lauantai 23. tammikuuta 2021

Arthur Hailey: Sairaala!

 


Arthur Hailey

Sairaala

Alkuteos: The Final Diagnosis

Suomentanut: Juhani Pietiläinen 

3. painos

Ilmestynyt alunperin 1961 nimellä Ratkaiseva diagnoosi

Tammi

 

 

 

 

Aloitus

Paahtavan kuuman kesäpäivän aamuna Kolmen Piirikunnan sairaalan elämä nousi ja laski kuin vuorovesi kaukaisen saaren ympärillä.

Loppu:

- Hyvää yötä, vastasi Pearson Matkallaan ulos hän pysähtyi 'tupakointi kielletty' -julisteen alle ja sytytti sikarin.

 

Joe Pearsson on  Kolmen Piirikunnan sairaalan pitkäaikainen patologi, jolla on vanhoihin tapoihinsa piintynyt. Hän saa vastaansa lääkärikunnan johtajan Kent O'Donnelin, jolle on valitettu tulosten saamisen hitautta. O'Donnell hankkii patologian osastolle lisävoimaa, nuoren, eteenpäin pyrkivän tri Colemanin. Patologian osastolla työskentelee myös nuori tekninen apulainen John Aleksander, jonka vaimo odottaa lasta. Vaimo on RH-miinus ja mies RH-positiivinen. Muita lääketieteellisiä ongelmia, joita ratkotaan on lavantauti ja erään nuoren sairaanhoitajan polvessa oleva patti, josta ei tiedä, onko se hyvälaatuinen vai pahanlaatuinen. 

Lääketieteellisten seikkojen ohella ratkotaan myös O'Donnelin ja erään toisen lääkärin Mike Seddonin rakkausasioita.

Suomennos ja kerronta:

Kerronnallisesti tämä alkoi hieman hitaahkosti, mutta kerronnan edetessä alkoi jo olla vauhtia ja tarina imaisi mukaansa. Loppupuolella tuli ehkä hieman lukuväsymystä kerronnan vauhdin hidastuessa. Suomennos on ihan laadukasta lääketieteen termejä myöten, mutta jotain pientä vanhahtavuutta ja ontuvaa on esim. sanassa sairasvaunussa. En tiedä, kuinka uusi sana ambulanssi on suomenkielessä tai mitä sanaa alkuperäisteksti käyttää, mutta sairasvaunu kuulosti tosi oudolta lukiessa.

Kerronnallisesti tämä siis imaisi tarinaan mukaan ja alkuhitaudesta tai kankeudesta vauhti parani, kunnes oltiin huipulla. Jännite riitti loppuun asti tai ainakin miltei, sillä lopussa uitiin jo tyynissä vesissä ja ehkä hieman haaleissa, valmiina päästämään kirja käsistä.

Miljöö:

Miljöönä on sairaalakompleksi ja erityisesti sen patologian osasto. Kuinka elävä ja todenmukainen tämä miljöökuvaus on, on vaikea sanoa. Ainakin tämän tarinan sairaalahallinto herättää kysymyksiä. Sairaalassa on hoitavia lääkäreitä, jotka eivät saa palkkaa kuin potilailtaan (yksityisvastaanotoilla). Minusta on aika outoa, jos on töissä jossakin eikä saa lainkaan palkkaa. 

Muuta mieleen juolahtanutta:

Sekoitin kirjailijan Juuret-kirjan kirjoittajaan Alex Haleyyn, kunnes päätin tarkistaa tietoni ja totean, että tulipa erehdyttyä. Juuret-kirjan kirjoittaja on afroamerikkalainen ja Arthur Hailey taas englantilaissyntyinen, Kanadassa, USA:ssa ja Bahama-saarilla asunut eurooppalainen kirjailija. Ja nimen samankaltaisuudesta huolimatta on niissä kuitenkin eroakin, joten asia olisi pitänyt hoksata jo alun alkaen. Ja miksi tällä sitten olisi merkitystä. Mietin vain kirjan henkilöitä, valkoinen lääkärikunta ja ja yksi, ei niin mairittelevasti kuvattu afro-amerikkainen (lue musta), niin en voinut olla miettimättä, miksi afroamerikkalainen kirjailija tekisi tällaisen  henkilövalinnan? Olisiko se ollut ymmärrettävä realistisuusnäkökulmasta. Nyt kun huomaan erehtyneeni kirjailijasta niin tämä saakin uudenlaisen näkökulman eikä välttämättä yhtään myönteisempää. Realistisuussyynä tämä on hieman outo, vaikka ottaisi huomioon kiintiöjutun palkkaamisessa, koska kyseinen henkilö on ainoa, jonka kerrotaan olleen n..k.r. Haiskahtaa hieman, täytyy sanoa. Muuten kirja oli hyvin realistinen, välillä realistisuus ja kuvaus oli vähän liikaa kuvauksessaan. Tosin heman epätodelliselta kuulosti maininta, jossa kadulla olevat olisivat saattaneet nähdä liikkuvassa sairasvaunussa potilaan kasvot. Eri asia on, jos nähdään, kun henkilöä ollaan siirtämässä ajoneuvoon.

Porin lukuhaaste kohta 15: Kirja kertoo ammatista, jota et voisi kuvitella itse hoitavasi


lauantai 16. tammikuuta 2021

V. Ketlinskaja: Nevan rannalla!

 

V. Ketlinskaja

Nevan rannalla

Alkuteos: Na Beregu Nevi

Suomentanut Kaarlo Salo

Kansakulttuuri, 1946

122 s.

 

 

 

Takakansiteksti kuvaa tätä neuvostovenäläisen kirjailijattaren pienoisromaani  kuvaa miellyttävällä ja psykologisesti perustellulla tavalla niitä tunteita, mitä neuvostonaiset tunsivat sodan särkiessä heidän kotinsa ja perheonnensa moniksi vuosiksi.

Nykylukijalle teksti on ehkä hieman raskassoutuista. Tosin tätä kuvaavan kerronnan jähmeyttä pehmentää ja keventää dialogi. Takakansitekstistä saa myös selville sen, että kirjailija on nainen ja näkökulma on naisen, silloinkin, kun hän tarkastelee tilannetta miehen näkökulmasta.

Tarinan päähenkilö on Tatjana, jonka aviomies Pavel on ollut kolme ja puoli vuotta kadoksissa. Tatjanalla on poika Sashka. He asuvat Tatjan isän Aleksei Saharovitsin luona. Tatjana ja Aleksei ovat molemmat töissä tykkitehtaassa. Paitsi päähenkilöiden sisäistä maailmaa miljöönä onkin tehdas, jossa sorvit pyörivät ja Kraanat liikkuvat. Tätä kraana-sanaa hieman mietin, itselläni kun tulee sanasta mieleen vain vesihanat, mutta ilmeisesti se tarkoittaa jonkinlaista liikkuvaa hihnaa.

Tatjana kaipaa miestään Pavelia, mutta liikkuuu tykistö-vanhimman Osipenkon kanssa, josta syntyy omanlaisia mielikuvia, joista Masha Tshervjakova on tietoinen kirjoittaessaan kirjeessä että Tatjana on aina iloinen. Masha, joka on myös ollut rakastunut Paveliin ei tiedä, että kirje oli vastaus Pavelin tiedusteluun. Pavel on todellakin elossa, mutta on menettänyt jalkansa ja saanut proteesit ja on sairaalasta kirjoittanut Mashalle kysyäkseen Tatjanan vointia ikään kuin toisena henkilönä. Pavel palaa kotiin, muta ei omaan vaan isänsä Stepan Sadoroshni Matveitshin luokse.

Nevan rannalla on hieno pieni novelli sodan kurimuksessa haavoittuneen miehen ja naisen sielunelämästä ja sen keskiössä on kysymys, voiko palata siihen tilanteeseen, mikä on ollut ennen sotaa? Voiko olla enää sama ihminen kuin ennen sotaa. Voiko rakkaus ja onni palautua ennalleen. Tätä pohtii Pavel, jonka muuttunutta  mielialaa Tatjan ei ymmärrä, vaikka yhä rakastaa miestään ja kaipaa kuulla tältä tuttuja sanoja.

Ehkä rakkaus kuljettuaan läpi tuskan ja rauhattomuuden tulee syvemmäksi ja ihanammaksi? Ovathan heidän sielunsa jollakin taalla kauhean ja valottoman erossa olon aikana rikastuneet. Ovathan he saaneet tietää jokaisen onnen hetken arvon niinä vuosina, jolloin ei sellaisia hetkiäkään ollut?

Venäläinen arki ja elämäntavat tulevat tapahtumien myötä tutuksi aina sillinsyöntiä myöten. Sota on taustalla ja koettelemukset. Leningradin piiritykseen viitataan sydämeen käyvästi teoksen loppupuolella, kun Masha tuo oikeaa hyytelöä Pavelin illanviettoon.

Se on hyytelöä, Tanitshka. Hyytelöä. Mutta ei sellaista ...

Pelottaako sinua, Tanja? - Ei, entä sinua? -Nälkä, pakkanen, palanen kaminan päällä paistetua märkää leipää ja Mashan iloiset kasvot, kun hän oli hankkinut Paramonovilta puusepän liimaa ja he kahden keittivät sitä ja ahmivat sitten hyytelöä, joka tuntui heistä ihanalta.

- Oikeaa hyytelöä, Tatjana sanoi hellästi. - Muistatko, kun silloin keskustelimme, minkänlaista olisi oikea hyytelö...

Kaiken kaikkiaan siis hieman jähmeästä kerronasta huolimatta tämä on hieno pieni teos, jossa elämän virta soljuu eteenpäin pirskahdellen  ja tyyntyen suvantoon.

---

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 11: hengellisestä tai eksistentiaalisesta kriisistä kertova kirja.




maanantai 11. tammikuuta 2021

Zane Grey: Purppurarinteiden ratsastajat!

 

Zane Grey: Purppurarinteiden ratsastajat

Alkuteos: Riders of the purple sage

Suomentanut Väinö Nyman

7. painos

WSOY, 1955


Jos olisin lukenut tämän viime vuonna olisin saanut tällä kirjalla kuitattua Helmet-haasteen kohdan  kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti. Ennakkoluuloisuuteni johtuu siitä, että kirjassa on mormoneja. Täytyy sanoa, että ennakkoluuloisuus ja myös vastenmielisyys kasvoi tätä kirjaa lukiessa, jos tässä kohta oli myös jotain valonpilkahduksia ja mieheksi ja naiseksi kasvamista. Tässä oli ihan liikaa pyssynheiluttelua ja ajattelua, että aseilla ratkaistaan kaikki ongelmat. Ja vaikka suhtautumiseni mormoniuskoa kohtaan on se, mikä se on, niin se kuva, mikä tässä annetaan mormoneista ei vastaa sitä kuvaa, minkä olen heistä saanut. Tosin minun täytyi googlata ja katsoa hieman tämän uskontokunnan historiaa ja kyllä sieltä löytyi vastaavaa. Mitenkään hengellisiä asioita painottava tämä ei ole, ennemminkin nimellisyyttä ja sitä uskon varjolla tehtävää vallan väärinkäyttöä tässä on yllin kyllin. 

Kirjan päähenkilö on Jane Withersteen, nuori orpo karjatilan omistaja Utahin rajaseudulla. Hän on rikas. Häntä on kuitenkin alettu painostaa naimisiin mormonipiispan taholta erään mormonimiehen kanssa ja pistämään ruotuun naisena. Hänellä on apunaan Bern Venters niminen nuorukainen, joka ei ole mormoni ja jota sen takia uhkaa karkotus paikkakunnalta ja hakatuksi tuleminen tämän miehen taholta, joka haluaa Janen puolisokseen. Hakkaamisen tulee estämään Lassiter-niminen revolverisankari, joka vihaa mormoneja aivan erityisesti. Lassiter jää Janen avuksi.

Janelta varastetaan karja, hänen palveluskuntansa vakoilee häntä ja lähtee pois, sitten viedään hänen mustat arabialaishevosensa, jotka kyllä saadaan takaisin. Lopulta ryöstetään myös Janen hoiviinsa ottama pikkutyttö, jonka hän on luvannut kasvattaa "ei mormoniksi" ja johon myös Lassiter on alkanut kiintyä.

Kaiken kaikkiaan hurjaa menoa. Lopulta Jane ja Lassiter lähtevät kaupungista, samoin lähtee Bern Venters, joka on löytänyt oman rakkaansa Bessin. Bess liittyy salaperäisellä tavalla Lassiterin etsimään, kuolleeseen Milly Erneen.

En pitänyt tästä teoksesta ollenkaan. Paitsi liiallista aseiden kalistelua en tykännyt siitä tavasta, jolla Bern Venters kohteli upeaa hevosta. Vuoren sokkelot ja alkuperäisasukkaiden luola-asumukset tulevat hienosti kuvatuksi, samoin purppuraiset salviarinteet hehkuvat, mutta se hevonen, vertaansa vailla, saa lopun, jota ei olisi toivonut. Sydänjuuria riipii kova kohtalo. 

Miksi sitten luin tämän kirjan ennakkoluuloistani huolimatta. Koska isäni puhui tästä kirjasta ja en tiedä isäni paljonkaan lukeneen kirjoja. En tiedä, minkä ikäisenä isäni tämän luki, mutta mikään lastenkirja tämä ei ole, eikä oikein aikuistenaikuistenkaan. Parempiakin kirjoja olen Greylta lukenut.

---

USA:n kirjallinen osavaltiovalloitus: Utah

Kirjan Kannet Auki -lukuhaaste kohta 21: Kirja, jonka kannet on suunnitellut Martta Wendelin. 

Wendelinin kansikuvitus onkin parasta, mitä tämä kirja tarjosi.  Ostin tämän resuisen kirjan tosi edullisesti nettiantikvariaatista muiden kirjojen ohessa, mutta tuskin säilytän tätä, paitsi nämä kannet ehkä.


lauantai 9. tammikuuta 2021

Kaija Löytty: Papukaijanvihreät aurinkolasit!

 

Kaija Löytty

Papukaijanvihreät silmälasit

Herättäjäyhdistys, 1992

141 s.

Pieni kompaktikokoinen kirja, joka oli keveä pidellä ja nopea lukea.Tarinan päähenkilö ja kertojaääni on suomalaisen Siisen, jonka oikea nimi on Sisko. Hän on perheensä kanssa lähetystyössä (?) Senegalissa Fatickissa ja senegalilaisten on  helpompi sanoa Siise kuin Sisko.  Hänen paras kaverinsa on 14-vuotias  Maam Kumba, joka käy katolista koulua. Eräänä päivänä Maam Kumba tulee kauhuissaan Siisen luokse ja kertoo, että hänen enonsa aikoo naittaa hänet jollekin vanhalle muslimimiehelle. Maam Kumban vanhemmat eivät ole naittamisasiassa samaa mieltä, mutta eno kuulema on mies, joka saa kaikki puolelleen.Maam Kumba ei halua naimisiin. Siise keksii pelastussuunnitelman. Maam Kumban pitää kadota. 

Papukaijanvihreät aurinkolasit on ihan mukava nuortenkirja, jossa senegalilaisuus yhdistyy eurooppalaisuuteen. Vaikka lähetystyöhön viitataan ei tässä juurikaan ole uskonnollista ainesta. Kolonialaisuus sen sijaan käsitellään Maam Kumban koulussa historiantunnilla. Suomalaisen koulun pihalla sen sijaan kansainvälinen politiikka yhdistyy välituntileikkeihin. Kerronnallisesti vinkeää ja hieman odottamatontakin. Myös lukujen otsikointi on omalla tavalla vihjailevaa, mutta yllättää luvun lopussa, esimerkkinä se, kun Siise nauraa väärässä kohdassa, tai tutkii Pohjamudan pieneliöitä ja hirssin survontaa tai kun todetaan, että Upottavassa hiekassa ei pääse karkuun. Lopussa kuitenkin tanssitaan Lambadaa kuoppaisella tiellä. Ei hassumpi lukukokemus.

Tällä mukana Pariisi -Dakar -kirjarallin jatkoajalla

Kirjan kannet auki -lukuhaasteessani tämä sopisi useampaankin kohtaan, mutta laitan tämän kohtaan 18: Kirja, jonka kannen on suunnitellut mies. Kansi on Seppo Välimäen käsialaa ja kuvaa hyvin kirjan luonnetta ja tunnelmaa.


perjantai 8. tammikuuta 2021

Hilja Haahti: Maksoi mitä maksoi!

Hilja Haahti

Maksoi mitä maksoi

Otava, 1944

375 s.


Lähetyslapsille ja heidän vanhemmilleen omistettu kirja kertoo Toivilan lähetysperheen vaiheista kotimaassa ja työsarallaan Afrikassa. Perheen lapset Tuuli ja Säde ovat 7-8-vuotiaita, kun perhe palaa lomalle Suomeen.

"Lasten kielet kävivät vilkkaasti: - Tala, tala!

- Iinima iitokele taji zi megulu!

- Katso, katso! huudahti kahdeksanvuotias Tuuli. - Taivaasta tulee valkoista aineitta, totesi vuotta nuorempi Tähti.

Tytöt olivat syntyneet Afikassa ja puhuivat keskenänsä  ošindongan murretta, johon he olivat tottuneet Ambomaalla ondonganheimon keskuudessa asuessaan.

Perhe, johon kuului isä Lauri ja äiti Salme asettuvat ensin asumaan Salmen Naima-tädin yhteen huoneeseen. Naima on muuttanut Kuopiosta Helsinkiin, eikä tiedä, mihin on ryhtynyt ottaessaan perheen luokseen asumaan. Naima on harras lähetysihminen, mutta hänen mielestään lasten pitää olla kiltisti ja hiljaa ja kun Tähti vahingossa tönäisee hänen ruukkupalmunsa lattialle ei hän voi olla sanomatta että tämä on kuin Afrikan villit.

Toivilan perheen loma pitkittyy ja lopulta isä Toivila ostaa oman talon maalta, jossa perhe viihtyy, kunnes Lauri ja Salme ovat jälleen lähdössä Afrikkaan. Tytöt jäävät Suomeen käymään koulua ja asettuvat jälleen, ainakin ensi alkuun Naima-tädin luokse.

Kirja kuvaa suomalaisen lähetystyön arkea satakunta vuotta sitten. Teoksessa viitataan Martti Rautasen pioneerityöhön. Teos oli ihan mielenkiintoinen kehityskertomus ja lähetyslapsen arjesta ja vaikeuksista sopeutua paitsi erilaiseen ympäristöön myös olemaan erossa vanhemista ja sisaruksista. Tuuli on, jos niin voi sanoa, säyseämpi ja herkempi luonteeltaan kuin hieman rajumpi Tähti. Tuuli on taiteellisesti lahjakas ja alkaa haaveilla opinnoista Ateneumissa sen sijaan, että opiskelisi sairaanhoitajaksi ja lähtisi auttamaan vanhempiaan lähetystyössä. Tähti kulkee omia polkujaan, opiskelee ahkerasti ja kiinnostuu raja-Karjalan runonlaulajista ja itkijänaisista.

Teos on siis aiheeltaan kiintoisa. Hieman sitä rasittaa vanhahtava kieli, jota tosin raikastaa murreilmaisut ja hieman poikkeavat sanat puhumattakaan afrikkalaisesta sanastosta. Suhtautuminen afrikkalaiseen väestöön, jolle siis ollaan viemässä evankeliumia, on pääosin luontevaa. Mikä hieman mietityttää ja osin harmittaakin on, että ambomaalaisista puhutaan vuoroin mustina, vuoroin neekereinä. Neekeri-sanaa ei kuitenkaan käytetä halveksien, eikä sitä käytetä rasistisesti, paitsi ehkä Naima-tädin ja erään tuttavapojan puheissa. Täti kun suhtautuu hieman ylemmyydentuntoisesti näihin afikkalaisiin ja jälkimmäinen  tahtoo Tuulin Ateneumiin eikä 'neekerien sairaanhoitajaksi'. Mitä myös mietin, kun olen teologian opinnoissani aihetta sivunnut on tasa-arvoisuus ja samanvertaisuus -teemat. Mielestäni tässä teoksessa evankeliumia ei kuitenkaan tuoda ylemmyydentunnosta vaan velvollisuudesta niille, jotka eivät ole vielä kuulleet. Mitä kuitenkin ihmettelen ja en vain tämän kirjan kohdalla ja mitä myös Toivilan tytöt ihmettelevät, miksi alkuperäinen nimi, tässä tapauksessa ambomaalainen Uatika-nimi, pitää vaihtaa raamatulliseen nimeen, kun henkilö kastetaan kristityksi. Ymmärrän nimenvaihdon ehkä, jos nimi kuvastaa jotain todella kamalaa ja ristiriidassa vakaumukseen nähden olevaa, mutta noin yleensä ottaen en oikein ymmärrä sen raamatullista pohjaa.

Kaiken kaikkiaan kuvauksena monisyinen, henkilöhahmot eläviä ja samaistuttavia. Ajallisessa miljöön rakentaminen kuitenkin hieman ontuu, sillä alussa mainittu vuoden ikäero tarinan loppupuolella jättää hieman kysymyksiä ja muutenkin ajankulumisessa ja vuosien vierimisessä on haasteensa. Mietin myös tuota Raja-Karjala kysymystä. Suomalaisuusaate on vahvana tässä teoksessa. Kirja on ilmestynyt sotien jälkeen, mutta kuvannee aikaa ennen sotia.

Muutama kerronnasta esille noussut kohta:

"Jos oikeutes tietää tahdot, nainen, niin alistu ja kärsi, kärsi vainen"

Sanoilla viitataan johonkin runoilijaan, mutta ei mainita keneltä nämä sanat olisi lainattu. Niitä käytetään myös enemmänkin ironisesti kuin todellisena neuvona.

"Kirkko on kuin suuri lyhty! Tähti huudahti."

Olla lyhtynä, olla valona, siitä loppujen lopulta on kysymys. 

...

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 1: Kirja, jonka henkilöistä ainakin yksi on pappi


perjantai 1. tammikuuta 2021

Kirjan kannet auki - lukuhaaste vuodelle 2021!

 


KIRJAN KANNET AUKI -LUKUHAASTE VUODELLE 2021.

Haasteessa luetaan kirjoja ja avataan kirjojen kansia oheisen listan mukaisesti. Lukemasi perusteella voit saada meriittiä seuraavasti.

Jos olet lukenut

 1 - 5  kirjaa, niin olet lukuherännäinen

 6 - 10 kirjaa, niin olet innokas lukija

11 - 15 kirjaa, niin olet ahkera lukija

16 - 20 kirjaa, olet oikea kirjatoukka

20 - 25 kirjaa, olet kirjojen suurkuluttaja


Mukavia ja mielenkiintoisia, kenties hieman erilaisiakin lukuhetkiä vuodelle 2021! 

 

KIRJAN KANNET AUKI -LUKULISTA

1.  Lue kirja, jonka kannet vetävät puoleensa      

2.  Lue kirja, jonka kannet ovat mitäänsanomattomat

3.  Lue kirja, jonka kansikuvituksen on tehnyt Maija Karma

4.  Lue kirja, jonka kannet hymyilevät

5.  Lue kirja, jonka kannet on sävyltään siniset

6.  Lue kirja, jonka kannessa on ihmiskasvot

7.  Lue kovakantinen kirja

8.  Lue kirja, jonka kannet alkavat irrota liitoksistaan

9.  Lue kirja, jonka kannessa on kotieläin/-eläimiä

10. Lue kirja, jonka kannet haluaisit tehdä uusiksi

11. Lue kirja, jonka kannet ovat epätavanomaiset (muoto, aines jne)

12. Lue kirja, jonka kansissa on villieläimiä

13. Lue kirja, jonka kannessa on numero 13   

14. Lue kirja, Jonka kansien tekstifontti on erikoinen

15. Lue kanneton kirja

16. Lue pehmeäkantinen kirja

17. Lue kirja, jonka kannet on suunnitellut nainen

18. Lue kirja, jonka kannen on suunnitellut mies

19. Lue kirja, jonka kannet kätkee salaisuuden

20. Lue kirja, jonka kannessa on sama nimi kuin sinulla

    etu- tai sukunimi)

21. Lue kirja, jonka kansikuvitus on Martta Wendelinin

22. Lue kirja, jonka kannet luo avaran tilan

23. Lue kirja, jonka kannet vie sinut tuntemattomaan paikkaan

24. Lue kirja, jonka kansissa on vettä

25. Lue kirja, jonka kannet avaa tien ystävyyteen



Kirjallisuus, jota luin vuonna 2020!

 Näin uuden 'lukuvuoden' alkaessa pieni katsaus edellisen vuoden luettuihin. Vuonna 2020 luin reilut sata kirjaa. Kaikista kirjoista en ole tehnyt postausta, joten niitä ei näy tässä tilastossa. Eli tässä on nyt vain blogatut kirjat mukana. Lukemiseeni vaikutti myös teologian opintoni IK:ssa, joka vaati omat veronsa ja lukemisensa. Kaikkein eniten luin kotimaista kirjallisuutta, sitten ruotsalaista ja kolmanneksi amerikkalaista (USA) kirjallisuutta.

Afikka                      1

Australia                  2

Englanti                    8

Espanja                     1

Hollanti                     1

Itävalta                      1

Japani                        1

Kanada                      3

Norja                         2

Puola                         2

Ranska                       1

Ruotsi                      14

Saame (Norja)           1

Saksa                         1

Suomi                      41 + 1 suomenruotsalainen

Sveitsi                        1

Tanska                        5

Venäjä                         1

Yhdysvallat               11

Vaikea määritellä         4

Yhteensä                  103

 

Suurimmaksi osaksi kirjat olivat kaunokirjallisuutta, eli kerronnallista proosaa. Ehdin kuitenkin lukea myös muutaman runokirjan, perehtyä tietokirjallisuuteen ja elämänkerralliseen aineistoon. Muu kirjallisuus sisältää teoksia, joita oli vaikea luokitella.
 
 
 
 
 
Suurin osa lukemistani kirjoista oli naiskirjailijoiden. Valitsen kirjan kuitenkin lähinnä sen kiinnostavuuden mukaan. Kaunokirjallisuutta tarkasteltaessa lasten ja nuortenkirjallisuutta oli tasapuolisesti aikuisille suunnatun kirjallisuuden kanssa, lukutottumuksen kallistuessa kuitenkin enemmän lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolelle. 
 
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuus jakautui seuraavasti. Tyttökirjallisuutta oli 56,5 % lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Poikakirjallisuus ja yleisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden osuus oli suht tasainen.
 
 



Lukuvuodesta voisi sanoa, että kirjallisuusmakuni on pysynyt suht samana vuosien mittaan, mutta uusiinkin näkökulmiin on tullut tutustuttua, mainittakoon vaikka se yksi saamenkielinen kirja, jonka luin Gutenberg-versiona. Suomalaista kirjallisuutta on lukumääräisesti eniten, mutta kun ottaa huomioon kaikki ulkomaiset teokset, niin huomaa, että luen edelleenkin mieluummin ulkomaista kuin suomalaista kirjallisuutta, mistähän lienee johtunee.