Frank Mangs: Hetkiä elämästäni!

Frank Mangs

Hetkiä elämästäni

Alkuteos: Högst personligt

Suomentanut Mirja Nippala

Ristin Voitto, 1978

244 s.

Alku: Kaikkien esi-isieni joukossa ei ole ketään muuta, jonka kanssa tuntisin olevani niin läheistä sukua kuin isoisäni. Kuitenkaan me emme tavanneet toisiamme kuin yhden ainoan kerran. Ja se mitä silloin tapahtui, tapahtui muutaman minuutin sisällä.

Ja se, mitä tapahtui tuossa hetkessä pienen pojan ja isoisän välillä vaikutti Frank Mangsin elämässä koko hänen loppuelämänsä. Siinä, mitä tapahtui oli "kysymys siitä käsittämättömästä asiasta, jota Raamattu kutsuu siunaukseksi."

Frank Mangs kertoo tässä teoksessaan pieniä muistikuvia elämästään, lapsuudestaan ja kasvuvuosistaan ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, nuorena saadusta kutsumuksesta evankelistaksi, hengellisestä kasvustaan ja seurakuntayhteydestä tai -yhteydettömyydestä. Frank Mangs oli itse vapaakirkollinen, mutta ei piirtänyt suuria rajalinjoja eri seurakuntien välille ja kammoksui 'klikkejä'.

"Kun on jouduttu näin pitkälle - tai langettu näin syvälle - silloin alkaa se kaamea tila, että unohdetana kokonaan se, että Kristuksella on eläviä jäseniä oman nurkkakunnan ulkopuolellakin, että 'pyhiä' on niidenkin joukossa, joiden nimiä ei ole 'meidän seurakuntamme' matrikkelissa."

Kerronta ei kulje mitenkään kronologisesti, vaan tekee hyppäyksiä edestakaisin muistikuvien ja aiheen mukaan. Tämä ei kuitenkaan tee kerronnasta mitenkään sekavaa, vaikka kronologinen järjestys olisikin ehkä jollakin tasolla selkeämpi. Kerronta on mutkatonta ja mukavasti etenevää, pitäen mielenkiinnon yllä. Suurelta osin tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkupuolelle. Mikä minua hieman hämmensi oli se, oliko Frank Mangs sittenkin ruotsalainen, mutta ei. Kyllä hän oli suomalainen, se on suomenruotsalainen. Ruotsinkieli oli hänen äidinkielensä, jonka vuoksi hän lopulta muutti Ruotsiin. Tämä Suomen ja Ruotsin välillä hyppely oli seikka, mikä siis hieman hämmensi. Kaiken kaikkiaan tämä teos oli kuitenkin hyvinkin luettava ja mukava lukukokemus pienine ja suurine tunnelmapaloineen, sillä tunne, tunteet on hyvin vahvasti läsnä.

Loppu: Mutta nyt on kulunut suunnilleen kymmenentuhatta päivää siitä, kun tuskaa täynnä kävelin metsässä - ja sain merkillisen avun pienellä sillalla kohisevan puron yläpuolella. Ja tänä päivänä on mielestäni mukavampi elää kuin koskaan aikaisemmin.

Erityismaininta tälle luonnehdinnalle:

Usko on vaikea läksykappale. Se on verbi että substantiivi. Inhimillistä toimintaa - näkyvässä maailmassa - ja Jumalan lahja.

---

 

Miika Tynjälä: Kunhan vaellamme samaa tietä!

Miika Tynjälä

Kunhan vaellamme samaa tietä

Tapio Nousiaisen elämä ja palvelutyö kristittyjen yhteyden puolesta

Päivä Oy, 2019

431s.

"Ja minä havaitsin ympärilläni miljoonia valkopukuisia olentoja. Heidän ihonvärinsä vaihteli ebenholtsinmsutasta ja kahvinruskeasta norsunluunvalkoiseen. Kaikilla heillä oli päässään kultainen kruunu ja palmunoksa käsisään. He lauloivat kotiinpäässeiden laulua: 'Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta."

Joitakin kuukausia sitten minulle oli jätetty kommentti, jossa pyydettiin, että arvostelisin tämän kirjan. Pistin kirjan mieleeni ja kun tilaisuus tuli hankin käsiini kirjastoautolla.

Tapio Nousiaisen nimi on minulle tuttu, mutta en juurikaan tiennyt hänestä mitään. Minulla oli jonkinlainen mielikuva hänen laajalevikkisimmistä kirjoistaan Leipää ja suolaa sekä Yksi ainoa elämä. Tämä mielikuva on muodostunut minulle täysin ilman, että olisin lukenut kyseisiä teoksia. Jossain määrin Tynjälän isoisästään kirjoittama elämänkerta avarsi näkemystäni ja herätti ainakin jonkinasteista kiinnostusta joihinkin Nousiaisen teoksiin, kuinka syvää ja mielenkiintoa herättävää, jää nähtäväksi.

Kunhan vaellamme samaa tietä ei ole varsinaisesti elämänkerta, vaikka toki elämänkerrallisia aineksia onkin ja teos kulkee suht kronologisesti lapsuudesta kuolemaan ja siihen henkiseen perintöön, jonka Nousiainen jälkeensä jätti. Nousiainen oli paitsi saarnamies ja teologi myös lakitieteen tutkinnon suorittanut tuomari ammatiltaan. Kirja ei kuitenkaan käsittele juurikaan tätä puolta Nousiaisen elämästä, vaan keskittyy Nousiaisen uskoontuloon ja hengelliseen työhön puhujana ja kirjailijana. Kirjoittaja, joka on siis Nousiaisen tyttärenpoika on käyttänyt lähteinä ensisijaisesti Nousiaisen kirjoja, joista osassa on elämäkerrallisia aineksia. Teosta voisi kuvata elämänkerralliseksi kirjallisuuskatsaukseksi.

Kunhan vaellamme samaa tietä piirtää Tapio Nousiaisesta muotokuvan, jossa piirtyy asialleen vihkiytyneen miehen kuva. Teoksesta kuvastuu vahva ja arvostava asenne.

Kunhan vaellamme samaa tietä on kappale suomalaista herätyskristillisyyttä, jossa avautuu hengellinen ilmapiiri aina sotia edeltävältä ajakta nykyaikaan. Se valottaa paitsi kristinuskon ydintä, pelastusta Kristuksessa, myös niitä ristiriitoja joita eri seurakunnissa on vuosien saatossa ilmennyt, tosin pääpaino on Suomen Vapaakirkon historiassa.

 

Lukukokemukseni oli kiintoisa matka halki vuosien eikä yhtään huono lukukokemus, jos kohta tämä teos ei ehkä avaudu uskosta osattomalle samalla tavalla kuin sellaiselle, jolle hengelliset asiat ja usko on omakohtaisesti tuttua.

Itse teologian opiskelijana allekirjoitan hyvinkin Tapio Nousiaisen ajatuksen siitä, kuinka: "Teologia voi olla hengellisesti kuolettavaa ja vahingollista ilman elävää uskoa."

Uskovaiset, jotka jättävät evankelioinnin toisille "Ovat kuin Oulun jääkellarin lohia". Mutta ei kaikista ole evankelistoiksi. Tynjälä tuo teoksessaan esille, että Tapio Nousiainen olisi ennen kaikkea ollut armoitukseltaan raamatunopettaja, itselleni jää kuitenkin vahvasti mielikuva siitä, että hän oli ennen kaikkea evankelista.

Kirsti Kormu: Nepalin jalokivet!

Kirsti Kormu
Nepalin jalokivet
Päivä.  Oy, 1970
121 s.

Lähdin Nepaliin keväällä 1963. Vajaan viiden työvuoden jälkeen palasin jälleen Suomeen. --- --- Vaikka nyt lähes kolme vuotta olen ollut kotimaassa, en silti ole ehtinyt käydä tervehtimässä kaikkia teitä, jotka olette kiinnostuneita lähetystyöstä Nepalissa. Juuri sellaisia ihmisiä ajatellen olen koonnut nämä muutamat sivvut, kuin tervehdyksenä sieltä vuorten huipuilta.

Näin esittelee lähetysveteraani Kirsti Kormu tämän pienen teoksensa lukijalleen.

Muistan lukeneeni tätä kirjaa joskus lapsena, juuri tuolloin seitsytluvun alkuvuosina. Varsinainen lastenkirja tämä ei kuitenkaan ole ja mielikuvani erityisesti nepalin lapsista jäi vain mielikuvaksi. Kirjassa on kahdeksantoista lyhyehköä lukua, jotka käsittelevät eri näkökulmista arkista elämää Nepalissa niin lähetin kuin alkuperäisasukkaiden osalta. Kormu itse työskenteli Nepalissa lähetyssairaalassa sairaanhoitajana.

Kerran heillä ollessani isä avasi pienen kaapin ja kutsui minut katsomaan sen sisään. Hämmästyksekseni näin siellä suomalaisen joulukortin kehyksissä. Kortti esitti Jeesus-lasta seimessä. - Pidämme tätä teidän Jumalaanne täällä kaapissa ja usein katselemme sitä, kertoi mies minulle.

Evankeliumin ydinsanoman tuominen ymmärrrettäväksi hinduyhteiskunnassa ei aina ollut helppoa, jos se ei ole helppoa länsimaisessakaan kulttuurissa.Minua henkilökohtaisesti tämä tekstiote paitsi hymyilytti myös kosketti erityisesti.

Nepal sijaitsee Himalajan kupeessa. Sen alueella sijaitsee kahdeksan kymmenestä maailman korkeimmasta vuoresta ja teos alkaakin Mount Everestin ja sen valloituksen kuvauksella. Se, mitä kuvataan kulttuurisena kokemuksena matkasivustolla avautuu tässä kirjassa toisella tavalla. Otetaan vaikka esimerkiksi elävä lapsijumalatar Kumari. 

Pieni tyttö erotetaan kodistaan, sisaruksistaan ja ennen kaikkea äidin huolenpidosta. Hänet siirrettään temppeliin, josta tulee hänen lapsuutensa asuinsija. 

Ja miten tämä jumalatar valitaan, lapsi viedään hämärään huoneeseen, jossa hänen on  yksin kuljettava huoneen läpi puhvelien päitten kaameassa ilmapiirissä pappien seuratessa tarkkaavaisina tytön ilmeitä osoittautuuko niillä pelkoa tai kauhua.

Nepalin jalokivet on mielenkiintoinen kurkistus nepalilaiseen kulttuuriin. Vaikka kirjan kirjoittamisesta on kulunut aikaa, niin vaikuttaa siltä, että se on silti hyvin ajankohtainen kirja. Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista, jossa yhä, muutostuulista huolimatta,  elää vuosisataisest perinteet, kuten voimme lukea uutisistakin. 

...

Kirjallinen maailmanvalloitus: Nepal

100 suomalaista kirjaa