Hall Caine: Ihmisen herra

 

Hall Caine

Ihmisen herra I ja II

Tarina synnistä 

Alkuteos: The master of man (tieto haettu netin kautta)

Suomentanut ?

WSOY, 1921

Osat I ja II yhteensä 723 + 1 s. 

Hall Caine on kiinnostava kirjailija. Kiinnostava on myös tämän teoksen miljöö. Tarina sijoittuu Mansaarelle , joka on poikkeavuudessaan erikoinen ilmentymä maailmankartalla. Mansaari kuuluu itsehallintoalueena Iso-Britannian kuningaskunnan alaisuuteen. Sitä ei kuitenkaan voi täysin verrata esimerkiksi Suomelle kuuluvaan Ahvenanmaahan, sillä Mansaarella on oma kansanedustuslaitos. Se ei myöskään kuulunut Euroopan Unioniin silloin kun Britannia vielä oli jäsen (jos siis Wikipedian tiedot ovat oikein). Lukemieni niteiden lopussa on saaren kartta, joskin en saanut siitä mitään selvää. Yritin lukiessani miettiä saaren sijaintia jossain Irlannin ja Britannian välissä. Ilman mainintaa Irlanninmerestä olisin lukenut saaren kanaalisaariin lukeutuvaksi. 

Ihmisen herra alaotsikkona on "tarina synnistä". Vaikka teoksessa siis on kristillistä pohdintaa ja sävyä, tietynasteista allegoriaakin, niin en näe tätä puhtaasti kristillisenä teoksena, sillä teoksessa on paljon muitakin teemoja, kuten ystävyys, naisten oikeudet, lainkäyttö ja oikeudenmukaisuus. Eikä toisaalta kristinuskoa mitenkään korosteta. Uskonnolliset ihmiset, esim. metodistit kuvataan hyvinkin ihmisyydessään raadollisina, toisaalta teoksessa kulkee rinnan ihmisten taikauskoiset käsitykset. Transendentaalisuus, tämän ja tuonpuoleisuuden olemassaolo on läsnä kerronnassa, välillä hyvinkin vahvana. Enemmän kuin uskoa tässä mielestäni pohditaan itsekunnioitusta, vaikka en voi kieltää, etteikö muitakin aspekteja ole.

Estääkseen lakia toimimasta rikoksellisesti oli hän toiminut  rikoksellisesti lakia vastaan!

Ja tietysti, kaiken taustalla on tunteet, kaikkien romaanien kestoaihe: rakkaus. Teoksesta nousee toki esille moraaliset pohdinnat, mutta en pitäisi tätä kuitenkaan moralistisena. Teoksen kerronta ja ote on sen verran vivahteikasta. Ihmisen luonne niin hyvässä kuin pahassa tuodaan esille.

Päähenkilöt, Victor Stowel, tuomari Stowellin poika on vanhaa manxilaista sukua, Ballamoarin kartanon perijä. Teoksen alussa hän käy King William collegea. Victorin paras ystävä on Alick Gell, Keys-valiokunnan puheenjohtajan poika. Collegea uhkaa skandaali, josta rehtori ottaa pojat puhutteluun. Joku on nähty kuljeksimassa tytön kanssa ja joutunut tappeluun pojan kanssa, jonka isä kuuluu The house of Keysiin. Rehtori vaatii syyllistä tunnustamaan, mutta kukaan ei tunnusta. Rehtori nimeää syylliseksi Victorin, joka ei kuitenkaan myönnä eikä kiellä ja rehtori käskee pojan huoneeseensa. Syyllinen on kuitenkin Alick, joka menee lopulta tunnustamaan tilanteen rehtorille. Rehtori kirjoittaa Victorin isälle, että hän ei enää pysty katsomaan Victoria silmiin, koska on tuominnut tämän väärin perustein ja sanoo, että joko hän eroaa tehtävästä tai isän on kutsuttava poika kotiin. Tuomari Stowell kutsuu pojan kotiin. Ja siitä alkaa Victorin "Canossan matka".

Victorin ja Alickin ystävyys on vahva. Sen kestävyyttä koettelee kuitenkin Bessie Collister niminen manxilaisneito, jonka isäpuoli Dan Baldonram on kiivas mies, joka kohtelee tyttöä kehnosti, ja joka on tuo tyttö, jonka kanssa Alick on kävellyt tuona tiettynä kohtalokkaana iltana. Sillä se, että rehtori ei pystynyt katsomaan Victoria silmiin ja jätti oikeudenmukaisuuden toisen harteille, johti mitä vakavimpiin seurauksiin, joilta olisi ehkä vältytty, jos Victor olisi saanut käydä koulunsa loppuun. Näin ainakin itse ajattelen.

Fenella Stanley on kuvernöörintytär, johon Victor tutustuu jo lapsena ja joka suuresti muistuttaa Victorin kuollutta äitiä. Fenella on nainen, jolle naisten oikeudet ovat tärkeitä. Hän lähtee seitsemäksi vuodeksi Englantiin jättäen Victorin, joka on opiskellut  lakimieheksi,  ikävöimään. 

Juoni: Victorin isä, vanha kunnioitettu tuomari kuolee, ja Victor nimitetään nuoresta iästä huolimatta uudeksi tuomariksi. Hänen ensimmäinen tuomarintehtävänsä koskee Bessie Collisteria, jota syytetään lapsenmurhasta. Mutta mikä osuus Victorilla on asiaan? Victor joutuu taisteluun omantuntonsa kanssa. Tuomarinvala, laki ja oikeus, omat toiveet ja haaveet taistelevat sisimmässä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Teoilla on seurauksensa. Niistä joutuu vastaamaan, ennemmin tai myöhemmin.

Miljöö sijoittuu siis Mansaarelle, pääkaupunkiin Castletowniin ja lähiseuduille.  Ajankuva viktoriaanis-edwardilainen brittiyhteiskunta, joskin Mansaaren omalaaatuisuus on nähtävissä.

-Tapaa tulee tavalla hoitaa, muutoin tapa itkee! Niin sanoo vanha manxilainen sananlaskumme. - Minun elämäni päivä on länteen painumassa, enkä saa toivoanäkeväni enää montaMelliah juhlaa. Mutta luotansiihen, että rakas poikani, kun hän minua seuraa, kehottaa teitä pysymään kaikessa, mikä vanhoissa perimätavoissamme on hyvää. 

Teos jakautuu seitsemään kirjaan (Synti, Tilinteko, Seuraus, Kosto, Korvaus, Lunastus, Ylösnousemus) jotka on jaettu lukuihin ja nämä alalukuihin.

Kertoja on kaikkitietävä kertoja, joka seuraa kohdehenkilöitänsä tasaisesti eri näkökulmia vaihdellen, päähuomion ollessa kuitenkin Victorissa. Kerronta on kuvailevaa, ei mitenkään rönsyilevää. Kuvaus keskittyy ihmisiin ja ihmisten välisiin jännitteisiin, luontokuvaustakin jonkin verran, samoin kuin dialogia sen verran, että ei pelkäksi puisevaksi tapahtumakuvaukseksi käänny. 

Erityismaininta tälle kuvaukselle:

Mutta nuo manxilaiset maalaistytöt tummine silmineen ja verevine suineen olivat toista. Fenella näki mielessään heidätkin, tuoreina kuin maito ja lämpiminä kuin nuoret vohlat... 

Gaelinkieli: 

Dy hannie Patrick Noo shinas nyn maaty (Pyhä Patrick siunatkoon meitä ja venettämme),venettä elävineja kuolleine eläjineen -miehistöä ja kalasaalista 

Ruokatalous:

Munia ja tuoretta voita ja hunajaa ja viiliä ja sitä herkkua, jota manxilainensanoo"spinjean'iksi.

Huumorinpilkahdus

- Minä tässä juuri etsiskelen noita kahta karkulaista, hän sanoi ja huohotti raskaasti, ja poliisipäällikkö sanoi minulle, että minun on kurkistettava  joka kiven alle, että kykkivätkö ne vietävät siellä piilossa. 

Lukiessani näin poliisi Cainen kovin vakavissaan ja kirjaimellisesti sanat ottavana kurkistelemassa kivien alle, tosin en  tiedä, millaisen mielikuvan toinen lukija mahtaisi saada. 

 ---

Kirjallinen maailmanvalloitus: Mansaari 

Stanislav Rudolf: Uhmamielinen syksy!

Stanislav Rudolf

Uhmamielinen syksy

Alkuteos: Nezne háckovany cas

Suomentanut Kirsti Saraste (pitäisikö olla Siraste?)

Ilmestynyt 1978 Tammen kustantamana nimellä Hellästi virkattu aika

Suuri Nuorten Kirjakerho (Suomalainen kirjakerho), 1979

Kansi: Kaarina Ewart

Päähenkilö Milena viettää uhmamieliestä syksyä. Hänen isänsä on joutunut  vankilaan työmaalla tapahtuneen onnettomuuden seurauksena, jossa tuomioistuin on katsonut, että onnettomuus olisi ollut vältettävissä. Kolmen vuoden vankilatuomio on kova pala Milenalle, sillä isä tunnetaan kaupungissa ja muun muassa eräs Milena opettajista kutsuu tätä aina sukunimellä viitaten että tämä on "sen vankilassa olevan miehen tytär".

Milenalla on myös poikaystävä Vlado, jonka  suhteen on kuitenkin ongelmia. Vlado on alkanut kulkea Ilonan kanssa, Ilonan, jonka vaatteet on ostettu valuuttakaupasta ja on ollut ulkomailla.

Milenan paras ystävä on Sarika ja onhan koulutoverijengi, jonka kanssa hengaillaan jossain tukkikasalla.

 Uhmamielinen syksy on itäblokin, kylmän sodan aikaista kirjallisuutta Tsekkoslovakiasta, maasta, jota ei enää ole. Teos on mielenkiintoinen ajan ja kulttuurin kuvaus. Tässä on monia mainioita ja mukavan kutkuttavia  sana-assosioaaatioita ja mielleyhtymiä, metaforia, kuten:

Tiistai oli yleensäkin inhottava päivä. Kuin mikäkin rätin riekale

Kiukkuinen kuin kolhittu kahvikuppi

Unen suloinen tulva

Tylsien oppituntien kovettunut leipä 

Pyöri kuin huppelissa oleva donitsi

Kirjallinen ilmaisu on kaiken kaikkiaan raikaista ja omanlaistaan, jossa tehokeinoja on käytetty monipuolisesti, tässä esimerkkinä inhimilllistäminen: Jäljellä olevat kaksi päivää hyppäsivät laiskasti ajan  aidan yli.

Kulttuurinäkökohdat tulee esiin muun muassa ammatillisen koulutuksen yhteydessä. Tonda, eräs jengiläisistä, jolla on surkastunut toinen jalka on toivonut pääsevänsä opiskelemaan hienomekaniikkaa, mutta ei pääse, koska sinä vuonna otettiin koulutukseen vain tyttöjä. Sitten Tonda allekirjoittaa sitoumuksen, että opettelee suutariksi, mutta siinäkin hän jää alimmalle tasolle, rahjujen korjaajaksi. 

Kysymyksiä aikuistumisesta herättää myös se, että Milena odottaa 15-vuotissyntymäpäiväänsä, koska silloin hän saisi oman henkilöllisyystodistuksen.

Mielenkiintoinen ja hieman outokin on episodi, jossa koululuokkaa syytetään siitä, että he eivät ole sanoneet päivää opettaja Havelkalle. Tämä on valittanut luokanvalvojalle. Luokanvalvojan sanat: Ellette sano kristillisesti päivää saa minut miettimään, onkohan tässä kenties tapahtunut suomalaistamista? Kyllä kai tsekkoslovakiassakin oli kristillisiä kirkkoja, mutta itäblokin maana minulla tulee mieleen kyllä että olisikohan alkukieli sittenkin viitannut toverillisuuteen tai vastaavaan?  Idän ja lännen eroihin tai samankaltaisuuksiin viittaa näyttelijänimet, kuten esim. Delon.

Paitsi koululaiselämää ja ystävyyssuhteita teoksessa on toki perhe-elämääkin. Milenan äiti postinkantaja.  "Suonikohjujen voitelu oli jokailtainen seremonia, joka päättyy säännöllisesti huokaukseen: - postinkanto vie minulta vielä hengen..." Kuinkahan on tämän päivän postinkannon Suomessa? Milenalla on myös pikkuveli, jota hän aina välillä joutuu katsomaan. Ja naapurinrouvan, rouva Adamin asioitakin sivutaan, tämän poika on muuttanut Australiaan ja tällä on ihan hyvä eläkekin. Miksi tämä kuitenkin joutuu lainaamaan Milenan äidiltä säännöllisesti rahaa?

Uhmamielinen syksy on täynnä nuoruuden toiveita, unelmia, arkea ja vimmaa. Vladon kanssa välit menevät poikki, mutta sitten kuvaan ilmestyy Kostja, moottoripyörällä ajava nuorukainen, joka pelaa jääkiekkoa A-joukkueessa. 

Kirjallisuusviite:

Dostojevski muistelmia kuolleesta talosta, jonka Milena lainaa kirjastosta, koska se  kertoo vankilaoloista. Milena saa myös Kostjalta kirjan, jonka päähenkilöt on Petri ja Lucia. MIkähän kirja mahtaa olla kyseessä.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen nuortenkirja ajalta toiselta, mutta teemaltaan ei niinkään kaukaiselta, vaikka pienet yksityiskohdat, kuten luokan lähteminen perunannostoon Valtion tilalle herättänevät ihmetystä ja kysymyksiä ainakin nykylukijoille. Itsekin mietin joitakin asioita. Kuinka ankeaa se on ollut Itäblokissa vai onko ankeudessa eroavaisuuksia? Liekö tämän teoksen ilmestymisaikaan kenties alkanut olla jo liennytystä?

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 28: kirjan päähenkilö on alaikäinen

Kerstin Johansson i Backe; Näkymätön Elina!

Kerstin Johansson i Backe
Näkymätön Elina
Otava (Seven)
2004

Alkuteos:Som om jag inte fanns

"Koulussa Elina ei ole kukaan. Vaikka hän kuinka yrittää saada selvää kummallisista ruotsinkielisistä sanoista, opettaja löytää vain moitittavaa. Elina tuntee kutistuvansa yhä pienemmäksi ja kouluunmeno muuttuu yhä vaikeammaksi."

(ote takakansitekstistä

Klaus Härön ohjaama elokuva Näkymätön Elina on yksi hienoimpia ja vaikuttavimpia suomalaisia elokuvia, jonka olen nähnyt. Löytäessäni tämän pienen teoksen kirpputorilta ajattelin ensin, että tämä on taas sellainen kirja, joka on kirjoitettu sen jälkeen, kun on ensin tehty elokuva, mutta huomasinkin olleeni väärässsä. Ensin on ollutkin kirja. Tämä kirja on ilmestynyt Ruotsissa jo niin aikaisin kuin 1978, kun Klaus Härön elokuva on tehty uuden vuosituhannen puolella.

Näkymätön Elina on hieno pieni tarina suomalaisesta Jatkon perheestä, tai siis ainakin äiti on tullut Suomen puolelta. Eletään Pohjois-Ruotsissa, kylässä, jossa vaikuttaa lestadiolaisuus, ja jossa on paljon suomalaisia perheitä. Ajallisesti miljöö on 30-lukua. Jatkon perheen isä on kuollut. Elinalla on pikkuveljet Erkki ja Pikku-Isak sekä pikkusisko Irma. Äiti käy koululla iltaisin siivoamassa.

Elinalla on "läiskä keuhkoissa" eli keuhkotauti, minkä vuoksi äiti on hänestä erityisen huolissaan. Elina on myös sulkeutunut, hiljainen lapsi. Isäkin oli ollut luonteeltaan 'vaikeneva' Isän kuolema on ollut Elinalle erityisen vaikea asia. Hän ei pysty käymään haustausmaalla, sen sijaan hänellä on pakopaikka läheisellä suolla, jossa hän mielikuvituksensa avulla leikkii pahaa oloaan pois.

Elina ei oikein pärjää koulussa.Hän ei ole tyhmä, mutta hänen ja opettajan välillä on kitkaa. Elinalla on vaikeuksia Ruotsin kielesssä. Opettaja nauraa hänen ainekirjoitusyritelmälleen ja puhuu siitä vielä opettajatovereilleenkin vielä senkin jälkeen, kun Elina on kirjoittanut kunnollisen ruotisnkielisen aineen. Sen sijaan Elinan pikkusisko Irma menestyy.

Paitsi, että tässä tarinassa on kyse oikeudenmukaisuudesta lapsen ja aikuisen välillä tässä tarinnassa ja tulee esille ystävyys ja sisarusten väliset suhteet, perheen dyanamiikka. Myös ero ruotsalaisen yhteiskunnan ja suomalaisen kyläyhteisön välillä on vahva. Suomalaiset lapset yritetään ruotsalaistaa, välitunneillakaan ei saa puhua suomea, siitä saa heti nimen taululle. Ja lestadiolaisuuden koruttomuus pukeutumista myöten on seikka, joka taustalla vaikuttaa.

Kirja ja elokuva menevät suurin piirtein yksi yhteen, joitakin eroavaisuuksia juonen suhteen kyllä on, mutta ei häriitsevästi. Mutkia ei ole oiottu liialla suoralla kädellä.

Ote kerronnasta:

"Kun Elina ajatteli koulupäivää, hän alkoi juosta. Enää ei ollut niin tärkeää hiipiä hljaa. Oli pakko päästä nopeasti suolle. Nyt polkua ei enää näkynyt. Oli vain pyöreitä mättäitä, joilla kasvoi suoheinää. Ne olivat melkein valkoisina kuurasta. Puut harvenivat. Hän oli perillä. 
Suo oli hänen valtakuntaansa. Aivan hänen ikiomaansa. Paitsi muutaman viikon ajan kesällä, kun hillat kypsyivät. Silloin saattoi tulla hillanpoimijoita. Mutta he eivät ymmärtäneet suon salaisuuksia. He poimivat vain marjoja eivätkä tunteneet Hieno-Keijua ja Kukka-Koivua ja  Taika-Feeriä. Eivät he tienneet sitäkään, että Paha-Luura vaaniskeli suolla."


Tämä oli hieno pieni löytö ja elokuvasta otettu kansikuva on huikean kaunis ja koskettava. Kuinka minä rakastankaan näitä syksyn värejä.  

....
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 32: Kirja on inspiroinut muuta taidetta.

Anni Swan: Kaarinan kesäloma!

Anni Swan

Kaarinan kesäloma

WSOY 1975

156 s.

Kansikuva Martta Wendelin

.

- Anteeksi, oletteko kunnallisneuvos Tullan tyttäriä? - Minä olen Kaarina Holsti.

- Sitähän me arveltiin tässä Iisan kanssa, vastasi toinen, paksumpi tytöistä, mutta ei kehdattu kysyä. Tulkaa te meidän kanssa jalan. Manne pitäköö huolta tavaroista.

- Manne, huusi hän puolikasvuiselle pojalle, joka kädet housuntaskuissa kävellä maleksi pitkin laituria, hommaa sinä vieraan tavarat Villen kanssa kotiin.

Manne tervehti kömpelösti töin tuskin hattuaan nostaen. Hän oli noin kolmetoistavuotias, kesakkoinen, laiha ja pitkäkoipinen pojannulikka.

Kaarina Holstin ikää ei kirjassa mainita, mutta arvioisin hänet noin 16-17 -vuotiaaksi. Hän on yhteiskoululainen ja kesäloma alkamassa, mutta millainen kesä siitä tuleekaan. Kaarinan isä on sairastunut nivelleiniin ja matkustaa puolisonsa kanssa ulkomaille terveyskylpylään. Kaarina sisaruksineen joutuu tätinsä luokse asumaan. Sitten tädiltä tulee viesti, että hän ei pystykään ottamaan Kaarinaa luokseen, koska hänen hyvä norjalainen ystävänsä on tulossa käymään. Tilaa on pikkusisaruksille.  Kaarina, jonka vanhemmat ovat jo ehtineet lähteä miettiin, mitä tehdä. Hän näkee lehdessä ilmoituksen, jossa etsitään kotiopettajatarta, laittaa hakemuksen menemään ja saa paikan. 

Kunnallisneuvos Tullan perhe asuu Savossa, jonne Kaarina matkustaa laivalla. Miten Hämeestä kotoisin oleva tyttö sopeutuu Savolaismaisemiinn ja Tullan, sanoisinko hieman pröystäilevään perheeseen ei tapahdu helposti. Varsinkin rouva Tulla on uudesta asemasta itsetietoinen. Nyt, kun isästä on tullut kunnallisneuvos on toimittava niin ja on tehtävä näin, enää ei sovi toimia näin ja niin edelleen.

Kaarina opettaa Tullan tyttärille Iisalle (Isabella) ja Sikelle (Franciska) sekä Mannelle (Armand) Ruotsia, laskentoa, kirjoittamista ja Saksaa. Lisäksi tehtäviin kuuluu tanssiopetusta sekä vielä kasvimaalla hyörimistä. Tullan nuorin lapsi, Ralle (Raoul) livistää omilta tunneiltaan äidin helmoihin ja lopulta hänen ruotsinopintojaan ei kukaan enää muista.

Kaarinan kesäloma on ilmestynyt alun alkujaan vuonna 1918. Se on hersyvä kuvaus nuoren tytön kasvusta vastuuseen, ystävyydestä ja hieman elämän varjopuolistakin, jotka Päivättären silmälasit saavat kuitenkin näyttämään iloisemman puolensa. 

Muutamia erityishuomioita kerronnasta voisi mainita. Tässä niin kuin monessa muussakin Swanin kirjassa on hellenistisen kulttuurin ja historian ihannoiminen. Kaarina tutustuu pian Plotina-nimiseen tyttölapseen, jonka isä on virkaheitto maisteri. Maisterin mielestä 

--- maailmassa ei ole mitään korkeampaa kuin historia, varsinkin itämaide historia. Assyrialaisest, babylonialaiset ja egyptiläiset! Voi, pikku neiti, mitä ihmisä! Me olemme kuin kääpiöt heidän rinnallaan, me nykyajan lapset. Eikö totta?

Plotina-tyttökin on saanut nimensä muinaisen kreikkalaisen keisarinnan mukaan. Ihan tulin itsekin uteliaaksi moisen nimen suhteen, josta en ole kuullutkaan. 

En tiedä, onko näiden kirjojen Suomenkieltä modernisoitu uusia painoksia otettaessa. Välillä tämän kerronta kuulostaa kovin kirjakieliseltä ja on vaikea sanoa, mitä aikaa kirjassa eletään. Sitten on kuitenkin kuvauksia, kuten kuvaus maalaispuodista, jossa sai "sylkeä, mihin halusi kenenkään piittaamatta", jotka pistävät hieman mietteliääksi. Vieläkö 1900-luvun alkukymmenenä oli tällaista? Yhteiskoulut tai Normaalilyseot kai olivat ainakin Helsingissä jo arkipäivää ainakin paremmin toimeen tuleville, mutta mitä koulua Tullan lapset kävivät? Sitä ei mainita. Koska kirja on ilmestynyt 1918 niin kuvauksen täytyy olla ajalta ennen tätä, mutta ei kuitenkaan enää 1800-luvun puolelta.

Kaarinan kesäloma on virkistävä lukukokemus, jossa on monenlaisia mieltä kutkuttavia aspekteja. On seikkailua, kun Kaarina ja Manne ja Iisa mustikkaretkellä joutuvat keskelle pontikankeittäjien vihanpitoa, heiltä viedään vene ja Mannea ammutaan, mutta onneksi siinä ei käy kuinkaan, mitä nyt lapsilta viedään vene. Seikkailu kuitenkin miehistä Mannea ja sillä on seurauksena aina Plotinaa ja tämän maisteri-isää myöten. Lisäksi kirjassa on mielenkiintoinen lounasmenuu, jota tekisi mieleni kokeilla, jos jostain löytäisi sopivat reseptit. Sellaiset herkut kuin vihannesliemi, sipulilaatikko ja  korppuvanukas kuulostavat perin eksoottisilta. Rakastan raakaa sipulia leivän päällä ja kuullotettunakin se on maistuvaa, mutta en ole koskaan kuullut sipulilaatikosta, joten sitä olisi mielenkiintoista kokeilla. 

Mukavia nämä Swain klassikot. Näistä löytää näin uudelleen luettunakin uusia ulottuvuuksia, joita ei ole ennen huomannutkaan. 

---

Helmet lukuhaaste 2017 kohta  50: Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Tätä oli suositellut  Raisa Suutarilan kirjastosta.

 Uudelleen luettua -lukuhaaste

 100 suomalaista kirjaa