Horacio Quiroga: Viidakkotarinoita!

Horacio Quiroga
Viidakkotarinoita
Alligaattori Kustannus, 2014
Alkuteos: Cuentos de la selva (1918)
Suomentanut Antti Immonen
Kansikuvitus: Antti Immonen
93 + 1 s.

Horacio Quirogan Viiakkotarinoita on jännä yhdistelmä satua ja tosielämää, eläinten elämää ja ihmisten elämää ja niiden yhteensovittamista. Viidakkotarinoita ei ole perinteinen satukirja, jossa olisi sadun lumoa ja fantasiaa, vaikka mielikuvitusta tässä kirjassa toki on mukana. Viidakkotarinoita ei ole myöskään yhtenäinen tarina, niin kuin Kiplingin viidakkokirja (jota en ole lukenut, mutta joka on muissa yhteyksissä tullut tutuksi). Ei viidakkotarinoita ole myöskään verrattavissa faabeleihin, tyyliin siitä kuinka kilpikonna voitti jäniksen kilpajuoksussa. Viidakkotarinoissa eläimet puhuvat ja toimivat niin kuin ihmiset, mutta ihmiset toimivat niin kuin ihmiset.

En pitänyt tästä kirjasta kovinkaan paljon. Tämä ei ollut lystikäs kirja, niin kuin voisi luulla. Tämä on hyvin vakava kirja vaikka toisin voisi luulla. Ainoa tarina, joka kosketti minua haikealla kauneudellaan oli tarinan nenäkarhunpoikasista. Lähelle sitä pääsi tarina sokeasta kauriinvasasta. Kirjassa on yhteensä kahdeksan tarinaa, eli 1/4 osa kirjasta siis miellytti minua lukukokemuksena. 

Tämän teoksen takakansiteksissä kerrotaan, että kirjaa on ilmestymisestään saakka käytetty alakoulujen lukemistona monissa Latinalaisen Amerikan maissa. En tiedä, kuinka paljon pienet lapset ymmärtävät Viidakkotarinoiden syvintä tarkoitusta, joka siis ilmeisesti on luonnonsuojelu. Itse ainakin näin ymmärrän. 

Kirjailijasta itsestään on lyhyt esittely kirjan lopussa ja sen mukaan hän on kirjoittanut parisensataa kaunokirjallista kertomusta ja hänellä on kuulema ollut merkittävä vaikutus Gabriel Garcia Margueziin (joka nimi on tuttu maailmankirjallisuudesta, mutta jota en ole lukenut). Enkä tiedä, josko maaginen realismi, jota hän kuuulema edustaa on ihan minun ominta kirjallisuutta. 

...

Kirjallinen maailmanvalloitus: Argentiina

Eva Ibbotson: Virta vie viidakkoon!

Eva Ibbotson
.Virta vie viidakkoon
Otava, 2001
Alkuteos: Journey to the River Sea
Suomentanut Inka Parpola
366 s,

Tunnin kuluttua Maia ja neiti Minton istuivat verannalla suoraselkäisissä tuoleissa nauttimassa iltapäiväteetä perheen kanssa. Veranta oli kapea, puinen rakennelma, joka antoi joelle, mutta oli täysin eristetty siitä metalliverkolla ja lasilla. Ulkoa ei kantautunut tuulenhenkäystäkään, ei yhdenkään kasvin tuoksua. Kummallakin puolella roikkui kärpäspaperi, jolal kuolevat hyönteiset surisivat hätääntyneinä ja yrittivät irrottaa siipiään. Matalille pöydille oli asetettu kulhollisia denaturoitua spriitä, johon oli hukkunut tai oli hukkumassa lukuisia moskiittoja. Puiset seinät oli maalattu samalla tummalla kliinisellä vihreälä kuin talo ja vene. Tuntui kuin olisi ollut sairaalan käytävässä; Maia ei olisi hämmästynyt, vaikka olisi nähnyt paareilla makaavia ihmisiä odottelemasa leikkaukseen pääsyä.

Maia on orpo englantilaistyttö, jonka vanhemmat ovat kuolleet junaonnettomuudessa Egyptissä Maian käydessä täysihoitolakoulua nimeltä Mayfair akatelmia nuorille naisille. Menee kaksi vuotta ennen kuin Maialle löytyy sukulaisia, jotka ottaisivat hänet hoitoonsa. Maian ikää ei mainita, mutta itse pitäisin häntä noin neljän-viidentoista ikäisenä.  Maian sukulaisperhe, herra ja rouva Carter, joilla on Maian ikäiset kaksostytö Beatrice ja Gvendolyn asuvat Brasiliassa. Isä Carter keräilee kuolleiden ihmisten lasisilmiä, jotka tuntuvat vievän niin ajan kuin rahat. Rouva Carter on siivousintoilija, joka kaipailee takaisin Englantiin, ja tyttäret ovat  hemmoteltuja, omahyväisiä ilkimyksiä.

Maia on odott.anut kovasti saada koulumaailman sijaan oman kodin, mutta ensi-ihastus vaihtuu pettymykseen, kun hän saapuu Brasiliaan, joen varteen rakennettuun Bungalowhon. Ilman neiti Mintonia hän olisi aivan surkea. Neiti Minton on palkattu Carterien kotiopettajaksi. 

Vähin erin Maia tutustuu ja ystävystyy paikallisiin alkuperäisheimon edustajiin, joita Carterit pitävät loitolla, vaikka heitä onkin palveluksessa. Jo laivamatkalla Englannista Brasiliaan Maia on tutustunut nuoreen näyttelijäpoikaan Clovisiin ja sitten hän tustuuu viidakon kätköissä majailevaan nuoreen Finn-nimiseen poikaan, joka on milloin intiaaniasussa, milloin valkoihoinen.

Virta vie viidakkoon on ihastuttavan erilainen nuortenkirja. Tarina on jännittävä, ilmassa pyörteilee hieman goottisävyjä, aivan goottia tämä ei kuitenkaan ole (mikä olisikin vienyt minun lukuhaluni). Hieman erikoisia, epätavanomaisia piirteitä tarina sisältää, ajatellaan nyt esimerkiksi herra Carterin lasisilmäkeräilyä. 

En halua kertoa liikaa ettei lukuhalut menisi, mutta tämä kirja oli kyllä yllättävän hauska, jos kohta Carterien kohtalo jäikin minua hieman kaivertamaan. En ole koskaan pitänyt Grimmin saduista niiden julmien piirteiden vuoksi ja vaikka kuinka ajattelisi, että mitä kylvää sitä niittää, niin ... Mutta eipä kerrota enempää. Tämä oli siis yllättävä, mielenkiintoinen, erikoinen tarina Maiasta, joka löysi laulunsa kaukaa Brasilian viidakosta.  

....

Kirjallinen maailmanvalloitus: Brasilia

Helmet lukuhaaste 2016 kohta 7: Vihervuosi 2016 sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa"  sopiva kirja.