sunnuntai 30. elokuuta 2020

Joutsenet Jumalan kasvoilla. Udmurttilaista kansanrunoutta. Suom. Raija Bartens.




Joutsenet Jumalan kasvoilla

Udmurttilaista kansanrunoutta.

Suomentanut Raija Bartens.

Suomalaisen kirjallisuuden seura 1994


 

 

 

Kaunis sininen taivas, jonka halki joutsenet lentävät herätti kiinnostukseni, samoin kuin hieman tavallisuudesta poikkeava kirjallisuudenlaji ja kaukainen maailmankolkka. Kirjanen sisältää parisenkymmentä runoa, jotka on lajiteltu tyypiltään arkaaiseeen kansanrunoon ja tyypiltään nuorempaan kansanrunoon. Lopussa on listausta viitteistä. Jälkisanoissa suomentaja kertoo hieman taustatietoa Udmurtiasta, sen asukkaista ja kulttuurista ja runojen merkityksestä. Lopuksi on vielä listausta kirjallisuutta.

Täytyy sanoa,että nämä runot menivät hieman yli minun ymmärrykseni. Kuitenkin joukossa oli ainakin yksi runo, jonka muutama säe sävähdytti.Runosta Nuorikko pari ensimmäistä säettä malliksi tyylistä ja tunnelmasta.


Tunsitko sirpin viiltävän,

kun lähdit leikkaamaan ruista?

Tunsitko sydämen polttavan,

kun lähdit isäsi kotoa?

***

Kuka hienon hienon huivini

otti kesken pesun?

Vieras hienon, hennon ruumiini

otti kesken kasvun.


Jälkisanoissa kuvaillan näitä runoja näin:

Pohjoisen Euraasian kansat,, Keski-Aasiankin ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat ovat laulaneet ja laulavat monet vieläkin, 'minä'tai 'me'muotoista ihmisen kohtalosta kertovaa laulua. Se on ottanut muodon elämänkerrallisena henkilölauluna tai ihmiselämän kriisikohtien itkuvirtenä.Se on ollut arkaaisten aikojen naisillekin sallittu runouden muoto, vastakohtana miesten laulamalle, heimon perinnettä tallettaneelle pyhälle,jumalista ja haltioista kertoneelle runolle.Udmurtit, kuten lähisukulaisensa komitkin, ovat tämän vuosituhantisen ihmisten kohtalon laulun säilyttäneet."

Ehkä tämä oli vähän liian kielitieteellistäa kuvailua runoissa ja sanoissa, ollakseen ihan minun omintani. Kuitenkin se,etttä parinkymmenen runon joukossa oli muutamakin runo, jotka koskettivat sisisintä oli tämän runokirjan arvoinen kokemus.

-----

Ompun runohaaste

Määrittelisin tämän punaiseksi, sillä vaikka teoksen kannet ovat siniset en oikein osaa sinisen toiveikkuutta ja kuultavuutta liittää näihin runoihin. Musta  taas on kuolemaa ja synkkyyttä henkivä, eikä nämä nyt ihan sitäkään kuvaa, joten punainen kuin rakkaus ja intohimo, alkuvoima olisi aika hyvä määritelmä.

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 32:Kirja on alunperin jullkaistu kielellä, jota et osaa (en tiedä, onko runot alkujaan olleet kirjana, mutta ainakin ne ovat olleet kieltä, jota en osaa)


keskiviikko 12. elokuuta 2020

J.O. Curwood: Sudenpyytäjät!

 

J.O.Curwood

Sudenpyytäjät

Alkuteos:  The wolf hunters

Suomentanut O.A.Joutsen

WSOY, 1959 (4. painos)

133 +1 s.

WSOY, 1959 (4. painos)


Alkulause: Kanadan saloilla oli pakkastalvi

Loppulause: Mutta varmasti olen täällä taas,kun jäät lähtevät järvistä!

Kuka halusi palata Kanadan saloihin ja erämetsiin? Hän oli Rod Drew, joka asui äitinsä kansa Detroitissa.Koulua käydessään hän oli tutustunut Vabinosiin, jonka äiti oli intiaani, isä Lontoosta Kanadan Montrealiin muuttanut , turkiskaupan hoitajaksi ryhtynyt mies.

Rod ja Vabinos, lyhyemmin Vabi, ystävystyivät sen kolmen kuukauden aikana, jonka  Vabi vietti Detroitissa. Palatessaan takaisin kotiinsa Vabi pyysi Rodia tulemaan   luokseen talveksi.

Vabilla on sisko Minnetaki.

Sudenpyytäjät kertoo Rodin, Vabin ja vanhan intiaanin Mukokin sudenpyyntireissusta talvisessa erämetsässä, jossa vaarana on paitsi luonto, myös vihamielinen intiaaniheimo, jonka johtaja Vunga on mustasukkainen kauppias Newsomelle, joka sai Minnetaki-prinsessan ja janoaa kostoa tälle ja tämän perheelle.

 Sudenpyytäjät on kaikkitietävän ulkopuolisen kerrontaa ja kuvailua kolmikon metsästysretkeltä, jonka aikana he joutuvat pakenemaan niin susilaumaa kuin Vungan joukkojakin. Suden päänahkojakin, joista on luvattu maksaa hyvä hinta myös kertyy samoin kuin Rodin pyytämästä Hopeaketusta on tulossa oiva palkka. Kolmikko löytää myös vanhan erämaamökin jossa on kaksi luurankoa.

Vaistomaisesti kaikki kolme kumartuivat jälleen ensimmäisen luurangon puoleen. Toinen sen  pitkistä käsivarsista nojasiastiaan, joka joskus oli ollut sanko, mutta jonka laudat jo ammoin sitten olivat lahonneet ja luhistuneet kokoon vanteiden väliin.Sormet olivat vieläkin nyrkissä ja pitelivät tiukasti tuohenpalasta. Vasen käsivarsi riippui sivulla; tarkasti tutkiessaan samanpuoleista kylkeä keksi Mukoki suureksi tyytyväisyydekseen lyhyen nirhamaisen kolon yhdessä kylkiluussa.

- Kas tähän kuolema tuli!hän huudahti. Pistää julmettu puukko toisen kylkeen. Huono tapa kuolla! Paljon kärsii - ei aina kuole kohta. Kehno tapa tappaa toinen.

- Huh! Rodia puistatti. Tätä tupaaei ole tuuletettu varmaan sataan vuoteen. Lähdetään ulos!

Mökistä löytyy myös pussillinen kultahippuja. Toisen luurangon nyrkkiin pusertuneen käden tuohenpalassa on  kartta kullan löytöpaikalle. Tämä osa tarinaa onkin pohjustuksena teoksen jatko-osalle Aarteenetsijät.

Niin Sudenpyytäjät kuin Aarteenetsijät on ilmestynyt WSOY:n Punainen sulka -sarjassa ja suunnattu lähinnä nuorille kasvaville pojille. Muistaakseni minulla on joskus ollut tuo Aarteenetsijät-kirja, mutta se on jäänyt lukematta ja olen sen laittanut pois sen paremmin siitä kiinnostumatta. Nyt alkoi hieman tehdä mieli, josko sittenkin voisi senkin lukea. Toisaalta tämä Sudenpyytäjät ei kaikilta osin ollut ihan mun juttu.Tässä oli liikaa tappomeininkiä. En tykännyt myöskään tavasta pyydystää susia ja ottaa niiltä vain päänahka. Myös ihmishengellä ei tunnu  olevan paljonkaan arvoa, ainakaan Vungan joukkoon nähden, jotka ovat tämän kertomuksen antagonisteja,eikä heille ole annettu juurikaan inhimillisiä piirteitä.Vungan joukko onkin kuvattu lähinnä varjoissa ja taustalla liikkuvana  hämäränä joukkona, uhkatekijänä, jolle ei sympatioita kerätä.

Luontokuvauksessa on muutamia hienoja yksityiskohtia ja vanhan intiaanin Mukokin puhetavassa ilmenee paitsi jotain Mukokin luonteesta (liioitteleva) myös taustasta kouluja käymättömänä villinä. Nämä dialogiset lauseet tuovat kerrontana pientä vaihtelua ja mausteisuutta. Toisaalta kun oikein ajattelee, niin kerronnassa on vahvoja stereotypioita ja lännenkirjojen tyyppielementtejä. Mitään suuria kerronnallisia yksityiskohtia tai tajunnan räjäyttäviä ahaa-elämyksiä ei ainakaan minulle syntynyt. Sanastoltaan ja ilmaisutavaltaan aika yksipuolista kerrontaa, jossa sana kirpelöidä tuntui erottuvan edukseen. Toisaalta tämä on komen kaveruksen tiivistä yhdessäolon kuvausta, jossa ystävyys on tärkeä ja kaveria ei jätetä -henki vahva. Eli ei tätä voi aivan tyhjänpäiväseksikään tarinaksi sanoa.

...


lauantai 8. elokuuta 2020

Judith Pella: Vallankumouksen vuosisata päätösosat!

 

Judith Pella. Vallankumouksen vuosisata. Punainen aamu.  Alkuteos:White nights, red morning

Suomentanut Eeva Saarimaa. Aikamedia 2010. 477 s.


Judith Pella. Vallankumouksen vuosisata. Verellä sinetöity. Alkuteos: Passage into light. Suomentanut Eeva Saarimaa. Aikamedia, 2010. 337 s.

Judith  Pellan seitsenosainen teossarja Vallankumouksen vuosisata on fiktiivistä historiaa tai historiallista fiktiota, kuinka vain. Tuntuu hieman hämmentävältä lukea fiktiivistä kerrontaa todellisista henkilöistä, vaikka nämä todelliset henkilöt ovatkin sivuosassa ja kerronnan päähenkilöt ovat kuivitteellisia.Samalla kun tämä on eräänlainen historian kertaustunti on tämä myös viihdyttävää ajankulua, jos kohta kaikki kerronnalliset elementit eivät olekaan viihdyttäviä vaan saavat aikaan muunlaisia tunteita. Romanttisen ja historiallisen juonen rinnalla kulkee hengelliset pohdinnat. 

Bureninin ja Fedorsenkojen sukujen tarina tuli siis päätökseensä. Tapahtumia on riittänyt ja juonenkäänteitä, jotka eivät aina ole menneet ainakaan minun odotusteni mukaisesti.Kertojana on ollut kaikkitietävä ulkopuolinen, joka on vienyt tarinaa eteenpäin kuvaillen ja kertoen. Dialogia on ollut siellä täällä, ei erityisen paljon , mutta kohtuullisen mukavasti.


Muutama huomiointi yksityiskohtiin liittyen:

Kirjallisuusviite kirjaan Punainen neilikka minua hieman mietitytti, mutta tarkistus tämän teoksen ilmestymisajankohdasta kyllä kertoi, että viittaus oli mahdollinen, joskin se ponnahti kerronnasta hieman irrallisena ja tyylillisesti poikkeavana.

Sen sijaan yksi historiallinen yksityiskohta Punainen aamu -osiossa oli, niin kuin uumoilinkin, virheellinen.

Juri Fedorsenko, joka oli lääkäri  ja toimi tässä tarinassa tsaari Nikolai II perhelääkäri Botkinin kanssa tutki verenvuototautia, jota tunnetusti Tsaarin nuorin lapsi sairasti. Jurin kertoi Botkinille:

"Ei ollut kovin vaikeaa päästä selvyyteen salaisuudesta, jota piilotellaan Tsarkoje Selossa. Tutkimusteni edetessä havaitsin, että  verenvuototautia on esiintynyt säännönmukaisesti Euroopan kuningashuoneissa. Ensin se havaittiin kuningatar Viktorian nuorimmassa pojassa Leopoldissa. Sitä ennen hemofiliasta ei ollut minkäänlaista havaintoa Britannian kuninkaallisten keskuudessa. Viktorialla oli viisi tytärtä, kaikki taudin potentiaalisia kantajia. Näistä sekä Alice että Beatrice ovat synnyttäneet verenvuototautia sairastavan jälkeläisen. Tämän perusteella me tiedämme, että Alice eli keisarinna Alix, Venäjän kruununperillisen äiti....."

Täh! Minulla oli se luulo tai tietämys, että Alix oli alkujaan saksalainen prinessa (ja saksalainen syntyperä kyllä mainitaan myöhemmin). Tarkistuksen jälkeen sain todeta, että oikeassahan minä olinkin. Alix oli alkujaan saksalainen prinsessa, mutta hänen äitinsä oli Kuningatar Viktorian tytär Alice. Eli tuossa lainaamassani kohdassa tulisi olla "Alice, eli keisarinna Alixin äiti ja Venäjän kruununperillisen isoäiti...".En tiedä, onko tämä virhe tullut suomentajalle vai onko tämä kirjailijan ajatusvirhe. Kuitenkin, kun kyse on historiaan pohjautuva teossarja, olisi hyvä, jos tällaiset detaljit olisivat oikein.

Suomibongauksia:

"Sekään ei tyydyttänyt Leniniä, joka oli kyllästynyt kokouksiin ja puheisiin. Suomessa sijaitsevasta piilopaikastaan käsin hän ryhtyi painostamaan bolsevikkeja, jotta nämä järjestäisivät kansannousun."

 "Suomesta on tullut monta junaa täynnä sotilaista, jotka haluavat tukea bolsevikkeja."

 

...

Helmet 2020 lukuhaaste kohta 7: Kirjassa rikotaan lakia

 Kirjatunteet:Kirja teki minut surulliseksi. BINGO!

 



 

torstai 6. elokuuta 2020

HIroshima 75 vuotta!

Tänään 6.8.2020 on kulunut 75-vuotta siitä, kun Hirosimaan pudotettiin atomipommi, joten nostanpa tämän teoksen muistuttamaan meitä tuosta ajasta ja tekojen vaikutuksista. Että emme unohtaisi vaan muistaisimme ja kauhistuisimmme ja näin välttäisimme ennen tehdyt virheet.



https://lh3.googleusercontent.com/-i-KblzaKLW4/WGIW3JrF-4I/AAAAAAAAPRo/89xyEzmliMUsnpyJjrPzrsq74vYiuX0VgCEwYBhgLKtQDAL1OcqyNAyrGIRpZdB1v0V6gnlMZYN9vcbZXz1hrl6VozyhJ791ZDvpS6pRSClU1yELP3nd_PJBBUTC1iRK2Yrn5ntesQJCwxiLtYlsKpN2hz5KFti8MuAtjcjEg9tOJtFZcVXK3MfvMsDbR0mxG9pmOOtTeiZRGkwxDHUNWfh5MGk-07DzW2CtPkhJDUwLtsN-NLYVBi7eY2lmcJqqVZ6WwKPOQsk1DWyzJ2A63IagvTswXiKIFRd8gMCNLiUOmFXMWhemPfOJDexq-w4qLvSLXgUTWMU03mVgTO5DswbvtbnGWe7n6sQhBbyr-NEhqb4ONvY3hSPbkYxu_T3Iu0TxRBvK2xS_GU7Act7u9oEK12eKZpDNXWCvvKkEGMR14j7b7gZCX4kmKngvPsh32s8YhEo6JR9-RKYubk5-OdvBWIEds3RwlfU8TYjj2YQ6vgGc0juVmOPJ7VPW48-YwSYNzCGq4P6_BjW4GLxgM4YVyG5rC-gdISJ1IeA1oxpLDzDhuo5phYz6lwJd3TH3l7Wu5NdrHKeJum9demp2gTOP69g562YJjXM7QBUleDKGb7ixdq5v2Z8Tu8Q46Zc0Pmy5SUpgGJSHcWI4a9Ns4PwYk7bdIMPKyrvkF/w90-h140-p/editamorris.jpg


lauantai 1. elokuuta 2020

Laura Soinne: Kuka sinä olet?



Laura Soinne
Kuka sinä olet?
WSOY, 1936
159 + 1 s.


Alkulause: Oli se aika ennen joulua, jolloin päivä ei lainkaan tahdo valjeta.
Loppulause: Pääsiäissunnuntain harmaa taivas alkoi selvetä, ja aurinko pilkisti esiin.
Päähenkilö Veera

Sekä alkuluku että loppuluku on kaikkitietävän ulkopuolisen kerrontaa, Tarina alkaa sekä päättyy kujalle, jota hautajaissaaatto kulkee. Tarinan alussa hautajaissaattoa seuraa nainen, joka työntää lastenvaunuja kohti rakennusta, josta hautajaissaatto on tulossa. Tarinan lopussa hautajaissaattoa seuraa nuori nainen ja vanha mies. Tarinan alussa teoksen päähenkilö Veera on lastenvaunuissa matkalla kohden vaivaistaloa, tarinan lopussa Veera katselee hautajaissaattoa isänsä kanssa.

Paitsi alku- ja loppulukua kirjan kertoja on Veera. Hän kirjoittaa kirjeitä ensin Herra Jumalalle Taivaassa ja sitten tuntemattomalle henkilölle. Loppupuolella kirjemuoto vaihtuu tavalliseen kerrontaan. 

Veera kertoo kirjeissä elämästään vaivaistalossa, sen arjesta ja ihmisistä. Ensi alkuun kerronta on lapsen näkökulmasta lapsenomaista, iän karttuessa kerrontakin muuttuu. 

En ole lukenut Jean Websterin Setä Pitkäsaari tai Paras Vihollinen teoksia, mutta olen ymmärtänyt, että nekin on kirjemuotoon kirjoitettu ja kertovat orpokodissa  asuvan tytön elämästä tuntematonta hyväntekijää kohtaan. Tässä teoksessa on paljolti samaa, joskin orpokodin sijasta on vaivaistalo ja tuntematon hyväntekijä, jollaiseksi Veeran kirjeiden vastaanottaja lopulta osoittautuu onkin tämä isä, joka on vain huvitellut Veeran äidin kanssa, jonka kohtalo on karu.

Pidin tästä kirjasta paljon, erityisesti alussa, lapsen näkökulmasta kerrottuna tämä oli oivallista ja elävää kerrontaa. Jotkut sanat, lapsen tajunnan kautta esitettyinä olivat hauskoja, osan ymmärsi, osa jäi hieman mietiyttämään, kuten pistellinki, joka tarttis tehdä ja joka liittyi jotenkin poutaan,  tai hiuksista tehty kurru. Piano on pijaniino ja huissatuoli mahdollisesti keinutuoli ja puterkeli tarkoittanee tuberkuloosia.

Hauska, erikoinen teos, jossa on sävyjä monenlaisia. Huumoria, iloa, valoa - alakuloa. Kokonaisuus jää ehkä hieman alavireiseksi sävyltään, vaikka lopun maininta pilvien väistymisestä kuvastaa elämän ja anteeksiannon voimaa.

"Rakkaus antaa harmaalle ja yksitoikkoiselle elämälle ihmeellisen kirkkaat värit."
"En kuitenkaan näe maailmaa niin kirkkaana kuin olin kuvitellut."
"Mielikuvitus näyttää olevan väreiltään rikkaampi kuin todellisuus."