Lea Kranz
Kalliosta lohkaistu
Ristin Voitto, 1961
118 s.
.
Tarinan päähenkilö: "Niin, hän se oli, nuori, viisitoistavuotias, vaalea, hento Inkeri, onneton ihminen onnellisen näköisestä talosta."
Inkerin isä on vasemmalle kallellaan oleva, sodan kokenut ja siitä särkynyt työläismies, ateisti. Kun Inkeri alkaa miettiä hengellisiä asioita uskoon tulleiden luokkatovereidensa myötä, pistää äiti ensi kertaa kampoihin isälle, joka on ajamassa tytärtään ulos talosta.
"Inkeri ei lähde mihinkään tästä huushollista. Vaikka hänen päänsä olisi täynnä minkälaisia houreita hyvänsä, on hän kuitenkin minun lapseni, etkä sinä aja häntä ulos kuin koiraa! Laitetaan talot ja tavarat tasan, ja sinä maksat lapsille elatuksen, niin kyllä me pahan juuret tästä hävitämme.
Se tepsi. Sitä iloa ei isä sentään äidille suonut."
Inkeri pitää uskostaan kiinni vaikeista oloista ja pilkasta välittämättä.
Kalliosta lohkaistu on hyvin 50-/60-lukulainen hengellinen lastenkirja, jossa pääpaino on hengellisellä heräämisellä. Ajan henki ja ajatusmallit näyttäytyvät riveissä ja rivien väleissä. Inkeristä isä on toivonut toista Hertta Kuusista ja Inkerin tyttötuttava, joka sairastaa tuberkuloosia ja on rampa menee Kuopioon Branhamin kokoukseen, ja parantuu jättäen kainalosauvansa sikseen. .
Usko on tärkeä asia sitä en kiellä, ja uskoa tuodaan esille monella tavalla. Tämä edustaa aikakautta, jolloin musta oli mustaa ja valkoinen valkoista. Hieman enemmän armoa olisin toivonut tähän tarinaan. Oli tarinassa kyllä yllättävyyttäkin, sillä Inkerin koulutovereilla oli monenlaista kohtaloa: oli kasvatti-isän seksuaalista hyväksikäyttöä, joka julkiseksi tultuaan laittoi tyttöparan tuntemaan itsensä entistä surkeammaksi ja hyvin alkaneen uskon elämän kariutumaan, oli Ruotsiin muuttava koulunsa keskeyttävä, joka ei kestänyt sitä häpeää, että odotti aviotonta lasta, ja oli Tuomo, jonka ikuisuuskohtaloa Inkeri itki kevään koittaessa epätietoisena tämän ajatuksista.
Kiinnnostuin kirjasta kansikuvan perusteella, jonka tekijästä en osaa varmuudella sanoa mitään. Muistuttaa hieman Kirsti Liimataisen töitä ajankohdan Hyvä Paimen -lehdissä. Vaikka allekirjoitankin kirjan perussanoman en ihan purematta niele esitystapaa ja Branhamia voidaan hyvinkin katsoa nykysilmin myös helluntalaispiireissä hieman toisella tavalla kuin 50-luvulla, jolloin hän Suomessa vieraili. Kirjan tarina lienee kuitenkin kuvitteellinen pienistä, tositapahtumiin viittaavista, yksityiskohdista huolimatta.
---
Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 15: Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!