hyvä lukea myös näitä vanhempia nuortenkirjoja. Näistä voisi oppiakin jotain, saada ainakin uutta näkökulmaa  asioihin.

Laskutoimitus:

4x 500 = 2000 Kr
10 kr seteleitä 200 kpl
24 poikaa, joille kullekin 80 kr = 1920
Janille jäi 2 x 80 kr 160 
Kysymys: Lukiko Jan itsensä mukaan tähän 24 pojan porukkaan? Ilmeiseseti kyllä, sillä muuten laskutoimitus ei menisi tasan.

Minun täytyi ruveta ihan itse pähkäilemään tätä probleemaa, joten kirja ei ilmeisestikään ole huono, kun se saa minut jopa matematiikan pariin.

Vertauskuva rikoksen ratkaisusta: Pehmittäisi saamansa pihvin

Janin seikkailuja löytyy myös muun muassa teoksessa  Nuoret salapoliisit, josta en tiedä, onko se aiempi vai myöhempi tarina. 

----
Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 24: Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa

lauantai 1. helmikuuta 2020

Gunnel Beckman: Nuori neiti Tova!


Gunnel Beckman
Nuori neiti Tova
Alkuteos: Unge fröken Toa
Suomentanut Kyllikki Hämäläinen
Otava, 1965
16 s.
Kansikuva: Elisabeth Kugelberg

"Sinulla on pää kainalossa, kanaseni, äidillä on tapana sanoa. Ja pieni kananen katsahtaa häneen hymyillen poissaolevana ja pistää liemikauhan voihin..."







Tova on 13-vuotias neitonen, jolla on pikkusisko Susanna ja pikkuveli Svante. Svante on tosin jo 10-vuotias. Susanna on alta kouluikäinen.On perheeessä vielä kaksi vanhempaa veljeä, jotka ovat tosin jo muuttaneet pois kotipesästä. Lisäksi Tovalla on ystävä Kris, joka viettää paljon aikaa Tovan perheessä. Nuori neiti Tova sijoittuu Ahvenanmeren saaristoon, kesäsaareen, jossa Tovan perhe viettää kesää. Isää ei tosin paljon näy, ainakaan ensialkuun. Kyllä hänkin sitten ilmaantuu matkoiltaan. 

Tova viettää mielellään aikaa yksin ja unelmoiden omassa rauhassa. Tova haluaa kirjailijaksi. Tässä teoksessa onkin paljon kirjallisuusviitteitä aina Montgomeryn Anna-kirjoista alkaen. Tässä tosin on tullut teokseen lipsus. En tiedä, johtuuko se suomennoksesta vai mistä. 

"Niin mutta äiti, eikö ensin luettaisi Anna ystäväämme, loppuun, Svante pyysi." - Jaksammeko vielä kyynelehtiä, äiti kuiskasi Tovalle. He olivat kumpikin lukeneet kirjan niin monta kertaa että osasivat sen melkein ulkoa, ja he tiesivät mikä heitä odottaa viimeisessä luvussa, jossa kiltti Mathew kuolee."

Nythän on niin, että suomenkielellä julkaistu ensimmäinen Anna-kirja on Annan nuoruusvuodet, jonka lopussa Mathew kuolee. Anna ystävämme -niminen suomalainen laitos kertoo Annan ensimmäisestä opettajaurasta. 

Muita kirjallisuusviitteitä on muun muassa Topelius ja Harriet Löwenhjelm, jonka runokirjan Tova on sanut syntymäpäivälahjaksi. Myös muita kulttuurisia viitteitä on, niitä tulee esiinmm. leikkien lomassa, kuten näyttelijä Doris Day ja Tommy Steel (kuka hän on?). Nukkeleikissä saadaan kutsu peräti Buckinhamin palatsiin. Yves Montand, Marlene Dietrich, Bonanza - kyllä niitä riittää.

Kesään mahtuu paljon kaikenlaista. Tova seikkailee metsässä ja löytää, niin hän luulee, Göran-sedän valjenneet luut, Svante sairastuu ja joutuu umpisuolenleikkaukseen. Ja mitä tapahtuukaan, kun Tova rakastuu. Kun kesä on lopussa, on Tova saanut ensimmäisen satunsa julkaistua,  ja hän on peräti 25 markkaa (kruunua?)  rikkaampi.

Hauska ja viehättävä. hieman jännitysmomenttiakin sisältävä, vanham, hyvän ajan tyttökirja kesänvietosta meren äärellä. Unelmista, haaveista - särkyvistä, mutta myös ilmaan nousevista. Ja kaiken päätteeksi hieman kasvusta viisaammaksi ja vahvemmaksi.

"Tova oikein pelästyi kääntäessään päättään ja nähdessään miten pitkälle oli uinut. Samassa hän tunsi myös miten jääkylmää vesi oli jalkojen ympärillä. Hän kääntyi voimakkain vedoin ja ui hyvää vauhtia Peterin saarta kohti. Hänellä ja Svantella oli ollut tapana soutaa sinne Håkanin pienellä ruuhella evsäkori mukanaan. Oli ollut tavattoman kivaa ja jännittävää päästä tuolle pienelle pyöreälle luodolle keskelle lahtea ja leikkiä Robinsonia ja Perjantaita. Mutta siitä oli kauan, tavattoman kauan... ainakin kaksi vuotta...
Omistuista miten nopeasti ihminen tuli suureksi, hän ajatteli laskeutuessaan vatsalleen sileälle kalliolle huohottamaan. Vain vuosi, ja ihminen oli aivan liian vanha tehdäkseen joitakin asioita. Vaikka tietenkään kukaan ei kieltänyt."

Kansikuvasta sen verran, että siinä aistii mukavasti meren raikkauden ja tunnelman. Kiva kansikuvitus.
---
Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 25: Kirjassa ollaan saarella.
Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste kohta 4: Kirja, joka sijoittuu kesään.