Walter Scott: Mid-Lothianin sydän

Sir Walter Scott

Walter Scott 

Mid-Lothianin sydän I ja II

Alkuteos: The Heart of Midlothian

Suomentanut J.A.Hollo 

Ex Libris (erikoispainos) MCMLXXII

379 + 386

Mid-Lothianin sydän on historiallista fiktiota. Tarinan taustalla on kertomus nuoresta skotlantilaisesta naisesta, joka matkustaa Edinburghista Lontooseen anoakseen kuningattarelta armahdusta sisarelleen, joka on tuomittu kuolemaan lapsenmurhasta. Tämän todellisen henkilön Helen Walkerin tarinaa avaa Yrjö Hirn teoksen esipuheessaan.

Kertomukseen Karoliina-kuningattaren Argylen herttuan pyynnöstä vaatimattomalle skotlantilaisnaiselle myöntämästä audienssista päättyy se tapahtumasarja, joka ennen kaikkea romaanissa meitä kiinnostaa. Se, mitä tämän jälkeen seuraa, on niin vähän merkitsevää, että julkasija on kerrassaan tuntenut houkutusta jättää se pois suomennoksesta. Vaikka niin kovakourainen on kyllä eduksi romaanin tarjoamalle yleisvaikutelmalle, on kuitenkin katsottu parhaaksi antaa tekstin esiintyä lyhentämättömänä. Onhan Knocktarlitien pastoraalisen idyllin kuvauksessa monta mielenkiintoista pikkupiirrettä --- --- .

Itselläni tosin oli vaikeuksia päästä tarinan imuun. Paitsi, että johdannossa oli omat puisevuutensa, ei  itse tarina alkanut mitenkään vauhdikkaasti. Johdantoluku ja päätöskappale ovatkin eräänlainen kehys itse tarinalle, kuten esipuheessa tuodaan esille. Johdannon minäkertojana on Mr Pattieson niminen herra, joka erään onnettomuuden seurauksena tapaa Edinburghiin matkalla olevan asianajan ja hänen avustajansa. Millä tavalla nämä asianajajat liittyvät itse tarinaan, jää hieman avoimeksi ja Mr Pattiesoninkin ääni haipuu kun itse tarina pääsee kunnolla vauhtiin.

Jeanie Dean lohdutaa sisartaan Effietä

 

Tarinan keskiössä on siis nuoren naisen, Jeanie Deanin, matka anomaan armoa sisarelleen Effielle, joka istuu Edinburghin vankilassa Tolboothissa, joka Mr Pattiesonia lainataksemme, kuten hän tapaamilleen asianajille kertoo, on Mid-Lothianin surullinen sydän.

Ja surullinen tämä tarina on. Päästyäni kunnolla tarinan imuun, petyin kuitenkin pahasti päästessäni loppuun.  Olisin toivonut, perätin odotin, toisenlaista, hieman onnellisempaa loppua, joskin loppusanat kertoivat sen oleellisen: mitä kylvät, sitä niität. 

Tarina sijoittuu siis 1700-luvulle, sen puolivälin paikkeille. Itse tarina on kaikkitietävän kertojan kuvailevaa ja kertovaa  tarinointia, joka on löyhästi sidoksissa johdantoon. Kukin luku alkaa jollain sitaatilla, ja tarinan lomassa on monenlaista runoa ja lorua, puhumattakaan latinankielisistä  sanomisista, joita ei ole suomennettu. Skotlannin ja englannin välinen ajankohtaan liittyvä juopa tulee esille, samoin kirkolliset eripurat. Oliko skotlanti katolinen, miksi presbyteerit vastustivat piispuutta, kuka oli John Knox tai Livingstone, johon viitataan? Miksi Jaakko VI mainitaan ensin ja sitten Jaakko II. Mitä olivat whigit ja toryt? Oliko Rob Roy todellinen historiallinen henkilö?

Joitakin historiallisia viitteitä minun oli pakko selvitellä, Niin ulalla näiden suhteen olin.  

Historia on toki kiintoisaa, mutta kaikkien yksityiskohtien mieleenpainaminen ja mielessäpysyminen taas eri asia. Skotlanti miljöönä on innoittava sekin. Tämä tarina otti alun jähmeyden jälkeen otteeseensa, sai edetessään aikaan kylmiä väreitä ja tipautti lopussa masennuksen alhoon. Näinkö tässä piti käydä? Itse olisin ollut hieman armollisempi. Mid-Lothianin sydäntä ei voi sanoa varsinaiseksi kristilliseksi teokseksi, joskin tässä on paljon uskonnollista pohdintaa juristiikan ja lakikäytännön ohella. Mid-Lothianin sydän on ilmestynyt Otavan julkaisemana aiemminkin, 1948.  Tämä Ex Libris -asu ei kuitenkaan ollut kaikkein parhain. Sivuja käännellessä selkämys natisi ikävästi ja irtosi liimauksistaan. Tarina kuitenkin omasta pettymyksestäni huolimatta ei ole niin huono, että sen pitäisi lopullisesti kadota paperinkierrätyksen uumeniin. Olen aiemmin lukenut Scottin Ivanhoen, johon tarinaan voisi jossain vaiheessa palatakin. Lukisin kyllä mielelläni enemmänkin Skotlantiin sijoittuvia tarinoita. Lukupöydälleni olen hankkinutkin Kaisa Viitalan Klaanin suojeluksessa -teoksen, jonka aiempi osa ryöpsäytti todella ihastuttava lukujäljen. Toivottavasti en tule pettymään tähän jatko-osaan. 

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta  45. Kirjassa on isä ja tytär 

Hannu Mäkelä: - Varjo - Jean d'Arcin lyhyt, toveikas elämä!

Hannu Mäkelä

Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä

Aviador, 2019

460 s.

Kansi: Satu Ketola

Hannu Mäkelän Varjo, romaani Jeanne d'Arcin elämästä oli minulle vuoden kiintoisimpia löytöjä. En vain tiedä, mitä tästä kirjasta nyt ajattelisin, kun olen sen lukenut. Mäkelän kertojanlahjat ovat toki vaikuuttavat, ja hän on paneutunut historiaan ja faktoihin. Itse hän jälkisanoissaan kuvaa teoksen syntyä seuraavasti:

"En halunnut kirjoittaa historiallista katsausta saati tutkimusta, joita maailmankielillä riittää tungokseksi asti, vaan vanhanaikaisen kertomuksen tai romaanintapaisen. Kuitenkin faktojen olisi myös siinä oltava oikein, mutta niin, että ne voisi sovittaa tarinan formaattiin. Myös minä-muoto oli jo aikaa sitten valikoitunut kerronnan tavaksi." Mäkelä kuvaa teosta faktoihin perustuvaksi fiktioksi, eli faktioksi.

Tarinan kertojaminä ei ole Jeanne,vaan hänen varjonsa. Orpopoika, Jean, joka on Jeannen kaksoisolento, hänen varjonsa, joka seuraa Jeannea sinne minne tämä meneekään. Lopulta tämä varjo sulautuu, samaistuu Jeanneen niin, että toista ei erota toista. Ja juuri tämä seikka on minulle se suurin hämmennyksen syy ja pahinta on, että hämmennys vain kasvaa loppua kohden. Kumpi lopulta kuoli roviolla - Jean vai Jeanne? Oliko Jeania olemassakaan muualla kuin Jeannen mielikuvissa.

Mäkelän Jeanne ei ole Twainin kuvaama Pyhimys, hän ei ole oikein sotasankarikaan, kuten Pullalla. Mäkeän teos on hyvin myyttispainotteinen, mutta samall.a hän kuvaa Jeannen hyvin inhimillisenä. Tämä myyttisyys on toinen seikka, mikä saa  minut hieman takajaloilleen. Hän sekoittaa tarinaan niin yksisarviset kuin aarnikotkatkin. En suoraan sanottuna ollut oikein tykästynyt tähän taruolentojen esiinmarsiin.

Kaikkein antoisinta oli lukea Liite Jeanne d-Arcin kahdet kasvot, jossa Hannu Mäkelä tekee selkoa aiheen historiatutkimuksestaan ja teoksista, joita aiheesta on kirjoitettu. Myös kuvaliite on upea lisä. Ymmärrän, että Mäkelän teos on vahvasti keskiaikakuvausta. Mäkelä avaa hienosti sitä aikakautta, jossa eletään. Silti Jeanne D-Arc itse jää vähän hämäräksi ,kasvottomaksi, kun kirja suurimmalti osin kuvaa Jeannen Varjoa. Mutta loppujen lopuksi, mitä voisimme tietää Jeannesta, nähdä hänestä - vain varjon häilähtävän.

Jeanne D'Arcista lukemistani kirjoista suosikkini on edelleenkin Mark Twain kirjoittama teos. Lukisin kyllä mielelläni lisää hänestä, mutta en ehkä taruolennoista.  Ei tämä huono lukukokemus ollut , ei ollenkaan, olipa vain hyvin hämmentävä.

Kiitos kustantajalle  arvostelukappaleesta

Kuva: Hannu Mäkelä: Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä

Kuva: Hannu Mäkelä: Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä

Norri - Kekkonen - Knuutila: Polttoroviolta pyhimykseksi!

Matti Norri, Jukka Kekkonen ja Jyrki Knuutila

Polttoroviolta pyhimykseksi - Jeanne D'Arcin oikeusmurha

Art House, 2017

309 s.

- Tiedätkö oletko Jumalan armossa?

- Jos en ole, suokoon Jumala minulle armon, jos olen, pysyttäköön Jumala minut armossaan. Olisin maailman surullisin ihminen jos tietäisin, etten ole Jumalan armossa. Mutta jos olisin synnin tilassa, luuletteko että Ääni tulisi luokseni? Toivoisin että jokainen voisi kuulla Äänen niin kuin minä. Luulen olleeni noin kolmentoista ikäinen kuin se tuli luokseni ensimmäisen kerran.

En tiedä, oliko Jeanne D'Arcin kuulemat äänet jumalallista alkuperää vai eivätkö. Sen kuitenkin tiedän,että hän on kiinnostava historian hahmo. Tosin 1400-luvulla eläneen nuoren naisen ajatuksiin on vaikea päästä käsiksi, sillä hän tiettävästi oli luku- ja kirjoitustaidoton ja kaikki, mitä hänestä voidaan saada selville on aikalaistensa välittämää. Tämä kirja: Polttoroviolta pyhimykseksi - Jeanne d'Arcin oikeusmurha on siitä kiintoisa, että tähän on suomennettu Jeannen kuulustelupöytäkirjat ja niiden kautta on jonkin verran saatavissa tietoa Jeannen ajatusmaailmasta. Kuulustelupöytäkirjojen lisäksi teoksessa valotetaan Jeanne d'Arcin oikeuskäytäntöä niinRoomalaiskatolisen kirkon eli uskonnolliselta näköpuolelta kuin myös sen poliittisia piirteitä. 

Tutkijat Norri - Kekkonen ja Knuutila tuovat esille niitä taustatekijöitä jotka olivat vaikuttamassa  Orleansin neitsyen kohtaloon ja päätyvät perustellen siihen, että kyseessä oli poliittinen oikeusmurha. 

Jeanne d'Arc julistettiin pyhimykseksi 1922, mutta jo 1400-luvulla, joitakin vuosia hänen polttoroviokuolemansa jälkeen hänen tuomionsa  rehabilitoitiin.

Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä teos, joka ei ainakaan vähentänyt kiinnostustani Jeannen elämää kohtaan, jos kohta en häntä ihan pyhimyksenäkään pidä. Mieleen nousevat ennemminkin ajatukset siitä, kuinka uskonto voi olla vaarallinen vallan väline ja mikä vastuu on niillä, jotka opettavat hengellisiä asioita.

Armas J. Pulla. Jeanne D'Arc neitsytsoturi!

Armas J. Pulla

Jeanne D'Arc neitsytsoturi

Gummerus, 1938

108 s.

Minulla on kaksi Meidän Herramme antamaa tehtävää. Toinen on pelastaa Orlean's, toinen johtaa kuningas kruunattavaksi Reimssiin. - Jeanne.

Jeanne D'Arc- Orleanssin neitsyt on yski kiehtovimmista historian henkilöistä. Olen aiemmin lukenut hänen haastatteludokumentteihinsa perustuneen Mark Twainin teoksen. Armas J. Pullan teos lähestyy aihetta hieman erilaisin näkemyksin. Siinä, missä Twain korosti Jeannen puhdasta mieltä, Pullan lähestymistapa on inhimillisempi. Pullan Jeanne on sotaisampi kuin Twainin. Molemmissa teoksissa tuodaan esiin Jeanneen liittyvät legendamaiset ja historialliset piirteet.

Ehkäpä tyttö puhui totta. Kirkkoherra Fournier oli ottanut selvää asioista ja saanut kuulla paljon Jeannen hurskaudesta ja viisaudesta. Tytön syntyessä oli koko kylä joutunut kummallisen hurmion valtaan. Tuuli oli tuoksunut maidolta. Ja kukot olivat kiekuneet kaksi tuntia yhteen menoon. Muutakin merkillistä oli tapahtunut. Tottahan tuollainen tiesi ja ennusti jotaikin. 

Siinä, missä Twain näki Jeannen pyhimksenä, korosti hänen puhdasta mieltään, Pulla lähestyy Jeanne sotapäällikkönä. Pullan Jeanne on taistelununhaluisempi, sotaisampi kuin Twainin.

- Ah, ranskalaisten veri vuotaa, ja siitä ei ole ilmoitettu minulle! huusi hän vihastuneena. - Aseeni, lippuni, hevoseni - nopeasti.

vaikuttaa siltä, että Twainille Jeanne oli pyhimys, mutta Pullalle vähän tavallisempi lihaa ja verta oleva, vääriäkin päätöksiä tehnyt hahmo. Pulla tarkastelee asioita nykyisyyydestä historiaan päin, Twain historiasta nykyisyyteen päin. Ero tulee esille siinä, miten kirjailijat näkevät Kuningas Kaarlen, jota Jeanne piti ranskan oikeutettuna hallitsijana. Kaarle ei suostunut kaikkiin Jeannen pyyntöihin, esimerkiksi Pariisin valloittamiseen. Pulla näkee tulevien historiantapahtumien valossa, että Kaarle näki jotain, mitä Jeanne ei. 

Jeanne D'Arcin kohtalo on julma. Oli hän sitten pyhimys tai ei. Pullan teos korostaa Jeannea Ranskan isänmaallisuuden symbolina. Sanotaan, että Jeannen rovion savuavista jäännöksistä olisi löytynyt Jeannen palamaton sydän. Mene ja tiedä. Jeanneen liittyy totta ja tarua - kiehtovaa joka tapauksessa. Jeannen alkuperäiset kuulustelupöytäkirjat ovat ilmestyneet hiljattain suomenkielisenä. Tekisipä seuraavaksi mieleni tutustua tähän Polttoroviolla-teokseen.

Mark Twain: Johanna D'Arc!

Mark Twain

Johanna D'Arc

Kertomus hänen elämästään ja marttyyrikuolemastaan

Muistiin kirjoittanut hänen käskyläisensä ja kirjurinsa, 

Sieur Louis De Conte

Vapaasti suomentanut Lilli Rainio

WSOY, 1910

Ainoa laatuaan on Johanna D'Arcin luonne. Sitä saattaa arvostella jokaisen aikakauden näkökannalta ja kuitenkin on tulos aina yhtä ihmeteltävä. Hän näyttää aina yhtä viattomalta, yhtä ihanteelliselta, hän on ylevin henkilö kuolevain joukossa.

Ja kun ajattelee, että tavat hänen aikanaan olivat niin raakoja, kurjia ja alhaisia kuin historiaan pimeimpinä aikoina, niin on mielestämme ihme, että moinen maaperä voi kasvattaa niin ihanaa kukkaa. Hän pysyi totuudessa, kun valhe oli ihmisissä tavallista; oli rehellinen, kun rehellisyys oli melkein kadonnut avu; hän piti lupauksensa, vaikka lupauksia tavallisesti rikottiin; hänen mielensä oli täynnä suuria ajatuksia ja se tähtäsi suurta päämaalia, kun toisten  mieli viihtyi turhamaisissa haaveissa ja itsekkäässä kunnianhimossa, hänen käytöksensä oli kaino ja arvokas aikana, jolloin kevytmielisyys ja  tapainturmelus oli vallalla; hän oli armelias aikana, jolloin säälimätöntä julmuutta harjoitettiin, hän oli luja, rohkea ja pelkäämätön .....

Mark Twain esipuheessaan ylistää Jeania maasta taivaaseen. Oliko hän pyhimys? Olivatko hänen näkynsä hallusinaatioita vain näkikö hän uskon kautta taivaallisiin? Mene ja tiedä, mutta kiinnostava persoona Jean D'Arc on. Maria Stuartin ja Marie Antoinetten rinnalla hän on minulle historian hahmo, jonka elämä ja persoona kiinnostaa hyvin paljon ja ehkä juuri siitä syystä, että he joutuivat kohtaamaan kuolemantuomion. 

Jean D'Arc eli 1400-luvun loppupuolella.  Hän oli ranskalainen maalaistyttö Donrémystä. Ranskan ja Englannin välillä oli käynnissä 100-vuotinen sota. Ranska oli ilman hallitsijaa, oikeudesta kuninkaan kruunuun käytiin polemiikkia. Jean D'Arc oli kolmentoista, kun hän muuttui leikkisästä iloisesta tytöstä haaveksivaksi ja miettiväksi.

Saat nähdä. Ranska tointuu vielä.

Tointuu, vaikka se on Englannin vallassa ja englantilaisten sotajoukkojen piirittämä?

Tuon taakan Ranska vielä kerran heittää niskoiltaan ja tallaa jalkainsa alle. Tämän hän sanoi omituisen innokkaasti.

Ilman sotajoukkoa ja sotilaita.

Ne kokoontuvat sotarummun kaikuessa - ja menevät taisteluun -

Ja lähtevät pakoon - niin kuin ennenkin.

Ei ei - taisteluun - voittoon - yhä voittoon - saat nähdä.

Ja kuningas?

Hän nousee valtaistuimelleen - hän on kantava sitä kruunua, joka hänelle kuuluu.

Päätä alkaa pyörryttää, kun kuulee sinun puhuvan, Johanna. Jos saattaisin uskoa, että maamme neljässäkymmenessä vuodessa voisi vapautua Englannin ikeestä ja - -.

Sinä saat nähdä sen tapahtuvan jo ennen - kahden vuoden kuluttua.

Ja kuka nuo ihmeet on toimittava?

Jumala.

Tuo lausuttiin hiljaa ja juhlallisesti, mutta selvään.

Kuudentoista ikäisenä Jean D'Arc pääsee kuninkaan eteen, ja erinäisten vaiheiden jälkeen hän saa sotajoukon komennukseensa. Jean D'Arc johtaa joukkonsa voitosta voittoon ja vihdoin myös johtaa Kaarle-kuninkaan kruunattavaksi Rheimsiin. Jean D'Arcilla oli myös vihollisia. Englantilaiset pitivät tätä noitana. Myös Ranskassa oli englantilaismielisiä ja muita valtapyrkyreitä, kuten Burgundin herttua. Kruunattunakin kuningas Kaarle oli heikko ja neuvonantajiensa johdateltavissa. Petettynä Jean D'Arc joutuu englantilaisten vangiksi ja inkvisition eteen kuulusteltavaksi. Tuomio on tyly: poltetaan roviolla.

Jean D'arcin  tarina on koskettava vastakohtaisuuksissaaan. Rohkeus vastaan pelkuruus, usko vastaan epäluottamus, uskollisuus versus petturuus. Jean D'Arcin tarina on myös filmattu useammankin kerran. Olen nähnyt siitä mykkäelokuvaversion, jonka YLE Teema esitti joitakin aikoja taaksepäin sekä muistelen, että olisi nähnyt myös Hollywood-version, jossa Ingrid Bergman esitti pääosaa. Ingrid sai osastaan toisen Oscarinsa.

Ingrid Bergmanista tuli dokumentti Ylen ruotsinkieliseltä kanavalta. Katsoin sen Areenasta muutama päivä sitten. Siinä ilmeni, että Ingridille Jean D'arc oli tärkeä hahmo. Hän esitti Jean D'Arcin tarinaa myös näyttämöllä. Pojalleen Roberto Rosslinille nuo teatteriesitykset olivat ilmeisesti traumaattisia, kun hän niitä lapsena joutui näkemään. 

Viimeisin elokuvaversio Jean D'arcin tarinasta tehtiin 1999 ja siinä pääosassa nähtiin Milla Jojovich. Tätä elokuvaa en ole nähnyt. 

Mark Twain kirjasta vielä sen verran, että etulehdellä mainitaan sen pohjautuvan Ranskan valtionarkistossa oleviin vanhoin asiapapereihin. Onko Sieur Louis De Conte todellinen historianhahmo vai Mark Twainin kertojaminä on hieman epäselvää. Kallistuisin siihen, että Mark Twain on hänet luonut.  Johann D'Arc on kaunokirjallista historiankirjoitusta. Siinä on sekä todellista, että mielikuvituksen luomaa aineista sitomaan tarinasta yhtenäisen. Mark Twain tunnetaan satiirikkona ja ironistisena kirjoittajana. Hieman jäin pohtimaan onko tässä satiirista ainesta. Tarina on kaunis, koskettava ja hyvin erilainen kuin Mark Twainin Prinssi ja kerjäläispoika, jonka joskus olen lukenut, vaikka sekin pohjaa historiaan. Kenties Jean D'Arcin tarina kiehtoi Twainiakin erityisellä tavalla ja hän on tahtonut kirjoittaa hänen tarinansa niin totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Kuitenkin jäin pohtimaan, onko kaikissa ylistävissä sanoissa sittenkin hieman kirpeyttä mukana. Niin tai näin, tämä kirja oli Twainin kirjoittamaksi todella herkkä ja voisi sanoa jopa lyyrinen.

---

Tällä mukana Läpi historian 1400-luku (sopisi myös 1800-luvulle, koska kirjailija eli silloin).

Ajattelin myös, että voisin tällä olla mukana Seitsemännen taiteen tarinat -haasteessa, mutta en tiedä käykö tämä siihen, sillä vaikka Jean D'Arcin tarinasta on tehty elokuvasovituksia, niin en tiedä pohjautuuko ne tähän kirjaan tai yleensä mihinkään kirjaan. Tässä nyt tuli kuitenkin vähän sekä kirjasta että Jeaniin liittyvistä elokuvista.

Tuulikki Pekkalainen: Susinartut ja pikku immet!

Tuulikki Pekkalainen
Susinartut ja pikku immet - Sisällissodan tuntemattomat naiset
Tammi, 2011
504 s.

Tuulikki Pekkalaisen Lapset sodassa 1918 oli lukukokemus, joka jäi vahvasti mieleen ja jo tuolloin ajattelin, että lukisin mielelläni myös tämän hänen aikaisemmna tutkimuksensa naisista 1918 tapahtumissa. Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka kirjassa oli kohtia, jotka saivat sielun kihelmöimään niin tuon lapsiaiheisen tutkimuksen veroinen lukukokemus tämä ei ollut.

Susinartut ja pikku immet valottaa naisen asemaa vuoden 1918 tapahtumissa eri näkökohdista, äitiys, ammatti, aseellisuus. Tilastoja on paljon ja ne olivat aika puuduttavia käydä läpi. Kiinnostavinta olivat haastattelut ja ihmisten tarinat, elämä nimien takana. 

Pekkalaisen tutkimuksen lähtökohtana tässä teoksessa oli Hämeenlinnan vankileirillä kirjoitettu kronikka erään vankisellin naisista. Pystyykö pelkkien naisten nimien ja vähäisten viitteiden avulla selvittämään keitä he olivat ja miten he olivat leirille joutuneet, mikä oli heidän osallisuutensa tapahtumiin ja mikä heidän tuomionsa oli. Samalla Pekkalainen valottaa naiskohtaloita laajemminkin.

Eivätkä ne olot ja kohtalot mitään kadehdittavia olleet. Oheisen tekstinäytteen mukaisesti en minäkään oikein aina tajua, mikä meihin ihmisiin aika ajoin on mennyt ja menee.

Minä jouduin sinne tulirokkoisen ajan muiden mukana, sain tulirokon ja sinne siirrettiin kaikki isorokkopotilaat, joita oli yli 600 sillä kertaa ja kaikki nämä makasivat siellä lattioilla, betonilattioilla, ilman mitään apua ja hoitoa samoissa likaisissa alusvaatteissa, jotka olivat olleet heillä jo kuukausikaupalla ja mitään hoitoa he eivät tietenkään saaneet, kun siellä ei mitään hoitoa ollut. Sinne oli kyllä kutsuttu eräs nuori lääkäri tänne Poltinaholle siinä mielessä, että nyt voitiin sanoa, että siellä oli lääkärikin, mutta tämä sama nuori lääkäri, joka kait ei ollut ihan vielä valmiskaan, kirosi kerran seillä pihalla, kirosi ja itki vuorotellen, nosteli nyrkkiänsä ilmaan ja sanoi, että hänet on aivan syyttömästi pantu tämmöiseen helvettiin, jossa ei ole minkään näköisiä hoitomahdollisuuksia antaa mitään apua näille ihmisille, jotka täällä ovat sairastuneet. Ei ole vuodevaatteita, ei ole ruokaa, ei ole pesumahdollisuutta, ei kerta kaikkiaan mitään puhumattakaan lääkkeistä, että tämä on yksi helvetti niin , ehän sanoi. Hänen täytyi mahdollisimman pian päästä täältä pois. Hän ihmettelee, että mikä voima on Suomen kansassa vaikuttamassa, että se ei kerta kaikkiaan lopeta tämmöistä ihmisrääkkäystä, jota voidaan harjoittaa näin suuressa mitassa.

Tällä kirjalla saan kuitattua Helmet 2016 lukuhaasteen kohdan 14: historiasta kertova kirja.

Olle Leino: Martta Koskisen tapaus!

Olle Leino
Martta Koskisen tapaus
Otava, 1976
151 s.
Ruotsinkielinen alkuteos: Det kommer en bättre dag

Ihmettelet, kuinka ja miksi olen niin rauhallinen, siksi että olen elämäni iän etsinyt totuutta, olen epäillyt, etsinyt, punninnut asioita --- ---- ja en vieläkään näe muuta tietä kuin sen, jota nyt kuljen. Ne, jotka  ovat minua tuominneet ovat samoin kulkeneet omaa tietään ja omalta puoleltaan etsineet totuutta, mutta niin kuin maisemakin on eri näköinen riippuen siitä miltä puolelta sitä katselee, niin on totuuskin, sillä sehän on vain muuttuvaista tietoa.

Näin kirjoittaa kuolemaan tuomittu Martta Koskinen sisarelleen juuri ennen tuomion täytäntöönpanoa. Totuus - mikä on totuus. Tämä kohta Olle Leinon teoksessa on kohta, joka omassa mielessäni kolahti, koska totuus on arvo, johon pitäisi pyrkiä. Martan mielestä se oli muuttuvaista. Minusta totuus on totuus, eikä se muuksi muutu, mutta ihminen vajavaisena ei pysty näkemään asiaa kuin yhdeltä puolelta ja vaikka katselisikin asioiden eri puolia saattaa kokonaisnäkemys olla kadoksissa. Se ei kuitenkaan tee totuudesta muuttuvaista. Se vain osoittaa, että tietomme on vajavaista. Martta ottaa vertauksen maisemasta, se voi näyttää erilaiselta riippuen miltä suunnalta sitä katsoo, silti se on se, mikä se on maisema kaikkine yksityiskohtineen. Maisemakin saattaa muuttua ajan saatossa, puut kasvavat, talot luhistuvat, mutta totuus - ei se katoa, eikä itse totuus ole kadonnut, se on olemassa siellä - muttuneen maiseman kiertokulussa.

Kuka oli Martta Koskinen. Viimeinen suomessa teloitettu nainen. Hollolalainen köyhien ystävä, ompelijatar Helsingistä, kommunisti, vakoilijako? 

Minua on jostain syystä kiinnostanut nämä kuolemantuomiot, niin karua luettavaa kuin ne ovatkin. Siksi nähdessäni tämän kirjasen kirjaston poistomyynnissä muutamalla kymmenellä sentillä, en voinut olla ostamatta sitä, vaikka  politiikkaa vierastankin. Kovin syventävää käsitystä en Olle Leinon luomasta henkilökuvasta tai ajankuvauksesta saanut, Olihan kirjassa toki kuvaliite ja joitain asiakirjajäljennöksiä, loihan se jonkinlaiset kehykset tähän Suomen historian synkkään aikakauteen. Sillä synkkäähän se oli. Tulee parempi päivä.. kirjoitti Martta Koskinen kirjeessään. Mutta kuinka on, onko nyt ne paremmat päivät?

Tämä kirja oli ihan mielenkiintoinen, herätti kyllä ajatuksia. Mielenkiintoista oli, että televisiosta tuli YLE:llä sarja Punainen kolmio, jossa aihetta myös käsiteltiin. En katsonut sarjaa kokonaan, vain pieniä otteita. Mietteliääksi jäin.