Ayako Miura
Jäätymispiste
Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys (SLEY) , 1972
Japaninkielestä suomentanut Martti Turunen
508 s.
Onkohan tosiaan mahdotonta rakastaa lasta, jonka isä on murhannut oman tyttäreni?
Siinä kysymys, jonka ympärille Ayako Miura on kutonut vaikuttavan ja järkälemäisen tarinan. Tarinan keskiössä on Keizoo Tsuziguchin perhe. Keizoo on Tsuziguchi-sairaalan ylilääkäri jolla on kaunis puoliso Natsue sekä lapset Tooru ja Ruriko.
Tuulenhenkäystäkään ei tunnu. Idän taivaalle kohonnut valtava pilvenlonka on torkahtanut paikoilleen hehkuvaan päivänpaisteeseen. Petäjämetsikön tummat, lyhyet varjot näyttäät hapuilevan ja huohottavan maassa kuin oudot, aavemaiset olennot. --- --- Etäältä kuuluu kaminari-rumpujen ääni. On kesäjuhlan aika vuonna 1946 heinäkuun 21. päivä.
Tuo päivä muuttaa Tsuziguchien perhe-elämän täysin.
Keizoon ollessa töissä, Natsue saa vieraakseen samassa sairaalassa työskentelevän silmälääkäri Murain. Murai on ihastunut Natsueen ja Natsue tuntee myös jotain Muraita kohtaan. Kesken näiden kahden silmäpeliä ja flirttailua huoneeseen astuu Natsuen 3-vuotias Ruriko-tytär. Natsue lähettää tytön ulos leikkimään, sanoen, että hänellä on "tärkeä neuvottelu" sedän kanssa.
Illalla, kun Murai on poistunut Keizoo tulee kotiin. Hän näkee savukkeentumpit pöydällä ja aistii, että heillä on ollut vieras. Natsue ei kuitenkaan kerro mitään oma-aloitteisesti eikä Keizoo kysy, mutta hänen mielessään alkaa virrata ajatuksia. Kuka vieras oli? Oliko se ... Miksi Natsue soitti niin kiivaasti pianoa, että kieli katkesi? Puhumattomuus kasvattaa epäilyksiä, epäilykset vieraannuttavat, skisma kasvaa.
Äärimmilleen juttu paisuu, kun Rurikoa ei ala kuulua kotiin. Hänet löydetään murhattuna metsiköstä, joen partaalta. Murhaajakin löytyy kohta. Hän on juuri isäksi tullut mies, jonka vaimo on kuollut synnytykseen ja mies on aivan puhki vastasyntyneen vauvan itkusta ja hoidosta.
No, lapsen kuolema on kova pala. Natsueta vaivaa vielä syyllisyys siitä, miksi näin pääsi tapahtumaan? Mitä hän teki, kun Ruriko kuoli? Keizoo on saanut selville, että Murai on ollut heillä ja epäluulot ja mustasukkaisuus alkaa kasvaa. Keizoo haluaa kostaa vaimolleen tämän uskottomuuden ja kun Natsue toivoo, että Keizoo hankkisi hänelle tyttölapsen lääkärituttunsa Takakin lastenkodista Keizoo alkaa harkita asiaa. Hän haluaa ottaa hoidettavakseen tuon murhaaja Saichin orvon tyttären, sillä eikö siinä tuskassa, mitä Natsue tulee kokemaan, kun hän tajuaa hoitaneensa Rurikon murhaajan lasta, ole kylliksi rangaistusta?
Keizoo ja Natsue saavat lapsen. Natsue kasvattaa hänet kuin olisi hänet synnyttänyt. Lapsi saa nimen Yooko. Natsue kasvattaa häntä Rurikona, kunnes eräänä päivänä lukee Keizoon päiväkirjaa ja tajuaa, mitä mies on hänelle tehnyt. Natsue raivostuu. Hän ei kuitenkaan paljasta tietävänsä Yookon alkuperää, sillä piti ajatella Tooruakin, joka rakasti pikkusiskoaan. Miten asia vaikuttaisi Tooruun, jos hän saisi tietää, ettei Yooko olekaan hänen oikea siskonsa. Natsue vaikenee, mutta hän alkaa vihata Yookoa. Hän on vähällä jopa kuristaa pienen Yookon.
Yooko on nimensä mukaan aurinkoinen ja hyväluontoinen tyttö. Kasvaessaan hän alkaa ihmetellä äidin asennetta, mutta ei halua puhua tästä pahaa, vaikka Natsue kaikin tavoin hyljeksii Yookoa. Ei anna tytölle kouluruokarahaa, ei tule tämän koulujuhlaan
Mieheni on syypää tähän kaikeen, Voiko olla olemassa äitiä, joka pystyy hoitamaan lasta, jonka isä on surmannut hänen oman tyttärensä. Kuka voi ymmärtää tämän tuskani ja epätoivoni, kun hoidin häntä mitään tietämättä hellien kuin omaa lastani?
Salaisuus kalvaa niin Keizoota kuin Natsueta, kunnes tapahtuu räjähdys, Natsue kertoo Yookolle, joka on jo nuori nainen ja tämän poikaystävälle Kitaharalle totuuden Yookosta, että tämä on heidän tyttärensä murhanneen miehen lapsi.
Oi että, minä en pidä Natsuesta. No, kyllähän Keizookin oli aika lurjus. Mennä nyt tekemään noin kurjasti sitä vastoin, että olisi puhunut suunsa puhtaaksi Natsuelle. Keizoon ja Natsuen ero on vain siinä, että Keizoo alkaa muuttua vuosien myötä. Hän on alkanut kiintyä Yookoon tämän taustasta huolimatta. Natsuessa taas on piirteitä, jotka lähentelevät narsisimia. Toisaalta voin ymmärtää sen ristiriidan, mikä tilanteessa on. Voiko rakastaa lasta, jonka isä on murhannut oman lapsen?
Jäätymispiste on huikea lukukokemus. Hengellisenä kirjana se ei ole saarnaava eikä osoitteleva, enempi filosofinen ja pohtimaan pistävä. Myös japanilainen kulttuuri näkyy kerronnassa. Jäin itse miettimään esimerkiksi niitä mustekalataloja, joihin murhaaja Saichikin oli nuorena poika myyty. Mitähän laitoksia ne oli? Ja mikä oli nukkejuhla? Vieläkö Japanissa sellaisia vietetään? Kirja kuvaa sodanjälkeistä japanilaista yhteiskuntaa, Idän ja Lännen vaikutukset näkyvät rivien välissä. Jouluun viitataan, japanilaisille tärkeämpi juhla on kuitenkin Uusi Vuosi.
Muutama kirjallisuusviite:
Yooko lukee kirjaa nimeltä Myrskyinen kukkula, jonka päähenkilö on Hieskriff-niminen, heitteille jätetty mies, joka rakastui kasvattisisareensa Katherineen. Hmm. Myrskyinen kukkula. Kuinka tässä kuviossa on jotain tuttua. Ah! Tässähän viitataan Emily Bronteen Humisevaan harjuun. Mielenkiintoista, miten Heathgliff on vääntynyt Hieskriffiksi. Käännös on suoraan japaninkielestä, mitenkähän lie, olisiko kyse kuitenkin nimen kohdalla virheestä? Tuntuu oudolta ajatella, että nimi olisi eri Humisevan harjun japanilaisessa versiossa.
Tooru lukee Nietzcheä ja Karossan kauniit epäilyjen vuodet -kirjaa. Googlaus ei tuonut lisävaloa tähän teokseen. Uteliaisuutta nimi kuitenkin herätti.
Japanilaiset nimet:
Japanilaiset nimet ovat kiehtovia, niin kuin japanin kielikin. Ne soivat kielellä lystikkäästi ja viehkeästi. Sanovat, että japanin ja suomen kieli muistuttaisivat toisiaan. Mene ja tiedä. Vaikeita ovat molemmat ummikoille. Lapsena muistan, kuinka suomenkielestä väännettiin japanilaisversioita tyyliin: jokohama kumahutan = nyrkkeilijä. Tätä ei pidä ottaa rasismina, enempi se oli sellaista sanaleikittelyä, älyllä pelaamista. Mitä rasismiin tulee, niin Jäätymispisteessä on monia teemoja, jotka kulkevat ristiin rastiin pääteeman ohella. Esimerkiksi ottolapseus. Miten japanilaiset (tai yleensä idän kulttuurit) suhtautuvat ottolapseuteen? Ilmeisesti ei niin syvällä kiintymyksellä kuin adoption ollessa kyseessä luulisi. Loppujen lopuksi, ajatellaanko lännessä yhtään paremmin vai ajatellaanko täälläkin tyyliin "sehän on ottolapsi".
Syvällistä ajattelua, ei kevyttä pintaliitoa siis on tämä Miuran kirja.
