Aila Nissinen: Punaposki ja Marja-Liena!

Aila Nissinen

Punaposki ja Marja-Liena

WSOY, 1954

150 s.

 "Arkielämän satuja", joissa luonto ja lapsuuden muistot kulkevat käsikädessä.

Tarinassa "Miten Mansikki joutui 'metsän peittoon' ja mitä sitten tapahtui" kertoo siitä, kuinka itsepäinen ja omapäinen lehmä karkaa metsään ja seuraa suuri  etsintä.

Pitkälettinen Tyttö muisti taas kaikki vanhat kansantarinat Metsän Väestä ja Halko-Heikin jutut ja kaikki, mitä ajatella saattoi. Mielikuvitus kuiskasi: Ajatteles, jos ne olisivatkin totta! - Pyh, sanoi Pitkälettinen Tyttö, mutta Mielikuvitus oli tullut voimakkaksi, sillä se tulee aina voimakkaaksi kun varjot pitenevät ja tulevat sinipunaisemmiksi ja sininipunaisemmiksi, ja sitä varten ei auttanut paljoakaan, vaikka Pitkälettinen Tyttö kuinka olisi sanonut 'Pyh". Korkearunkoiset hongat huojuivat hiljaa, ja lapikkaan pohja liukastui maahan pudonneisiin havunneulasiin. Laulurastas viritti laulunsa ja sanoi: Hupsu tyttö, hupsu tyttö, hahaha, hahaha, hae vielä, hae vielä, ---

Kertojana Karjalan evakkomummo Marja-Liena, joka kertoo lapsuutensa muistoja Karjalan mailta pienelle punaposkiselle pojalle, joka on tullut Marja-Lienan mökille  Linnea-Kukan  juttujen seurauksena. Tämä Linnea-Kukka on hieman arvoituksellinen viittaus, sillä hän ei muuten teoksessa esiinny lainkaan. Mietinkin, onko tekijältä ehkä ilmestynyt jokin toinen teos, jossa Linnea-Kukka esiintyisi. Täytyy varmaan hieman tutkia kirjailijan julkaisutietoja. 

Myös kansikuva, niin viehättävä kuin onkin, on tältä osin hieman harhaanjohtava, sillä siitä saisi sen käsityksen, että kuvassa kulkevat Punaposki ja Marja-Liena, mutta koska Punaposki on pieni poika ja Marja-Liena vanha evakkomummu, ei häntä oikein voi kansikuvaan soveltaa. 

Maija Karman kuvitus on viehättävää ja elävää. Teksti on hauskasti asemoitu sivujen keskelle ja kuvitus reunustaa  tekstiä vihreäsävyisenä. Kuvitus herättää ajatuksen mahdollisuudesta värittää. Ilmeisesti sama ajatus on tullut aiemman lukijan mieleen, sillä kirpparilta löytämässäni opuksessa on joitakin kuvia ehdittykin värittää. Itse käyttäisin kyllä hyvin hentoja värejä. Harmi, että joillekin sivuille on mahdollisesti läikkynyt kahvitahroja (?). Pidän tosi paljon näistä kuvituksista, joissa väreilee suomalaisen maiseman kauneus suolammista kuusimetsiin, pikkutipujen tepsuttelusta huuhkajan huhuiluun.

Viehättävä vanha lastenkirja. Onkohan kenellekään vierailijalleni tuttu? Jos on, niin kuulisin mielelläni ajatuksiasi.

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 18. Kirja, jossa kerrotaan jostain suomalaisesta kansanperinteestä

 

Aila Nissinen: Taivas on sininen ja valkoinen!

 

Aila Nissinen

Taivas on sininen ja valkoinen

Otava, 1964

Kansikuva: Maija Karma

151 + 1 s.

"Alitajunnassa ei ole sanoja, on vain kuvia - on vain - mitä lie. --- --- Sanojen avulla, ajatellen saa alitajusta irti asioita. Tajunnavirtakirjat luettelevat ajatuksia ilman pilkkuja ja pisteitä ja isoja kirjaimia. MInä tahdon itse hallita tajuntani virran ja jos se yrittää säilyttää salaisuutensa, syvimmät ja pimeimmät, niin pitäköön minun puolestani."

Taivas on sininen ja valkoinen on erikoinen teos. Se on nimenomaan  tajunnanvirtakirja, jonka päähenkilö Laura Saarinen istuu Helsinkiläisen koulun fysiikanluokassa kahden tunnin ainekirjoitustunnilla. Onko kyse tyttökoulusta vai yhteislyseosta en oikein pääse perille, mutta kyse on kuitenkin neljäsluokkalaisista, eikä ainakaan kansakoulusta peruskoulusta puhumattakaan.Äidinkielenopettaja Pimu on antanut aiheiksi: Onni yksillä, kesä kaikilla, Kesän hauskin harrastus, Suomen suviyö, Tapahtui viime kesänä, "Takaisin luontoon". Laura ei tykkää aiheista ja hänellä on Pimusta käsitys, että tämä ei tykkää hänestä ja kirjoittaisi hän mitä hyvänsä, niin se ei miellyttäisi Pimua. Syynä se, että Laura on aikonaan kiivennyt koulun pihalla kasvavaan Lehmukseen hakemaan jotain pois, eikä ole suostunut sovintoon Pimun kanssa, joka on sanonut häntä luokan kuullen tyhmäksi.

Kirjan rakenne koostuu siis Lauran ajatuksista, joita aineaiheet hänessä herättävät, kesän muistoista ja tapahtumista, johon liittyy kirurgi-isän ja perheen muutto Kunnasta Helsinkiin, Kirsimökin hankkiminen ja ystävien saaminen sen ohella, että ainekin pitäisi jostain kirjoittaa. Aika-aspekti on siis puolitoista tuntia, jonka aikana Lauran ajatukset seilailevat vähän siellä ja täällä ja tuntuu ,että tässä ei ole minkäänlaista juonta, mutta kuinkahan on, kaiken lopuksi lukija kuitenkin yllättyy. Minä ainakin yllätyin,että olipas, olipas sittenkin juoni kaiken ajatuspoikkoilun lomassa.

Tehokeinoina kirjailija käyttää muun muassa toistoa. 

-- kävelimme Anderssonin haan läpi suoniitylle  ja kuuntelimme ja kuuntelimme ja katselimme ja katselimme ja olimme hiljaa...

Erikoisista ilmaisuista mainittakoon "nousee istumaan ikävuosilleen", "pohjaton ontelo, jollainen on ihminen, joka ei anna mitään. eikä osaa ottaa mitään vastaan.

Luonto on merkityksellinen teema niin puineen kuin lintuineen, kaikkine pienine ilmentymineen.

"Minä tunnen kämmenissäni petäjänkuoren karkeuden, minä rakastan petäjää, se on elävä puu, iso todellinen, puhdas. On se päivä, jolloin me tulimme ensi kerran Kirsimökkiä katsomaan. Petäjä on ihan kokonainen maassa kasvava humiseva puu, se tuoksuu, sen oksassa on kimaltavankeltainen pihkapisara. Sateella sen neulasissa kimmeltävät vesipisarat. Sen kävyt kuivuvat, ritisten."

Kirjallisuus on lintujen ohella vahvasti läsnä. Uudenkuun Emiliaan ja Montgomeryyn viitataan parikin kertaa, mutta kirjat tai kirjailijat, jotka tässä mainitaan - ja niitä on lukuisa joukko - ovat hyvin monipuolisia. Laura on lukenut ja lukee paljon eikä hän ole rajoittunut lukemansa suhteen. 

" Kuulehan nyt, sinun on muistettava, että elämän kaikki luonnolliset asiat ovat aina kauniita.", sanoo isä nähdessään Lauran lukevan - niin mitä, sen voi aavistaa rivien välistä. Äiti sen sijaan on polttanut jonkin laatikollisen kirjoituksia.

Kaiken kaikkiaan tämä on vinkeä kirja. Kirjallisuuslistauksena tästä saisi mukavan haasteen: lukea kaikki teokset tai jokin kirjailijan teos, mikä mainitaan tässä teoksessa. Ei lainkaan tavallinen nuortenkirja, mutta kertoo paljon nuoruudesta.

Kirkko- ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 6: Helsinkiin sijoittuva kirja

Aila Nissinen: Vihreät ympyrät. NAISTENVIIKKO 5. päivä!

 Aila Nissinen

Vihreät ympyrät

WSOY,1959

124 + 1 s,

"Ja silloin siinä välähti aave-Leenan mieleen ruotsin tunnin runo, Solveig Von Schoultzin 'Sisarukset'. Ei analysoituna käännöksenä, ei opettajan selittämänä sanarykelmänä, vaan kuvana. Oli pieni tyttö, joka kumartui nostamaan pudonneen nukkensa - ja hänessä kumartui nainen nostamaan syliinsä lapsensa - ja hänessä, samalla, kumartui vanhus nostamaan pudonneen kutimensa. Kolme sisarta,jotka eivät koskaantapaa toisiaan. Ja Leena tajusi että hänessä, hänessä itsessäänkin, nyt, oli lapsi nukkeineen. Ja hänessä oli hän itse, sekin joka oli somerikolla. Ja hänessä oli vielä se nainen, joka kumartui lapsensa puoleen - ja hänessä oli se vanhus,"

 

On torstai, heinäkuun 22. päivä ja nimipäivää viettävät Leena, Matleena, Leeni, Lenita Onnitteluni päivänsankareille. Naistenviikko-haasteen merkeissä luin tälle päivälle Aila Nissisen tyttöjenkirjan Vihreät ympyrät, josta löysin Tyttönorssia käyvän Leena, eli Lellen. Ilmeisesti jo valmistuva, sillä penkinpainajaisista on mainintaa. Leena ei kuitenkaan ole tarinan päähenkilö, vaan päähenkilön Irrin eli Irmelin isosisko.

Irri ja Lelle ovat saaneet sedältään saaren, jossa on vanha linnamainen asunto. Irri rakastaa saarta ja sen tunnelmaa mutta huvila kaipaa katonkorjaamista, johon perheellä ei ole varaa.Irrin isä sanoo, että se on yhtä mahdotonta kuin että Kalapetri luopuisi Pekunasta. Pekuna on puuhevonen. Ainoa, mitä Kalapetrillä on jäljellä lapsuudestaan ja kotoa Karjalasta.Kalapetri on siis evakko.

Irri päättää ostaa kalaverkolla Pekunan itselleen ja todistaa näin isälleen, että on kyllä mahdollista pitää huvila ja korjata katto. Sitä varten Irrin täytyy lintsata koulusta,myydä vanha antiikkinen lautanen ja ostaa kalaverkko ja lähteä sittten tapaaman Kalapetriä. No, Kalapetri ei halua myydä Pekunaa, mutta kun Irrillä tulee kyyneleet silmiin hän lahjoittaa Pekunan tälle.Irri ei ymmärrä, mitä Pekuna lopulta merkitsee miehelle, että se on sama, kuin jos hän ottaisi tätinsä kaksosilta pois heidän lempilelunsa.

Vihreät ympyrät on hyvin erikoinen, epätavallinen nuortenkirja. Sen kerronta polveilee kuvauksesta ajatuksen tasolle, henkilöstä toiseen. Irri on omassa  ympyrässään, muut henkilöt omissaan, mutta lopulta kaikkien ympyrät risteävät toisissa. Kukaan ei ole lopulta omassa yksityisessä kuplassa.

Miljöö on Helsinki, jota kuvataan paljon, samoin luontoa, lintujen ääniä ja meren vaikutelmia. Todella tyylillisesti erilaista ja vaikuttavaa, ilmavaa. Sanojen ja rivien väliin jää paljon tyhjää, kaikkea ei kerrota auki, vaan jätetään lukijan ajatuksille tilaa ymmärtää tai olla ymmärtämättä. Mielenkiintoinen on myös kirjailijan tapa ilmaista aktuaalista tapahtumasta kuvitelmiin siirtyminen: kuva muuttui. Ei enää nähtykään sitä, mikä oli silmien edessä vaan jotain, mikä oli mennyttä tai jota toivoi, unelmia.

Vaikka päähenkilö onkin Irri, siirtyy näkökulma välillä toisaalle, Lelleen, luokkatoveri Maijaan, Anni-tätiin.. Tämä siirtymä vaikuttaa ensin irralliselta, mutta lopulta ympyrät leikkaavat toisiaan ja muodostavat kokonaisuuden.

Laatusanat:

Hapannut kaareva silta

Naisista:

Eikä naisväki tavallisesti verkoista välitä.

Ennen vanhaan naiset eivät saaneet opiskella! 

Kaikki naiset olivat mahdottomia, riippumatta siitä minkä ikäisiä he olivat.

Erityismaininta näille:

- Älä sinä rupea kulkemaan toisten puheiden narrina, ajattele vain omia ajatuksiasi niin kauan kuin saat.

Jos rumaa tuijottaa liian kauan, se tarttuu. --- --- Kauniskin tarttuu - katsotaan merelle! --- --- Se pesee silmät.